|
Olen Tiina Laukkanen ja asun maalla, Suonenjoella, aviomieheni Markun ja 'kennelimme' kanssa. Ihmislapsemme ovat jo maailmalla, joten tällä hetkellä perheeseemme kuuluvat mudit Ilo, Hymy, Jokeri, Riemu, Lahja, Lempi, leonbergi Pirkko sekä Kusti-kissa.
Koirat ovat kuuluneet elämääni jo pitkään. Ensimmäisen oman koiran sain vuonna 1973, joka oli seropi Aku. Aku lähti valitettavasti pian koirien taivaaseen ja sain ensimmäisen collieni Sessan, joka eli lopulta 14-vuotiaaksi. Vuotta myöhemmin v. -77 Sessa sai seuraaa Kingistä. Kingin jäätyä auton alle 5-vuotiaana, perheeseemme tuli saksanpaimenkoira Keke (Solholmens Keke) v.-83 ja ajokoira Emma v.1985. Emman ja Keken rakkauslapset syntyivät sitten vuonna 1990 :). Tästä pentueesta jäi kotiin seropipoika Ukko, joka eli 13-vuotiaaksi. Ukko nukkui pois jouluna 2003. Leonberginkoira Boccan (Ramavan's Bocca Chiusa) hankin vuonna 1994. Boccan kanssa kierrettiin näyttelyissä ulkomailla asti ja saavutuksena siitä Suomen, Eestin ja Venäjän muotovalion arvot sekä Baltianvoittajatitteli vuodelta -98 ja vuoden voittaja-titteli vuodelta 1996. Bocca lähti koirien taivaaseen keväällä 2001. Ajokoira Heikki, tuttavallisemmin Hessu tuli perheeseemme vuonna 1996 hieman epämääräisistä oloista vain 4,5 viikon ikäisenä. Ajavaa koiraa ei Heikistä ikinä tullut, ilmeisesti hän leimautui pentuaikoinaan liikaa ihmisiin, mutta toimi hyvin perheen sohvaperunana. Mudi ET (Sea-Rock Eri Epeli) puolestaan tuli taloon kierrettyään monta kotia vuonna 1999. ET:stä kasvoi huippu mudipoika ja hän menestyi näyttelyissä, tuloksena tittelit Kans & Fin & Est & Lv & Rus Mva V-01,-04 EstV-00. ET:n myötä kiinnostukseni mudeihin kasvoi ja keväällä 2001 ajatus mudipentueesta kypsyi ja vuokrasin ystävältäni Minnalta upean mudinartun Pepen (Multi Ch JK2 Sea-Rock Hip Hop Hihhuli) joka astutettiin Unkarista tuodulla uroksella. Ensimmäinen Mustapippurin kennelin mudipentue syntyi sitten toukokuussa 2001, josta kotiin jäi mudityttö Mustapippurin Muotovaahto alias Ilo. Mustapippurin toinen pentue syntyi puolestaan Ilolle kesällä 2004 josta kotiin jäi kasvamaan toinen tyttö, Hymy. Hurmaava Lotto-tyttö on uusin tulokkaamme. Hän saapui Unkarista tuttavani Johannan mukana kesällä 2005. Loton kasvattaja on Román Istvánné. Toivon pystyväni käyttämään Lottoa tulevaisuudessa jalostukseen... Kun mietin miksi mudit alkoivat minua kiinnostaa, muistan sanonnan mudi on 'iskun ja sään kestävä'. Kiinnostus kasvatukseen lähti pitkälti muiden mudi-ihmisten kehotuksesta. Minnan narttu Pepe oli ja on edelleen huippukoira ja monen mielestä loistava koira menisi hukkaan ellei siitä saataisi jälkeläisiä. Mudeissa ihastuttaa erityisesti niiden viisaus ja nokkeluus sekä tietysti helppohoitoisuus. Olen kokeillut koirieni kanssa lähes kaikkea mitä tällä pikku paikkakunnalla voi harrastaa; jälkeä, tokoa ja agilityä. Näyttelyt ovat etupäässä tärkein harrastukseni, joissa käyn paljon. Näyttelyreissut ovat mukavia ja matkoilla tapaa usein paljon uusia mukavia ihmisiä. Tänä kesänä olemme myös käyneet harjoittelemassa palveluskoirajälkeä. Käymme silloin tällöin myös tokokentällä. Aikoinaan leonbergin Boccan kanssa jopa kilpailimme tokossa alokasluokassa. Toivottavasti viihdytte sivuillamme! Tervetuloa tutustumaan!
yhteisnokosilla Hymy, Kusti, Lotto ja Ilo
Kusti
|
© copyright 2005-2011 kennel Mustapippurin
Kopionti ilman lupaa kielletty! - Do not copy anything without permission!