JATKOSOTA 1941
Jatkosota alkoi JP 1:n osalta Lappeenrannan liepeillä
Hytissä puolustustehtävissä. Kun sotatoiminta ei alkanutkaan tällä osuudella rajaa,
siirtyi JP 1 heinäkuun 1. 1941 puolustustehtävään 10. D:n kaistalle Haapajärvelle.
Joukot saivat käskyn ryhtyä aktiiviseen tiedusteluun. Olli kertoo omasta retkestään kirjeessään Martalle.
Heinäkuun 15. tuli käsky olla seuraavana aamuna kello 3:30 kuormausvalmiudessa Lappeenrannan asemalla, josta JP 1 sitten siirtyi Kaltimon kautta Ilomantsiin. Siellä he liittyvät muuhun Ratsuväki Prikaatiin (URR ja HRR), josta yhdessä eräiden muiden joukko-osastojen kanssa muodostettiin tilapäinen sotatoimiyhtymä, Ryhmä Oinonen. Tämä puolestaan alistettiin kenraaliluutnantti Engelbrechtin johtamalle saksalaiselle 163. divisioonalle.
Heinäkuun loppuviikot kuluivat JP 1:n osalta sitomis-, puolustus- ja partiointitehtävissä. Vastassa oli suomalaissyntyisen majuri Vallin kouluttamat ja johtamat venäläiset joukko-osastot JR 126 ja Rajavartiosto 80. Elokuun alussa pataljoona siirtyi Tolvajärvelle, jossa he osallistuivat lukuisiin taisteluihin. 3 K. osalta voidaan mainita menestyksellinen Syvälammen ja Melalammen välisen kannaksen katkaisu, joka toimi venäläisten huoltoväylänä. Tämä sotatoimi helpotti osaltaan muunkin toiminnan jatkumista alueella. Kaikkiaan pataljoonan esitykset Tolvajärvellä oli huomattu myös divisioonan esikunnassa. Kenraaliluutnantti Engelbrecht kävi henkilökohtaisesti esittämässä jääkäreille kiitoksensa komppanioissa.
Tämä on viimeinen kuva Ollista. Kuva on
otettu Tolvajärvellä punaupseerin haudalla 5.8.1941. Tolvajärven taistelujen jälkeen
vihollinen oli asettautunut tiukkaan puolustukseen linjalla Salojärvi-Vegarusjärvi.
Suojärven valtaamiseksi 163 D:n oli suoritettava perusteelliset valmistelut lukuisine
harjotuksineen ja tiedusteluineen. Osana 163 D:tä JP 1:n osallistui tähän toimintaan.
Viimein 19.8. valmisteltu hyökkäys pääsi käyntiin. JP 1:n 2. komppanian osalta se
suuntautui Kaivostenkylään, jossa käytiin raivokas taistelu 20.8.
Ollin komppania eteni metsäpolkuja pitkin pyöräillen kohti Haukkavaaraa. Matkalla
kohdattiin joukkueen vahvuinen vihollisosasto, joka hoideltiin nopeasti. Kahakan
jälkitilanteessa maastoa haravoitaessa heinikosta kajahti laukaus, joka osui suoraan
Ollin rintaan rikkoen rintataskussa olleen kellon ja katkaisten myös siellä olleiden
saksien kärjet. Komppanian päällikön kirjeen mukaan Olli kuoli välittömästi.
Koska oli vielä kesäaika, Olli haudattiin aluksi jonnekin Pohjois-Karjalaan. Hänet siirrettiin kevättalvella 1942 Terijoelle, jossa hänet haudattiin Terijoen kirkon eteen muiden sankarivainajien joukkoon. Terijoki kuului koko sodan ajan sotatoimialueeseen, joten sinne ei päästetty kovin helposti siviilejä. Martta ja muutama muu omainen tai ystävä pääsi kuitenkin mukaan tähän koruttomaan tilaisuuteen. Vasemmalla Asta Lehtonen ja Martta, muut ovat tuntemattomia.
Muisteluiden mukaan Olli siunattiin yhdessä muiden Terijokelaisten kaatuneiden kanssa vasta v. 1944 kesällä Terijoen kirkon pihalla, siis vain hetkeä ennen suurhyökkäyksen alkua. Siunaustilaisuudessa oli mukana rintamaupseereita, joten ajankohta tilaisuudelle tuntuu täysin mahdolliselle, koska JP 1 saapui Terijoelle joulukuussa 1943 osallistuen sillä suunnalla sotatoimiin suurhyökkäyksen alkaessa. Kaiken kaikkiaan tämä hautajais/siunauskuvio on kuitenkin vielä kovin epäselvä. Joka tapauksessa sinne Terijoelle jäi Olli muiden sankarivainajien rinnalle, mutta ehkä heidän nimensä kuitenkin säilyvät ikuisesti mustaan graniittiin kirjoitettuna Äiti Karjala-muistomerkissä Lappeenrannassa.
Saksalaiset myönsivät Ollille Rautaristin, jonka hänen oli tarkoitus saada ensimmäisessä suomalaisille tarkoitetussa jaossa. Tässä vaiheessa Olli oli kuitenkin jo kaatunut ja mitali lähetettiin hänen leskelleen. Tästä ensimmäisestä rautaristien jaosta mainitaan Hakkapeliitta lehden numerossa 36/1941 (9.9.1941) seuraavasti: "Vänrikki E. Lehtonen on ensimmäinen suomalainen, joka tämän sodan aikana sai saksalaisen 2. luokan rautaristin". Eino Lehtonen oli Ollin työtoveri JP 1:stä.
