RUUMIIN KULTTUURI 3/2006

Kirjakäräjät

Kiveen kaiverrettu kohtalo

Kristina och Ove Paul

Eget namn i boken

Pilot-kustannus 2006. 264 s.

 
 

Kirjailijakaksikko Kristina ja Ove Paul on mielenkiintoinen tuttavuus. Kyseessä ei ole mikään tahansa pitkään yhdessä taivaltanut parikunta, vaan kaksi samanhenkistä dekkarikirjailijaa, jotka ammentavat yhteisestä ympäristöstään ja kummankin mielikuvituksesta viihdyttäviä, voisi jopa sanoa lämminhenkisiä dekkareita. Eget namn i boken on niistä jo viides.

Paulien dekkareissa vallitsee todella miellyttävä ilmapiiri, ympäristöä järkyttävistä rikoksista huolimatta. Siitä on pitkälti kiittäminen kussakin kirjassa esiintyvää Rönnqvistin pariskunta, joka saattaa hyvinkin muistuttaa kirjailija-avioparia itseään. Anna ja Ove (Tässä arvostelija on mennyt kirjoittajia pidemmälle antamalla Ollelle nimen Ove, Oven huomautus) Rönnqvist ovat "harrastelijasalapoliiseja", jotka avustavat mielellään paikallista poliisia rikosten ratkomisessa. Myös kuvaukset rannikkokylän asukkaiden arjesta sekä tiiviistä perheyhteisöstä, jossa perinteet on sidottu sukupolvet kestävin sitein, antavat tarinoille lähes menneen ajan leppoisan tunnelman.

Uuden kirjan tarina alkaa 1950-luvulta, jolloin päähenkilöt elävät murrosiän kutkuttavia vaiheita, ja jatkuu aina viime vuoteen asti. Kullekin kuvatulle vuodelle tultaessa Paulien pariskunta in liittänyt mukaan muistin virkistykseksi vuoden tärkeimmät historialliset tapahtumat. Viitteet ankkuroivat tapahtumat konkreettisesti historialliseksi jatkumoksi, vaikka viimeisinä vuosina muutaman pankkimaailman uutisen merkitys jääkin hieman epäselväksi tarinan juonen kannalta.

Tarina seuraa samojen henkilöiden vaiheita halki viiden vuosikymmenen. Henkilöt solmivat jo nuoruudessaan suhteita, jotka elävät vielä vuosikymmenien jälkeenkin, huolimatta välillä pitkiksi kasvaneista maantieteellisistä eroista. Vanhat ystävykset löytävät aina toisensa, ja soisinaan myös nuoruuden ihastukset herkistyvät muistelemaan yhdessä menneitä.

Kirjassa kenties kiehtovin piirre on sen tarkassa Itä-Uusimaan kuvauksessa aina ruotsin kielen murretta myöten. Fiktiiviseen tarinaan on näin saatu personaalista autenttista makua. Kivet ja kannot, talot ja rannat ovat tärkeitä sekä kirjan henkilöille että pitkälti myös tapahtumille. Itse asiassa kansikuvaksi olisi ehkä paremmin sopinut tarinassa esiintyvä ja todellisuudessakin Sarvisalosta löytyvä mystinen kivi, jonka kylkeen hakattu riipaiseva arvoitus selviää vasta aivan viimeisillä sivuilla. Kirjan loppuun on myös sovitettu luontevasti juonen tiivis kertaus.

Amira Al Bayaty

 
     

.