Mielipiteet
kaarinalainen maaliskuu 2007
Sosiaalilautakunnan sosialidemokraattien suunnitelmat vuodelle 2007
Sosiaalilautakunta on vieraillut useissa toimipisteissä ja tutustunut niiden arkeenkin. Mielenkiintoiset vierailut ovat herättäneet paljon ajatuksia, mutta erityisesti mieleemme on jäänyt Torpan toimintakeskuksen tilojen ahtaus ja erinäiset työturvallisuusriskit. Haluammekin omalta osaltamme edistää Torpan ja Kaislan uusien tilojen rakentamista vuoden 2007 aikana. Ryhmämme on yksimielinen omaishoidon tukikeskuksen tarpeellisuudesta. Nyt tämä onkin iloksemme harjakaisensakin viettänyt ja toiminta tukikeskuksena alkaa suunnitelman mukaan 1.10.2007. Omaishoidon tukikeskuksen lisäksi Pirran laajennus on ollut tärkeä investoinnin kohde Kaarinan vammaistyölle. Laajennuksen myötä pystymme paremmin jatkossa vastamaan vammaisten palveluasumisen tarpeisiin.
Kaarinan ei tule laitostua. Kotipalveluun ja omaishoitoon tulee panostaa resursseja entistä enemmän jatkossa, koska nämä ovat hoidonporrastuksen kannalta oleellisia. Mielestämme kaikilla tulisi varallisuuteen katsomatta, olla oikeus inhimilliseen ja oikeudenmukaiseen kohteluun. Haluammekin Kaarinasta omaishoitoa ja kotipalvelua tukevan kaupungin, joka antaa mahdollisuuden kotona asumiseen ikäihmisille. Tämä on inhimillisyyden lisäksi vielä edullisempaakin kuin laitosasuminen. Vuodelle 2007 olemmekin saaneet lisää rahaa käyttöömme. Valitettavasti harkinnanvaraisten toimintojen suhteen joudumme jatkamaan hyvin tiukkaa linjaa, koska kasvun varaa talousarviossa on vain 3,8% verrattuna vuoden 2006 tilinpäätökseen. Vanhusten palveluasumisen sijoitukset saadaan onneksi tehdä tarvetta vastaavasti, joten vanhusten makuuttaminen hoidonporrastuksen kannalta väärässä paikassa on vuonna 2007 historiaa.
Ikäväksemme huostaanottojen määrät ovat kasvussa niin Kaarinassa, kuin koko Suomessa. Tälläkin saralla olisi syytä panosta enemmän rahaa ennaltaehkäisevään toimintaan. Ei ainoastaan sen edullisuuteen sijoitukseen nähden, vaan myös lasten ja perheiden hyvinvoinnin kannalta. Lapsilla tulee olla oikeus lapsuuteen.
Paljon on siis vielä tehtävää, mutta positiivisella mielellä lähdemme tähän kuluvaan vuoteen.
Sosiaalilautakunnan sosialidemokraatit
Liisa Pihkanen,
Jouni Puustinen &
Mikko Vuori

