Torstai 7.12.39

Rakkailleni!

Sain eilen 2 pnä kirjoittaman kirjeesi, josta monet sydämelliset kiitokseni. Sen arvaat kuinka olen varttunut tietoja juuri tähän aikaan, kun en tietänyt missäpäin olette. Olen kirjoittanut 4 kirjettä tämä sodan aikana, kaikki osotin Heinolaan, ehkä ne aikanaan tulevat. Ensimmäisen kirjeen kirjoitin juuri tilanteen alkaessa ampumahaudassa istuen, kun ensimmäiset luodit ropisi puissa, jos saat sen käsiisi, älä hävitä sitä, onhan se jollain tavoin historiallinen tekele. Tilin samoin osotin Heinolaan, mutta kyllä se tulee varmasti sinne. Nyt älä lähettele mitään vuokria, eikä maksuja, käytä vaan säästäen rahaa, minä en rahalla tee toistaiseksi mitään. Teidänkin muutto sattui juuri huonoon aikaan, minä toivoin kovasti, ettette nyt olis lähtenyt, mutta eihän siellä mitään hätää ole vielä, rauhallinen paikkahan se on. Jos sieltä joskus joutuu muuttamaan, pidä huoli vaan aina lapsista, heidän takiaan on minulla joskus raskas olo, kun niin pieninä joutuvat pakolaisen retkiä tekemään. Osota Sinä Martta kaikki hyvä tahtosi heille, sen Sinä teetkin ilman kehoitustakin, sen uskon. Minä olen ajatuksissani aina luonanne, muistan omia rakkaitani kovimmissakin melskeissä, muistakaa Tekin meitä kaikkia kotien ja isänmaan suojaajia sekä toivokaa lujasti kaiken kääntyvän vielä parhaaksi ja onneksi kaikille, me teemme puolestamme parhaamme.

Sinä pyysit lähettämään niitä tavaroita sinne, Martta nyt on asiat niin, ettei meillä ole kuin se mikä on mukana, arvaat sen jo ehkä itsekin, ne ovat porona kaikki niinkuin monien toistenkin. Ei surra, alotetaan sitten alusta, kun parempi aika koittaa, kyllä me elämme ja rakennamme vielä yhteisvoimin elämän uudelleen, eikö niin Martta? Minulle älä lähetä nyt niitä lakkeja ja pomppaa, enhän voi kannella liikoja tavaroita. Tulen hyvin toimeen tällä kertaa ja meistä pidetään kyllä hyvää huolta aina, ei ole ollut puutetta mistään. Nyt olemme levossa melkein viikon taistelujen jälkeen ja korjailemme vehkeitämme, ei ole tietoa mihin tästä sitten joutuu, nytkin olen kaukana entisestä kotonta, paikkoja en tietysti voi mainita, mutta Viipurin läänissä vielä ollaan.

Nyt ei muuta kun terveisiä omalle Arto-pojalleni, Soili-tytölleni ja isän kiitokset kirjeestänne, samoin Sinulle Marttani rakkaimmat terveiseni. Äidille myös rakkaat terveiset sekä kaikille, joita kotona on. Voikaa hyvin ja kirjoittakaa usein. Hyvää vointia kaikille. Saatte paljon suukkoja jokainen.

Näin eilen Kannusta ja Reinikaista ensikerran sodan syttymisen jälkeen. He eivät vielä ole saaneet kirjettä. Terveisiä molemmilta.

Käy katsomassa siellä Siromäellä Kannon rouvaa, minä puhuin Kannolle, että Sinäkin olet siellä, hän sanoi myös rouvalleen siitä mainitsemansa.