Vuonna 6003 Suomenlahden pohjoisrannalta tehdään merkittävä löytö.
Arkeologit kaivavat esiin aikanaan kukoistaneen kaupungin rauniot:
voisiko tämä olla tarujen Helsinki, kauan sitten kadonnut myyttinen, valkea kaupunki?
Kaupunki ei ole ollut kovin iso, korkeintaan siinä on asunut parisen
miljoonaa ihmistä. Ehkä ei koskaan edes niin paljon, arvelevat ankarissa
oloissaan työtään tekevät arkeologit. Pienestä koostaan huolimatta
kaupungin on täytynyt olla tärkeä ja pyhä paikka, kenties kokonaisen laajalle
levinneen kultin keskuspaikka. Perimätieto kertoo tuhansien vuosien takaisesta Helsingistä, missä kehittyi omaperäinen terassikulttuuri ja tekstiviestikirjoitus. Tutkijat uskovat nyt, että Helsinki ei ollutkaan pelkkää tarua, vaan tarinat Mooses
Lipposesta, Fredistä ja hevosesta nimeltä Mannerheim ovatkin todellisuuspohjaisia.
Niin ikään on aihetta uskoa, että Aatos Erkko on joskus ollut oikeasti
olemassa. Kaivauksissa on tullut esiin suuria lasinpaloja, joiden
arvellaan kuuluneen mediamogulien laajan lasilabyrinttiin kaupungin kaikkein pyhimmällä paikalla. Lukuisissa kirjoituksissa mainittu tarunomaisin mediamoguli, Jussi Ahde Suuri, lienee myös pitänyt hoviaan tässä palatsimaisessa labyrintissä.
Asia ei ole kuitenkaan varmistunut, koska ei ole päästy kaivamaan todella
syvältä. Labyrintin edestä on löytynyt jäänteitä aaltopeltirakennelmasta, joka
ilmeisesti on ollut talli. Siihen viittaa lähistöltä löytynyt
ihmeellisent aitavasti veistetty hevonen. Hevosen arvellaan esittävän Mannerheimia, pyhää ratsua, joka kuului kaupunkilaisten palvomalle jumalhahmolle Stockmannille. Hänen kunniakseen kaupunkilaiset vaipuivat kahdesti vuodessa niin syvään transsiin, että olivat päiväkausia ihan hulluina. On ilmeistä, että kaikkea ei suinkaan ole vielä kaivettu esiin.
Jääkaudenaattona kaivajat joutuvat työskentelemään toukokuussakin 30 asteen
pakkasessa. Parempi sentään sekin kuin 440 asteen helle, mikä lämpötila
olisi nyt, jos ilmasto olisi lämmennyt sellaisella vauhdilla kuin 4000
vuotta sitten uskottiin. Stockmannin temppelin perustat ja sisäänkäynti on onnistuttu kolmen sepän ansiosta paikallistamaan. Kukaan arkeologeista ei kuitenkaan ole rohjennut
tunkeutua sisälle. He pelkäävät temppelin kirousta: ..ttu, ku kaikki
maksaa. Lasilla oli tuossa muinaisessa pohjoisessa kaupungissa niin suuri
merkitys, että siellä oli labyrintin lisäksi oikein lasipalatsi. Mitään siitä ei ole jäljellä, mutta nimestä päätelleen sen on täytynyt olla vielä komeampi kuin
muut lasiset jättirakennelmat.
Sylkeminen on kaupunkilaisten mieluisimpia ajanvietteitä, mutta lasiin ei syljetty koskaan, vaikka se olisi ollut muoviakin. Sille uhrattiin terasseiksi kutsutuilla alttareilla, jotka kiersivät tuon kaupungin katuja samalla tavalla kuin jalkakäytävät tekevät nykyisissä kaupungeissa nyt vuonna 6003.
Kun tiedemiehet onnistuivat selvittämään muinaisten helsinkiläisten
käyttämän tekstiviestikirjoituksen arvoituksen, tiedämme todennäköisesti
paljon enemmän myös tavallisten kaupunkilaisten elämästä. Helsingin
näennäisestä loistosta huolimatta se näyttää olleen alkeellista ja ankeaa
"Mä oon just ratikassa ja tuu ostarille" liittyvät luultavasti
alkeellisiin pariutumisriitteihin. Nämä taikauskoiset ihmiset tuntuvat alinomaan ajatelleen etupäässä lisääntymistään, missä he kuitenkin useimmiten epäonnistuivat. Helsinkiläisten huvitukset olivat erityisen raakoja. Kaupungista on löytynyt valtavan areenan rauniot. Ja uskomatonta mutta totta. Kansa kokoontui sinne karmeasti sotamaalattuina katsomaan, kuinka kristityt kiusasivat jäällä leijonia. Areenan päädyssä istunut shamaani näytti peukalolla ylöspäin tai alaspäin nappiin ja ratkaisi sillä tavalla leijonien kohtalon. Yläluokkaisin istu alasti höyryssä nautiskelemassa karmaisevasta näytöksestä, jolla hän
ansaitsi.
Tavalliset kaupunkilaiset eivät itse edes omistaneet kotejaan. Nuo ahtaat loukot kuuluivat alemmille jumalolennoille, Nordealle, Sammolle ja Okolle, joiden orjina muinaiset helsinkiläiset viettivät lyhyeksi jääneet yksinäiset päivänsä ja elämänsä.
Edes kaupungin keskustassa ihmisraukoilla ei ollut juuri vaatteita päällään,
navat ja sääret loistivat paljaina säässä kuin säässä. Arkeologit ovat nyt varmoja, että Helsinkiä ovat johtaneet myös naiset. Pormestari HM:n ja Lindexin suuria kuvia on löytynyt useista paikoista. Naisen asema näyttää kuitenkin olleen niin huono, että edes johtavilla naisilla ei ollut varaa vaatteisiin. Hygienia oli alhaisella tasolla. Flunssat ja krapulat kaatoivat ihmisiä kuin heinää, ja kun kaivauksissa ei ole tullut esiin yhtään avoviemäriä, ovat tutkijat päätelleet kaupunkilaisten virtsanneen puistoihin ja talojen nurkkiin. Läheltä aaltopeltihallia on löytynyt myös rivi pylväitä. Ne ovat kuuluneet rakennukseen, jonka käyttötarkoitusta asiantuntijat eivät ole pystyneet selvittämään. Rakennus itsessään on jauhautunut hölynpölyksi, joskin sitä sitten onkin paljon. Helsingin pääjumala, Stockmanniakin monin verroin mahtavampi, oli Markkinavoima, joka oli niin pelottava, ettei hänellä ollut laisinkaan kasvoja. Rauniosta ei niin ollen ole löytynyt yhtäkään kuvaa tuosta jumalasta, jolla kuitenkin arvellaan olleen viikset ja liian pieni puku. Jumala oli niin pahasti häiriintynyt, että se hermostui pienimmästäkin asiasta. Vaikka sitä jatkuvasti lahjoin lepyteltiin, ei koskaan voinut arvata, kenet kaupungin tytöistä tai pojista se kulloinkin halusi nielaista. Ja silloin ei auttanut edes lanka labyrintin käytävillä, arvelevat arkeologit ilman sarvia ja hampaita. Tutkijoille ei siksi olekaan suuri yllätys, että Helsinki alkoi tyhjentyä kunnes koko kaupunki hylättiin noin vuonna 2300. Siis jo kauan ennen ilmaston viilenemistä. Helsingin nimikin unohtui tuhansiksi vuosiksi.
Ainoastaan legendoissa Eva-Riitta, Itämeren tytär ja Wahlroosin taonta se esiintyi. Samoin arveltiin hämärän kysymyksen: pysyykö poika Pasilassa, viitanneen johonkin pohjoisen kaupungin mytologiseen isään ja tämän
lukuisiin vaimoihin.