Opas novascotiannoutajan ostoa harkitsevalle
Artikkeli: Tolleri houkuttelevana noutajana
| Rotumääritelmä |
Yleisvaikutelma
Keskikokoinen, voimakas, tiivis, tasapainoinen ja lihaksikas koira. Luusto
keskivahva tai vahva.
Ominaispiirteet
Novascotiannoutaja on erittäin reipas, valpas ja päättäväinen. Monilla niistä on
hieman surumielinen ilme, kunnes ne pääsevät työhön, jolloin niiden katse
muuttuu keskittyneeksi ja innostuneeksi. Työskennellessään koira liikkuu
nopeasti ja syöksähte-levästi pää miltei selkälinjan tasolla ja runsashapsuinen
häntä jatkuvassa liikkeessä.
Luonne
Erittäin älykäs, helposti koulutettava ja hyvin kestävä. Vahva ja taitava
uimari, synnyn-näinen ja sisukas noutaja sekä maalla että vedessä. Koira säntää
juoksuun heti saades-saan pienimmänkin merkin siitä, että sen odotetaan noutavan
jotakin. Suuri noutohalu ja leikkisyys ovat välttämättömiä ominaisuuksia
novascotiannoutajan työssä.
Pää
Puhdaslinjainen ja hieman kiilamainen. Leveä kallo-osa vain hieman pyöristynyt,
niskakyhmy ei ulkoneva, posket litteät. Pään tulee olla suhteessa koiran rungon
kokoon. Otsapenger melko loiva. Kuono kapenee suorassa linjassa otsapenkereestä
kirsuun. Alaleuka vahva, mutta ei liian silmäänpistävä. Kuonon alalinja lähes
suora huulten kulmasta leukaluun kulmaan, ja kuonon syvyys on otsapenkereen
kohdalla suurempi kuin kirsun luona. Karva kuonossa lyhyttä ja ohutta. Kirsu
kapeneva ja sieraimet avoimet. Huulet melko kuivat, eivät raskaat ja riippuvat,
vaan muodostavat sivulta katsoen loivan kaaren.
Silmät
Kaukana toisistaan, mantelinmuotoiset ja keskikokoiset. Väri vaihtelee
meripihkasta ruskeaan. Ilme ystävällinen, valpas ja älykäs. Luomien väri sama
kuin huulten.
Korvat
Kolmionmuotoiset, keskikokoiset, korkealle ja taakse kiinnittyneet. Korvan tyvi
vain hieman kohollaan. Hapsutus korvan takaosassa runsasta, korvan
pyöristyneessä kärjessä karva on lyhyttä.
Purenta
Leikkaava, täysi hampaisto. Leukojen tulee olla tarpeeksi vahvat kookkaan linnun
kantamiseen, ja pehmeäsuisuus on tärkeää.
Kaula
Lihaksikas, keskipitkä ja kuiva, ei löysää kaulanahkaa.
Eturaajat
Lavat lihaksikkaat, lapaluut viistot ja tiiviit, niin että selvä säkä liittyy
kauniisti lyhyeen selkään. Lapaluu ja olkavarsi miltei samanpituiset. Kyynärpäät
tiiviit, ne eivät saa kääntyä sisään eivätkä ulos, ja ne liikkuvat suoraan
rungon myötäisesti. Eturaajat yhdensuuntaiset, suorat ja vahvaluustoiset.
Ranteet vahvat ja hieman vinoasentoiset. Käpälät keskikokoiset, tiiviit ja
pyöreät, varpaiden välissä selvä ihopoimu (räpylä). Varpaat kaarevat ja
polkuanturat paksut. Kannukset voidaan poistaa.
Runko
Rintakehä syvä, kyynärpäihin ulottuva. Kylkiluut kaarevat. Selkä lyhyt ja suora,
ylälinja tasainen, lanne vahva ja lihaksikas. Runko ei saa olla tynnyrimäinen
eikä litteä. Vatsaviiva nousee kohtuullisesti.
Takaraajat
Lihaksikkaat, leveät ja vahvat. Taka- ja etukulmaukset tasapainossa keskenään.
Reidet hyvin lihaksikkaat. Reisi- ja sääriluut miltei samanpituiset. Polvikulma
selvä, kinner matala. Kintereet eivät käänny sisään eivätkä ulospäin. Ei
kannuksia.
Häntä
Häntä seuraa lantion luonnollista, loivaa kaltevuuskulmaa. Tyvestä paksu,
näyttävä ja runsashapsuinen. Viimeinen nikama ulottuu vähintään kintereeseen.
Koira voi kantaa häntäänsä selkälinjan alapuolella paitsi ollessaan valppaana,
jolloin häntä kaartuu korkealle selän ylle koskettamatta kuitenkaan koskaan
runkoa.
Liikkeet
Liikkeissä yhdistyy voima, jäntevyys ja eloisuus. Etuaskel on pitkä ja
takaraajan työntö voimakas. Käpälät eivät saa kääntyä sisään- eivätkä ulospäin,
raajat liikkuvat yhden-suuntaisesti. Vauhdin lisääntyessä raajat siirtyvät
samalle linjalle (yksijälkisyys) ylälinjan pysyessä suorana.
Karvapeite
Novascotiannoutaja on jalostettu noutamaan jäisestä vedestä ja sillä tulee olla
vettä hylkivä, kaksinkertainen, keskipitkä ja -pehmeä karvapeite. Aluskarva
pehmeä ja tiheä. Turkki voi lainehtia hieman koiran selässä, mutta on muuten
suora. Talvella turkki voi joskus muodostaa pitkiä, avoimia kiharoita kaulalla.
Hapsut ovat pehmät kaulalla sekä korvien ja reisien takana. Eturaajoissa on
kohtuullisesti hapsuja.
Väri
Jonkinvivahteinen punainen tai oranssi. Hapsuissa ja hännän alapuolella karva on
vaaleampaa. Yleensä koiralla on valkoinen merkki vähintään yhdessä seuraavista
kohdista: hännänpää, käpälät (ei ranteen yläpuolelle ulottuva), eturinta tai
kuononselkä ja otsa. Hyvää koiraa ei pidä rangaista valkoisten merkkien
puuttumisesta. Kirsun, huulten ja silmäluomien värin tulee olla turkin väriin
sopiva lihanväri tai musta.
Koko
Ihanne 18 kk täyttäneillä uroksilla 48-51 cm, nartuilla 45-48 cm. 3 cm poikkeama
ihan-nekorkeudesta kumpaan suuntaan tahansa sallitaan. Painon tulee olla
suhteessa koiran kokoon ja luustoon. Ohjeellinen paino: täysikasvuiset urokset
20-23 kg nartut 17-20 kg
Virheitä (rangaistaan suhteessa virheen asteeseen)
Yli 3 cm poikkeama ihannekorkeudesta; yläpurenta; liian lyhyt häntä;
koukkuhäntä; häntä joka kaartuu niin paljon, että se koskettaa selkää; massan
puute aikuisella koiralla; kovera tai kupera pään ylälinja; jyrkkä otsapenger;
isot pyöreät silmät; kirsu, silmänympärykset ja silmät väärän väriset;
vaaleanpunainen kirsu; hajavarpaiset tai matalat tassut, liian pehmeät ranteet;
avoin turkki; kaareva tai notko selkä, heikko lanne; häntä selkälinjan
alapuolella koiran liikkuessa.
Hylkäävät virheet
Valkoinen väri lavoissa, korvien luona, niskassa, selässä tai kyljissä; hopeinen
tai harmaa väri tai mustat alueet turkissa; varpaiden välissä olevien
ihopoimujen puuttuminen; alapurenta, vino purenta; arkuus aikuisella koiralla;
laikullinen kirsu; huomattava yläpurenta; muut värit kuin punaisen tai oranssin
vivahteet.