 |
|
Muistoissamme
|
Vilppu oli minulle uskollinen ystävä ja se kuuluisa ”elämäni koira”, johon vertaan muita koiriani.
Se oli aina innokas työskentelemään, oli sitten kyse metsästyksestä, kokeista tai eri lajien harjoituksista.
Perusluonteeltaan Vilppu oli itsevarma ja omasi erittäin hyvän hermorakenteen.
Vaikka Vilppu olikin hyvin nouto- ja riistaintoinen, se ei koskaan käsitellyt riistaa kovasuisesti eikä
äännellyt kokeissa.
Vilppu läpäisi taipparit toukokuun alussa hiukan yli vuoden ikäisenä kevään ensimmäisissä kokeissa, jossa vesinouto tapahtui jäiden seasta. Kuukautta myöhemmin saimme ensimmäisestä nome –kokeestamme tulokseksi ALO1 ja seuraavana syksynä kasassa oli kaksi AVO1-tulosta. Vilpun ollessa hieman yli 3-vuotias saimme ensimmäisestä voittajaluokan kokeestamme VOI2, joka sitten jäikin Vilpun ainoaksi voittajaluokan tulokseksi Suomesta. Jostakin syystä starttasin samana kesänä enää vain kerran (syytä kyllä ihmettelen näin jälkikäteen!) ja seuraava kesä Vilpulla meni pentuhommissa. Kaudella -96 molemmat kaksi starttia päättyivät keskeytykseen, mutta Norjasta saimme sentään kesällä -97 VOI2-tuloksen. Vilpun toisena lajina oli palveluskoirien viestikoe (Pavi). Lajia tosin harrastimme vain vuosina -94 ja -95 kuuden kokeen verran. Ensimmäisenä vuonna Vilppu saavutti ALO1 ja AVO1. Toisena vuonna heti ”vauvaloman” jälkeen Vilppu takoi avoimesta luokasta huippupisteet: 297/300p. Samana syksynä starttasimme kaksi kertaa voittajaluokassa, mutta jäimme ilman tulosta. Elämänmuutosten takia luovuin lajista, sillä minulla ei ollut enää apuohjaajaa viestin toiseen päähän. Vauhdikkaalle Vilpulle laji oli mieluinen ja sopiva. Näyttelyissä kävimme Vilpun kanssa kohtuullisesti, eikä siitä tullut koskaan mitään suurta tähteä. Suomen muotovalion arvon se kuitenkin saavutti 3-vuotiaana ja tuli Norjan muotovalioksi vuonna -97 sikäläisessä noutajien päänäyttelyssä. |
|
|
Päätin jättää Vilpun pentueesta itselleni uroksen, jotta juoksuajat eivät sotkisi metsästyskokeisiin
harjoittelemista ja koekäyntejä. Pennun valitseminen oli helppoa, sillä Jöpö näytti ulkomuodoltaan
parhaalta urokselta ja oli jo neliviikkoisena porukan ehdoton pomo. Halusin pitää sen itse, ettei
siitä tulisi harjaantumattomammissa käsissä kenellekään ongelmia. Jöpöstä kehittyikin Vilpun ja minun
”akkavallan” alla nöyrä, tottelevainen ja mukava herrasmies. Sillä oli erittäin tasainen ja varma luonne,
joten sen kanssa oli helppo liikkua missä tahansa.
Metsästyskokeissa Jöpö ei yltänyt emänsä tasolle, mutta saavutti kuitenkin useita avoimen luokan tuloksia ja yhden ykkösenkin. Se työskenteli kyllä mielellään, mutta siltä puuttui ”se viimeinen kipinä”, johon olin Vilpun kanssa tottunut. Varsinkin markkeeraukset tuottivat sille usein hankaluuksia ja pudottivat koepalkintoja. Näyttelyissä kävimme harvakseltaan ja Jöpö saavutti Suomen muotovalion arvon 5-vuotiaana. |
||
|
