2.9.2007
Zetat jo 9 ja ½ viikkoisia. "Hirvijälkeäkin" ovat innolla nuuhkineet ja eläinlääkäri kehui lapsoset
UPEA säärisiksi! Ei siis tietokaan ulko-/sisäkierteistä ainakaanvielä tässä vaiheessa.
Vihdoinkin myös paljon uusia kuvia! tänne siis: Zillan Zetat
Zena & Zack
21.7.2007
Pääsi viimepäivityskerralla unohtumaan, että kävimmehän me Ollen kanssa juhannuksena ihan
kotinäyttelyssäkin. Ruotasalainen naistuomari kirjotutti Ollelle hyvän arvostelun. Karvapeite vain oli hieman makaavaa,
pohjavillan puuttumisen vuoksi. Tuloksena EH/2. Laitan jonakin päivänä sen arvostelun tännekin.
Zillan pennut ovat jo 3 viikkoisia viikareita. Silmät aukesivat 1,5 viikon iässä.
Nyt otetaan jo rajujakin painimatseja purnaamisien ja haukkujen kera sekä syödään ihan oikeaa mössöruokaakin maidon lisäksi.
Hännät viuhtoivat kovasti ja valokuvaaja (minä) otettiin ilolla vastaan heidän omaan leikkimökkiinsä.
Jeri-iskäkin kävi kylässä torstaina, mutta pentujansa ei tainnut vielä nähdä.
Tein pennuille nyt oman sivun. Zillan Zetat (klikkaa).
Siellä on paljon kuvia kaheksosista ja lisää tulee.
pikkuinen Zinta-tyttö
Kiltti Olle-japsi, taas harjoittanut plastiikkakirurgian erikoisalaansa, pumpuli-imua...
1.7.2007
Minun näkemäni uni kävi toteen ja Zilla synnytti torstaina 28.6 yhdeksän pientä jämttiä.
Yksi valitettavasti kuoli synnytyksen aikoihin. Meillä on siis minun onnenluvun verran eli
8 pirteää ja jäntevää pentua talossa, 5 narttua ja 3 urosta.
Tällä kertaa emme uskaltaneet laittaa pentuilmoituksia minnekään ennenkuin varmistuu mitä
sieltä tulee. Pentuja on siis vielä varattavissa. Muutama heppu vaikuttaisi olevan lähdössä
Zillan synnyinseuduille, Ruotsiin. Nimetkin on jo päätetty ja ne alkavat Z:lla.
Zilla on ylpeä aikaansaannoksestaan...
...kuten myös pentujen komeapäinen Jeri-iskä :)
Kelopojan Jeri ja Zilla keväisessä auringonlaskussa
6.6.2007
Tasan 5 kuukautta viime päivityksestä! :/
No jos joku on päivityksiä odotellut niin nyt niitä vihdoin saa. Päivitetty hieman kaikkien koirien sivuja (sekä hieman minunkin...uusi kuva pitäs kyllä saada.. :/ ). Muutama kuva tältä vuodelta galleriassa.
Lisää päivityksiä taas juhannuksen jälkeen. Lupaan ja vannon kautta kiven ja kannon. Jos sanani syön niin mörökölli minut vieköön. Siihen asti saatte pähkäillä tätä kuvää, joka on otettu huhtikuun loppupuolella... Toivottavasti joku pitää arvoituksista... Voin antaa lisävihjeitä, jos ette millään keksi ;)
6.1.2007
Olle juhlii tänään yksivuotissyntymäpäiväänsä!
Lahjankin herra sai, mutta viime päivinä ainoa asia minkä Olle on nähnyt ja kuullut on Nuppu, jolla on juoksu parhaimmillaan. Lahja on siis vieläkin avaamatta... Normaalissa mielentilassa paketti olisi heti revitty auki ja kiharat pakettinarut laitettu visusti talteen.
No paljastanpa kuitenkin mitä paketissa piilee; pehmolelu, kunnon kokoinen pehmolelu jonka tyhjentämisessä Ollella meneekin hetkinen. Se on kylläkin vanha pehmolelu, jota Olle on jo pentuna vähän rettuuttanut ja repinyt.
Poika raukka on sekaisin kuin seinäkello Nupun vuoksi ja sen takia kameralle poseeraaminenkaan ei tänään tahtonut kiinnostaa, mutta tässä pikkupojasta muutama tänään otettu kuva:
18.12.2006
Pitkä tovi ehtikin vierähtää viime päivityksistä ja syksyn aikana on ehtinyt tapahtua kaikenlaista. Koulun kanssa riittää sen verran paljon tekemistä, ettei ehdi koneen ääressä istuskelemaan paljon ja sen vuoksi sivut ovat olleet (ja tulevat olemaankin vielä jonkin aikaa) tois arvoisempi asia.
Zillalle kaadettiin syksyn aikana neljä hirveä ja hyviä haukkuja on ollut useampiakin. Pimeä on vain välillä yllättänyt tai jokin muu näköeste estänyt ampumasta kaikista haukuista. Muutamissa kisoissakin Zilla käväisi, mutta menestystä ei tällä kertaa tullut kummoisesti Zillan haukkumien hirvien häiriinnyttyä kauempana metsässä ammuskelevista metsästäjistä.
Nuppu teki ensimmäistä kertaa ihan täydellisen karvanvaihdoksen tänä syksynä, mitä kestikin monta kuukautta. Sen vuoksi emme viitsineet lähteä Oulun KV:henkaan ajelemaan lokakuussa. Nyt vasta näyttäisi kasvattavan uutta karvaa. Nupun kanssa olemme keskittyneet kesän jälkeen enimmäkseen agilityyn.
Ollestakin on kasvanut jo iso poitsu. :)
Sivuja päivitelty sieltä täältä. Vähän joka puolelta. Vähän kuviakin on tullut näpsittyä syksyn mittaan. Uusinta kuvasatoa näät galleriastamme.
7.8.2006
Taas ovat kesä ja loma lopuillaan. Harmi. :/ Zilla voi tietysti olla asiasta hiukan toista mieltä. Nimittäin kohta se pääsee taas haukkua paukuttelemaan metsiköihin.
Muutama päivä ennen juhannusta kävimme Ollen kanssa kahdestaan mätsärissä. Ja poika veti taas niin hienon shown ettei tuomari voinut kuin ottaa sen mätsärin kahden parhaan pennun joukkoon. Lopulta Olle jäi hyväksi kakkoseksi eli BIS2-pennuksi häviten taas jälleen kerran oman ikäiselleen Bauceronille.
Heinäkuun puolessa välissä kävimme Järvenpäässä japaninpystykorvien erikoisnäyttelyssä joka oli samalla japsien 25-vuotisjuhlanäyttely. Olle esintyy hienosti ja ryhdikkäästi ja voitti oman luokkansa, hammasongelmista huolimatta. Sattuneesta syystä pidemmälle ei kuitenkaan päästy. Nuppukin esiintyi ihan mallikkaasti saaden Eh:n.
Uusi kuva-albumi lisätty.
11.6.2006
Kävimme Nupun ja Ollen kanssa viime viikon torstaina 1.6. mätsärissä ja ihan mukavasti menikin. Olle oli sinisten pentujen toinen saaden kotiin viemisiksi pussukallisen raksuja (maan mielenkiintoisista hajuista huolimatta..). Nuppu oli sinisten aikuisten viides vaikka ystäväni Elina joutuikin esittämään sen ekassa osiossa minun ollessa Ollen kanssa jatkokisassa. Ja Nuppuhan ei tunnetusti tee kovin hyvää yhteistyötä kehissä muiden kuin minun kanssa. Se yritti koko ajan kuikuilla ett missäs se mamma luuraa. ;)
Pääsimme muutes agilitykurssilekin vihdoin arvan suosiessa meitä.
Galleriatkin ovat nyt vihdoin valmiita.
21.5.2006
Sivut ovat edelleen hieman kesken, mutta kohta minulla alkaa loma ja on hieman enemmän aikaa päivitellä ja tehdä sivut loppuun.
Kävimme tänään Nupun kanssa hallittavuustestissä. Läpäisimme sen mallikkaasti, vaikka Nuppua kovin himotti käydä syömässä kentän laidalta jotain niin hyvälle tuoksuvaa. Nuppu onneksi hillitsi himonsa suoritusten ajaksi. Ja nyt täytyy odotella suosiiko arpaonni meitä. Tunkua kurssille on taas paljon ja hyväksyttyjen suoritusten keskuudestakin joudutaan vielä arpomaan ketkä pääsee. Viime vuonna ei ollut hallittavuustestiä vaan kurssille pääsivät ne jotka sattuivat saamaan puhelinyhteyden vetäjiin. Kovasta yrityksestä huolimatta viime vuonna puhelin tyyttäsi vain varattua emmekä päässeet kurssille.
Viikko on nyt kulunut siitä kun alkoi näkyä merkkejä Zillan pentujen tulosta. Odotimme. Odotimme. Ja odotimme vähän lisää. Vuorokauden kuluessa, kun yhtäkään pentua ei vielä näkynyt, soitimme eläinlääkärille ja Zilla sai ajan iltapäivälle. Tulin koulusta kotiin ja ajattelin, että Zillakin olisi jo tullut, mutta ei. Silloin arvelin, että kaikki ei ole kunnossa. Parin tunnin kuluttua iskä tuli ja ihmettelin missä Zilla on. Iskä sanoi, että se on nukkumassa tuolla autossa. Zillalle oli jouduttu tekemään keisarinleikkaus ja yksi kuollut pentu oli ollut Zillan massussa. Pentu oli luultavasti kuollut ihan parin päivän, kun oli kuitenkin kasvanut ihan oikean kokoiseksi. Pentu ei kuitenkaan muutenkaan ollut ihan kunnossa. Ei siis päästy hoivaamaan Zillan kanssa pikkuisia. :(
Zilla on kuitenkin toipunut supervauhtia ja hyppelee jo keviästi hiirien perässä ojissa ja haukkuu kaikki oravat puissa. Ei malta ottaa iisisti.
22.4.2006
Tänään Nuppu kävi Muurolan ryhmänäyttelyssä Saija Juutilaisen tuomaroitavana. Hyvä arvostelu saatiin ja tuloksena Avo EH/2. Tänään olin oikein ylpeä Nupusta. ;) Pohjavillat saivat kylläkin kyytiä edellispäivän pesussa, föönäyksessa ja harjauksessa, mutta luultavasti niitä oli vielä jäljellä useampi Nupussa kuin minun suussa ja nenässä... Arvostelu löytyy tulokset-kohdasta.
Ollekin oli katselemassa näyttelyn tohinaa ja nautiskeli vain ihmisten ja muiden koirien huomiosta häntä kohtaan.
17.4.2006
Sain kuin sainkin aikaseksi Nupulle ja Ollelle jonkinlaiset omat kotisivut koulunkäynnin lomassa. Nuppu ja Nekku toki ovat vielä ystäviä vaikkeivat samoilla sivuilla enään seikkailekaan. Sivut ovat vieläkin vähän kesken mutta muokkailen kun ehdin.
Kävimme Nupun kanssa eilen harjoittelemassa Match Show:ssa tulevaa Muurolan ryhmänäyttelyä varten. Ja ihan mallikkaastihan se melkeinpä menikin vaikka sattui olemaan vieläpä mies tuomari.
Ollekin on sopeutunut todella hyvin poppooseemme. Olle taitaakin olla jopa Nupun mielestä tosi huippu tyyppi, kun ne niin äkkiä tutustuivat. Nuppu ei nimittäin ole suostunut oikeastaan koskaan leikkimään muiden koirien kanssa kuin Nekun ja joskus Zillan ja nyt myös Ollen.
Zillalle odottelemme pentuja syntyväksi toukokuun puolessa välissä. Varauksiakin metsästyskavereista on jo tullut mukavasti, joten toivottavasti saisimme elämämme ensimmäiset oman koiran pennut taloomme. :) Alla on vähän minun fiksailema kuva Zillasta ja hänen sulhasestaan Tupa Ukon Jermusta...