Näyttelyt

31.12.05

Joulun jälkeen sain viettää muutaman päivän Mummilassa ja olisin kyllä mieluummin jäänyt sinne Uuden Vuoden viettoon, kun tullut takaisin kotiin. Nuo kyllä väittivät, että ilotulitukset ovat täällä varsin kesyjä varsinkin vanhan kodin tulituksiin verrattuna. Päätin kyllä, että juhlat voi viettää sängyn allakin ja katsellaan ensi vuotta sitten seuraavana päivänä.

24.12.05

Joulupukki pelkää minua, joten lahjat ilmestyivät kuusen alle, kun itse olin kylässä aamupuurolla. Odotin malttamattomana joskos saisin toivomani uuden pallon, kun onnistuin taas hukkaamaan palloni. Sen kyllä uskon vielä löytyvän, sillä se on jossain täällä omalla läänillä. Pallonpa sitten sainkin ja se oli mukavaa. Illalla järjestin ohjelmaa, kun yksi portti oli jäänyt auki, niin päätin sitten hilpaista. En vastannut kutsuhuutoihin ja perheen nuorimmilla alkoi olla jo hätä. Sitten minut nähtiin muutaman kerran ja viestittelin, että ei mitään hätää ole, mutta ei minulla ole kotiin kiire. Kauaksi en mennyt, oikeastaan tuolla tontin reunamailla pyöriskelin, mutta en kuitenkaan antautunut. Kun siinä sitten parisen tuntia urheilin, olin sitten sen verran uupunut, että ajattelin että ottakoon kiinni ja mennään kotiin. Järjestämäni jouluyllätys ei siis ollut varsin mieluinen.

11.12.05

Olen nyt sitten jo 3-vuotias. Vuodet ovat kiirineet vauhdilla ja olen entisestäänkin rauhoittunut. Uudessa kodissakin uskallan nyt nukkua missä vaan. Aluksi en mennyt uusille sohville, mutta kun totuin niihin, otin taas käyttöön pienen kulmauksen. Niinpä minulle iltaisin laitetaan sohvalle peitto, koska kuitenkin siellä käyn. Päivisin käyn nukkumassa peiton päällä.

15.11.05

Minä olen saanut kaksi pikkusiskoa, aivan (syötävän) söpöjä. Tykkäisin niitä kovasti paimentaa, mutta minua ei kelpuuteta lapsenlikaksi. Aluksi minä kuolasin älyttömästi ja tärisin kun niitä katselin, mutta nyt olen jo hieman rauhoittunut. Mainittakoon, että kyseessä on 2 marsua jotka tarvitsivat uuden kodin ja meille ne mukavasti mahtuivat. Tytöillä oli niin hassut nimet, että meidän oli keksittävä niille uudet ja oikeastaan nimet olivatkin valmiina, koska marsujen ottamista oltiin mietitty jo tovi. Meillä siis asustaa nyt Oili ja Oliivi

2.9.05

En ole kerinnyt kirjoittelemaan, kun isäntäväkikin on tarttuttanut kiireisen olotilansa minuun, vaikka muuten elämä onkin aika lupsakkaa. Loppukeväästä rupesin kuulemaan juttuja mahdollisesta muutosta ja yhtäkkiä huusholli oli täynnä pahvilaatikkoa. Onneksi olin kesän liikenteessä, olisivat ne laatikot hermostuttaneet minut täysin. Olin Elimäellä, mökillä ja kävin lomailemassa Lapissa. Uusista kuvista voi muutaman Lapin kuvan nähdä.

Nyt on sitten arki alkanut, minä olen nyt vantaalainen koira. Asustelen aika maaseudulla, Hakunilan urheilupuiston lähellä, Sotungissa. Pupuja ja oravia riittää. Minulla on iso aidattu tontti, sillä edellinen omistaja oli karhukoirien omistaja, joten aidat kyllä pitävät. Ainoa vika, emännän mielestä on, että kun temmellän tontilla, olen aivan järakyttävän näköinen ja joka kerta on kunnon suihku paikallaan, kaulasta hännänpäähän. Mutta kuten tuosta tämän kuun kuukauden kuvasta voi päätellä, nautin hurjasti. (Kuukauden kuvat muuten on arkistoituna noilla enkkusivuilla, sieltä voi jälkikäteen nähdä millasia kuvia etusivuillani on milloinkin ollut)

Tämä omakotitaloelämä vaan on isännille sen verran vauhdikasta, että emäntä päätti luopua tokoilusta kanssani. Hänellä ei kuulemma riitä energiaa, kun sitä pitää riittää kaikkeen muuhunkin, eikä kuulemma ole järkeä vain raahautua tunneille, jos ei kotiläksyjä kerkiä kanssani treenailla.

Saanen siis ruveta viettämään enemmän kotikoiran elämää. Pikkuemännän kanssa olin tänään yhdessä junnukisassa, mutta päätettyäni näyttää taivaanmerkit eräälle pöllölle poikakoiralle, sai hän kuulla sen verran masentavaa kommenttia minusta, että poistui paikalta. Jäi sitten sinne kehään menemättä. Minä en kyllä ole mitään näyttelykoiria, mutta nyt pikkuemännästäkin siltä tosiaan tuntui, rupeaa kuulemma muita koiria kyselemään näytettäväksi. Minusta olisi vaan kiva nuuskuttaa ja liian lähelle tulevia uroksia vähän rökittää, mutta se ei kuulemma ole hyvää käytöstä.

1.6.05

Olen superjulkkis!!! Muistattehan viimekesän kuvaussession Haltialassa, kun Aino Pikkusaari minua kuvasi. Kuvat olivat tosi upeita. Uusimmassa Lemmikkilehdessä Monica Aakko vastaili kooikereita koskeviin kysymyksiin ja minä sain toimia sitten mallina miltä kooiker näyttää. Jos saatte lehden käsiinne, niin huomaatte kyllä, että kuvateksti ei kyllä minuun liity, sillä minä olen enemmän erämies kuin sylikissa. Tosin läheisyydestä pidän kyllä siten, että hiippailen omistajien kannoilla. Kiitos vielä kerran Ainolle tosi hauskasta kuvaustuokiosta, sitä vieläkin muistellaan.

29.5.05

Voi pojat mitä onnea. Vaari ja isoäiti hemmottelevat minua pitämällä minua maalla. Tämä on koiran elämää. Emäntää kyllä hieman huolestuttaa jäänkö luokalle koulusta, vai saanko peräti potkut, kun minua ei siellä tokoilussa näy ja hän itse niin vinkui minulle paikkaa. Mutta minun on nyt hyvä olla maalla, emäntä hoi, olen vasta 2, koko loppuelämä tässä keritään opiskella. Ja oikeastaan sinulla sitä oppimista riittää, minähän yritin jo kerran kisassa näyttää kuinka homma toimii…..

22.5.05

Tänään en olisi jaksanut lähteä kisailemaan. Kun tytöt ottivat reissulaukun esiin, vilistin sängyn alle, sillä tiesin että tiedossa on samanlainen päivä kuin eilen.Yleensä tykkään näyttelytouhuista, mutta nyt ois päikkärit vaan olleet poikaa. Saivat sitten houkuteltua minut pois ja niin lähdimme taas Tuomarinkartanoon juniorhandler-kisaan. Taso oli yhtä kova kuin lauantainakin.Tänään olikin SM-osakilpailukarsinta. Minulla silmät lumpsuivat vähäsen ja nurmikollakin löytyi kaikkea kivaa nuuhkittavaa. Mette joutui kovasti tekemään töitä kanssani, mutta teki liikkeet paremmin kuin eilen. Osallistujia oli taas parisenkymmentä ja Mette oli nuorin, ainoa 1995 syntynyt. Koska jatkoon pääsi vain 5 se oli sellainen pikaesittely. Mutta tästä se lähtee, kun vaan ei unettaisi tämä lääkitys ( loppuu ensi viikolla)

Törmäsin erääseen valokuvaajapariskuntaan, joka on seurannut elämääni pennusta lähtien. Rouva hihkaisi minulle, että kuvani löytyy keväällä ilmestyneestä Eläinmaailmasta jutussa jossa on esitetty match show-juttua. Itse en ole vielä sitä lehteä nähnyt, mutta jos joku näkee, niin se olen sitten minä joka olen Meten kanssa mätsärissä. Taidan lähteä tänään julkisuutta mökille pakoon.

21.5.05

Ensimmäinen virallinen JH-kisa Meten kanssa. Tuomarina Krista Kitti (Meten suosikin Carina Kitin tytär).Helsingin piirimestaruuskilpailu ja meidän sarjan voitti Janette Hiekkamies (muistaakseni whippetillä). Onnea kovasti Janetelle. Mette taisi jännittää tätä meidän esiintymistä ja minäkin olin taas tälläsella nurmikolla enemmän nuuhkutuulella.Mette oli nuorin ja teki liikkeet ehkä hieman liian pieninä kokooni nähden.

Oikeastaan olen kyllä nukkunut tosi paljon tuon viime viikolla tapahtuneen seikkailun jälkeen.

17.5.05

Tänään päätin kokeilla MEJÄ-harrastusta, mutta ihan ilman ohjaajaa.Olin kultsukaverini Niken ja pikkuemäntien kanssa koirapuistossa. Leikimme esteillä, kun Nikke huomasi, että portti on auki, kun kuonollaan tökkäsi.(tässä puistossa on 3 porttia ja joku "ystävällinen" oli yhde porteista jättänyt auki).Me pojat sanottiin tytöille Adios-kirsku kohti seikkailuja.

Nikke vaan on sen verran iäkäs herrasmies, että hänet saatiin kiinni, vaan minäpoika pääsin heti rusakkojen jäljille ja lähdin sitten reissuun. Sillävälin Mette oli aivan paniikissa ja emäntä ja isäntä hälytettiin töistä koiranetsintään. Minä laukkasin ison tien yli ja metsään. En minä kauan ollut pois, mutta kyllä porukat olivat sydän syrjällään. Lopulta emäntä tuli minua pyörällä vastaan ja huusi iloisesti "Mortti" (on sentään koulutuksissa oppinut, että jälleennäkemisen on oltava riemuikas, eikä toruva, vaikka olisinkin luvatta ollut pois).Oi, kiva kun tuli hänkin kanssani metsälenkille. Menin sitten tervehtimään, olihan tuo uskomatonta törmätä metsässä omaan sakkiin ja yllätys, yllätys, hihna kaulaan ja kotia kohti. Olinkin aivan uupunut ja hurjan kurainen. Rupesin sitten siinä kotona menemään tosi väsyneeksi ja mikä kummallista, olin nälkäinen, mutta kun tapani mukaan ahneesti menin ruokailemaan, en oikein pystynytkään syömään. Söin sillälailla sivistyneesti, hitaasti niinkuin nirsot koirat ja siitä emäntä tiesi heti, että jotain on vialla. Tulin apaattisen näköiseksi ja urahtelin kun minuun koski.

Niin minut vietiin päivystykseen. Jelena-täti minua käänteli ja väänteli ja totesi, ettei minuun ainakaan ole mikään osunut (emäntä epäili jos vaikka kuitenkin auto töytäissyt). Sitten hän koski kaulaani ja rupesin murisemaan siihen malliin, että laittoi minulle kuonokopan. Totesi sitten, että kaulani on tosi turvoksissa ja etsi mahdollista sihisijän puremaa.

En minä muista mitä siellä metsässä tapahtui, olin vaan niin innoissani niistä rusakoista.
Koska kaulani oli niin turvoksissa ja oli jopa omaan tuttuun rauhalliseen luonteeseeni liiankin rauhallinen, niin

14.5.05

Olen ollut taas mökillä ja porukoilla on kuulemma minua ikävä. No huomenna nähdään. Täällä minä kaivelen myyriä, ujellan pupuille ja haukun naapurin kissalle. Olen myös hoitanut hampaitani luun järsinnällä ja iltaisin olen tosi väsynyt, kun koko päivän olen pihalla,.Minähän en oikein osaa ulkona nukkua, joten kun illalla vaari ja isoäiti menee vihdoin mökkiin, kömmin onnellisena sängyn alle.

5.5.05

Emäntä se jaksaa minulle aina ohjelmaa järkätä. Tällä kertaa vei minut Marttilaan, elämäni ensimmäiseen viralliseen tottelevaisuuskokeeseen. Uskalsi kuulemma ihan sentakia vaan osallistua ulkokokeeseen, kun täällä oli aidattu alue. Minä olinkin koko ajan täpinoissäni ja valmiina menemään, jos vaikka aitauksen ulkopuolella olisi ollut jotain mielenkiintosempaa.

Danten omistajilla, Helenalla ja Janilla oli ihania herkkuja, päätinkin sitten ruveta kunnon kontaktiin Helenan kanssa jos sieltä olisi jotain minulle tippunut. Emäntä sai pekoninpalan heiltä taskuunsa, mutta olen varma että Helenalla oli kuitenkin parempaa. Kokeessahan ei herkkuja saa käyttää, mutta emäntä vähän yritti saada mielenkiintoani ennen suoritusta rapistamalla taskuaan, että mitä kaikkea kivaa siellä on.

Kooikerien osallistumisprosentti oli kyllä upea, muistaakseni meitä oli peräti 4. Hienoja tuloksia nuo muut sai, minä vaan päätin, että jonkun on oltava tapahtuman pelle ja miksi en siis minä. Ei tuo emäntä niin ujo ole, ettei se kestäisi minun omia kuvioita. Tuomarina oli R.Björklund. Oikein mukava setä, emäntä on aina messarissa nähnyt häntä siellä tosi upeiden tokokoirien tuomarina ja ehkä emäntää vähän jännitti oma suorituskin, vaikkei sitä minulle myöntänyt.

Tällä lailla sitten mentiin:

1. Luoksepäästävyys arvosana 9 pisteet 9

Olihan se Ralf mukava mies, mutta päätin vähän kääntää päätä pois ja otin muutaman askeleen taakse. Onneksi tuomari tiesi, että meidän rotu voi olla vähän pidättyväistä.

2. Paikalla makaaminen arvosana 0 pisteet 0

Emäntä melkein jo hymisteli kun oli päässyt sinne kääntymispisteeseen saakka, mutta kun kääntyi, minä olin jo kovaa vauhtia tulossa hänen luokseen. Miksi emäntä meni niin kauas? Kyllä minä siedän jos menee 10 metrin päähän, mutta ihan liian kauas meni. Ihanaa oli nähdä hänet.

3. Seuraaminen kytkettynä arvosana 5 pisteet 10

Tässä tuomari oli lempeä. Minähän vaan nuuskuttelin ja puuhailin omiani, joutui vähän useammankin hihkaisemaan minuun vauhtia

4. Seuraaminen taluttimetta arvosana 0 pisteet 0

Kehätuomari oli aika kiva. Kävin katsomassa mitä se siellä teltassa puuhaa. Tuoksui kahvilta ja voileivältä. Oikein paljon terveisiä vaan .

5. Maahanmeno seuraamisen yhteydessä arvosana 0 pisteet 0

Mä jäin seisomaan ja katselin tosi tarkkaan mitä siellä metsässä on. Jos ois puskassa rapsahtanut, olisin lähtenyt.

6. Luoksetulo arvosana 5 pisteet 15

Riemastuneena juoksin emännän luokse, mutta sieltä grillistä tuli hyvä tuoksu…. en nyt muista miten tulin emännän luokse perusasentoon, eikä tuo emäntä muista yhtään mitään.

7. Seisominen seuraamisen yhteydessä arvosana 8,5 pisteet 17

Joo, tän mä osaan. Tosin seurasin laiskasti, mutta pysähdyin kun käskettiin.

8. Estehyppy arvosana 0 pisteet 0

Kun tultiin siihen esteen luokse, niin emäntä ihan turhaan siinä valmistautui. Kävin hyppäämässä esteen kun vuorikauris, sen jälkeen tervehtimään kehätuomaria ja vähän muutenkin ympäri kenttää oli kiva juosta. Sitten kun hän oli valmis ja käski hyppäämään, päätin kiertää sen esteen, koska olin sen kerran jo hypännyt ja juoksin kentän reunaan. Rupesin pikakaivamaan, sillä nyt aattelin, että voisin lähteä oikeastaan etsimään niitä pupuja joita Marttilassakin kuulemma on

9. Kokonaisvaikutus arvosana 5 pisteet 5

Olin niin hauska heppu, että saatiin sentään jotkit pisteet. Kuulemma meillä ei yhteistyö pelannut, vaikka minusta minä ihan kivasti koulutin emäntää

Pisteet kokonaisuudessaan 56

Mä luulen, että emäntää harmitti, mutta minusta oli kivaa lähteä mökille. Johan se oli koettelemus, että oltiin mökin ohi hurautettu enkä sinne päässytkään, vaan nyt lähettiin aika kiireellä, kun noilla ihmisillä oli muuta ohjelmaa ja minut siis vietiin mökille hoitoon. Jäinkin sitten mökille koko viikoksi ja kyllä tuo mökkielämä kaikenmaailman aivojumpat voittaa. Ei kai tuo emäntä täysin masentunut, mutta kai se sitten vasta talvella kokeilee noita hallikisoja, kun luulee, että mä en siellä niin paljoa muuta mielenkiintoista löydä….

1.5. 05

Halusin vähän miehekkäämmän kuukaudenkuvan, sillä vieläkin vähän nolottaa tuo pääsiäiskuvan söpöstely. Kuvassa valmistaudun pitkään jänisvenytykseen, tämä matto on lempipaikkani kiehnätä.

27.4. 05

Upea päivä Hesyn mätsärissä. Näin kooikkeri Novan siellä, terkkuja vaan Espooseen. Minä menin Meten kanssa junnukisaan, mutta siellä oli niin kokeneita kisaajia, että ei meillä noviiseilla ollut mitään saumaa jatkokierroksille. Mutta päivä oli ihana, ja niinpä vietimme siellä monta tuntia. Osallistuin pariin nakinsyöntikisaan, mutta uskokaa tai älkää, siellä oli minua ahneempia koiria, enkä sijoittunut. Emäntä vei minut Kiva Koirakansalainen testiin. Se meni aika hyvin, annoin tädin lääppiä ja harjata minua,koskea tassuihini, seurasin emäntää ja jäin paikoilleni. Tosin sitten kun emäntä laittoi sellaisen liinan minuun kiinni (ei saanut jäädä vapaana makaamaan), niin päätin seurata emäntää ja se oli syy miksi repuutettiin. Koirakohtaaminen meni hienosti (tuli söpö narttu vastaan), samoin ihmisjoukon läpi meno ja lenkkeilijän kohtaaminen. Tähän testiin menen toistekin.

1.4.05

Kävimme pääsiäisenä Hämeenlinnassa ja pääsin jäälle juoksentelemaan. Kaikki meni aluksi hyvin, kunnes näin reilun kilometrin päässä moottorisoidun pupun tai poron. Kiihdytin hurjaan juoksuun ja kohta minusta näkyi vain pieni piste. Hieman siinä porukat hätkähti, mutta kun se otus livisti palasin takaisin aivan läkähtyneenä. Sitten minut pidettiin hihnassa, mutta kun se otus taas tuli, piti päästää jänishuutoa. Se piti outoa ujellusta, siksi en voinut uskoa kun minulle kerrottiin sen olevan vain moottorikelkka. Pitänee joskus tutkia tarkempaa, jotta uskon ettei sitä kannata jahdata.

28.3.05

No ei ne taida myyriä olla, ehkä jotain pikku päästäisiä, mutta sellaisen sain taas kiinni tuolta hangesta. Ylpeänä pidin sitä suussani, mutta luovuin sitten saaliistani.

13.3.05

Kävimme Meten kanssa junior handler mätsärissä. Se oli citybelgien järkkäämä ja osallistujia oli 22. Pääsimme 10 sakkiin, mutta siitä sijoitettiin vain 3, joiden joukossa oli mukava Greete irlanninsetterin kanssa. Häneen olemme pari vuotta mätsäreissä törmänneet. Hän antaa minulle ja Metelle hyviä vinkkejä ja toimii ikäänkuin "suojelinamme"

1.3.05

Vietin yhden mukavan lomapäivän mummilla ja siellä viipotettiin kavereiden kanssa metsässä.

24.2.05

Myyrä! Myyrä! Eipä tässä turhaan olla treenattu nopeaa iskua hankeen-pikakaivaus ja voilá, suussani oli myyrä. Tämä tapahtui siis isännän ja emännän lenkkeillessä ja minun harrastaessani pientareella loikintaa. Taisi myyrä saada slaagin kun yllättyi minun hyökkäyksestäni tai sitten tosiaan sain suoraan iskun elukan niskaan. Ei minua sentään sitä huvittanut syödä, vaikka Murrella sellainen tapa onkin, mutta pidin sitä kyllä suussani ja kyselin isännältä joskos sen saisi ottaa kotiin, täytettäisiin se ja laitettaisiin vaikka telkkarin päälle. Ei kuulemma hyvä idea, joten sinne jäi. No kyllä minä mieluummin sen täytetyn rusakon ottaisin tuohon olkkariin sisustukseksi.

21.2.05

Mukava päivä mummilassa. Lähdettiin heti aamusta ja vietimme siellä koko päivän. Sain juosta vapaana ja tulin tottelevaisesti luokse kun käskettiin. Muuten sain viipata niin paljon kun sielu sietää ja meninkin sellaista mukavaa siksakkia tarkistellen aina välillä missä porukat tulevat. Ei tarvinnut autoja miettiä ja talviauringosta nauttien oli ihanaa olla pitkään metsässä.(eiköhän Elimäellä ole jäniksiä, kun en kertaakaan päästänyt jänishuutoa, tai sitten en vaan löytänyt tuoreita jälkiä.

14.2.05

Vein Bruno "ystävälle" siankorvia kiitokseksi kun löysi rakkaan palloni. Tämä tanskandoggipoika oli aikansa kuluksi kaivanut koirapuistossa ja sieltähän se rakas palloni oli löytynyt. Tosi mukavaa, olen taas iloinen.

12.2.05

Koirapuistoon oli ilmestynyt taululle pikkulappu "Mortin pallo löytynyt" ja puhelinnumero. Se oli lähellä asustavien koirien omistajan puhelinnumero ja saimmekin haettua pallon minulle.

6.2.05

Kävimme puistossa pitkästä aikaa ja isäntä heitteli minulle palloa. No lunta oli tullut sen verran, että pallo aina välillä humpsahteli piiloon, mutta nenuni voimaan uskottiin ja ajateltiin sen aina löytyvän. Vaan sitten se plumpsahti niin, ettei löytynyt. Koko perhe tuli sitä etsimään, mutta tallasimme sen varmaan hankeen, kun ei sitä löydetty. Minäkin löysin niin paljon muutakin nuuskuteltavaa, että välillä unohdin mitä tässä etsitään ja pyöritään. Kun lähdimme, puistoon tulivat Bruno ja olikohan se Jesper ja Nalle joiden omistajalle huikkasimme kanssa, että levittää sanaa jos löytyy, niin kuka kaipaa. Olen siis nyt aivan .... pallo hukassa....

31.1.05

Superonnittelut velipoika Vertille, josta tuli MVA Alavudella Kirsi Niemisen käsittelyssä. Isosisko Emmi oli VSP ja siskontyttö Ninni ROP-pentu, että oikein mukava menestys sukulaisilla. Niemisen Kirsi on muuten hyvä tuomari siitä, että hän antaa myös suullista palautetta. Perustelee miksi sijoitti näin ja miksi tämä pärjäsi näin. Kirsille kelpaa pienet tai isommat ( no ei nyt näin jätit kun minä) kooikerit, hänen käsittelyssään on oikein mukava olla, suosittelen kokeilemaan.(ks.arvosteluni kun oli vielä "pieni" pentuluokkalainen.)

26.1.05

Naapurissa asuu pystykorva, jonka kanssa kauheasti toisillemme äristään kun tässä omilla tonteilla tavataan, kummankin mielestä omaa reviiriä. Kun tapaamme kauempana, emme pidä niin kovaa meteliä. Eilen sitten taas tapasimme ja päätimme vihdoin nuuhkia toisiamme. Mitä ihmettä, tyttö !! Siis olen melkein 2 vuotta rähjännyt turhaan, nyt rakastuin. Piti oikein mennä makaamaan ja uikuttaa perään, mikä ihana muru. Pitää vielä miettiä rakastanko sinua, kun törmäämme tässä kodin edessä....

21.1.05

Eilen tuli talvi. Lunta tulla tuiskutti koko päivän ja illalla pääsin pitkälle lenkille mukaan. Kyllä lumikylpy shamppookylvyn voittaa, oli ihana juosta pientareella kun upposin kinoksiin. Sukeltelin kunnolla ja kaikki ylimääräinen harmaa hankautui hankeen. Välillä oli kyllä vaikeeta, kun olin naamioitunut tahtomattani lumiukoksi, sen verran lunta tarttui hapsuihin, oikein isoja palloja roikkui niin, että emäntä taas joutui välillä auttamaan, että askeleeni kevenisi.

13.1.05

Emäntä ottaa minua harvoin mukaansa juoksemaan nyt kun sää on niin kamala. Olen ihan hirveän näköinen juoksulenkkien jälkeen, tänäänkin harmaata vettä sai minusta pestä joka ulkoilun jälkeen. Tälläisina päivinä emäntä on tosi tyytyväinen, että meillä on vaan minä ainoana karvaturrina, vaikka muuten tuo tuntuu välillä minulle kaveria haaveilevan.

6.1.05

Voi pojat, olipa mukava loma. Mette ei halunnut uudeksi vuodeksi kaupunkiin, joten minäkin sain jäädä mummilaan ja viettää pitkän loman. Mikko minulle mainosti raketteja ja papaatteja, mutta kuulosti jotenkin epämiellyttävältä, mummilassa on mukavan rauhallista.

Kaupungissa ei kuulemma ole lunta, mutta täällä meillä on ja olen taas puhdistunut. Olen tehnyt paljon tassutöitä, täällä saa sisälläkin askarrella luutöiden kanssa. Ja miten ihanaa on aamuisin köllötellä sängyssä, ängetään koko jengi sänkyyn, no nuo muut nukkuu yölläkin, mutta aamuisin minä tulen pesimään. Harmi kun isäntä on tiukkana ettei koira tule sänkyyn, meillä olisi kotona iso leveä sänky, missä olisi mukava tuhista (se missä siis salaa päivisin tuhisen) Emännän täti ompeli aivan ihanan uuden poppanapäiväpeiton, emäntä päätyi kuparinruskeansävyiseen mumisten, että kun kuitenkin siellä joku päivisin piipahtelee, niin ei viitsi ottaa kauhean vaaleaa.

25.12.04

Näin joulun aikaan olen oppinut että pöydiltä kannattaa käydä kurkistelemassa, mitä sieltä löytyy. Kylillä kun ei olla varauduttu, että joku hiippailee salaa. Osaan huomaamattomasti käydä pöydän kulmalta nappaamassa, mutta onnekseni olen saanut saaliiksi vain leipää (kinkut sun muut herkut ovat ymmärtänee pitää keskemmällä).

Huomenna lähden lomanviettoon mummilaan. Painia karjalankarhukoirien kanssa tiedossa, ihania lintupuuroja ja luonnon hiljaisuutta, jonka katkoo vain bassoääneni, joka säestää muiden kaverusten lauluja.

11.12.04

Täytin tänään 2-vuotta. Sain maistella herkkuja ja kunhan kiireet hellittävät, pääsen itse eläinkauppaa valkkaamaan jotakin kivaa. Mukava yllätys saapui ”JOKELTA” (Kälviän kenkä). Yllätykseen liittyy pidempi tarina, joten aloitetaan alusta.

Minulla on ollut pennusta asti Joken valmistama musta nahkahihna. Sillä on uitu ja se on kestänyt säässä kuin säässä. Keväällä emäntä kuitenkin ajatteli, että olisi kiva jos minulla olisi turkkiin sointuva hihna, ja niin kävimme yhdessä ostamassa uuden ruskean nahkahihnan. Kuukauden päästä hihan alkoi pikkuhiljaa purkaantua saumoistaan. Emäntää harmitti, mutta käytti hihnaa kunnes se kerran napsahti poikki. Otimme vanhan hihnan käyttöön. Menimme käymään eläinkaupassa, joka kehotti ottamaan yhteyden valmistajaan( tässä kuulemma eläinkauppa toimi väärin, heidän olisi pitänyt ottaa hihna vastaan ja olla itse yhteydessä Jokkeen)

Laitoimme hihnan postiin ja parin viikon päästä saimme uuden hihnan (joka oli leveämpi) Valmistaja kyseli painoani, minun käyttämäni hihna kun on tarkoitettu max. 8 kg koirille. Laittoivat minulle hihnan hyvää hyvyyttään, eihän tuo tietenkään ole valmistajan vika jos minulla on puolet painostani oleva hihna. Eläinkauppa oli vain toiminut väärin (vaikka olin itse ostokslla mukana) Superkiitos siis Jokelle, joka ei olisi ollut velvollinen korvaamaan hajonnutta hihnaa.

1.12.2004

Tulihan se talvi. Tosin nyt jo näyttää siltä, ettei tuo kovin pitkäaikainen ilo ole. Ja tassuilleni taas uusi aluevaltaus-lumi. Karvahapsuni etutassuissa ovat niin upeat, että aina niissä on jotain kiinni. Jos ei ole takiaisia (ja niitä on usein, koska ulkoilureiteilleni niitä puskia sattuu), niin sitten on kuraa. Tai niin kuin tällä viikolla, maanantaiaamuna, ihmettelin miksi on niin raskasta kävellä. Askel askeleelta oli raskaampaa ja katsoin anovasti emäntää. Häntä rupesi kovasti naurattamaan, olin oikeasti kuin lumiukko. Lumi oli koostumukseltaan sellaista hötöä, että se tarttui kokkareina kiinni hapsuihin ja kasvoi suuremmiksi lumipalloiksi jotka sitten riippuivat jaloissani. Emäntä ne irrotti ja saavuimmehan sitten auratulle tielle, jossa suoritin kunnon ravistelun ja pääsin niistä lopuista pallukoista.

Marraskuu hujahti mätsärien merkeissä. Niissä lapsi- ja koirakilpailuissa käytiin Meten kanssa ja hyvin pärjättiin. Toisessa kisassa kolmansia ja toisessa, jossa oli hurjat 15 osallistujaa, selvisimme toiselle kierrokselle seitsemän kisaajan kanssa, mutta sitten emme enää pärjänneet suloisten pikkulasten ja heidän koiriensa kanssa.

Ensi viikonloppuna on sitten hulinaa toisille koirille tiedossa, joten välittelen tässä onnentoivotuksia tutuille ja tuntemattomille koirakomistuksille suureen kisailuun Hgin messukeskukseen. Emännät tulevat teitä kannustelemaan, minä taidan nautiskella isäntien kanssa pallottelusta koirapuistossa.

8.11.04

Emäntä ei seuraavana päivänä enää muistanut että olin ollut tassuonnettomuudessa (koska en ontunut eikä mitään tassussa näkynyt) ja otti minut mukaan kympin lenkuralleen. (olen taas ruvennut olemaan valmis lähtemään mukaan kun hän pistää lenkkarit jalkaan) Lenkki meni pirteästi, mutta seuraavana päivänä vähän onnuin. Harmitteli omaa tyhmyyttään, mutta sen jälkeen en ole päässyt kun nuuhkuttelulenkeille. Nyt kyllä tassu on ollut koko viikon ok,eli taidan tänään päästä mukaan. Toisaalta emäntä odottelee pikkupakkasia, sillä olen aika hurjan näköinen lenkkien jälkeen. Eilen olin Meten kanssa lapsi & koirakisassa. Siellä oli 6 osallistujaa ja me nappasimme voiton. Minä olin ylpeä, mutta tyttö vähätteli, saatiin kuulemma liian helposti kun käveltiin vaan 1 ympyrä peräkanaa. Kyllä minulle helpotkin voitot maistuvat ja olihan palkinnossa hänellekin vähän jotain maistuvaa.

3.11.04

Jos tätä päiväkirjaa joku nuori sattuu lukemaan, niin annettakoon lukuvinkki. Helena Meripaasi kirjoittelee mukavia koirakirjoja ja niiden innoittamana Mette on ruvennut minua käyttämään tuossa lähellä olevassa koirapuistossa, jossa on muutama esteenpoikanen. Olen jopa mennyt tunnelista ja hypännyt renkaan läpi. Kaverina minulla on vanha herra Nikke (kultainen noutaja), josta tytöt olivat päättäneet tehdä ystäväni. Aluksi murisin hänelle, mutta kun muutaman kerran tytöt vaan aina käveli meidän kanssa , totesin ukon olevan ok. Nyt voimme olla puistossa keskenämme.

31.10.04

Eilen aamulla tapasin Luna ystäväni (lapinkoira). Telmittiin siinä kovasti ja sitten Lunan hihnasta juuttui solki tassuuni (sillä on 2 hihnaa peräkkäin kiinni toisissaan) Kauheaa huutoa ja emännät pelästyivät tosissaan. Luna-raukka oli paniikissa, kun luuli, että hän teki minulle jotakin. Onneksi saivat sitten minut rauhoitettua ja soljen irti. Näytti pahalta, kun oli anturassa kiinni, mutta ei siinä mitään käynyt. Kun tilanne oli ohi, jatkettiin telmimistä. Iltapäivällä onnuin pikkuisen, tosin en aina muistanut kumpaa jalkaa piti ontua, mutta tänään ei jalassa tuntunut enää mitään.

Vietin 4 päivää mummilassa. Rutiininomaisesti hoidin Kestin hampaat, olisin Murrenkin putsannut, mutta sillä taitaa olla jotain fobioita kun ei antanut tarkistaa. Omia hampaita hoidin taas ihanilla hirvenhammasharjoilla. Muuten, Kesti taitaa olla kade mun uravalinnasta ja niinpä se sanoi, että rupeaa silmälääkäriksi. Sanoi kurkistavansa mun silmään, mutta ei se tajua, että ei sitä suulla toisen silmiä tutkita, joten katsoin parhaaksi ottaa pääni sen suusta pois.

No nyt on sitten kuultu hollantilaisen kommentti minusta. Emäntä uskoo nyt vihdoin, että olen welssin puolikas. Riittänee, että olen hyvä mätsärikoira ja toivotaan, että tuosta tokoilusta joskus jotakin tulee. Oli muuten hienoa nähdä niin runsas osanotto ja nauhoja katselemalla Suomesta löytyy paljon hyvää koikkerimateriaalia. Röyhistellään nyt sukulaisten puolesta kuitenkin, serkkutyttö Vera oli ROP ja serkkupoika Kavista tuli VSP. Voi olla, että minäkin silti piipahtelen joskus näyttelyissä (eihän emäntä muuten saa koikkeriporukkaa bongattua), jottan jonkinlainen tuntuma pysyy yllä. Tosin olen kesällä keksinyt uuden jutun, eli haukun kehässä kun pitäisi tyylikkäästi olla hiljaa. Emäntä tarvitsisi vinkkejä, millä kitkeä tämä tapa pois. Kerrottakoon, että kotona jos teen seisomisharjoitusta, olen aivan hissunkissun.

Tokorintamalla on vähän ollut hiljaista. Tuntuu, että joka paikassa vain agilityssa tapahtuu. Olisin päässyt kennelpiirin kilpaa treenaavien ryhmään, mutta oli niin hullu harjoitusaika, ettei emännällä ole mahdollisuuksia keritä töistä ja hakea minut ja vielä keritä Purina-areenalle. Tämä minua harmittaa. Kyllä minä kotona temppuilen, mutta niitä häiriötekijöitä tarvitsisin kovasti. Päätin muuten emännälleni vihdoinkin näyttää, että kyllä minä sen liikkeestä maahanmenon osaan, mutta vasta sitten kun ymmärsi makupalana käyttää raakaa jauhelihaa. Nyt kyllä menee pienemmälläkin palkalla, mutta olipahan muistutus, että uutuudet pitää saada kallooni kunnon palkalla. Palkkaus onkin vähän kinkkinen juttu. Minulla on monta juttua, mitkä sujuu tosi mallikkaasti, mutta jos emäntä vähentää palkkaa, menetän nopeasti mielenkiinnon.

Jee, lähdettiin kauniin syyspäivän kunniaksi lenkille. Minulle tehtiin testi ja sain kuulemma arvosanaksi lähes 10. Eli sain lähteä ilman kuonopantaa. Aluksi emäntä joutui usein toistelemaan REUNAAN- käskyä.(tällä käskyllä pysyn siis kävelytien oikealla puolella, muutoin kävelen sivulla käskyllä vasemmalla). Ymmärsin sitten 40 minsan hölköttelyn jälkeen, että tämähän pojat jatkuu vielä. Juoksentelin pientareella ja ymmärsin hienosti KIERRÄ-käskyn. Eli kun menin jonkun puun väärälle puolelle, emäntä hihkasi vain kierrä ja ymmärsin palata oikeaa reittiä takaisin. Tätä käskyä muistankin pienenä treenanneeni. Voi kuinka monta kertaa jökistiin lyhtypylvään tai puun luona, kun minä olin kiertyneenä. Emäntä ei antanut periksi ja saatettiin seistä pidempääkin, kunnes ymmärsin, että minun pitää palata emännän luokse, hän ei tule minua selvittämään. Lenkki jatkui ja kun oltiin hölkötelty siinä 80 minsan verran, niin tultiin Tuomarinkartanon alueelle. Siellä meni konimuskaakkimuksia. Luokittelin tuon hevosvoiman samaan kastiin kun puput. Mieli paloi niiden perään ja päästin jänishuudon ja olisin vetänyt emännän mukanani. Siinä sitten keskusteltiin hieman, että laitetaanko panta vai sujuuko ?, tuli testiin miinuspisteitä. Sain pisteet takaisin kun ymmärsin totella SEISO- käskyä aina kun mentiin tien yli. Mukava kaksituntinen ehkäpä viimeisenä hellesunnuntaina.

Yhteenveto: SEISO, KIERRÄ ja REUNA – käskyt ovat hyödylliset jos rupeatte lenkkikaveriksi niin kuin minä.

”Le döfís” - ihana tuoksu. Sellaisen kuulkaa löysin puskasta ja suihkuttelin kaulalle ja jotenkin sitä meni selkäänkin. Emäntä ei huomannut heti, kun jutteli juuri silloin Meten kanssa ja minä olin pöpelikössä. Rupesi siinä sitten kun käveltiin nuuhkimaan, että mikäs täällä löyhkää. Miten niin löyhkää, ihana aromaattinen tuoksu se minusta oli. Kotona pääsin shamppookylpyyn. Emäntä tuhahteli, olisi halunnut pestä minut myöhemmin lähempänä näyttelyajankohtaa. Sitten föönättiin ja kammattiin minut kuivaksi. No olinhan minä sittenkin komea ja nyt oli tuoksu perheenkin mieleen.

Emäntä vei Porvooseen asti minut nuuskimaan aivan ihanaa ruohokenttää. Oli kovasti minun mieleeni, vaikka emäntää taisi harmittaa kun menin hartiat maassa nuuskuttaen. Tuomarin mielestä olin kömpelön näköinen. Pah, näkisipä minut kun vainuan jäniksen, olen oikein ryhdikäs. Tuomari kyllä vaikutti siltä, että olisi halunnut viettää sunnuntaipäivänsä sohvalla, niin reipaasti kävi ryhmämme koirat läpi. Me 3 koikkeriakin saimme vain piipahtaa kehässä ja se oli siinä. Hieman agressiivisen oloisesti tuli hampaitani tutkimaan, mutta pysyin tyynenä, ja niin joutui oikeastaan sen ainoan positiivisen lauseen arviooni kirjoittamaan - hyvä luonne. Positiivista (isännän kannalta) oli, että me kerkesimme kotiin ajoissa ja isäntä pääsi sohvalle formuloita katselemaan.

Emäntä on ruvennut minua muutaman kerran lenkillä armahtamaan. Eli ei laita sitä pantaa minulle. Välillä lenkit sujuvat ja juoksenkin silloin tosi pirteänä. Jos sitten unohdan noudattaa sääntöjä, niin laittaa sen takaisin. Kyllä minä aika mukavasti menen, ja tottelen "reunaan" käskyä.

Kesä meni vauhdilla. Kävin hurjan paljon uimassa. Kävin myös pohjoisessa, Levillä saakka ja haukahtelin siellä poroja. No joo, ujelsin samalla lailla kun jänisten perään ujellan. Vaasassa törmäsin sattumalta koikkeri Jediin. Nuorukainen pyrki hyppii mun silmille, äristiin siinä sitten toisillemme kunnolla kun emännät keskusteli meistä. Kävin mammaa, siskoa ja siskontyttöäkin moikkaamassa, kuvia näet täältä. Minua ei kauheasti enää juoksulenkit kiinnosta. Vaikka saan nuuskia, mutta kun pitävät sitä typerää kuonopantaa (koska lenkkeilyni on muuten hulvatonta) niin aina kun näen, että laittavat lenkkarit jalkaan, ryömin sängyn alle. Ikään kuin pakottamalla tulen pois ja kyllä olen sitten tyytyväinen kun lähden, on se mukavaa nuuskutella, mutta jonkun syyn takia olen tämän ohjelmanumeron kehitellyt. Emäntä tarvii vielä sparraajaa, sillä käytti aikaa 5.03 ja rapiat siihen toooosi pitkään lenkkinsä. Ensi vuonna on kuulemma juhlamaraton, joten lenkkejä riittää, jotta saadaan emännän aikaa nipistettyä.

Sain kutsun kuvaukseen. Eräs tyttö kuvailee kaikenlaisia koiria freelancerina ja oli kerran ottanut emäntään yhteyttä. Menimme sitten Haltialaan. Emännällä oli nakkeja mukana ja muutaman kuvan saikin räpsättyä, vaikka minä liikuskelin siinä kun en ymmärtänyt miten valon pitää tulla. Seisoin, istuin ja makasin. Oikein tyylikkäästi. Sitten päätettiin ottaa muutama juoksukuva. Minähän tulen hienosti luokse. Tässä kyllä oltiin jo riskirajoilla, kun juoksin isännän luota emännän luokse (sivulle hienosti perusasentoon). Kerran tulin sitten niin vauhdikkaasti, että juoksin emännän ohi ja silloin kuulin puskasta outoa rapinaa. Joo, kiitti, eikös niitä kuvia tullut jo tarpeeksi, mulla on nyt muuta tekemistä – ja niin lähdin. En minä porukoita hyljännyt, mutta temmelsin pellolla , metsikössä (aina sillä lailla, että juoksin porukoiden ohi, antamatta ottaa kiinni). Emännällä oli sydän syrjällään, ei minua paljoon ne nakit enää kiinnostaneet. Siinä oli taas arkitoko kaukana, en totellut. Noin 15 minuuttia juoksentelin edestakaisin, sitten tulin sen verran lähelle emäntää, että se sai katsekontaktin minuun ja heitteli minulle nakkeja siten, että tulin sitten niin lähelle, että sai pannasta napattua kiinni. Läähätin ja puuskutin- että oli hyvä sporttispurtti, minua ei kyllä kehuttu yhtään, kummallista. Sain maistaa vapautta, mutta taas totesivat, että en ole kovin kuuliainen.

(tarkoittaako, että koulutus jatkuu, vai lyövätkö hanskat tiskiin ?) Ei sitten kuvien otosta tullut enää mitään, olin ihan puhki ja toisaalta, jos hihna olisi nyt otettu pois, olisin taas lähtenyt. Ei tullut minusta valokuvamallia varmaankaan, tai mistä sitä tietää, jos ne muutamat hassut kuvat onnistuivat ja joku joskus tarvitsee sellaisia koikkerikuvia….

Koko viikon ja lauantain satoi vettä. Minulla on muuten sadetakki, tummansininen. Ei sitä usein käytetä, mutta jos emäntä pukee oikein sadehousutkin jalkaansa, tiedän että vettä tulee niin paljon, että takki on minullekin tarpeen. Se on siitä aika kiva, että selkä pysyy kuivana, eikä kotiin tullessa mene niin paljon pyyhkeitä minun kuivaamiseeni. No lauantainakin tuli vettä niin paljon, että emäntä päätti Karjaan näyttelyn jättää väliin. Johan se sitä oli koko viikon miettinyt entten-tentten- mennäkö vai ei. Yritti selästäni nyppiä niitä mustia karvoja, mutta ei niiden aika vielä ole lähteä!! Ei sentään saksia käteen ottanut, sittenhän olisinkin hurjan näköinen. Sunnuntaina sitten paistoi niin kauniisti aurinko, että ajateltiin sitten kuitenkin mennä.(no kun on maksettu) Johan me puolivälissä olimme.( mökillä Lohjalla). Taas oli naistuomari. Sain tosi hienon arvostelun ”kaunis väritys” (ei tainnut huomata niitä mustia) ja kehuskeli korviani kovasti ja ilmettä. Luonteeltani olen avoin ja kulmaukset olivat hienot. Mutta mutta, tuomari sanoi, että olen liian iso hänen makuunsa. Se oli sitten taas H eli kakkonen. Mainitsi oikein emännälle, että koon takia ei sijoita minua. Minä en ymmärrä, että jos olen ainoa osallistuja, enkös silloin ole ykkönen?? Ei se kuulemma niin mene, mutta isäntä lohdutti minua (no emäntää enemmän) sanomalla, että olen ykkönen ja eikös taas riittäisi, että sen kuulee kadulla kuinka kaunis koira on ja unohtaa tuon virallisen puolen.

Jotain sellaista kulmakunnan sekalaista seurakuntaa siellä kokolla joutui haukkumaan, ei näkynyt meikäläisen näköistä prinsessaa. Ajattelin oikein kesäturkin pistää päälle. Minä kun olen oikein karvaa ruvennut kunnolla pudottamaan, ei sen puoleen runsaasti sitä vielä on jäljellä, mutta vähän oudon värinen olen. Emäntää harmittaa, että on ilmoittanut minut näyttelyyn, pelkää, että tuomari nauraa minut ulos, eihän tämänvärinen voi koikkeri olla. Selässäni näkyy paljon mustaa karvaa ja muutenkin turkki on selässä lyhyttä kun taas talvella olen tummanpunainen ja pitkäkarvainen. Kävinhän minä Lohjallakin näytillä, siellä tuomari sanoi että ”nice size”, mutta tosiaan kun tuota tummaa näkyy selässä, eikä tuo belgialainen tuomari hyväksynyt ”virallista” virhettä, eli mustaa häntärinkulaa, niin sain sitten vaan sinisen nauhan.

Olen viettänyt alkukesän taas mummilassa. Kestin hampaat on nyt kunnossa. Sain emännältä kirjeen, oli törmännyt koikkerityttöön Mynterlässä. Voitteko kuvitella, meitä on kuitenkin aika vähän niin sitten mökillä aika syrjässä , alle puolen kilsan päästä meistä oli Fria-tyttönen. Emäntä oli karjaissut isännälle autossa, että ”pysäytä, koikkeri” isäntä suu pyöreänä, että mitäs sitten.(ei siis tajunnut siinä olevan mitään ihmeellistä). Fria on juuri vasta tutustumassa paikkaan, ovat juuri saaneet sen mökkinsä. Minä valmistaudun juhannuksen viettoon, ties vaikka minulla olisi juhannuskokolla seuraa.

Olin mummilassa ja telmin Kestin ja Tansun kanssa. Sain myös kaluta luita siellä ja tarkistin, että Kestin hampaat oli kunnossa. Pian pääsen sinne lomalle, silloin käydään kaikki hampaat tarkasti läpi.

Epäreilua!! Koko talven olen lenkkikaverina juossut ja sitten emäntä lähtee ilman minua juoksutapahtumaansa (puolimaraton, HCR). Se oli kuulemma vain ihmisille, mutta olisin kevyesti jaksanut mukana viipata. Tuo aika minkä käytti tohon 21 km:ään, oli sen verran pitkä (2.12.28), että olisin jaksanut; ehkä olisin minäkin saanut vähän ottaa juoksuaskelia, kun yleensä nuo hänen hitaat juoksunsa ovat minun kävelyvauhtiani.

En ole niin pallohullu, että viihtyisin flyballin ääressä. Ihan tyhmää pitää palloa jemmassa ja sitten pitäisi muka tassulla se läpätä liikkeelle. Yritin haukkumalla komentaa sitä palloa ulos reiästä. Ei tullut, no joku hölmö tennispallo, pysyköön purkissa. Oikeastaan siellä Suursuon kentällä oli paljon muuta mielenkiintoista. Olisin voinut lähteä jotain jälkeä seuraamaan, paljon oli nuuskuteltavaa. Emännän mielestä olen vain kateellinen, sillä muut koirat tuntuivat pitävän touhusta ja ymmärsivät heti miten pallo saadaan ulos. Äh, mun oma narukumipallo on paljon kivempi ja sen perässä viittii todella juosta

Vappupallot kun paukahti, päätin, että voihan sitä loppuillan viettää sängyn alla. Taidan olla aika herkkä laukauksille, saas nähdä mitä pidän uudesta vuodesta kun en viimeeksi ollut kotona vaan rauhassa mummilassa

Tämän vuoden ensimmäinen näyttely. Esiinnyin mallikkaasti eikä arvostelukaan ihan hassumpi ollut. Jälleen kerran totesivat, että olen aika iso. Isäntä on tyytyväinen lausuntoihin,(Mortti on kotikoira), eipähän emäntä kauheasti pohdi joka viikonlopulle ohjelmaa, voin sitten Meten kanssa käydä mätsäreissä ja ottaa kesän iisisti. Pari näyttelyä on kai suunnitteilla, mutta nekin ihan sen takia kun on aika lähiseudulla.

Oltiin emännän kanssa lenkillä ja olin jo kovaa kyytiä raahamassa meille jänispaistia pääsiäiseksi. Löysin pientareelta kuolleen raadon ja tartuin sitä käpälästä, olisin onnenkäpälää vailla, mutta ei antanut emäntä ottaa mukaan. Ihme nirsoilua, sanon minä.

Alkoi taas oman seuran harjoitukset. Mukava on tokoilla, saas nähdä joskos emäntä uskaltautuisi kohtapuoleen jo möllitoko-kilpailuihin. Kyllä minä voisin mennä, mutta emännällä hieman kynnystä, tarvitsen vielä paljon harjoitusta jotta esim. matkaa voisi pidentää ja malttaisin jäädä maahan. Emäntä sai seuramme ohjaajalta Catalta tosi hyvän TOKO –linkin, täältä löytyy paljon hyvää tietoa.

Emäntä pommitti agitokodogseja meileillä( pääsen toukokuussa flyball –kurssille) ja sitä kautta kuuli Kennelpiirin tokoharjoittelusta Purina-arenalla. Nyt häntä harmittaa, kun olen koko talven ollut vähän hunningolla harjoitusten kanssa, vaikka onkin minua vähän ohjaillut (mm kaukokäskyjä olemme harjoitelleet ja Mette opetti minulle seisokäskyn ohjauksella)

Ihanaa hölkötellä lumikinosten päällä. Pompin ja sukeltelen lenkkeilyn aikana ja auta armias jos näen jäniksen, päästän ajokoirahuutoni ja tärisen täpinöissäni. Pari kuukautta sainkin lenkkeillä ilman ”lenkkipantaa” kun olin emännän kanssa (isäntä käyttää sitä aina), mutta nyt nuo pupun tuoksut alkaa taas olla niin rajut, että jos ei pantaa ole, pyrin lähtemään niiden perään (vedän siis itseäni henkihieveriin)

Joulua vietin kotona. Onneksi lapset on niin isoja, ettei pukin tarvinnut tulla kylään, olisi voinut olla riehakas joulu jos olisin pelottavaa miestä haukkunut. Vaikka tiedä häntä, jos tuo olisi äänensä muuttanut ystävällisen Pekan ääneksi, ehkä olisin lauhtunut. Minua on hieman oudot tilanteet ruvenneet hermostuttamaan , tai oudonnäköiset ilmiöt, kuten karvahattumiehet. Puolustan reviiriäni kovasti, mutta lauhdun helposti kun toteavan ettei mitään uhkaavaa ole.

Olen 1-vuotias. Sain herkkuja ja jälleen uuden molla-maijan. Ne tuppaa hajoamaan riepottelussani, mutta oikeastaan muut leikit ei minua kiinnosta. No, pallottelu on toinen. Syksyllä kävi usein niin, että koirapuisto oli aina tyhjä kun käveltiin ohi ja minua hauskuuttakseen ottivat pallon mukaan. Isäntä heittää sitä upeasti, tosi pitkälle ja rakastan sen kanssa juoksua. Toisaalta minua pännii,jos joku sattuu sitten tulemaankin puistoon, silloin pallo pistetään pois. Että voi ärsyttää, kun tulevat pilaamaan pallopelini, eivät ymmärrä, että tämä on minun leikkikenttäni. Muut koirat eivät yksinkertaisesti kiinnosta minua, no nartut jonkun verran. Ihanin narttu on hollanninpaimenkoira Nala, jota tapaan usein aamuisin. Mutta en minä niin leikkisä ole kun Nala, pentumainen riehuminen katosi minulta (jos sitä nyt koskaan olikaan) hurjan aikaisin. Leikkikaveriksi riittää ne mummulan koirat, joiden kanssa sitten aina juoksen kunnolla ympyrää. Tykkään leikkiä ”hammaslääkäriä” eli oikeastaan olen Kestin suussa koko ajan katsomassa joskos putsausta tarvitaan. Ihmisten mielestä tämä on alistelua, mutta minä olen ajatellut tuota hammaslääkärin uraa tosissani. Omia hampaita on ihana hoitaa mummulassa, siellä kun on kaikenlaisia hirvenluita kaluttavana, sellaisista hammasharjoista saa kotona vain haaveilla.

Olen käynyt koko syksyn taas koulussa. Emäntä taitaa kohta ymmärtää, etten välttämättä ole näyttelykoira ja on innostunut tokoilusta kanssani. Isäntä ei oikein usko, että minulla sujuu harjoituksissa, kun kuulemma arkikäyttäytyminen voisi olla parempaa. Mutta kun saan tokopannan päälle (kaulapanta jota käytetään vain tokoilussa), tiedän, että makkaraa tai juustoa on tiedossa, jos teen mitä pyydetään. Pravuurini on liikkeestä seisominen, eli kai noista näyttelyistä on jotakin hyötyä ollut, tiedän ainakin mitä seiso-käskyllä halutaan.

Käyn Meten kanssa lapsi & koiranäyttelyissä, niissä on kivaa ja Mette esittää minua hienosti. Hän on tosi innostunut näyttelyistä ja miettii jotain junior handler-juttuja jahka itse kasvaa. Emäntä onkin nyt ajatellut, että sillä on hyvä käydä näyttelyissä, että minulla pysyy tuntuma, miten kehässsä käyttäydytään. En juuri siedä muita uroksia, ihmisiä kohtaan olen sentään pysynyt sosiaalisena ja tykkään kaikista ihmisistä, jotka kiinnittävät minuun huomiota.

Kun tuo vapaus nyt loppui, on emäntä päättänyt, että rupean pääsemään nyt niille kauan odotetuille lenkeille. Aluksi pääsen vaan 5 km lenkeille, mutta kun emäntä huomaa, että minä lähes kävelen, kun hän juoksee matalasykelenkkiä, rupean pääsemään pidemmille mukaan. Lenkeillä minulla on ”lenkkipanta” ja flexi. Lenkkipanta on oikeasti kuonopanta, joka on inhottava minusta, mutta sen avulla juoksen nätisti reunassa enkä sinkoile niitä pupuja katselemaan. Sinkoilu olisikin vaarallista, sillä täällä on hurjasti pyöräilijöitä ja muita kevyen liikenteen liikkujia. Ymmärrän hyvin kun minulle sanoo ”reuna”, pysyn oikealla puolella. Muuten seuraan yleensä vasemmalla kun tavallisia kävelyjä mennään. Flexi antaa minulle myös pikkasen omaa tilaa ja varsinkin talvella tulen huomaamaan kuinka mukava on juosta pientareella kun emäntä juoksee tiellä.

Kävin muuten tapaamassa sukulaisia, läheisiä ja kaukaisia Luukissa. Teinpäs niille selväksi kuka on kingi. Emäntä häpesi käytöstäni ja tunsi haikeutta, sillä olen nyt jätkäpoika, ei vähempää vois muut koirat kiinnostaa.

Näin jäniksen ja lähdin perään. Ujelsin kun ajokoira ja minulla oli kiiluva katse silmissä. Ei kiinnosta emäntä - jos lähdet kotiin, minä voin jäädä koko päiväksi tänne metsään. Taas jänis ja taas, mennä viipotan kun tuulispää enkä tasan tarkkaan anna ottaa itseäni kiinni. Emäntä on naurettavan näköinen kun juoksee minua karkuun, ei tuo enää tepsi, senkun menet vaan, kyllä minä täällä tekemistä keksin. Välillä kyllä käyn katsomassa mitä emäntä puuhaa, juoksen vierestä ohi ja huudan nää-nää-nä nää nää, etpäs saa kiinni. Emäntä tekee kaikki temput, lopulta se lysähtää jonnekin puskaan ja nyyhkyttää niin onnettomasti, että pakko mennä katsomaan mikä sillä on hätänä. Piru, se oli teatteria vaan, nappasi minut kiinni ja mumisi jotakin, että tähän loppui sun vapaus. Pelästyi kovasti kiiluvaa katsettani, muutuin kuin taikaiskusta metsästäjäksi.

Aamulenkit on ihania. Viipotan pitkin metsää ja kun olemme tunnin lenkin menneet, olen niin uupunut, että nukun siihen asti kun Mette tulee koulusta. Aa ja missä nukunkaan, tuo isäntäväen sänky on ihanan pehmeä. Se on perhesalaisuus, öisin en tule sänkyyn enkä silloin kun perhe kotona, mutta kun ovi napsahtaa kiinni, pomppaan sänkyyn. En tiedä kuinka saivat sen selville, eivät he siellä ole minua nähneet, mutta jotakin höpäjävät, että päiväpeitossa on tassun jälkiä ja minun kokoinen painauma.

Emäntä on hurahtanut näyttelyihin täysin. Ei hän vielä usko, etten minä ole näyttelykoira, puolustelee vaan sillä näihin menoa, että kun Tuomarinkartano on niin lähellä, niin voihan sinne mennä kuulemaan mitä minusta sanotaan. Vaan ei sen puoleen, hauskaahan näissä on ollut ja tapaa muitakin koiria. Tykkään vielä kaikista koirista, ja ihmiset, ne vasta ihania ovat, minua saa silittää niin paljon kun sielu sietää.

Uiminen on ihanaa ! Kun veteen pääsen, ei minua sieltä helposti pois saa. Sitä paitsi kyllä minä varmaan jaksan uida maailman ääriin, mutta eivät anna minun uida ilman hihnaa, kun kuulemma meidän järvellä on turhan vilkas liikenne. Ei siis toivettakaan, että voisin yksikseni lähteä parituntisille uintireissuille, sellasia oikea mummini Dina harrastaa.

Minähän villiinnyin mummulassa täysin, hyvä että osasin enää hihnassa kävellä. Opin kaikkea kivaa, tiedän että pakuja pitää haukkua kun ne ajavat ohi. Täällä pääsee Meten kainaloon, voi miten pehmeitä patjat ovatkaan, onkohan se sänky minkä vieressä makaan yhtä pehmeä ? Alkaa meinaan se koppa olla pieni, vaikka sinne änkeänkin.

Kävin pentunäyttelyssä. Näistä kunnon näyttelyistä voit lukea näyttelyt-linkistä. Siellä meni koko päivä ja vaikka sain kaikkea kivaa, olin aivan uupunut illalla.

		Päiväkirja 2002-2005

28. elokuuta 2007