|
Padin treeniblogi löytyy salasanan takaa täältä Nomin treeniblogi löytyy salasanan takaa täältä
Vuosi 201
Tammikuu
Nomi saavutti TK4 - tittelin Porvoossa. Nyt onkin sitten ne vuoden tavoitteet saavutettu, joten loppuvuosi voidaankin sitten ottaa rennosti:-)
Treenailut jatkuu eri kokoonpanoin ja eri paikoin.
Vuosi 2011
Joulukuu
Vuosi 2011 on lähes tulkoon eletty. Tätä vuotta voitaisiin ehkä harrastusmielessä kutsua “vähän sinnepäin” vuodeksi:-) Loppuvuonna keskityimme treenaamaan Nomille asennetta ja Padi on saanut treenata “humppaillen”. Poikkeuksena pariin viime vuoteen olemme käyneet jopa jäljestämässä joulukuussa:-)
Nomin asennetreeneissä on onnistuttu jo ylikin ja sehän näkyy kisoissa niin, että näin hallikautena Nomi ei meinaa mahtua “kehiin”:-) Loppuvuoden tuloksina Nomille kaksi evl 1-tulosta. Ensi vuodelle tavoitteena Nomille siis tk4 -titteli:-) Padille ei ole ensi vuodeksi asetettu tavoitteita. Padi saa treenata ja kisaammekin ehkä “kyläkisatasolla”.
Elokuu
Nomi starttasi jälkikokeen ylimpään luokkaan piirinmestaruuskisoissa ja saavutti JK3 koularin. Tulos ei päätä huimaa, mutta maasto-osuuteen olin kuitenkin tyytyväinen. Jatkamme treenailuja edelleen:-)
Kesäkuu
Juhannussunnuntaina päättyi Padin treenitauko ja Padi pääsi esineruutuilemaan ja ajamaan jälkeä. Iltasella kävimme juhlistamassa Padin sisko MEGin agilityn suomenmestaruutta:-) Juhannuksen jälkeen arki aloitettiin jälkitreeneillä ja myöskin Nomi pääsi jäljestämään.
Kesäkuussa käytiin Nomin kanssa katsastamassa sm-tokokisat. Jälleen voi todeta, että nämä kisat ei ole todellakaan tarkoitettu mulle millään koiralla. Jokohan mä ensi vuonna uskoisin asian:-)
Padi on viettänyt kesäkuun toisesta viikosta alkaen totaalista treenitaukoa:-)
Kesäkuussa Nomi starttasi jälkiuransa kisaten puolentoista viikon sisällä sekä JK1 sekä JK2 koularit. Alokasluokan kisassa Nomi teki töitä niin hyvin kun se tämän hetkinen koulutustilanne huomioon ottaen on mahdollista. Avoimen kisassa jälkiosuus meni hyvin, mutta esineruudussa ja tottiksessa näkyi sitten vallattomuus. Tähän väliinhän mahtui vielä SM-tokot, joten treenejä tuohon väliin ei mahtunut, joten voi sanoa, että eipä ihmekään.
Loppukuukausi meillä vietetään ansaittua treenitaukoa, tosin juhannuksen kunniaksi Padi pääsee ajamaan jälkeä.
Toukokuu
Padi kisasi sitten toisenkin jälkikisan...hohhoijaa! Tästä pitäisi kai laittaa, että jälkikauden lopetuskisa:-)
Padi kisasi pk-kauden avauskisan Pieksämäellä 1-tuloksen arvoisesti. Hieman oli kyllä tekemisessä possuilun makua, mutta tästä on hvvä jatkaa kohti kesäkautta. Nomi pääsi paikan päällä treenailemaan esineruutua ja tottista.
Toukokuussa Nomi osallistui T&S Junton tottelevaisuuskoulutukseen. Alla muutama kuva “tauolta.
 
Huhtikuu
Huhtikuussa päästiin vihdoin ja viimein tekemään pk-juttuja vaikka sitä lunta riitti kyllä huhtikuullekin. Mikäs olikaan treenatessa allaolevissa maisemissa. Huhtikuussa Padi pääsi vielä tokokokeisiinkin ja mitä sitä sanoisi...normi-Padia ja normi-Tarjaa...mokailusuhde pysyy sopivasti tasapainossa
Kuvat: Marja Tuominen
 
 
Maaliskuu
Treenit jatkuu maaliskuussakin. Osasta maneesitreeneistä jo luovuimme ja siirryimme kesää toiveikkaina odotellen ulkotreenikauteen.
Nomi sai tokossa siirron erikoisvoittajaluokkaan ja Padi jatkaa vallatonta menoaan tokokisoissa. Padin suhteen tarvitsemme kai jatkossa kisoihin kepon sijasta suututtajan matkaan mukaan:-)
Helmikuu jatkuu
Ja treenitkin jatkuu:-) Keskiviikkona matkustimme treenailemaan Porvooseen D & C hallille ja saatiin taas monen monta vinkkiä työstettäväksi omiin treeneihin.
Kuvamuistoja kesän 2010 Ruotsin reissulta. Kaikki kuvat Tesu Åhberg.
Näillä kentillä kehtaa kisata. Tuoreiden SE TVA omistajien on helppo hymyillä.
 
Myös toisena kisapäivänä oli helppo hymyillä 1-tulosten jälkeen. Aamulenkillä majapaikan lähellä.
 
Majapaikan edessä. Tuore POHJ & SE TVA matkalla kotiin.
 
Hieman kuvamuistoja kesän 2009 Norjan ja Ruotsin reissulta. Kaikki kuvat Angelica Leiman.
Metskunouto...taustalla Kongsbergin hieno kerhotalo. Majapaikkamme taustalla.
 
Samppanjaa tuoreiden NTVA kunniaksi. Sormet + Padi:-) Tuoreet N TVA:t Taustalla Kongsbergin kerhon kenttä.
 
Näkymä matkalta. Seuraamistreeniä Ruotsin puolella “jonkun” kerhon kentällä.
 
Helmikuu
Helmikuu jatkui sitten treenailun merkein uusin ajatuksin:-) Helmikuun ensimmäisenä lauantaina treenailimme jälleen Vironmäen maneesilla Oilin, Ansun, Tesun ja Sirken kera. Sekä Padi että Nomi suorittivat kisanomaiset, jotka videoitiin. Ja YES, muuttuneet treenaustuulet ovat tuottaneet tulosta. JIPII!
Tammikuu
Tammikuussa sain vihdoin aikaiseksi anoa SKL:lta Padille POHJ TVA -tittelin, joten nyt Padi on sitten ihan virallisestikin POHJ FI NO SE EE TVA:-)
Treenailut jatkui eri vakkarivuoroilla ja muilla treeneillä. Tammikuun puolessa välissä Padi kävi suorittamassa elämänsä surkeimman suorituksen tokokisoissa. Aivan uskomatonta! Aika kovan pohdiskelun myötä olikin sitten myönnyttävä siihen, että Padi kuuluu “tuhmien” sukuun:-) ja siirryimme / siirrymme hieman toisenlaiseen treenaustapaan.
Niistä vuoden tavoitteista....niitä ei ole asetettu. Tehdään sitä mitä kivalta tuntuu ja painopiste ehkä kuitenkin enemmän Nomin treenailussa.
Vuosi 2010
Joulukuu
HYVÄÄ JOULUA JA RAUHALLISTA JOULUA!
Aatonaattona kävimme kasvattajien kera treenaamassa Porvoossa Dog&Cat hallissa. Molemmat koirat olivat kasvattajakoreita ja esittivät hienosti osaamistaan:-) Tapaninpäivänä treenailimme Neuskin hallissa Padin veli-Vicin, Sigman ja Virven kera. Padi suoritti evl:n kokonaisuudessaan ja Nomi keskittyi pienimuotoisempaan treeniin. Kivasti meni nämäkin treenit.
Marraskuu
Pyhäinpväviikonloppuna käytiin Nomin pentutapaamisessa Porvoossa Peten Koiratarvikeareenalla. Kasvattajat olivat järjestäneet O-, I- ja Y-pennuille hallin koko päiväksi käyttöön. Kivaa! Ehdimme treenata pentueittain ihan kunnolla ja myös turisti-Padi pääsi pariinkiin otteeseen treenailemaan. Oli tosi mukava nähdä Nomin pentuesisaruksia ja tietty myös Padin sisko-Rimman jälkeläisten treenejä. Tässä linkki Heidin tekemään koosteeseen O-pennuista. Tässä linkki myös Padin sisko Rimman pentujen treeneihin.
Lokakuu
Käytiin sitten kuitenkin vielä Padin kanssa kisaamassa tokossa tämän vuoden puolella. Kisat on Lappeenrannassa ja Padi sai ihan hyvän 1-tuloksen. Päivän ilonaihe oli kaket:-) Nomi ei vielä päässyt voikehään, mutta pääsi kuitenkin tutustumaan mattohalliin ja pääsi treenaamaankin.
Meillä alkoi lokakuussa taukovaihe. Tosin eihän sitä täysin malta olla treenaamatta...Padiakaan, koska muuten sitä ei jaksais katsoa täällä kukaan:-) Pääosin treeneissä ollaan kuitenkin keskitytty Nomiin. Nomin kanssa kävimme Jessican tsekkauksessa sekä Lentsun koulutuksessa.
Syyskuu
Syyskuussa Nomi suoritti BH-kokeen hyväksytysti Kotkan Saksalassa.
Syyskuussa matkasimme melkein 2500 km ja kävimme Tanskassa kisaamassa elämme surkeimman ja kirjaimellisesti paskaisimman jälkikisan. Elämäni ensimmäistä kertaa jälkimetsästä tullessani pesin saappaani paskasta, nimittäin sitä ja isokokoisia peuroja siellä metsissä riitti. Muuten kisa jäi mieleen erilaisena kokemuksena ja tanskalaiset todella ystävällisinä ihmisinä.
 
Suomen joukkue

Elokuu
Elokuun lopulla Nomin ja Padin ohjaaja saavutti “vanhojen akkojen” iän, nyt ei muuta kuin eläkekampaa etsimään:-)
Elokuun viimeisenä viikonloppuna kisasimme vielä Padin kanssa pk-piirinmestiksissä Imatralla. Meidän mokailut tän vuoden kisoissa alkaa nyt olemaan tasoissa. No, saatiin kuitenkin se mitä haettiin eli 1-tulos ja kisalippu ensi vuoden pk-äsämmiin. Nämä olikin sitten viimeiset kisat tämän vuoden puolella Padin osalta.
Perjantaina olin katsomassa ja kuuntelemassa aivan upeaa konserttia...U2 on SUPER! Konsertin siivittämänä väsymys painoi, mutta kävimme Nomin kanssa kisaamassa tokon avoimessa luokassa. Hieno 1-tulos ja nyt Nomi saa sitten kisata jo voittajaluokassa:-)
Kesän aikana ostin uuden kameran, mutta ne kuvat odottaa vielä pääsyään tänne sivuille...kyllä ne tulee:-)
Elokuun puolessa välissä kisasimme Padin kanssa Kymen piirin tokomestaruudesta. Luvatun sateen sijasta kisasimme jälleen helteessä, mikä tokikaan tänä kesänä ei mikään yllätys ole. Näissäkin kisoissa Padi kehitti jälleen omat kuviot ilmeisestikin ohjaajan mielenvirkeyden ylläpitämiseksi. Näistä huolimatta saatiin kuitenkin 1-tulos ja piirinmestaruushopeaa.
Elokuun alussa tapasimme Nomin veli-Tuplan ja sisko-Zip:n....kylläpä oli molemmat sisarukset kerrassaan taitavia.
PK-SM:t oli ja meni. Niistä voi kysyä tarkemmin kotona istuvilta asiantuntijoilta, niitä jälleen tuntuu riittävän:-) Omalta osaltaan tapahtuma jäi mieleen kuumana kisana ja että kaikki tarinat jälkikokeista ei olekaan vaan tarinaa:-)
Elokuun ensimmäisen viikko meni Tattoo-hulinassa ja treenit oli vähän niin ja näin.
Elokuun ensimmäisenä päivänä Nomi suoritti ensiesiintymisensä virallisissa kisoissa. Saatiin alokasluokasta 1-tulos vaikka seisominen menikin nollille. Nomi tuntui hurjan hyvältä kisoissa ja siitä mun stressaamasta vapaana seuraamisestakin saatin 10:-)
Heinäkuu
Heinäkuun lopulla kisasimme Padin kanssa Imatralla tokon sm-kisoissa. Voi sanoa jälleen, että nämä kisat ei ole meitä varten:-) Tällä kertaa ruudun mokasi Padi, nousten sieltä kesken kaiken seisomaan. Samoin noudot oli taas vähän innokkaita...tosin en voi ymmärtää ettei niitä arvosteta ja onko se muka virhe, että törmää ohjaajaan:-))) Tällä hetkellä jännäämme onko ohjaajasta kisaamaan pk-smkisoissa repeytyneen polvikystan vuoksi.
Matkustimme Padin kanssa Tesun ja Jokun matkaseurana Ruotsiin. Kisasimme Ruotsissa kahdessa tokokisassa, Rättvik:ssa ja Falunissa. Molemmista Padi sai 1-tulokset ja sijoituksen 2, Jokun voittaessa molemmat kisat. Matkatulijaisena meillä oli Padille Ruotsin ja samalla Pohjoismaiden tottelevaisuusvalion arvot. JEEE! Matka sujui hyvin ja voi vaan todeta, että kyllä ulkomailla kisaaminen on kivaa....ja nillä ruotsalaisilla on tosi upeat klubitalot ja kentät. Mieleen jäi myös katsojan kommentti Padin suorituksesta “fucking good dog”:-)))
Kesäkuu
Kesäkuu meni hyvin pitkälle tauon parissa. Nomi sentään pääsi treenailemaan.
Toukokuu
Toukokuu aloitettiin jäljestystreeneillä eli vappupäivän kunniaksi tai jotain:-) Padi pääsi vuoden ekalle metsäjäljelleen. Ja sehän meni kuin unelma janoineen ja niine keppeineen päivineen. Muuten toukokuu onkin sitten alkanut pihan rapsutuksen merkeissä.
Huhtikuu
30.4.2010 Huhtikuu päätettiin käymällä kasvattajien luona näyttämässä mitä “pojat” osaa....hohhoijaa:-) Padi näytti hienosti miten sen nousee pktottiksesta niin kovin ettei sen tartte kuunnella ohjaajaa ollenkaan:-) Nomin kanssa saatiin vinkkejä seuraamiseen. Treenien jälkeen mentiin kahvittelemaan ja saatiin syliimme ihanan pienet ja suloiset bcpennut. 25.4.2010 Pääsiäisen jälkeen sairasteltiin, molemmat koirat sairastui kennelyskään. Sen jälkeen onkin treenailtu ja lenkkeilty vähän rauhallisemmin. Jäljillä ollaan kuitenkin ennätetty käymään muutamia kertoja. Kuluneena viikonloppuna olin Nomin kanssa valmennusrenkaan leirillä kuunteluoppilaana. Ennätettiin siellä treenaillakin useaan otteeseen. Tänään sunnuntaina matkasimme Porvooseen ja Padi pääsi tokokehään. Luovutuksen irroitusongelma nostaa taas vahvasti päätään, mutta onneksi saimme palkinnoksi ohjatun kapulat, niin voidaan alkaa treenailemaan luovutuksia:-)
Pääsiäisenä ja pääsiäisen alusviikolla ollaan treenailtu ehkäpä hieman ahkerammin kuin aikaisemmin. Kävin Nomin kanssa taas näyttämässä edistymistämme D&C Hallissa Jessicalle. Oltiin edistytty:-) Pääsiäisenä ollaan treenailtu lähinnä eri kasvihuoneissa, mutta muuten vakiovuorot halleissa ja maneeseissa on päätetty tältä kaudelta kuukauden vaihteeseen. Pitkänäperjantaina koulutin erästä tottisryhmää ja sunnuntaina toimin ketynä Lappeenrannan näyttelyssä. Mikä oli ketynä toimiessa, kuin autossa takasin matkasi erittäin hyvä ja erinomainen ja kaikki muutkin tutut sai eh:n:-) Pääsiäisen kohokohta lienee kuitenkin se, että sekä Nomi että Padi pääsivät korkkaamaan jälkikauden pellolla. Eikä se jäljestäminen tietenkään ollut sieltä muistista mihinkään talven aikana kadonnut:-)
Maaliskuu
20.- 21.3.2010 Lauantaina käytiin Nomin kanssa hakemassa tottisapuja Jessicalta. Ja niitähän taas saatiinkin yllinkyllin. Innokkaasti niitä ollaan sitten toteututtukin. Sunnuntaina aamulla matkattiin Valkealaan kasvihuoneelle treenailemaan Sarin ja Rallin kera. Muuten ollaankin sitten kahlailtu lenkkejä sohkan keskellä....kevät ja kesä olisi jo aika tervetullut:-)
14.3.2010 Viikko sitten olimme taas BAT-hallilla O-pentuetreeneissä. Kiva oli jälleen treenailla Nomin sisarusten kanssa ja oli paikalla toki äiskä-Sina ja myös Padi pääsi tottistelemaan. Tämä viikonloppu menikin varsin nopeasti. Perjantaina oltiin Helsingin jäähallilla kuuntelemassa 30 seconds to mars:ia....Jared Leto on aikas söötti:-) Lauantaina oli vähän takkuista herääminen, mutta matkattiin kuitenkin Porvooseen kisaamaan....ruudussa tapaturma....tai no, Padi meni juuri sinne mihin se opetettu:-). Kisan jälkeen Padin ja Nomin sisarukset omistajineen tuli meille yökylään ja vietettiin kiva ilta lähinnä syöden ja tottis-/agivideoita katselleen. Tänään sunnuntaina olimme sitten kuuntelemassa Juha Korrin viettiseminaaria.
6.3.2010 Padi on palkittu Kymenläänin vuoden 2009 parhaana palveluskoirana:-)
Helmikuu
28.2.2010 Eileen käytiin treenailemassa ja saamassa oppia Boxin maneesilla Oilin ja Jessican kera. Oli tosi kiva päivä....varsinkin kun kotimatkalla oli ihan pakko:-) poiketa Silverin “pallokaupassa” ja makeistehtaalla:-) Tänään sunnuntaina olin Marjon ja Viian ketynä Pornaisten tokokisassa, onnittelut Viialle ja Marjolle upeasta 1-tuloksesta.
20.2.2010 Osallistuttiin Padin kanssa maajoukkueen karsintatokoihin Harjussa. Olin tosi tyytyväinen meidän suoritukseen vaikkei tulos toki päätä huimaakaan. Ykköstulos kuitenkin ja moni treenattu asia saatu jo kantamaan kisoihin asti ja mikä tärkeintä...tekemisen asenne oli kohdillaan:-)Arvostelu oli sopivan tiukkaa ja siitäkin huolimatta saatiin tosi paljon ja upeita 1-tuloksia, hienoa.
Helmikuussa ollaan jatkettu treenailuja tasaiseen tahtiin. Jätin Kausalan treenit pois ohjelmasta, tosin kävin siellä vielä kerran helmikuun aikana. Kausalan treenien tilalle varasin toisen viikkovuoron Neuskin hallille. Ystävänpäivän aattona treenasimme team-Kotkien kera Valkealan kasviksella. Ohjelmaan kuului hyvä treeniseura, loistavat treenit ja tietysti hyvää syötävää:-)
6.2.2010 Olimme BAT-hallilla Nomin pentuetreeneissä. Oli kiva tavata jälleen muita O-pentuelaisia puhumattakaan lämpimästä treenipaikasta ja mahtavasti tarjoiluista. Padikin pääsi vähän treenailemaan täällä. Padi onkin talven myötä hulvaantunut täysin tai muuten vaan menettänyt kuulonsa:-)
Helmikuu on alkanut ohjaajan sairastelun merkeissä. Siitä huolimatta ennätin kyllä fiilistelemään Depeche Moden keikalle:-) Treenit on jääneet vähän vähemmälle ja sen kyllä huomaa koirista. Olemme keskittyneet lähinnä piha-areenatreeneihin.
Tammikuu
25.1.2010 On sitten pakkasta pidelly, huoh! Vähän rasittavaa, kun ei raaski käydä pitkillä lenkeillä säälien koiriaan ja itseään. Treenattu kyllä ollaan vaikka välillä täytyy kyllä miettiä onko se ihan viisasta näin kylmillä:-) Tiistaina kävin sitten viimeisellä shitareenalla vuorollani, todetakseni, että siellähän ei sitten jätöksiä ollutkaan. Torstaina Neuskin hallilla vedettiin pikatreenit ja oltiin varmoja ettei muut tule treenaamaan, mutta kyllä sinne meidän jälkeenkin väkeä lappasi. Sunnuntaina olimme Padin kanssa Marjon ja Viian seurana tokokisoissa, harmittavan lähellä Viialla 1-tulos. Illalla ajelimme vielä treenailemaan Sarin&Rallin kanssa Valkealaan.
17.1.2010 Vietimme Tending-HOP-pentuetreenipäivää Harjun Oppimiskeskuksen maneesilla. Mukana treeneissä myös muutama ei “hoppilainen”. Päivä oli jälleen antoisa treenien sekä tarjoilujen suhteen:-) Alla muutama Marjon ottama kuva maneesin pihalta.
 
 
 
Vuosi on alkanut varsin kylmästi ja luntakin on piisanut. Kumpikaan ei ole kuitenkaan estänyt treenejä...”pihisareenalla” pystyy kummasti treenaamaan, kun tahtoa riittää:-) Siitä huolimatta on ollut varsin ihanaa treenata lämpimissä sisätiloissa ja niihinkin olemme ennättäneet sukulaiskoirien kanssa käymään. Heti vuoden vaihteen jälkeen käytiin BAT-hallissa ja seuraavana sunnuntaina Porvoossa Peten Areenalla. Niin ja aloitettiin toki treenit Kausalassa ja Neuskissa. Kausala tosin meidän osalta jää tammikuun jälkeen, koska ei huvita ajella ensin tuntia ja sen jälkeen treenata lampaan kakan keskellä....vaikkakin “jos koira tuolla pystyy keskittymään, niin keskittyy ihan missä vaan”:-)
Alla Padi ja Nomi odottelevat treenivuoroaan Peten Koiratarvikeareenalla. Kuva A Leiman
 
Hyvää ja menestykästä vuotta 2010!
Vuosi 2009 meni meiltä varsin mukavasti. Tavoitteena oli Padille kva:n arvo ja sehän saavutettiin heti kauden ensimmäisessä kisassa:-) Padi saavutti vuonna 2009 kolme valionarvoa, kaksi piirinmestaruutta ja koko vuoden kruunasi pk-jäljen Suomenmestaruushopea! Padin saavutuksia ehdimme juhlistamaan muutamaan otteeseenkin kaikkien kivojen ystävien kesken....kiitos teille kaikille! Menneeseen vuoteen ei siis voi olla kuin tyytyväinen. Ikävänä muistona vuodesta jäi rakkaan Sutin ajasta ikuisuuteen siirtyminen. Vuonna 2010 meitä näkyy todennäköisesti varsin vähän kisoissa. Vuosi 2010 keskitytään Nomin treenaamiseen ja Padin taitojen hiomiseen....niin ja emännän kunnon kohottamiseen:-)
Joulukuu
Joulukuussa treenailimme tasaiseen tahtiin ja kävimme Pieksämäellä karsintatokoissa. Olin itse varsin pettynyt tulokseen, vaikka se jälleen 1-tulos olikin. Noh, ei voi saada sitä mitä haluaa. Joulukuussa ehdimme myös tapailla Nomin taitavia pentuesisaruksia BAT-hallilla ja ehdimme BAT-hallille joulukuun aikana vielä uudestaankin treenailemaan heti joulun jälkeen. Varsinaista herkkua treenata lämpimässä mattohallissa:-)
Marraskuu
Marraskuun viimeisenä sunnuntaina kävimme Orimattilassa HOT:tilaisten treeneissä, kiitos:-) Padilla ohjelmassa oli kisanomaista...selkeä taantuma menossa:-) Nomi taas oli vallan ihana, niin tosissaan ja tohkeissaan keskittyi muiden koirien seassa treenaamaan oman settinsä. Samoissa treeneissä pääsimme ihailemaan molempien poikien siskojen suorituksia, hyvältä näytti.
Meillä on treenailtu vähän laiskanlaisesti. Pitäisi vissiin pikkuhiljaa alkaa päättämään miten minkäkin asian aikoo Nomille opettaa:-) Kävin kuuntelemassa Enqvistin Christan tottisseminaarin ja hakemassa treeni-intoa. Hyviä juttuja ja miten kaikki kuulostaakin niin helpolta:-)
Marraskuun puolivälissä aloitimme maneesitreenien lisäksi kasvihuonetreenit. Sekä Padi että Nomi tykkäsivät tästä treenipaikasta ollen into piukeina mukana treeneissä. Kumpaakaan ei häirinneet toisten koirien treenailut samaan aikaan. Tosin mä tunsin itseni vähän oudoksi porukassa, kun on tapana iloita onnistumisista todella innolla koirien kanssa:-) No, saavathan muut sitten hyvää häiriötreeniä meidän “jee jee loistavaa pallo lentää” treenauksesta.
Olimme Padin kanssa hieman erilaisemmassa paikassa tokokisoissa eli kasvihuoneessa. Olin tosi tyytyväinen omaan sekä Padin kisa-asenteeseen. Tiedämme myöskin näiden kisojen jälkeen seuraavat projektit, vanhoja unohtamatta:-) Saimme 1-tuloksen pistein 268,5 vaikka ruutu meni nolliksi. Ja yllätys yllätys, olin nimenomaan tyytyväinen asenteeseen, millä Padi suoritti ruudun:-) Nomi pääsi paikan päälle leikkimään, ottamaan seuraamistreeniä ja kakejen asentoja. Eipä taaskaan häiriöt haitannut ja jaksoi keksittyä tosi hyvin tekemiseen.
Nomi pääsi tutustumaan agilitykisoihin Kotkaan Ruonalan tennishalliin. Eipä tuo ollut moksiskaan ja ahtaassa ja varsin meluisassa paikassa onnistui myös leikkiminen ja lyhyt seuraamistreeni.
Nomin treenit on pääsääntöisesti vielä tätä:-)

Lisäilin kuvia tänne Tapahtunutta-osioon eri kuukausille ja samalla onnistuin kämmäämään tän osion layout:n:-)
Kävimme “retkellä” Helsingissä, jossa aiheena oli shoppailua ja pentujen hiplaamista. Nomi pääsi tutustumaan shoppailun ihmeelliseen maailmaan lähemmin, kun otin Nomin mukaan Itäkeskuksen vilinään. “Maalaisisäntä” käyttäytyi Itäkeskuksessa todella mallikkaasti ja häntä pystyssä liikkui pitkin kauppakeskusta kuin kotonaan. Marin luona kävimme katsomassa ja ihailemassa Rimman pentuja. Aivan ölyttömän ihquja pentuja ja Rimma mitä mainioin äitikoira. Onneksi on Nomi, niin ei tarvinnut kaapata kumpaakaan ruskeaa poikaa mukaan:-)
Marraskuun ensimmäisenä tiistaina pääsimme aloittamaan maneesikauden Kausalan maneesilla. Nomikin pääsi ensimmäistä kertaa treenaamaan maneesiin ja kylläpä pieni poika olikin täpinöissään. Padikin keskittyi hommiin hyvin.
Marraskuu aloitettiin järjestämällä hyväntekeväisyys match show ja möllitoko. Tapahtumaan osallistui ilahduttava määrä väkeä. Tuloksia voit käydä lukemassa Haminan seudun Seurakoirakerhon tai Kotkan Koiraystäväin Seuran foorumista menovinkeistä.
Lokakuu
  
Padi luoksetuloissa ja tunnarissa jossain lokakuun treeneissä. Kuvat:M Vainio
Lokakuun viimeisenä päivänä kävimme Padin kanssa Lappeenrannan tokokokeessa katsomassa onko muuttuneet treenisystemit tuottaneet tulosta. Ihan kaikki ei vielä “kanna kisoihin asti”, mutta olin tosi tyytyväinen Padin asenteeseen. Olin myös tyytyväinen suoritukseen siltä osin miten hyvin koira toimi niin liukkaassa hallissa....Padin ensimmäinen p-hallikisa. Tuloksena 1-tulos ja kilpailun voitto:-)
Menneenä viikonloppuna meillä oli vierailulla Tesu ja Nomin “isoveikka”-Joku ja tervu-Senna. Ohjelmaan kuului tietysti tottistelua ja jälkeilyä. Sunnuntaina meidän kanssa tottistelemaan saapui “Nomin perhe” eli Elina, äippä-Sina, isosisko-Io ja isoveli-Jorppasetä:-) Padikin pääsi treenailemaan kisanomaisesti sekä lauantaina että sunnuntaina.
Lokakuu on alkanut yllättävää kyllä treenien merkeissä:-) Treenailtu pääsääntöisesti tokoa, mutta ollaan käyty vielä muutaman kerran jälkimässä pellollakin. Lisäksi Padin kanssa ollaan aloitettu juoksukoulu:-) Tänään sunnuntaina matkasimme Marjon ja koissujen kera treenailemaan Hollolaan Arjan, Zacin, Oilin ja Zip:n luo. Näillä ns aikuisilla koirilla oli teemana kisanomaiset treenit ja tuli otettua tää nauhallekin....illalla voi taas pohtia telkun ääressä ollaanko oikealla tiellä. Nomi keskittyi lähinnä leikkimiseen ja Zipin kans juoksemiseen.
Suomen tokon maajoukkue on jälleen kerran voittanut KULTAA, kaikesta epäonnesta huolimatta!!! Aivan mahtavaa ja onnittelut joukkueelle! Erityisonnittelut Nomin äiskä-Sinalle neljännestä sijasta, jee!
Syyskuu

Padi janalähdössä jälkitreeneissä syyskuussa. Kuva:A Leiman
21.9.2009 Padi ja muut P-sisarukset täytti 4 vuotta! Onneksi olkoon kaikille, erityisesti tietysti omalle Padille.
Padin isä-Toivo ohjaajansa Annen kanssa on voittanut NOM-kisoissa jäljeltä hopeaa, huisan hienoa!
Syyskuussa ollaan treenailtu tasaiseen tahtiin....Padi ehkä hivenen vähemmän. Padi on kyllä päässyt vielä pariin otteeseen jälkimetsäänkin....lujaa mennään edelleen. Nomi on keskittynyt leikkimiseen, noutoihin, kakeihin ja sivulletuloihin. Kiitos treeniseurasta asianomaisille!
Menneenä lauantaina juhlittiin meillä hyvän ruuan, juoman ja kavereiden kesken Padin huimasti mennyttä kautta. ISO KIITOS kaikille osallistuneille osallistumisesta sekä huimista lahjoista!
Marjalle ISO KIITOS meidän kotisivujen uudelleen luonnista.
Syyskuussa Padi viettää ansaittua lepoa treeneistä (ainakin melkein) ja Nomi keskittyy leikkimiseen. Nomi kävi tänään ensimmäisissä rokotuksissa ja oli esiintynyt eläinlääkärillä tosi reippaasti.
Elokuu

PK-SM palkintojen jako tuuletusta. Kuva:Eläintarvike Dog & Cat Ky
 
PK-SM tottista.. Kuva:Eläintarvike Dog & Cat Ky
Elokuun alussa matkasimme Ruotsin kautta Norjaan, vaikka Nomia olikin niin vaikea jättää kotiin. Ruotsissa kisa oli ihan ok, mutta täällä ohjaaja jännitti liikaa vierasta kieltä ja ruutu oli niin haasteellinen ettei sinne tainnut kisan monesta koirasta yksikään suoriltaan löytää. Täällä mieleen jäi kuitenkin yleisöstä tullut kehu Padin työskentelystä.
Norjan matkan tulijaisina Padin tittelirivistöön voidaan lisätä NORJAN TOTTELEVAISUUSVALION ARVO, JEE!!! Kisaaminen Norjassa oli mieleenpainuva, ihmiset olivat kaikki todella ystävällisiä. Arvostelu ehkä tiukempaa kuin täällä Suomessa ja he painottavat hieman eri asioihin kuin täällä. Liikkeet tai liikkeiden osat myöskin osin erosivat täällä totutusta, mutta eipä se ketään suomalaista koirakkoa haitannut. Norjan maisemat oli upeat ja menomatkalla voi todeta, että tuli ajettua tunneleissa ihan kyllästymiseen asti. Ikävänä miinuksena täällä oli lauantain iltalenkillä näkemäni skeittionnettomuus. Ruotsin ja Norjan matkan jälkeen olen myös vakuuttunut ettei meidän navigaattoriin ikinä valita Silvennoisen Heikin ääntä….”oikeesti”
Reissusta palattuamme matkasimme Lappeenrantaan ja tottelevaisuuden piirinmestaruuskokeisiin. Padi uusi viime vuoden piirinmestaruusvoittonsa ollen näissäkin piirinmestaruuskisoissa ainoa (evl)koira, joka sai 1-tuloksen. Siitäkin huolimatta, että nollasimme yhden liikkeen. Padi on siis KYMEN PIIRIN VUODEN 2009 TOTTELEVAISUUDEN PIIRINMESTARI! JIPII! Kesäloma alkoi piirinmestaruusvoitolla, päättyi piirinmestaruusvoittoon ja lomalla saavutettiin myös NO Tva-arvo Pm-kisasta jäi mieleen karmea sade ja tieto siitä, että tokoa pitäisi ehtiä kisojen välissä myös treenaamaan.
Seuraavaksi matkasimme seuraavana viikonloppuna Kemiin PK-SM-kisoihin. Täällä Padi voitti PALVELUSKOIRIEN jäljen SUOMENMESTARUUS HOPEAA!!!! Aivan valtavan upeaa, vähänkö hyvä koira Ja vähönkö kökkö ohjaaja, kun ei vaan vielä täysin luota koiraansa. Kisoihin lähtiessä tavoitteena oli saada kaikki osa-alueet suoritettua viime vuoden keskeytyksen jälkeen, joten lopputulos tähän nähden oli l-o-i-s-t-a-v-a! Näistä kisoisa mieleen jäi se, että kannattaa luottaa koiraansa eikä murehtia sitä löytääkö enää autolle sekä jälkiryhmän kakkosessa ollut kiva henki vaikka kyseessä olikin SM-kisa.
Elokuun viimeisenä viikonloppuna ehdimme vielä juhlimaan pienellä porukalla POHJ&NO tottisvalioita sekä Nomin pentuetapaamisessa Järvenpäässä.
Heinäkuu

Heinäkuun alussa osallistuimme tokon SM-kisoihin Kangasalalla. Meillä ei oikein Padin kanssa (kummallakaan) osunnut kunto kohdilleen, mutta tapahtumana hieno ja opettava kokemus, tämähän oli samalla Padin ensimmäisestä tokon SM-kisa.
Kesäloma alkoi heinäkuun loppupuolella ja loman ”kunniaksi” kisasimme harjoituskisan SM-kisoihin Kymen piirin pk-piirinmestaruuskisoissa. Kisa oli kaikkine pienine kommelluksineen oiva harjoituskisa ja mikä parasta Padi voitti jäljen piirinmestaruuden ollen ainoa jälkikoira, joka sai 1-tuloksen ollen siis KYMEN PIIRIN VUODEN 2009 JÄLJEN PIIRINMESTARI. JEE JEE JEE! Näissä kisoissa olin varautunut ”korjaamaan” Padin virheet esineruudussa&tottiksessa, mutta eipä niitä korjauksia juuri tarvinnut tehdä.
Piirinmestaruuskisan jälkeen odotus palkittiin ja meille muutti bcuros Nomi eli virallisesti Tending Outrunner. Nomi on ihanan Sinan (Tending Bluey) poika. Nomi isä on ruotsalainen Guppen.
Kesäkuu
Kesäkuu jäi muistoihin surullisena kuukautena Kesäkuun 15.pvänä jouduin saattelemaan elämämme koiran Sutin viimeiselle matkalleen. Suti eli elämäänsä kunnioitettavat lähes 15 vuotta.
Muuten kesäkuu meni hevisesti (Metallica&AcDc). Treenailut jäivät sattuneista syistä minimiin. Kuukauden loppupuolelle tuli myös valon pilkahdus eli silloin varmistui, että loppukesästä meille muuttaa pieni bcpoika.
Toukokuu
Toukokuussa treenailtiin totuttuun tapaan. 16.5.2009 korkattiin pk-kausi ja kauden ensimmäisessä kisassa saatiin se mitä haettiin eli Padista tuli Pieksämäen kisassa SUOMEN KÄYTTÖVALIO! Näissä kisoissa Padi rupesi rallattamaan esineruudussa ja ohjaaja unohti tottiksessa mitä piti tehdä Bileetkin oli buukattu rohkeasti etukäteen eli heti seuraavana viikonloppuna ”naistenbileissä” juhlistettiin myös uutta KVA:ta.
Huhtikuu
Huhtikuussa juhlittiin EE Tva:ta ja korkattiin jälkikausi treenien merkeissä.
Maaliskuu

Maaliskuussa vietettiin ”kotkien kotkatreenien” päättäjäiset ja samalla päättyi muutenkin maneesikausi.
Saimme peruutuspaikan tokokisaan Viroon ja kun laivamatkakin saatiin vielä viime tipassa järjestymään matkasimme tottelevaisuuskokeeseen Viron Rahulaan. Tulijaisena täältä Padi saavutti EESTIN TOTTELEVAISUUSVALION ARVON. Jee! Kisaaminen Virossa ei juurikaan poikennut Suomesta. Ikävänä muistona kisoista mieleen jäi avoimen luokan todella raju koiratappelu sekä se, että lenkkeily Virossa koiran kanssa ei todellakaan ole mikään rentouttava tapahtuma.
Helmikuu
Helmikuussa jatkettiin maneesitreenailua eri maneeseissa eri kokoonpanoin.
Osallistuimme tokon karsintakisaan Harjussa. Kisat ei täälläkään oikein menneet putkeen ja nyt olikin aika heittää kunnon mietintämyssy päähän ja jättää seuraavat karsintakisat osaavimmille.
Helmikuussa osallistuimme myös harjoituskoirakkona tokon koulutusohjaajakurssille, jonka vetäjänä toimi Salme Mujunen.
Tammikuu
Tammikuussa aloitettiin maneesitreenailut eri maneeseissa eri kokoonpanoin.
Kävimme myöskin tokon karsintakisassa Turussa, jotka ei ihan menneet meiltä pulkkaan.
|