KelluvaPutkiperho

 

Idean  kelluvasta putkiperhosta sain jo joitakin vuosia sitten, joten mistään

aivan uudesta asiasta ei ole kyse vaan lähinnä vanhan asian kehittelystä.

 

Alkuun suunnittelin putkiperhon kelluvaksi vettä kevyempien materiaalien varassa, mutta pian

kuitenkin halusin putken kelluvan varmasti hieman huonommissakin olosuhteissa, siispä asiaan

piti paneutua entistä paremmin. Jo Pomperoa kehitellessäni olin käynyt läpi monenlaisia vaihto-

ehtoja, niinpä kaivelin muistini sopukoista esille silloiset mikä minkäkin vuoksi hyljätyt ideat, sekä

aloin niitä ruotimaan, jospa vaikka niissä olisi jotakin käyttökelpoista. Löysinkin mielestäni ihan

toimivan sovellutuksen tulevaan projektiini, eipä muuta kuin kokeilemaan toimisiko se käytännössä

toivotulla tavalla. Ja mikä ettei, toimihan se odotettua paremminkin. Se että perho  nousi uudelleen

pintaan upottuaan jostakin syystä, esimerkiksi nopeasta siimasta vedosta kun siima oli upoksissa antoi

uskoa sen pidempiaikaiseenkin kelluntaan.

Miksi sitten putkiperhon pitäisi kellua?

Pintakalvo lohestus on toinen mieli kalastusmuotoni ja siinä on putkiperho osoittautunut parhaaksi

vaihtoehdoksi, tosin tavalliset perhotkin kelpaavat mutta niiden kelluvuus on kyseenalaista, joka taas

on yksi onnistuneen kalastuksen edellytys, että perho pysyy pinnalla.

 

Kelluva putki on rakennettu siten .että ohut silikoniputki kulkee keskimmäisenä sen molemmissa päissä

on isommasta putkesta leikatut muutaman millin mittaiset palaset, jotka on sulatettu kiinni ohuempaan

putkeen. Sen päälle on laitettu hieman isompi kutistesukka, joka on kutistettu kiinni sisäputken päällä

oleviin lyhkäisiin putken palasiin, niin että toiseen päähän jää ylimääräiset 6-7 mm tyhjää, tähän on hyvä

sitten siimalla vetää koukku kiinni. Jos epäilee kutistesukan ja putken liitoksen vedenpitävyyttä niin

saumaan voi laittaa hieman liimaa. yleensä kuitenkin kutistesukka istuu niin tiukasti ettei vesi pääse

ilmatilaan, etenkin kun sidontavaiheessa langalla vielä hieman tiukataan liitosta. Itse perho sitten sidotaan

ihan normaaliin putkiperhon sidonta tapaan. Itse käytän siipeä kimppuna noin 2/3 osa kierrosta rungon

ympärysmitasta. Joskus vain kimpun putken päälle, silloin käytän tuuheaa kurkkuhäkilää. Rungon sisään

jäävä ilma kannattelee mukavasti perhoa, vallankin jos se on hyvin rasvattu ja käytetään pientä koukkua.

Kirkas putki antaa myös oivallisen mahdollisuuden saada aikaiseksi mahdollisemman paljon kalanpoikasta

jäljittelevän läpikuultavan rungon tekemisen jonkinlaisella hologrammikalvolla tai ilman.

 

 

Kalastus.

Kuinka sitten moisella virityksellä tulisi kalastaa?

Tapoja on monia, mutta kaikissa on yhteisenä ominaisuutena perhon keveys ja sen taipumus nousta pintaan

vedon loputtua. Ensinnäkin tapa jolla itse sillä pääsääntöisesti kalastan. Käytän kelluvaa siimaa ja pitkää

peruketta, kahdesta syystä, heitän mielelläni alaheiton muunnelmalla joka vaatii onnistuakseen pitkän

perukkeen, sekä siitä syystä että käyttämälläni tekniikalla perho kulkee ylävirrasta pää alaspäin joten

heittosiimakin kulkee kalan näkyvillä ainakin hetken, joten se ehtii hieman rauhoittua ennen kuin perho

pyyhältää sen näkökenttään. Perhoa kuljetetaan siten että se pinnalla kulkiessaan jättää jälkeensä selvän aurausvanan.

Vavalla sekä siimasta vetäen saadaan aikaiseksi vaihtelevan nopeuksinen uittorytmi.

Heitto tulee suunnata ylävirtaan tai ainakin poikkivirtaan jos se on vain mahdollista.

Toinen vaihtoehto on käyttää nopeasti uppoavaa siimaa ja kalastaa siten että siimasta vedettäessä

perho sukeltaa pohjaan päin, ja vedon hellittäessä se nousee taas pintaan. Molemmat tavat ovat toimineet

kohtalaisella tuloksella, niin taimenelle kuin lohellekin. Ainahan voi sitten kokeilla kaikkea näiden väliltä.

Normaalilla uppoperhotekniikalla kalastettaessa pohjakosketukset ovat harvemmassa koska perho kevyenä

tulee jonkin verran pojan yläpuolella hiljaisellakin vedolla. Näin ollen se on monitoimisempi kuin tavalliset

perhot, suosittelen.

Ter : h.a.                                         Takaisin