CRUFTS 7-10.3.2002

"Self-service, my foot!"

Best of Breed in Manchester Terriers, interviewed for TV.

 
BEST OF BREED
  CH QUIXOL BLUE VELVET Bitch Owner: DUNFORD
 
  När Maj på Malö avslutade säsongen med att bli BIR, Svensk vinnare och svensk utställningschampion i Stockholm i december beslöt vi att det kunde vara värt ett försök att delta också i Crufts världsberömda utställning i Birmingham, om inte annat så för att samla erfarenhet.

Erfarenhet fick vi verkligen fast vi fick resa utan hund, men så här i efterhand kan man väl säga att vi också slapp en massa besvär.

Ifall du efter den här skildringen fortfarande vill delta i Crufts, så ta det som en guide i hur man inte ska göra!

Inom EU gäller den sk fria rörligheten, dvs möjligheten att fritt från den ena landet till den andra föra varor, tjänster, kapital och arbetskraft. Men tro inte att hit hör hundar fast de representerar alla fyra kategorier. I varje fall inte från Finland till England, för vi har en lång gemensam gräns i öster med Ryssland och därför har vi för över 20 år sedan haft rabies i landet. Därför har vi också lika länge haft obligatorisk vaccinering av hundar mot rabies och nya rabiesfall har inte förekommit. Men till England räcker det inte med att dokumentera upprepad, oavbruten vaccineringen av hunden från vaggan till graven. Du bör också ha ett positivt blodprov på rabiesantikroppar, taget mer än sex månader före införseln av hunden till England, men innan vaccineringens effekt hunnit gå över, dvs vaccineringsintyget bör ha en giltighetstid som räcker över vistelsen i England. Börja först som sist med att be en mall för veterinärintyget från engelska lantbruksministeriet, för direktiven på deras hemsidor ger ingen mall. De veterinärer här hemma (i praktiken kommunveterinären) som är behöriga har inte nödvändigtvis det rätta engelskspråkiga formuläret och det du får från brittiska ambassaden är inte det rätta, kunde vi konstatera.

Vänd dig till engelska lantbruksministeriet i tid. Vi fick vänta på svar på vår e-post i tre veckor. Sedan ringde vi och efter ytterligare två veckor fick vi också e-postsvar med många ursäkter.

Engelska lantbruksministeriet har ingående direktiv om införsel av keldjur, sida på sida på sin web-site. Det lönar sig att gå in på ministeriets sidor via engelska kennelklubbens sidor. Den vägen kommer man till en länk till ett Pet Travel Scheme. Går du raka vägen till ministeriesidorna blir detta Scheme förborgat. Engelska Kennelklubben hemsidor har också särskilda sidor för Crufts. Men tro inte, när du går inte på dem, att de blanketter du tar fram gäller just Crufts, för det gör de inte. Vi upptäckte genom att ringa till Crufts när vi en vecka före resan inte ännu fått program och nummerlapp, att den anmälan vi gjort och den bekräftelse vi fått endast gällde en allmän auktorisering att ställa ut med Maj i England, dvs på Engelska Kennelklubbens utställningar. Crufts har sedan en egen anmälningsblankett, men den kommer inte fram på hemsidorna, så den måste du beställa skilt. Efter att ha tragglat med ministeriet en par månader och med stora ansträngningar avklarat införselsvårigheterna stupade vi på mållinjen just på grund av anmälningsblanketten. Det engelska hemsideträsket får du gå igenom själv, från vår egen kennelklubb får du knappast någon hjälp.

Med tanke på vad England skänkt den övriga världen i form av BSE och mul- och klövsjuka, kände vi oss vid det laget rätt bittra. Efter någon dags funderande beslöt vi ändå att försöka göra det bästa av situationen och ta det hela som en semsterresa för att undersöka valpmarkanden där. Vi åtrade den beställda frakten av Maj, som av någon oförklarlig anledning på inresan skulle ha måst ske utanför kabin, men på återfärden skulle kunnat göras med henne i famnen. Vi undersökte om vi kunde flyga direkt till Birmingham, med Maj skulle det ha varit tillåtet endast via Heathrow, enda infarten flygvägen. Men fick veta av resebyrån att då inga hotellrum ändå stod att uppbringa i hela Birmingham, var det lika bra att flyga till London och bo där samt sedan resa med tåg. Vi skulle komma fram på kvällen två dagar före terriergruppens utställning och hinna ordna med tågbiljetter på mellandagen.

Manchesterterrierna var i turen genast klockan 9 på morgonen, så det gällde att ta ett tidigt tåg från South Euston Station i London till Birmingham International, mässcentret en station före själva Birmingham. Vädret i London var underbart. Den sjunde mars såg det ut såhär i Regent's Park.

Eftersom vi var utan hund, var det inte livsviktigt för oss att vara framme klockan 9, men eftersom vi ville skaffa oss en bild av så många rasföreträdare som möjligt tog vi ett tåg som avgick 6.40 på morgonen och skulle vara framme 8.50. Naturligtvis fick just detta tågs lok ett motorfel halvvägs och blev och stå i en dryg kvart i väntan på ersättande lok. Trots det var vi framme endast några minuter försenade och denna försening kompenserades väl av den utmärkta skyltningen vid Birmingham International. Stationen ligger alldeles intill uställningsutrymmena och en inbyggd brobyggnad leder direkt över spåren in i utställningshallarna. Det var ingen konst att hitta fram till rätt hall och rätt ring, där skulle finnas mycket att hämta åtminstone för arrangörerna av hundutställningarna i Mässcentrum i Helsingfors. Nu senast visade kartorna att det var kattutställning där som manchesterterrierna ställdes ut! Också ringarna nummerskyltar var alldeles för lågt placerade och skymdes genomgående av stående människor. I Birmingham hängde skyltarna från taket.

Till utställningen hade anmälts 55 manchesterterrier och bedömningen krävde hela förmiddagen, fastän domare var kvick i vändningarna och inte blev och funderade. Ringfunktionärerna och domaren fungerade som ett team. Min uppfattning av domarens linje vid bedömningen av hundarna - som verkade delas med dem jag talade med - var, att han föredrog små tikar medan hannarna fick vara större och mera muskulösa. Till BIR utsåg han en liten, nästan spindelaktig tik och BMK blev en hanne som hade kunnat vara finsk...

Jag, som inte kände Mr. Eva från förut, skulle ha tippat hannen som BIR. Enligt min uppfattning hade de engelska hundarna genomgående en sämre genomsnittlig nivå än våra finska, men kanske här gällde något slags "mängdens lag". Man fick känslan, att deltagarna inte riktigt själva kunnat avgöra om deras hundar var utställningsfärdiga eller ej och man frågade sig t.o.m. om det var samma krav på deltagandet som för utländska hundar. Dessa hade ju ingenting där att göra utan tidigare championat eller vinnartitel. Man såg mycken olydnad i ringen och vid uppställning på led. På bordet var däremot de flesta hundarna både lydiga och avspända, till skillnad från våra som ofta verkar att ha alla nerver på spänn när domaren rör vid dem på ett bord. Kanske en kulturskillnad, men en sak spm vi bör åtgärda, ifall vi vill klara oss i fortsättningen.

Upplösningen eller BIR-bedömningen fick ingen större uppmärksamhet och vi höll nästan på att missa den.

Stämninge var överlag trevlig och det var lätt att slå sig i slang med rasens publik. Medelåldern var kanske aningen högre än hos oss. Medlemmar i den antionella rasföreningen, Britisk Manchester Terrier Club var lätta att spana in. De hade alla på sig röda västar som fick en att tänka på engelska rävjaktlag. På plats fanns också ett par som sålde MT-artiklar. Ove köpte julkort och en slips.

Eftersom vi bodde i London, var vi tvungna att koncentrera oss på manssina och fick lämna resten av den jättelika utställningen mer eller mindre åt sitt öde. Det var ju över 20000 hundar som ställde ut, så vi blev ju väldigt trevligt överraskade när vi väl hemma i London på kvällen upptäckte, att det kom utmärkt televisering direkt från Crufts. Även om vi lyckades knäppa en bra bild på segrarintervjun inom vår egen grupp, skulle vi aldrig haft en chans att se något annat från så nära håll där på platsen. Hela utställningens Best in Show blev sensationellt nog en norsk pudel, en bravad som på basen av våra erfarenheter verkar nästan omöjlig. En utländsk hund som ska klara sig ända till finalen och vinna där, måste först ha klarats genom en otrolig byråkrati och en påfrestande resa samt därefter hållas i toppform flera dagar i sträck. Enligt uppgifter i TV hade det utländska deltagandet nu ökat, men fortfarande rörde det sig endast om några hundratal och av intervjuerna framgick nog att deltagandet inte gjorts lätt. Man kan alltså säga, att det i dag för en utländsk hund är en verklig utmaning att klara sig i Crufts, men att utställningens tyngd som mätare av kvaliteten på arrangörslandets egna hundar kunde stiga åtskilligt, om det vore möjligt att ställa upp med skäliga ansträngningar.

Kun Maj på Malö päätti vuoden 2001 tulemalla ROPksi, Ruotsin voittajaksi ja Ruotsin muotovalioksi Tukholmassa joulukuussa, ajattelimme että miksei voisi yrittää Cruftsiin maailmankuuluun näyttelyyn Birminghamissa, ihan kokemusten saamiseksi vain.

Kokemuksia saimme, vaikka lähdimme ilman koiraa, mutta näin jälkikäteen voi myöntää että samalla vältimme koko joukon vaivoja.

Jos tämän kuvauksen jälkeen vielä haluat osallistua Cruftsiin, niin pidä tarinaamme ohjeena siitä, miten ei pidä menetellä!

EU:n puitteissa pätee n.s. vapaa liikkuvuus eli mahdollisuus vapaasti siirtää tavaroita, palveluita, pääomia ja työvoimaa maasta toiseen. Niin sanottu, siis, koska tämä ei suinkaan koske koiria, jotka kuitenkin tavallaan edustavat kaikkia yllämainittuja lajeja. Ei ainakaan Suomesta Englantiin, koska Suomella on pitkä yhteinen itäraja Venäjän kanssa ja sen takia meillä on myös ollut yli 20 vuotta sitten vesikauhua maassa. Samasta syystä meillä on myös ollut yhtä kauan pakollinen koirien rokotus rabiesta vastaan eikä uusia tapauksia ole esiintynyt. Mutta Englantiin ei riitä katkeamaton sarja rokotuksia kehdosta hautaan, vaan on myös oltava poitiivinen verinäyte syntyneistä antirabiessoluista. Näyte ei saa olla tuoreempi kuin 6 kuukautta ennen koiran tuontia Englantiin, mutta toisaalta ei myöskään niin vanha, että rokotuksen vaikutus on voinut päättyä, toisin sanoin todistuksella tulee olla voimassaoloaika joka ylittää Englannissa käynnin ajan. Aloita suosiolla pyytämällä Englannin maatalousministeriöltä mallin tarvittavasta eläinlääkärintodistuksesta, koska ministeriön kotisivujen ohjeet eivät sisällä sellaista. Omilla auktorisoiduilla eläinlääkäreillämme (käytännössä kuntaeläinlääkärit) ei välttämättä ole oikeata englanninkielistä kaavaketta käsillä ja suurlähetystön antama ei ainakaan ole samansisältöinen kuin se, jonka lopuksi saimme ministeriöltä.

Joten käänny ajoissa Englannin maatalousministeriön puoleen.Odotimme vastausta sähköpostiimme kolme viikkoa, jonka jälkeen soitimme. Sen jälkeen saimme kahden viikon päästä myös kirjallisen vastauksen sähköpostitse monine anteeksipyyntöineen.

Ministeriöllä on sivukaupalla seikkaperäiset ohjeet verkolla lemmikkieläinten maahantuonnista. Kannattaa mennä sivuille Englannin Kennelliiton sivujen kautta, koska siten pääsee linkkiin Pet Travel Scheme-menettelyyn. Ainakaan meille tämä ohje ei löytynyt suoraan ministeriön sivuille mentäessä. Englannin Kennelliitolla on myös omat sivut Cruftsia varten, mutta älä usko, käydessäsi niillä sivuilla, että sieltä ladattavat lomakkeet koskevat juuri Cruftsia, koska näin ei ole asian laita. Kävi nimittäin ilmi soittaessamme sinne viikko ennen näyttelyä - kun emme vielä olleet saaneet ohjelmaa eikä numerolappua - että lähettämämme ilmoitus ja saamamme vahvistus koskivat pelkästään yleistä oikeutusta osallistua englantilaisiin näyttelyihin.Cruftsilla on sitten omat ilmoituslomakkeet, mutta nämähän eivät olleet saatavilla kotisivuilta! Rähjättyämme ministeriön kanssa pari kuukautta ja selvittyämme suurin ponnistuksin tuontirajoituksista, kaaduimme loppusuoralla siihen, että olimme lähettäneet väärän ilmoituslomakkeen. Englantilaisesta kotisivusuosta sinun on selvidyttävä itse, omasta kennelliitostamme ei käytännössä apua juurikaan heru.

Kun ajattelee mitä Englanti on muulle maailmalle lahjoittanut BSE:n ja suu- ja sorkkataudin muodossa, olimme siinä vaiheessa aika katkeria. Toivuttuamme pahimmasta pettymyksestä parissa päivässä päätimme kuitenkin suhtautua asiaan rakentavasti ja lähteä sittenkin matkalle lomamielessä, pentumarkkinoita tutkimaan. Peruimme siis Majta koskevan rahtitilauksen. Jostain selittämättömästä syystä Majn olisi pitänyt menomatkalla lentää ruumassa kun taas paluumatkalla olisi ollut sallittu ottaa hänet matkustamoon. Tutkimme, olisiko nyt ollut mahdollista lentää suoraan Birminghamiin, Majn kanssa olisi ollut pakko lentää Lontoon Heathrown kautta, ainoa sallittu lentoreitti lemmikin maahantuontia varten. Saimme kuitenkin tietää matkatoimistolta, että koko Birminghamista ei löytynyt ainuttakaan tyhjää hotellihuonetta , joten fiksuinta olisi lentää sittenkin Lontooseen, yöpyä siellä ja sen jälkeen matkustaa junalla Birminghamiin. Saapuisimme kaksi päivää ennen näyttelyä ja ehtisimme hyvin järjestää junalippuja välipäivänä.

Manssit olivat vuorossa heti aamuyhdeksältä, joten oli hankkiuduttava ajoissa Lontoon South Euston Stationilta Birmingham Internationalin messukeskukseen, joka sijaitsee pysäkkiä ennen itse Birminghamiä. Ilma Lontoossa oli aivan ihana. Illalla maaliskuun 7. näytti Regent's Parkissa tällaiseltä.

Koska olimme ilman koiraa, ei ollut elintärkeää olla perillä heti yhdeksältä, mutta koska halusimme saada kuvan niin monesta rodun edustajasta kuin mahdollista otimme junan, joka lähti jo 6.40 ja jonka oli määrä olla perillä 8.50. Joten luonnollisesti juuri tämän junan veturi sai moottorivian puolivälissä ja jäi seisomaan parisenkymmentä minuuttia korvaavaa veturia odotettaessa. Tästä huolimatta olimme perillä vain viitisen minuuttia myöhässä ja paikan erinomainen viitoitus kompensoi täysin myöhästymisen. Asema sijaitsee aivan näyttelyhallien vieressä ja sisäänrakennettu siltarakennus johtaa suoraan raiteiden yli hallien sisään. Ei ollut konsti eikä mikään löytää valtavalta näyttelyalueelta heti oikeaa hallia ja oikeaa kehää, siinä asiassa olisi paljon opittava Helsingin Messukeskuksen koiranäyttelyjen järjestäjille. Esimerkiksi nyt viimeksi esillä olleet kartat osoittivat että manssien näyttelypaikalla oli kissojen näyttely ja yleisvirheenä oli kehänumeroiden liian alhainen sijainti siten, että ihmisiä aina oli niiden edessä. Birminghamissa numerokilvet roikkuivat katosta.

Näyttelyyn oli ilmoitettu 55 manchesterinterrieriä ja niiden arvostelu vei koko aamupäivän, vaikka tuomari oli ripeä toiminnassaan eikä haaskannut aikaa turhaan mietiskelyyn. Kehätoimitsijat toimivat tuomarin kanssa hyvänä ryhmänä. Käsitykseni tuomarin arvostelulinjasta oli, että hän suosi pienikokoisia narttuja kun taas urokset saivat olla isompia ja lihaksikkaampia. Puhekavereiden kommenteista päätellen en ollut yksin käsityksessäni. ROPiksi hän nimesi pienen, melkein hämähäkkimäisen nartun ja VSPksi uroksen, joka olisi voinut olla vaikkapa suomalainen…

Minä, joka en ennestään tuntenut Mr. Evaa, olin veikannut voittajaksi urosta ROPksi. Mielestäni englantilaiset manssit pitivät keskimäärin alempaa tasoa kuin suomalaiset manssit, mutta ehkä tässä toimii jonkinlainen "paljouden laki". Sai tunteen, että omistajat eivät oikein olleet osanneet arvioida oliko koira näyttelyvalmis vai ei ja kävi mielessä, että olikohan niille samat osallistumisvaatimukset kuin ulkomaisille? Sinnehän ei ollut asiaa ilman valio- tai voittajatitteliä. Kehässä esiintyi paljon tottelemattomuutta, samoin rivissä esiintymisesä. Pöydällä sen sijaan useimmat koirat olivat sekä tottelavaiset että rauhalliset, toisin kuin täällä, missä monella näyttää olevan hermot tiukalla tuomarin kosketellessa pöydällä. Ehkä kulttuuriero, mutta asia johon meillä on puututtava jos mielii pärjätä.

Päätösarvostelu eli ROP-valinta ei saanut osakseen kummempaa huomiota, vaan oli vähällä jäädä meiltä kokonaan huomioimatta.

Yleistunnelma oli mukava ja rotua seuraavien kanssa oli helppo jutella. Yleisön keski-ikä oli ehkä himpun verran korkeampi kuin meillä. Brittish Manchester Terrier Clubin jäsenet erottuivat helposti, koska, heillä oli yllään punaiset liivit, jotka toivat mieleen englantilaiset kettumetsästykset. Paikalla oli myös manssikamaa myyvä pariskunta, jolta Ove osti joulukortit ja solmion.

Koska asuimme Lontoossa, jouduimme keskittymään manssien näyttelyyn, aikaa ei juuri jäänyt jättimäisen näyttelyn muuhun katselemiseen. Siihenhän osallistui yli 20000 koiraa, joten ilahduimme kovasti kun takaisin Lontoossa huomasimme, että iltaisin tulivat erinomaiset ohjelmat suoraan Cruftsista. Vaikka saimmekin hyvän valokuvan manssiryhmän voittajan haastattelusta, emme koskaan olisi päässeet katsomaan muita asioita niin läheltä paikan päällä! Koko näyttelyn Best in Showksi tuli sensaatiomaisesti norjalainen villakoira, saavutus joka omien kokemustemme perusteella tuntuu lähes mahdottomalta. Ulkomaisen koiran, joka siellä taistelee loppuun saakka, on täytynyt selvitä uskomattomasta byrokratiasta ja rasittavasta matkasta ja sen lisäksi pysyä huippuvireessä peräkkäisinä pitkinä päivinä. Ulkomaisten osanottajien määrä olikin televisiossa annetun tiedon mukaan kasvamassa päin, mutta silti heitä oli vain muutama sata ja haastetteluista kävi kyllä ilmi, ettei osallistumista ollut tehty helpoksi. Voi siis sanoa, että ulkomaisen koiran pärjääminen siellä on nykyisellään todellinen haaste, mutta että näyttelyn painoarvo laadun mittarina järjestäjämaan omille koirille voisi huomattavasti nousta, jos sinne pääsisi osallistumaan kohtuullisin ponnistuksin.

As Maj på Malö finished the year 2001 by becomining BOB, Swedish Winner and champion in Stockholm we started thinking, why not let her enter the famous Crufts in Birmingham while we are at it, just to for her to gain experience.

We got experience all right, even though we went without a dog but, having hindsight, we can see that we did avoid a lot of trouble.

If you, having read this story, still want to enter Crufts, please take this as a guidance not how to go about it.

Within the EU there is supposed to be a freedome of movement, that is the possibility freely to move capital, goods, services and labour across the borders. But don't for a minute believe that this applies to dogs, however much they represent all four of these cathegories. At least not from Finland to England, since Finland happens to have a very long border in common with Russia which is why we also some twenty years ago had rabies in our country. For this same reason we have also had mandatory vaccination of dogs against rabies for the same period of time and there have been no new casies of rabies. But an unbroken chain of vaccinations from the birth to the grave, so to speak, does not suffice to the British authorities. You must also have a positive blood test certificate evidencing resistance against rabies. This certificate must not be younger than six months from the test but on the other hand not old enought for the effect to have vanished at the time of arrival to England, that is, it must be in force long enough to cover the total intended period of the visit. You need to start by ordering the requested certificate form from the British Agricultural Ministery since the rules laid down on the ministery's home page do not contain such form. And our own authorized vets do not always have it either. The one we got from the embassy was definetely not of the same as the one we finally got from the ministery.

So, be sure to approach the ministery in good time. We waited three weeks to get an answer to our e-mail, after which we made the phone call we should have started with. Two weeks after that we also received an answer by mail together with a thousand apologies.

The ministery has a huge amount of detailed instructions on their website concerning import of pets to England. It pays to visit their website through the British Kennel Club's site. That way you can find a link to the ministery's Pet Travel Scheme which we were not able to enter when trying the ministery's site directly. The Kennel Club has got separate pages for Crufts, but don't imagine, when visiting them, that the forms you perhaps are loading down, are meant for Crufts. They aren't. We found out, after having waited another three weeks for the detailed program and the number tag to arrrive, that the forms we hade used and the confirmation we received were only those authorizing you on a general level to enter shows arranged by the Kennel Club in England. For Crufts you need a separate entry form but his is not to be found from the home pages!

After having cleared the problems with the ministery following a 2 months fight we fell on having sent the wrong entry forms to the show itself. You have to manage the English website jungle yourself, our own kennel club is not able to help you.

Taking into consideration what England has donated to the rest of the world in the shape of BSE and foot- and mouth we must admit to feeling rather bitter at that point. However, having overcome the worst disappointment in a couple of days we decided to make the best of it instead and do the journey after all as a holiday trip and study the puppy market while being there. We started by withdrawing the freight arrangements for Maj. For some inexplicable reason Maj would have had to travel in the cargo space on way out but been allowed in the cabin coming back. We investigated whether it would have been possible to fly directly to Birmingham - with Maj London Heathrow would have been the only allowed route to enter Britain. But having been informed by the travel agency that no accomodation could be found in Birmingham we decided to stay in London and go by train to Birmingham. We would arrive two days before the show and have ample time to arrange the train tickets.

The MTs were due at nine in the morning, so we had to start on time from South Euston Station to Birmingham International with is one stop before Birmingham itself. The wheather in London was lovely, this is how it looked in Regent's Park in the evening on March 7.

Since we did not have a dog, it was not vital for us to be at the show right from the start, but we wished to see as many a representative for our breed as possible. We, therefore, took a train that left 6.40 and which was to be at Birmingham International by 8.50. So, it was only natural that exactly this train´s locomotive engine broke down halfway to Birmingham and we had to wait twenty minutes for a replacing locomotive. Nevertheless we arrived only 5 minutes late and the exellent signs and guiding at the destination fully compensated the delay. The exhibition halls are situated right alongside the railway and a large covered bridge takes right in to the halls. You can't miss. And being at the entrance there again are large signs to the differnet halls. It was very easy to find the relevant hall and the relevant ring, for instance our Exhibition Centre in Helsinki would have a lot to learn here. For one thing, the numberplates usually are much too low, always allowing somebody to stand in the way (in Birmingham these plates hung from the ceiling) and last year the maps stated that the space where MTs were shown was meant for a cat show.

There were 55 MTs entered to participate in the show, not all of them showed up. Their judging lasted to noon in spite of the judge being quick and decisive losing no time for pondering. He worked together with the ring officials as an efficient team. My impression of the judge's line of judgement, as seen from the galleries, was that he preferred small sized bitches while the dogs were allowed to be bigger and more muscular. My impression was supported by some other MT-fans I talked with. For BOB he chose a small almost spiderlike bitch and for best dog one which could even have been Finnish...

I, who didn't know Mr. Eva from before, would have held the male dog for winner. In my opinion, the English MTs appearing in the ring generally hels a lower standard than the Finnish back home, but perhaps this was just an effect of "the Law of quantity". One got a feeling that some of the participants really didn't know if their dog was ready for the show or not and one could not help wondering if they had the same crierias for participation as the foreign dogs? As we know foreign dogs have no business in Crufts without national championship or winner title. In the ring there was a lot of non-obedience as well as when being in line. On the table, however, most dogs were both obedient and calm, contrary to here, where many dogs seem to be on their edge when the judge wants to touch them on the table. Perhaps a matter of different cultures, but something we must work with if we want to manage in future.

The final BOB nomination did not get much attention and we nearly missed it.

The general atmosphere was pleasant and it was easy to chat with the people watching the breed. Medium age was perhaps a bit higher than at home. Members of the British Manchester Terrier Club were easy to pick out, since they all wore red vests bringing fox-hunting to mind. There was also a couple selling various MT-stuff, from whom Ove bought a tie and christmas cards.

Satying in London we had to concentrate on just the MTs and give most of the other things at the huge show a miss. After all, with 20000 dogs participating there would have been a lot to look att. So, coming back to London, we were pleasantly surprised when we found out that there were excellent broadcastings on TV directly from Crufts in the evenings. True, we got a good picture of the MT Winner and her owner, but we would never have got that near for the other events. Best in Show was sensationally a Norwegian poodle, a feat which in the light of our own experience seemed next to impossible. A foreign dog, fighting its way to the final, must pass through an unbelievable bureaucracy, manage a tiresome journey and keep in top trim for many days and nights in row. According to the information given on TV the number of foreign dogs is growing steadily, but still they were only a few hundreds and from the interviews it was apparant that particpating was not made easy. So, one can say that participating is a real challenge as things are now, but that Crufts weight as a measurement of the quality of the arranging country's own dogs could be higher still, if you could participate with reasonable arrangements.