Irma synt. 03.12.2005, Kennel Harmaahursti

Irma eli Irkku tuli minulle kummipoikani Severin (Harmaahurstin Dali) innoittamana.Ihastuin Severin vilpittömään luonteeseen ja persoonalliseen olemukseen ja innostuin ottamaan Kuitin (Quant von der Simmeringer Haide) pojan. Harmaahurstin E-pentueeseen syntyi kuitenkin vain kaksi tyttöä joten poika vaihtui tytöksi. Enkä tätä valintaa ole hetkeäkään katunut.

Irmassa on selkeä narttuleima mutta se on kuitenkin vahva ja 'poikamainen'. Irmassa on lähes kaikki mitä malilta voi toivoa. Voimakkaasti kaksiviettinen, luontaisesti täysi otekäyttäytyminen, tasapainoinen hermorakenne, erinomainen keskittymiskyky, erinomainen jälkityöskentely, suuri miellyttämisenhalu ja työskentelyhalu. Ja lisäksi se on vielä terve. Hieman vähemmän terävyyttä siinä voisi olla.


Irkun ollesa pentu ajattelin, että nyt ei ole kiirettä nuoren koiran kanssa, koska minulla oli kisakoirana silloin Pepe. Mutta kuinka ollakaan talven 2006 aikana tein koiralle tottelevaisuuden sille tasolle että toukokuussa 2007 suoritettiin bh koe.


Vuoden verran treenasimme SPL Porin riveissä Viljasen Jussin kanssa.



Kevät ja kesä pidetiin puruista taukoa ja alkusyksyllä ollessamme treenimatkalla Etelä-Suomessa ja Hämeeninnan poliisikoiralaitoksella, tutustumme siellä Rauman Jaakkoon joka toimii koirapoliisina Seinäjoella. Se oli meille todellinen onnenpotku, koska siitä lähti erinomainen yhteistyömme alkuun.

Irma oli kuitenkin minulla sijoituksessa ja kasvattaja Seppo halusikin tehdä pennut niin pian kuin mahdollista. Odotimme loppuvuoden 2007 juoksua kuin kuuta nousevaa ja alkoihan se lopulta. Tammikuussa 2008 kävimme sulhasreissulla Saksassa

jossa meitä odotti Butsch von der Bösen Nacbarschaft omistajiensa Theo ja Petra Sporrerin kanssa.


Pentuja syntyikin sitten hulppea määrä, 11 kappaletta.

Olin ajatellut että hetkeen en uutta koiraa ota, mutta ihastuin Saksassa Butschiin ja sen näkemääni jälkeläisiin niin, että halusin ehdottomasti pennun itselleni tästä yhdistelmästä.

Pentuloman jälkeen vuosi 2008 olikin aika menoa... pennut syntyivät 8.3.
Toukokuussa kokeiltiin metsäjälkeä
ja suoritettiin muutamlla treenillä JK1 pisteillä 263, josta tottelevaisuus 99p

Kesä/heinäkuussa saatiin hyviä suojelutreenejä sen verran, että innostuimme IPO1 kokeeseen 12.7. josta tulos 289 (100,95,94)

-tästä intaantuneina IPO2 syyskuulla tuloksella 270 (100,78,92)
-ja mikä hienointa samaa vauhtia rotumestaruuksiin.



Kuortaneelta lokakuun alussa tulos jäi kuitenkin saamatta. Jälki ja tottelevasisuus sujui koulutustason mukaan, mutta kokemattomuus tuli esiin c osassa. Viho viimeisessä irrotuksessa koira liimasi kiinni. Koe siis hylätty. Mutta ei sitä kauaa murehdittu. Viikko tästä suoritimme Hauhovissa IPO3 jälleen ykköstuloksella 276 (100,92,84). Siis mikä superi vuosi! Ja koiralla ikää reilu 2,5 vuotta.

Irma on lahjakas koira ja oikealla treenillä sen kanssa päästään varmasti pitkälle. Se mistä olen ylpeä on että joka luokasta olemme saaneet täydet sata pistettä jäljeltä. Eli olen onnistunut jälkikoulutuksessa erinomaisesti.



http://www.youtube.com/watch?v=7n9QtCWMyEw
http://www.youtube.com/watch?v=N9zpQ2Z5lA4