LWB 2008 "Möhkö"
Tämä tuli tehtyä lähinnä siksi kun löytyi sopivat runkoaihiot romuista. Kannatti kuitenkin tehdä, sillä soratie ominaisuudet on paremmat kuin edellisessä pienellä etupyörällä varustetussa versiossa. Mitä kovempaa ajetaan sen parempi isopyöräinen on, mutta ketteryys ei ole aivan yhtä hyvä. Ajoasentoa joutui hieman etsimään ettei penkin ja tangon etäisyys kasva liian suureksi. Siksi selkänoja on noin pysty. Tähänastisen kokemuksen mukaan ison pyörän edut voittavat haittapuolet joten toistaiseksi ajetaan tällä.
LWB malli "Keihänen"
Aluksi olin tekemässä
Bacchetta
Agio-kloonia, mutta sitten kotoa löytyi sopiva pätkä niin jämäkkää putkea että päätin jättää alaputket pois. Vaihtoehtona pyörittelin myös 26-26 rengaskokoa (kuva suunnitelmasta alimpana), mutta päädyin kuitenkin perinteisempään (jos nyt niin voi näistä sanoa) 20-26 kokoon. Lopputulos on siis lähinnä
ER
Javelin Agion geometrialla.
Painoa on siinä 21 kiloa (kuvan mukaisessa varustuksessa) eli on kevein rakentamistani. Runkoputki on 50,8x1,5 eikä sitä enää keveämmästä arvaa tehdä. Helpoiten painoa saisi vähennettyä tekemällä penkin alumiinista. Runko tuntuu joustavan sopivasti eli vaimentaa pienet tärinät pois. Aika näyttää tuleeko ongelmia väsymisen muodossa.
Ajossa paino ei kuitenkaan tunnu paljon haittaavan. Liikkeellelähtö on tosi helppoa ja uskon että pääsen liki samaa vauhtia kuin ex-SWB:lläni. Minulle vaan jostain syystä sopii parhaiten että polkimet ovat hieman penkkiä alempana.
Tämäntyyppinen nojapyörä on varmaan aloittelijalle yksi helpoimmista ajaa. Myös taakse katsominen on helppoa toisin kuin enemmän makuuasennossa ajettavilla malleilla. Korkeutta on sen verran että kaupunkiajo ei tuota ongelmia.
Päivitetty 01.06.2008
Etusivu