UUTISIA

29.10.2009 Viime sunnuntaina tytöt saivat syksyn matokuuriannokset (Drontal comp) ja tänään molemmat kävivät rokotuksilla Puijonlaakson eläinlääkäriasemalla. Even edellisistä rokotuksista on jo lähes kaksi vuotta aikaa, Essillä puolestaan 1,5v. Halusimme kuitenkin rokottaa molemmat koirat kerralla jo siksikin, että jatkossa ei tarvitse muistaa erikseen molempien rokotusaikoja. Otamme edelleen koko rokotuspaketin kahden vuoden välein, ettei tarvitse joka vuosi muistella, onko nyt rabieksen tai nelosrokotteen aika. Essin rokotusta aikaistettiin myös tulevan pentuprojektin vuoksi, tärkeintä on suojautua parvoa ja myös kennelyskää vastaan niin hyvin, kuin se vain on mahdollista. Hauskana yksityiskohtana mainittakoon, että Eve ja Essi painoivat punnituksessa täsmälleen saman verran, 17,2kg.

24.10.2009 Tämän päivän tokosuoritus Essin kanssa Pieksämäellä ottaa melkoisesti päähän. Syynä tietysti se, että matkaan lähdettiin ajatuksella viimeistellä koulutustunnus TK2 ja jättää laji ainakin kokeiden osalta talvitauolle. Samalla voisi miettiä ajatuksen kanssa jatkosuunnitelmia tokoilun suhteen sekä Even että Essin osalta ja jos päätyy lajissa vielä etenemään, on myös tehtävä realistinen harjoittelu- ja etenemissuunnitelma. Vaikka pidänkin tokoa erinomaisena lajina ajatellen yhteistyötä ja hallittavuutta en mitenkään erityisesti rakasta sitä. Huomattavasti mielekkäämpää on treenata noutoasioita tai käydä mejäilemässä, täytelajina toko on kyllä omiaan, mutta ylempiin luokkiin siirtyminen edellyttäisi huolellisempaa ja intohimoisempaa paneutumista. Mutta edelleenkään asiaa ei tarvitse mietintätauolle jättää, koska emme saavuttaneet ykköstulosta. Paikallaolosta lähti kaksi pistettä, koska Essi ennakoi perusasennon suorituksen lopussa liikkeenohjaajan piiiitkittäessä "käsky" -sanaa melko kauan. Seuraaminen oli suuren osan aikaa haahuilua ja kontakti putoili, tämän korjaamiseksi on jo suunnitelma ja toivottavasti myös keinot valmiina seuraavien treenien varalle. Muissa liikkeissä tuomari sakotti 1-2 pistettä minun vartaloapujeni (jotka on tiedostettu ja joille varmaan pitäisi tehdä jotain, jos aikoo jatkaa eteenpäin ;)) vuoksi, mutta kokonaisuus vielä sinällään ihan ok. Hyppyyn mennessämme olimme vielä kiinni ykkösessä, mutta asianmukaisesti käskystä hypättyään Essi kiepsahti ennen kuin ehdin suutani avata esteen vierestä takaisin viereeni nättiin perusasentoon. Kenties syynä oli se, että se ajautui hypyssä aivan esteen toiseen reunaan ja hämmentyi tästä, tiedä häntä. Kupoliin otti/ottaa edelleen, hieman asiaa auttoi suhteellistamaan tulomatkalla nähty tuore hirvikolaripaikka hirven ruhoineen, koe- ja treenimahdollisuuksiahan meille kuitenkin tulee aina uusia.

14.10.2009 Kotisivuosoitteemme on muuttunut, uusi osoite on: http://kotisivu.dnainternet.net/tellervo/Evessin/ , vanhassa osoitteessa olevat sivut poistuvat käytöstä lähiaikoina.

12.10.2009 Syksy etenee ja illat pimenevät. Sen verran on valoa edelleen harrastuksiin riittänyt, että reiluun viikkoon mahtui Essin kanssa WT-koe Valkealassa sekä jo perinteeksi muodostuneet Hulivili-Fireheart -treffit Jämsänkosken Valkealuomessa. Pentuetreffeillä "jouduimme" perinteisten mainioiden treenien lisäksi tällä kertaa osallistumaan myös iltaohjelmaan, koska illan mittaan juhlistettiin Essin sekä Dylanin valioitumista ja jouduimme Jennin kanssa vastaamaan haastaviin tietokilpailukysymyksiin. Ilmeisesti vastaukset olivat kuitenkin oikeansuuntaisia, sillä meidät palkittiin todella hienoilla lahjoilla. Alla kuva Essin valiolahjataulusta (maalannut Riitta Koivisto!) sekä Atin saamasta piiiitkästä objektiivista, jolla hän voi herättää kateutta mm. tollerileirillä ym. tapahtumissa kuvatessaan. Kiitoksia kaikille huippumukavan viikonlopun mahdollistaneille tahoille! :) Eilen saimme kuulla iloisia tulosuutisia Sannalta ja Rillalta, kaksikko oli ensimmäisessä WT-kokeessaan saavuttanut 2-tuloksen ja sijoittunut kolmanneksi. Lisäksi kaksikko oli päivän Tuomarien valinta, todella mainiota työtä, paljon onnea! Even lapsista viimeinenkin, Emma, on nyt kuvattu ja silmäpeilattu ja virallisia tuloksia odotellaan Koiranettiin. Toivottavasti Emma pääsisi tulevaisuudessa käymään uudelleen näyttelykehässäkin, jotta saataisiin nuorelta handlerilta kehästä tapahtunut handlattavan karkaaminen ja sitä myöten annettu hylkäävä arvosana kuitattua asianmukaiseksi laatuarvosteluksi.

    

27.09.2009 Tokoviikonloppu sai tänään jatkoa kotikonnuillamme Kuopiossa, kun olimme osaltamme järjestämässä Savon Nuuskujen tokokoetta, joka oli myös Pohjois-Savon Kennelpiirin PM-koe. Essin kanssa olemme jälleen oikein tyytyväisiä päivän tulokseen, tosin kesän tokoilemattomuuden seurauksena seuraamisessa löytyy paljon petrattavaa, joten panostamme jatkotreeneissä tähän puoleen. Essi palkittiin kokeessa myös Savon Nuuskujen 2009 Toko-tulokkaana ja kun Hulda-sisko vielä avasi omalta osaltaan avoimen luokan tuloksekkaasti, voi Happy-sisarusten tokosuorituksiin viimeaikoina olla erittäin iloinen! Päivään kuului myös talkoilua, joka jälleen oli rattoisaa hyvässä seurassa, eikä ajoittain tosi rajusti puhaltanut tuulikaan (joka mm. irrotti maahan pultatun kehänauhan ja siirsi tokoestettä useita metrejä...) estänyt kokeen sujumista mukavissa tunnelmissa.

26.09.2009 Kävimme Essin kanssa Joensuussa tokoilemassa ensimmäistä kertaa avoimessa luokassa. Tulokseen olen erittäin tyytyväinen, harjoiteltavaa jäi toki seuraaviinkin kertoihin, mutta ensimmäistä kertaa Evessin tiimin tokouran aikana kohdalle osui luokkavoitto ja muiden palkintojen ohella saimme kotiin myös hienon tokoruusukkeen. :) Päivän hyvää tulosmieltä täydensi Luigi, joka samaisessa kokeessa sai Helenan kanssa tasaisen varmalla suorituksella ALO1 -tuloksen, paljon onnea! Paikalla olosta tuolle parivaljakolle olisi pitänyt antaa ainakin 11, sen verran haastavaa oli ainakin yleisön puolelta katsottuna, kun Luigin molemmilta puolilta lähtivät koirat liikkeelle ja toinen vielä hetken aikaa seisoi Luigin lähellä kuin leikkiin houkutellen. Hienosti kestivät sekä koira että ohjaaja tilanteen, yleisön puolella lähes hyperventiloitiin paperipussiin... ;)

18.09.2009 Tänään teimme onnistuneen noutoharjoituksen, joissa ideana oli ohjaus suoralla linjalla sekä markkeeraus ojan yli pidemmällä matkalla. Markkeerauksen tehtävänä oli myös toimia häiriönä ohjaukselle, koska markkeerauspaikka sijaitsi sivusuunnassa ohjauslinjaan nähden. Ensin ohjauspaikka motivoitiin koiralle, tämän jälkeen tehtiin muutama markkeeraus ja lopuksi ohjaus linjalle markkeerauspaikan "painaessa" koirien mielessä. Essille tein bonuksena ohjausharjoituksen, jonka idean kirjoitin nometreenikansioon (Linjalle lähetys, pysäytys ja sivusuunnassa ohjaus). Voi olla, että tuon tyyppinen treenikuvio onkin monelle ennalta tuttu, mutta itse keksin idean vasta tänään ja olin Essin tointaan (ja ideaan :P) tyytyväinen. Kesän ja alkavan syksyn aikana ovat Even pojat Luigi ja Eppu käyneet tokokokeissa osoittamassa tottelevaisuuttaan hyvin tuloksin. Bonuksena mainiolle tokokaudelle Seija ja Eppu tokoilivat ALO1 -tuloksen huikein pistein 191,5p ja saavuttivat samalla Novascotiannoutajat ry:n Vuoden 2009 Toko-tulokas -palkinnon, paljon onnea vielä! Essin sulhanen Teddy puolestaan nuuskutteli itsensä jälkivalioksi viime viikonloppuna, todella hieno saavutus saavuttaa kaikki valionarvoon vaadittavat mejätulokset vain kahdessa ja puolessa kuukaudessa, onnittelut jälleen Keuruulle! :)

06.09.2009 Even synttärit on juhlittu, juhlan kunniaksi otimme tytöistä uudet poseerauskuvat molempien esittelysivuille. Tänään kisattiin Pohjois-Savon kennelpiirin mejämestaruudesta, jonne olisimme ensisijaisesti päässeet Even kanssa, mutta juoksujen vuoksi Even osallistuminen peruttiin. Tilalle pääsi ensimmäiseltä varasijalta Essi, joka ei siis vielä ole aloittanut juoksujaan. Jouduimme vielä viime hetkellä päättämään ohjaajan vaihdoksesta Essille, koska Atti satutti polvensa lauantai-iltapäivänä pyörälenkillä, eikä pystynyt kävelemään maasto-olosuhteissa kivun ja polven "nuljahtelun" vuoksi. Siirryin siis puikkoihin ja pääsin valmiille jäljelle (PM-kokeissa täällä tapana) Essin kanssa sangen sateiseen säähän. Essin kanssa on siitä helppoa olla jäljellä, että kirjaimellisesti tuntee liinaa pitkin, milloin Essi on oikealla jäljellä ja vastaavasti taas sen, kun se ei ole tuntee myös. Even kanssa tieto ei kulje samalla lailla käteen, vaan se täytyy päätellä rouvan tavasta kulkea. :) Koearvostelu on oikeaa verbaali-ilottelua ja kuvaa koesuoritusta varsin hyvin. Koiran lähteminen lapasesta tarkoittaa läpimärän liinan luiskahtamista yhtä märästä kädestä Essin kiihdyttäessä vauhtiaan ja hääkarkelotanner oli tosiaan aivan kuoppainen sorkkien jäljistä ja kuopimisjäljistä, lisäksi Essi löysi paristakin astumispaikasta(?) jotain mielestään syötäväksi kelpaavaa... Makaukset merkattiin kauniisti ja kulmatyöskentely oli ilahduttavaa, palaset vain odottavat edelleen loksahtamistaan kohdalleen. Samoin odotellaan tietenkin originaali-ohjaaja Atin polven kuntoutumista ja iän hänelle tuomien väistämättömien rajoitteiden huomioimista vauhdikkaissa harrastuksissa. :D Nyt, kun kaikki kokeet, joihin tähän saakka on ilmoittauduttu, ovat ohitse alamme odottelemaan Essin juoksujen alkamista. Sulhasmies Teddy teki tänään erinomaista työtä mejäillessään jo toisen VOI1-tuloksen, paljon Onnea Keuruulle!

03.09.2009 Tänään juhlimme Even 5-vuotis syntymäpäivää. Aikuismainen ikä ei tätä kirjoittaessani juurikaan näy oranssin vinkuvan lahjapallon kanssa riehuvassa tolleritytössä, mutta yleisesti ottaen voisi sanoa, että monessakin asiassa tämä ikä on tuonut Evelle aiempaa enemmän järkeä ja hyödyllisiä yhteistyö-ominaisuuksia harrastamista ja metsästystä ajatellen.  Eve on myös erittäin valloittava persoona, sen kanssa ei käy aika pitkäsi missään tilanteessa. Joskus tuntuu, että sen ajattelukapasiteetti on suurempi kuin meidän ihmisten, välillä taas voisi kuvitella, että sen korvien välissä kuuluu vain blondihuminaa. :) Mutta aivan vastustamaton tämä hymyilevä syntymäsankari meidän mielestämme on, niinpä keskitymme tänään Even hemmotteluun, josta tietenkin myös Essi pääsee osalliseksi.

      

30.8.2009 Starttasimme Essin kanssa Savon Nuuskujen WT:ssä Nilsiän Palonurmessa. Päivä oli kaikin puolin onnistunut, Essi oli oma vauhdikas ja varma itsensä eikä omakaan jännitykseni saanut eilen yliotetta, vaan kokeessa oli oikein mukava olla. Samalla saimme WT-tulosputken aukeamaan, eli tulokseksi tuli ALO3. Taas tuli paljon treeni-ideoita ja myös vinkkejä jatkoa ajatellen, kiitokset päivän aikana tulleista vinkeistä erityisesti Tarulle, Anninalle ja Annelle, joka Kessun kanssa voitti jälleen tyylikkäällä ja iloisella suorituksella koko alokasluokan! Jatkossa treenattavia ja huomioitavia asioita ovat mm. koiran valmistelu tietyntyyppisiin tehtäviin aina samalla tavalla (esim. hakuun, ohjaukseen ja markkeeraukseen tietyt omat alkuvalmistelut, samoin kuin tokossa ennen jokaista liikettä kerrotaan jo ennalta koiralle, mitä tuleman pitää.). Essille kannattanee myös jatkossa tehdä pari lämmittely- (tai paineenpurkamis-) noutoa ennen koesuoritusten aloittamista, koska päivän alussa se pyrki piippaamaan. Kun päästiin tehtävissä eteenpäin, se oli jälleen hiljaa. Piippaaminen oli hyvin vähäistä, mutta koska se ei ole WT:ssä (eikä tietenkään muutenkaan) suotavaa, pyrimme poistamaan ongelman saman tien sekä malttiharjoituksilla että lämmittelynoutojen avulla. Ohjauksissa harjoitellaan edelleen eri maastorajojen ylittämistä (pelto, metsä jne.) ja kiinnitän myös huomiota oikea-aikaiseen vahvistamiseen linjaa edetessä, jos siihen on tarvetta. Vahvistaminen tulee tehdä riittävän hyvissä ajoin, kuten myös pillikäskyt, koska siinä ajassa, kun koira kuulee pillikäskyn ja reagoi siihen, se on jo edennyt aika pitkän matkaa käskyn antamispaikasta. Jokaisessa tehtävässä kannattaa myös hyödyntää tuulen suunta ja lähettää koira siten, että se saa hajun noudettavasta damista/riistasta tuulen avulla. Sinällään ihan itsestään selvä asia, mutta tuppaa koetilanteessa aina unohtumaan. Lisäksi täytyy harjoitella myös tilanteita, joissa vierestä lähtee koira noutoon ja oman koiran on pysyttävä täysin rauhallisena ja hiljaa. Eilisessä finaalissa tehtävä oli sinällään yksinkertainen pitkä markkeeraus laukauksella heinäpellolle. Suurin haaste muutamille alokasluokan koirille oli se, että tehtävä tehtiin pareittain ja laukauksen jo motivoitua koiraa olivat siihen yhdistynyt heitto ja vierestä noutoon syöksyvä koira melko haastava häiriötekijä. Vielä yksi muistettava tekijä on, ettei koiraan saa koskea ennen kuin tuomari on käskenyt kytkemään sen. Lähihaun viimein onnistuttua oli niin tyytyväinen Essiin, että taputin sitä välittömästi. Tuomari ei tätä erikseen kommentoinut, mutta Taru onneksi jälkeenpäin jatkoa ajatellen muistutti, että kehua saa vasta kytkemisen jälkeen. Kiitoksia koetoimikunnalle onnistuneesta päivästä, samoin kanssakilpailijoille mukavasta seurasta! Eve aloitti juoksut tänä aamuna, eli tasainen kahdeksan kuukauden väli juoksuissa jatkuu. Harmillisesti meiltä jäävät nyt väliin mejäilyt viikon kuluttua, toivotaan, että Essi panttaisi juoksujaan vielä viikon verran, että se pääsisi vielä kertaalleen tänä syksynä jäljelle. Sitten voidaankin koko porukka viettää ansaittua treeni- ja koelomaa! :)

25.08.2009 Elokuuta edetään vauhdilla, vajaa viikko sitten alkoi sorsastus ja Atti pääsi Even kanssa aloituspäivinä saaliin makuun Maarianvaarassa. Itse en voinut töiden vuoksi aloitukseen osallistua ja niinpä jäimme Essin kanssa kaupunkiin ja olimme hengessä mukana puhelimen välityksellä. Atti oli Even toimintaan todella tyytyväinen, se oli kuunnellut hyvin ohjausta ja linnut saatiin hyvin talteen aina haavakoita myöten, eli viiden vuoden ikäpaalun lähestyminen on tehnyt Even pääkopalle erittäin hyvää.  Lauantai-aamuna lähdimme erittäin varhain kohti Jämsää, jossa osallistuimme Essin kanssa tollerinomeen ja sunnuntaina molempien tyttöjen kanssa Tollershowhun. Lisäksi viikonloppu sisälsi monipuolisesti talkoilua sekä Atin että minun osalta, joten mukavan toiminnallinen viikonloppu oli kokonaisuudessaan. Nomestartti oli Essin kanssa tähän astisista paras jo siksikin, että saimme suorittaa kokeen kaikki osa-alueet läpi ja siksi, että palautukset olivat kauniita ja rauhallisia, nouto-ote oli jokaisella riistalla pehmeä ja syvä. Kullanarvoista on myös se, että tiedän, ettei Essi lähde laukauksesta noutoon vaan odottaa rauhassa käskyä. Kohennettavaa löytyy molemmille koejännittämisestä, eli tarvitsemme lisää totuttelua koetilanteeseen, vieraisiin maastoihin ja riistoihinkin. Koetilanne kaikkineen vie Essin vauhdista noin kolmasosan pois, mikä näkyi mm. haun hitautena ja epävarmuutena. Maariistoilla Essi haki selvästi tukea minulta ennen nostoa, mutta annoin sen tehdä itsenäisen nostopäätöksen, jonka se sitten tekikin hetken "harkittuaan". Eli lisää harjoitusta ja myös startteja (ja ehkä minulle jotain rauhoittavia ja antiemeettiä...), niin varmasti saadaan myös tulosputki aukenemaan myös nomen saralla! Kokeessa oli aivan ihana ilmapiiri, kun ohjaajat kannustivat toisiaan ja iloitsivat toistensa onnistumisista, tällaista toivoisi kohtaavansa kaikissa kokeissa jatkossakin. :) Seuraavan päivän Tollershow oli myös hieno elämys, Eve ja Essi saivat erinomaiset arvostelut, mutta eivät sijoittuneet luokissaan neljän parhaan joukkoon. myös Hulda kisasi avoimessa luokassa äitinsä kanssa saaden niinikään erinomaisen arvostelun. Eve oli Nemon, Siran ja Nekun kanssa edustamassa Hulivilin-kasvattajaryhmässä, joka sijoittui kolmanneksi saaden kunniapalkinnon. Essin sulhanen Teddy edusti myös Tollershowssa tullen hienosti käyttöluokassa toiseksi ja nähtiinpä herra myös esiintymässä "paras pää ja ilme" kehässä. Näyttelypäivään kuului myös talkoilua, tuttujen tapaamista ja suuren tollerimäärän ihailua kauniilla ruohokentällä, kertakaikkisen mukava viikonloppu siis, vaikka väsymys vaatiikin hieman alkuviikosta verojaan. Vielä olisi pari koetta jäljellä, ennen kuin alamme rauhoittua(?) viettämään syksyä. Molempien koirien juoksut lienevät aika lähellä, joten sitä myöten myös Essin astutuksen aika lähenee. Pentue on iloksemme herättänyt paljon kiinnostusta, joten todella toivomme, että kaikki menee hyvin ja pienet iloiset tollerikakarat päätyvät aikanaan rakastaviin ja aktiivisiin koteihin.

11.08.2009 Eipä ole Tollerimejää voittanutta jäljestystapahtumaa, se tuli taas viikonloppuna todettua! Viimeisen päälle laadukkaasti järjestetty tapahtuma, jonka ilmapiiri on vertaansa vailla, mukavaa oli tavata jo ennestään tuttuja tolleristeja ja samalla tutustua myös uusiin tuttavuuksiin. Olimme Atin kanssa jälleen jälkipari ja jälkien suunnittelu, merkkaus ja veretys olivat huumaavasta helteestä huolimatta mukavaa, koska maastot olivat jälleen oikein sopivia jäljestykseen ja tapahtumat pystyi sijoittamaan hyviin paikkoihin. Koepäivänäkään ei päässyt palelemaan, lämpötilan ollessa edelleen hellelukemissa. Essi ja Atti pääsivät päivän toiselle jäljelle ja Essi tekikin todella hienoa työtä, jossa yksi harmillinen hukka pudotti ykköspalkinnolta. Hieno arvostelu sekä kennel Jadored'sin lahjoittama Paras yhteistyö -kiertopalkinto hälvensivät kyllä harmituksen nopeasti. Parivaljakolta uskaltaa odottaa todella hyvää tulosta, kun vain kaikki osuu kohdalleen! :) Even kanssa saimme päivän viimeisen jäljen, jonka Eve suoritti kuumuudesta huolimatta mitä mainioimmalla tavalla ja hymy oli herkässä koiraa kiitellessä. Myös opastukset sujuivat hyvin, bonuksena pääsimme iloitsemaan opastettavien valioitumisesta, kun Atin jäljeltä valioitui Niki ohjaajanaan Janne ja minun opastamaltani jäljeltä Dixi ohjaajanaan Eva-Lisa. Tulokset luettiin iloisen tunnelman vallitessa, tulostaso oli todella korkea. Huipputulokseen ylsi myös Essin sulhanen Teddy, samoin kaikki Teddyn kokeeseen osallistuneet sisarukset jäljestivät hienot ykköstulokset, veljeksistä Midi aina Tollerimestaruuteen saakka! Paljon onnea kaikille hienoja tuloksia saavuttaneille ja kiitoksia mukavasta seurasta! Erityiskiitokset Eijalle ja Iinalle Essille sekä Eva-Lisalle ja Agnetalle Evelle hienosti tehdystä jäljestä ja opastuksesta!

29.07.2009 Viikonloppu sujui Kiuruvedellä mejäillen, Essi pääsi jäljelle Atin kanssa, Kati puolestaan teki jälkiä ja opasti  talkoohenkisesti. Lauantain louhikkoisessa maastossa rämpiessään ja Atin ripaskaesitystä (joka johtui maa-ampiaispesään astumisesta) seuratessaan Kati taas kerran vannoi, että tämä saa olla viimeinen kerta jälkiin liittyen, mutta kummasti ajatus taas sunnuntaihin mennessä muuttui ja mejäily tuntui talkoillessakin jälleen mukavalta. Olimme Atin kanssa pitkästä aikaa jälkiparina ja siltä osin homma sujui kuin ajatus, koska toisen työtavat ja ajatuksenjuoksun tuntee niin hyvin. Ja saimmepa työstämme myös kehut tuomarilta sunnuntaina, eli palkka tuli oikein mukavassa muodossa, eikä kahden VOI-jäljen tekeminen enää painanut tämän jälkeen jaloissa eikä mielessä. Essin jäljestys oli sille melko epätyypillistä tällä kertaa, mutta mejäillessä tulee vastaan monenlaista, eivätkä jäljet ja jäljestäminen aina välttämättä ole toistensa kopioita. Viikonloppu oli myös iloisten tulosuutisten aikaa, sillä Even ja Kössin lapsista Rilla nomeili itselleen Sannan kanssa ALO3-tuloksen, Hulda puolestaan oli Mikkelin KV-näyttelyn ROP, paljon Onnea molemmille koirille osaavine kotijoukkoineen, me ollaan teistä ylpeitä! :) Essin poikakaveri Teddy puolestaan nousi toisen mejäkokeensa jälkeen hienosti voittajaluokkaan, suuret onnittelut Keuruulle onnistuneesta jäljestyksestä!

19.07.2009 Ihanaista kesälomaa jatkettiin puolen viikon verran Maarianvaarassa mökillä, mökkeilyyn sisällytettiin tuttuun tapaan myös noutoharjoituksia, lyhyet jälkitreenit sekä sokerina (tai possunkorvana) joukossa tokokoe Even kanssa Joensuun Kulhossa. Tuloksena oli kolmas AVO1, eli Eve sai koulutustunnuksen TK2. Mukavaa saada näkyvä tunnustus tehdystä työstä, tokoilun jatkoa mietitään aivan rauhassa Even kanssa, seuraava tavoite on saada Essi kisavalmiiksi avoimeen luokkaan. Eve sijoittui luokassaan kolmanneksi ja sai palkinnoksi kauniin pronssisen mitalin ja ruokapussin, ohjaajaa puolestaan extra-ilahdutti palkintona ollut herkullinen suklaalevy. :) Tämänpäiväistä kotiinpaluun haikeutta mökkielämän autuudesta lievitti todella paljon iloinen tieto Helenalta ja Luigilta; huippukaksikko oli saavuttanut toisessa mejäkokeessaan AVO1-tuloksen 50 pisteellä, aivan uskomattoman hienoa! Paljon onnea Helena ja Luigi, mejäilynne saa jatkoa voittajaluokassa! Lomailun ohella tuli myös kameraa käytettyä ulkona pitkästä aikaa, joten kuvapäivityksiä saadaan esille toivottavasti lähipäivinä.

13.07.2009 Viikonloppuna koiraharrastus näytti taas parhaat puolensa ja pääsimme täysillä nauttimaan iloisista hetkistä ja onnistumisista eri lajeissa. Lauantaina ajelin varhain aamulla Essin kanssa Rantsilaan WT-kokeeseen. Koealue oli vanhalla turvesuolla, joten olosuhteet olivat meille ainutlaatuiset. Tuloksista löytyy kokeen kuvaus ja vaikka pisteet eivät varsinaiseen tulokseen yltäneetkään, olen todella tyytyväinen Essin malttiin, jaksamiseen, tarkkoihin markkeerauksiin sekä yhteistyöhaluun. Meillä oli  hauska päivä yhdessä, koira on kirjaimellisesti My Happiness, kuten Kiisu sen osuvasti aikanaan nimesi. :) Kolmannen rastin jälkeen huomasin pillini mystisesti kadonneen narun päästä, onneksi sain neljännelle rastille lainapillin Annelta (joka voitti  Kessun kanssa loistavin pistein alo-luokan la ja su, ONNEA!). Pilli muuten löytyi myöhemmin ystävällisten kanssakilpailijoiden toimesta, joten en siis ollut nielaissut sitä kolmannen rastin aikana... Tuomarit olivat ruotsalaisia ja olipa viimeinkin ilo huomata, ettei se ansiokas ruotsin opiskelu mennytkään hukkaan, kun pystyi keskustelemaan tuomarin kanssa ilman tulkkia. ;) Tai toisen tuomarin kanssa riittivät "hej" "hej igen" ja "tack", toinen sen sijaan antoi enemmän ohjeita ja palautetta. Sunnuntaina oli vuorossa mejäkoe Pieksämäen Jäppilässä. Kokeeseen oli ensisijaisesti ilmoitettu Essi, myös Eve olisi lopulta päässyt kokeeseen 4. varasijalta, mutta koska en päässyt lauantaina jälkientekoon, päätimme Even kanssa jättää kokeen tällä kertaa välistä ja odotella seuraavaa starttimahdollisuutta. Essin tulos oli VOI1 ja arvostelua kelpaa lukea niin koiran kuin ohjaajankin näkökulmasta. Herra A ei suostunut kertomaan minulle kokeen kulusta juuri mitään ennen tulosten lukua ja omin päätelmin oletin heidän saavuttaneen kakkostuloksen. Vasta siinä vaiheessa, kun tuomarit siirtyivät lukemaan 1-tuloksia, tajusin, että Atti oli antanut minun rauhassa olettaa omiani ja hykerrellyt mielessään hyvällä pokerinaamalla. Rangaistukseksi siitä kerrotaan tässä nyt julkisesti, että Atti suoritti koepäivän urakkansa naisten housut jalassaan. (Ja selvennykseksi heti perään se, että ainoat vettä hylkivät housut kuormassamme kuuluivat sunnuntaina minulle ja kun en niitä kisaturistina tarvinnut, sai Atti ne lainaan märkään metsään mennessään.) Kokeessa pääsimme iloitsemaan myös Ninan ja Tepon sekä Minnan ja Islan ykköstuloksista, paljon onnea myös Karttulaan ja Jämsänkoskelle!

09.07.2009 Kävin Even ja Essin ensimmäistä kertaa SNJ:n leirillä Loviisassa. Matka- ja leiriseuraksi saimme Kirsin ja Tinkan, eikä matkanteko todellakaan päässyt puuduttamaan. Leirillä osallistuin Essin kanssa maanantaina nomen vesityökoulutukseen (teemana ohjaus ja markkeeraus sekä näiden yhdistäminen tehtävässä), tiistaina WT-koulutukseen (teemana ohjaus sekä markkeeraus, ennen lähihaun harjoittelua lähdin valmistautumaan Even kanssa iltapäivän tokokokeeseen) ja keskiviikkona nomekoulutukseen (teemana haku ja suunnat). Eve puolestaan pääsi tokoilemaan Novascotiannoutajien joukkueessa tokokokeessa ja kylläpä kelpasi edustaa, kun joukkueemme (Kirsi ja Tinka, Laura & Daisy, Annina & Speedy, Laura & Donna ja Kati & Eve) voitti hienoilla suorituksilla ja sijoituksilla tokokultaa! Leiripäivät hujahtivat hetkessä ohi, toivottavasti myös SNJ:n leiristä tulee uusi kesäperinteemme. Eve ja Essi sopeutuivat leirielämään hyvin, keskiviikon treeneissä teimme Essin kanssa enää kaksi lyhyttä onnistunuttta  harjoitusta, koska huomasin Essin jo väsyneen useamman päivän treeneistä, enkä halunnut uuvuttaa tai kyllästyttää sitä liiallisilla suorituksilla.  Kiitoksia kaikille asianosaisille mukavasta seurasta ja antoisista koulutuksista, paljon tarttui ajatuksen aihetta mukaan tulevia treenejä ajatellen!

29.06.2009 Kesä on edennyt vauhdikkaasti ja illat sekä viikonloput ovat täyttyneet mielekkäästä puuhastelusta koirien kanssa. Myös tulevat pentuprojektit ovat työllistäneet jo suunnitteluvaiheessa, koska asioiden kartoittamiseen, pohtimiseen ja selvitystyöhön menee yllättäväkin paljon aikaa. Tänään virallisesti alkavalla neljän viikon kesälomalla on tarkoitus viedä myös pentueasiaa taas eteenpäin tutustumalla uroksiin livenä, joten mielenkiintoinen selvitystyö jatkuu edelleen. Kesäkuun aikana kävimme myös useammassa kokeessa. Nome-puolella tulossaldo ei vielä avautunut, ensimmäisessä kokeessa koe keskeytyi, kun Essi otti ensimmäisenä tehtävänä olleen markkeerausvariksen vasta toisella lähetyksellä. Toisesta kokeesta päällimmäisenä mieleen jäi se, kun tuomari sanoi kättelyyn tullessamme "Ai, tolleri, tämä suoritus ei sitten kestäkään kauaa" (...) ja niin koe sitten keskeytyikin ensimmäiseen hakutehtävään, josta piti tuoda yksi riista. Essi lähti ruutuun ja tuli hetken päästä takaisin kani suussaan ja palautti sen kauniisti käteen. Olin todella iloinen ja ajattelin, että nyt päästään jatkamaan koetta, mutta tuomari sanoi, että Essi juoksi kanille mennessään ohi fasaanista ja variksesta, joka lasketaan kieltäytymiseksi, joten koe loppui siihen. Että kiitos ja näkemiin. Mejä-puolella puolestaan on aina yhtä hauskaa tuloksista riippumatta, eilen Vieremällä molemmat tytöt tekivät hyvää perustyötä, Evelle ongelmia aiheuttivat normaalit kulmat (kolmannelta kulmalta nousi tielle, joka oli pian kulman takana, ei palannut enää tieltä metsään, joten koe keskeytyi tähän kolmanteen hukkaan). Essille taas päänvaivaa aiheutti katko, jota se ei tällä kertaa onnistunut selvittämään. Ihmisille (ja osalle koiria) nostatti hikeä helteen lisäksi alueella liikkunut karhu, josta eräs purkajista sai jopa näköhavainnon, kun karhu poistui suon laitaa pitkin purkajan edeltä. Minä kävin odotellessani purkamassa oman jälkeni lisäksi myös Atin jäljen, joten karhun karkoitus-laulu raikasi Vieremän metsissä useampaankin otteeseen. :) Oma opastus meni vauhdikkaasti, koira suoritti VOI-jäljen 16 minuutissa, eli opaskin sai pistää parastaan pysyäkseen perässä. Koira meni todella varmasti jäljellä, joten piilomerkkien tähyily jäi siltä osin minimiin, alkuosan tapahtumista ennätin tiedottaa, mutta kolmannelta osuudelta eteenpäin tapahtumat olivat jo edessä, ennen kuin opas ennätti kissaa sanoa, onneksi koira osoitti ne hyvin ja tuomari oli ajan tasalla. :) Atin opastamalla jäljellä koira teki tarkkaa työtä, kunnes harmillisesti vain 10 metriä ennen kaatoa kaartoi sivuun ja otti ainoan hukkansa siitä. Heinäkuuhumme sisältyy talkoilua nomekokeessa, Loviisan noutajaleiriä muutaman päivän ajan, muutamia koestartteja, pentuprojektien työstämistä, treenaamista sekä välillä vaan ihan oleilua ja lomasta nauttimista. AURINKOISTA KESÄÄ KAIKILLE, NÄKYMISIIN!

08.06.2009 Haikein mielin täytyy kirjoittaa, että tollerileiri on tältä vuodelta ohi. Leirikuume nousi huippuunsa vasta Korpilahden kohdalla leirille ajaessa, mutta ilmeisesti myöhäisestä ilmenemis-ajankohdasta johtuen kuume jatkuu vielä näin jälkikäteenkin. Oli aivan ihanaa tavata kaikkia tuttuja pitkästä aikaa, juttua olisi riittänyt ainakin kahdeksi viikoksi! Perjantaina pääsimme osallistumaan juhlallisuuksiin, kun meidän kirjahyllyä koristamaan luovutettiin himoittu Dressman-pokaali Even JVA- ja Essin MVA-titteleiden kunniaksi. Kiitokset Kiisulle ja Dressmann-hallitukselle juhlan organisoinnista ja koko juhlaväelle mukavasta illasta! Lauantaina ja sunnuntaina pääsimme Riikan kanssa kouluttamaan NOU-ryhmää Himoksen maastoihin ja saimmekin viettää antoisan viikonlopun mukavien ihmisten ja noutajien kanssa! Olimme etukäteen suunnitelleen harjoituskertamme niin, että niihin sisältyi sekä tottelevaisuutta että malttia sekä varsinaisia noutoharjoituksia. Harjoituksen tasoa muokkasimme sitten koirakoiden osaamisen mukaisesti. Aikataulutus ja toteuttaminen sujuivat omasta mielestämme hyvin, saa nähdä, minkälaista koulutuspalautetta tulemme saamaan. ;) Mukavaa oli joka tapauksessa, kiitokset siitä kouluttajapari Riikalle, sekä tietenkin koko osaavalle ja motivoituneelle treeniryhmälle! Lauantai-ilta kului leirin iltaohjelmaa seuraten sekä Happy-tiimin kanssa iltaa istuen, arpaonnikin suosi ihan kunnolla. Sunnuntaina Atti kuvasi Happyja yhdessä ja erikseen ennen kotiin lähtöä, sitten pitikin jo haikein mielin jättää Himoksen maisemat. Kiitoksia kaikille asianosaisille onnistuneesta viikonlopusta!!! :)

25.5.2009 Kauden ensimmäiset mejästartit kävimme suorittamassa Pieksämäellä Chessikerhon järjestämässä kokeessa. Jälkientekopäivä tarjosi aiempaan nähden hieman extrahaastetta, mutta siitäkin selvittiin. Koepäivä oli helteinen ja koska sekä Even että Essin olivat iltapäivällä, olivat olosuhteet metsässä kuumat. Even jälki sijaitsi suurelta osin aukeilla metsämailla, mutta hienosti Eve sen selvitti. Hieman lisäjännitystä se tosin Katille aiheutti suuntaamalla taas ohjauskrepiltä sen verran sivuun ja kaartelemalla siellä, että ajattelin jäljestämisen tyssäävän siihen. Sitten varmaan 5 sekuntia ennen hukan tuomitsemista Eve päätti aloittaa jäljestämisen, jota jatkoikin sitten sorkalle saakka. :) Essi pääsi päivän viimeiselle jäljelle klo. 15.35 ja ihmeesti pikkutytössä riitti virtaa. Kaksi laajaa tarkastuslenkkiä, joilta se päätyi puhtaalle jäljelle ja otti paluujäljen, johti hukkiin, mutta muuten jälkitarkkuus, makausten merkitseminen ja kulmien selvittäminen olivat erinomaista työtä. Mejäuransa avasi myös Even ja Kössin tytär Hulda, joka nuuskutteli hakkuuaukeiden keskeltä itselleen tyylikkään AVO1-tuloksen. Äidin ja siskojen mejäillessä velipojat Luigi ja Eppu avasivat tokouransa hienoilla suorituksilla, Luigille ALO1 ja Epulle hieman huonon tuurin saattelemana ALO3, paljon onnea kaikille osaaville Happy-kakaroille ja taitaville ohjaajille! Pieksämäen mejäkokeessa päästiin juhlimaan uutta jälkivaliota, kun Tara-fieldi valioitui Johannan ohjaamana, onnittelemme iloisesti aina yhtä mukavaa koekumppani-parivaljakkoa!

18.05.2009 Viikonloppuna osallistuimme Savon Nuuskujen WT-koulutukseen Siilinjärvellä sekä Essin kanssa myös lauantaiseen WT-kokeeseen saadaksemme paremmin tuntumaa lajiin. Koepäivä oli  antoisa ja avasi silmiä lajin saloihin monessakin asiassa. Etukäteen ounastelin, että muut alokasluokan osa-alueet meillä pitäisi olla hallussa, mutta aluehaku (jota emme oikeastaan ole vielä ehtineet edes treenata) voisi tuottaa ongelmia. Ounastelu osui oikeaan, kuten koeselostuksesta voi lukea. Hienosti Essi jaksoi ja malttoi keskittyä tehtäviin koko päivän, vaikka pelloilla vierähtikin aikaa kuuden tunnin ajan. Olen todella tyytyväinen pikku-naketin suorituksiin! Päivän kohokohta oli Remun ja Jarnon hieno ykköstulos ja hopeasijoitus alokasluokassa, aika komealle näytti punaturkkinen koira mustien seurassa finaalitehtävässä! Sunnuntain koulutuksessa pääsimme harjoittelemaan mm. vinoa linjaa ojan yli ja aluehakua Heli Siitarin osaavassa opastuksessa. Koulutuspäivä hujahti ohi hetkessä ja tietoa tarttui mukaan suuri määrä, tarkoitus on jatkossa soveltaa oppeja omissa treeneissä. Atti ja Eve kouluttautuivat samanaikaisesti Pauliina Aholan ryhmässä ja saivat myös päivästä paljon irti.

12.05.2009 Valiojuhlista on palauduttu vähitellen arkeen. Treenit ovat olleet monipuolisia, ohjelmassa on ollut noutoharjoituksia, kevään ensimmäiset mejästelyt sekä tokoilua sopivassa suhteessa. Viime viikonloppuna Eve ja Essi pääsivät edustamaan Savon Nuuskuja ja omaa rotuaan Kuopion Erämessuille. Eve esiintyi Atin kanssa perjantaina noutajanäytöksessä sekä rotuesittelyssä (kuvia ja video erämessujen sivuilla), Essi puolestaan sunnuntaina kahdessa noutajanäytöksessä Katin kanssa. Lisäksi molemmat tytöt olivat rapsuteltavina ja tutustuttavina Savon Nuuskujen standilla noina kahtena päivänä. Ihmiset kävivät runsaasti kyselemässä noutajista, tolleri rotuna tuntui kiinnostavan monia messukävijöitä. Ilahduttavan moni oli kiinnostunut tollerin käyttöominaisuuksista ja harrastusmahdollisuuksista sen kanssa, osaa kävijöistä taas selkeämmin innosti tollerin kaunis ulkonäkö ja sopiva koko, heille kerroimme mahdollisimman selkeästi tollerien aktiviteetin tarpeesta sekä johdonmukaisen koulutuksen tärkeydestä. Eilen käytimme Essiä eläinlääkärissä, sillä päättelimme sen anaalirauhasten vaivaavan sitä. Eläinlääkäri totesi oikeanpuoleisen anaalirauhasen täydeksi ja hieman aristavaksi ja tyhjensi sen. Erite oli  normaalia (haju aika muikea...), eikä onneksi tulehduksesta ollut kyse, eli suurempiin toimenpiteisiin tai lääkekuuriin ei ollut aihetta. Kolmen minuutin visiitin hinnan perusteella olimme helpottuneita, ettei vastaanotolla vierähtänyt sen kauempaa, puolituntinen olisi tuolla logiikalla keventänyt tiliä melkoisesti. :D Palvelu oli kuitenkin jälleen erinomaista ja saimme ajan samalle päivälle, joten kyllä tuosta hieman voi maksaakin.

03.05.2009 Meillä oli kaikkien aikojen hienoin Vappu! :) Essi-tyttönen valioitui Tohmajärven näyttelyssä Suomen muotovalioksi kahden vuoden ja kolmen kuukauden ikäisenä. Arvostelu oli perusteellinen ja osuva, tuomarilla oli mukava tyyli suhtautua koiriin ja perustella vielä valintansa ääneen koiran esittäjille. Linja oli tiukka, mutta täysin rotumääritelmään perustuva. Voi sitä riemua, kun Essi sai ainoana seitsemästä nartusta ERIn ja valioitui kolmannen sertinsä myötä. Ja huipennukseksi Essi valittiin rotunsa parhaaksi ja pääsimme isoon kehään esiintymään. Isossa kehässä emme enää päässeet jatkoon, mutta käytimme kyllä Essin kanssa kaiken kehäaikamme auringon veroiseen säteilyyn, niin upea päivä meillä oli takana. Päivää täydensi vielä velipoika Luigin erinomainen esiintyminen ja PU2-sijoitus. Valioitumisen juhliminen jatkui mökillä Maarianvaarassa, jossa sää helli koko vappuviikonloppuna. Suuret kiitokset kaikille meitä onnitelleille, ilo on paljon suurempi, kun sen saa jakaa ystävien kanssa! :) Sen verran oli vielä metsissä lunta, ettemme päässeet vetämään suunnittelemiamme jälkiä, mutta tämä asia korjataan aivan lähiaikoina. Tummempia sävyjä viikonloppuun toi uutinen Essin isän, Kössin poismenosta. Surua helpottaa tieto, että Kössi eli täysillä 10-vuotisen elämänsä loppuun saakka ja sen hieno elämä saa jatkoa sen jälkeläisissä. Lämmin osanottomme Anninalle ja Janille.

25.04.2009 Hetki sitten tuli tekstiviestitse iloisia uutisia: Even Remu-veli, jolla oli vuodelta 2006 silmälausuntona: Posterior polaarinen katarakta : todettu, sai tänään Kennelliiton silmäpaneelissa kaihin osalta puhtaat paperit. Olemme todella iloisia Remun puolesta ja samalla tämä avaa myös hieman uusia ajatusmalleja mahdolliseen Evessin-kasvatustyöhön. Sopivien, omat kriteerini täyttävien yhdistelmien löytäminen on  vaikeaa, joten pienetkin lisämahdollisuudet ovat enemmän kuin tervetulleita! Tänään, kun jatkoin kennelin toimintasuunnitelman työstämistä ja perehdyin jälleen Novascotiannoutajien jalostuksen tavoiteohjelmaan, saatoin vain ihastella, miten monipuolisesti ja kattavasti asiat on tuossa ohjelmassa tuotu esille ja samalla esitetty selkeästi tavoitteet, joita kohti tulisi rodun parissa edetä. Ohjelman laatimiseen osallistuneet ovat tehneet todella suuren työn, jalostuksen tavoiteohjelma toimii tietopakettina ja ohjenuorana rotua kasvattaville, mutta samalla sieltä löytyvät kaikki olennaiset tiedot myös rotuun perehtymistä aloittelevalle.

19.04.2009 Atti ja Essi lähtivät aamulla Hannan ja Leevin kyydillä kohti Pyhäjärven näyttelyä, itse istuin koko viikonlopun kasvattajan jatkokurssilla Kuopiossa ja olin varmaan kurssin korkeimman verenpaineen ja pulssin omaava henkilö siihen saakka, kunnes sain näyttelytulokset. Sen verran kauheaa on jännittää koirien puolesta muualla kuin itse tapahtumapaikalla, ettei moista tuplabuukkausta enää tule tapahtumaan. Essin esittämisestä vastasi tänään Kiisu, kiitos paljon pikkutytön esittämisestä! Essin saama arvostelu oli jälleen erinomainen, viimeinen puuttuva serti jäi tosin vielä odotuttamaan itseään. Toisaalta ajattelen, että se rusetti kyllä tulee, jos on tullakseen, mutta ei tietenkään ole mikään ehdoton edellytys elämiselle. Kokonaisuutena ( terveys + luonne + käyttöominaisuudet  + ulkonäkö) katsottuna Essi on tähän saakka täyttänyt kaikki odotukset erinomaisen hyvin, joten saamme olla erittäin onnellisia ja kiitollisia tällaisesta punaturkkipakkauksesta! :) Myös Leevin näyttely sujui upeasti, tuloksena VSP ja serti, paljon onnea team Leeville! Iloisia uutisia kuului eilen myös Happy-sisarusten näyttelyrintamalta, kun Hulda oli Hirvensalmella ROP ja sai kolmannen sertinsä ja Luigi sai Simpeleen ryhmänäyttelyssä erittäin hyvän arvostelun. Paljon onnea molemmille! Kasvattajan jatkokurssilla tuli aika paljon jo tuttua asiaa, mutta mahtui joukkoon myös uutta. Kurssin paras anti itselleni lienee tehtäväksi saatu kennelin toimintasuunnitelma, jonka ansiosta tärkeitä ja huomion arvoisia asioita tulee kirjattua johdonmukaiseksi koosteeksi. Ylipäätään keskustelua kuunnellessa tuli mieleen, että meillä ollaan yhdistyksen parissa aika valveutuneita ja reagoitu jo moneen sellaiseen asiaan, joihin joidenkin rotujen piirissä vasta heräillään. Tuntui hyvältä saada myös vahvistusta omille näkemyksille asiantuntijatahoilta ja havaita, että alussahan tässä oppimisessa ollaan, mutta toivottavasti kuitenkin oikealla tiellä.

05.04.2009 Aamuvarhaisella lastasimme Hannan kanssa autoomme kaikki Kinnulassa tollerien käyttöluokassa esiintyneet koirat ja karautimme lasteinemme näyttelypaikalle. Kyseessä oli kevään ensimmäinen ulkonäyttely ja olipa ihanaa kun kehä oli pitkästä aikaa ruhtinaallisen kokoinen ja tilaa kulkea näyttelypaikalla oli muutenkin reilusti sekä ihmisillä että koirilla. Essin saama arvostelu oli odotetunlainen ja oikeutti sijoitukseen paras narttu luokassa sekä varasertiin. Todellinen jättipotti antaa vielä odotuttaa itseään, mutta uskoisin, että se kyllä osuu kohdalle tulevaisuudessa, kunhan vain saadaan karvat täyteen kuosiinsa, eli oikein hyvä mieli jäi päivästä. Hyvää mieltä lisäsi matkakumppani-Leevin sijoittuminen PU-kehässä ja niin ikään varaserti, tällä kokoonpanolla voidaan mieluusti reissata jatkossakin, kiitos siis Hannalle ja Leeville mukavasta seurasta! Mukava oli myös tavata kehän laidalla uusia ja jo aikaisempia tollerituttuja ja vaihtaa kuulumisia, jälleen kerran tuli todettua, että näyttelyt ovat kyllä muun antinsa ohella erittäin mukava sosiaalinen tapahtuma. :)

29.03.2009 Tänään kävimme Essin kanssa Korpilahden näyttelyssä. Arvoin totuttuun tapaani lähtöä ihan viime minuuteille saakka, koska Essin karvan kasvu on vielä kesken, mutta lähes yhtä totuttuun tapaani en kuitenkaan malttanut olla lähtemättä paikalle, kun kerran oli tullut ilmoittauduttuakin. Näyttely oli hyvin aikataulussaan, eikä meille jäänyt liikaa odotteluaikaa ennen kehään menoa. Essin saama arvostelu (kahdesta sanasta en saanut vielä selvää) oli mukavaa luettavaa, tuomari totesi myös ääneen, että onhan se niukassa karvassa tällä hetkellä, mutta kokonaisuutena joka tapauksessa erinomainen ja täydessä karvassa ollessaan varmasti upea ilmestys. :) Kaikin puolin onnistunut reissu siis, pieni negatiivinen yllätys oli viiden euron parkkimaksu näyttelypaikalla, tästä kun ei oltu "varoitettu" näyttelykirjeessä ja näinä muovirahan aikoina tulee harvoin pidettyä käteistä mukana, ellei siihen ole erityisesti varautunut.

22.03.2009 Eilen ajelimme Mäntän talvinomeen, jossa keräsimme Essin kanssa arvokasta kokemusta tulevia kokeita varten ja näkemystä tulevia treenejä varten. Samalla edustimme joukkueessa "Iloiset Hulivilit", joukkueen muut jäsenet olivat Seija ja Eppu sekä Sanna ja Rilla. Myös Hulda-sisko oli Tuulan kanssa nomeilemassa Novascotiannoutajien joukkueessa, joten Happyt olivat paikalla hyvin edustettuina. Essin suoritus oli oikein mukava; haussa ilmeisesti ruudun runsas iltapäiväinen hajumaailma jarrutti sen vauhtia treeneissä totutusta vauhdista, mutta hieman rauhallisemmallakin vauhdilla se ehti hienosti palauttaa kaikki viisi damia määräajassa. Markkeerauksissa olemme panostaneet malttiin ja niinpä paikallaan pysyminen onkin hyvällä mallilla sekä laukausten että heittojen suhteen. Markkeerauspaikat olivat aika peitteiset ts. koira näki vain kapean sektorin heitosta, mutta matkat eivät olleet pitkiä. Ensimmäinen markkeeraus tuli ojan taakse ja sitä motivoitiin vaakkumisella ja laukauksella. Essi kaartoi ojan ylitettyään vasemmalle damiin nähden palaten sitten etsimään damia oikealta alueelta löytäen sen. Toiselle markkeerausheitolle ammuttiin myös laukaus, tämän damin Essi paikansi nopeasti. Ohjaustehtävä oli helpohko, koska ohjaus tuli samaan paikkaan ojan taakse, mihin ensimmäinen markkeeraus oli heitetty. Essi lähti linjalle hyvin, etsi ensin lyhyesti damin vasemmalta puolelta, paikansi ja palautti damin minulle. Erittäin hyödyllinen päivä jatkoa ajatellen, paljon tuli ajatuksia harjoittelun suhteen sekä oman toiminnan suhteen koetilanteissa, kiitokset siis kaikille päivän mahdollistaneille toimihenkilöille sekä tietenkin myös kanssakisaajille mukavasta ja opettavaisesta päivästä! Vaikka ajomatkaa kertyikin päivälle paljon, ei päivä tuntunut raskaalta. Matkalla näimme myös kevään ensimmäisen joutsenen. Uskomatonta, että taas ollaan keväässä, kun vasta haikeina seurasimme muuttoaurojen  matkaamista etelään syksyisten automatkojen lomassa!

Alkuviikosta sain ilmoituksen, että pääsen mukaan huhtikuussa järjestettävälle kasvattajan jatkokurssille. Etukäteisvalmistautuminen edellyttää kolmeen kirjaan perehtymistä, joista kaksi onneksi jo löytyi kotihyllystä. Kolmannen tarvittavan kirjan sain postilaatikkoon perjantaina, joten valmistautuminen mielenkiintoiselle kurssille alkakoon. :)

12.03.2009 Eilen illalla Savon Nuuskujen vuosikokouksessa Eve palkittiin kauniilla kaiverretulla valiokuksalla ja kunniakirjalla. Essi puolestaan sai "Tosi Yrittäjä" -kiertopalkinnon, joka annetaan vuoden aikana eniten virallisissa kokeissa startanneelle koirakolle. Viime vuonnahan samaisen palkinnon sai Eve, joten koirapatsas palasi samalle paikalle olohuoneeseemme käytyään tekemässä iltalenkin Varkaudessa. :)

08.03.2009 Milloinkahan sitä oikeasti oppisi, että kun koira ei ole turkissaan, sitä ei kannata viedä kehään? Vieläpä, kun tuomarimuutoksen vuoksi olisi saanut rahansa takaisin ja voinut hankkia silläkin rahalla jotain muuta kuin kaksi pätkää punaista muovinauhaa. Essi kuitenkin esiintyi kauniisti saaden kaikkien aikojen lyhyimmän arvostelun. Oli päivässä toki monta positiivistakin asiaa; aamulla Sanna soitteli, että olivat Rillan kanssa tokoilleet kolmannen ALO1: n, joka oikeuttaa TK1 tunnukseen.  Näyttelyssä puolestaan oli hienoa katsoa, kun urosten puolella treenikaverit Manu ja Leevi sijoittuivat hienosti saaden ensimmäisen sertinsä ja varasertinsä, samoin Even poika Luigi esiintyi jälleen todella kauniisti ERInomaisen arvoisesti. Nartuissa loisti Even tytär Hulda, jota Tuike ansiokkaasti handlasi varasertin arvoisesti, eli kolmas ja viimeinen serti jäi aivan pienestä kiinni. (Voitaisiinkohan sertin ja varasertin lisäksi jatkossa jakaa myös tapaserti alle 2-vuotiaille koirille, joiden sertikiintiö on jo täysi? :)) Päivän näyttelymenestyksestä kermat kuori kennel Jadored's, kun Ninan Rudi oli ROP ja Rilla VSP ja ROP-vet. Paljon onnea teille kaikille!

03.03.2009  Eve ja Essi saivat tänään matokuurit (Drontal comp), koska aamulla jostain muistui mieleen, että syksyllä taisi jäädä madotus tekemättä. Tänään postilaatikkoon saapunut uusi Tolleri ilahduttaa jälleen monipuolisuudellaan, samalla pääsee myös kesän suunnittelu kunnolla vauhtiin niin leirien kuin myös kokeiden osalta. Vuoden Tollerien tulososiosta löytyivät sekä Eve että Essi, Eve Top-tollereista kuudentena ja Essi Tulokas-tollereista neljäntenä, ollaan oikein ylpeitä meidän monipuolisista tytöistä. :) Pitkään aikaan ei ole tullut oikein kirjoitettua treeneistä tarkemmin, vaikka viikoittain tuleekin treenattua sekä nome- että tokoasioita ryhmässä ja omalla porukalla. Lisäänpä nyt nometreenikansioon muutaman viimeaikoina tehdyn treenin jatkossakin muistettavaksi.

28.02.2009 Ihana muisto tasan kahden vuoden takaa: "Iltaa kohden Eve muuttui levottomammaksi ja viimein alkoikin ponnistusvaihe, joka kesti lähes kaksi tuntia, ennen kuin ensimmäinen poika syntyi. Toisena syntynyttä tyttöä ei tarvinnut tämän jälkeen odotella kuin 15 minuuttia ja jo kymmenen minuutin kuluttua tästä syntyi kolmas pentu, uros. Jälleen kului 15 minuuttia, ja neljäntenä syntyi jälleen tyttö. Vajaan puolentunnin tauon jälkeen Eve jatkoi urakkaansa ja 15 minuutin välillä syntyi kaksi tyttöä, joista viidentenä syntynyt pentu painoi 382g ja kuudentena syntynyt tyttö 350g. Koko pentue oli virkeä ja pyrki heti imemään, Eve puolestaan on hoivannut pentuetta alusta saakka maailman vastuuntuntoisimman äidin tavoin." Tuntuu hämmästyttävältä, että tuosta hetkestä on tänään kaksi vuotta. Paljon ovat Happyt kotijoukkoineen ehtineet kahdessa vuodessa puuhastelemaan ja toivottavasti paljon mukavia hetkiä on kaikilla vielä edessä päin. Paljon onnea Luigi (Wäinämöinen), Hulda (Tähtityttö), Eppu (Tähtipoika), Rilla (Pikku-Eve), Emma (Vitostyttö) ja tietenkin rakas Essi (Kutostyttö)! Ja omistajille sekä tietenkin kasvattajalle mukavaa juhlapäivää! :)

08.02.2009 Koirien parissa hujahti tämäkin viikonloppu, mikä ei tietysti sinällään yllätä. Omien koirien nouto- ja tokotreenien lisäksi Kati osallistui lauantaina Savon Nuuskujen näyttelykoulutukseen Lemmikkiareenalla opastamalla tolleristeja näyttelymaailman saloihin ja pääsi samalla tuomaroimaan koulutuksen lopuksi järjestetyn match shown. Eve oli mukana koulutusosiossa demonstraatiokoirana ja hoiti tehtävänsä erinomaisesti. :) Sunnuntaina pääsimme molemmat Atin kanssa tuomaroimaan agilityseura Hukkaputken mätsäriä niin ikään  Lemmikkiareenalle. Todella hauska ja mielenkiintoinen päivä, monta kauniisti esiintyvää koiraa ja taitavaa handleria ehdittiin päivän aikana nähdä, sekä samalla opastaa aloittelevia koirakoita näyttelykäyttäytymisessä. Iloisesta tulosuutisesta tänään vastasivat Rilla ja Sanna, jotka olivat tokoilleet hienon ALO1:n luokkavoiton ja KP:n höystämänä. Team Evessin onnittelee!

29.01.2009 Tammikuu on kulunut nopeasti sekä toko- että nometreeneissä ja samalla tietysti ihan normaalia arkea elämällä. Mukavaa on ollut juoksutauon jälkeen päästä kiinni normaaliin treenirytmiin ja porukkatreeneihin. Tänään Eve ja Essi kävivät silmäpeilauksessa Kuopion yksityisellä eläinlääkäriasemalla, Eve toista ja Essi ensimmäistä kertaa. Molempien silmät osoittautuivat terveiksi, Essillä on vasemman silmän linssin takapinnalle kiinnittynyt pieni sikiöaikainen verisuonijäänne, joka ei vaikuta näkökykyyn tai ole perinnöllinen. Silmäpeilaukset ylipäätään ovat mielenkiintoisia siksikin, että diagnoosit saattavat vaihdella todella radikaalisti peilaajasta riippuen. Even Remu-veli (KoiraNetissa) sai ensimmäisessä silmäpeilauksessaan aikanaan tuloksen: Posterior polaarinen katarakta : todettu, jonka eläinlääkäri vakuutti tuolloin olevan täysin selkeä muutos. Äskettäin suoritetussa uusintapeilauksessa eläinlääkäri näki Remun silmässä harmittoman pigmenttimuutoksen eikä jälkeäkään kaihista. Seuraavaksi asia etenee Kennelliiton paneeliin, jossa tehdään ratkaisu diagnoosista. Tämä ei ole suinkaan ensimmäinen kaihidiagnoosi, jonka kuulen muuttuvan seuraavassa peilauksessa joksikin toisenlaiseksi muutokseksi, siksipä peilausten luotettavuus hieman mietityttääkin. Onneksi oma vakioeläinlääkärimme paneutui totuttuun tapaansa peilaamiseen huolellisesti ja käytti riittävästi aikaa molempien tyttöjen tutkimiseen. Koska Essi täyttää pian kaksi vuotta, täytin siitä myös saman tien Novascotiannoutajat ry:n sivuilla olevan terveyskyselyn.

12.01.2009 Viime yönä heräsin kahden aikaan ajatukseen, että "minä se muuten sanoin Even iän väärin kehässä eilen", ja totta tosiaan, arvostelu vahvistaa sen, että kuvittelin Even olevan edelleen kolmevuotias. Suurempaa merkitystä tuolla iällä arvostelun kannalta tuskin oli, mutta huvittavaa on, miten asiat yhtäkkiä putkahtavat mieleen. Ja olivatpa muutamat tarkkasilmäisemmät jo huomanneetkin virheellisen iän arvostelussa. :)

11.01.2009 Näyttelyvuosi alkoi tänään Kajaanin KV:ssa, jossa sekä Eve että Essi pääsivät esiintymään. Molemmat tytöt saivat erinomaisen laatuarvostelun, Eve sijoittui avoimessa luokassa toiseksi, Essi puolestaan voitti käyttöluokan. Nartuissa taisivat kaikki osallistuneet saada erinomaisen (vaaleanpunaiset nauhat loppuivat kesken valioluokassa), joten PN-kehässä oli hieman täyttä, etenkin kun kehä oli melkoisen pieni. Mahdutimme kuitenkin koko Evessin tiimin :) muiden joukkoon Atin handlatessa Eveä ja minun Essiä. Kun tuomari poimi kuusi narttua jatkoon, olimme edelleen näiden joukossa. Neljän joukkoon emme sijoittuneet, Eve oli viides ja Essi kuudes. Essi sai kuitenkin varasertin, kuten muuten myös Kuopion KV:ssa samalta tuomarilta. Vaikka vaaleanpunaista jaettiinkin avokätisesti, sijoitukset menivät linjassa ja myös arvostelut olivat koirien näköisiä. Tulevien näyttelyiden suhteen suunnitelmat ovat vielä auki, katsotaan ilmoittautumisia myöhemmin karvatilanteen mukaan. (Kuten Kuopiossakin elokuussa, päätin vasta hieman ennen luokan alkua Essin kehään viemisestä, koska karvatilanne ei ole ihan parhaalla tolalla, mutta kyllähän tuo taas kannatti.) Treenipuolella pääsimme taas eilen aloittamaan yhteistreenit Minna Canthin kaarihallilla. Kahden tollerin ja kahden flatin kombinaatiolla teimme ensin muutamia perustottelevaisuusjuttuja ja lopuksi hyödynsimme hiekkapohjaista hallia noutoharjoituksiin ohjausten, muistitehtävän ja häiriömarkkeerausten muodossa. Oli todella mukavaa päästä aloittamaan treenit pitkästä aikaa! Alla muutama kuva todistusaineistoksi, kuvien copyright Jussi Pyykkönen. Ensimmäisessä kuvassa handlerin ja handlattavan aitoa riemua luokkavoitosta (nuo minun ilmeet on kyllä vailla vertaa...) :D, toisessa todistusaineistoa Atin handlaamisesta ja kolmannessa siitä, että oltiinpas kehässä yhtä aikaa. Kiitos paljon Jussille kuvista!

Photobucket Photobucket Photobucket

05.01.2009 Uusi vuosi on käynnistynyt ja vähitellen pääsemme myös käynnistelemään juoksujen ajan tauolla olleita harrastuksia. Tänään tehtiin ensimmäiset vapaat metsälenkit sitten juoksujen alkamisen ja voi autuus sitä nautintoa! Eve ja Essi spurttailivat minkä ehtivät ja Kati nautti ainakin saman verran, kun ei tarvinnut vältellä kaiken maailman fleksipellejä. Joulun jälkeen pääsimme Riikan kanssa purkamaan ylimääräistä energiaamme kokoamalla yhteen nuoria savolaisia tollereita ohjaajineen noutotreeneihin. Vietimmekin todella mukavan päivän Kirsin & Tinkan, Matin & Milon, Pauliinan, Antin & Manun sekä Titan ja Nellin kanssa treenaten malttia, motivoitua hakua sekä riistan nostoa ja kantamista Niuvan maisemissa. Treenien lopuksi Riikka ja Kepe vielä näyttivät, millaisilla harjoituksilla voi myöhemmin harjoitella ohjausta ja malttia sekä miten nopea ja motivoitunut koira työskentelee hakuruudussa. Kepen suorituksia oli kiva katsoa, koska koira suuntasi energiansa täsmälleen oikeisiin asioihin ja oli harjoitusten välillä todella kuuliainen. Kiitoksia kaikille onnistuneesta päivästä, erityiskiitokset Riikalle hauskasta ja sujuvasta yhteistyöstä päivän suunnittelussa ja toteuttamisessa sekä tietenkin Kepelle demokoirana toimimisesta! Eilen pääsimme ihastelemaan Iippoa, joka edustaa tällä hetkellä Savon seudun uusimpia tolleritulokkaita. Iippo on reipas ja syötävän suloinen, kuten alla olevista kuvista voi helposti havaita. "Isoveli" Leevi on ottanut uuden tulokkaan hyvin vastaan ja  esitteli uutta kaveriaan ilman mustasukkaisuutta vieraillekin, kiitos Hannalle ja Jannelle mukavasta kyläilytuokiosta!

Photobucket Photobucket Photobucket

 

Uutisia vuodelta 2008