<<<Takaisin hoito-ohjeisiin


KÄRHÖT ELI "CLEMATIKSET"

Yleistä kärhöistä

Kärhöjen suku "Clematis" on upea köynnöskasvi suku, kuuluvat leinikkikasvien heimoon (Ranunculaceae). Kärhöjen vanha nimi on "Metsäköynnös". Kärhöjen menestyminen on hyvin kiisteltyä Suomen erilaisissa vuodenaikaolosuhteissa ja eri vyöhykkeillä. Kärhöjä tavataan ympäri maapalloa etenkin pohjoisella pallonpuoliskolla. Niitä on alettu jalostaa 1850-luvulla, joten lajikkeita ja risteymiä on nykyään todella paljon. Virosta on viime vuosina tullut runsaasti upeita lajikkeita myyntiin. Eräät niistä ovat kestävämpiä kuin eräät keski-eurooppalaiset lajikkeet. Sopivalla laji- ja lajikevalinnalla saa kärhöpuutarhan, jossa niiden kukintaa voi ihailla keväästä syksyyn.

Kärhöjen lajivalikoima on valtava, kaikkiaan n. 250 lajia. On olemassa liaaneja- eli puuvartisia kärhöjä, jalokärhöjä, viinikärhöjä, lyhtykärhöjä, suurikukkaisia kärhöjä, pienikukkaisia kärhöjä, pensaskärhöjä, kellokärhöjä, alppikärhöjä ja kiinankärhöjä. Kaikki ovat upeita, kärhöistä ei löydy yhtään "rumaa" tai vaatimattoman näköistä lajiketta.

Yksivuotiset lajit kehittyvät kasvukauden aikana siemenestä kukkivaksi ja siementä
tekeväksi. Monivuotiset kasvit kehittyvät hitaammin. Ne voivat olla joko puuvartisia kuten puut, pensaat ja eräät köynnökset tai ruohovartisia kuten perennat. Perennojen maanpäälliset osat kuihtuvat talven tullen ja kasvu ponnistaa taas keväällä ilmoille maan alla talvehtineista juurista tai juurakoista.

Kärhöt joko menestyvät tai menehtyvät. Ne ovat hyvin oikukkaita ja arvaamattomia köynnöskasveja. Vaikka niiden istutus, lannoitus, kastelu ja hoito olisikin oikeaoppisesti tehty, silti kärhö saattaa kuolla kupsahtaa jopa kesken kasvu- ja kukintakauden. Ja mitään sen näkyvämpää syytä siihenkään ei välttämättä ole. Jotkut kärhöt kukkivat ja kasvavat vuosi vuodelta valtavasti enemmän ja enemmän, etenkin silloin kun ne ovat saaneet itselleen suotuisan kasvupaikan. Kun taas toiset kärhöt kuolevat saman tien, jo ennen kuin ensimmäinen kasvuvuosi on päättynyt.

Kaikki kärhölajikkeet eivät jostain syystä kestä talvea, vaikka niitä kuinka suojaisi. Toiset kärhöt saattavat pitää jostain syystä yhtäkkiä välivuoden kukinnassa sekä kasvussa ja alkavat uudestaan taas kukoistamaan. Kärhöjen kanssa on oltava hyvin pitkämielinen ja kärsivällinen.


Pienikukkaiset kärhöt kukkivat ahkerasti

Viinikärhöt, kiinankärhöt ja muut pienikukkaiset kärhöt ovat arvokas lisä köynnöstemme joukkoon. Ne aloittavat kukintansa jo kesällä ja usein jatkavat sitä pitkälle syksyyn. Pieniä kukkia muodostuu runsaasti ja eri lajikkeita yhdistelemällä saadaan aikaan hienoja väriyhdistelmiä. Matalakasvuiset, perennoivat pensas- ja kellokärhöt eivät köynnöstä. Ne ovatkin hieno lisä perennapenkkeihin ja muihin istutusryhmiin.


ALKUUN




KÄRHÖT - KASVUPAIKKA JA - ALUSTA JA ISTUTUS

Pienikukkaiset kärhöt kukkivat runsaasti auringossa sekä puolivarjoisilla kasvupaikoilla. Aurinkoisilla paikoilla kärhöt viihtyvät paremmin, kun niiden tyviosa ja juuristo suojataan voimakkaalta auringonpaisteelta. Istuta kärhöjen eteen vaikka perennoja tai pieniä pensaita. Hyvä kasvualusta on hiekkapitoista multamaata, ravinteikasta ja humuspitoista. Kompostimulta tai maatunut luonnonlanta sopivat hyvin maanparannukseen. Istutuskuopan pohjalle voi lisätä myös hitaasti liukenevia lannoitteita, kuten sarvilastua tai luujauhoa. Kasvualustan tulisi olla kevyttä, huolehdi ainakin, että vesi ei jää seisomaan kasvien tyville. Liika märkyys etenkin syksyllä voi heikentää kärhöjen talvenkestoa. Loivasti viettävät rinteet ovat usein hyviä kasvupaikkoja, tasamaalla istutuskuopan pohjalle tehdään 10-15 cm paksuinen salaojakerros sorasta, jotta liika vesi suodattuu pois. Seinänvierustoilla ongelmana on kuivuus ja istutuskuoppa tehdään 40-60 cm irti sokkelista, jotta juuristo pystyy hyödyntämään sadevettä.

Istutusaika

Astiassa kasvatettuja taimia voi istuttaa koko kasvukauden ajan. Istuta syksyllä kuitenkin ajoissa, että taimet ehtivät juurtumaan ennen talvea.

Istutus

Kastele taimi hyvin ja istuta se muutama sentti syvempään kuin kasvatusruukussa. Pienikukkaisia kärhöjä ei pidä istuttaa yhtä syvään kuin suurikukkaisia kärhöjä. Kastele istutuksen jälkeen runsaasti, jotta taimet juurtuvat ja lähtevät kasvamaan hyvin. Kärhö yleensä vaatii n. 1 m syvyisen kasvualustan ja tilaa ympärilleen n. 60 cm. Varo istuttaessa juurenniskan ja varren murtumista. Tulisi myös varoa taimea istuttaessa kärhön versoja, etteivät ne ota kiinni multaiseen maahan - tämä lisää sienitautien tarttumisen riskiä. Kärhöt menestyvät parhaiten itä- ja länsiseinustoilla.


ALKUUN




KÄRHÖT - TUKEMINEN

Köynnöstävät kärhöt viihtyvät mainiosti säleiköissä, metalli/puurunkoisissa pyramideissa tai puiden ja pensaiden oksilla. Seinän vierustoilla säleikön tulisi olla 5-10 cm seinästä irti, jotta ilma kiertää lehdistön ja seinän välissä. Matalakasvuiset pensas- ja kellokärhötkin tarvitsevat tukea, jotta varret eivät kaadu sateella maahan.


ALKUUN




KÄRHÖT - KASTELU JA LANNOITUS

Huolehdi maan kosteudesta kuivina kausina, jotta kasvustot pysyvät elinvoimaisina. Anna kerralla runsaasti vettä, jotta syvällä oleva juuristo myös hyötyy kastelusta. Kärhöt tarvitsevat ravinteita kukkiakseen kesällä runsaasti. Mieto typpilannoitus kasvukaudella on paikallaan ja kasteluveteen voi lisätä esim. Viherkasvu-kastelulannoitetta. Elokuun alusta lähtien siirrytään kuitenkin typettömään lannoitukseen, jotta kärhöt tuleentuvat ajoissa ennen talvea. Sopivia lannoitteita ovat esim. rakeiset syyslannoitteet tai kasteluveteen lisättävä Suojaravinne. Keväisin pintamaahan lisätään kompostimultaa tai puutarhan yleislannoitteita.


ALKUUN




KÄRHÖT - TALVIHOITO

Kärhöjen talvenkestävyys vaihtelee luonnollisesti lajin ja lajikkeen mukaan. Kestävimmät (mm. kiinankärhö) talvehtivat hyvin kunnon lumikerroksen suojissa, mutta aremmat lajikkeet, esim. lyhtykärhöt, kaipaavat lisäsuojaa. Syksyllä maan routaannuttua ja pysyvän pakkaskauden alettua juuriston päälle lisätään havunoksia tai vettä hylkivää Talviturvetta. Myös alimpien versojen suojaksi voi asettaa havunoksia. Poista suojat (myös Talviturve) myöhään keväällä, vasta kun maa on sulanut.


ALKUUN




KÄRHÖT - LEIKKAUS

Pienikukkaisten kärhöjen maanpäällisen kasvuston talvehtiminen riippuu lajikkeen talvenkestävyydestä sekä talven ankaruudesta. Kevätleikkaukseksi useimmiten riittää talven aikana kuivuneiden ja paleltuneiden versojen poisto. Vaikka kärhöt joutuisi leikkaamaan matalaksikin, ne kasvattavat uudet versot nopeasti tilalle ja kukkivat niillä runsaasti loppukesällä. Pensas- ja kellokärhöjen kasvutapa on luontaisestikin perennoiva eli maanpäällinen kasvusto lakastuu talven aikana aina pois. Kiinankärhöt ja viinikärhöt kukkivat sekä edellisen että saman vuoden versoilla. Jos niiden kasvustot ovat talvehtineet hyvin, kukinta alkaa kesällä aikaisemmin. Kuihtuneet versot tulisi aina poistaa välittömästi, koska kuihtuneet versot lisäävät lakastumistaudin riskiä, jos se leviää terveisiin versoihin.


ALKUUN




KÄRHÖT - TAUDIT JA KUOLLEISUUS

Kärhöjen kuolleisuustilasto on sangen korkea, se on totuus joka on vain hyväksyttävä Suomen ilmastollisissa olosuhteissa. Kuolinsyitä ei edes välttämättä tunneta. Jotkut väittävät jopa, etteivät kärhöt sovi ollenkaan Suomalaisiksi kasveiksi. Siltikään se ei lannista innokkaita kärhönkasvattajia, jotka pitkämielisisti kokeilevat niitä uudelleen ja uudelleen ja mitä erilaisempia uusia lajikkeita.

Tunnetuimmat kuolinsyyt kärhöillä lienevät sienitaudit ja lakastumistauti. Näihin tauteihin ei auta kuin riittävä kastelu ja kosteus, sekä puhdas, ravinteikas, ilmava ja viileä maaperä. Myös riittävän hyvä talvisuojaus pelastaa kärhöjä taudeilta ja kuolleisuudelta. Oikeaoppinen leikkauskin auttaa kärhöjä uusiutumaan ja ehkäisee tautien pesimistä.

Mitään myrkytyskonsteja ei tunneta kärhöjen tautien suhteen, kemiallisia myrkkyjä myytävänä pulloissa ei siis niihin ole.


ALKUUN




KÖYNNÖSTEN KASVATUS

Valitessasi köynnöskasveja pihaasi ota huomioon ilmastollinen menestyminen menestyminen avoimessa säleikössä tai vain seinänvierustalla kukinta, lehvistö, kumpi on tärkeämpi? Tarvitseeko kasvi köynnöskehikon? Ilmansuunta ja valo-olosuhteet? Voidaanko perustaa riittävän syvä kasvualusta?

Ilmastovyöhykekartoista voit tarkistaa oman puutarhasi sijoittumisen ilmastollisille menestymisvyöhykkeille, jotka ilmoitetaan roomalaisilla numeroilla I-VIII. Kasveista käytetään tätä samaa vyöhykemerkintää. Selvitä, mitkä köynnöslajikkeet menestyvät omalla pihalla. Oma taimikauppiaasi neuvoo myös tässä asiassa.

Aitaan sopivia köynnöksiä

Lauta- tai verkkoaidan peitoksi voidaan valita köynnöksiä, jotka sietävät kasvustonsa läpi puhaltavaa tuulta: humala, karhunköynnös, Pohjantähti-köynnösruusu, kelasköynnös, köynnöskuusama, kilpikierto ja säleikkövilliviini. Portti syntyy vaikka Pohjantähti -köynnösruususta.

Pintaan kiinnittyviä köynnöksiä

Nämä köynnökset kiinnittyvät seinään, puunrunkoon, kiveen tai muuriin: imukärhivilliviini, säleikkövilliviini ja köynnöshortensia. Näitä köynnöksiä ei voi istuttaa maalatun puuseinän viereen. Kuvassa köynnöshortensia kiipeää männynrungolla.

Pergola köynnöksen tukena

Suurin osa köynnöksistä tarvitsee tukisäleikön tai vastaavan, mihin se joko kiinnittyy itse tai johon se sidotaan. Tukeen sitomisen tarvitsevat köynnösruusut.

Perenna köynnöksen kaverina

Köynnöksen tueksi sopii myös toinen kasvi. Yllättäen voi vihreä lehtiperenna puhjeta kukkaan, kun sen juurelle on istutettu kukkiva köynnös. Hentokasvuiset metsäköynnökset eli kärhöt voivat kasvaa pensaassa, puussa tai esim. kotkansiipisaniaisen siipien suojassa.

Köynnös toisen tukena

Kaksi eri köynnöslajiketta rinnan on myös viehättävä yhdistelmä, jossa usein molempien kauneus korostuu. Kukkiva ja lehtevä köynnös täydentävät toisiaan. Esim. köynnösruusu voi olla tuettu puun rungon viereen. Ruususta voi saada tukea jalokärhö. Myös yksivuotiset köynnökset sopivat monivuotisten köynnösten kanssa.


ALKUUN




KÖYNNÖSTEN TUKEMINEN JA TUKISÄLEIKÖT

Tukilangat

Halvan ja helpon tuen saa siististi ripustetuista tukilangoista. Mikäli langat eivät ole galvanoitua rautalankaa, ei lankoihin kannata kasvattaa kuin joka vuosi juuresta uudelleen versovia köynnöksiä. Taimikauppiaasi voi esitellä helposti ripustettavia köynnösverkkoja ja köynnöskehikoita.

Tukisäleikkö

Talon yksilöllisen ulkonäön mukaan voidaan rakentaa tukisäleikkö, johon köynnökset kiipeävät. Säleikkö on valmistettava rimasta, jota ei ole käsitelty lahonestoaineella, sillä köynnökset eivät siedä voimakkaita suoja-aineita. Säleikön voi maalata vesiohenteisella ulkolateksimaalilla. Kaupan on myös valmiita puisia ja muovisia säleikköjä, jotka ovat erittäin käyttökelpoisia. Aseta tuki vähintään 10 cm irti seinästä, jotta ilma kiertää köynnöksen ja seinän välissä.

Yksinkertainen säleikkö on kaunis

Y
ksinkertainen säleikkö määrämittaan sahatusta rimasta onnistuu melkein jokaiselta. Säleikön rimojen väli voi olla 20-40 cm. Mitoituksen voit asetella oman talon muun ulkoasun kanssa sopusuhtaiseksi, niin että syntyy tasapainoinen vaikutelma. Mikäli rakennetaan ristikko, sopii senkin ristikkokooksi tuo sama 20-40 cm. Seinästä irti asetetun säleikön on todettu suojaavan seinää.

Alas laskettava säleikkö

Köynnösruusujen ystävä voisi harkita tällaista alas laskettavaa saranoitua säleikköä. Syksyllä maahan lasketut köynnökset peitetään sitten pakkaspeitteellä ja havuilla tai ainakin havuilla.


ALKUUN




KÖYNNÖKSIÄ VALOON JA VARJOON

VIIHTYVÄT AURINGOSSA VIIHTYVÄT VARJOSSA
kiinanlaikkuköynnös
kelasköynnös
humala
köynnöskuusamat
karhunköynnökset
villiviinit
köynnösruusut

Myös kärhöjä
voidaan istuttaa aurinkoon, jos niiden juuriston suojaksi istutetaan lehteviä perennoja, matalia havuja tai pensaita, sillä nämä kasvit menestyvät vain viileässä maassa.
Myös talon pohjoisseinä saadaan vehreäksi ja viehkeäksi, sillä on myös köynnöksiä, jotka viihtyvät hyvin varjossa:

- Piippuköynnös, joka on komein lehtiköynnöksemme, sekä köynnöshortensia.
- Puolivarjoa ihanteellisena kasvupaikkana
pitävät kaikki kärhöt eli metsäköynnökset, joiden nimikin jo kertoo varjoisasta metsästä kasvupaikkana. Itä- tai länsiseinä sopii kaikille muillekin köynnöksille.



ALKUUN




KÖYNNÖSTEN ISTUTTAMINEN

Köynnös tarvitsee yllättävän suuren kasvualustan. Syvimmän kasvualustan tarvitsevat metsäköynnökset eli kärhöt, jotka pitävät metrin syvyisestä kasvualustasta. Kärhöt istutetaan tukikeppeineen noin 10 cm aikaisempaa syvempään. Varo juurenniskan ja varren murtumista. Näinkin syvään voi istuttaa myös seinän viereen, kun rakennuksen routasuojaus asetetaan pystyyn. Kasvualusta parannetaan hiekalla, turpeella ja sarvilastulla.


ALKUUN




KÖYNNÖSTEN HOITOLEIKKAUKSET

Keväällä poistetaan liiat oksat sekä vaurioituneet osat köynnöksistä. Jalokärhöt leikataan 20 cm edellisen leikkauskohdan yläpuolelta. Metsäköynnöksille eli kärhöille tehdään vain liikojen versojen poista. Ennen lehtien puhkeamista on myös oikea aika sitoa köynnösruusut säleikköön, sillä nyt irtonaiset versot ovat nähtävissä.

Vanhan köynnöksen nuorentaminen

Vanha köynnös voidaan uusia leikkaamalla keväällä versot
poikki 30 cm maanpinnan yläpuolelta. Toisen vuoden versoilla kukkivat köynnökset eivät tietenkään kuki, mutta vuoden kuluttua kukinta palautuu normaaliksi. Yhdessä kesässä nuorennettu köynnös kasvattaa helposti yhden kerroksen korkeuden verran uusia versoja. Mikäli siis talon seinän maalauksen vuoksi on köynnös leikattava, ei peli ole menetetty, kunhan versojen irrottamisen jälkeen suoritetaan leikkaus ennen kasvuunlähtöä keväällä.


ALKUUN




KÖYNNÖSTEN TALVISUOJAUS

Köynnös voidaan kaataa maahan ja peittää siinä pakkaspeitteellä ja havuilla. Tällaista talvisuojaustapaa ei mielellään käytetä loisto- eikä jalokärhöillä, joiden versot ovat hauraita ja murtuvat helposti. Köynnösruusuille, kuusamille ja muille sitkeäversoisille lajeille tämä sen sijaan sopii. Mikäli koko säleikkö kääntyy maahan, se helpottaa alas laskemista.

Pakkaspeitteellä suojaaminen

Kaikkia arkoja köynnöksiä voidaan suojata pakkaspeitteellä säleikössä seinän vieressä. Peitteellä peitetyn köynnöksen ulkonäkö ei ole talvella parhaimmillaan, mutta seuraavan kesän loistava kukinta saa kyllä kaikki myöntämään, että suojaaminen kannatti. Talvenkestävyyttä parantaa myös liuoksena annettu syyslannoitus. Rakeinen lannos ei useinkaan ehdi liueta räystään alla syyssateilta suojassa, siksi liuos antaa paremman lannoitustehon.


ALKUUN




LANNOITTEEN VALINTA - MITEN VALITA SE OIKEA?


Mitä ravinteita kasvit tarvitsevat?

Kasvit eivät elä pelkästä vedestä ja auringonpaisteesta, vaikka joku näinkin saattaa asian tulkita. Ne saavat kyllä yhteyttämisen avulla hiilen (C) ja hapen (O) ilmasta ja vedyn (H) vedestä, mutta kaikki muut ravinteet ne ottavat suoraan maasta.

Näitä ravinteita ovat: typpi (N), fosfori (P), kalium (K), rikki (S), kalsium (ca), magnesium (Mg), rauta (Fe), mangaani (Mn), kupari (Cu), sinkki (Zn), boori (B), molybdeeni (Mo), ja kloori (Cl).

Maaperässä näitä ravinteita on jonkin verran, mutta ei yleensä riittävästi kasvien kannalta. Jos viljelee parikin vuotta samalla paikalla, ovat maaperän ravinteet lopussa. Kasvien itseensä sitomat ravinteet on palautettava takaisin luontoon lannoittamalla maata.


Oikea kevät- ja kasvukausilannoite

Ravintosuhteiden tulee olla tarkoituksen mukaiset. Kasvukauden aikana ja keväällä kasvit tarvitsevat paljon typpeä (N) ja kaliumia (K), mutta vähemmän fosforia (P).


Oikea syyslannoite


Syyslannoitteissa typpeä (N) ei tarvitse olla lainkaan tai sitten hyvin vähän, mutta fosforia (P) tai kaliumia (K) kasvit vaativat talveen valmistautumiseen. Laadukkaissa lannoitteissa on lisäksi kasvien tarvitsemia hivenaineita.


Yksivuotisten kasvien (kesäkukkien) lannoitustarve

Kasviryhmillä on varsin erilaiset ravinnevaatimukset. Parvekelaatikoissa - tai ruukuissa kasvavia yksivuotisia kesäkukkia on lannoitettava runsaasti koko kesän ajan, muuten ne lopettavat helposti kukintansa.

Myös vihannesmaa tarvitsee paljon ravinteita pystyäkseen kasvamaan nopeasti ja tuottamaan runsaan sadon lyhyen kesämme aikana. Mitä enemmän satoa tuotetaan, sitä enemmän ravinteita kuluu.


Monivuotisten kasvien lannoitustarve

Monivuotisten kasvien on selvittävä aina talven yli. Siksi ne kasvavat vain keväällä ja kesällä ja alkavat valmistautua talvilepoon jo heinäkuussa. Tämä vaikuttaa ratkaisevasti lannoitukseen: monivuotisille kasveille annetaan typpipitoisia (N) lannoitteita keväällä tai kesällä, mutta ei enää syksyllä. Syksyllä niille annetaan typettömiä (PK) syyslannoitteita, jotka parantavat niiden talvenkestävyyttä.


Lannoite rakeina vai kasteluveden mukana?

Kastelulannoitteet ovat jauhemaisia tai nestemäisiä, ja nitä annetaan kasteluveden mukana koko kasvukauden ajan. Ne sopivat erinomaisesti sisäkasveille, parvekkeelle ja kasvihuoneeseen. Kastelulannoitteet vaikuttavat välittömästi, eli kaikki ravinteet ovat heti kasvien käytössä. Ne kannattaa liuottaa lämpimään veteen samalla sekoittaen, jolloin ne liukenevat nopeasti ja täydellisesti.

Jauhemaisten lannoitteiden ravinnepitoisuus on yleensä korkea, esim. NPK 16-9-22. Siksi niitä annetaan varsin pieniä määriä, yleensä n. ruokalusikallinen 10 litraan vettä joka kastelukerta.

Nestemäiset lannoitteet ovat jauhemaisia laimeampia, sillä väkevämmät liuokset sakkautuisivat. Siksi nestemäisiä on käytettävä paljon runsaammin, yleensä n. korkillinen litraan vettä joka kastelukerta.

Rakeistetut lannoitteet ovat tiiviitä, eivätkä ravinteet vapaudu yhtä nopeasti kuin kastelulannoitteissa. Ne on suunniteltu levitettäviksi maahan kerran tai kahdesti kasvukauden aikana. Ravinteet liukenevat kasvien käyttöön vähitellen kasvukaudella. Rakeinen lannoite liukenee veteen, mutta ei täydellisesti. Siksi sitä ei kannata antaa kastelulannoitteena, vaan se levitetään sellaisenaan maahan. Rakeinen lannoite sopii siis kevätlannoitukseen isoille aloille, esim. vihannesmaalle, marjapensaille, perennoille, hedelmäpuille ja nurmikolle. Rakeiset lannoitteet ovat yleensä hyvin runsasravinteisia, ja n. deslitra lannoitetta riittää nelimetrille.


Orgaaniset lannoitteet

Orgaaniset lannoitteet ovat niukkaravinteisia. Orgaaninen eli eloperäinen lannoite on yleensä valmistettu kompostoidusta kanan- tai hevosenlannasta, joka on kuivattu tai rakeistettu. Joukkoon lisätään yleensä myös aina maaperästä louhittuja kivennäisaineita (biotiitti, apatiitti). Jotkut on valmistettu sarvi,- levä- tai kivijauhosta, hyöhenrouheesta tai verijauheesta, tai näiden seoksista. Ravinnepitoisuudet ovat aina kivennäislannoitteita pienemmät ja eloperäiset aineksen osuus on suuri.

Ravinteet vapautuvat hitaasti, ja eloperäinen aines jatkaa hajoamistaan maassa. Hajoaminen kuluttaa aina typpeä, joka huomioidaan lannoitusta suunniteltaessa. Kaikki tuoteselosteessa mainittu typpi ei välttämättä ole kasvien käytössä, koska eloperäisen aineen hajoaminen kuluttaa osan siitä.

Orgaanista lannoitetta annetaan muutamia deslitroja neliömetrille. Jotkut orgaaniset lannoitteet soveltuvat myös kastelulannoitteeksi.


Kasvien ravinnepuutokset

Jos kasvi ei saa tarpeeksi ravinteita, se alkaa kärsiä puutoksista. Kasvu heikkenee ja häiriintyy, ja kasvi sairastuu. Ravinnepuutokset muistuttavat ihmisten vitamiinipuutoksia, jolloin kynnet haurastuvat, hiukset tippuvat päästä ja vastustuskyky heikkenee.

  • Typen (N) puutteessa lehtivihreää ei muodostu tarpeeksi, vaan lehdet jäävät vaaleiksi. Yhteyttäminen vähenee, ja kasvit eivät enää kasva. Vanhat lehdet kellastuvat ja varisevat. Versot ovat lyhyitä ja hentoja.

  • Fosforin (P) puutos voi näkyä sinivihreänä lehtien värinä. Kukinta kärsii, ja lehdet varisevat liian varhain.

  • Kalium (K) pitää yllä nestejännitystä, ja sen puutteessa kasvit lakastuvat herkästi. Vanhojen lehtien reunat ruskettuvat. Talvenkestävyys heikkenee.

  • Rikin (S) puute aiheuttaa samanlaisia oireita kuin typen puute, mutta oireet ilmenevät aluksi nuorissa lehdissä.

  • Kalsiumia (Ca) kasvi tarvitsee soluseiniinsä. Sitä tarvitaan paljon kasvupisteissä, joissa syntyy uusia soluja. Kalsiumin puute näkyykin aina kasvavissa osissa: latvat kuolevat, juuret eivät enää kasva, ja lehtien kärjet kuivettuvat.

  • Magnesiumia (Mg) on lehtivihreässä, ja sen puute punertaa tai vaalentaa lehtien reunoja tai lehtisuonten välejä.

  • Booria (B) kasvi tarvitsee kukkimiseen ja siementen itämiseen. Sen puute aiheuttaa hedelmäpuilla kuoppatautia, jolloin hedelmät ovat kuhmuisia ja kuoppaisia ja kuori repeilee. Erityisesti päärynä kärsii boorin puutteesta.

  • Raudan (Fe) puutteessa nuorten lehtien reunat vaalenevat, mutta lehtisuonet jäävät vihreiksi.

  • Mangaanin (Mn) puute on Suomessa harvinainen. Kirsikkapuut ovat mangaanin puutteelle arimpia, niiden lehdet vaalenevat ja oksien kuoriin tulee kuoliolaikkuja.

  • Kuparin (Cu) puutetta tavataan eniten kuivina vuosina hedelmäpuilla, joiden lehdet vaalenevat ja kuihtuvat ja kukkasilmut tuhoutuvat.

  • Sinkin (Zn) puutteesta kärsivät useimmiten kuivilla kalkkipitoisilla hiekkamailla kasvavat luumu- ja kirsikkapuut, joiden nuoret versot ja lehtiruodit jäävät lyhyiksi. Lehdet ovat ruusukemaisissa kimpuissa.

  • Molybdeeniä (Mo) tarvitsevat erityisesti typensitojabakteerit, joita on palkokasvien juurissa.


Erilaisia lannoitteita

  • Rakeiset lannoitteet ovat hidasliukoisia ja annetaan kerran pari kesässä isoille pinta-aloille.

  • Jauheiset ja nestemäiset lannoitteet ovat kastelulannoitteita, jotka annetaan veteen sekoitettuna kastelun yhteydessä koko kasvukauden ajan. Ravinteet ovat heti kasvin käytössä.

  • Yksiravinteiset lannoitteet sisältävät vain yhtä pääravinnetta, esim. ureaa (N), apatiittia (P) ja biotiittia (K).

  • Moniravinteiset ovat seoslannoitteita, joissa on useita ravinteita. Ravinnesuhteet on suunniteltu käyttötarkoituksen mukaan, esim. nurmikon lannoitteet sekä kesäkukka- ja syyslannoitteet.

  • Orgaaniset lannoitteet ovat hidasliukoisia ja niukkaravinteisia. Ne on valmistettu usein kompostoimalla.

  • Viherlannoitus on typensitojakasvien, esim. herneen tai apilan viljelyä ja kasvuston muokkaamista loppukesällä maahan, jolloin maan typpivarat nousevat, maan rakenne paranee ja multavuus lisääntyy.


Kalkitseminen tehostaa lannoitusta !

Kasvien ravinteiden otto heikkenee happamassa maassa. Useimmat puutarhakasvit menestyvät parhaiten neutraalissa maassa (pH 6-7). Kalkitus nostaa maan pH:ta, jolloin ravinteet ovat kasvin saatavissa, mikrobit ja lierot viihtyvät, maan rakenne paranee ja maa voi kaikin tavoin paremmin - elää ja hengittää.

Happaman maan pH nostetaan peruskalkituksella korkeammaksi, jolloin n. 5 dl kalkkia neliömetrille on sopiva määrä. Tämän jälkeen maata tulisi kalkita muutaman vuoden välein hyvän pH:n ylläpitämiseksi, 1-3 dl kalkkia neliömetrille riittää.

Kalkki levitetään tasaisesti kosteaan maahan aikaisin keväällä tai myöhään syksyllä. Kalkita voi myös talvella.

Happamassa maassa viihtyvien kasvien kasvualustaa ei yleensä tarvitse kalkita. Tällaisia ovat havukasvit, alppiruusut, syyshortensiat, pensasmustikat ja kanervat.


ALKUUN




LEIKKOKUKKIEN KÄSITTELYOHJEITA


Vastapoimitut leikkokukat säilyvät pitkään jos ne ennen esillepanoa "juotetaan". Juottamisella tarkoitetaan sitä, että kukat yritetään saada imemään itsensä mahdollisimman täyteen vettä. Tämä tapahtuu niin, että varsien päistä leikataan pois n. 1 cm:n pätkä uuden imupinnan avaamiseksi. Samalla poistetaan kaikki lehdet, jotka jäisivät veden pinnan alle, koska lehdet alkavat vedessä nopeasti pilaantua ja myrkyttävät veden. Sen jälkeen kukat pannaan syvään lämpimään (n.+40 astetta) veteen ja koko astia viileään paikkaan (kellariin tai kylmiöön). Kukkien annetaan olla viileässä vähintään 2 tuntia tai mieluummin yli yön. Sen jälkeen kukat kestävät kuumassakin huoneessa. Jos vastapoimitut kukat viedään juottamatta suoraan lämpimään huoneeseen, ne saattavat nuukahtaa heti.

Jos kukat sidotaan kimpuksi tai asetelmaksi, sitominen tehdään vasta juottamisen jälkeen. Tämä siksi, että juotettuina kukat kestävät nuutumatta ilman vettä sitomisen ajan. Ennen sitomista kukista poistetaan liiat lehdet ja viimeistään tässä vaiheessa on poistettava veden pinnan alle jäävät lehdet. Samalla kukista poistetaan asettelua vaikeuttavat sivuhaarat. Kukat ja leikkovihreät asetellaan pöydälle lajeittain, mistä niitä on helppo ottaa sitomisen edistyessä.

Jos maljakkoon pannaan virkistettä, vettä ei tarvitse vaihtaa joka päivä, vaan vaihto n. 3 päivän välein riittää, jos vesi ei näytä likaiselta. Jos virkistettä ei käytetä, vesi on vaihdettava päivittäin. Veden vaihdon yhteydessä leikataan varsiin aina uusi imupinta terävällä veitsellä.



ALKUUN





LILJAKUKKO - PUNAKUORINEN VITSAUS, JONKA KANSSA PÄRJÄÄ


Liljakukot levittäytyvät uusiin puutarhoihin todennäköisesti lentämällä lähiympäristöstä. On siis tärkeää, että naapurusto huolehtii niiden torjumisesta. Sipulien mukana liljakukot eivät ehkä leviäkään. Tuholainen talvehtii enimmäkseen aikuisena, joten sen luulisi olevan vaikea piilotella liljasuomujen välissä. Sen sijaan ruukkukasvien mullan ja lehtien mukana liljakukko voi tulla puutarhaan.

Liljakukko on kookas ja kirkasvärinen kovakuoriainen, joka on suhteellisen helppo havaita puutarhassa. Aikuiset kovakuoriaiset tulevat esiin talvehtimispaikoistaan varhain keväällä, usein jo huhtikuussa ja ryhtyvät munimaan liljojen versoille. Kun kirkkaan lakanpunaiset kuoriaiset pyydystetään heti ja hävitetään, munia tulee vain vähän.

Tuholainen on vilkasliikkeinen ja pudottautuu nopeasti häirittäessä yleensä maahan. Liljakukkojahdissa voi käyttää apuna kuumalla vedellä täytettyä kauhaa, joka ujutetaan varovasti tuholaisen alle. Liljanvartta napauttamalla kovakuoriainen pudottautuu suoraan kuumaan kylpyyn ja kuolee. Keväällä liljankukkoja voi torjua myös malationi- tai pyretriinivalmisteilla. Torjunta onnistuu, jos kasvustot ehditään ruiskuttaa ennen kuin tuholaiset ovat alkaneet munia. Monet asiaan vihkiytyneet ovat kertoneet suihkauttavansa liljakukkojen päälle toluliuosta, joka tuntuu myös tepsivän kuoriaisiin. Munaryhmiä ja toukkia voi torjua pyyhkimällä saastuneiden lehtien ala- ja yläpinnat talouspaperilla, joka lopuksi poltetaan. Mustat linnunkakkojen peittämiä, pieniä etanoita muistuttavat toukat elelevät liljojen lehdillä ja varsilla ja nakertelevat niihin reikiä. Hidasliikkeisten toukkien pyydystäminen on helppoa. Keskikesällä toukat siirtyvät koteloitumaan maahan. Syyskesällä ne kuoriutuvat ja liikkuvat värikkäinä liljojen lehdillä ruokailemassa, jolloin liljoja täytyy jälleen muistaa tarkkailla. Syksyn tullen aikuiset liljakukot siirtyvät talvehtimaan liljapenkin karikkeen alle. Vielä jopa marraskuussakin voi löytää karikkeen alta liikkeellä olevia aikuisia kovakuoriaisia. Jos tuholaisia löytyy kariketta pöyhiessä, mullan pintakerroksen voi haravoida syrjään. Syyskohmeiset kuoriaiset voi poimia esimerkiksi kuumalla vedellä täytettyyn ämpäriin, missä ne menehtyvät. Jos poiminta onnistuu, ei seuraavana kesänä ilmaannu enää montaakaan liljakukkoa. Monet asiantuntijat ovat todenneet, että tuholaisen kanssa tulee kyllä toimeen, kun vain tietää napata tuon koreanvärisen kuoriaisen kiinni aina tavattaessa. Varsinkin alkukesällä ja elo-syyskuussa liljapenkkiä kannattaa tarkkailla säännöllisesti.



ALKUUN




LILJOJEN JAKAMINEN



1. Liljat jaetaan joko varhain keväällä tai syksyllä varsien lakastuttua.
2. Kasvit nostetaan maasta ja sivusipulit irrotetaan varovasti emosipulista.
3. Sipulit istutetaan uudelleen kitkettyyn ja perusparannettuun kasvualustaan.
4. Liljapenkki uudistetaan, kukinta alkaa oleellisesti heikentyä eli 3-4 vuoden välein.


<<<Etusivulle | <<<Takaisin hoito-ohjeisiin