Aitoukonhattu eli 'Aconitum napellus'

Toiselta nimeltään:
Lapatossu, Sinipoika, Sininen raketti, Koukkukukka, Käenhattu, Toukomettisen Vaunu, Munkinhuppu, Kypäräkukka, Sudenjuuri, Kuolemankukka. (Rakkaalla lapsella on monta nimeä....)
Istutettu:
Keväällä 2000.
*Kuollut tuntemattomasta syystä 2005, hävisi penkistä yhtäkkiä.
Kuvaus: Monivuotinen perenna. Aitoukonhattu on vanha perenna, joka tavallisesti sekoitetaan sitä muistuttavaan mutta huomattavasti yleisempään Tarhaukonhattuun. Aitoukonhattua on käytetty niin rohtona kuin myrkkynäkin. Kasvin myrkyllisyydestä kertoo sen vanha nimi,
kasviarsenikki. Lajinimi napellus tarkoittaa naurista ja viittaa juuren muotoon. Pitkäperäiset kukat sijaitsevat suoralapakkoisissa, haarattomissa tertuissa, lehtevien varsien latvoissa. Vastakohtaisten kukkien kehälehdet ovat tummansiniset; ylimmän kehälehden muodostama kypärä on leveytensä pituinen ja karvainen. Sormijakoiset tai -osaiset lehdet ovat 5-7-sormiset, kapealiuskaiset ja tiheäkarvaiset. Syksyllä kasvusto leikataan matalaksi.
Suku: Kuuluu leinikkikasvien sukuun.
Kasvupaikka ja hoito: Ravinteikas, kosteutta pidättävä multamaa, humuspitoisuutta pidetään yllä kompostimullalla. Puolivarjoinen, paahteisilla paikoilla jää kitukasvuiseksi.
Tarvitsee tuentaa tuulisella paikalla. Älä siirrä, istuta tai jaa Ukonhattua varsinkaan kun se kukkii, siitä se ei tykkää yhtään, voi jopa kuolla siihen! Eikä sen siirtäminen toiseen paikkaan ole muutenkaan suositeltavaa. Annettava kasvurauha.
Korkeus: Korkeus 80-150 cm, jopa pari metrisiksikin, leveys 50 cm.

Istutus ja kukinta-aika: Kylvö tammi-helmikuussa. Idätys vaatii kylmäkäsittelyn. Taimien istutusväli on 40 cm.
Keväällä lisätään jakamalla, leviävyys on kohtalainen. Kukinta-aika heinä-syyskuussa.
Muuta:
Kannattaa pestä käsiään, jos käsittelee avokäsin kasvia, sillä koko kasvi on hyvin myrkyllinen kauttaaltaan, ainakin jos sitä kulkeutuu käsien mukana suuhun. Ukonhatusta on legendaarinen tarina olemassa ja sen synnystä Kreikan antiikin tarustossa. Se on sen mukaan syntynyt Kerberoksen (Hadenin kolmipäisen portinvartija-koiran suun kuolavaahdosta). Ukonhattua näkee muissakin saduissa ja taruissa noitien keitoksissa myrkyllisyytensä takia. Joten näin pitkä historia on Ukonhatulla.

Kotoisin
Keski-Euroopasta.

Kukkien kieli: Ukonhattu viestittää ihmisvihaa.

VAARALLISEN MYRKYLLINEN!

Katso myös köynnösukonhattu

ALKUUN




Dorianvillakko eli 'Senecio doria'

Toiselta nimeltään:
Tarhavillakko
Istutettu:
Keväällä 2002
Kuvaus: Monivuotinen perenna. Jokien reunoilla ja vesistöjen läheisyydessä viihtyvä kasvi. Kukinto sädekukkainen pieni ja keltainen. Leviää nopeasti pensaaksi, kun istuttaa niitä useamman vierekkäin.
Suku: Kuuluu asterikasvien sukuun.
Kasvupaikka ja hoito: Kuivahko-kostea, aurinkoinen-puolivarjo-varjo, ravinteinen-niukkaravinteinen, hiekka-savi-multa.
Kestää tuulta ja sadetta hyvin.
Korkeus: n. 80-100 cm, ehkä enemmänkin
Istutus ja kukinta-aika: Suorakylvö tai istutus.
Istutus mieluiten sellaiseen paikkaan missä saa levitä ja olla rauhassa. Kukkii kesä-syyskuussa.
Muuta: Leikkaaminen pidentää kukinta-aikaa.
Erityisesti hyönteisten ja perhosten suosima mesikasvi.



ALKUUN



Helminukkajäkkärä eli 'Anaphalis margaritacea'

Toiselta nimeltään:
Pearly Everlasting (suom. Ikihelmi),
Istutettu:
Keväällä 2003.
Kuvaus: Monivuotinen perenna. Pohjois-Amerikasta kotoisin oleva helminukkajäkkärä on
kissankäpälämme läheinen sukulainen. Erittäin kestävänä ja vaatimattomana se on hyvä lisä muuten melko matalien kivikkokasvien joukkoon. Pystyversoisen, 40-60 cm korkean kasvin lehdet ovat pitkulaisia ja hopeanharmaita. Kukinta muistuttaa pientä olkikukan kukkaa, väriltään valkoinen. Kukat ovat ryhmässä varren päässä. Harmaanvalkoiset huiskilokukinnot muodostuvat pienistä helmimäisistä mykeröistä. Kukinnot säilyvät kasvustoissa pitkään ja kuivattuna erinomaisesti. Myös varret ovat nukkaisia. Kasvi leviää juuriversoillaan laajoiksi mättäiksi. Matala Neuschnee-lajike sopii erityisen hyvin reunuskasviksi.
Suku: Kuuluu asterikasvien sukuun.
Kasvupaikka ja hoito: Aurinkoisille,
ravinteikkaille, kuivahkoille ja tuoreille kasvupaikoille. Menestyy siis tavallisessa puutarhamaassa, mutta parhaiten hiekansekaisessa mullassa. Lehdet ovat kauneimmillaan kalkitussa maassa. Kasvi rehevöityy ravinteikkaalla paikalla. Mätästävän juuriston peitoksi lisätään keväällä hieman multaa, joka toimii samalla ravinnelisänä. Kasvusto leikataan myöhään syksyllä. Sietää kuivuutta, mutta ei märkyyttä. Kasvi jaetaan n. 3-4 vuoden välein.
Korkeus: n. 40-60 cm
Istutus ja kukinta-aika: Leviävä. Lisätään siemenistä, mutta voidaan myös jakaa keväällä tai syksyllä. Itää nopeasti. Kukkii siementenkylvön jälkeen seuraavana vuonna.
Pitkäikäinen vähällä hoidolla. Kukkii heinä-syyskuussa.
Muuta:
Kasvi on oivallinen leikko- ja kuivakukkana. Erityisesti mehiläisten ja perhosten suosima kasvi.

Kasvia on ennen muinoin käytetty tupakankorvikkeena.




ALKUUN




Hopeamaruna eli 'Artemisia ludoviciana'

Toiselta nimeltään: Roomalainen matopuu, Ahojäkkärä, Preerian salvia, Lännenpujo, Valkopaju.
Istutettu: Keväällä 2003.
Kuvaus: Monivuotinen perenna.
Harvinainen ja hyvin kestävä. Kauttaaltaan hopeanharmaa, vajaan metrin korkuinen kasvi, jossa loppukesällä valkoiset pienet kukkamykeröt. Koristeellinen kuivakukkanakin. Hopeanhohtoiset lehdet, kukinta vaatimaton. Antaa vaihtelua ja vahvistaa muiden perennojen väriä. Voi yhdistellä joko sinisten tai vaaleanpunaisten ja valkoisten perennojen kanssa, luomalla erilaisia tunnelmia.
Suku: Kuuluu asterikasvien sukuun.
Kasvupaikka ja hoito: Aurinkoinen tai puolivarjo, sietää kuiviakin kasvupaikkoja. Ei siedä talvimärkyyttä. Kalkittu mutta niukkaravinteinen maa, menestyy ohuessakin kasvualustassa. Voi leikata voimakkaasti keväällä.
Syytä käyttää juuriestettä leviämisen rajoittamiseksi, koska kasvi leviää kovasti, kasvupaikka syytä miettiä tarkkaan.
Korkeus: n. 80-100 cm.
Istutus ja kukinta-aika: Kasvullinen lisäys. Myös jakamalla ja siemenistä. Istutusetäisyys 30cm = 5-7 kpl/m2. Kukinta-aika heinä-elokuussa.

Muuta: Marunat ovat arojen kasveja ja
Aasiasta kotoisin oleva Hopeamaruna viihtyy siis kuivassakin maastossa. Ja kukista viis ! Tämän kasvin näyttävyytenä on lehdistö.



ALKUUN



Idänunikko "Rembrandt" eli 'Papaver orientale'

Istutettu: Kesällä 2007.
Kuvaus: Monivuotinen perenna.
Kaukasuksella luonnonvarainen idänunikko on elinvoimainen ja pitkäikäinen kasvi, vaikka se tekeekin katoamistempun kukinnan jälkeen. Maanpäälliset osat saattavat lakastua kukinnan jälkeen, joten perennaryhmässä se tarvitsee seurakseen syyskesän reheviä lajeja. Isot, tyviruusukkeina olevat lehdet puhkeavat jo varhain keväällä, mutta kuihtuvat jo heinäkuussa kukinnan jälkeen. Idänunikkoa kasvatetaan sen näyttävien kukkien takia. Kukinta ei kestä kovin pitkään mutta on hetken todella lumoava ja sitäkin näyttävämpi ja runsaskukkainen. Vain harvat puutarhojemme perennat yltävät niin yltäkylläiseen väriloistoon kuin idänunikot kukkiessaan. Idänunikot kuuluvat upeimpiin perennoihin, jotka uskollisesti kukkivat vuosikymmenestä toiseen kotipenkissään sinne kerran juurruttuaan. Se on pitkäikäinen sekä erittäin talvenkestävä lajike. Kimppuihin se leikataan nuppuisina ja laitetaan lämpimään 40-50 asteiseen veteen. Myös kookkaat siemenkodat ovat käyttökelpoisia. Lehtiruusuke on 30 cm korkea, kukkavarret 60 cm korkeita. Kookkaat pariliuskaiset lehdet ja varret karkeakarvaisia. Suuret ja silkkimäiset, jopa 15 cm levyiset kukat. "Rembrandtin" punaisissa kukissa suuret mustat laikut. Muita lajikkeita: "Allegro" (matala punakukkainen), "Beauty of Livermere" (tummanpunainen), "Perry´s white" (valkoinen).
Suku: Kuuluu unikkokasvien sukuun.
Kasvupaikka ja hoito:
Aurinkoinen ja lämmin, jopa paahteinen kasvupaikka. Kasvualusta kuiva-tuore,ravinteinen-keskiravinteinen, multava-hiekkapitoinen-kalkittu, vettä läpäisevä. Ei vaadi erityistä hoitoa. Kukkavarret leikataan pois kukinnan jälkeen. Näin vältetään lehdistön ennenaikainen lakastuminen ja kasvin kylväytyminen. Saattaa vaatia tuentaa, koska kukkavarret ovat niin hentoisia ja pitkiä ja kukat nuokkuvat ja suuret. Etenkin sateella kukka kumartelee helposti maata kohti. Ei siedä talvimärkyyttä.
Korkeus: n. 60-100 cm.
Istutus ja kukinta-aika
Lisää joko juurenpaloista istuttamalla tai kylvämällä siemenestä. Kylvä siemen muokatun maan pintaan, älä peitä siementä. Siemen säilyttää itävyytensä maaperässä pitkiä aikoja. Vaatii valoa itääkseen, joten siementä ei saa peittää. Kylvetään sisälle kylvömultaan helmi-toukokuussa. Siemeniä ei peitetä vaan suihkutetaan kylvöstä varovasti vedellä. Itää 2-3 vko 15 asteessa. Taimet istutetaan istutusmultaa sisältäviin ruukkuihin, jotka sijoitetaan viileään paikkaan ja siirretään ulos kasvupaikalle, kun yöpakkasten vaara on ohi. Siemenestä kylvettynä kukkii vasta seuraavana vuonna. Istuta unikko sellaiselle paikalle, jossa se saa kasvaa rauhassa myös tulevina vuosina, sillä sitä voi olla vaikeaa tai mahdotonta siirtää, koska sen pääjuuri on niin syvällä. Leviää voimakkaasti juuriversoillaan. Istutus keväällä tai syksyllä. Taimien istutusväli 30 cm. Kukkii kesä-heinäkuussa.
Muuta:
Kuivat siemenkodat ovat koristeellisia kuivakukkia.

Kasvaa luonnonvaraisena Persian ja Afganistanin vuoristoseuduilla, josta tuotiin Eurooppaan 1700-luvulla ja Suomeen 1800-luvulla.


Koko kasvi on lievästi myrkyllinen




ALKUUN



Isohirvenjuuri eli 'Inula helenium'

Toiselta nimeltään: Aatamin hirvenjuuri, alanninjuuri, hiirenjuuri, hirvennurmi, hirventakku, holanki, olanti, oulanninkukka (rakkaalla lapsella on monta nimeä!)
Istutettu:
Kesällä 2004.

Kuvaus: Monivuotinen perenna. Isohirvenjuuri on parimetriseksi kasvava monivuotinen ruoho, joka on
kotoisin Länsi- ja Keski-Aasiasta. Se on ollut ennen suosittu mauste- ja lääkekasvi Suomessa, mutta nykyisin sillä on merkitystä lähinnä koristekasvina. Sopii hyvin perennapenkin taustakasviksi tai seinustoille. Edelleenkin sitä voi tavata paikoitellen joutomailta, niityiltä ja pellonlaiteilta viljelyjäänteenä ja -karkulaisena Keski-Suomen korkeudelle asti. Isohirvenjuuren lehdet ovat alta nukkakarvaiset ja erittäin suuret: ne voivat kasvaa jopa metrin pituisiksi ja 40 cm leveiksi. Suuret mykerökukinnot sijaitsevat yksittäin varsien latvoissa. Niissä on suvulle ominaiset kapean kielimäiset keltaiset laitakukat ja erittäin pienet keskellä sijaitsevat kehräkukat. Isohirvenjuuri sopii erinomaisesti kasvatettavaksi puutarhan koristekasvina, sillä se on näyttävän näköinen ja menestyy hyvin kuivilla ja paahteisilla paikoilla, missä sen jäykät varret pysyvät hyvin pystyssä ilman tukemista. Lisäksi se houkuttelee runsaasti perhosia, mehiläisiä ja kimalaisia puutarhaan. Kestää hyvin sadetta sekä tuulta. Sopii myös leikkokukaksi. Muutenkin erittäin kestävä kasvi.

Käyttö ravintona

Isohirvenjuuren juurta on käytetty mm. makeisten ja alkoholijuomien mausteena. Edelleenkin sillä on käyttöä joidenkin keskieurooppalaisten viinien ja liköörien maustamisessa. Sokeroituja juurakoita on syöty makeisten asemesta.

Käyttö rohtona

Sadonkorjuu: 2-3 vuotta vanhat juuret kaivetaan myöhään syksyllä. Kuivattujen juurten teho säilyy kolmisen vuotta. Juuria käytetään rohtona. Ruoanlaitto: Jauhettua juurta voi käyttää inkiväärin korvikkeena. Ainesosat: Inuliinia, heleniinia, eteerisiä öljyjä, saponiineja, orgaanisia happoja, alkaloideja, hartsia ja lima- ja karvasaineita. Lääkintä: Sisäisesti krooniseen yskään, hinkuyskään, astmaan ja limanirrotukseen. Käytetään myös voimien palauttamiseen. Lisää hieman sapen ja virtsan eritystä. Ei sovi raskaanaoleville eikä munuaistautisille. Sopii diabeetikoille inuliinin vuoksi. Öljyä käytetään ulkoisesti ihonhoitoon. Kasvia käytetään myös hajuvesiteollisuudessa.
Suku: Kuuluu asterikasvien sukuun.
Kasvupaikka ja hoito: Kuivat ja paahteiset paikat, tuore, humuspitoinen, runsasravinteinen.
Huom. Läpäisevä maa. Isohirvenjuuren etuna on myös se, että sitä ei tarvitse istuttaa uudelleen muutaman vuoden välein eikä se muutoinkaan juuri hoitoa tarvitse. Istutusväli 60 cm. Jaetaan tarvittaessa. Leviää melko voimakkaasti.
Korkeus: n. 180-200 cm.
Istutus ja kukinta-aika: Lisäys jakamalla tai siemenistä kylvämällä. Kukkii heinä-syyskuussa.
Muuta: Maatiainen ry. on valinnut isohirvenjuuren vuoden
1999 maatiaiskasviksi.

Koristekasveina viljeltyjä isohirvenjuurta muistuttavia
lajeja ovat sen yhtä kookkaat sukulaiset jättihirvenjuuri (Inula magnifica) ja terttuhirvenjuuri (Inula racemosa). Jättihirvenjuurella kukat saattavat olla jopa 15 cm halkaisijaltaan, ja terttuhirvenjuurella kukat ovat terttumaisesti varren latvassa. Luonnonvaraista rantahirvenjuurta (Inula salicina) voi joskus tavata Etelä-Suomen ja Kuusamon niityiltä. Harvinaisena tulokkaana Etelä- ja Keski-Suomessa kasvaa karvainen vanukehirvenjuuri (Inula britannica). Kooltaan nämä luonnonvaraiset lajit ovat huomattavasti isohirvenjuurta pienempiä. Molemmat sopisivat hyvin puutarhaperennoiksi helppohoitoisuutensa vuoksi. Eniten isohirvenjuurta muistuttava kasvi kuuluu kuitenkin aivan eri sukuun. Se on auringontähti (Telekia speciosa), jota viljellään Suomessa koristekasvina. Auringontähden erottaa isohirvenjuuresta leveiden herttamaisten alalehtiensä perusteella. Lehdet ovat alapuoleltaankin vihreät. Isohirvenjuuren lehdet ovat puolestaan pitkulaiset, ja niissä on alapuolella valkovanukkeista karvaa.

Isohirvenjuuren laktonit saattavat aiheuttaa ulkoisessa käytössä ihoallergiaa.

Katso myös terttuhirvenjuuri

ALKUUN




Isomaksaruoho eli 'Sedum telephium ssp. maximum'

Toiselta nimeltään: Kallioperuna
Istutettu:
Kesällä 2002.
*Hävitetty lajike pihalta toistaiseksi.
Kuvaus: Monivuotinen perenna. Lehdet ovat ruodittomia, 2-20 cm, leveitä, paksuja. Vihertävänvalkoinen, vaaleankellertävä tai punertava kukinto on runsaskukkainen ja tiheä. Varsi on punertava ja n. 20-50 cm pitkä. Juuret ovat mukulamaisia ja varsi tavallisesti haaraton. Sopeutunut ajottain kuiviin olosuhteisiin varastoimalla vettä solukoihinsa.
Suku: Kuuluu maksaruohokasvien sukuun.
Kasvupaikka ja hoito: Vaatimaton olosuhteissaan. Viihtyvät avoimilla kallioilla, kivisillä ja kuivilla hiekkarinteillä sekä merenrannoilla,
suosii kalkkia.
Korkeus: n. 15-40 cm.
Istutus ja kukinta-aika: Suorakylvö, kukkii heinä-syyskuussa.
Muuta:
Päiväperhosen, uhanalaisen Apolloperhosen, toukan ravintokasvi. Isomaksaruohon nuoret lehdet ja versot sopivat salaattiin, keittäminen parantaa niiden makua, juurilla keittoaika on 15 min. Juurien ravintoarvo on korkea. Kuivatut juuret sopivat jauhettuna velleihin, pannukakkuihin ja tavallisten jauhojen jatkeeksi.

Lönnrot sanoi tästä kasvista aikoinaan näin: Lehtiä käytettiin enne polttohaavoihin, sormikoihin, peräpukamiin ja etikalla kostutettuna varpaan känsiin. Mehua maidonherasta nautittiin "kerpukissa" (eli keripukki)

S. telephiumin nimi tulee Herkuleksen pojasta Telephuksesta, joka tarinan mukaan sai selville kasvin hyvät puolet.



ALKUUN




Isotähtiputki eli 'Astrantia major'

Toiselta nimeltään: Metsäntähtiputki, Metsäastrantia.
Istutettu:
Alkukesällä 2002.
*Hävitetty lajike pihalta toistaiseksi.
Kuvaus: Monivuotinen perenna. Isotähtiputki on perinteinen, melko harvinainen perenna, joka ilmavan kasvutapansa vuoksi sopii hieman varjoisen perennaryhmänkin erikoisuudeksi, mutta myös vesiaiheiden läheisyyteen. Kukinto on n. 3 cm leveä, tiivis sarja. Sen alla on toistakymmentä punertavaa ja teräväkärkistä verholehteä, jotka muodostavat tähtimäisen kauluksen. Yksittäiset kukat ovat hyvin pienet ja vihertävän punaiset. Melko suuret, kiiltävät lehdet ovat sormiliuskaiset, liuskat suikeat ja sahalaitaiset.
Suku: Kuuluu sarjakukkaiskasveihin/putkikasveihin.
Kasvupaikka ja hoito: Aurinkoinen - puolivarjo. Kasvualusta ravinteikas kosteutta pidättävä, ei kuitenkaan jäykkä; varjoisella paikalla ravinteikkaiseen ja multavaan kasvualustaan on lisättävä hiekkaa.
Korkeus: Korkeus n. 75-90 cm ja yli 30 cm leveä
Istutus: Esikasvatus siemenestä/istutus. Kylvö joulu-helmikuussa. Taimi-istutusväli on 25 -30 cm. Isotähtiputkea voi lisätä jakamalla, kasvusto jaetaan elo-syyskuussa. Laji tuottaa myös siemeniä jonkin verran ja leviää myös niistä. Kukkii heinä-elokuussa.
Muuta:
Kerätään kuivattavaksi värin ja muodon ollessa kauneimmillaan. Hyvä leikko- ja kuivakukka. Kasvi on hyvä jakaa muutaman vuoden välein, koska on kova leviämään.


Kotoisin Pyreneiltä, Etelä-Euroopasta.




ALKUUN




Jaloakileija eli 'Aquilegia caerulea'

Toiselta nimeltään:
Sinipoika, Akleja
Istutettu:
Alkusyksyllä 2002.

Kuvaus: Monivuotinen perenna. Kasvaa Etelä-Suomessa myös villiintyneenä.
Jaloakileija on perinteisen akileijan hienompi ja jalostettu muoto. Käyttökelpoinen laji etenkin perinnepihojen istutuksiin ja hieman varjoisiin perennaryhmiin. Vaikka kukinta-aika on varsin lyhyt, sitä kannattaa kasvattaa myös lehtevän kasvuston ja koristeellisten siemenkotien vuoksi. Nuokkuvat kukat ovat 3-4 cm leveät ja muodostuvat viidestä, yleensä sinisestä, säteittäisestä verholehdestä. Olemassa on yksinkertaisia - sekä kerrannaislajikkeita; niiden väri vaihtelee valkoisen, aniliinin, violetin ja sinisen eri sävyissä. Kukinto on varren latvassa oleva runsashaarainen kerrannaisterttu. Lehdet ovat toistamiseen 3-sormiset, liuskat ovat pyöreät ja alapinnoiltaan karheat; yläpinnat ovat vihreät ja alapinnat sinertävät. Alimmat lehdet ovat ruodilliset ja ylimmät ruodittomat.
Suku: Kuuluu leinikkikasvien sukuun.
Kasvupaikka ja hoito: Aurinkoinen - puolivarjoinen ja lämmin, ravinteikas hiekka-multa.
Ei siedä talvimärkyyttä. Kasvualusta kannattaa suojata talveksi vaikkapa havuilla (ei meidän pihalla ole tarvinnut suojata). Kukinto jatkuu pidempään, jos kuihtuneet kukat poistaa.
Korkeus: Korkeus 40-100 cm, leveys 50 cm.
Istutus ja kukinta-aika: Lisäys keväällä siemenistä ja jakaminen tapahtuu joko keväällä tai syksyllä. Lisääntyy myös kylväytymällä.
Leviävyys on hyvä. Taimien istutusväli on 35-40 cm. Kukkii kesä-heinäkuussa.
Muuta:
Houkuttelee hyödyllisiä (perhosia) hyönteisiä. Hyvä leikkokukka, muttei kovin kestävä maljakossa kuitenkaan.

Kukkien kieli: Violetti Akileija kertoo päätöksestä voittaa.

Myrkyllinen.



ALKUUN



Jaloangervo "Anita Pfeiffer" eli 'Astilbe arendsii'

Istutettu: Kesällä 2007.

Kuvaus: Monivuotinen perenna. Itäaasialaisista angervolajeista on vuosien saatossa jalostettu satoja jaloangervon lajikkeita
(Astilbe Arendsii-ryhmä). Niiden käyttöarvo löytyy runsaasta ja näyttävästä kukinnasta, kauniista lehdistöstä ja hyvästä talvenkestävyydestä. Kiiltävät ja useilla lajikkeilla punavivahteiset lehdet ovat liuskoittuneet ja sahalaitaiset. Juurakko on paksu ja mehevä, tukevat versot eivät kaipaa tuentaa. Kukat muodostavat pitkiä kartiomaisia kerrannaisterttuja. "Anita Pfeiffer"-lajikkeen kukinto on lohenpunainen. Kukinnot kestävät hyvin maljakossa, kun ne leikataan ylimpien kukkien juuri auettua ja laitetaan lämpimään veteen. Niitä voidaan myös kuivata kuivakukiksi.
Suku: Kuuluu ruusu- tai rikkokasvien sukuun? Onko kellään tarkempaa tietoa?
Kasvupaikka ja hoito: Kasvupaikka puolivarjo.
Paahteessa kukinta jää lyhyeksi ja lehdet kärsivät, kasvi kituu. Maa kosteutta pidättävä, ravinteikas ja hapahko. Lannoitetaan melko runsaasti, mutta kalkitaan säästeliäästi. Kastellaan kesän kuivina kausina, muutamaan kertaan myös kastelulannoitteella. Kasvusto leikataan vasta keväällä alas. Kasvi ei pidä siirtämisestä. Sopii leikkokukaksi. Kestää hyvin tuulta ja sadetta. Jakaminen 10 vuoden välein.
Korkeus: Korkeus 40-100 cm, leveys 50 cm.
Istutus ja kukinta-aika: Jaloangervot muodostavat hitaasti
leviäviä mättäitä. Ne istutetaankin useamman taimen ryhmiksi kevyeen varjoon. Istutusväli 30-35 cm. Happamassa maassa viihtyvinä ne sopivat esim. kuunliljojen ja alppiruusujen seuraan. Jaloangervoille sopii syysistutus, sillä ne ovat arkoja kuivumiselle. Kukkii kesä-elokuussa. Kukinta on ensimmäisenä vuonna vähäisempää, mutta tuuheutuu jo seuraavana vuonna.
Muuta: -




ALKUUN




Jalokello "Double Blue" eli 'Platycodon grandiflorus'

Toiselta nimeltään:
"Balloon Flower" (Ilmapallokukka), "Chinese bellflower" (Kiinankello)
Istutettu:
Syksyllä 2003.

Kuvaus: Monivuotinen perenna. Kukkii luotettavasti ja pitkään sinisin, tähtimäisin kellokukin. Kukan nuppu muistuttaa ilmapalloa, siksi englanninkielinen nimi "Balloon Flower".

Suku: Kuuluu kellokasvien sukuun.
Kasvupaikka ja hoito: Aurinkoinen - puolivarjoinen. Kasvualustan on oltava vettä läpäisevä ja runsasmultainen.
Kasvi kehittyy kevätpuolella hitaasti, joten sen on saatava olla melko rauhassa - ei pidä siis siirtämisestä kesken kasvu- tai kukintakauden.
Korkeus: n. 30-60 cm korkea ja 50 cm leveä.
Istutus ja kukinta-aika: Siemenkylvö tammi-maaliskuussa tai taimi-istutus. Kukkii heinä-elokuussa.
Muuta:
Jalokello on kotoisin Japanista, Pohjois-Koreasta, Mantshuriasta ja Amurin ympäristöstä.



ALKUUN



Jalopähkämö eli 'Stachys grandiflora'

Toiselta nimeltään:
Jalopillike
Istutettu: Syksyllä 2003.

Kuvaus: Monivuotinen perenna. Alkuperältään vanha luonnonkasvi, vanha maatiaisperenna. Pensastava. Pitkät pystyt varret. Tuuhea lehdistö,
lehdet vastakkain, lehti puikea, herttatyvinen, koristeellisen sahalaitainen. (Minusta lehdet haisevat aika kirpakalle, josta en itse henk.koht. erityisemmin pidä.) Suuret, terttumaiset kukinnot muistuttavat hyasinttia. Lilanpunaiset, huulimaiset kukat. Erittäin runsaskukkainen. Kukkii pitkään.
Suku: Kuuluu huulikukkaiskasvienkasvien sukuun.
Kasvupaikka ja hoito: Aurinkoinen - puolivarjoinen, maa puolikuiva-kuiva.
Ei viihdy kosteassa, mutta sietää melko hyvin kuivuutta. Hyvin vettä läpäisevä maa. Helppohoitoinen kasvi. Heinäkuun kukinnan jälkeen kuihtuneiden kukkien poistamisella voi lisätä lehvästön rehevyyttä. Kasvi leviää suhteellisen nopeasti juuriversoillaan peittäen laajoja alueita. Hyvin talvenkestävä.
Korkeus: n. 40-50 cm korkea.
Istutus ja kukinta-aika: Taimi-istutus tai siemenkylvö. Kukkii heinä-elokuussa.
Muuta: Kasvaa luonnonvaraisena Kaukasuksen vuoristoseuduilla.




ALKUUN




Jaloritarinkannus "King Arthur" eli 'Delphinium x cultorum'

Toiselta nimeltään:
Ritarinkannus
Istutettu:
Syksyllä 2003.

Kuvaus: Monivuotinen ja
kestävä perenna. Isokukkainen, sinisen ja violetin sävyjä, joissa tässä lajikkeessa valkoinen silmä. Pitkät kukinnot, varret täynnä kukkia ja rehevä, sormiliuskainen lehdistö. Vahva vartinen, ei kaadu helposti. Silti versojen tukeminen on tarpeellista tuulisemmalla paikalla. Tuenta kannattaa jo laittaa ennen kukkimista.
Suku: Kuuluu leinikkikasvien sukuun.
Kasvupaikka ja hoito: Auringossa tai puolivarjossa, lämmin ja suojainen paikka. Kukkii upeasti ravinteikkaassa ja syvämultaisessa maassa. Lannoitus ja kastelu tarpeen.
Kalkinsuosija. Taimet eivät saisi kärsiä kuivuudesta, eikä toisaalta liikamärkyydestä. Kasvissa saattaa kuitenkin esiintyä härmää, jos kuivina kausina ei kastella riittävästi. Uudelleenistutus 3 vuoden välein. Ritarinkannukset istutetaankin keskeisellä paikalla olevaan perennapenkkiin katseenvangitsijaksi. Heti kukinnan jälkeen varret leikataan n. 20-30 cm mittaisiksi, jotta kasvusto rehevöityisi. Talvisuojauksena lumipeite. Putkimaisia kukkavarsia ei pidä leikata myöhään syksyllä, sillä niihin kertyvä lumi ja jää saattavat heikentää talvehtimista.
Korkeus: n. 80-150 cm.
Istutus ja kukinta-aika: Astiakylvö syksyllä tai esikasvatus tai astiakylvö kesällä. Taimipaakun yläreuna tulee mullan pinnan tasalle. Taimia 4-5 kpl/m2, istutusväli n. 50 cm.
Kukkii heinä-elokuussa.
Muuta: Hyvä leikko- ja kuivakukka. Kasvin Delphinium-nimi kuvastaa puoliksi auenneiden kukkien muotoa, joka muistuttaa syöksyvää delfiiniä. Kukissa oleva kannus on antanut kasveille sen suomalaisen nimen.

Ritarinkannukset ovat erinomaisia leikkokukkia isoihin maljakoihin. Lämpöisinä ja kosteina syksyinä ritarinkannuksien lehtiin saattaa tulla hopeista härmää. Härmää ennaltaehkäisee riittävän harva istutus sekä tasapainoinen lannoitus. Suositellaan käytettävän täyslannoksia ja elokuussa syyslannoitetta.

Kukkien kieli: Ritarinkannus viestittää keveyttä ja leijailua.



ALKUUN




Jumaltenkukka "Goliath" eli 'Dodecatheon meadia'

Toiselta nimeltään:
Myös Jumalankukka. Ulkomailla kutsutaan nimellä "Shooting Star" eli Tähdenlento.
Istutettu:
Keväällä 2003.

Kuvaus: Monivuotinen ja kestävä perenna. Kukinto on korkean vanan latvassa oleva nuokkuva ja runsaskukkainen sarja. Kukkien terälehdet ovat voimakkaasti taakääntyneet ja aniliininpunaiset, keskeltä keltaiset. Lehdet ovat suuret, pehmeät ja leveänsoikeat tai leveän tasasoukat, sinertävänvihreät. Ne kasvavat ruusukkeena kasvin tyvellä. Ruusukkeinen lehdistö kuihtuu pian kukinnan jälkeen. Käyttö mm. esikoiden ja maksaruohojen kanssa, myös ryhmäperennojen kanssa, kivikkoryhmiin.
Harvinainen puutarhoissa Suomessa.
Suku: Kuuluu esikkokasvien sukuun.
Kasvupaikka ja hoito: Aurinkoinen-puolivarjo, kuiville sekä tuoreille kasvupaikoille, hiekkamulta, tarvitsee ravinteita kohtalaisesti.
Kukkavarret leikataan alas kukinnan jälkeen. Ei siedä talvimärkyyttä.
Korkeus: n. 40 cm.
Istutus ja kukinta-aika: Siemenlisäys. Istutusetäisyys 25cm = 10-12 kpl/m2. Lisäys jakamalla syksyisin. Leviävyys on kohtalaista. Siemeniä saa vain erikoisliikkeistä ja taimiakin vain muutamalta taimitarhalta. Kukkii touko-kesäkuussa.



Myrkyllinen.



ALKUUN
Jättikarhunputki eli "Angelica gigas"

Toiselta nimeltään:
Korean putki
Istutettu:
Kesällä 2005, taimi tuotu meille Ruotsista Envikenistä.

Kuvaus:
Kaksivuotinen kasvi. Kaunis, punavartinen kasvi, jolla on isot syvänpunaiset sarjakukinnot ja vaaleanvihreät lehdet. Plantarium-kultamitali Hollannissa 1993. Sopii tausta- ja yksittäiskasviksi. Toisena vuotena keskikesällä, kasvi kasvattaa vahvan, dramaattisen kukan, joka on purppuran värinen. Suuret kukat ovat tummanpurppuran väriset ja sopivat erittäin hyvin yhteen perennapenkin muiden kukkien värin kanssa antaen kontrastia. Lehden terä on kolmisorminen, n. 20-40x20-30 cm. Jättikarhunputkella on suuret ja paksut juuret. Luonnonvaraisena se kasvaa metsissä, niityillä ja virta- ja jokialueilla. Kasvin juuria käytetään perinteisessä kiinalaisessa lääketieteessä. Melko harvinainen suomalaisissa puutarhoissa. Kasvi saattaa olla lyhytikäinen.
Suku: Kuuluu karhunputkikasvien sukuun.
Kasvupaikka ja hoito: Aurinkoinen-puolivarjo. Kasvaa lähes kaikenlaisissa maaperissä auringosta puolivarjoon. Se viihtyy hyvin ravinteikkaassa maassa ja
kestää kosteampaakin maaperää.
Korkeus: n. 100-140 cm.
Istutus ja kukinta-aika: Paras lisäystapa on siemenistä keväällä. Kukkiin toisena vuotena ja yleensä kasvi kuolee kukinnan jälkeen
(meillä ei ole kuollut). Kukkii heinä-elokuussa.
Muuta:
Kotoisin Kiinasta. Aasialainen koriste- ja lääkekasvi, joka muistuttaa ominaisuuksiltaan väinönputkea.

Myrkyllinen.



ALKUUN