|

Minä Miia Honkanen
Olen ikinuori,
aina kolmikymppinen kahden lapsen äiti; Sami (5/90) ja Jutta (12/01).
Perheeseen kuuluu lisäksi mies Janne ja
kissat: Misu, Ville, Tahvo, Mustis, Nätti-Kissa (lue: Kissa-Karvinen)
ja velipoika Pitkis.
Landseer on kuulunut elämäämme vuodesta -91. Halusimme koiran, joka pitäisi
lapsista, olisi suuri ja suht karvainen. Koirakirjasta silmiin osui lansu ja
siinä se sitten oli...
Tällä hetkellä koiria
on vaihteleva määrä kotona. Jostain syystä aina joskus joku palautuu
olosuhteitten muutoksen vuoksi, joskus hoidossa on joku osaomistus, esim.
näyttelyitä varten ”lainaksi” haettu yms. yms. yms. Vakituisemmin meillä
asustaa koirat kotona- esittelyn alla olevat karvakuonot. Kennelnimen anoin
vuonna -93, ensimmäinen pentue syntyi -96.
Landseerin
kasvatuksessa pyrin ns. perus perhekoiraan, jolla olisi luonne ja terveys
kohdallaan, tosin onhan se ulkomuotokin tärkeä kun puhdasrotuisia koiria
kasvatetaan. Se ei silti saa olla se ykkösasia. Tällä hetkellä pentueita on
ollut ehkä hiukan enemmän kuin yksi vuodessa, tosin narttutilanteeni on ollut
nousujohteinen.
Uutena rotuna
meillä on stabyhoun, yksi hiukan pienempi vipeltäjä joukossa. Tessalla on
tarkoitus teettää jokunen pentue ja katsoa, pysyykö rotu toisena
kasvatettavana landseerin rinnalla.
Asumme Urjalassa, aikaisemmin kuusi ja puoli vuotta Nuutajärvellä.
Helmikuussa 2007 ostimme talon Urjalan asemalta Huhdin kylästä ja sinne
muutimme sitten pikkuhiljaa. Talostakin ehkä muutama kuva tänne sivuille voi
eksyä jatkossa. Talo on aivan omien unelmieni täyttymys, ns. punainen tupa ja
perunamaa idylli, tosin talo on keltainen ja perunamaatakaan ei ole. Silti
kuitenkin ihmisten ilmoilla ja huomattavasti helpompien matkayhteyksien
päässä kuin Nuutajärvi. Koirille on tietysti enemmän tilaa ja pihassa on oma
lampi. Ihan lansuille sopiva paikka. Ja miksei stabyllekin, onhan meidän
Tessakin uimataitoinen.
-----------
------ 
-----------Miia Honkanen
-----------Huhmarinmäentie 22
-----------31700 Urjala as.
ohpeddal-kennel (at) netti.fi
-----------gsm 050 371 3974

|