Vuosituhannen juhannus -

Keskikesän näytelmä viidessä osassa

Tillbaka till 1. kennelsidan

Takaisin 1. kennelsivulle

Henkilöt: Stina, Aviomies, Manchesterinterrieri-emo Dessi, Dessin tyttäret Carmencita (Cita) ja Maj på Malö sekä poika Rönnerdahl, Maarit, hevosten ja koirien kätilö Sarvisalosta, Kerstin Kauniasista, Kirsi ja Jamppe Villähteeltä
Osa 1 Puhelinkeskustelu Metsälä/Villähde
- Ehkä pitäisi yrittää Majn kanssa mieluummin?

Stinan ja Kirsin on huhtikuun lopussa pakko myöntää, että kauniin Carmencitan ja ruotsalaisen gigolon häämenot eivät johtaneetkaan toivottuun tulokseen. Ei auttanut edes gigolon enteilevä nimi Ready.

Joten ajatus kiltin, vaatimattoman mutta itse asiassa yhtä kauniin siskon käyttämisestä kun (juoksu)aika koittaa, syntyy samanaikaisesti heillä molemmilla. Ja aika koittaa nyt.

- Mutta miten saada hänet Villähteelle? Ja takaisin, ennen vappua!

Osa 2 Helsinki - Villähde - Helsinki
25.-29.4.1999 (Majn kertomana)

Kirjoitan hyödyksi ja varoitukseksi sinulle ja kaikille, jotka voivat oppia tästä tarinastani. Tämä tapahtui siis minulle, Maj på Malö, kun minun oli määrä niin sanotusti viedä geenit eteenpäin.

Oli siis käynyt niin, että hienohelmasiskoni Cita, näyttelyvalio mukamas, ei tullutkaan äidiksi, vaikka oli kaksi viikkoa Ready-nimisen pojan luona. Ei sitä siltä voi kutsua neidiksikään enää,ä siitä olen melko varma. No niin, hänen epäonnistumisensa koitui luonnollisesti minun epäonnekseni ja minun piti siis tehdä ne tilatut pennut, ja sain vain neljä päivää käyttööni.

Kaikki alkoi sunnuntai-iltapäivänä (lepopäivä?!). Äiti, siis Stina-äiti, oli päättänyt ajaa minut Villähteelle. Oli jo kammottavan lämmintä ja läähätin ja valitin, mutta ei hän ollut moksiskaan. No niin, Lahdentiellä sen piti pysähtyä ja tehdä jotain radioantennille, eihän meidän huushollissa pelaa mikään, ja kun autonovi avattiin, niin minä tietenkin hyppäsin ulos, raikkaaseen ilmaan. Mitä te olisitte tehneet minun tilanteessani?

Mutta voitteko kuvitella? Ilman minkäänlaista varoitusta jatkuva joukko autoja ajaa kolmella kaistalla Helsingistä Lahden suuntaa. Mitä niillä on siellä tekemistä, kun minä olen siellä? Kysyn vain. Sain tietenkin pitää aikamoista vauhtia päästäkseni tien yli. Ne varomattomat idiootit ajoivat jopa mun hihnani päälle, jonka olin saanut mummiltani ja josta pidän kovasti. Toisella puolella tietä huusin ja varoitin äitiä, mutta hän vain huitoi ja heittäytyi autojen sekaan, niin että yhden oli jopa pysähdyttävä. Kuski oli niin tohkeissaan minusta ja minun tilastani, että minun piti rauhoittaa sitä ja sanoa, etten minä vielä missään tilassa ole. Vasta sitten paluumatkalla, toivottavasti siunatussa tilassa!

Pääsimme kun pääsimmekin jatkamaan matkaa ja äiti halasi minua ja kutsui minua Vackra (= kaunis) Majksi, mikä tietysti on ihan totta, ja omaksi pieneksi kullaksi, joten ehkä hän oli ollut jotenkin huolissaan tilanteesta. En ymmärrä miksi.

No niin, sitten minulla oli neljä ihanaa päivää Villähteellä Readyn kanssa. Hän on tosi herrasmies ja tietää, miten naista on kohdeltava. Siinä mielessä oli palattava kotiin aivan liian aikaisin, ja siellä odotti Rönnerdahl, joko osoitti mitä loukkaavinta mustasukkaisuutta. Hän ei taida olla ihan viisas. Oli silkkaa tuuria, etten saanut keskenmenoa.

Osa 3 Eläinlääkäriasema Vetek, Helsinki  
- Kaksi sikiötä, mutta tulkaa varmuuden vuoksi uudelleen viikon päästä, jospa sattuisi olemaan useampiakin.

- Siis viisi, Aviomies toteaa, kun Stina antaa raportin.

Toinen käynti

- Varmuudella kolme, ehkä nelja, sanoo eläinlääkari.

- Siis viis, Aviomies sanoo.

.

Osa 4 Metsälä
Oletko tullut ajatelleeksi, että synnytys voi sattua juhannukseen, Aviomies kysyy. Eikö kaksi kuukautta ole se normaali aika?

Viisikymmentäkahdeksan päivää on tämän rodun normaaliaika. Riippuu siis siitä mikä Villähteen päivistä on ollut se hedelmällinen. Jos lasketaan ensimmäisestä parituksesta, laskettu aika olisi keskiviikkona kesäkuun 23, ja toisesta parituksesta se olisi torstaina, siis juhannusaattoa edeltävänä päivänä.

Siis juhannusaattona, sanoo Aviomies. Oletko ilmoittanut Kerstinille, että perinteisestä juhannuksestamme Nystuvulla voi tull vähintäänkin erilainen?

On sellainenkin käänne tietenkin mahdollinen, sanoo Stina. Luultavammin kaikki tapahtuu kuitenkin tiistaiyönä, sinun ollessa kaupungissa ja minä ypöyksin siellä maalla, lukuun ottamatta koiria tietenkin. Varsinainen assistentti-armeija. Mutta Kirsi on sanonut että hän kyllä yrittää tulla, ja olen myös puhunut Maaritin kanssa, siellä Kärppään puolella. Annika sanoo että hänellä on runsaasti kokemusta, niin hevos- kuin koirasynnytyksistä. Kätilö on pakko saada.

Osa 5 Helsinki - Sarvisalo  
11.6.1999

Oletko nähnyt tämän veritahran, Aviomies kysyy. Näyttää ihan juoksulta.

Ei voi olla, Stina sanoo. Kukaan ei ole vielä vuorossa.

Siinä tapauksessa se on Dessi, Aviomies toteaa. Ja huippu sattuu juhannukseen. Silloin meillä on Maj joka synnyttää, Dessi jola juokue ja Rönnerdal jolla perässäjuoksu.

Stina konsultoi muistivihkoaan. –Dessi aloitti viime juoksunsa tammikuun lopussa, ja silloin hän lyhensi kuukauden varsinaisesta ajastaan.

Ilmeisesti sillä on sama tahti nyt. Näin siinä käy ja silloin ainoastaan Cita olisi "normaali" juhannukseksi. Meniköhän kutsukortti jo Kerstinille?

Keskiviikkona 23.6. Klo 20 Stina soittaa (Sarvisalosta) Aviomiehelle (Helsingissä9, että Cita on saanut pureman tai pistoksen kuonoonsa, joka on turvonnut puolitoistakertaiseksi. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että purema on siksi korkealla, että itse kurkku ei turvonnut kiinni. Se oli heti saanut kaksi kyypilleriä ja pari kertaa vettä ruiskulla suoraan nieluun, joka oli hyvin kuiva ja tahmea. Stina olisi mieluimmin lähtenyt sen kanssa eläinlääkäriin Porvooseen, mutta auto on Aviomiehellä kaupungissa eikä Majta voida kuitenkaan jättää yksin. Aviomies rientäisi mielellään apuun – joskaan ei tiedä miten – mutta ahertaa tilaustyön kanssa, jonka pitäisi valmistua torstai-iltaan mennessä. Klo 22 Stina soittaa ja ilmoittaa, ettei suurempaa hätää. Citalla on ollut pientä sydämentykytystä, mutta turvotus on hieman laskeutunut.

Torstaina 24.6. (58 päivä toisesta parituksesta)
Stina soittaa Aviomiehen työpaikalle, että Citalla oli ollut levoton vaihe neljän aikaan yöllä. Turvotus oli siirtynyt oikeanpuoliseen poskeen, jossa se roikkuu ikään kuin ylimääräisenä rintana. Parhaillaan se makaa laatikossaan ja näyttää kurjalta, muistuttaa virtahepoa. Puhelu eläinlääkärin kanssa on oikeuttanut antamaan yhden Kyy-tabletin lisää sekä ruiskulla vettä nieluun sopivin välein. Maj on entisellään.

Klo 12 Cita syö ja vaikuttaa pirteämmältä.

Klo 15.20 Maj petaa vimmatusti ja sillä on ehkä supistuksia. Levottomuuksien välit noin 20 min.

Klo 16 cita juo oma-aloitteisesti, hieman.

Aviomies saapuu 19 aikaan. Hänen mielestään Citta näyttää hirveltä eikä virtahepolta, ainakin sivusta. Majn lämpötila mitataan 37,3 asteeksi klo 21.20 ja hän petaa ja peuhaa 15 – 10 – 5 minuutin välein.

Kirsi soittaa klo 22, toteaa että on liian aikaista tulla, jonka jälkeen kaikki menevät nukkumaan; Aviomies Citan, Dessin ja Rönnerdalin kanssa sekä Stina Majn kanssa.

Perjantaina 25.6., juhannusaatto
Kolmesta viiteen yöllä Maj tärisee ja on levoton. Viiden aikaan hän alkaa myös läähättää, 5-6 minuutin välein ja 10-15 minuutin vaihein. Stina soittaa Kirsille klo 6. Kirsi ei voi tulla, koska kaikilla kolmella lapsella on vesirokko ja valittavat ja kiukuttelevat. Sen sijaan tulisi hänen miehensä Jamppe. Hän saapuu Villähteeltä kello 9 ja Aviomies lähtee 9.15 kesätorille valokuvineen hoitamaan juhannusmyyntiään klo 10 12.30 sekä hankkimaan salaattia, uusia perunoita, kalaa ym. juhannuspöytään tarvittavaa torilta ja kaupasta.

Klo 13 Aviomies palaa. Varjossa on 29 astetta. Jampen saapumisen jälkeen mitään ei ole tapahtunut Majssa, ja näyttää siltä että kaikki siirtyy tulevaisuuteen, joskin hän vaikuttaa väsyneeltä. Virtahirvi vaikuttaa myös hieman väsähtäneeltä.

Jamppe ei voi jäädä pitempään kuin kello 15, mutta silloinhan Kerstinin pitäisi saapua. Varmuuden vuoksi soitamme Maaritillekin siellä sillan toisella puolella, joka toteaa että klo 188 saakka hän voisi tulla käymään jos on tarvis, mutta sitten hän saa vieraita.

15.15. Kerstin saapuu valkoviinin ja sampanjan kera juhlimaan synnytystä. Jamppe päästetään annettuaan meille viimeiset vinkit. Eihän asiaan oikeastaan liity mitään kummallista. Normaalisti kaikki sujuu ongelmitta. Kaikki ovat yhtä mieltä siitä, että niin on nytkin. Ovathan sekä Stina että Kerstin hoitoalan ihmisiä ja molemmat ovat sitä paitsi synnyttäneet itse. On siis itse piru jos ei tällaisessa luonnon luonnollisimmassa asiassa pärjätä omin neuvoin. Koska tämä luonnollinen tapahtuma kaikella todennäköisyydellä sattuu vasta illalla, mahdollisesti jopa seuraavan päivänä, juhannuspäivänä, katetaan voileipäpöytä, jonka antimia nautitaan kaikessa rauhassa, kuohuviinin edeltämänä ja valkoviinin säestämänä.

Ennen

Uskomattoman kaunis ilma yhdessä poikkeuksellisen rauhaisan ja hiljaisen ympäristön kanssa – jostain syystä tänä juhannuksena ei ole edes moottorivenemelua eikä rantaan johtavalla tiellä autoilua – tekisi päivästä täydellisen, ellei Nystuvun tontilta miltei taukoamatta kuuluisi läpitunkeva haukunta ja ruikutus. Se on peräisin Rönnerdalista joka seuraa äitiään kaikkialle ja on tiellä kaikille. Tämä ei välitä hänestä pätkääkään.
17.30. Aviomies panee kahvin päälle, koska kukaan ei vielä jaksa grilliruokaa, ja Stina menee pentuhuoneeseen Majn kanssa, ei niinkään koska uskoisi tämän olevan tarpeellista, mutta olisihan hienoa jos vaikka saisi asian toimitetuksi jo näin alkuiltaan.

18.00. Yllättäen pallomainen kalvo tunkeutuu Majsta, imeytyy takaisin sisään ja tulee uudelleen ulos. Silmänräpäyksessä Maj on puraissut kalvon puhki. Sikiöpussi menee rikki, vesi valuu ulos ja pentu jää makaamaan synnytyskanavaan.

Täydellinen sekasorto. Samalla hetkellä Kirsi soittaa ja Aviomies kertoo tilanteen. Kirsi sanoo, että pääasia on olla joutumatta paniikkiin. Parasta olisi soittaa eläinlääkärille ja kysyä kuinka paljon aikaa on käytettävissä siitä kun sikiöpussi on revennyt kunnes pennun pitää olla ulkona jotta ei tukehtuisi. Stinan pitäisi kuitenkin yrittää varovasti käsin auttaa pentua ulos niin pian kuin mahdollista.

Stina taivuttelee ja suostuttelee yhdellä sormella ja tuntee pienen tassun, mutta pentu vain työntyy sisäänpäin.

Aviomies soittelee eläinlääkeräille ennalta laaditun listan mukaan. Onhan juhannusaatto.

- Tämä on eläinlääkäriasema se ja se. Meillä on vastaanotto arkisin kello niin ja niin. Juhannusaattona suljettu. Hätätapauksen varalta voi soittaa numeroon 040…. – Soitatte matkapuhelimeen, johon juuri nyt ei saada yhteyttä… - haistakaa juuri nyt – Numero ei ole käytössä, numret är icke I bruk… Tyyt, tyyt, tyyt.

En saa ketään kiinni, ilmoittaa Aviomies. Mitä jos yritettäisiin Maaritin kanssa kuitenkin? Jos vaikka pystyisi hetkeksi irtautumaan vieraistaan, sen verran että ottaa kantaa siihen pitäisikö meidän lähteä heti Porvooseen vai ei. Mutta siinä tapauksessa on toivottava, että Rainerin taksi on vapaana, olemmehan me vähän viintä nauttineet.

Eikö ole parasta ajaa Porvooseen saman tien, sanoo Kerstin. Eihän tämä Maarit ole eläinlääkäri ja eikö hän harrasta lähinnä hevosia. Minäpä soitan Lotalle.

Aviomies soittaa Lotta-tyttärelleen, joka opiskelee eläinlääkäriksi. Tämän mielestä olisi hyvä päästä eläinlääkäriin, mutta ei tarkistamatta etukäteen että voivat ottaa vastaan. Mikäli esim. parhaillaan leikkaavat lehmää, ei juuri hyödytä olla siellä.

Kerstin istuu Majn kanssa Stinan yrittäessä vielä kerran saada yhteyttä eläinlääkäriin. Kuunneltuaan ensin erinäisiä nauhaesityksiä aukioloajoista Porvoosta Loviisan saakka sekä toivekonsertteja puhelinluuriin tämä onnistuu vihdoin Porvoon eläinlääkäreillä, josta ilmoitetaan että pävystys on Sipoon Moreliuksella. Siellä vastaa ystävällinen ja avulias naishenkilö nimeltä von Renteln. Hän saa meiltä kaikki tarvittavat puhelinnumerot ja kertoo olevansa valmis ottamaan meidät vastaan. Varmuuden vuoksi saisimme vielä soittaa lähtiessämme.

Aviomies toteaa, että hänen joka tapauksessa ensin on lähdettävä Maaritia vastaan, tämähän on jo matkalla meille. Ja olisipa hienoa jos ei tarvitsisikaan lähteä Sipooseen saakka, koska sinne on pitkä matka odottavalle äidille.

18.30 Maarit on saapunut. Hän pyytää kumihanskoja, ruokaöljyä ja desifiointinestettä. Hän huhkuu rauhallisuutta ja osaamista.

Hän tunnustelee varovasti kahdella sormella – avautuminen on edennyt jonkin verran – ja tunnistaa saman tassun kuin Stinakin. – Tämä vauveli on perätilassa, hän huomautta iloisesti. Ny se on houkuteltava ulos.

Tämä vielä puuttui! Selvä se. Ja tietenkin ensimmäinen pentu, ainoa joka ei missään tapauksessa saisi olla siinä asennossa. Jos se juuttuisi kiinni, muut eivät pääsisi ulos ja emo saisi todellisia ogelmia.

Nyt on kyllä päästävä mahdollisimman pian Nikkilään, sanoo Kerstin.

Aviomies soittaa von Rentelnille ja kertoo tilanteen. – Tulemme vajaan tunnin sisällä. – Tervetuloa, odotamme teitä.

Maarit käyttää taas sorimiaan. Hyvä tyttö… Vähän vielä. No niin, sieltähän se tupsahtaa… Ja ulos tulee pieni märkä möykky, hylkeenmuotoinen rotta. Ihastuttavan ruma. Elääkö? Kyllä vain. Hieno pieni tyttöhän tämä!

Stina, Aviomies ja Kerstin eivät usko silmiään. Kaikki olivat olleet varmoja siitä, että pentu olisi kuollut ja Maj-emo suuressa vaarassa.

Kello on 19.40 ja Aviomies soittaa Nikkilään. – Kuulkaa, saimmekin apua täällä, ja nyt vaikuttaa siltä että pärjäämme tulematta sinne. Mutta voitteko olla varuillanne kuitenkin.

Tottakai, mutta soittakaa joka tapauksessa ennen lähtemistä.

Stina soittaa ilosanoman Kirsille. –Ja tyttö kaiken lisäksi. Nyt kaikki sujuu itsestään. Dessillä pennut tulivat tasaisesti 20 minuutin välein.

Kello 20 mitään muutosta ei ole tapahtunut. Majlla ei ole supistuksia eikä hän ponnista. Mikä hätänä? – Se on aika väsynyt, Maarit sanoo. Jos ei jaksa itse edesauttaa, saattaa sittenkin olla parasta lähteä sinne Sipooseen, mutta yritän saada sen toisen ulos ennen kuin lähdette, muuten hän sa sen autossa.

Aviomies menee puhelimen luo. – Näyttää sittenkin siltä, että meidän on tultava. Emo menettää voimansa. Että noin tunnin päästä…

- Nyt tuli toinen, Kerstin huutaa. Poika. Kello on 20.25.

Stina ja Kerstin valmistautuvat automatkalle. Kun Stina nostaa Majn, kuuluu plopp-ääni ja kolmas pentu on tosiasia. Kello on 20.35. Tämäkin on poika. Stinalla on kynsilakkapullo käsillä merkitäkseen sitä. Hän tarkastelee kahta aikaisempaa tarkemmin. Kuka oli se tyttö? Näillähän on pippeli kaikilla kolmella! Maaritkin katsoo niitä uudelleen. Niinpä. Poikia kaikki. Mutta kyllä se siitä. Tyttö tulee vielä.

- Me täältä Sarvisalosta taas, Aviomies puhuu puhelimeen. Näyttää siltä kuin…

- …teidän ei tarvitsisikaan tulla, täydentää von Renteln. Montako niitä nyt on?

- Kolme, ja kaikki voivat hyvin. Emokin on piristynyt.

- Oletteko käyneet ultraäänessä? – Kyllä. Kolme varmaa, ehkä neljä.

- Ultraäänimääritykset ovat aina hieman epävarmoja. Kannattaa varautua siihen, että siellä on useampia.

- Niin teemmekin. Itse uskon viiteen.

Maarit on illan kuluessa saanut useita soittoja perheeltään ja toteaa nyt, että hän vielä ehtisi emännöidä toista kattausta, siis huolehtia toisesta juhannusvieraskierroksesta, joka on jo saapunut.

Kotiväen Maaritia kohtaan tuntema kiitollisuus on sanoin kuvaamaton.Aviomies saattaa hänet autoon ja kun hän nousee siihen kuuluu Kerstiniltä huuto: - Neljäs poika tuli…

Kello on 20.43.

Viides ja viimeinen poika tulee 21.20.

Talonväki, Kerstin mukaanlukien, alkaa taas hengittää vähän kevyemmin. Lisää pentuja ei tule ja kaikki alkaa palata ennalleen. Huomio kiinnittyy taas Rönnerdaliin joka haukkuu Dessin vanavedessä sekä virtahirveen Cita joka vain makaa.

Jälkeen

Stina joka on valvonut kello kolmesta aamulla alkaa tuntea itsensä pikkasen väsähtäneeksi, mutta Aviomies selittää että luonnollisesti on käytävä perinteisessä juhannussaunassa, eikä edes pääateriaa ole vielä syöty. Hän aikoo grillata lammasta. Onhan se ollut koko päivän marinaadissa.

Noin 22 aikaan sauna on valmis ja Aviomies menee kylpemään. 22.30 hän on valmis ja grillausta valmistellaan naisten käydessä saunassa. 23.30 he asettuvat taas pöytään. Kerstinin mielestä Cita näyttää huonommalta verrattuna siihen kun hän saapui ja keskusteltuaan asiasta Aviomies ja Stina yhtyvät mielipiteeseen.

Aviomies soittaa Nikkilään. – Tämä on eläinlääkäriaseman sivukonttori Sarvisalossa… Synnytysosastolla kaikki hyvin, mutta poliklinikalla on ongelma. Tuoreen äidin siskolla on kyynpurema eikä suostu juomaan. Syö kyllä. Meidän koiramme syövät vielä kuolinvuoteessakin. Sitten mielenterveysosastolla on potilas, näiden veli, joka tulee hulluksi hylätyn rakkautensa takia.

- Niin kauan kuin syö, ei ole hätää. Mutta yrittäkää saada häneen vettä jollain konstilla. Yhden cortisonin voitte vielä antaa yöksi. Minä soitan sulfaliuosreseptin Porvooseen, jos soitat uudelleen aamulla 9 aikaan ja kerrotiten on sujunut.

Aviomies raportoi ruokapöydässä. – Meidän pitää saada hänet juomaan tavalla tai toisella. Hän hakee kulhon, mutta virtahirvi vain haistelee sitä.

He panevat lautasensa lattialle tiskattaviksi ja Aviomies kaataa vähän vettä virtahirven tiskaamaan astiaan ja hän nuolee sen siinä sivulla.

Kerstin keksii vielä panna muutaman lihakimpaleen vesikulhoon, ja katsokaa! Virtahirvi litkii ahneesti kaiken suuhunsa ja ongelma on ratkaistu. Varttitunnin päästä hänen onneton ilmeensä on kadonnut ja turvotuskin hieman laskeutunut.

Nyt Rönnerdalkin on väsynyt kosintaansa ja rauha laskeutuu Nystyvuun vuosituhannen viimeisenä juhannusyönä. Kello on 1.

Jälkilöylyt
Nälkiintynyt nuori äiti onnistuu neuvottelemaan itselleen liikaa ruokaa liian nopeasti ja sunnuntaiaamuna kaikki tulee ulos molemmista päistä. Kestää neljä päivää pelkällä kauravellidieetillä ennen kuin tasapaino on palautettu. Ruokahalussa ei ole koko aikana mitään vikaa.

Koirakirjoissa varoitetaan, ettei pidä säikähtää vaikka koiraemo menettää ruokahalunsa joksikin aikaa synnytyksen jälkeen!

Kyyn purema Cita-täti saa sulfaliuoksensa Porvoosta juhannuspyhän jälkeen. Hänenkään ruokahalunsa ei ole vähentynyt missään vaiheessa.

Juhannuksen jälkeisen viikon loppua kohti juoksuharjoitukset alkavat olla ohi tällä erää. Ruokahaluongelmat eivät ole vaivanneet Rönnerdalia koko aikana, enempää kuin hänen äitiäkään.

Cita-täti

 

KOTISIVU