Yhdysvaltain nykyisen supervalta-aseman syntymisen edellytyksenä on ollut alkuperäiskansojen maaomaisuuden valloitus ja niiden luonnonvarojen ryöstö ja kansanmurhat sekä muualta tuotujen kansojen orjuuttaminen omaksi halvaksi työvoimaksi ja rasistisen yhteiskunnan synnyttäminen näin luodun järjestelmän vakiinnuttamiseksi ja ylläpitämiseksi. USA imperialistinen historia on ollut tämän jälkeen saman politiikan jatkamista koko maailman mitassa laajennetuin keinoin. USA:n valtiollisen herruuden ja "amerikkalaisen elämäntavan" ylläpitämiselle on ollut aina välttämätöntä mahdollisimman vapaa pääsy käsiksi maailman luonnonvaroihin ja markkinoihin. Tämän olemassaolonsa perusehdon se on valmis turvaamaan aina tarvittaessa sotilasmahtinsa avulla.

Valtaosa Latinalaisen Amerikan maista kukisti siirtomaavallan, valloitti valtiollisen itsenäisyyden ja lähti kapitalistiselle kehitystielle jo 1800-luvun alussa. Niiden yhteiskunnallisen kehityksen jarruina ovat olleet maanomistusolosuhteet, usein toistuvat sisällissodat ja teollistumisen hitaus sekä USA:n taholta tapahtunut taloudellinen, poliittinen ja sotilaallinen sekaantuminen niiden sisäisiin asioihin.

Bolivaarisilla periaatteilla on pitkät perinteet Latinalaisessa Amerikassa. Itse Simón Bolívar (v. 1783-1830) oli venezuelalainen itsenäisyystaistelija ja pohjoisen Etelä-Amerikan vapaussankari. Mies oli syntyisin aristokraattisesta perheestä. Hän opiskeli Euroopassa, missä hän tutustui Ranskan vallankumouksen aatteisiin. Hän osallistui Espanjan vastaiseen kansannousuun Caracasissa v. 1810. Vuosina 1813-14 hän vapautti Venezuelan toimiessaan vapaaehtoisarmeijan päällikkönä. Hän julistautui diktaattoriksi, mutta joutui pakenemaan vastahyökkäystä v. 1815. Hän palasi Venezuelaan taistelemaan jo seuraavana vuonna. Vuonna 1819 hänet julistettiin Suur-Kolumbian (enin osa Venezuelaa, Kolumbiaa, Panamaa ja Ecuadoria) presidentiksi. Hän unelmoi yhdestä, koko Latinalaisen Amerikan käsittävästä valtiosta.

Latinalaisen Amerikan ongelmat

Lähes kaikille Latinalaisen Amerikan maille on ominaista iso köyhyysongelma, jättiläismäinen ulkomaanvelka, alkuperäiskansojen heikko asema, mittavat luonnonvarat (Etelä-Amerikka) ja poliittisen eliitin korruptoituneisuus sekä taloudellisen vallan keskittyminen pienelle eurooppalaisperäiselle etniselle eliitille. Näistä maista vain Argentiinassa, Brasiliassa, Costa Ricassa ja Uruguayssa ovat väestön enemmistönä eurooppalaisten jälkeläiset. YK:n inhimillisen kehityksen indeksillä (HDI) mitattuna maiden sijoitus maailmantilastossa vaihteli v. 2002 seuraavasti: Argentiina 34 ja Guatemala 121 (liitteenä tilasto). Lisäksi osa näiden valtioiden armeijoiden ja kirkon johdosta tukee tällaista epäoikeudenmukaista todellisuutta. Maiden luonnonvaroista saatavat tulot kuluvat valtiollisten velkojen maksuun ja osa niistä kulkeutuu lahjuksia ottavien poliitikkojen taskuun. Useimmat Latinalaisen Amerikan kansat ovat lisäksi USA-johtoisen uusliberalistisen sosiaali- ja talouspolitiikan uhreja.

Kuuban merkitys Latinalaisessa Amerikassa

Poliittisen ilmapiirin yksi parhaimmista mittareista Latinalaisessa Amerikassa on valtioiden suhtautuminen sosialistista Kuubaa kohtaan. Kuuban vallankumous on joutunut kohtaamaan USA:n sortotoimien laajan kirjon koko olemassaolonsa ajan. Vallankumouksen pääasialliset saavutukset - sosiaalinen perusturva, ilmainen koulutus ja terveydenhuolto - on kyetty säilyttämään USA:n aggressioista ja 1990-luvun talousromahduksesta huolimatta. Kuuba on kyennyt tekemään tunnetuksi vallankumouksensa saavutuksia kolmannessa maailmassa vuosikymmenten aikana maksutta kouluttamiensa kymmenien tuhansien opiskelijoiden välityksellä.

Kuuban vaikeudet ovat pääosin USA:n aiheuttamia. Ne johtuvat jenkkien imperialistisista intresseistä Kuubaa kohtaan, joita ovat:

1. Taloudelliset syyt (markkinat, luonnonvarat ja halpa hyvin koulutettu työvoima, FTAA)

2. Poliittiset syyt (sosialistinen vaihtoehto, jolla on kantavuutta Latinalaisessa Amerikassa, Miamin mafian merkittävä poliittinen vaikutus USA:ssa ja Latinalaisessa Amerikassa)

Ideologiset syyt (kuubalaisen yhteiskunnan perusarvot ovat humaanisuudessa, solidaarisuudessa ja marxismissa)

3. Sotilaalliset syyt (strateginen asema, sodat pitävät asekauppaa elossa)

USA:n tavoitteet ja merkitys 1800-luvulla Latinalaisessa Amerikassa

Presidentti James Monroe julisti 2.12.1823 Kongressissa. ”Jokaisen muiden valtojen yrityksen laajentaa merkitystään jossakin tämän pallonpuoliskon osassa katsomme rauhalle ja meidän turvallisuudellemme vaaraksi”.
Monroe-opin mukaan USA:n kansallinen turvallisuus käy aina kaiken muun edellä ja oikeuttaa kuten myöhemmin huomaamme lähes kaiken mahdollisen.

Vuonna 1845 John O'Sullivan käytti sanaa Manifest Destiny - kutsumus- tai ilmiselvä kohtalo artikkelissaan Annexation - Haltuunotto tai Liittäminen, jossa hän vaatii Teksasin liittämistä Yhdysvaltoihin. Kutsumuskohtalo oikeutti yhdysvaltalaiset ottamaan vastuun intiaaneista sekä ottamaan haltuun heidän maansa, metsänsä ja mineraalirikkautensa. Kutsumuskohtalosta tuli osa yhdysvaltalaisten isänmaallisuutta, kirjallisuutta ja politiikkaa. Jumalan valitsema yhdysvaltain kansa pyrki hallitsemaan koko Amerikkaa ja myöhemmin koko maailmaa.

USA:n imperialistisille pyrkimyksille oli 1850-luvulle asti olennaista oman vallan vakiinnuttaminen omilla alueilla sekä sen laajentuminen Meksikon maa-alueille. USA:n kapitalismi oli 1800-luvun puolivälissä altavastaajan asemassa eurooppalaisen kapitalismiin nähden. Maa ajautui v. 1861-65 sisällissotaan, kun pohjoisen teollisuuspohatat ja etelän suurmaanomistajat mittailivat keskinäisiä voimiaan. Vuonna 1869 mantereen halki rakennettiin rautatie. Seuraavana vuonna Rockefeller perusti Standard Oilin.

1800-luvun lopulla USA:n ulkopolitiikan suunta muuttui ja maa ryhtyi harjoittamaan aktiivista tykkivenepolitiikkaa ja kutsumattomia laivastovierailuja. Liittovaltio olisi ottanut mielellään haltuunsa siirtomaita, mutta maailma oli silloin jo suurelta osin jaettu. Lähimmät mahdolliset valloituskohteet Keski- ja Etelä-Amerikassa olivat entisiä Espanjan ja Portugalin siirtomaita. Tilanteen korjaamiseksi yhdysvaltalaiset ostivat noista maista kaivoksia, teollisuuslaitoksia, rautateitä ja suurtiloja. USA:n pankkiirit myönsivät latinomaille myös suuria lainoja. Tämä johti ne voimakkaaseen taloudelliseen riippuvuuteen USA:sta. Integroidakseen nämä takapihansa alusmaat vielä voimakkaammin itseensä USA:n eliitti kutsutti niiden edustajat ensimmäiseen panamerikkalaiseen kongressiin, joka pidettiin Washingtonissa v. 1889-90. USA luokiteltiin v. 1890 suurimmaksi teollisuusvallaksi. Vuosina 1895-98 sodittiin espanjalais-amerikkalainen sota, jonka seurauksena USA nappasi Karibialla siirtomaikseen Kuuban ja Puerto Ricon.

USA:n tavoitteet ja merkitys 1900-luvulla Latinalaisessa Amerikassa

1900-luvun alussa USA:n sotilaallinen ja taloudellinen sekaantuminen Latinalaisen Amerikan maiden asioihin politisoitui voimakkaasti ja jenkkien suurvaltapyrkimykset tulivat yhä korostetummin esille. USA:sta tuli kuitenkin maailman mitassa suurvalta vasta I maailmansodan jälkeen. Dollarin maailmanvalta alkoi tehdä tuloaan, kun jenkit perivät asevarustelumenoista aiheutuneita velkojaan eurooppalaisilta sotaliittolaisiltaan. Vuodesta 1926 lähtien jenkki-imperialismi alkoi taistella avoimesti Latinalaisessa Amerikassa kommunistisia salaliittoja ja vallankumousyrityksiä vastaan. Vuonna 1929 se perusti sotilasakatemian Nicaraguaan.

II maailman sodan seurauksena maailma jakautui kahteen pääleiriin - NL:n liiton johtamaan sosialistiseen leiriin ja USA:n johtamaan imperialistiseen leiriin. Englanti menetti asemansa maailman mahtina. Vuonna 1939 USA:n hallitus kehotti Hollywoodia vaikenemaan natsien juutalaisvainoista kauppaintressiensä vuoksi. Maa hyötyi sodasta, koska se ei ollut sotatantereena ja sen asevarusteluteollisuus sai valtavasti tilauksia. Jo ennen sotaa ja jopa vielä v. 1941USA möi öljyä ja aseitaan Japanille. Kolmanneksi tärkeäksi valtaleiriksi syntyi v. 1955 Bandungin konferenssissa anti-imperialistinen kolmannen maailman etuja ajava sitoutumattomien maiden liike.

Kylmän sodan kunniaksi USA perusti Panaman kanavavyöhykkeelle v. 1946 sotilasakatemian, jossa koulutettiin diktaattoreita, tappajia ja kiduttajia koko Latinalaisen Amerikan tarpeeseen. USA:n keskustiedustelutoimisto CIA perustettiin v. 1947 nojautuen kansallista turvallisuutta koskevaan lakiin. Samaan aikaan presidentti Truman julkaisi kuuluisan oppinsa: ”Uskon, että USA:n politiikan on pyrittävä tukemaan kaikkia vapaita kansoja, jotka vastustavat aseellisten vähemmistöjen pyrkimyksiä alistaa nämä kansat tai painostaa niitä ulkoapäin.” Myöhempi käytäntö ja historiankirjoitus on osoittanut, että nämä ”vapaat kansat” ovat tarkoittaneet jenkkimyönteisiä kansoja ja ”aseelliset vähemmistöt” ovat edustaneet vasemmistolaisia kansallisia vapautusliikkeitä. USA onnistui vetämään Latinalaisen Amerikan maat vaikutuspiiriinsä entistä tiukemmin niiden liittyessä v. 1948 perustetun OAS:n jäsenvaltioiksi. Järjestön pääsihteeriksi on ollut tapana valita USA:n kannattama ehdokas.

Vuonna 1959 tapahtunut Kuuban vallankumous järkytti rankasti pohjoisamerikkalaista suurpääomaa. Kuubaan perustettiin Amerikan ensimmäinen sosialistinen valtio. Presidentti J. F. Kennedy elvytti 1960-luvun alussa armeijan ja CIA:n yhdessä luomat erikoisjoukot (Special Forces) vastaukseksi III maailman sissiliikkeille ja määräsi näille tappokoneille virka-asuksi vihreän baretin. Näissä joukoissa palveli tuolloin 9 000 amerikkalaista sotilasta sekä Kuuban ja muiden sosialististen maiden pakolaisia. Huhtikuussa 1961 jenkit yrittivät kaataa Sikojenlahdella heikolla menestyksellä Fidel Castron hallituksen. USA järjesti v. 1964-2000 104 mittavaa sotaharjoitusta Kuuban ympärillä. Defex -harjoitusten näyttämönä 1960- ja 70-luvuilla oli Guantanamon tukikohta.

Guatemalan ”vapautuksesta” tuli kouluesimerkki likaisesta sodasta Latinalaisessa Amerikassa. Se oli ensimmäinen moderni interventio maanosassa, jossa USA oli harjoittanut ennen avointa tykkivenepolitiikkaa ja kutsumattomia laivastovierailuja. Useimmat keväällä 1963 Guatemalassa suoritetun vallankaappauksen isistä olivat olleet mukana jo Sikojenlahden fiaskossa.

Vuonna 1967 Boliviassa tapahtunut Che Guevaran murha kääntyi vastakohdakseen ja Che syttyi elämään imperialismin vastaisen taistelun symbolina ympäri maailmaa. Fidel Castron mukaan "Che ajatteli, että eri Latinalaisten Ame­rikan valtioiden tais­telijat osallistuisivat sissijoukko-osas­toina Bolivian sotaan ja että Bolivian sissiarmeija olisi koulu vallankumouksellisille, jotka palvelisivat harjaantumisjaksonsa Boliviassa taiste­llen.”

"Me olemme sitä mieltä, että Kuuban vallankumous teki kolme pe­rustavanlaatuista lisäystä käsityksiin vallankumouksellisen lii­kkeen johtamisesta Latinalaisessa Amerikassa. Ne ovat:

1. Kansanliikkeen voimat voivat voittaa sodan armeijaa vas­taan.
2. Aina ei ole välttämätöntä odottaa, kunnes olosuhteet val­lan­ku­moukselle ovat olemassa, kapinalliset voivat luoda täl­laiset olosuhteet.
3. Kehitysmaissa kuten Latinalaisessa Amerikassa sotilaallis­ten taistelujen painopiste on maaseudulla."
(Che Guevara, La guerra de gueril­las, suomennos Reijo Katajaranta)

Vuonna 1973 CIA murskasi rauhanomaista ja parlamentaarista tietä kohti sosialismia askeltavan Chilen kansanrintamahallituksen ja korvasi sen Augusto Pinochetin johtamalla oikeistodiktatuurilla.

Latinalaisen Amerikan ja Karibian alueen kommunististen puolueiden neuvottelukokous luokitteli v. 1975 maanosansa valtiot seuraavasti (lisäykset ML):

1) Aktiivista imperialismin vastaista politiikkaa noudattavat valtiot (Kuuba, Panama 1961-81, Chile 70-luvun alussa, 80-luvulla Nicaragua ja Grenada)

2) Maat, joissa harjoitetaan kansallis-reformistista politiikkaa ja pidetään voimassa kansalaisten perusvapaudet (Meksiko, Ecuador, Costa Rica, Venezuela, Guayana)

3) Fasististen sotilaallis-teknoraattisten valtakomentojen maat (Chile v. 1973-94, Uruguay v. 1973-84, Paraguay Stroessnerin diktatuuri 1954-1989, Kolumbiassa sisällissota jatkuu edelleen, Argentiina v. 1955-83 ”likainen sota”, Bolivia v. 1964-82 ja Peru 1990-2000)

4) Perinnäisen tyrannijärjestelmän maat (El Salvador siviilihallinto v. 1990, Dominikaaninen Tasavalta v. 1916-90, Guatemala v. 1954-96, Haiti v. 1916 alkaen, Honduras siviilihallinto v. 1982, Nicaragua v. 1912-79, Brasilia v. 1964-85)

Vuonna 1986 USA kehitti uuden strategian Latinalaista Amerikkaa varten, johon kuuluivat:

1) katolisen kirkon merkityksen vähentäminen - etenkin vapautuksen teologian - kansallisvaltioissa,

2) asevoimien hajottaminen ja suuntautuminen huumeiden vastaiseen sotaan ja

3) Latinalaisen Amerikan ylikansallisten sotajoukkojen luominen jenkkien silmissä hyväksyttävän demokratian turvaamiseksi alueella.

Edellä esitetyn strategian täydentämiseksi George Bush vanhempi esitti v. 1990 Amerikoiden vapaakauppa-alueen (FTAA) luomista. Tämän haaveen toteutumisen ehdoiksi asetettiin Latinalaisen Amerikan asevoimien hajottaminen sekä alueen vasemmistolaisten sissiliikkeiden tuhoaminen ”huumeiden vastaisessa sodassa”.

Neuvostoliiton hajottua 1990-luvun alussa USA on harjoittanut hegemonistista maailmanherruuttaan tunnetuin seurauksin Persianlahdella, Kosovossa, Afganistanissa ja Irakissa sekä Latinalaisessa Amerikassa. Kuuban kauppasaarto kiristettiin kahteen otteeseen 1990-luvulla (Helms-Burton- ja Torricelli -lait). Kun USA:n kansallinen etu on ollut uhattuna, se on turvautunut taloudellisiin pakotteisiin ja järeästi pommittaen rauhaanpakottamiseen. Toisaalta, kun amerikkalaisten aseet ovat suuntautuneet kohti Aasiaa, Latinalaisen Amerikan maille on jäänyt enemmän poliittista liikkumisvaraa.

USA:n tavoitteet ja merkitys 2000-luvulla Latinalaisessa Amerikassa

USA:n valtiollisen herruuden ja "amerikkalaisen elämäntavan" ylläpitämiselle on ollut aina välttämätöntä mahdollisimman vapaa pääsy käsiksi maailman luonnonvaroihin ja markkinoihin. Plan Colombian” (Kolumbia-suunnitelma) tavoitteena on toteuttaa USA:n yksilöityjä poliittisia ja sotilaallisia päämääriä Latinalaisessa Amerikassa. ”Plan Colombian” lopullisena päämääränä on FTAA:n todentaminen. Sen toimenkuvana on kiihdyttää markkinoiden avautumista sotilaallisin keinoin koko Amerikan alueella. Tämän ”amerikkalainen unelman” toteutuksessa hyödynnetään lisäksi Andean Regional Initiative (Ecuador, Peru ja Bolivia) ja Plan Puebla Panamá -suunnitelmia.

Syyskuun 11. päivän -tapahtumien jälkeen USA julisti terrorismin vastaisen sodan maailmalle ja presidentti Bush nimesi Kuuban terrorismia tukevaksi valtioksi.

USA oli masinoimassa vallankaappausta Venezuelassa keväällä 2002. Kun se ei onnistunut, jenkit kokeilivat Chavézin hallituksen horjuttamista kansallisella lakolla vuoden 2003 alussa. Tämän jälkeen bolivaarinen vallankumous voitti vielä ylivoimaisesti presidentin asemasta järjestetyn kansanäänestyksen. Euroopan ja Latinalaisen Amerikan maat onnittelivat 17.8. Venezuelan presidentti Hugo Chávezia vaalivoitosta 15.8.2004 järjestetyssä kansanäänestyksessä. Chávez sai 58,25 % annetuista äänistä. Chávezin hallintokautena kansan asema on kohonnut. Suuret köyhien ihmisten kansanjoukot ovat ensimmäistä kertaa tietoisia oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan. He ovat osallistuneet sydämellä ja sielulla maansa rakentamiseen. He muodostavat bolivaarisen kansanrintaman, jonka käsissä on maan tulevaisuus. Venezuela on loistava esimerkki maailmalle ja etenkin Latinalaiselle Amerikalle siitä, kuinka yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta ja demokratiaa voidaan harjoittaa kansan enemmistön hyödyksi USA:n imperialismin aggressiivisesta painostuksesta huolimatta. Bolivaarinen vallankumous jatkuu!

USA:n maailmanvalloitus ei ole sujunut Latinalaisessa Amerikassa kitkattomasti, vaan se on kohdannut kasvavaa vastarintaa. FTAA-sopimuksen voimaanastuminen joulukuussa 2005 näyttää hyvin epätodennäköiseltä. Viime vuosille on ollut ominaista alueella ilmennyt poliittinen ja yhteiskunnallinen kuohunta. Alkuperäiskansat, pientalonpojat ja urbaaniköyhälistö on alkanut taistella tietoisesti oikeuksistaan. He ovat saaneet liittolaisikseen työläisiä, opiskelijoita ja jopa sotilaita. Kuuba on tiivistänyt viime vuosien aikana merkittävästi suhteitaan muun Latinalaisen Amerikan kanssa. USA on huolestunut muuttuneesta poliittisesta tilanteesta alueella, koska se on luonut yhteistyömahdollisuuksia sekä valtiollisella, parlamentaarisella että kansalaisjärjestötasolla Kuuban, Venezuelan, Ecuadorin, Bolivian, Uruguayn ja Brasilian sekä Argentiinan kesken. Lisäksi voimapoliittista tilannetta on mutkistanut olennaisesti se, että Kiina voimistanut taloudellista ja sotilaallista yhteistyötään olennaisesti Kuuban ja Venezuelan kanssa.

Kuuban ja Venezuelan presidentit allekirjoittivat historiallisen Amerikoiden vapaakauppa-alueen (FTAA) vastaisen asiakirjan Havannassa 14.12.2004. Päivän kestäneiden keskusteluiden jälkeen presidentit ilmoittivat, että he haastavat Yhdysvaltain tyrkyttämän ja vuoden 2005 lopussa voimaanastuvaksi suunnitellun FTAA allekirjoittamalla sopimuksen nimeltä ”Bolivaarinen vaihtoehto Amerikoille” (ALBA), jossa kutsutaan muita Latinalaisen Amerikan ja Karibian alueen valtioita keskinäiseen integraatioon ja luomaan todellinen ja elinvoimainen vaihtoehto Etelä- ja Keski-Amerikan kansoihin ja luonnonvaroihin kohdistuvalle saaliinhimoiselle FTAA-suunnitelmalle. Sopimuksella eliminoitaisiin kaupankäynnin ja verotuksen esteitä, kannustettaisiin keskinäisiin investointeihin sekä lisättäisiin pankkisuhteita ja yhteistyötä matkailualalla. Sopimuksen pitkäntähtäimen päämääränä olisi luoda 15 vuodessa Etelä-Amerikan kansojen yhteisö, jolla olisi yhteinen valuutta ja parlamentti sekä yhteiset kaupan, politiikan ja talouden instituutiot.

Neuvostoliiton kaaduttua jenkki-imperialismilta on puuttunut selkeä vastavoima. Sellainen saattaa olla kuitenkin kehkeytymässä Kiinan ympärille, jolle löytyy jo nyt varteen otettavia liittolaisia Aasiasta, Afrikasta ja Latinalaisesta Amerikasta.

Nykyisin aasialaisten pankkien luotoilla elävä USA modernisoi asevoimiaan ja kasvattaa puolustusmenojaan, jotta se voisi ylläpitää maailmanherruuttaan. Supervalta voimistaa siteitään liittolaisiinsa ja käy aggressiivisesti kaikkien niiden kimppuun, jotka toimivat USA:n edustaman ”vapaan maailman” etujen vastaisesti. USA tekee kaikkensa sen määräysvallassa olevan markkinakapitalismin ja siihen liittyvän elämäntavan levittämiseksi joka maailman kolkkaan.

USA:n suorittamat, poliittiset horjutukset, murhat, miehitykset ja muut militaariaktit Latinalaisessa Amerikassa vuosikymmenittäin

1840-LUKU

Vuonna 1846-48 käydyn sodan seurauksena USA kaappasi kolmasosan Meksikon maa-alueesta (Kalifornia, Teksas, New Meksiko ja Arizona). USA alkoi tukea Kuuban kapinaliikkeitä v. 1849 alkaen aseilla ja rahalla. Yhdysvaltalaista pääomaa alkoi virrata Kuuban talouselämään.

1850-luku

Vuosina 1850-57 USA suoritti neljän interventiota Nicaraguaan. Tennesseeläinen seikkailija William Walker ja hänen palkkasoturinsa valloittivat maan ja laillistivat orjatyövoiman käytön. Vuonna 1856 tapahtui Panaman ensimmäinen interventio Atlantin-Tyynenmeren rautatien pelastamiseksi panamalaisten nationalistien käsistä.

1890-LUKU

Vuonna 1890 USA:n sotajoukot rynnistivät Buenos Airesiin puolustamaan intressejään. Seuraavana vuonna ne kirmasivat lyömään kapinallisia Chileen ja mustia työläisiä Haitiin. Vuosina 1894-96 miehityksen ja merijalkaväen maihinnousujen kohteina olivat Nicaragua ja Panama. Vuosina 1898-99 merijalkaväki nousi maihin Nicaraguan Bluefieldsissa ja San Juan del Surissa.

Vuosina 1895-98 käydyn USA:n ja Espanjan välisen sodan, jonka verukkeena oli Mainessa tapahtunut hävitystyö, seurauksena jenkit miehittivät Kuuban, Puerto Ricon, Filippiinit ja Guamin. Filippiinit siirtyivät USA:n hallintaan 20 miljoonalla dollarilla. Vuonna 1976 USA:n laivaston tutkimuskomissio totesi, että Mainen räjähdyksen syynä olikin ollut todennäköisesti vain onnettomuus. Vuonna 1899 senaattori Urwill Platt ajoi USA:n hallituksessa perustuslakiin lisäyksen - The Platt Amendment’in. Lisäyksen mukaan USA:lla on vapaat kädet sekaantua saaren asioihin välittömästi, kun yhteiskuntajärjestys sekä pohjoisamerikkalaisten turvallisuus ja intressit katsotaan uhatuiksi. Espanjalais-amerikkalaisen sodan seurauksena jenkit saivat solmittua itselleen v. 1903 virallisen miehityssopimuksen Bahía Hondan ja Guantánamon lahden alueelle. Sopimuksen allekirjoittajina toimivat USA:n hallitus ja Kuuban silloinen presidentti Tomás Estrada Palma. Vuonna 1934 sopimusta hieman korjattiin ja niinpä noista päivistä alkaen Guantánamon tukikohta on ollut amerikkalaisten käytössä niin kauan, kuin Yhdysvallat sitä halajaa.

1900-LUKU

Vuonna 1903 Plattin lainmuutos lisättiin Kuuban perustuslakiin. Se soi USA:lle oikeuden miehittää saari tarpeensa mukaan. Samana vuonna, kun neuvottelut Kolumbian kanssa katkesivat, USA lähetti 10 sotalaivaa Panamaan valtaamaan kanavan maa-alueen. Panama kuului tuolloin vielä osana Kolumbiaan. Ranskalainen Philippe Bunau-Varilla neuvotteli kanavan käyttösopimuksen ja se kirjattiin Panaman perustuslakiin. Panaman kanava rakennettiin v. 1907-14 ja se pysyi USA:n hallinnassa v. 1999.

Vuosina 1903-04 merijalkaväki sekaantui Hondurasissa vallankumoukseen ja USA puolusti myös etujaan Dominikaanisessa Tasavallassa tapahtuneessa vallankumouksessa. Se lähetti agenttinsa Dominikaaniseen Tasavaltaan valtaaman rahoitusmarkkinat, jotta maa maksaisi ulkomaan velkansa.

Vuonna 1905 USA:n merijalkaväki auttoi Meksikon diktaattori Porfirio Díazia murskaamaan lakon Sonorassa. Samana vuonna USA:n sotajoukot rantautuivat Hondurasiin. Ne uusivat saman tempun viidesti 20 vuoden sisällä. Seuraavana vuonna merijalkaväki nousi maihin Kuubassa kahdeksi vuodeksi ehkäistäkseen sisällissodan maassa.

1907 merijalkaväki tunkeutui Hondurasiin sotiessaan Nicaraguan kanssa. Nicaraguassa harjoitettiin dollaridiplomatiaa. Sitten käväistiin Panamassa. Vuonna 1909 Nicaraguan liberaalien presidentti Jose Santos Zelaya ehdotti, että amerikkalaisten kaivos- ja banaaniyhtiön tuli maksaa veroa, takavarikoi kirkon maita, laillisti avioeron, harjoitti kauppaa eurooppalaisten yhtiöiden kanssa ja teloitutti kaksi kapinaan osallistunutta jenkkiä. Presidentti sai kenkää USA:n painostuksesta. Uudeksi presidentiksi valittiin amerikkalaisen kaivosyhtiön oma mies Adolfo Diaz. Seuraavana vuonna merijalkaväki saapui tukemaan uutta presidenttiä ja miehitti jälleen maan.

Miguel Davilan liberaalihallinto Hondurasissa hikeennytti USA:n hallituksen oltuaan liian likeisissä suhteissa Jose Santos Zelayan kanssa ja ottamalla velkaa briteiltä. Aikaisempi presidentti Manuel Bonilla syrjäytti Davilan amerikkalaisen banaanipohatan Sam Zemurrayn ja palkkasoturi Lee Christmas’in myötävaikutuksella, josta tulikin Hondurasin armeijan päällikkö.

1910-LUKU

Merijalkaväki harjoitti jälleen v. 1910 aseellista kontaktia Nicaraguassa. Seuraavina parina vuonna he toimivat rauhaan pakottamistehtävissä ja USA:n taloudellisten etujen suojelijoina Hondurasissa. Vuonna 1912 maineikas merijalkaväki purjehti Kuubaan rökittämään sokerityöläisten kapinan. Pian sen jälkeen piti miehittää jälleen Nicaragua ja pelastaa Adolfo Diazin hallitus. Kriisin vuoksi järjestettiin vaalit, joissa oli äänioikeutettuja yhteensä 4 000 ja vain yksi ehdokas - nimittäin Diaz. Merijalkaväki majoittuikin maahan saman tien 20 vuodeksi.

Vuonna 1913 laivasto evakuoi amerikkalaiset Meksikon vallankumouksen alta. Laivasto piipahti v. 1914 Santo Domingossa taistelemassa maan kapinallisia vastaan. Vuonna 1914 USA pommitti ja miehitti Vera Cruzin riitaannuttuaan Meksikon uuden hallituksen kanssa. Presidentti Victoriano Huerta erosi. Seuraavana vuonna USA:n laivasto miehitti vaihteeksi Haitin palauttaakseen sinne järjestyksen. Maa toimikin jenkkien protektoraattina aina v. 1934 asti. Haitin presidentti pistettiin kaltereiden taakse USA:n upseerikerholle, koska hän oli musta. Pääministeri William Jennings Bryan taivasteli: “Ajatella, neekeri puhuu ranskaa.” Seuraavaksi oli Dominikaanisen Tasavallan vuoro. Setä-Samuli pysyi siellä vuoteen 1924.

Pancho Villa aloitti v. 1916 toimensa USA:ta vastaan ja hyökkäsi Columbuksen kaupunkiin New Meksikossa ja tappoi 17 amerikkalaista. Jenkit lähtivät Meksikoon metsästämään Pancho Villaa, mutta eivät saaneet häntä kiinni. Tähtilippulaivasto tunkeutui Kuubaan v. 1917 turvatakseen sokerin viennin I maailmasodan aikana. Krokotiilimaa unohtui USA:n miehittämäksi v. 1933 asti. Sotalaivasto miehitti Panamassa Chiriquin maakunnan v. 1918-20 pitääkseen yllä yleistä järjestystä. Dominikaaninen Tasavalta pysyi USA:n miehityksen puristuksessa v. 1916-24.

1920-LUKU

USA:n joukot tunkeutuivat v. 1920 Guatemalaan pistääkseen ay-liikkeen aisoihin. Vuonna 1921 presidentti Coolidge painosti voimakkaasti Guatemalan presidenttiä Carlos Herreraa United Fruit -yhtiön etujen vuoksi. Guatemalaiset alistuivat. Vuosina 1920-21 rauhoitteli Costa Ricaa ja Panamaa.

Panama Cityssä oli v. 1925 rauhatonta yleislakon vuoksi. USA miehitti kaupungin. Nicaragua miehitettiin jälleen seuraavana vuonna poliittisen tilanteen vuoksi. Syyksi esitettiin Nicaraguan ja Meksikon neuvostoliittolaista salaliittoa. Vuonna 1929 USA perusti Nicaraguaan sotilasakatemian kouluttaakseen kansalliskaartista maalle armeijan. Samanlaisia joukkoja koulutettiin myös Haitiin ja Dominikaaniseen tasavaltaan. Näin karsittiin ulkopuolisen vaikutuksen mahdollisuudet alueella. Ne hallitukset, jotka ymmärsivät ja tukivat USA:ta pysyivät vallassa.

1930-LUKU

Vuonna 1930 Rafael Leonidas Trujillo putkahti esiin USA-vetoisesta kansalliskaartista ja hänestä tuli Dominikaanisen Tasavallan diktaattori. Vuonna 1961 hänet kuitenkin murhattiin USA:n avustuksella. Vuonna 1932 jenkkisotalaivat rynnistivät El Salvadoriin kukistamaan kommunistien johtamaa kansannousua. Presidentti Martinez kukisti kapinalliset omin voimin ja tappoi yli 8 000 ihmistä. El Salvadoriin lähetettiin v. 1932 Farabundo Martin kapinan aikana jenkkiläisiä sota-aluksia.

Vuonna 1933 presidentti Theodor Roosevelt julisti alkaneeksi hyvän naapuruuden politiikan. USA:n laivasto poistui viimein Nicaraguasta kykenemättä lyömään sissikenraali Augusto Cesar Sandinoa. Anastasio Somoza Garciasta tuli Nicaraguan kansalliskaartin ensimmäinen päällikkö. Roosevelt lähetti sotalaivansa Kuubaan pelotellakseen Gerardo Machado y Moralesia, joka oli aiheuttanut verilöylyjä nujertaessaan maanlaajuisia lakkoja ja mellakoita. Machado sai lähteä. Ensimmäinen tilapäinen hallitus pysyi pystyssä vain 17 päivää. Toisen hallituksen Roosevelt äkkäsi liian vasemmistolaiseksi ja eväsi sen tunnustamisen. Fulgencio Batista kukisti Machado-myönteisen vallankaappausyrityksen. Roosevelt toivoi Batistasta Kuuban uutta vahvaa miestä. Seuraavana vuonna Plattin lisäys perustuslakiin kumottiin.

Vuonna 1934 Somozan agentit salamurhasivat Sandinon USA:n avittamana. Somoza palkittiin kaksi vuotta myöhemmin teostaan presidentin viralla.

Vuonna 1936 USA luopui oikeuksistaan tunkeutua yksipuolisesti Panamaan. Vuonna 1941 Ricardo Adolfo de la Guardia syrjäytti Panaman presidentti Ariasin sotilasvallankaappauksella sopien asiasta kuitenkin ensin USA:n suurlähettilään kanssa. ”Se oli helpotus meille, koska Arias oli ollut hyvin hankala tyyppi ja hyvin natsimielinen”, virkkoi sotaministeri Henry Stimson.

Vuonna 1938 Meksikossa pakkolunastettiin kansainvälisten öljy-yhtiöiden omaisuus. Tämä synnytti konflikteja Iso-Britannian ja USA:n kanssa.

1940-LUKU

Vuonna 1943 hondurasilaisen oppositiolehden El Cronistan toimittaja haastettiin USA:n lähetystöön ja hänelle kerrottiin, että diktaattori Tiburcio Carias Andinon arvosteleminen romahduttaa sotaponnistelut. Pian hallitus kielsi lehden julkaisemisen.

El Salvadorin diktaattori Maximiliano Hernandez Martinez syöstiin vallasta. Uusi hallitus syrjäytettiin viiden kuukauden päästä entisen diktaattorin poliisipäällikön toimesta, koska edeltäjä mustasi liikaa “Hyvän naapuruuden”-politiikkaa Latinalaisen Amerikan silmissä.

USA avasi Panamassa v. 1946 Amerikoiden sotilaskoulun koko pallonpuoliskolle tarkoitetuksi sotilasakatemiaksi. Tässä oppilaitoksessa useimmat Etelä- ja Keski-Amerikan sotilasdiktaattorit ovat jalostaneet väkivaltataipumuksiaan. Uruguayta uhattiin v. 1947 ydinaseella. USA:n pommikoneet kävivät näytillä.

Jose Figueres Ferrer voitti v. 1948 USA:n tuella lyhyeksi jääneen sisällissodan Costa Ricassa ja hänestä tuli maan presidentti. Panaman kanavalla olevat jenkkimiehittäjät ilmoittivat San Joseen, että he ovat valmiita tulemaan päättämään ”kommunistien” hallinnon Costa Ricassa.

1950-LUKU

USA:n kommando-operaatio murskasi Puerto Ricon itsenäisyyttä ajavan kapinan.

Operaatio Diablo. Vuonna v. 1950 Jacobo Arbenz Guzman valittiin vaaleilla Guatemalan presidentiksi. Hän jatkoi edeltäjänsä Juan José Arévalon 40-luvulla aloittamaa uudistuslinjaa. Arévalo ilmoitti valtakautensa päättyessä, että United Fruit oli sen aikana yrittänyt yhteensä 32 vallankaappausta. Arbenz sääti v. 1952 maareformin ja kansallisti v. 1953 90 000 ha United Fruitin käyttämättömiä maita korvausta vastaan. USA ei hyväksynyt tällaista pullikointia, vaan julisti maan asesaartoon ja veti siltä pois kaiken teknologisen apunsa. Vallankaappaus sai Eisenhowerin siunauksen. Sen johtoon palkattiin USA:n kouluttama eversti Carlos Castillo Armas. Amerikkalaiset saivat toukokuussa 1954 aselastissa Puolasta Guatemalaan seilaavasta ruotsalaisesta laivasta hankkeelleen ratkaisevan propagandavaltin. USA:n Guatemalan suurlähettiläs John Peurifoy kehaisi 18.6.1954 henkilökunnalleen: ”Well, boys, huomenna tähän aikaan meillä on isot juhlat.” CIA:n ilmavoimat iskivät ja pommittivat 45 puolustuskyvytöntä kaupunkia ja kylää Guatemalassa. Lentäjille maksettiin palkkaa 400 dollaria keikalta. Presidentti Arbenz ei halunnut verilöylyä ja erosi virastaan 27.6. tavattuaan Peurifoyn. Maareformi peruttiin ja hedelmäfirma sai etuoikeutensa takaisin ja valtaan astui USA:n verinen oikeistodiktatuuri. 7 000 ihmistä pidätettiin ja 70 % kansasta menetti äänioikeutensa. Vajaan 25 vuoden oikeistoterrorin uhreina kuoli arviolta 30 000 ihmistä.

Vuonna 1951 Victor Paz Estenssoron johtaman Kansallinen vallankumouksellinen liikkeen (MNR) vaalivoitto Boliviassa estettiin vallankaappauksella. Kaappaus nosti kansan aseelliseen kapinaan, joka tunnetaan v. 1952 Huhtikuun vallankumouksena. Sotilaat lyötiin ja Paz Estenssoro palasi valtaan. MNR ajoi yleistä äänioikeutta, maareformia, julkista kouluopetusta ja se kansallisti maan suurimmat tinakaivokset. Oikeistolainen kenraali Ren Barrientosin johtama sotilasjuntta kaappasi vallan Boliviassa v. 1964. Juntta pysyi vallassa v. 1982 asti. Vuonna 1957 kuolemaan tuomittu natsirikollinen Klaus Barbie kiikutettiin Amerikan vastavakoilun (CIC) toimesta Boliviaan auttamaan 70- ja 80-luvuilla sotilasjunttaa opettamalla sotilaille kidutustekniikoita ja suojelemaan kokaiinikauppaa. Hänet tuomittiin v. 1983 Ranskassa sotarikoksistaan.

Presidentti Eisenhower perusti v. 1957 Yleisen turvallisuuden toimiston kouluttaakseen Latinalaiselle Amerikalle USA:lle lojaaleja poliisivoimia.

Vuonna 1959 Kuubassa tapahtui kansallinen vallankumous ja maan johtoon astui Fidel Castro. Tämän vallankumouksen sekä käytännön että symbolinen merkitys Latinalaiselle Amerikalle on ollut ja on edelleenkin hyvin suuri.

1960-LUKU

Presidentti J. F. Kennedy elvytti 1960-luvun alussa armeijan ja CIA:n yhdessä luomat erikoisjoukot (Special Forces) vastaukseksi III maailman sissiliikkeille ja määräsi näille tappokoneille virka-asuksi vihreän baretin. Näissä joukoissa palveli tuolloin 9 000 amerikkalaista sotilasta sekä Kuuban ja muiden sosialististen maiden pakolaisia.

Vuonna 1960 Panaman kanavavyöhykkeestä kehkeytyi USA:lle kansannousujen vastaiskuihin keskittynyt koulutuskeskus. Samana vuonna El Salvadorin uusi sotilasjuntta lupasi vapaat vaalit. Eisenhower pelkäsi vasemmistotendenssejä. Puoleensavetävämpi oikeistolainen vallankaappaus koittikin kolmessa kuukaudessa.

Huhtikuussa 1961 Sikojenlahdessa 1 500 USA:n kouluttamaa palkkasoturia suoritti maihinnousun Yhdysvaltojen ilmavoimien tukemana. Hyökkäys epäonnistui surkeasti. CIA yritti salamurhata useaan otteeseen Castron. Kuubaan kohdistettiin sabotaasitoimia, laivoja räjäyteltiin, satamia ja tehtaita tuhottiin sekä sokeripeltoja poltettiin. USA:n yksipuolisesti Kuuballe julistama kauppasaarto alkoi epäonnistuneen Sikojenlahden invaasion jälkeen huhtikuussa 1961. Sen sisältönä olivat Kuubaan suuntautuvan rahaliikenteen kielto, matkustuskielto, laivojen pääsyn estäminen USA:han Kuubassa käytyään, kuubalaisia raaka-aineita sisältävien tuotteiden myyntikielto USA:ssa, lääkkeiden lähettämiseen Kuubaan tarvittiin erikoislupa ja vaikuttaminen luototukseen. Neuvostoliitto sijoitti v. 1962 ohjuksia Kuuban maaperälle, jonka seurauksena oli ydinsodan uhka NL:n ja USA:n välillä.

Vuonna 1961 Ecuadorin kuubalaismielinen presidentti J. M. Velasco Ibarra syrjäytettiin vallankaappauksella CIA:n toimesta. Guatemalassa puhkesi armeijan keskuudessa kapina, jonka kukistivat CIA:n palkkaamat kuubalaiset palkkasotilaat. Huhtikuussa 1961 CIA auttoi murhaamaan Dominikaanisen Tasavallan diktaattorin Rafael Trujillon.

CIA esitti 15.2.1962 suunnitelman satojen turmelemiseksi Kuubassa. Operaatio tunnettiin nimellä Mungo.

USA järjesti v. 1964-2000 104 mittavaa sotaharjoitusta Kuuban ympärillä. Defex -harjoitusten näyttämönä 1960- ja 70-luvuilla oli Guantanamon tukikohta. Ocean Venture -manööverit 1981 presidentti Ronald Reaganin valtakauden alussa olivat laajimmat, mitä USA on järjestänyt sitten 2. maailmansodan.

Guatemalan ”vapautuksesta” tuli kouluesimerkki likaisesta sodasta Latinalaisessa Amerikassa. Se oli ensimmäinen moderni interventio maanosassa, jossa USA oli harjoittanut ennen avointa tykkivenepolitiikkaa ja kutsumattomia laivastovierailuja yli 120 vuoden ajan. Useimmat keväällä 1963 Guatemalassa suoritetun vallankaappauksen isistä olivat olleet mukana jo Sikojenlahden fiaskossa. Vihreät baretit kouluttivat Guatemalan armeijaa kukistamaan kansannousut. Käytännössä tämä merkitsi kuolemanpartioita, alueellisia pommituksia ja kapinallisten auttamisesta epäiltyjen väkivaltaista kohtelua. Vuosien 1966-77 aikana surmattiin 20 000 ihmistä.

Vuonna 1961 Brasilian presidentiksi valittiin Janio da Silvaquadros. Hän erosi pian virastaan armeijan painostuksen vuoksi. Varapresidentti Joao Goulart jatkoi hänen viitoittamaansa itsenäistä ulkopolitiikkaa. Hän oli katolinen miljonääri, joka omisti suuria maaomaisuuksia. CIA:n puuttuminen Brasilian vaaleihin v. 1962 oli yksi sen suurimmista operaatioista läntisellä pallonpuoliskolla. USA kanavoi 20 miljoonaa dollaria edustuksellisen demokratian eri areenoille. Tästäkin huolimatta Goulart voitti presidentinvaalit. Hän kansallisti öljyteollisuuden, rajoitti liikevoittojen ulosvientiä ja pakkolunasti käyttämättömiä maita. Vuonna 1964 CIA-taustainen sotilasvallankaappaus lakkautti Joao Goulartin hallinnon. Sotilasdiktatuuria kesti v. 1985 asti.

Vuonna 1963 USA kaatoi Brittiläisessä Guaynassa marxilaisen Cheddi Jaganin hallituksen operaatiolla, joka rahoitettiin CIA:n ammattiyhdistyskanavien kautta. Toimenpiteen seurauksena mellakoissa ja pommiattentaateissa kuoli 170 ihmistä.

Vuonna 1964 Somozan perheen hallinnassa oli 10 % Nicaraguan viljelysmaasta ja kaikesta omistamisen arvoisesta koko maassa kuten maan ainoa lentoyhtiö, yksi televisioasema, sanomalehti, sementtitehdas, tekstiilitehdas, useita sokerimyllyjä, puoli tusinaa panimoita ja tislaamoita sekä tietenkin Mercedes-Benz -myymälä.

Vihreät baretit osallistuivat v. 1965 CIA:n ohjauksessa perulaisen sissiliikkeen murskaamiseen maan itäosien viidakoissa. Perun hallitus pyysi USA:lta apua. Tämä perusti koulutusleirin viidakkoon. CIA lähetti Operaatio Ayacuchon puitteissa paikalle helikoptereita ja aseita sekä ryhtyi värväämään paikallisia ihmisiä asekoulutukseen. Operaatiota hyödynnettiin myös naapurimaiden sotilaallisena koulutusleirinä. USA teki samana vuonna intervention Dominikaanisen Tasavaltaan.

Che Guevara murhattiin lokakuussa 1967 CIA:n toimesta Boliviassa. Joukko vihreitä baretteja lähetettiin auttamaan Chen etsimisessä ja tappamisessa. Chestä kehkeytyi omalla vuosisadallaan III maailman vapautuksen symboli, joka elää edelleen ympäri maailmaa lauluissa, kuvissa ja kirjoituksissa - sekä myös kelloina ja kaljoina. Hänet koettiin Latinalaisen Amerikan Punaiseksi Vapahtajaksi, joka lunasti pyhimyksen arvonsa sekä katolisten että marxilaisten silmissä kokiessaan marttyyrikuoleman vihollisen luodeista 9.10.1967 pienessä La Higueran kaupungissa Boliviassa.

Juan Alvarado toimi Perun presidenttinä v. 1968-75. Köyhistä oloista lähtenyt Alvarado liittyi armeijaan 1929 tavallisena sotamiehenä ja nousi lopulta kenraaliksi. Armeijan ylipäällikkönä johti 1968 junttaa, joka syöksi vallasta presidentti Belaúnde Terryn tämän yritettyä turhaan takavarikoida yhdysvaltalaisten yhtiöiden hallitsemat öljykentät. Hän nimitti kokonaan sotilaista koostuvan hallituksen, joka erosi muista Latinalaisen Amerikan sotilashallituksista uudistusmielisen, nationalistisen ja populistisen luonteensa vuoksi. Se valtasi välittömästi kiistellyt öljykentät. Rajoitti lehdistönvapautta ja aloitti radikaalin maareformin, jonka tarkoituksena oli pilkkoa suurtilat ja työskenteli joidenkin teollisuuden alojen kansallistamiseksi. Huonon taloudellisten asioiden hoidon ja heikentyvän terveytensä vuoksi kenraali Francisco Morales Bermúdez Cerruti syrjäytti hänet v. 1975. Hän oli Perun presidenttinä v.1975-80. Vuonna 1978 hän salli yleisten vaalien järjestämisen perustuslakia säätävän kokouksen valitsemiseksi.

Sosiaalidemokraattisen Juan Boschin johtama Dominikaaninen Tasavalta osoittautui v. 1963 CIA:lle liian vasemmistolaiseksi, joten se kumottiin. Kun paria vuotta myöhemmin hänen valtaansa yritettiin palauttaa, USA miehitti maan lopettaakseen kommunistikapinan. Tässä työssä sitä auttoivat Brasilian, Paraguayn, Hondurasin ja Nicaraguan diktaattorit. Vuonna 1968 kenraali Jose Alberto Medrano organisoi El Salvadoriin puolisotilaalliset ORDEN-joukot, joiden oheistoimintana olivat myös kuolemanpartiot.

1970-LUKU

Amerikkalaisten tiedustelulaitosten toiminta oli Meksikossa 1970-luvulla hyvin laajaa. Ciudad de Mexicossa toimi yksi maailman suurimmista CIA-asemista. Toimistolla oli käytössään 50 täysipäiväistä agenttia ja saman verran tiedottajia maan hallituksessa. Heidän toimenkuvanaan oli NL:n ja Kuuban lähetystön työntekijöiden ja niissä asioivien ihmisten totaalinen tarkkailu. Meksikon presidentti Luis Echeverria syytti USA:ta hallituksensa horjutuskampanjasta.

Vuonna 1971 Kuubassa puhkesi CIA:n myötävaikutuksella Afrikan sikakuume -epidemia, jonka seurauksena jouduttiin hävittämään 500 000 sikaa.

CIA rahoitti salaa v. 1958, 1964 ja 1970 järjestettyjen vaalien yhteydessä Salvador Allendea vastustavien poliittisten puolueiden toimintaa. Allenden astuttua valtaan CIA aloitti voimakkaan horjutuskampanjan, joka huipentui syyskuussa 1973 fasistiseen sotilasvallankaappaukseen ja presidentin kuolemaan. Kenraali Augusto Pinochet Ugarte vangitutti yli 100 000 chileläistä. Pinochetin diktatuurin aikana katosi yli 3 000 ihmistä.

Vuonna 1972 El Salvadorin vaaleissa suosikkina oli keskustalainen Jose Napoleon Duarte, vaalit keskeytettiin armeijan toimesta. Vuonna 1979 oikeistojuntta nousi valtaan maassa. Seuraavana vuonna syttyi sisällissota. USA alkoi tukea Salvadorin armeijaa massiivisesti sen taistellessa FMNL:n sissejä vastaan. Oikeistoterroristit murhasivat arkkipiispa Romeron. Kuolemanpartiot vaelsivat kylissä ja kaduilla. Vuosina 1978-81 tapettiin 35 000 siviiliä. Vasta v. 1992 päättyneessä sisällissodassa kuoli kaikkiaan lähes 100 000 ihmistä.

Sotilaat ottivat Uruguayssa vallan v. 1973 USA:n tuella. Kaappauksen tuloksena oli maailmanennätys poliittisten vankien määrässä suhteutettuna koko maan väestön määrään.

Vuonna 1976 presidentti Jimmy Carter alkoi puolustamaan ihmisoikeuksia Keski-Amerikassa yrittämällä leikata sotilasapua Guatemalan sotilasjuntalta ja supistamalla El Salvadorin armeijalle suunnattua apua.

Vuonna 1978 Kuuban Orienten maakunnassa havaittiin sokeriruo’on nokitauti ja Holgúinin maakunnassa ruokoviljelmiin iski hometauti (La Roya). Tauti levisi koko maahan.

Nicaraguassa roihusi v. 1978-79 sisällissota, joka päättyi sandinistirintaman voittoon ja oikeistodiktaattori Somozan kukistumiseen.

Vuonna 1979 vahvistettiin sopimuksella, että Panaman kanava palautetaan oikeille omistajille v. 1999.

Marraskuussa 1979 Kuubassa tupakan sinihome ilmestyi Santa Claraan laajalle alueelle miltei samanaikaisina pesäkkeinä. Tuhot olivat 350 miljoonan U$:n luokkaa.

1980-LUKU

Argentiinassa istui v. 1955-1983 vallassa sotilashallitusten sarja ja siellä velloi "likainen sota", jonka aikana katosi lopullisesti 30 000 ihmistä. Tilanne muuttui keväällä 1982, kun Englannin ja Argentiinan välillä puhkesi Malvinas -saarten selkkaus. Argentiina yritti elvyttää menetettyä itsenäisyyttään ja taistella puolustaen kansallisia etujaan Englanti tuomitsi suurvaltana Argentiinan uskaltautumisesta hyökätä suurvallan kimppuun. Tämä oli vastoin suurvaltojen etuja. Tuosta hetkestä lähtien oli selvää, että Pohjoisen edut olivat paljon USA:lle arvokkaammat kuin kenen tahansa liittolaisen ja että nuo edut voisivat olla myös vastoin Latinalaisen Amerikan kanssa solmittuja sopimuksia. Syyskuussa 1982 sattui vielä toinenkin tärkeä poliittinen tapahtuma, kun Meksikon presidentti José López Portillo ilmoitti yksipuolisesti lykkäävänsä maansa ulkomaan velan maksua. Nämä kaksi tapahtumaa yhdessä saattoivat suurvaltojen taloudellisen ja rahoituksellisen valvonnan sekä sotilaallisen ja poliittisen ylivallan kyseenalaiseksi Latinalaisessa Amerikassa. Tapahtumista tuohtuneena IAD (Inter-American Dialogue) päätti organisoida mantereen asevoimien hajottamisen. Tällaisen hankkeen voisi luokitella Machiavellilaiseksi vallankäytöksi. Ronald Reagan käynnisti Demokratia-projektin Iso-Britannian parlamentissa. Siinä ehdotettiin Latinalaisen Amerikan asevoimien tehtävien uudelleen määrittelyä, niiden muuttamista ja hajauttamista osiin sellaisella kiihtyvällä tahdilla, että se koettiin uhkana kansallisvaltioille.

Kuubassa sikarutto puhkesi uudelleen v. 1980 Guantánamon tukikohdan lähialueilla tappaen n. 300 000 possua. 1984 Guantánamon maakuntaan iski punatauti aiheuttaen 18 lapsen kuoleman. Kuuban sokerituotantoon syntyi v. 1980-81 1,3 miljoonan tonnin vajaus. Washington Post kertoi jo v. 1979, että CIA oli kehitellyt vuosikausia Kuuban maataloudelle turmiollista toimenpideohjelmaa ja että Pentagonin asiantuntijat olivat tuottaneet tätä tarkoitusta varten hienostuneita biologisia välineitä.

Vuonna 1981 bioiskut ulotettiin ihmisiin. Kuubassa puhkesi Dengue-verikuume -epidemia kolmella eri paikkakunnalla (344 203 sairastui). Denguen aiheuttivat kuubalaiset terroristit CIA:n toimeksiannosta. Elokuussa 226 181 nautaeläintä sairastui Afrikassa tavattuun virustautiin. Myöhemmin samana vuonna puhkesi vielä viruksen aiheuttama tuntematon silmäsairaus.

Vuosina 1981-90 Nicaraguassa riehui valtaapitävien sandinistien ja USA:n tukemien oikeistolaisten contrien välillä sisällissota. USA tuki vuosittain 100 miljoonalla dollarilla Hondurasin alueelta käsin operoivia contria. Seuraavaksi jenkit alkoivat värväämään entisiä kansalliskaartin miehiä contrien riveihin. Vuonna 1984 USA miinoitti kolme Nicaraguan satamaa, joka vei asian kansainväliseen oikeuteen ja vaati jenkeiltä korvausta 18 miljardia dollaria. USA kieltäytyi hyväksymästä tuomiota. Vuonna 1985 heitä oli koossa 12 000 ukkoa. Sitten USA pisti Nicaraguan kauppasaartoon ja painosti Kansainvälistä valuuttarahastoa ja Maailmanpankkia olemaan myöntämättä maalle lainoja. Vuonna 1987 paljastui, että Reaganin hallinto myi salaa v. 1985 aseita Iranille rahoittaakseen contrien toimintaa. Sisällissodan aikana tapettiin 50 000 ihmistä. Sandinistit hävisivät vaalit v. 1990 yhdistyneelle oppositiolle.

Panamaa hallitsi v. 1968-1981 tosiasiallisesti eversti Omar Torrijos, joka rauhoitti maan ja neuvotteli sille uuden kanavasopimuksen v. 1978, joka siirsi vuosisadan lopulla kanavan täyden hallinnan Panamalle. Torrijos sai surmansa v. 1981 lento-onnettomuudessa. CIA:lla epäillään olleen näppinsä pelissä, koska eversti oli kansallismielinen ja hänellä hyvät suhteet Kuuban kanssa. Vuonna 1987 vallan nappasi asevoimien komentaja Manuel Noriega. Kun USA ei onnistunut hänen syrjäyttämisessään, se hyökkäsi v. 1989 Panamaan ja pisti huumesyytöksiin vedoten Noriegan 40 vuodeksi häkkiin. Yhteenotossa kuoli yli 2 000 ihmistä.

Guatemalassa tapahtui v. 1982-83 kaksi vallankaappausta. Ensin vallan kahvaan tarttui jenkkimielinen kenraali Efrain Rios Montt ja hänet syrjäytti vieläkin jenkkimielisempi Oscar Mejia Víctores. Asiasta oli tietenkin sovittu USA:n kanssa. Ja sotilaallinen apu sen kuin kasvoi vain.

Vuonna 1983 USA sekaantui itsenäisen Grenadan sisäisiin asioihin sen sosialistisen johdon selvittäessä huonolla menestyksellä omia sisäisiä erimielisyyksiään, jolloin maan johtaja Maurice Bishop sai surmansa. Reagan väitti grenadalaisten rakentavan kuubalaisten avustuksella Neuvostoliiton käyttöön lentokenttää. Tämä tapahtui vain neljä vuotta aikaisemmin tapahtuneen vallankumouksen jälkeen.

USA:n uusi strategia Latinalaisessa Amerikassa v. 1986

1) Ensinnäkin katolisen kirkon oli sopeuduttava uuteen strategiaan. Katolinen kirkko on alueella kansallisvaltioiden perustukipilari. Katolinen uskonto Latinalaisessa Amerikassa puolustaa köyhiä. Ainoa keino päihittää kansallisvaltioiden ”miekka ja risti” oli kaivaa maata katolisen kirkon alta kasvattamalla muiden uskontojen ja hurmosliikkeiden kannatusta mantereella. Muut vaikuttavat uskonnot ovat syntyneet lähinnä USA:ssa. Niistä etenkin herätyskristittyjen hengelliset näkemykset ovat lähellä kapitalistista filosofiaa talouden hoidossa, jossa määräysvalta kuuluu yksilölle.

2) Toiseksi asevoimat oli hajotettava. Tämän vuoksi USA suuntasi strategisen voimansa mantereella huumeiden vastaiseen sotaan. Kotoperäisten asevoimien osallistumista huumeiden vastaiseen sotaa oli rajoitettava Demokratia-projektin ideologien mielestä, koska menestymällä huumesodassa ne saattaisivat voittaa puolelleen kansan poliittisen tuen. Vuonna 1986 Reaganin hallinto ehdotti Latinalaisen Amerikan sotajoukkojen supistamista puolella. Valtioiden, jotka halusivat lainaa Kansainväliseltä valuuttarahastolta, tuli esittää ohjelma asevoimiensa pienentämisestä.

3) Kolmantena tavoitteena oli luoda sosiaalinen ja ideologinen tarve muodostaa Latinalaiseen Amerikkaan ylikansalliset sotajoukot, joiden perustehtävinä olisivat muodollisen demokratian säilyttäminen ja väliintulo rauhanprosessissa missä tahansa tapahtuvassa laaja-alaisessa konfliktissa.

Vuonna 1987 USA:n armeija raivasi kookapensaita Boliviassa.

1990-LUKU

Vuodesta 1959 alkaen kuubalaiset vastavallankumoukselliset ryhmät ovat työskennelleet CIA:n johdatuksessa ja sen taloudellisen tuen turvaamina. Kuubaan kohdistuneen tuholaistoiminnan hermokeskus sijaitsee USA:n maaperällä Floridassa. Kuuballe tämä on tiennyt ihmishenkien ja valtavien taloudellisten resurssien menetystä. Sosialistisen maailmanleirin kaaduttua 90-luvun alussa Kuubaan ja sen kansalaisiin kohdistunut - USA:n taholta tai Keski-Amerikan kautta kierrätetty - terrorismi on vain voimistunut. Tuholaistoimintaa on harjoitettu sekä maalla, merellä että ilmassa. Vuosien 1990-2001 aikana Kuuban kansaan, sen johtajiin ja talouselämään kohdistettiin Kuuban hallituksen tietolähteiden mukaan yhteensä yli 160 terrori-iskua. Kuuban tiedustelu- ja turvallisuuspalvelu on valppaudellaan ja solutustoimillaan kuitenkin onnistunut ehkäisemään valtaosan aiotuista tuhoteoista. DDR:n tiedustelupalvelu vastasi aikoinaan kuubalaisten tiedusteluelimien koulutuksesta. Kuuban vastaisen terroritoiminnan rahoituksesta on vastannut CIA, CANF ja Bacardín rommisuku.

Vuonna 1990 Kuubassa Camagueyn banaaniviljelmille levisi vakava kasvistauti - musta sigatoka, joka aiheutti tuhoja vuosikausia ruokabanaanien parissa. Vuonna 1996 Guantánamon sitrusviljelmille levitettiin tuhohyönteisiä. Samana vuonna hyökättiin hunajatuotannon kimppuun. Lokakuussa lentokoneesta kylvettiin Matanzasin ilmatilaan vihanneksille turmiollisia ripsiäisiä. Biologiset hyökkäykset ovat järjestään kohdentuneet elintarvike- ja vientituotannon avainalueille (CS 4/97 ja 3/2002)

Ajatus molemmat Amerikat kattavasta vapaakauppa-alueesta FTAA:sta syntyi v. 1990 George Bush vanhemman päässä. Tämän haaveen toteutumisen ehdoiksi asetettiin Latinalaisen Amerikan asevoimien hajottaminen sekä alueen vasemmistolaisten sissiliikkeiden tuhoaminen ”huumeiden vastaisessa sodassa”. Jenkkivetoinen Inter-American Dialogue -organisaatio eli IAD julkaisi v. 1990 dokumentin nimeltä ”Bush Manual”. Siinä erityisstrategiaksi asetettiin mantereen asevoimien hajottaminen ja ehdotus sotilaiden osallistumisesta huumeiden vastaiseen sotaan. Asiakirja suositti kärjistämään maiden sisäisiä konflikteja ja rajakahakoita. Päämääränä oli luoda tarve monikansallisten joukkojen perustamiselle. Nämä voisivat sekaantua selkkauksiin ja väittää, että tämä olisi ainoa rooli, joka voitaisiin osoittaa Latinalaisen Amerikan asevoimille.

Vuonna 1991 Haitissa tapahtui sotilasvallankaappaus. Presidentti Aristide pakeni maasta. USA suoritti v. 1994 intervention maahan ja Aristide palasi valtaan. Presidentti Aristide otti hatkat jälleen Haitista v. 2004, kun USA miehitti maan.

Torricelli-Graham -laki astui voimaan v. 1992. Sen nojalla USA pyrki estämään muiden valtioiden kaupan Kuuban kanssa. Lailla rajoitettiin jenkkien muissa maissa toimivien tytäryhtiöiden kaupankäyntiä Kuuban kanssa koskien enimmäkseen lääkkeitä ja elintarvikkeita (CS 3/95). WHO:n Maailman terveysraportin Amerikan yhdistyksen yhteenvedon v. 1998 mukaan USA:n kauppasaarto on heikentänyt dramaattisesti tavallisten kuubalaisten terveyttä ja ravinnonsaantia. Järjestön asiantuntijoiden mukaan kauppasaarto on vahingoittanut huomattavasti Kuuban terveydenhuoltojärjestelmää (CS 2/98)

Vuosina 1994-95 Ecuadorilla ja Perulla oli rajakiista Alto Cenepassa. Kiista loppui v. 1995 ylikansallisten sotajoukkojen interventioon. Nämä sotavoimat olivat neljän Rion pöytäkirjan allekirjoittaneen valtion luomus. USA ja kaksi muuta allekirjoittajamaan edustajaa sekaantuivat konfliktiin. MOMEP (Military Obverses Mission to Ecuador-Peru) ja jenkkidiplomaatti Luigi Enaudi näyttelivät tärkeää osaa tässä tapahtumassa. Malvinas-saarten sodan aikana Enaudin vastaus kysymykseen, miksi USA oli tukenut mieluummin Englantia kuin Argentiinaa, perustui siihen, että suhteet USA:n ja Latinalaisen Amerikan maiden välillä olivat niin ”mytologiset”. Luigi Enaudi nimettiin etuoikeutetuksi allekirjoittajaksi Perun ja Ecuadorin rauhanprosessissa. Enaudi on sukkuloinut USA:n diplomaattina ahkeraan viimeisen 20 vuoden ajan latinalaisen Amerikan kriisikeskuksissa. Hän työskenteli lokakuussa 2000 OAS:n pääsihteerin Cesar Gavirian lähettiläänä Haitissa.

Helms-Burton -lait. USA:n kongressin edustajainhuone hyväksyi 21.9.1995 Kuuban kauppasaartoa entisestään kiristävän lakiehdotuksen. Käytännössä tämä merkitsi Kuuban entistä voimakkaampaa eristämistä maailman taloudesta ja kansainvälisistä yhteistyöjärjestöistä, kauppasaarron kansainvälistymistä, rangaistusten ulottamista sekä yritys- että henkilötasolle kaikkialla maailmassa ja korvausten vaatimista kansallistetusta omaisuudesta. Sillä pyrittiin myös vaikeuttamaan jo olemassa olevien yhteisyritysten toimintaa. (CS 4/95) Lisäksi kuubalaisten tuotteiden patenttisuojat ja brandit eivät päde USA:ssa (Bacardí).

Vuonna 1996 USA taisteli globaalia kommunismia vastaan asettamalla Kiinan suosituimmuusasemaan kaupankäynnissä ja kiristämällä Kuuban kauppasaartoa entisestään.

”Project for the New American Century” -uuskonservatiiviryhmä julkaisi v. 1997 srategiset periaatteensa: ”USA:n tulee olla tietenkin harkitsevainen käyttäessään voimatoimia. Mutta me emme voi välttyä turvallisesti globaalin johtajuuden vastuusta tai siitä hinnasta, mikä liittyy tähän tehtävään. Amerikalla on vitaalinen rooli ylläpidettäessä rauhaa ja turvallisuutta Euroopassa, Aasiassa ja Lähi-idässä. Jos kartamme vastuutamme, yllytämme muita haasteisiin meidän perustavanlaatuisia intressejämme vastaan. 20-vuosisadan historian pitäisi olla opettanut meille, että on tärkeää muovata olosuhteita ennen kuin kriisit putkahtavat esiin ja kohtaamaan uhkia ennen kuin ne muuntuvat hirvittäviksi. Tämän vuosisadan historian pitäisi opettaa meitä syleilemään Amerikan johtajuutta.

Meidän päämäärämme on muistuttaa amerikkalaisia näistä oppitunneista ja johtaa niistä neljä seuraamusta tälle päivälle:

Meidän on kasvatettava puolustusmenoja merkittävästi, mikäli aiomme kantaa globaalin vastuumme tänään ja modernisoitava sotavoimiamme tulevaisuutta varten.

Meidän on voimistettava siteitämme demokraattisiin liittolaisiimme ja on haastettava hallitukset, jotka ovat vihamielisiä meidän arvoillemme ja intresseillemme.

Meidän on joudutettava syitä poliittiseen ja taloudelliseen vapauteen ulkomailla.

Meidän on hyväksyttävä vastuu Amerikan yksipuolisesta roolista säilytettäessä ja laajennettaessa kansainvälistä järjestystä meidän turvallisuutemme, hyvinvointimme ja periaatteittemme vuoksi.”

USA:n kannalta Ecuadorin geopoliittinen sijainti on erinomainen. Ecuadorin rannikolla sijaitseva Mantan sotilastukikohta suo optimaaliset olosuhteet ”Plan Colombian” toteuttamiselle. Mantassa on hyvä sotasatama ja sotilaslentokenttä sekä moderni infrastruktuuri. USA investoi v. 1999 tukikohdan elektronisen tiedustelun kehittämiseen 88 miljoonaa dollaria.

2000-LUKU (YHTYNEEN VASTARINNAN VUOSISATA)

USA:n maailmanvalloitus ei ole sujunut Latinalaisessa Amerikassa kitkattomasti, vaan se on kohdannut vastarintaa. Viime vuosille on ollut ominaista alueella ilmennyt poliittinen ja yhteiskunnallinen kuohunta. Alkuperäiskansat, pientalonpojat ja urbaaniköyhälistö on alkanut taistella tietoisesti oikeuksistaan. He ovat saaneet liittolaisikseen työläisiä, opiskelijoita ja jopa sotilaita. Kuuba on tiivistänyt viime vuosien aikana merkittävästi suhteitaan muun Latinalaisen Amerikan kanssa. USA on huolestunut muuttuneesta poliittisesta tilanteesta alueella, koska se on luonut yhteistyömahdollisuuksia sekä valtiollisella, parlamentaarisella että kansalaisjärjestötasolla Kuuban, Venezuelan, Ecuadorin, Bolivian, Uruguayn ja Brasilian sekä Argentiinan kesken.

USA:n valtiollisen herruuden ja "amerikkalaisen elämäntavan" ylläpitämiselle on ollut aina välttämätöntä mahdollisimman vapaa pääsy käsiksi maailman luonnonvaroihin ja markkinoihin. Plan Colombian” (Kolumbia-suunnitelma) tavoitteena on toteuttaa USA:n yksilöityjä poliittisia ja sotilaallisia päämääriä Latinalaisessa Amerikassa. ”Plan Colombian” lopullisena päämääränä on FTAA (Amerikoiden vapaakauppa-alue) todentaminen. Sen toimenkuvana on kiihdyttää markkinoiden avautumista sotilaallisin keinoin koko Amerikan alueella. Tämän ”amerikkalainen unelman” toteutuksessa hyödynnetään lisäksi Andean Regional Initiative (Ecuador, Peru ja Bolivia) ja Plan Puebla Panamá -suunnitelmia.

Marxilainen FARC-EP -sissijärjestö (Kolumbian vallankumoukselliset asevoimat) on Kolumbiassa niskan päällä usealla rintamalla konfliktissa, jonka vaikutus ulottuu käytännössä koko maahan. Kolumbian antikommunistinen hallitus hyökkäsi v. 1964 Marquetalissa talonpoikien kimppuun. Tästä alkoi sissivastarinta. FARC perustettiin v. 1966 Manuel Marulanda Vélezin ja hänen 47 toverinsa aloitteesta. Hän on toiminut sen johtajana alusta asti. Se on maan voimakkain ja parhaiten varustettu sissiliike, johon kuuluu n. 18 000 taistelijaa. FARC-EP taistelee uuden Kolumbian puolesta. Heidän päämääränsä on sosialistinen yhteiskunta. Manuel Marulandan mukaan sota Kolumbiassa ei ole sotakoneistojen vastakkainasettelua vaan yhteiskuntaluokkien taistelua maan poliittisesta johtajuudesta. Sota on harvainvallan raakaa väkivaltaa kansaa kohtaan, joka nousee taistelemaan vapaudestaan. FARC:in mukaan maan talous on suunnattava kansallisten sosiaalisten tarpeiden mukaan, on toteutettava maankattava maareformi, armeija on muodostettava täysin uudelleen ja on toteutettava itsenäistä ulkopolitiikkaa riippumattomana USA:n imperialismin määräysvallasta.

FARC-EP:n oman v. 2000 antaman tiedonannon mukaan ”Kolumbia on jo maailman kolmanneksi suurin USA:n sotilaallisen avun saaja. Pentagon on vienyt lävitse 1,7 miljardin dollarin sotilasapupaketin lävitse kongressissa. Tämä apu on kohdistettu suoraan Kolumbian kahta pääkapinallisarmeijaa FARC-EP:ia ja ELN:ia vastaan.”

Kolumbian valtio luokittelee kummatkin sissiliikkeet terroristisiksi ja väittää niiden saavan osan rahoituksestaan huumekaupasta. Vastapuolina sisällissodassa ovat USA-vetoinen Kolumbian armeija ja AUC (Kolumbian yhdistyneet itsepuolustusvoimat). AUC koostuu useista äärioikeistolaisista puolisotilaallisista ryhmistä, jotka nauttivat suurmaanomistajien, huumeparonien ja armeijan yhden osan tukea. AUC on luokiteltu myös terroristijärjestöksi.

Ecuadorilainen eläkkeellä olevan everstin Jorge Brito Albujan v. 2001 antaman selvityksen mukaan Plan Colombiaan liittyen Ecuadorin hallitus aikoo sijoittaa n. 10 000 sotilastaan maan pohjoisrajalle päämääränään suorittaa valtava sotilaallinen operaatio nimeltään ”Yoke and Hammer”. Hammer (vasara) on Kolumbian vakituinen armeija ja yoke (ies, taakka) vastaa rajalle sijoitettuja ecuadorilaisia sotajoukkoja. Olosuhteet operaatiolle luodaan keinotekoisesti ensin laajalla poliittisella manööverillä ja sitten tilannetta kärjistetään väkivallalla sekä päätteeksi oikeuttamalla sotilaiden olemassaolo rajaseudulla. Maan tiedusteluorganisaatiot ovat kiinnostuneita synnyttämään konfliktitilanteen, joka lisäisi Ecuadorin osallistumista tähän operaatioon. Kolumbian operaation tärkein kohde on FARC-EP:n tuhoaminen.

Samankaltaisesta operaatiosta on hyvä esimerkki Perussa menestyksellisesti toimineen Perun kommunistisen puolueen 60-luvun lopulla perustaman Sendero Luminoso -sissiliikkeen tuhoaminen. Senderistat aloittivat aseellisen toimintansa v. 1980. Parhaimmillaan sissiliike hallitsi kolmasosaa Perun maa-alueesta. Sissien tukikohdat sissitukikohdat sijaitsivat kooka-pensaan viljelyalueilla Alto Hualgassa ja suurissa maaseudun asutuskeskuksissa. Peru oli maailman toiseksi suurin kokaiinin tuottaja. Kuinka ollakaan jenkit alkoivat harjoittaa yhteistyötä diktaattori Fujimorin kanssa ”huumeiden vastaisessa” sodassa Perussa sissien toimialueella. Sissiliikkeen johtaja Abimail Guzman vangittiin v. 1992. Terroristijahti johti tuhansien osattomien sulkemiseen vankilaan. Nykyisin harventuneet senderistat ovat vetäytyneet sademetsiin. Maaliskuussa 2002 muutamaa päivää ennen George Baby-Bushin vierailua he räjäyttivät autopommin USA:n Liman suurlähetystön edessä.

Syyskuun 11. päivän -tapahtumien jälkeen USA myönsi Kolumbialle luvan käyttää ”virallisesti” myöntämiään varoja taisteluun laittomia aseistettuja ryhmiä vastaan.

Miamin viisikko tuomittiin joulukuussa 2001 Floridassa ylimitoitettuihin vankeusrangaistuksiin, jotka vaihtelivat 15 vuodesta kaksinkertaiseen elinkautiseen. Amerikkalaisen tuomioistuimen mukaan kuubalaiset miehet olivat syyllistyneet vakaviin ja suunniteltuihin rikoksiin, joista koitui tämän vuoksi pitkät tuomiot. Viisikko on istunut jo v. 1998 vankeudessa eristettynä muusta maailmasta. USA:ssa ihmisoikeudet eivät koske tunnetusti poliittisia vankeja. Miamin viisikko muodosti aikoinaan vakoilurenkaan ytimen, joka soluttautui äärioikeistolaisiin, anticastrolaisiin järjestöihin Floridassa varoittaakseen Kuubaa Miamin mafian taholta kohdistuvilta terrohyökkäyksiltä.

Ulkoministeri Colin Powell vieraili joulukuussa 2002 Bogotassa. Hän ilmaisi USA:n suhtautumista Kolumbiaan presidentti Alvaro Uribelle seuraavasti : ”Me uusimme sitoumuksemme pyrkiäksemme kohti yleisiä päämääriämme: vahvistaa demokratiaa, lisätä ihmisoikeuksien kunnioitusta, taistella huumeita ja terrorismia vastaan ja tärkeimpänä seikkana on laajentaa taloudellisen hyvinvoinnin kehä koskemaan kaikkia kolumbialaisia.” Hän painotti USA:n tukea Kolumbian uudelle kansalliselle turvallisuusstrategialle, jonka ytimenä on kuoleman vaarallisen yhdistelmän - huumeiden ja terrorismin - hävittäminen. USA tukee yhteistyön tarpeellista laajentamista turvallisuuden, kehityksen ja "hävittämisen” -ohjelmilla. Powell kertoi USA:n tukevan Kolumbiaa ”Plan Colombiaa” 1,8 miljardin dollarin avustuksella.

Bushin hallitus myönsi v. 2002 Andien alueelle (ARI) etenkin koskien Perua ja Boliviaa sekä Ecuadoria 782 miljoonaa dollaria alueellisen vakauden ja demokratian voimistamiseen sekä taloudelliseen kehitykseen ja kookan kasvatuksen kitkemiseen. PPP on suunnitelma Keski-Amerikan maiden saattamiseksi FTAA:n piiriin WB:n ja IMF:n rahoituksella.

Presidentti Bush lähetti 14.1.2003 USA:n edustajainhuoneelle ja kongressille osoitetun kirjeen, joka liittyi ”Plan Colombian” toteuttamiseen. Hän kertoi kirjeessään, että Kolumbiassa työskenteli 13.12.2002 yhteensä 267 jenkkiläistä vakinaista ja tilapäistä sotilasta sekä 270 siviiliasiantuntijaa huumeiden vastaisessa kampanjassa liittyen ”Plan Colombiaan”.

Venezuelan oikeisto yritti keväällä 2002 USA:n tukemana vallankaappausta. Sen taustalla olivat kansalliset äärioikeistolaiset voimat, CIA sekä Miamin kuubalainen mafia. Yhdysvaltalainen Venezuelan asioihin erikoistunut uutistoimisto Vheadline kertoi web-sivuillaan, että videonauhat, jotka todentavat CIA:n agenttien ja Venezuelan opposition salaisen tapaamisen ja uudet vallankaappaussuunnitelmat, julkistettiin 26.2.2004. Yritys epäonnistui, koska kansa ja armeija nostivat uudelleen valtaan maan syrjäytetyn presidentin. Oppositio yritti uudelleen joulukuussa 2002 masinoimalla presidentti Hugo Chávezin syrjäyttämiseen tähtäävän yleislakon Lakko sulki yrityksiä ja kauppoja sekä lamaannutti maan öljyteollisuuden. Lakon tavoitteena oli ensin neuvoa-antavan presidentin asemaa koskevan kansanäänestyksen pitäminen ja sen jälkeen presidentin suistaminen vallasta. Päämäärän saavuttamiseksi maa pyrittiin ajamaan poliittiseen ja taloudelliseen sekasortoon hyödyntäen kaikkia Latinalaisessa Amerikassa toteutettuja keinoja. Venezuelan kahdeksan viikkoa kestänyt yleislakko päättyi 4.2.2003. Presidentti Chávez voitti taistelun vallasta, koska maan armeija ja kansan enemmistö pysyi hänen tukenaan koko poliittisluontoisen yleislakon ajan. Maan armeija ja kansa yhdistyivät jälleen kerran puolustamaan maansa kansallisia etuja. Öljyteollisuus oli tämän jälkeen Chávezin hallituksen käsissä. Hän erotti öljyteollisuuden palveluksesta 20 000 lakossa mukana ollutta työntekijää ja korvasi heidät omilla luotetuillaan. Maaliskuun alussa 2003 presidentti Chávez esitti uusia linjauksiaan maan talouspolitiikkaan: "On tullut aika muuttaa talousmallia, meidän on luovuttava 20-vuosisadan talousmallista - mallista joka on luotu vähemmistön vaurautta ja enemmistön köyhyyttä varten. Malli perustuu epätasa-arvoon, joka on luonut työttömyyttä ja kurjuutta. Se oli poissulkemisen malli." Toukokuussa 2004 Venezuelan armeija pidätti maan alueelta Sabanetassa, Barutassa, 56 kolumbialaista puolisotilaallisen järjestön jäsentä, joilla oli yllään Venezuelan armeijan univormu. Presidentti Chavez piti tätä tapahtumaa TV-puheessaan puheessaan maailmanlaajuisesti merkittävänä voittona taistelussa terrorismia ja kaappausyrityksiä vastaan. 10.5.2004 pidätettiin 30 kolumbialaista lisää. Venezuelan laillisen hallinnon kumoamiseen oli rekrytoitu noin 1500 palkkasotilasta.

Chávezin hallintokautena kansan asema on kohonnut. Suuret köyhien ihmisten kansanjoukot ovat ensimmäistä kertaa tietoisia oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan. He ovat osallistuneet sydämellä ja sielulla maansa rakentamiseen. He muodostavat bolivaarisen kansanrintaman, jonka käsissä on maan tulevaisuus. Venezuela on loistava esimerkki maailmalle siitä, kuinka yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta ja demokratiaa voidaan harjoittaa kansan enemmistön hyödyksi USA:n imperialismin aggressiivisesta painostuksesta huolimatta. Bolivaarinen vallankumous jatkuu!

Kuuban ja Venezuelan presidentit allekirjoittivat historiallisen Amerikoiden vapaakauppa-alueen (FTAA) vastaisen asiakirjan Havannassa 14.12.2004. Päivän kestäneiden keskusteluiden jälkeen presidentit ilmoittivat, että he haastavat Yhdysvaltain tyrkyttämän ja vuoden 2005 lopussa voimaanastuvaksi suunnitellun FTAA (Free Trade Area of the Americas) -suunnitelman allekirjoittamalla sopimuksen nimeltä ”Bolivaarinen vaihtoehto Amerikoille” (ALBA), jossa kutsutaan muita Latinalaisen Amerikan ja Karibian alueen valtioita keskinäiseen integraatioon ja luomaan todellinen ja elinvoimainen vaihtoehto Etelä- ja Keski-Amerikan kansoihin ja luonnonvaroihin kohdistuvalle saaliinhimoiselle FTAA-suunnitelmalle. Sopimuksella eliminoitaisiin kaupankäynnin ja verotuksen esteitä, kannustettaisiin keskinäisiin investointeihin sekä lisättäisiin pankkisuhteita ja yhteistyötä matkailualalla. Sopimuksen pitkäntähtäimen päämääränä olisi luoda 15 vuodessa Etelä-Amerikan kansojen yhteisö, jolla olisi yhteinen valuutta ja parlamentti sekä yhteiset kaupan, politiikan ja talouden instituutiot.

Helmikuussa 2005 Venezuela tuomitsi YK:n turvallisuusneuvostossa jyrkästi Yhdysvaltain sekaantumiseen sisäisiin asioihinsa USA:n arvosteltua Venezuelan aseostoja Venäjältä.

Venezuelan hallitus määräsi Yhdysvaltain asevoimiin kuuluvat henkilöt lopettamaan työnsä venezuelalaisissa sotilasyksiköissä ja poistumaan Venezuelan armeijan tukikohdista, kertoi Yhdysvaltain lähetystö Caracasissa 22.4.2005. Venezuelan ja Yhdysvaltain nyt päättynyt sotilaallinen yhteistyö alkoi vuonna 1970.

Matti Laitinen

Lähteet: Cuba Sí-lehdet 1994-2005; www.cooperativeresearch.org;Maailman kommunistinen liike: Progress 1985; Latin American Recources: Marc Becker; Alkuperäiset amerikkalaiset: Gaudeamus, Gummerus, Jyväskylä 1986; www.vheadline.com; CIA: Jukka Lindfors ja Jukka Rislakki; omat artikkelit Latinalaisesta Amerikasta Kansan äänessä ja Tiedonantajassa; Tricontinentalissa 151/2002 julkaistu Ecuadorin armeijan eläkkeellä olevan everstin Jorge Brito Albujan juttu ”Plan Colombiasta”; Resistencia International Edition; Workers World Service ja USA:n ulkoministeriön tiedotteet 6.12.2002 ja 14.1.2002 sekä http://www.iberosaatio.fi; http://hdr.undp.org/reports/global/2004/