OLGA

(Julkaistu Manssi-lehdessä 1994)

Farmarens Black Dominic, kutsumanimeltään Olga, syntyi 18.6.1978 Gävlessä ja siirtyi koirien taivaaseen 18.1.1993 eli 14,5 vuoden ikäisenä. Olga oli tiettävästi Suomen ensimmäinen Manchesterin terrieri.

Perheemme, jolla ei ollut aikaisempaa kokemusta koirista, päätyi tähän rotuun hieman merkillisellä tavalla. Vakuuttuneena siitä, että perhe sillä tavalla pysyisi koirattomana perheen äiti asetti hankittavalle koralle kolme kriteeri.: Sen piti olla

1) niin helppohoitoinen, että wettexillä pärjää

2) niin matala, ettei hännällä pyyhi sohvapöydästäkään tavaraa ja

3) silti näyttää koiralta.

Ei ollut aikaakaan, kun alle teini-ikäiset poikamme osoittivat sormella koirakirjasta koiraa, jonka sanottiin olevan sileäturkkisen, alle 40 senttiä säkäkorkeudeltaan ja joka kuvan mukaan epäilemättä näytti oikealta koiralta. Koirakirjassa sanottiin rodusta paljon muutakin, enimmäkseen positiivisia asioita.

Olga oli kyllä positiivinen koira, joskin samalla itsepäinen, äkäinen ja välillä täysin käsittämätön. Se oli pienikokoinen, samalla siro ja lihaksikas, vahva ja nopea. Silkinpehmeä turkki, pienet kasvot, isot silmät ja niin hieno ruosteenväri (Black & Tan) nuorena, ettemme ole jälkeenpäin nähneet yhdessäkään manchesterissa samanlaista. Kutsuimme sitä imukupiksi. Sen paino oli kuuden ja seitsemän kilon väliltä, mutta se pystyi niin halutessan - ja se halusi - tarrautumaan alustaan niin, ettei sitä meinannut saada nostetuksi lainkaan.

Olga oli myös hyvin rohkea. Neljävuotiaana se ajoi kesäpaikkamme niityltä neljä isoa hirveä kilometrin verran metsään. Miettimättä hetkeäkään se ui parinmetrisen ojan yli, vaikka se ei muuten vapaaehtoisestimennyt veteen. Hirviperheeltä oli varmaan tuntunut siltä kuin niiden jaloissa pyöri kymmenen koiraa, sellaisella vauhdilla Olga liikkui.

Parhaimmillaan Olga oli jalkapalloilijana, niin kuin manchesterilaisen sopiikin. Se kuljetti palloa välillä ilmassa tasapinottelemalla palloa kuonon ja otsan välisessä notkussa merileijonan tapaan ja välillä pitkin maata, kääntäen ja hyppien, valtavalla vauhdilla ja jatkuvalla haukunnalla. Ääni oli erikoinen ja se toimi merkkinä Olgan fanklubille, sillä sen jalkapallo-otteluita tultiin katsomaan läheltä ja kaukaa.

Toinen mielilaji oli hiihto. Se seurasi isäntää pitkilläkin hiihtoretkillä, mieluiten jäällä, jolloin saattoi tehdä mielenkiintoisia löytöjö pilkkireikien lähettyvillä.

Olgan ollessa seitsemän, taloon hankittiin Speedy, pojankloppi manchesteriksi, joka jo kolmen kuukauden vanhana oli huomattavan paljon kookkaampi kuin Olga.

Siitä pariskunnasta ei koskaan tullut pariskuntaa, koska Olgan sisu ei antanut periksi henkisesti hyväksyä moista otusta talon herraksi eikä Speedy taas voinut ymmärtää, että sellainen pienokainen, olkoonkin äkäinen, saisi määrätä tärkeistä asioista, kuten ruosta. Tappeluhan siitä tuli, ja Olgan elinpäivät olisivat todennäköisesti loppuneet siihen, ellei väliin olisi menty. Ei se osannut antautua.

Periantamattomuus oli tavallaan syy Olgan loppuunkin. Se sai talvilomalla -92 urheiluvamman hyppiessä maalla korituoliinsa, joka oli sijoittunut hieman ahtaasti pöydän viereen. Toinen takajalka petti ja jouduttiin suorittamaan polvikierrukkaleikkaus. Siitä se toipui yllättävän hyvin, mutta sai epäonnekseen seuraavalla kesällä supikoirilta kapia. Siihen annettua lääkitystä se ei sitten enää kestänyt, vaan voimat uupuivat joulun tienoilla. Olga haudattiin maalla lähelle rakastamiaan karviaispensaita.

Vaikka Olga ei ollut näyttelysankari - se ei sallinut tuomareiden kopelointia - se oli maamme ensimmäinen manchesterinterrieri. Se oli lahjakas urheilija, joka menestyi jalkapallossa, juoksussa ja hiihdossa.

Ove Paul

Kennelsivu

KOTISIVU