Euro Dog 2002 avec kommeluksia

Marraskuun 8 päivänä suuntasimme Pariisiin. Majlle tämä tarkoitti häkkiin joutumista, mutta hän selviytyi yli odotusten. Päästessään vapaaksi Charles de Gaullen lentokentällä 2,5 tunnin ruumassa suoritetun matkan jälkeen hän oli pelkkää hännänheilutusta ja pepunvääntämistä.

Sitten oli tarkoitus päästä taksilla hotelliin, joka sijaitsi suurin piirtein samalla etäisyydellä kuin Vantaan-Helsingin lentoasema asunnostamme Helsingin Metsälässä. Se matka kestää n. varttitunnin, mutta tämä kesti miltei saman verran kuin itse lentomatka. Ainakin jos laskee mukaan ajan joka kului siihen kun yritti saada kiinni taksin joka suostuisi ajamaan muualle kuin Pariisiin saakka. Hotelli sijaitsi matkalla sinne, mutta kaupunginrajan ulkopuolella. Emme vieläkään tiedä, eikö kuski tosiaan osannut hotelliin vai huijasiko vain. Emme olleet saaneet tarkkaa osoitetta matkatoimistosta, koska paikka oli kuulemma maalla ja kyllä siellä osataan. Todellisuudessa hotelli sijaitsi pien-teollisuusalueella, mutta ymmärsimme pikkuhiljaa että kadun nimen tietäminen ei olisi auttanut. Ei ollut katukilpiä!

Satoi kuin kuuluisan E:n p:stä. Kun vihdoin pääsimme perille, kävi ilmi ettemme päässeet sisään hotelliin. Ei ollut minkäänlaista henkilökuntaa, vain käsin kirjoitettu lappu ovella, jossa luki ranskaksi jotain tietokoneongelmista. Matkatoimisto oli kertonut, että mikäli saapuisimme kello 19 jälkeen pitäisi luottokorttinumeromme antaa hotellille tiedoksi etukäteen. Koska myöhästyneinäkin saavuimme 16-aikaan tähän ei olisi pitänyt olla tarvetta. Osoittautui myöhemmin, että asia oli juuri päin vastoin. Koska tulimme ennen 19, mihin aikaan henkilökuntaa oli tulossa, olisimme tarvinneet luottokorttinumeroa vastaan saatavan koodin saadaksemme oven auki. Ongelma kuitenkin ratkaistiin koodaamalla kokonaan uuden huoneen oven vieressä olevasta nappitaulusta. Sen jälkeen maksettiin pois taksikuski kuittia vastaan ja juostiin sateen läpi koirinemme kimpsuinemme sisään hotelliin.

Hotellin nimi oli Formula 1 ja kuului ketjuun joka hyväksyy koiria huoneisiin. Tosi edulliseen 25 euron hintaan vuorokaudessa sai kahden hengen + koiran huoneen. Jotta ei saisi vieroitusoireita pariisilaisen kaatosateen jälkeen vessat oli asennettu niin, että huuhtelu jatkui läpi yön, roiskien renkaatkin läpimäriksi. Toisaalta valot oli järjestetty niin, että lamppu sammui ellei istunut alas, joten seisaalta ei ollut miehellä asiaa. Mielenkiintoista!

Mutta viihdyimme hyvin yksinkertaisessa huoneessamme, jossa yllättäen kuitenkin oli TV, ja nuori nainen joka päivysti vastaanotossa oli auttavaisuuden perikuva.

Seuraavana päivänä sade lakkasi. Hyvät tuttavamme Pariisista olivat pyhittäneet koko päivän meitä varten ja varanneet pöydän ihansta pienestä etanaravintolasta, johon hakivat meidät autollaan. Siellä söimme ruhtinaallisen ja herkullisen aterian Maj tyynesti nukkuessa häkissään pöydän vieressä. Kuvitelkaa tätä Suomessa! Ah, minkä muiston meille antoivat!

Aterian jälkeen ajettiin vielä Chantillyn linnaan. Toisin kuin hotellissa ja ravintolassa koirat oli kielletty itse linnan alueelle, joten tyydyimme kävelemään kauniissa puistossa.

Itse näyttely osoitti taas, että hyvällä tahdolla mikä tahansa voi mennä pieleen. Hotellirouvan ystävällisellä myötävaikutuksella saimme paikallisen taksin joka suostui ajamaan muutaman kilometrin matkan ja pääsimme - tulomatkaan verrattuna - erinomaisen hyvin Le Bourgetin näyttelypaikalle. Kysyttäessä tietä eläinlääkärin tarkatuspisteeseen ystävälliset, muka englantia taitavat nuoret porttimiehet osoittivat meidät suoraan viidenteen ja viimeiseen halliin, missä rotumme piti esiintyä. Joten, haketuessamme sen jälkeen kaikkien hallien läpi oikeaan paikkaan, olisimme voineet tartuttaa koko näyttelyn. Kaikki kilvet ja kovaääniskuulutukset olivat, niin kuin olettaa saattoi, pelkästään ranskaksi. Palasimme kehään hengästyneinä ja hermostuneina noin viisi minuuttia ennen Majn vuoroa. Näin ollen ei tietenkään ollut mikään yllätys, että hänestä sitten tuli ROP ja Euroopanvoittaja. "Molto bella, molto bella", selvitti portugalilainen tuomari muille osanottajille.

Mukana oli kaikkiaan yhdeksän manssia; pieni määrä Euroopan kauneimman hakemiseen. VSP oli Lantaka King Arthur italialaisesta Kennel Lantakasta. Eräs belgialainen uros, Fantastic's Zirkon, ei itse ollut erityisen nätti, mutta sillä oli Sveitsistä näyttelyyn saapunut vieraileva pentu joka oli erinomaisen kaunis.

No niin, sitten jäimme saamatta itse arvostelupöytäkirjan, joka oikeutti palkintojen saamiseen. Nämä saimme vasta eräiden byrokraattisten kuvioiden jälkeen. Mutta saavutus oli kova ja se noteerattiin asianmukaisesti suomalaisissa koirapiireissä, missä pienen rotumme ei ole ollut helppo päästä esille. Illalla Maj pääsi taas ravintolaan. Menimme juhlimaan hotellin vieressä sijatsevaan pizzaravintolaan. Tämäkin oli ollut kiinni edellisenä päivänä kun nälkäisinä saavuimme hotelliin. Robinson-seikkailijan tapaan olin sen jälkeen lähtenyt rohkeasti myrskyisään kaatosateeseen etsimään ruokaa. Ostari löytyi 4-5 kilometrin päästä hotellista. Oli tosi ilo silmälle kun saapuessani läpimärkänä takaisin runsaan tunnin päästä ruokakasseineni huomasin että viihtyisä ravintola olikin avannut ovensa.

Seuraavana päivänä matkustin Majn kanssa kotiin Tinan suuntaessa Lontooseen uusiin seikkailuihin. Oma kotimatkani sujui ilman muita kommelluksia kuin häkin alustan jääminen saapumatta. Tina saapui 12.11. mukanaan 4 kuukautta täyttänyt Eva Liljebäck (Madame Butterfly), jonka kävi hakemassa Enid Tegue-Knightin Eagelspur kennelistä Kidderminsterissä. Finnair toi häkin alustan kotiin seuraavana päivänä.

Ove