KelluvaPutkiperho
aivan uudesta asiasta ei ole kyse vaan lähinnä vanhan asian kehittelystä.
Alkuun suunnittelin putkiperhon kelluvaksi vettä kevyempien materiaalien varassa, mutta pian
kuitenkin halusin putken kelluvan varmasti hieman huonommissakin olosuhteissa, siispä asiaan
piti paneutua entistä paremmin. Jo Pomperoa kehitellessäni olin käynyt läpi monenlaisia vaihto-
ehtoja, niinpä kaivelin muistini sopukoista esille silloiset mikä minkäkin vuoksi hyljätyt ideat, sekä
aloin niitä ruotimaan, jospa vaikka niissä olisi jotakin käyttökelpoista. Löysinkin mielestäni ihan
toimivan sovellutuksen tulevaan projektiini, eipä muuta kuin kokeilemaan toimisiko se käytännössä
toivotulla tavalla. Ja mikä ettei, toimihan se odotettua paremminkin. Se että perho nousi uudelleen
pintaan upottuaan jostakin syystä, esimerkiksi nopeasta siimasta vedosta kun siima oli upoksissa antoi
uskoa sen pidempiaikaiseenkin kelluntaan.
Miksi sitten putkiperhon pitäisi kellua?
Pintakalvo lohestus on toinen mieli kalastusmuotoni ja siinä on putkiperho osoittautunut parhaaksi
vaihtoehdoksi, tosin tavalliset perhotkin kelpaavat mutta niiden kelluvuus on kyseenalaista, joka taas
on yksi onnistuneen kalastuksen edellytys, että perho pysyy pinnalla.
Kelluva putki on rakennettu siten .että ohut silikoniputki kulkee keskimmäisenä sen molemmissa päissä
on isommasta putkesta leikatut muutaman millin mittaiset palaset, jotka on sulatettu kiinni ohuempaan
putkeen. Sen päälle on laitettu hieman isompi kutistesukka, joka on kutistettu kiinni sisäputken päällä
oleviin lyhkäisiin putken palasiin, niin että toiseen päähän jää ylimääräiset 6-7 mm tyhjää, tähän on hyvä
sitten siimalla vetää koukku kiinni. Jos epäilee kutistesukan ja putken liitoksen vedenpitävyyttä niin
saumaan voi laittaa hieman liimaa. yleensä kuitenkin kutistesukka istuu niin tiukasti ettei vesi pääse
ilmatilaan, etenkin kun sidontavaiheessa langalla vielä hieman tiukataan liitosta. Itse perho sitten sidotaan
ihan normaaliin putkiperhon sidonta tapaan. Itse käytän siipeä kimppuna noin 2/3 osa kierrosta rungon
ympärysmitasta. Joskus vain kimpun putken päälle, silloin käytän tuuheaa kurkkuhäkilää. Rungon sisään
jäävä ilma kannattelee mukavasti perhoa, vallankin jos se on hyvin rasvattu ja käytetään pientä koukkua.
Kirkas putki antaa myös oivallisen mahdollisuuden saada aikaiseksi mahdollisemman paljon kalanpoikasta
jäljittelevän läpikuultavan rungon tekemisen jonkinlaisella hologrammikalvolla tai ilman.
Kalastus.
Kuinka sitten moisella virityksellä tulisi kalastaa?
Tapoja on monia, mutta kaikissa on yhteisenä ominaisuutena perhon keveys ja sen taipumus nousta pintaan
vedon loputtua. Ensinnäkin tapa jolla itse sillä pääsääntöisesti kalastan. Käytän kelluvaa siimaa ja pitkää
peruketta, kahdesta syystä, heitän mielelläni alaheiton muunnelmalla joka vaatii onnistuakseen pitkän
perukkeen, sekä siitä syystä että käyttämälläni tekniikalla perho kulkee ylävirrasta pää alaspäin joten
heittosiimakin kulkee kalan näkyvillä ainakin hetken, joten se ehtii hieman rauhoittua ennen kuin perho
pyyhältää sen näkökenttään. Perhoa kuljetetaan siten että se pinnalla kulkiessaan jättää jälkeensä selvän aurausvanan.
Vavalla sekä siimasta vetäen saadaan aikaiseksi vaihtelevan nopeuksinen uittorytmi.
Heitto tulee suunnata ylävirtaan tai ainakin poikkivirtaan jos se on vain mahdollista.
Toinen vaihtoehto on käyttää nopeasti uppoavaa siimaa ja kalastaa siten että siimasta vedettäessä
perho sukeltaa pohjaan päin, ja vedon hellittäessä se nousee taas pintaan. Molemmat tavat ovat toimineet
kohtalaisella tuloksella, niin taimenelle kuin lohellekin. Ainahan voi sitten kokeilla kaikkea näiden väliltä.
Normaalilla uppoperhotekniikalla kalastettaessa pohjakosketukset ovat harvemmassa koska perho kevyenä
tulee jonkin verran pojan yläpuolella hiljaisellakin vedolla. Näin ollen se on monitoimisempi kuin tavalliset
perhot, suosittelen.
Ter : h.a. Takaisin