"Uudenaikainen sosialismi on sisältönsä puolesta lähinnä tulosta tarkastelusta, joka on kohdistunut yhtäältä omistavien ja omistamattomien, palkkatyöväen ja porvariston välisiin luokkavastakohtiin nykyajan yhteiskunnassa, toisaalta tuotannossa vallitsevaan anarkiaan.
Mutta teoreettisen muotonsa puolesta se esiintyy aluksi Ranskan 18. vuosisadan suurten valistusfilosofien periaatteiden pidemmälle kehitettynä, johdonmukaisempana jatkona. Kuten jokaisen uuden teorian täytyi senkin aluksi lähteä jo olemassa olevasta ajatusaineistosta niin syvällä kuin sen juuret olivatkin aineellisissa, taloudellisissa tosiasioissa." (Friedrich Engels)

Jean Meslier (v. 1664-1729)

Ranskalaisen utopistisen sosialismin perustanlaskija oli maalaispappi ja ajattelija nimeltään Jean Meslier. Hän näki työssään feodalismin talonpojille aiheuttamat kärsimykset. Hän kirjoitti kokemastaan ja näkemästään muistiinpanoja, joista julkaistiin v. 1864 kirja nimeltä "Meslierin testamentti". Meslierin mukaan:
"Vallitseva uskonto, politiikka ja taloudellinen elämä ovat kaikki petollista valhetta ja veristä vääryyttä. Sielu on aineen liikettä: kun se lakkaa so. ruumis kuolee, sammuu sielukin... vihaisimmat ja julmimmat saivat yhteiskunnassa määräysvallan ja varasivat jälkeläisilleen kuninkaiden ja aatelisten aseman, sitten tämä ylin luokka vallassa pysyäkseen palkkasi sotureita, virkamiehiä ja pappeja, jotka kaikki nyt kansan kustannuksella mässäävät. Ainoastaan teidän kitkerän työnne hedelmistä elävät kaikki nuo ihmiset ja heidän lukuisat palvelijansa. Mutta suurin paha, minkä tuo kaikkien sota kaikkia vastaan on tuottanut, on yksityisomaisuus... Kerran tulee aika, jolloin viimeinen paavi on hirtetty viimeisen aatelismiehen suolilla".

Etienne-Gabriel Morelly (syntymäaika tuntematon)

Meslierin seuraaja, koulunopettaja Morelly esitti v. 1755 kirjassaan "Luonnonlaki" (Code de la Nature, ou le véritable Esprit de ses Loix) ensimmäisen rakennekaavan ranskalaiselle utopiatasavallalle:

* Mikään ei saa olla yksityisomaisuutta, paitsi se minkä tarvitsee todella päivittäisiin tarpeisiinsa, työhönsä ja huvituksiin.
* Jokainen kansalainen on virallinen henkilö, joka saa työnsä ja toimeentulonsa yhteiskunnalta.
* Jokainen kansalainen edistäköön voimavarojensa mukaan yhteistä hyötyä, sen mukaan järjestetään hänen yleiset velvollisuutensa. (Sos.dem. vuosisata s. 96).

Morellyn mielestä: "Ihmiskunnan täydellinen valistuminen johtaa väistämättä kommunismin palautumiseen. Tuo kommunismi ei tule olemaan vaistonvaraista kuten koko ihmiskunnan olemisen alkuvaiheessa, vaan tietoista, kokemukseen perustuvaa ja sen vuoksi horjumattoman vankkaa." (V. Volgin)

Valistusfilosofian merkitys Ranskan vallankumoukseen ja utopiasosialismiin

1700-luvun valistusfilosofit vetosivat järkeen kaiken olevaisen ainoana tuomarina. Heidän mukaansa oli pystytettävä järjellinen yhteiskunta. Oli kumottava armotta kaikki, mikä oli ristiriidassa ikuisen järjen kanssa, joka olikin itse asiassa vain porvariksi kehittyvän keskiluokan kansalaisen ihannoitu järki.

Jean-Jacques Rousseau (v.1712-1778)

Jean-Jacques Rousseau oli patikoinut elämänsä aikana useaan otteeseen Ranskan halki ja nähnyt omin silmin talonpoikien kurjan tilan. Hän oli kokenut Pariisin seurapiireissä ylhäisön turhamaisen ja tarkoituksettoman elämän. Hän oli havainnut myös kuningashuoneiden ahneuden ja mielivallan. Hän halusi puolustaa köyhiä ja vaati sen vuoksi heidän vapauttamistaan vuosisataisista köyhyyden kahleistaan. Rousseaun mukaan: Luonto oli tehnyt ihmisen hyväksi ja yhteiskunta vastaavasti pahaksi. "Turmelus alkoi sinä päivänä, jolloin harkinta liittyi aistimukseen, jolloin järki otti vangikseen vaiston, jolloin ihminen keksi pitää huolta myös tulevista tarpeistaan (ylijäämä, lisätuote), jolloin hän näiden tulevien tarpeiden nimessä jakoi esineet käsitteiden "minun" ja "sinun" mukaan ja loi omaisuuden". (Yhteiskuntasopimuksesta, Karisto, suom. v. 1918 J.V. Lehtonen, Johdanto s. 9)

Vapaus ja tasa-arvo

Rousseau kirjoitti teoksessaan "Yhteiskuntasopimuksesta", jota on kutsuttu myös Ranskan suuren vallankumouksen raamatuksi, mm. seuraavaa: "Jos käydään tutkimaan, mikä on varsinaisesti kaikkien kansalaisten suurin hyvä, se hyvä, jonka tulee olla jokaisen lainlaatimisjärjestelmän tarkoitusperänä, havaitaan sen supistuvan näihin kahteen tärkeimpään päämäärään: vapauteen ja tasa-arvoisuuteen. Vapauteen, koska jokaisen yksityisen riippuvaisuus merkitsee yhtä suuren voimaerän hukkaantumista valtioyhteydeltä; tasa-arvoisuuteen, koska vapaus ei voi pysyä pystyssä ilman sitä. Mitä tasa-arvoisuuteen tulee, niin ei ole suinkaan ymmärrettävä tätä sanaa niin, että vallan ja rikkauden asteet olisivat ehdottomasti samat; vaan että valta pysyy kaiken väkivallan alapuolella ja että sitä harjoitetaan vain yhteiskunnallisen aseman ja lakien nojalla; ja ettei rikkauteen nähden ainoakaan kansalainen ole kylliksi äveriäs voidakseen ostaa toisen kansalaisen, eikä ainoakaan niin köyhä, että hänen on pakko myydä itsensä: mikä edellyttää suurten puolelta omaisuuden ja arvon kohtuullisuutta, ja pienten puolelta ahneuden ja kärkynnän hillitsemistä." (Sama teos s. 101-102)

Valtiovalta kuuluu kansalle

Rousseaun mukaan ylin valtiovalta kuuluu peruuttamattomasti kansalle. Lainlaatijat toimivat ohjaajina yhteiskunnan olojen järjestämisessä. Hallitukset ovat kansan tahdon palvelijoita. Hallitus on välittävä virkamieskunta, joka on asetettu alamaisten ja ylimmän valtiovallan väliin ja jonka tehtävänä on lakien toimeenpaneminen ja vapauden sekä kansalais- ja valtiollisenvapauden säilyttäminen. Valtion tärkein tehtävä on sen kaikkien jäsenten onnen ja menestyksen valvominen. (Sama ks. mm. s. 108)

"Milloin maassa on huono hallitus, on tämä tasa-arvoisuus vain näennäinen ja pettävä sen tehtävänä on yksinomaan köyhän pysyttäminen kurjuudessaan ja rikkaan anastuksissaan". ( Sama teos s. 64)

Rousseaun pääperiaatteet

* Väkivaltaa ei pidä käyttää vallankäytön välineenä.
* Ylin valtiovalta kuuluu kansalle ja kansalaiset ovat tasa-arvoisia.
* Valtaa käyttävät ne henkilöt, jotka ovat valtuutettuja tai oikeutettuja siihen.
* Valtiollisen vallan käyttö perustuu lainsäädäntöön ts. oikeusvaltion olemassaoloon.
* Kansalaisten tulojen ja yhteiskunnallisen aseman erot eivät saa kasvaa liian suuriksi; niitä tulee säädellä.
* Yhteiskunnan viholliset voidaan tuomita kuolemaan tai maanpakoon.

Tosiasia kuitenkin on, että näitä Rousseaun porvarillisille yhteiskunnalle asettamia ihanteita ja periaatteita - kuolemaan tuomiota lukuun ottamatta - ei ole vieläkään täytetty kapitalismin vallitessa.

Ranskan suuri vallankumous (v. 1789-1815)

Ranskan suuri vallankumous oli Ranskan historian ajanjakso välillä 1789-1815, jolloin demokraatit ja tasavaltalaiset kumosivat ehdottoman monarkian ja katolinen kirkko koki radikaalin uudelleenjärjestelyn. Kolmas sääty julistautui kansalliskokoukseksi v. 1789 ja ryhtyi säätämään maalle perustuslakia. Ranska julistautui v. 1792 tasavallaksi. Vaikka Ranska ajelehtikin tasavallan, monarkian ja muiden valtiomuotojen välillä vielä 75 vuotta Napoleonin vallankaappauksesta huolimatta, vallankumous teki kuitenkin lopun kuninkaiden ja papiston yksinvaltiudesta.

Syitä vallankumoukseen:

* Kuninkaallisen yksinvaltiuden vastustaminen
* Maaorjien, käsityöläisten ja nousevan porvariston tyytymättömyys Ranskan säätyjärjestelmään (aatelisto, papit sekä kolmas sääty l. porvarit, käsityöläiset ja talonpojat sekä muut)
* Valistusajan ihanteiden leviäminen yleiseen tietoisuuteen
* Amerikan vallankumouksen (v. 1776) esimerkki
* Käsistä riistäytynyt kansallinen velka, joka johtui epäoikeudenmukaisesta verotusjärjestelmästä (papit ja aateliset eivät maksaneet veroa)
* Ruokapula vallankumousta edeltävinä vuosina
* Teollisen vallankumouksen alkaminen Euroopassa

Hallitsevien luokkien eli aatelisten ja papiston oli mahdotonta enää säilyttää valtansa. Sorrettujen luokkien eli kolmannen säädyn kurjuus oli kärjistynyt äärimmilleen (verotus, ruokapula, kansallinen velka, tasa-arvottomuus ja epäoikeudenmukaisuus yhteiskunnassa). Väestöstä 92 % oli feodalismin orjuuttamia talonpoikia.Tilanteen sovittamattomuus johti ensin kolmannen säädyn julistautumiseen kansalliskokoukseksi 17.6.1789 ja sen jälkeen kansanjoukkojen suorittamaan Bastiljin valtaukseen 14.7.1789. Ranskan vallankumouksen merkittävimpänä etujoukkona toimivat kansan tukea nauttivat jakobiinit.

Päämääränä egalitarismi

Vallankumouksen merkityksestä

Vallankumouksen myötä feodalismi korvautui kapitalistisella luokkayhteiskunnalla, joka synnytti vuorostaan kurjuudessa elävän teollisuusproletariaatin. Kolmatta säätyä edustaneet pientalonpojat ja pikkuporvarit hävisivät kilpailussa suurmaanomistajille ja suurpääomalle. Ranskan vallankumouksesta on peräisin useita nykymaailman keskeisimmistä arvoista, kuten kansanvalta, yksityinen omistusoikeus, ihmisoikeudet (kansalliskokous julkaisi 26.8.1789 ihmisoikeuksien julistuksen, jolla tavoiteltiin "vapautta, veljeyttä ja tasa-arvoa") ja oikeusvaltion periaate.

Leninin käsityksen mukaan: "Ranskan vallankumous voitti siitä huolimatta, että se lyötiin, koska se antoi koko maailmalle sellaisen perustuksen porvarillista demokratiaa, porvarillista vapautta varten, ettei sitä enää ole voitu hävittää." (Teokset, osa 29, s. 357)

Gracchus Babeuf (v. 1760-1797)

Ranskan suuren, porvarillisen vallankumouksen johdonmukaisin utopistisosialisti oli Gracchus Babeuf oikealta nimeltään Francois Noel. Hän syntyi köyhälistön perheeseen Saint Quentinissa. Babeuf oli itseoppinut mies, joka toimi mm. maanmittarina ja lehtimiehenä. Hän oli tutustunut valistusfilosofi Rousseaun ja ranskalaisten utopistisosialistien (Meslier, Morelly ja Mably) teoksiin omaksuen näiltä näkemyksiä omiin sosialistisluontoisiin ajatusrakennelmiinsa.

Maareformimies

Babeuf työskenteli vallankumouksen aattokaudella komissaarina. Hänen tehtävään oli feodaalisiin oikeuksiin ja rasituksiin liittyvien asiapapereiden systematisointi ja säilytys. Hän oli näkemyksiltään radikaali egalitarismin kannattaja. Hän oli kiinnostunut kommunistisista aatteista, mutta hän kyseenalaisti niiden toteutumisen. Hänen välittöminä ihanteinaan olivat samansuuruiset luovuttamattomat maapalstat, jotka annetaan jokaiselle kansalaiselle elinajaksi. Tuo asian järjestäminen edellytti maan kansallistamista ja perintäoikeuden lakkauttamista kiinteistöön nähden.

Etujoukkoa rakentamassa

Babeuf paheksui porvarillisten puolueiden politiikkaa, mutta arvosteli samalla myös jakobiiniklubin politiikkaa. Hän ei hyväksynyt heidän harjoittamaansa terroristista käytäntöä. Hän oli tyytymätön jakobiinidiktatuuriin, kun se ei tyydyttänyt kansan tarpeita. Hän tarkisti kantaansa myöhemmin ja oli v. 1791 alkaen uskollinen Robespierren ihailija. Robespierre mestattiin 28.7.1794. Babeuf ei koskaan yhtynyt täysin mihinkään vallankumoukselliseen ryhmään. Hän istui useamman kerran vankilassa vallankumouksen aikana. Vuonna 1795 hänet tuomittiin Arrasin vankilaan. Päästyään linnasta hän alkoi propagoida määrätietoisesti kommunistisia aatteita. Babeufin kommunistisen propagandan tarkoituksena oli levittää suppean lukijapiirin keskuuteen oikeita käsityksiä yhteiskuntakehityksen ratkaisemiskeinoista... sen tarkoituksena oli yhdistää hengenheimolaisista muodostetun ytimen ympärille kommunistinen ryhmittymä, joka nostaisi kansanjoukot uuteen vallankumoukselliseen mullistukseen.

Helmikuun lopulla v. 1796 Babeuf ilmaisi kirjeitse kantansa jakobiineihin ja koki itsensä heidän työnsä jatkajaksi: "Minun täytyy nyt tunnustaa syyllisyyteni siihen, että kerran näin mustana sekä vallankumoushallituksen, Robespierren että Saint-Justin. Olen vakuuttunut siitä, että nämä henkilöt olivat arvokkaampia kuin kaikki vallankumoukselliset yhteensä ja että heidän diktatuurihallituksensa oli pirun hyvin keksitty!... robespierreläisyys on demokratiaa; nämä kaksi sanaa tarkoittavat yhtä ja samaa."

Kaikki vallankumoukset alkavat puolivallankumouksina. Uusi on rinnan vanhan kanssa. Saint-Just totesi ranskan vallankumouksen aikana. "Ne, jotka tekevät puolikkaan vallankumouksen, kaivavat omaa hautaansa."

Babouvistit

Babouvistit pitivät lähimpänä tavoitteenaan kansankapinaa ja vallankumousta kommunismin nimissä. Babouvismi oli tässä mielessä sosialismin historian käännekohta. Suppean sivistyneistöryhmän keskuudessa muovautunut intellektuellikommunismi yritti ensi kertaa päästä yhteyteen työväen joukkojen kanssa. Se koetti ottaa huomioon niiden mielialan sekä yritti myös yhdistää sosialismin työväenliikkeeseen. Tämä oli kuitenkin ennenaikaista ranskalaisen kapitalismin kehittymättömyyden sekä maan työväenluokan vähyyden ja kypsymättömyyden takia.

Salaliitto

Babouvistit perustivat v. 1795 Pantheonin klubin eli "Yhdenvertaisten salaliiton". Salaliitossa oli mukana kokeneita vallankumousmiehiä. Sillä oli kuten tällaisissa puuhissa on luonteenomaista oma vasemmisto- ja oikeistosiipensä. Yhdenvertaisten salaliitto oli laaja järjestö. Se harjoitti agitproppia kahden lehtensä välityksellä. Se levitti lentolehtisiä ja liimaili seinälehtiä sekä järjesti kokouksia. Se hankki jäsenikseen vallankumoustoimintaan sopivia henkilöitä. Järjestön toimeenpanevana elimenä toimi salainen direktio, johon kuuluivat liikkeen luotetuimmat ja päättäväisimmät johtajat. Sen asiamiehiä työskenteli eri puolilla Pariisia myös armeijassa. He katsoivat, että työläisten ja sotilaiden vetäminen salaliittoon oli erittäin tärkeää.

Toimenpideohjelma

Babouvistit laativat maaliskuussa 1796 sosialistisen toimenpideohjelman nimeltä "Otteita Babeufin opista". Siinä esitettiin mm. seuraavia ajatuksia: Vallankumoushallituksen ensimmäisenä, viipymättä toteutettavana toimenpiteenä tuli olla se, että valtio alkaa kustantaa leipomotyöt.

* Rikkaiden ja taantumuksellisten asuntojen haltuunotto sekä niiden luovuttaminen köyhälistölle.
* Köyhälistön panttilainojen anteeksianto ja pantattujen esineiden palauttaminen omistajille.
* Luonto on antanut kaikille ihmisille yhtäläisen oikeuden nauttia elämän hyvyyttä.
* Luonto on määrännyt kaikki ja jokaisen tekemään työtä; ei kukaan ole kunniallisella tavalla voinut päästä tästä velvollisuudesta.
* Ei kukaan voi rehellisellä tavalla omistaa yksin maan ja teollisuuden tuotteita.
* Ne rikkaat, jotka eivät luovuta ylellisyyttään puutteessa oleville, ovat kansan vihollisia.
* Ei kellään ole rikkautensa perusteella oikeutta kieltää lähimmäiseltään opetusta, joka on hänen onnellensa tarpeellinen. Opetus on oleva yhteinen.

Babeufin yhteiskunta

Babeufin kommunistisen yhteiskunnan perusperiaate oli kaikkien yhtäläinen työvelvollisuus. Työt oli jaettava niin, että ne vastaisivat kansalaisten henkilökohtaisia ominaisuuksia. Tuotanto yhteiskunnassa oli keskitettyä. Maa-alueet ja kaikki omaisuus kuului kansalle. Keskusvalta otti huomioon yhteiskunnan tarpeet keräämällä maan eri puolilta tietoja, jotka koskivat myös työläisten määrää ja heidän tekemäänsä työtä.

Petturuus kaatoi salaliiton

Babouvisteille kävi köpelösti. Vallankumouksellisilla liikkeillä on aina omat petturinsa. Tämäkään liike ei tehnyt siitä poikkeusta. Soluttautujia on aina riittänyt näihinkin päiviin asti. Babouvistien sotilaallisessa johdossa oli kaksi ammattiupseeria: kapteeni Grisel ja kenraali Rossignol. Toukokuussa 1797 babouvistit olivat "kuulleet", että 17 000 sotilasta oli valmiina ryhtymään kapinaan. Pieleen meni. Kapteeni Grisel kavalsi koko hankkeen. Babeuf ja hänen 64 aatetoveriaan vangittiin. Elokuussa heistä 56 vapautettiin, seitsemän tuomittiin maanpakoon ja Babeuf menetti ainokaisen päänsä. Hänen poikansa Emile surmasi petturi Griselin v. 1808 kaksintaistelussa.

Babeufin aatteellinen perintö

Neuvostoliittolainen sosialististen aatteiden historian tutkija V. Volgin selvitti v. 1982 suomennetussa kirjassaan "Esseitä sosialististen aatteiden historiasta" babouvismin aatteellisesta perinnöstä seuraavaa:

* Babeuf oli heikonpuoleinen teoreetikko. Hänen tärkein ansionsa on siinä, että hän esitti kommunismin ongelman käytännön ongelmaksi.
* Babouvismi oli proletaarisen ja puoliproletaarisen köyhälistön etuja ajava käytännöllinen liike.
* He muotoilivat jo hieman "työtätekevien diktatuurin" käsitettä.
* Babouvistien suunnittelema kommunistinen yhteisö ei ollut mittasuhteiltaan pieni, omavarainen taloudellinen solu, jollaista haaveili myöhemmin Robert Owen, vaan iso elimistö, joka sulki piiriinsä kansallisen kokonaisuuden lähes täydellisesti ja myöhemmin sulautui siihen täysin.
* Babeufilla ja babouvisteilla oli oma roolinsa sosialistisen ajattelun kehityksessä. Ilman heidän huolellista ja tarkkaa tutkimistaan on mahdotonta ymmärtää oikein kommunistisen ideologian kehitystä 1700-luvun kommunisteista Marxiin asti. Babouvismi on välttämätön välirengas vallankumousta edeltäneen vanhan kommunismin ja 1800-luvun uuden kommunismin välillä.

DDR:läinen sosiaalihistorioitsija Jürgen Kuczynski esittää kirjassaan "Työväenluokan synty" oman arvionsa Babeufin merkityksestä: "Olihan porvarillisen vallankumouksen lopussa jo tietyllä tavalla työväenluokan vallankumouksen alku. Robespierreä seurasi välittömästi Babeuf. Babeuf "kulki samaa tietä Jacques Roux, Robespierre, Hébert, Danton, Chaumette, Saint-Just, mutta tämä ensimmäisen kommunistisen toimintapuolueen perustaja sai oman selväpiirteisen profiilinsa pyrkiessään kiihkeästi porvarillisen kumouksen ahtaiden rajojen "neljännen säädyn" kaukaiseen tulevaisuuteen."

1800-luvun suuret utopistisosialistit

Valistuksen ajan henki korosti paluuta luontoon. Erityisesti Rousseaun Yhteiskuntasopimus (v. 1761) vaikutti monissa myöhemmissä utopioissa. Tärkein utopioiden synnyttäjä oli utopiasosialismi, joka syntyi teollisen vallankumouksen myötä. Sen vaikutus näkyy lähes kaikissa maallisissa ihanneyhteisöissä.

Utopiasosialisteja huolestuttivat teollisen vallankumouksen mukanaan tuomat ongelmat. Heidän ratkaisunsa niille oli harmoninen sosialismi, joka perustuisi ihmisten yhteistyöhön ja luokkasopuun. He uskoivat ihmisen hyvyyteen ja katsoivat, että olisi kasvatettava moraalisesti korkeammalla tasolla oleva "uusi ihminen".

1800-luvun utopistisosialisteille oli ominaista se, että he elivät jo vähemmän tai enemmän kehittyneessä kapitalismissa. Heidän oppiensa vahvana puolena oli kapitalismin kritiikki. Maineikkaimmat heistä olivat: ranskalaiset Saint-Simon ja Charles Fourier sekä englantilainen Robert Owen. He kaikki olivat myös Ranskan vallankumouksen aikalaistodistajia.

Saint-Simon ja Fourier halusivat supistaa yksityisomistusta. Heitä kaikkia yhdisti myös pyrkimys sukupuolten väliseen tasa-arvoon. Owen lukeutui osuustoimintaliikkeen perustajiin ja hän halusi siirtyä kommunistiseen yhteisomistukseen. Erilaisten kommuunien perustaminen oli utopiasosialistien kantava ajatus. Kommuunit perustettiin lähes poikkeuksetta Yhdysvaltoihin, utopia-yhteisöjen kultamaahan.

F. Engels arvioi utopistisosialistien merkitystä sosialismin kehitykselle seuraavasti: "Kaikille kolmelle on yhteistä, etteivät he esiinny tällä välin jo historiallisesti syntyneen proletariaatin etujen ajajina. Valistusfilosofien tapaan hekään eivät pyrkineet vapauttamaan yhtä määrättyä luokkaa, vaan heti koko ihmiskunnan. Valistusfilosofien lailla hekin halusivat perustaa järjen ja ikuisen oikeudenmukaisuuden valtakunnan, mutta heidän valtakuntansa on aivan erilainen kuin valistusfilosofien."

Utopistit eivät kyenneet näkemään yhteiskunnan sosialistisen uudistamisen todellisia teitä. He torjuivat vallankumouksen. He hylkäsivät luokkataistelun ja julistivat ainoaksi sosialismiin johtavaksi tieksi valistuksen, kasvatuksen, yhteiskuntaluokkien yhteistyön, kapitalistien ja yleensä vallanpitäjien houkuttelemisen sosialismin puolelle ja sosialististen mallisiirtoloiden perustamisen. Engelsin sanoin kapitalistisen tuotannon kypsymätöntä tilaa, luokkien kypsymätöntä tilaa vastasivat kypsymättömät teoriat. Kysymys oli uuden täydellisemmän yhteiskuntajärjestyksen keksimisestä ja sen lahjoittamisesta yhteiskunnalle ulkoapäin.

Claude Henri de Rovroy, Saint-Simon (v. 1760-1825)

Claude Henri de Rovroy, Saint-Simon'in kreivi syntyi v. 1760 Pariisissa. Hänen perheensä kuului Ranskan hienoimpiin aatelissukuihin. Hän sai aateliskasvatuksen. Hän kieltäytyi 13-vuotiaana ripille menosta, jonka vuoksi isä panetti hänet vankilaan. Nuorena miehenä hän osallistui Amerikan vallankumoukseen. Hän laati ehdotuksen Panaman kannaksen kanavoimiseksi. Ranskaan palattuaan hänet ylennettiin everstiksi. Vallankumouksen puhjettua hän luopui aatelisarvostaan. Hän pettyi vallankumouksen tuloksiin. Hän joutui Pariisin rillutteluvuosinaan myös vankityrmään.

Saint-Simonin mukaan historia on jatkuva prosessi, jossa jokainen aikakausi lopulta muodostuu kehityksen jarruksi, josta on siirryttävä seuraavaan aikakauteen. Kehityksen välttämättömyyden syy on ilmiöiden sisältämissä ristiriidoissa. On suuntauduttava kohti parempaa tulevaisuutta. Hän halusi vapauttaa työväenluokan. Hän piti välttämättömänä tuotannon suunnitelmallisuutta, tieteen ja teollisuuden yhteistoimintaa. Näin hän toivoi kehityksen lopulta johtavan valtiottomaan yhteiskuntaan. Hän toivoi teollisuusjohtajien järjestävän yhteiskunnan uudelle pohjalle. Jokaiselle olisi annettava työtä kykyjensä mukaan ja palkkaa aikaansaannostensa perusteella.

Saint-Simonin julkaisi v. 1803 kirjan "Geneven asukkaan kirjeitä aikalaisilleen", jonka periaatteiden mukaan:

* Etevimmät ajattelijat tarvitaan ihmiskunnan johtoon
* Henkinen valta kuului oppineille
* Maallinen valta jäi varallisuuden omistajille
* Johtajien valinta kuului kaikille
* Tietämättömille kansanjoukoille suotiin ihmisarvo, muttei valtaa
* Jokaisen täytyi tehdä työtä
* Naisille oli annettava vaalikelpoisuus ja äänioikeus
* Hänelle työläisiä olivat palkkatyöläiset, tehtailijat, kauppiaat ja pankkiirit

François Marie Charles Fourier (1772 -1837)

Fourier esitti perustettavaksi pieniä yhdyskuntia, falangeja, joissa olisi 400 perhettä. Jokainen harjoittaisi haluamaansa ammattia, mutta asuisi samassa rakennuksessa, falansterissa. Työn tuloksista kustannettaisiin ensin kaikkien elanto. Kertynyt voitto jaettaisiin sen mukaan, miten kukin oli ottanut osaa tuotantoon (työn, pääoman ja erikoistaidon perusteella). Fourier kirjoitti, että "yhteiskunnallinen edistys ja historiallisten aikakausien muutokset tapahtuvat suhteessa naisten vapauspyrkimysten edistymiseen ja yhteiskunnallinen rapautuminen kehkeytyy vastaavasti seurauksena naisten vapauden vähenemisestä" Aivan vastaavasti varhainen sosialisti Robert Owen, eritellessään utopistisia yhdyskuntiaan, saattoi kirjoittaa kuinka "molemmilla sukupuolilla tulee olla yhtäläinen koulutus, oikeudet, etuoikeudet ja yksilönvapaus" Valitettavasti käytäntö kuitenkin osoitti, etteivät pelkät hyvät aikomukset riittäneet, varsinkin kun utopistit joutuivat useinkin vielä työskentelemään heille vihamielisessä ympäristössä.

Fourier ymmärsi yhteiskunnassa vallitsevien ristiriitojen monimutkaistumisen. Jokaisella historiallisella asteella on nouseva ja laskeva vaiheensa. Hänen mukaansa sama koski myös koko ihmiskunnan tulevaisuutta. Hän jakoi ihmisen historian neljään kehitysvaiheeseen: villiyden tila, barbaarisuus, patriarkallinen järjestys ja sivilisaatio eli porvarillinen yhteiskunta. Sivilisaatiossa "köyhyys on tuloksena ylellisyydestä itsestään".

Fourierin falansterit

Fourierin (1829) malli perustui itsenäisiin 1 600 hengen yhteisöihin, falanstereihin. Niissä jokainen saisi tehdä itselleen sopivaa työtä ilman jäykkää työnjakoa. Asukkaista 87,5 % olisi maanviljelijöitä ja käsityöläisiä. Loput koostuisivat pääoman omistajista, sivistyneistöstä ja taiteilijoista. Kommuunin jäsenet olisi jaettu miehiin, naisiin ja lapsiin ja kukin niistä vielä 13 ikäluokkaan. Jäsenet olisivat liittyneet toisiinsa ystävyyden, rakkauden, ja perheellisyyden siteillä, mutta eivät muodostaisi erillisiä perhetalouksia. Koko laitosta johtaisi hallitus, jossa voisi olla mukana myös naisia. Realististen teknologisten ja arkkitehtonisten uudistussuunnitelmien lisäksi Fourierin utopiasuunnitelman mukaan uutta sosialistista valtiota valaisisi kaksi aurinkoa!

Fourier ei itse saanut toteuttaa utopiamalliaan, vaikka kerrotaan, että hän elämänsä iltapuolella odotti asunnossaan aina puolenpäivän aikaan rikasta lahjoittajaa, joka olisi antanut hänen käyttöönsä miljoona frangia koefalangin rakentamista varten.

Käytännön rakennustyöhön ryhtyi Fourierin opetuslapsi, amerikkalainen Albert Brisbane. Ensimmäinen ja pitkäaikaisin falansteri oli North American Phalanx Red Bankissa New Jerseyssä. Se pysyi pystyssä 12 vuotta. Vuosina 1841-59 Yhdysvalloissa perustettiin 28 falansteria ja kymmeniä muita oli suunnitteilla. Mikään niistä ei sinnitellyt elossa pitkään..

Robert Owen (v. 1771-1858)

Robert Owenia pidetään uudenaikaisen sosiaalipolitiikan ja osuustoiminnan uranuurtajana. Hän itse kuului porvaristoon, mutta pyrki kommunistisilla uudistuksillaan kohottamaan työväen taloudellista, henkistä ja moraalista asemaa. Alunperin Owen oli englantilaisen utilitaristi ja liberaali Jeremy Benthamin oppilas, mutta siinä missä liberaalit olisivat halunneet parantaa työläisten asemaa poistamalla kapitalistien etuoikeudet, Owen alkoi vähitellen kääntyä yhä syvemmälle sosialismiin. Bentham silti rahoitti eräitä Owenin sosiaalisia kokeiluja työläisten olojen parantamiseksi.

Jürgen Kuczynskin mukaan "Robert Owen on malliesimerkki taloudellisesta utopistista. Kokemuksensa hän hankki erinomaisen taitavana ja loistavasti menestyneenä kapitalistina. Nämä kokemukset hän siirsi kylmän laskelmallisesti utopistisiin yhteiskuntamalleihinsa ja todellisiin kommunistisiin siirtoloihinsa. Engels, joka piti Owenista erityisen paljon, kirjoitti (Anti-Dühringissä): 'Tällaisella puhtaasti liikemiesmäisellä tavalla, tavallaan kauppamiehen laskelmoinnin hedelmänä syntyi Owenin kommunismi. Tämän käytännöllisyyteen tähtäävän luonteen se säilytti kaiken aikaa. Niinpä Owen ehdotti v. 1823 Irlannin kurjuuden poistamista kommunististen siirtoloiden avulla ja liitti mukaan täydelliset laskelmat perustamiskustannuksista, vuotuisista menoista ja arvioiduista tuloista. Hänen lopullisessa tulevaisuudensuunnitelmassaan onkin yksityiskohtien tekninen muokkaus toteutettu sellaisella asiantuntemuksella, että jos kerran hyväksyy Owenin menetelmän yhteiskunnan uudistamiseksi, on ammattimiehenkin kannalta hyvin vähän sanottavaa yksityiskohtia vastaan."

Owenin New Harmony

Robert Owen oli edistyksellinen puuvillatehtaan johtaja New Lamarkissa Skotlannissa. Hän lyhensi työpäivää, vähensi lapsityövoiman käyttöä ja hankki työläisille asuntoja. Hän kiinnostui myös radikaaleista uudistuksista, joita hän esitteli teoksessa Uusi käsitys yhteiskunnasta (1813).

Owen korosti uuden kasvatusjärjestelmän merkitystä. Hänen mukaansa rikokset estyisivät, jos ihmiset kasvaisivat sosiaalisesti terveemmässä ympäristössä. Hän vastusti myös kirkkoa ja naista orjuuttavaa avioliittoa. Työteossa olisi hänen mielestään siirryttävä pieniin osuustoiminnallisiin yhteisöihin. Hänen ajatuksensa eivät saavuttaneet kotimaassa suurta innostusta ja vuonna 1825 hän muutti Yhdysvaltoihin. Siellä vastaanotto oli toinen. Owenille suotiin mahdollisuus esitellä ideoitaan Washingtonissa senaatin edessä. USA:ssa Owen ratkaisi ihanneyhteisönsä paikan yksinkertaisesti ostamalla - tosin ilman jäseniä - omiin nimiinsä valmiin utopiayhteiskunnan, isä Rappin Harmonian Indianasta. Myös nimikysymys hoidettiin yksinkertaisesti tekemällä Harmonysta New Harmony. New Harmony oli aluksi suosittu. Mutta Owen ei onnistunut houkuttelemaan sinne ammattimiehiä eikä New Harmonyn talous menestynyt. Vaikka Owen itse ei ehtinyt viettää yhteisössä kuin pari kuukautta, hän oli hyvä järjestyksenpitäjä, ja piti eripuraista New Harmonya jonkin aikaa sopusoinnussa.

Hanke epäonnistui ja Owen joutui palaamaan neljä vuotta myöhemmin Eurooppaan. New Harmonyn saavutuksia olivat kuitenkin Yhdysvaltojen ensimmäisen lastentarhan, kauppakoulun, ylei-sen kirjaston ja ilmaisen kansakoulun perustaminen. Owenin siirtokunta oli mallina muutamalle lyhytaikaiselle yhteisölle.

Lähteet: Robespierre, Albert Manfred, Progress ja SN-kirjat 1989, suom. Lea Minkkinen
Yhteiskuntasopimuksesta, J-J Rousseau, Karisto, suom. v. 1918 J.V. Lehtonen
Sosialidemokratian vuosisata I osa: Katsaus sosialismin vanhempaan historiaan, suomeksi toimittanut Väinö Voionmaa, Porvoo 1906 WSOY
Esseitä sosialististen aatteiden historiasta, V.P. Volgin, Progress, Moskova 1982
Sosialismin kehitys utopiasta tieteeksi, F. Engels, Kansankulttuuri 1973
Teuvo Peltoniemi: Kohti parempaa maailmaa - suomalaisten ihannesiirtokunnat 1700-luvulta nykypäivään. Otava 1985.
www.wikipedia.fi
Beecher, Jonathan (1986): Charles Fourier (University of California).
Harsin, Jill "Housework and Utopia: Women and the Owenite Socialist Communities", teoksessa Rohrlich ja Baruch (toim.) (1984), 73-84.
Anti-Dühring, Engels, Leningrad 1932, valtion kustannusliike Kirja
Vallankumous, 500 vuotta taistelua muutoksen puolesta, Mark Almond, Otava
www.sosialistiliitto.org, Maailma voitettavana, Tony Cliff
Työväenluokan synty, Jürgen Kuczynski, Kansankulttuuri 1984