Pretty Touch Christalsoul "NUPPU"
Lempinimiä: Nupperi, Nuppunshki, Nupsu, Nöpö..
Syntynyt: 15.4.04
Harrastukset: Nekun ja Ollen kanssa painiminen, agility ja "kotitoko" sekä näyttelyt ja mätsärit pienimuotoisesti
Nuppu on iloinen, mielyttämisen haluinen (siis mielyttämään itseään) raputuksia
rakastava arkajalka, tosin hyvin omistajilleen omistautunut, hieman hienosteleva, omanarvontunteva halipusupaketti. Se on ollut myös aina todella rauhallinen ja osaa ottaa rennosti. Mutta kyllä siitäkin vauhtia lähtee, kun se pääsee muiden kanssa ulos spurttaileen ja painimaan. Agilitykurssillekin pääsimme vihdoin. Läpäisimme hallittavuustestin ja arpaonni suosi. Viime vuonna oli huonoa tuuria emmekä mahtuneet kurssille silloin, mutta kesällä -06 tärppäsi ja hyvä niin Nuppu nimittäin tuntuu todella pitävän agilitysta. Kennelliiton suurleirillä saimme pientä esimakua siitä ja lisäksi olemme käyneet muutamia kertoja itsenäisesti agilitykentällä. Nekku ja Nuppu innostuvat välillä yhdessä juoksemaan peräkanaa esteitä...
Nupun lempileluja on vetohiiret, jotka on kyllä tarkoitettu kissoille, mutta se nyt on muutenkin vähän kissamainen. Talutusremmin vetäminen on myös hauska leikki. Veden kanssa on kiva läträtä, varsinkin kesäisin ulkona. Kaikista vieraistakin pitää tietysti ilmoittaa, vaikka se tietää ettei se ole sallittua.
Syöminen on yksi Nupun lempilajeista ja se onkin meidän porukan
kulinaristi. Maistaa tätä, maistaa tuota ja yrittää työntää
tavalliset koiranmuonat sivuun (nykyään nekin menevät muittamutkitta alas). Nupun epäonneksi emme kuitenkaan
asu koirataivaassa, joten oikeita herkkujen herkkuja kuten hirvenlihaa,
pullaa ja jäätelöä se saa harvemmin. Kyllä Nuppukin ymmärtää,
että eihän sellainen mässäily tee hyvää linjoille! (vai ymmärtääköhän sittenkään..).
Diivailukaan ei toki ole vielä loppunut. Ehei! Se joka uskaltaakin
nostaa väärin niin… Ja turkki täytyy pitää puhtaana päivittäisellä nuolemisella.
Harjaamisestakin tämä tyttö oikein nauttii.
Saunominenkin on yksi Nupun rituaaleista.
Roskien dyykkaus on jäänyt vähemmälle kun
roskikseen laitettiin kansi, mutta edelleen joskus kun tulemme kotiin,
kansi on työnnetty sivuun ja karkkipaperit on revitty pienen
pieneksi silpuksi matolle. Nuppu ei vain voi vastustaa niitä
kun ne tuoksuvat niin hyvälle! Myös vessapaperirullat pitää olla
käyneet Nupun tehosilppurissa ennen kuin niille annetaan lupa mennä roskikseen.
Nuppu on kotoisin Etelä-Suomesta, Lahdesta, mutta on sopeutunut
oikein hyvin tänne Lappiinkin. Sillä on 2 kaunista siskoa ja 1 ihana velipoika!
Nupun Galleria
Tietokanta