2008 2007 2006 2005 2004


VUOSI 2009

9.8.2009
Aamulla matkasimme Divan ja Novan kanssa kohti Piikkiötä, missä järjestettiin tanskandoggien erikoisnäyttely. Näyttelyyn oli ilmoitettu 13 sinistä narttua, ja Nova katkaisi eh-putkensa voittamalla luokkansa ja ollen myös narttujen kolmas varasertin kera!
Norjasta tuli uutisia myös, Kirsi oli matkannut Tromssaan Ässän ja Fifin kanssa. Siellä erikoisnäyttelyyn oli ilmoitettu kolme leijonaa:1 uros ja 2 narttua. Ässä sai erin ja voitti siis urokset, sai Norjan sertin, voitti myös nartun ollen jälleen Rotunsa Paras ja Ässän nimen eteen saa nyt liittää myös Norjan ja Pohjoismaiden valion arvot. Loistava päivä! Kiitos tuhannesti Kirsille että jaksoit ottaa Ässän mukaan pitkälle matkalle.


8.8.2009
Kotiimme asteli uusi tulokas. Hän on puuteri kiinanharjakoira Diva, eli meidän Murun pentuesisar Sun Dan Elegant Lady. Katsotaan sopeutuuko rouva meidän laumaan.


1.8.2009
Kävimme Ässän kanssa Iisalmen kansainvälisessä näyttelyssä, johon oli ilmoitettu 7 leijonaa: 4 urosta ja 3 narttua. Ässä sai kuin saikin sen viimeisen cacibinsa, tuli kansainväliseksi muotovalioksi ja oli samalla pu-2! Iisalmesta matka jatkui kohti Poria, jossa Nova haki vaihteeksi yhden eh:n lisää.


7.7.2009
Pakkasimme jälleen laukut ja lähdimme tällä kertaa Lindan ja Ässän kanssa laivalla Tukholmaan, josta bussilla Nynäshamniin ja sieltä vielä lautalla Visbyyn.
Perjantai-iltana nypin puistokävelyn jälkeen Ässästä 6 punkkia. Kyllä saaressa on mukavaa! Lauantaina menimme ensin kaikkien rotujen näyttelyyn johon oli ilmoitettu 4 leijonaa. Ässä yllätti täysin olemalla ensin urosten paras, sai Ruotsin sertin ja valioitui, ja voitti vielä nartunkin ollen Rotunsa Paras!
Sunnuntaina samassa paikassa oli kansainvälinen näyttely johon oli ilmoitettu 5 leijonaa, joista tosin yksi ei tullut kehään, joten kokoonpano oli sama kuin lauantaina. Ässä teki uusinnat, ja voitti jälleen urokset saaden samalla kolmannen cacibinsa ja voitti myös nartunkin ollen jälleen Rotunsa Paras! Kyllä oli mahtava reissu!Kiitos Lindalle mahtavasta seurasta, otetaanhan taas uusiksi ;)


14.6.2009
Mökkeilyn lomassa kävimme Novan kanssa Heinäveden ryhmänäyttelyssä. Sinne oli ilmoitettu 3 sinistä, mutta vain Nova oli paikalla. Nova sai erin, joten oli samalla ROP ja sai ensimmäisen Suomen sertin! Hyvä Nova! Kiitos Viiville seurasta.


6.6.2009
Novalla komeilee nyt nimen edessä Ee jun-mva ja Ee JV-09! Junnuvalioksi heti ns. ekalla yrittämällä, jokaisella Viron reissulla tuli se junnuserti.
Oli mahtava reissu. Käytiin vanhassa kaupungissa kiertelemässä ja kuvaamassa, sattumalta päädyttiin myös keskiaikaisten kidutusvälineiden museoon. Se oli kyllä mielenkiintonen, vaikkakin kammottava. Kiitos jälleen kerran Viiville kulttuuririkkaasta (hmm) ja mieleenpainuvasta reissusta!


26.4.2009
Auton nokka kohti Lahtea, kyydissä jälleen tuttu kolmikko: minä, Viivi ja Nova, varsinaiset tehotytöt! :D Oltiin taas ehkä hieman liian aikaisin perillä, mutta ei se mitään. Kauhulla katsoin taas arvosteluja
muissa väreissä, kun tuomari oli todella tiukalla tuulella. Vihdoin ja viimein tuli sinisten vuoro. Nova sai erin ja koska oli ainoa luokassaan, voitti samalla luokkansa. Paras narttu-kehässä oli kova kilpailu
jossa Nova sijoittui kolmanneksi saaden toisen varasertin. Sinisissä saatiin kaksi uutta valiota, onnea Aatulle (Oldstone´s Amiral Harley) ja Ladylle (Saradane´s It´s Our Lady, Novan velipuolen tytär) omistajineen!
Ulkona olikin todella mukava helle kun lähdettiin ajamaan kohti Seinäjokea, että autoa piti vähän väliä tuulettaa matkalla, ja tästä sainkin kamalan flunssan josta kärsin vielä vkoa myöhemminkin. Ilmastoitu auto ois
kiva. Yö oltiin mummolassa Seinäjoella ja sunnuntaina mentiin Vaasan näyttelyyn josta tuomarilta tuli vain eh2. No, Nova sai taas leikkiä siskonsa Saphiran kanssa ihan kunnolla.
Kiitos Viiville avusta ja mahtavasta seurasta!


19.4.2009
Perjantaina auto lähti taas kohti satamaa, ja laivalla meren yli Tallinnaan. Sieltä päästiin kuin päästiinkin pienten harharetkien jälkeen Sillamäeen, muutaman kymmenen kilometrin päähän Venäjän rajasta,
jossa meidän olisi tarkoitus olla yötä hotellissa ja lauantai-aamuna sitten näyttelyyn. Matkaajina meitä oli taas minä, Miko ja Nova. Hotellissa tutustuimme erääseen vanhaan herraan, jolla oli hieno musta
doggiuros mukana. Illan vietimme yhdessä hotellin ravintolassa kuunnellen jonkun paikallisen esiintyjän lauluja, syöden kunnolla ja ihmetellen paikallisten juhlimista ja juomismäärää.. Ja suomalaiset juo paljon?
Sillamäessä oli varsin omituista käydä kävelyllä, kun joka paikassa juoksi irtokoiria, jotka kuitenkin näytti ihan siltä että niistä pidettiin huolta (trimmatut turkit yms). Talot oli paikoin todella kamalassa
kunnossa ja maassa lojui huumeruiskuja. Yön nukuin huonosti. Ensin hotellissa illalla möykkäsi asukkaat ja aamullla heräsin koirien räksytykseen. Enkä saanut enää nukuttua ja lähdin Novan kanssa aamulenkille.Mutta
enpä ole aikoihin nähnyt mitään niin kaunista maisemaa kuin minkä näin aamulenkillä: merenranta auringon valossa.

Merenranta Sillamäessä

Aamupalan ja pakkaamisen jälkeen oli sitten aika lähteä kohti näyttelyä. Päivä meni kyllä todellakin odotettua PALJON paremmin! Nova oli ainoa juniori sinisissä, joten siinä ei kilpailua ollut ja Novan saadessa erin
se oli suoraan ROP-jun ja sai toisen Jun-Sertinsä. Aluksi Nova koitti väistää tuomaria mutta pääsi möröistään onneksi nopeasti eroon. Urokset voitti upea Limbus vom Hause Wagner. Paras narttu kehässä Nova voitti 3 avoimen
luokan narttua ja oli siis Pn-1 ja rop-kehässä hävisi Limbukselle ollen VSP. Junnujen isossa kehässä ei sitten menestystä tullut, mutta siellä olikin niin paljon koiria etten ole ikinä ennen niin paljon isossa kehässä koiria
nähnyt! Ison kehän jälkeen lähdettiin ajamaan kohti Tallinnaa jossa oltiin vielä toinen yö sataman viereisessä hotellissa. Siellä tuli yö nukuttua jo paljon paremmin. Sunnuntai aamuna sitten taas autolla laivaan ja kohti Suomea.
Paljon onnea muille menestystä niittäneille Suomidoggeille, etenkin ihanalle Limbukselle ja Ristiinalle. Kiitos jälleen Mikolle kuskina olosta ja seurasta.


7.4.2009
Nova täytti 1v, sitä juhlittiin maksalaatikko-kakulla jossa oli kermavaahtoa ja nakki kynttilänä, kun ei tuo vielä osaa oikeita kynttilöitä puhaltaa ;) Onnea Novalle ja muille L-pentueen kakaroille!


14.3.2009
Aamupäivästä auton nokka kohti Tamperetta. Kyydissä Viivi, Nova ja Ässä. Lauantaina oli vuorossa leijonien kokoukset ja yö oltiin Tampereen Scandic hotelli Rosendahlissa. Miten mieletön paikka se onkaan! Harmi kun näyttely
ei ole kesällä. Mutta enpä oo tainnu ikinä ennen lähteä näyttelystä pois vasta kuuden aikaan, vieläpä niin ettei mulla oo koira ollu edes kehässä! No, pitkän päivän päätteeksi mentiin Viivin kanssa uimaan hotellin altaaseen
ja haettiin ravintolasta ruoat mitkä syötiin huoneessa kahdet silmäparit tuijottaen herkeämättä josko jotain kuitenkin tippuisi... Aamulla sitten taas kohti Pirkkahallia, nyt Novan kanssa kehään. Tuomari tuntui olevan tiukalla
päällä ja jännitti kamalasti oma kehäänmeno! Nova sai taas painia siskonsa Saphiran kanssa ennen kehää. Kehä meni Novan osalta odotettua paljon paremmin! Nova oli narttujen kolmas ja sai varasertin! Oli loistava viikonloppu!
Kiitos taas Viiville seurasta ja avusta!


13.2.2009
Aamulla auton nokka kohti satamaa Mikon ja Novan kanssa. Kohteena Tallinnan kansainvälinen näyttely. Lähdimme kokeilemaan irtoaisiko Novalle junnusertiä. Nova jäi laivamatkan ajaksi autoon syömään luuta, ja olikin ollut
kiltisti, eikä tapansa mukaan ollut tuhonnut mitään. Laiva oli Tallinnassa 12.30 ja meidän kehä olisi vasta klo 18, joten ylimääräistä aikaa oli vaikka kuinka paljon. Ajeltiin Narva maantietä jonkun matkaa ja katseltiin
maisemia, jonka jälkeen päätettiin leiriytyä näyttelypaikalle kehän viereen. No sieltähän bongattiin heti tuttuja! Paljon oli suomalaisia kehän laidalla. Miko nukkui tuolissa ja itellä alkoi jo menemään hermot odotteluun
kun tuntui ettei kello liiku mihinkään. No, vihdoinkin alkoi keltaiset doggit, joiden jälkeen oli mustat ja harlekiinit. Tässä vaiheessa olin jo menettänyt toivoni eristä, kun tuomarilla näytti olevan todella tiukka linja
eikä eriä tippunut helposti. Kun tuli meidän vuoro, Nova käyttäytyi kehässä kuin enkeli, eikä tuomarinpelostakaan ollut mitään havaintoja, häntä vaan heilui! Ja saimme kuin saimmekin sen, mitä lähdimme näyttelystä
hakemaan, eli eri1 ja junnuserti! Nova oli luokassaan ainoa. Rop-junnu kisassa hävisi junnu-urokselle ollen vsp-juniori. Paras narttu-kehään mennessä olin mennyt jo erin saaneiden määrässä täysin sekaisin ja luulin niitä
olevan ainakin 4, joten yllätys oli todella suuri kun kehään tuli meidän lisäksi vain yksi narttu! Nova hävisi tälle avoimen luokan nartulle, mutta oli kuitenkin paras narttu 2, joten saimme enemmän mitä edes uskalsin
toivoa! Fiilis oli mieletön! Kehän jälkeen tavaroiden pakkaus ja satamaan lähtö. Olimmekin satamassa mukavan ajoissa ja pääsimme heti jonottamaan. Tämän laivamatkan aikana Nova oli käsitellyt näyttelytuolia parempaan kuosiin
(hänen mielestä siis) ja tuoli lensi kotona sitten roskiin. Kiits Nova! Mutta reissu oli aivan mahtava, eikä autoa varastettu, eikä siihen murtauduttu, eikä saatu sakkoja eikä myöskään eksytty (kiitos mun karttatuloste-armeijan!
:D). Uutta matkaa putkeen vaan! Laivassa sain kuulla että upea keltainen uros Bora ( Euro Power Bora Bora) oli ollut ryp-2! Hienoa Bora ja Sini!

Kiitos Mikolle kuskina olosta ja seurastaa, laivaan ajaminen voi olla pelottavaa ;) Tanjalle jättimäiset kiitokset kun tulit viime hetkellä apuun ja hoidit lapsia että reissumme toteutui.


25.1.2009
Nyt matkamme suuntasi Viivin ja Novan kanssa Turkuun. Siellä tapasimme riehakkaissa merkeissä Novan siskon Saphiran, tytöt niin tykkäävät painia keskenään. Ja näyttävät aivan toisiltaan naamasta. Pelottavaa kuinka samanlaisia ilmeitä tytöillä on! Juttelimme myös tyttöjen veljen (KB´s Leonidas) omistajan Jaanan kanssa. Toivottavasti tapaamme vielä Leonkin joskus ;) Junioriluokan narttuja oli 3, joista Nova eh2 ja Fira eh3. Nova keksi taas pakittaa tuomaria..ihme kyllä siitä ei lukenut arvostelussa mitään eikä tullut huonompaa "arvosanaa". No, nyt taukoa muutama viikko ja sitten taas jatketaan! Kiitos Viivi seurasta ja avusta! Olet korvaamaton ;)
18.1.2009
Novan kanssa matkattiin vuoden ensimmäiseen näyttelyyn Juvalle, ryhmänäyttelyyn, jossa tuomarina oli Juha Putkonen kera tiukan linjansa. Nova kuitenkin hienosti aloitti junnukehät erillä, kilpailuluokassa tuli toiseksi häviten vanhemmalle jenkkituonnille. Ovathan nämä kaksi eri linjaa kuin eri puusta veistettyjä. Juvalta toimme kotiin lumisateen, josta koirat onkin nauttinut täysin rinnoin.