Torstaina 9.11.39
Martalleni!
Monet kiitokset sukista, sain ne tänään käsiini, entisistä on jo kahdesta parista kantapäästä kovasti rikki, ehjiä on yksi pari entisiä, niin ne sukat kuluvat nopeasti ja nyt kun niitä ei näes ole pesty, menevät loppuun nopeammin. Älä näistä nyt kovin hätäile, kyllä minä toimeen tulen ja hommaan itselleni, jos Sinulla on siellä aikaa, niin neulo silloin väliaikoina, eihän niitä liikoja tule. Sain illalla myös Soilin kortin, sano hänelle isän tytölle kiitokset. Olin oikein hyvilläni sen saadessani ja isä lähettää täältä joskus kortit lapsille myös, kyllä minulla on Soili ja Arto aina mielessä. Eilen panin sinulle kirjeen postiin merkin kanssa, jos tulis nopeammin, samoin illalla taas tapasin Terijoella Reinikaisen ja mentiin meille kahvia keittämään, minä kävin ostamassa pullat osuuskaupasta. Eilen myös söin kotona, ostin Uutun Iidalta paistettua lihaa, osuuskaupasta maitoa ja pitkästä aikaa murkinoin vahalla paikalla.
Muuten, Mirri on vielä siellä, me söimme yhdessä. Minä olen sille järjestellyt vielä sapuskoita toistaiseksi, ei se eilenkään ollut kovin nälkäinen, vähän maitoa litki, eikä se ole laihtunutkaan. Heti kun sitä ulkoa huutelin, se tulla tallusti jostakin Vajolan talon takaa, pitäähän se talossa asukas olla.
Nythän se on taas kuulemma jännempi aika, kun tänään jatkuu neuvottelut. Silloin kun tämä on perillä voi olla asioissa jotakin muutosta tai ollaan samassa pisteessä kun tähänkin asti, eihän tässä enää osaa muuta arvella. Onhan täälläkin päin joitakin arveluita aina asioista, mutta eihän niistä tiedä mikä on totta mikä ei, senkun vartutaan ja nukutaan sekä painostetaan vihollista niinkuin nämä pojat sanovat, ehkä se joskus selvenee. Vielähän me olemme yhdessä koko sakki ja sitten vietämme uutta elämää ollaanpa missä hyvänsä ja kyllä meillä on hyvä olla, se on varma, siitä saat olla Martta vakuutettu, kumpikin koetamme parastamme lapsiemme eteen, niin hyvä tulee.
Lopetan tähän, kirjoitan taas kohta uudestaan, lähden muuten tänään elokuviin. Täällä satoi koko aamupäivän vettä ja ilma on ollut pari viikkoa oikein synkkä. Terveiseni kaikille rouville, Sinulle ja lapsille eniten, muistan Teidät aina, olkaa huoletta.
Saatte paljon suukkoja kukin.
![]()