RUUMIIN KULTTUURI 1/2005

Suomen dekkariseuran lehti

ITÄMAFIAA JA PAPPISVIHAA

Kristina & Ove Paul

Vatten är ett farligt gift…

Kirja kerrallaan 2004. 192 s.

 

Suomenruotsalainen dekkari on varsin tuntematon genre, vaikka ensimmäinen lajissaan, Harald Selmer-Geethin Min första bragd, ilemstyi jo vuonna 1904. Mutta on suomenruotsalaisia dekkareita aina julkaistu, esimerkiksi Staffan Bruunin ja jopa Bo Carpelanin toimesta (Kulkeva varjo). Näin Kristina ja Ove Paulin neljäs omakustanne kuuluu itse asiassa vakiintuneeseen traditiooon.

Suomenruotsi on minikieli, jonka ymmärtäjiä ja puhujia on vähän. Omalaatuinen murre on estänyt suomenruotsalaisten kirjailijoiden menestyksen Ruotsissa. Vanhahtava sanasto olisi vielä riikinruotsalaisten ymmärrettävissä, ovathan provinssikirjailijat lahden takana suosittuja (Mikael Niemi, Lotta Lotass, Torgny Lindgren), mutta suomenkielisten sanojen sekoittaminen mukaan tekstiin on jo liikaa.

Se on harmi, sillä itse arvostan suomenruotsia, sen lyyrisyyttä ja ilmaisuvoimaa. Kirjailijapari Paul ei ole tässä suhteessa poikkeus. Heidänkin varsin perinteisessä dekkarissaan juuri kaunis kieli ja dialogeissa häilähtävä itäisen Uudenmaan murre on ansio, joka hienosti säestää episodimaista juonen kehittelyä.

Ihmetyttää, miksi tämä dekkari on tuotettu omakustanteena. Onko suomenruotsalaisia kirjailijoita tyrkyllä liiaksi saakka niin, että julkaisukynnys on korkealla. Vatten är ett farligt gift on nimittäin ihan kelpo teos.

Itäisellä Uudellamaalla tapahtuu kummia. Alfred Kraemert, Simmingen kylän eläkkeellä oleva patruuna, kuolee hämärissä olosuhteissa. Vähän myöhemmin ammutaan niin ikään eläkkeelle jäänyt mutta pappispulan vuoksi uudelleen töihin tullut pastori Sohlberg kirkon portaille. Kaikki viittaa itämafiaan, ja Simmingessä näyttää sopivasti olevan rakenteilla itäprostitutiolle pyhitetty "lomakylä" Himmelvikeniin.

Paulien dekkareiden vakiopari Anna ja Olle Rönnqvist sotkeutuu tapansa mukaan rikostutkimuksiin, joita johtavat paikalliset poliisit Birger Ottosson ja Janne Samuelsson. Dekkarin juoni on aika monimutkainen ja kirjailijat tuovat esille aikamoisen henkilögallerian, joka paljolti koostuu paikallisista maalaiskylän asukkaista. Mutta vaikka kirja on jo neljäs samassa sarjassa, lukija pysyy hyvin mukana, sillä henkilöhahmot profiloituvat selvästi. Lopussa juoni olisi ehkä kaivannut jämäkkäämpää tiivistämistä.

Paulit kuvaavat uskottavasti pienen eristäytyneen maalaiskylän elämää: kun tiellä liikutaan, verhot heiluvat, ja kauplla tiedetään jo, kuka on tulossa ostoksille. Kesä ja vakiasukkaiden välillä vallitsee tietenkin jännite, mutta ihmiset ovat kuitenkin riippuvaisia toisistaan.

Tässä "vatudekkarissa" on itse asiassa otettu esille varsin ajankohtaisia ongelmia. Kirkon uskottavuus on murenemassa. Naispappeuden vastustus ja pappispula vaivaavat, ja kaikenlaiset skandaalit uhkaavat hengellistä rälssiä. Itäistä Uuttamaata koettelee myös itärikollisuus, onhan seutu lähellä rajaa ja läpikulkupaikka autojen ja muun hämärän tavaran salakuljettajille. Paulien dekkarin jälkeen jää tunne, että on ikään kuin pakko lukea kolme edellistäkin seuraavaa romaania jo odotellessa.

Olli Mäkinen