Jalostus
kaikki mudit
pentueet

MUDI
PELASTUSKOIRANA

Miksi mudi?
Koiran valinta
Pelastuskoiran kasvatus
Etsintäkoulutus
Kokeet
Meidän tiemme
Vaikeuksia
Etuja/haittoja

Mudi pelastuskoirana

Teksti: Erika Kiss
Suomennos: Terhi Multamäki
Julkaistu Unkarinpaimenkoirat-lehdessä 4-5/2003

Olin jäsenenä vapaaehtoisessa pelastuskoirajärjestössä saksanpaimenkoirani Tian kanssa, jonka ollessa 4-vuotias aloin etsiä itselleni uutta pelastuskoiraa. Tia oli hieno pelastuskoira, mutta kärsi vakavasta lonkkaviasta ja vaikka tuolloin se ei vielä osoittanutkaan oireita, tiesin, että sillä ei olisi pitkää uraa edessään. Sen lisäksi, että halusin terveemmän rodun kuin saksanpaimenkoira, harkitsin erikoistumista katastrofipelastukseen, joten halusin pienemmän ja ketterämmän koiran, joka olisi nopea, erittäin älykäs ja koulutettava, helposti haukkuva, helposti motivoituva ja jolla olisi pidempi käyttöikä.

Harkitsin border collieta, mutta koska olen unkarilainen syntyperältäni, ajattelin tutustua myös unkarilaisiin paimenkoirarotuihin. Ja löysin mudin! Pidin rodun ulkonäöstä, koska se muistutti saksanpaimenkoiraa pienemmässä koossa. Minulla oli korkeat odotukset siitä, että paimenkoirana mudi täyttäisi vaatimukseni, mutta en tuntenut ketään, jolla olisi kokemusta mudista pelastuskoirana. Kyselin netistä pelastuskoiralistalta ja sain kontaktin Sari Strömbergiin, joka vahvisti, että Suomessa mudeja oli menestyksekkäästi koulutettu pelastuskoiriksi. Kävimme kiivasta sähköpostikeskustelua ja Sari auttoi minua ymmärtämään yhä enemmän rodusta.

Kirjoitin useille unkarilaisille kasvattajille toiveestani löytää pentu pelastuskoiraksi. Löysin kenneleitä unkarilaisesta "A Kutya"-lehdestä ja Sari suositteli joitakin kenneleitä. Unkarin matkan aikana kyselin vapaana olevia pentuja ja päädyin Baromállási-kenneliin. Kasvattaja István Mák’lle sopi, että valitsen pennun hänen pentueestaan ja Istvan lupasi jättää hännät kaikille pennuille, koska tämä oli minulle tärkeä asia. Sain tehdä pennuille mukaillun Volhardin pentutestin ja valitsin Matyin. Kasvattaja kertoi myöhemmin, että hänellä oli mielessään pentu, joka sopisi minulle, mutta hän ei sanonut etukäteen mitään, ettei vaikuttaisi päätökseeni. Myöhemmin kävi ilmi, että valitsimme molemmat saman pennun!

Matyi lensi USA:an kanssamme matkustamossa, nukkuen suurimman osan pitkästä lentomatkasta. Se marssi suoraan Tian luokse, joka ei ollut mitenkään ilahtunut "kilpailijasta", mutta sieti armollisesti leikkisiä "hyökkäyksiä".

Olin kouluttanut koiran tasolle, jossa työskennellään tositoimissa, joten minulla oli muutamia ideoita miten lähteä kouluttamaan Matyia, mutta olin ensimmäistä kertaa tilanteessa, jossa minulla oli yhtä aikaa kaksi koiraa. Halusin jatkaa Tian työkäyttöä ja aloittaa Matyin kouluttamisen. Tämän yhteensovittaminen oli hankalaa ja aikaa vievää, mutta jatkoimme näin kunnes Tian kunto huononi ja sen piti jäädä eläkkeelle käytännön töistä. Koirat saivat olla vapaana asunnossa, kun olimme kotona, mutta ollessamme töissä oli Matyi häkissään. Koirat saivat leikkiä sisällä keskenään niin paljon kuin halusivat, mutta ulkona en antanut niiden leikkiä ollenkaan. Lenkkeilytin, koulutin ja leikin aina vain yhden koiran kanssa kerrallaan. Ajattelin, että en pystyisi kilpailemaan toisen koiran kanssa kommunikointitaidoissa ja halusin koirieni huomion kiinnittyvän vain minuun, ei toisiinsa. Tämä toimikin hienosti ja kasvatti molempien viettiä. Kun leikin Matyin kanssa ulkona, Tia katsoi ikkunasta ja halusi palavasti päästä tekemään jotain minun kanssani, sama toisinpäin.

Kun kävimme Matyin kanssa ensin pentukurssilla ja sitten tottelevaisuuskoulutuksessa, opetin sille tottelevaisuusliikkeitä kotipihallani, Matyin ollessa vapaana. Käytin naksutinta ja positiivista vahvistamista koulutuksessa, mikä toimi upeasti. Sisällä Matyille kelpasi palkkioksi nami, mutta ulkona lelu oli se, minkä eteen Matyi olisi tehnyt mitä vaan. Osallistuimme myös agilitykurssille ja vein pentua paljon ostoskeskuksiin ym. sosiaalistaakseni sitä. Iltaisin leikin Matyin kanssa sekä veto- että heittelyleikkejä ja opin, että se piti noutamisesta, mutta rakasti eniten vetoleikkejä. Aloitin etsintäharjoitukset Matyin ollessa 10 viikon ikäinen lähettämällä sen juoksevan henkilön perään ja Matyi rakasti tätä leikkiä! Saatuaan henkilön kiinni, Matyi sai palkaksi vetoleikin lelulla.

SIVUN ALKUUN

Meidän pelastuskoiraryhmämme käyttää ilmavainuisia etsintäkoiria. Ne kaikki on koulutettu etsimään yleisesti ihmisen hajua eikä erottelemaan hajuja. Suurin osa etsinnöistä tapahtuu metsissä tai maaseudulla. Perusharjoitus on nimeltään "karkuun juokseva henkilö". Aloitamme niin, että pikkupennun ohjaaja juoksee vähän matkan päähän siten, että pentu näkee hänet, mutta aina vastatuuleen, jotta pennulla on myös hajuärsyke näköärsykkeen lisäksi. Vähitellen, kun pentu kasvaa, pitenee myös matka ja näköärsykkeet jäävät pois. Myös ohjaaja vaihtuu johonkin toiseen perheenjäseneen tai koulutusryhmän jäseneen. Kun pentu ymmärtää etsintäliivien päälle laittamisesta ja käskysanoista, että LEIKKI alkaa, aloitamme lyhyet "sokeat" etsintäharjoitukset. Näissä harjoituksissa tuttu ihminen piiloutuu koiran huomaamatta, ohjaaja antaa etsintäkäskyn ja kävelee tuulen alapuolella pennun kanssa niin, että pentu saa muutaman minuutin kuluessa hajun maalimiehestä. Aluksi suurin osa pennuista ihmettelee, että mitäs nyt tapahtuu, kun kukaan ei juokse pois, mutta kun ne saavat hajun, ne tietävät mitä tehdä – pennut juoksevat hajua seuraten piiloutuneen henkilön luokse ja saavat palkkioksi paljon kehuja ja leikkiä. Tämän jälkeen pennut oppivat helposti etsimään aktiivisesti ihmisen hajua, koska ne oppivat, että siitä seuraa palkinto

Kun pentu oppii etsimään ihmisen hajua ilmasta, on aika aloittaa ilmaisuharjoitukset. Opetamme ilmaisun erillään etsintäharjoituksista. Suurin osa koiristamme ilmaisee ns. kertovalla ilmaisulla. Rauniokoirat opetetaan haukkumaan ja pysymään löydetyn henkilön luona kunnes ohjaaja saapuu paikalle. Kertovalla ilmaisulla ilmaisevat koirat palaavat ohjaajan luo löydettyään etsittävän henkilön ja käyttäytyvät jollakin tietyllä tavalla, jolloin ohjaaja ymmärtää seurata koiraa etsittävän luokse. Kun koira, ohjaaja ja etsitty henkilö ovat yhdessä, koira palkitaan, joskus etsittävän toimesta, mutta yleensä ohjaajan toimesta. Olin jättänyt katastrofikoulutus (raunio) suunnitelmat taakseni, joten päätin, että Matyi saa ilmaista kertovalla ilmaisulla siten, että se tulee luokseni ja haukkuu minulle. Matyi oppi todella nopeasti ja koulutettuani perusteet hyvin huolellisesti, voinkin luottaa siihen, että kun Matyi löytää etsittävän, se palaa innokkaasti haukkuen luokseni ja palaa juosten takaisin etsittävän luo. Joskus kun maasto on hankala tai matka etsittävän luokse on pitkä, Matyi toistaa ilmaisunsa useita kertoja, joka kerran haukkuaan voimistaen.

Meillä on useita testejä, jotka koiran ja ohjaajan on läpäistävä päästäkseen työskentelemään tositoimissa. Jokaisen pelastuskoiraryhmän jäsenen pitää läpäistä kurssit mm. päivä- ja yösuunnistuksessa, ensiavussa sekä ihmisille että koirille, radion käytössä, rikospaikalla käyttäytymisessä ym. Lisäksi ohjaajan ja koiran tulee osoittaa kykynsä työskennellä tiiminä. Ensiksi koirakon täytyy läpäistä tottelevaisuus ja ketteryystesti: seuraaminen löysässä hihnassa häiriön alla (ihmiset, koirat), vapaana seuraaminen (käännöksiä, ei häiriöitä), luokse tulo koiraryhmästä, välitön istuminen/maahan meno/seisominen/ (ohjaajan valinta) vapaana, josta luokse tulo sekä 10 minuutin paikalla makaaminen ryhmässä ohjaaja näkyvissä. Koiran pitää lisäksi osoittaa itsevarmuutta ketteryystelineillä.

Tämän jälkeen tulee sarja etsintäkokeita, joissa ohjaaja ja koira arvioidaan tiiminä. Koiran pitää olla valpas, etsiä aktiivisesti ja ilmaista sille koulutetulla tavalla. Ohjaajan pitää osata käyttää oikeita välineitä ja tehdä etsintäsuunnitelma, osata suunnistaa ja osoittaa kartalta mistä on etsitty ja mistä uhri löytyi. Ensimmäinen etsintätehtävä on jäljestys. Jälki on 800-1200 metriä pitkä, etsintäpartio voi kävellä jälkeä edestakaisin ja etsittävä löytyy kätkettynä jäljen ulkopuolelta. Toinen testi on päiväsaikaan tapahtuva etsintä, jossa koiran on löydettävä 16-24 hehtaarin alueelta kolmen tunnin aikana yksi piiloutunut henkilö. Kolmas testi on yöaikaan tehtävä etsintä 8-12 hehtaarin alueella, josta yksi piiloutunut henkilö pitää löytää kolmen tunnin aikana. Koirakko, joka suorittaa hyväksytysti nämä testit, saavuttaa tason II. Näitä koirakkoja voi käyttää etsintätehtävissä rajoitetusti etsinnänjohtajan harkinnan mukaan.

Saavuttaakseen tason I (täysin toimintavalmis), koirakon täytyy läpäistä vielä kaksi muuta testiä, joista päiväsaikaan suoritettava testi on seuraavanlainen: kaksi aluetta, molemmat kooltaan 12-16 hehtaaria, kuusi tuntia etsintäaikaa per alue, yksi piiloutunut henkilö molemmilla alueilla. Testin järjestävät toisen, erittäin kokeneen pelastuskoiraryhmän kokeneimmat ohjaajat. Loppukoe on yötesti: kaksi aluetta kooltaan 8-30 hehtaaria, kuusi tuntia etsintäaikaa per alue, yksi piiloutunut henkilö molemmilla alueilla. Kaikki koirakot harjoittelevat tähtäimenään taso I, taso II on vain välietappi. Kaikki I-tason saavuttaneet koirakot testataan kahden vuoden välein. Näissä testeissä alue on kooltaan 40 hehtaaria, jossa on 0-2 piiloutunutta henkilöä. Ohjaaja eikä myöskään tuomari tiedä kuinka monta maalimiestä alueella on ja missä he ovat. Mielestämme tämä testi vastaa paremmin todellisuutta, sillä tehtävämme on etsiä laajoilta alueilta ja raportoida kaikki uhrin jättämät mahdolliset johtolangat sekä koiran tarkistaman alueen laajuus. On huomattavasti vaativampaa julistaa etsitty alue tarkistetuksi, kun ketään ei ole sieltä löytynyt, mutta tämä on juuri se mitä oikeissa etsinnöissä usein tapahtuu. Yleensä kestää 2-3 vuotta saavuttaa I-taso, mutta kaikki koirakot eivät yllä tälle tasolle. Joskus koiran rahkeet loppuvat, toisinaan taas ohjaajan.

SIVUN ALKUUN

Tavoitteeni oli saavuttaa taso I Matyin kanssa ennen kuin se täyttää kaksi vuotta. Tämä oli hyvin kunnianhimoinen tavoite, emmekä savuttaneet sitä. Matyi oli 29 kk vanha, kun se läpäisi testit. Se oppi niin nopeasti, että olin aivan hämmästynyt. Olin tottunut siihen, että saksanpaimenkoirat ovat älykkäitä ja oppivat nopeasti, mutta en ollut varautunut siihen, että koira pystyisi oppimaan ja omaksumaan opitun vain kolmen treenikerran jälkeen. Avain oppimiseen oli se, että kommunikoin selvästi koiralle (naksuttimesta oli suuri apu!) ja pysyin askeleen edellä koiraa. Matyi ymmärsi etsintäleikin hyvin nopeasti ja läpäisimme jäljestyskokeen Matyin ollessa 8 kk, I-tason päivätestin 13 kk:n iässä ja yötestin 16 kk:n iässä. Koira osasi teknisesti kaiken, mutta jotain puuttui ja se johtui minusta. En osannut kunnolla lukea Matyia, olinhan tottunut lukemaan kuusi vuotta saksanpaimenkoiraa. Vaikka vaadimmekin, että koira ilmaisee aktiivisesti löytönsä, meidän pitää myös osata lukea koiriamme, enkä minä osannut vielä sujuvasti lukea Matyia. Joitakin pitkiä metsäetsintöjä tarvittiin, ennen kuin opin kunnolla lukemaan sitä. Mutta kun osallistuimme I-tason kokeisiin, saimme mainintoja siitä, kuinka hyvin olimme koiran kanssa samalla aaltopituudella. Yhteistyömme oli täydellistä ja se oli uskomaton tunne.

Ensimmäisellä alueella Matyi löysi etsittävän henkilön hatun ja otti siitä suuntaa. Seurasin Matyia, jolla oli selvästi aavistus hajusta, mutta ei vielä selvää ja voimakasta vainua maalimiehestä. Matyi jäljesti itsenäisesti, mutta ilman tulosta. Kun palasimme hatulle, aloin etsiä maalimiestä mäen toiselta puolella, jolloin Matyi sai vainun ja katosi sen sileän tien! Selvitimme tehtävän alle tunnissa! Etsittävä henkilö kertoi, että hän oli kulkenut ympäriinsä pudotettuaan hatun ennen kuin asettui paikoilleen. Matyi oli siis koko ajan toiminut oikein. Toinen alue oli myös mäkinen ja olimme melkein tutkineet alueen rajat, kun huomasin, että Matyi oli saanut vainun jostain. Se haisteli ilmaa, kiihdytti vauhtia ja juoksi edelläni polun risteykseen. Kun tulin paikalle, se ei osoittanut enää mitään mielenkiintoa. Halusin tutkia alueen ja pian Matyi löysikin "itsemurhaviestin", jonka etsittävä oli jättänyt. Viestin ympäristöstä Matyi sai taas napattua jäljen ja osoitti kaikki paikat, joihin etsittävä oli piiloutunut siksi aikaa kunnes löytäisi paremman paikan. Kohtasimme kolme vapaana juoksevaa koiraa etsintämme aikana, mutta ne eivät vaikuttaneet työskentelyyn. Toisella kierroksella löysimme etsittävän henkilön, joka oli "tehnyt itsemurhan" (kuten oli aluksi sovittu). Käskin koiran maahan ja ilmoitin löydöstä etsinnän johtajalle. Sitten palkitsin Matyin riemukkaalla taisteluleikillä!

Ryhmämme opettaa koirat pitämään yhteyttä myös äänen perusteella. Puhallamme pilliin säännöllisesti etsinnän aikana. Koira opetetaan niin, että jos se kuulee vihellyksen jälkeen etsittävän henkilön huudon, niin se juoksee ääntä kohti ja löytää etsittävän. Joka kerta kun vihellän, Matyi pysähtyy lähes henkeään pidätellen kuuntelemaan vastausta, ällistyttävää!

Toiveemme on, että jokainen tosietsintä päättyisi elossa olevan uhrin löytymiseen, mutta näin ei ole aina. Tämän takia opetamme koiramme etsimään myös ruumiita. Vähin mitä teemme on, että viemme koiran paikalle, jossa joku on kuollut, jotta näemme osoittaako koira luontaista kiinnostusta vai vastenmielisyyttä hajua kohtaan. Jotkut meistä jatkavat ruumiinetsintäkoulutusta pidemmälle kätkemällä näytteitä ruumiista (likaa, verta, hammas) kasvillisuuden sekaan, kevyesti haudattuna maahan tai puusta roikkumaan. Matyin kanssa olemme osallistuneet ruumiinetsintä kursseille ja tavoitteenamme on läpäistä testit ensi vuonna. Ensin meidän pitää kuitenkin läpäistä taidontarkistuskoe tänä syksynä.

Ryhmämme järjesti vesietsintäseminaarin tämän vuoden kesäkuussa. Koirat ovat erittäin taitavia löytämään ihmisen hajun (elävän tai kuolleen) veden alta. Koulutimme koiria etsimään sekä veneestä että rannalta käsin. Elävien ihmisten etsinnässä käytimme sukeltajia ja kuolleiden etsinnässä hajugeneraattoria. Hajugeneraattori on ilmatankki, josta lähtee pitkä letku. Letkun ja tankin välillä on laatikko, johon "ruumismateriaali" laitetaan. Letku on sijoitettu veden pinnan alapuolelle. Ilma kulkee letkua pitkin ja ottaa mukaansa ruumiin haju ja levittää sen veteen. Koulutuksen alkuvaiheessa letkun pään luona on poiju merkkinä, mutta vähitellen näkyvät avut jäävät pois.

SIVUN ALKUUN

Vaikeuksia

Matyi oli helppo kouluttaa etsintätyöhön, mutta koulutuksen aikana ilmeni joitakin ongelmia, jotka piti ratkaista. Ne johtuivat pitkälti Matyin itsetietoisuudesta ja laajasta henkilökohtaisesta reviiristä. Vaikka pentutestauksessa Matyi ei osoittanut merkkejä siitä, että olisi ollut tarkka ruumiillisesta koskemattomuudestaan, niin myöhemmin se kuitenkin osoittautui tarkaksi omasta kehostaan. Se puolusti itseään ja ympäristöään. Se ei tykännyt harjauksesta ja vihasi kynsien leikkausta. Totutin Matya kärsivällisesti ja se tuotti tulosta. Varmistin myös, että Matyi kehittäisi vahvan puremisen eston – vaikka Matyi menettäisi malttinsa jonkun kanssa ja puolustaisi itseään, ei se purisi. Tähän mennessä tätä ei ole tarvittu, mutta on mukavaa tietää, että jos esim. eläinlääkärissä Matyiin sattuisi, niin se ei purisi. Se murisee vain kertoakseen, että olemme sen yksityisalueella, jonka se sietää, vaikka ei siitä pidäkään.

Pentuna Matyilla oli myös hyvin voimakas tarve vahtia ruokaansa. Kun menin lähelle Matya sen syödessä, se murisi - ei hyväksyttävää! Sen jälkeen kun olin valinnut Matyin, pennut syötettiin kahdesta ruokakupista. Kuusi pentua söi samasta kupista ja Matyi yksin toisesta… Se ei sallinut muiden tulla samalle ruokakupille. Ruokin Matya BARF-dieetillä (lihaisia luita ja kasviksia), joten se arvosti ruokansa hyvin korkealle. Taas kerran totutin Matyia syöttämällä sitä kädestä ja pitämällä kättäni ruokakipossa. Nykyään voin ottaa mitä tahansa Matyilta pois, tosin se ei ole välttämättä ilahtunut siitä. Viime aikoina se on alkanut kuitenkin kunnioittaa minua tässä asiassa.

Koko Matyin elämän olen kasvattanut sitä positiivisin metodein, naksuttimen avulla. Ainoa negatiivinen palaute on ollut minun "murinani" kertoakseni sille, että sen pitää lopettaa paheksumani toiminta. Kun Tia jouduttiin lopettamaan ennen aikojaan, sekä minä että Matyi surimme sen poismenoa. Annoin hiukan väljemmät ohjakset Matyille ja se alkoi kuvitella, että voi tehdä päätöksiä itsenäisesti. Tottelevaisuuskoulutus auttoi suurimpaan osaan ongelmista, mutta ei Matyin "ukkoiluun", joka ilmeni merkkailuna. Tarvitsin keinon voimakkaamman negatiivisen palautteen antamiseen. Kokeiltuani useita erilaisia pantoja ja liinoja, päädyin sähköpantaan (toim. huom. Suomessa laiton). Panta antaa lievän sähköiskun koiralle, joka saa huomautuksen väärästä toiminnasta. En ole ylpeä pannan käytöstä, mutta olen sillä saanut Matyin keskittymään työtehtäviinsä merkkailun sijasta.

SIVUN ALKUUN

Etuja/haittoja

Kun mietin mudin etuja ja haittoja pelastuskoirana, tulin siihen tulokseen, että lähes kaikki haitat ovat myös etuja ja päinvastoin.

Haitat:

· Mielikuva. Koska mudi ei ole saksanpaimenkoira, useimmat ihmiset luulevat, että se on pentu joka harjoittelee. Joskus palomiehet ja poliisit aliarvioivat Matyin, koska se on pienempi ja tuntemattoman rodun edustaja. Mutta, kuten ryhmäni jäsen sanoo, epäluuloa kestää vain niin kauan, kunnes he näkevät Matyin työskentelevän…

· Koko. Mudi on pieni verrattuna saksanpaimenkoiraan, labradorinnoutajaan, kultaiseen noutajaan ym. Kokemukseni mukaan tämä ei ole ongelma maastossa, koska mudi on niin ketterä, että se puikkelehtii helposti hankalan kasvillisuuden lomassa. Lumihangessa, jossa on jäätynyt pinta, mudilla on itse asiassa paljon paremmat mahdollisuudet liikkua kuin painavammilla koirilla, joiden alla pinta pettää. Mudin koko on haitta ainoastaan ruumisetsinnässä, jossa ruumis on hyvin korkealla esim. kahden metrin korkeudella ja sitä korkeammalla. Matyi pystyy kyllä osoittamaan ruumiin, mutta ei pysty ihan tarkalleen näyttämään sen sijaintia. Minulle ehdotettiin, että nostaisin Matya, mutta se inhoaa sitä.

· Haukkuminen. Matyi pitää haukkumisesta ja olen opettanut sen sille käskystä, mutta laiminlöin opettaa hiljaa olemisen. Opiskelemme "hiljaa"-käskyä ja se tulee olemaan ohjelmassa koko Matyin loppuelämän.

· Varovaisuus. Matyi on koira, joka on hyvin tietoinen ympäristöstään ja tutkii kaiken uuden ennen kuin ryntää sen luokse. Matyi ei ole arka, parhaiten sitä ehkä kuvaa "hyvä eloonjäämisvietti".

Edut:

· Koko. Mudi on pienempi, erittäin liikkuva koira! Jos se loukkaantuisi, pystyisin helposti kantamaan sen pois metsästä. Pystyn tarvittaessa nostamaan sen erilaisiin paikkoihin ja se pystyy tutkimaan ja tunkeutumaan pienempiin paikkoihin kuin isompi koira. Pienemmän kokonsa puolesta odotan siltä myös pidempää työskentelyikää.

· Työskentelymoraali. Matyi ei näytä saksanpaimenkoiralta, mutta se on rautainen työkoira, jonka työskentelyyn voin aina luottaa olosuhteista riippumatta. Meillä oli sairaalan pihalla näytös, jossa helikopteri laskeutui, partiolaiset juoksentelivat ympäriinsä ja yleisössä oli myös koiria, mutta olosuhteista huolimatta Matyi tiesi hommansa ja teki sen hyvin.

· Etsintätyyli. Mudeilla on synnynnäinen etsintätyyli. Kun mudi saa etsintäalueelta hajun, se etsii hyvin erikoislaatuisella tavalla, liikkuen nopeasti ja tehden äkillisiä pysähdyksiä ja suunnanmuutoksia. Se on todella mielenkiintoista katsottavaa, enkä usko, että tätä etsintätyyliä voi opettaa.

· Haukkuherkkyys. Käytän hyödykseni Matyin haukkuherkkyyttä ja sille koulutettu ilmaisutyyli on haukkuminen minulle. Se oli helppoa opettaa ja Matyin ilmaisu on erittäin vahva ja luotettava!

· Varovaisuus. Koska Matyi on niin tietoinen ympäristöstään, ei minun tarvitse pelätä sitä, että se jäisi auton alle tai putoaisi kalliolta työskennellessään vapaana kaukana minusta

Lopuksi voin todeta, että olen erittäin tyytyväinen valintaani, koska sain erinomaisen työparin. Sain kaiken mitä toivoin ja minusta tuntuu siltä, että on olemassa vielä paljon mahdollisuuksia, joita voin saavuttaa Matyin kanssa. Olen ikuisesti kiitollinen Tialle, koska se opetti minulle paljon ja näytti minulle tien pelastuskoiratoimintaan. Tein paljon virheitä Tian kanssa, joita en toistanut Matyin kanssa – sen kanssa olen tehnyt uudet virheet J . Matyi on osoittautunut syvästi asialleen ja minulle omistautuneeksi pelastuskoiraksi. Matyi on myös hyvin komea ja sillä on paljon persoonallisuutta ja koiramaisia kujeita – rakastan kaikkea Matyissa!

Tavoitteenamme on suorittaa ruumiinetsintätestit ja vesietsintätestit. Osallistumme seminaareihin ainakin kerran vuodessa ja Matyi huomataan niissä aina korkeasta työmoraalistaan ja omistautumisestaan työlle – ei huono tapa viedä rotutietoutta eteenpäin! Yhden eniten arvostamistani palautteista sain koirapoliisien opettajalta ensimmäisessä ruumiinetsintäseminaarissamme. Hän sanoi, että minulla taitaa olla aarre autossani ja on siitä lähtien kutsunut Matya ihmepennuksi! Työskentelemme yhdessä kovasti ollaksemme tuon tunnustuksen arvoisia!

 

SIVUN ALKUUN