26.7. -41

Rakas Martta!

Terveiseni ensiksi Teille tästä kauniilta vaaralta, tai jos tätä nyt voi kauniiksi sanoa, kun vaaran laki on ihan autio. Tässä on ennen ollut kolmisen taloa, nyt on uunin rippeet jäljellä ja eräästä talosta vähän navetan risaa. Vaaran laki on yhtenä heinäpeltona ja kukkaisketona. Muuten tässä vaaralla olo ei kukista huolimatta tunnu juhlavalta, silmä kovana on kohta vuorokausi kulunut umpeen tässä kyttäillessä ja pojat pyrkivät väkisin asemissaan nukkumaan. Kävin juuri taas niitä nykimässä ylös, olen nimittäin erillään toisista ja joka puolelta on odotettavissa vihollinen, joten se pitää kyllä hermot tiukkana. Eilen illalla 23 jälkeen tuli vielä kaiken lisäksi parin tunnin tykistökeskitys, ettei meinannut seassa mahtua olemaan, onneksi ei yhtään poikaa edes haavoittunut. Varttoilen tässä, että joku tulisi vaihtamaan, niin pääsis pojat lepäämään.

Ajatteles, tänään on kaksi merkkipäivää, Sinun nimipäiväsi ja 10 v siitä, kun menimme kihloihin. Muistin äsken, kun istuskelin tuossa vaaran reunalla ja katselin auringon nousua. Muistin Teitä entistä enemmän siellä kaukana rauhallisissa oloissa, elin hetkisen ajatuksissa Teidän luona, minä valvon ja vartioin, että Te saisitte rauhassa olla ja elää. Näitä kaikkea mietiskelin, kun kaikki oli niin hiljaista ja rauhallista. Onnittelen Sinun merkkipäiväsi johdosta, vaikka tämä saapuukin tietysti myöhään, mutta näethän edes, että muistan Sinua ja lapsia usein tai aina. Toivotaan, että meillä kerran vielä on rauhallinen koti ja hyvä olla, ettei tarvitseis näitä polkuja elämässä enää kulkea, ainakaan tämän sukupolven.

Katsoin äsken peilistä itseäni, niin olen kuin metsän karkuri, parta harottaa pitkänä ja naama likainen ja pahkurainen, kun itikat syö ihan väkisin, mutta kyllä se siitä lutviutuu vielä. Lähden taas noita poikia katsomaan ja lopetan sen jälkeen, kun on vaihto saapunut ja pääsen rauhallisempaan paikkaan. Kuulemiin rakas Marttani!

27.7. On kulunut jo vähän toista vuorokautta tuosta äskeisestä lopusta ja kirjoitan tätä nyt noin 10 km päässä takana. Näin paljon voi tapahtua yht'äkkiä, ettei jouda kirjeitä lopettamaan ja lähettämään. Eilen kun lopetin tuon kirjoituksen, niin pari tuntia sen jälkeen ryssä suuttui ja paahtoi sitä meidän paikkaa tykistöllään lähes kolme tuntia yhtämittaa, tappiot oli yksi hevonen, joka oli minulla mukana, se sai sankarikuoleman. Sitten iltapäivällä meidät vaihdettiin ja me pääsimme taaemmaksi ja saimme käydä yöllä saunassa sekä puhtaat vaatteet, nyt sitä on kuin uusi ihminen. Sukat lähetän juuri sille meidän lotalle pestäväksi. Kysyin häneltä ja hän mielihyvin sanoi tekevänsä pikkutyöt.

Me kai tämän jälkeen muutamme tästä jonkun matkaa alemmaksi toisille paikoille, kirjoitan muuton jälkeen. Vääpeli lähettää Sinulle 300.- mk minun päivärahojani, että ota vastaan vain, jätän itselleni vähän tupakkarahaa. Kirjoita, kun tulevat perille. Sain juuri ensimmäiset kirjeet tänne, näkyy olevan kortti Jussilta ja kirje Kannuksen Topilta 12 p:nä kirjoitettu. Teiltä ei vielä tullut, mutta ehkä se sitten pian saapuu, kun kerran jo puhkesi tulemaan.

Jussi kirjoittaa, että mummo on jossakin Hämeessä evakoituna, mutta pääsee kai kotiaan pian, mitään osotetta ei siinä ollut, Topista ja Arkista hän ei tiennyt mitään. Jos Sinä pääset kirjeillä hänen yhteyteen, niin kirjoittele hänelle ja lähetä tieto myös minulle olinpaikasta ja osotteesta.

Minä lähden tästä välillä pesulle ja sitten harjoitukseen iltapäivällä, nyt ei ole aikaa huilimiseen vaikka minuakin väsyttää niin vietävän kovasti, kun on monta yötä mennyt valvoessa, viimeyökin meni tähän muuttoon. Minä olen tässä semmoisen putikin pomona, johon kuuluu useampia pikku osastoja. Lehtonen on toisen komppanian päällikkönä tällä hetkellä. Hänkin kai saapuu näinä aikoina tänne päin, emme ole nähneet toisiamme ainakaan viikkoon.

Lopetan nyt tähän, että saan vihdoinkin postiin tämän tekeleen ja johan tähän tulikin nyt höpistyä kaksi päivää. Terveiseni Teille koko sakille ja hauskaa kesän jatkoa, nauttikaa nyt kesästä ja viettäkää aikaanne oikein rauhallisesti. Meillä on vänrikki Tuusjärvi, joka on siitä läheltä kotoisin, että terveisiä sinne taloon häneltä, kyllä ne siellä tuntevat, olemme usein hänen kanssaan samoissa paikoissa.

Lapsille isän terveiset oikein roimasti ja Sinulle itsellesi. Saat monta suukkoa eukkoseni.

Nimi

Kannuksen Helmin osote on kuulemma

Hyrylä Paijala