Venezuelan maareformi

Venezuelassa käynnistettiin v. 2001 laaja maareformi nimeltä ”Vuelta al Campo” (takaisin landelle), jonka seurauksena maassa on rajoitettu maatilojen kokoa, talonpojille on luovutettu valtion maata ja joutomaata  on pantu uusjakoon. Maanjaossa mallinnettiin Abraham Lincolnin toimesta v. 1862 Yhdysvalloissa toimeenpantua merkittävää maareformia (Homestead Act).

 Uudistuksen tavoitteina ovat maan ravinto-omavaraisuuden  saavuttaminen ja työllisyyden kohentaminen sekä yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden toteuttaminen pienviljelijöiden ja maattomien maatyöläisten keskuudessa. Uusille maataloustuottajille on luotu valtion toimesta myös omat maatalousmarkkinat. Chávezin hallitus haluaa toimillaan osoittaa, että maaseudulle on luotavissa konkreettisia ja myönteisiä elämisen vaihtoehtoja. Venezuelan päämääränä on tuplata oma ruokatuotantonsa vuoteen 2007 mennessä. Lisäksi maareformi on nähtävä mahdollisuutena monipuolistaa maan yksipuolisesti öljyteollisuuteen nojaavaa tuotantorakennetta.

 Latinalaisen Amerikan suurtilallisille maareformi on ollut perinteisesti yhtä kivulias ja toistuva sairauskohtaus kuin kihti isovarpaassa. Maatalouskapitalistit kokevat sen hyökkäyksenä yksityistä omistusoikeutta ja vapaata yrittäjyyttä kohtaan. Venezuelan huhtikuun 2002 vallankaappauksen toisena pääpontimena öljyn rinnalla oli Chávezin maareformi.

Rakennemuutos

 1960-luvulla 75 % Venezuelan kuusimiljoonaisesta väestöstä asui maaseudulla ja työskenteli maatalouden parissa. 1970-luvulla tapahtuneen öljybuumin aikana maan hallitus mitätöi maaseudun merkityksen ja kohdisti huomionsa kaupunkeihin ja teollisuuteen. Rakennemuutoksen aikana maalaiset ryntäsivät kaupunkeihin etsimään työtä ja toimeentuloa. He asettuivat asumaan Venezuelan kaupunkeja ympäröiviin kurjuuden seppelevöihin. Työttömyys, kunnallistekniikan puute ja korkea rikollisuus slummiuttivat perinteiseen tapaan köyhien asuinalueet.

Venezuelan öljytuloista pääsivät nauttimaan – ennen Chávezin valtaantuloa – aikaisemmin valtaa pitäneiden kristillisdemokraattisen (COPEI) ja sosiaalidemokraattisen puolueiden (AD) etuoikeutettu eliitti sekä niiden keskiluokkaa edustavat kannattajat ja maan pääomapiirit. Kansainväliset öljy-yhtiöt mälläsivät ylikansalliseen tapaansa estottomasti maan öljykentillä.

 2000-luvulla 25 miljoonasta venezuelalaisesta 87 % asuu kaupunkitaajamissa. Viime vuosikymmeninä harjoitettu politiikka ei ole ainoastaan jättänyt maaseutua alikehittyneeksi, vaan se on tuonut tullessaan väestön kasvun myötä  myös aivan omat ongelmansa kaupunkeihin. Tuotantorakenteen muutoksen seurauksena Venezuelan elintarvikkeista tuodaan 70 % vauraista maatalousmaista. Sen oma maataloustuotanto käsittää vain  6 % bruttokansantuotteesta.

Viljelysmaan jakautuminen

 Venezuelassa on hyvin epäoikeudenmukainen maanomistusjärjestelmä, josta johtuen väestöstä 5 % omistaa ¾ kaikesta maatalousmaasta. Tämän vuoksi enemmistö maaseudun väestä on köyhiä ja maattomia. He eivät tule omillaan toimeen. Kolme neljästä maatyöläisestä ei omista viljelemäänsä maalänttiä. Tähän mennessä maassa toteutetut maareformiohjelmat ovat epäonnistuneet, koska niiden valvonta ja jälkihoito on ollut valtion taholta olematonta.

 
1960-luvulla USA:n tuella suoritetut reformit paremminkin vain syvensivät Venezuelan taloudellista riippuvuutta muista maista kuin kohensivat maan ruokaomavaraisuutta. Tuolloin kehitys suuntautui teolliseen maataloustuotantoon ja teki siitä pääomavaltaista. Talonpoikaiston tukeminen ja kouluttaminen unohdettiin. 150 000 talonpoikaisperheelle jaetut maa-alueet luisuivat tyystin maatalouskapitalistien hallintaan.

Maatalous on valtion suojeluksessa

Bolivaarisen Venezuelan v. 1999 perustuslain mukaan valtio edistää kestävää maataloutta maaseudun kehittämiseksi ja turvatakseen väestölle ravinnon saannin. Se varmistaa ruoan riittävän ja vakaan saatavuuden kuluttajille. Elintarvikehuolto toteutetaan ensisijaisesti kehittämällä maan omaa maatalous- ja elintarviketuotantoa sekä kalastuselinkeinoa, koska omavarainen ravintotuotanto mielletään elintärkeäksi kansalliselle ja yhteiskunnalliselle kehitykselle. Valtio on valmis satsaamaan tähän asiaan reilusti varoja ja teknistä apua, kohentamaan infrastruktuuria sekä työvoiman koulutusta ja myös vuokraamaan viljelyskelpoisia maita.

Lisäksi maaseutua kehitetään luomalla sinne työpaikkoja ja viljelijäväestön asemaa parannetaan takaamalla sille asianmukainen hyvinvoinnin taso. Perustuslain mukaan talonpojat ja muut maataloustuottajat ovat oikeutettuja omaan maahan. Bolivaarinen valtio suojelee sekä yhteis- että yksityisomistusta turvatakseen maataloustuotannon.

Venezuelan maareformi

 Korjatakseen aikaisempien maareformien virheitä Venezuelan kongressi vahvisti v. 2001 lain maatalouden kehittämiseksi. Aluksi valtion omistamaa maata luovutettiin talonpojille ja maatalousosuuskunnille.

 Maareformin onnistumisen takaamiseksi perustettiin kolme virastoa. Kansallisen maainstituutin (INTI) tehtävänä on valvoa maanjakoa ja sen käyttöä. Kansallinen maatalouden kehittämisinstituutin (INDER) vastuualueena on tekniikkaan ja infrastruktuurin liittyvä apu. Venezuelan maatalousyhdistys (CVA) vastaa maataloustuotteiden markkinoinnista. Merkittävin näistä hallintoelimistä on tammikuussa 2002 perustettu INTI.

Vuonna 2003 Venezuelan hallitus kiihdytti maareformiprosessia käynnistämällä Ezequiel Zamora-suunnitelman. Ohjelma nimettiin venezuelalaisen vapaustaistelija Ezequiel Zamoran (soturi) mukaan, joka taisteli maareformin puolesta jo 1800-luvulla Simon Bolivarin (ylipäällikön) ja Simon Rodriguezin (opettajan) kanssa.

Ohjelman  tavoitteena oli tukea kestävään kehitykseen perustuvaa maataloutta, jonka maanjaon periaatteina ovat tasa-arvo ja oikeudenmukaisuus. Se kohdistettiin pienviljelijöille ja keskisuurille maataloustuottajille. Suunnitelma oli hallituksen avain maan ruokaomavaraisuudelle, taloudelliselle itsenäisyydelle ja tuontitavaroista riippumattomuudelle. Tämän Adán Chávezin johtaman hankkeen aikana v. 2003-04 jaettiin 1,5 miljoonaa hehtaaria maata 130 000 pientilallisten ja maattomien perheiden sekä osuustoimintatilojen käyttöön. Toimenpiteestä lasketaan hyötyneen yhteensä n. 650 000 kansalaista.

Vuoden 2005 maareformi nimettiin Mission Zamoraksi. Laki määritteli maatilojen maksimikooksi 5 000 ha, viljelemätön maa pantiin verolle, sekä suurtiloilta pakkolunastettiin viljelemätöntä maata ja joutomaata pantiin uudelleenjaettavaksi. Pakkolunastukset korvattiin käypään markkinahintaan.

Käytännön toteutus

 Kansallinen maainstituutti myönsi kaikille halukkaille 18-25-vuotiaille venezuelalaisille väliaikaisen käyttöoikeuden omaan maapalstaan. Maanluovutus vahvistettiin lahjoituskirjalla (carta agraria), josta ilmeni uuden tilallisen maantarve sekä myös hänen motivaationsa työskennellä omalla maallaan. Vuoden 2004 loppuun mennessä valtion maata oli jaettu jo yhteensä 2,2 miljoonaa hehtaaria. Perhekohtainen tilakoko asettui keskiarvoon 11,5 ha. Vuoden 2005 tavoitteeksi otettiin kahden miljoonan lisähehtaariin jakaminen, joista yksityisiä maita oli 1,5 miljoonaa hehtaaria. Hallitus nimitti väliintulotoimikunnan tarkastamaan, että luovutetut maat ovat todella tuotannossa ja että ne on laillisesti hankittuja. Viljelijä saa laillisen omistusoikeuden hänelle luovutettuun maahan vasta kolmen tuotantovuoden jälkeen. Hänellä ei ole kuitenkaan tämän jälkeenkään oikeutta myydä maataan.

Maareformin suurimmat vaikeudet

 Venezuelan maanomistussuhteet ovat ongelmallisia, koska suurtilojen maat ovat saattaneet kuulua aikaisemmin jollekin viljelijäyhteisölle. Osa suurtiloista toimii luvattomasti valtion omistamilla mailla. Maanomistusrekisterin surkeus hidastuttaa omistussuhteiden selvitystä ja maanjakamista. Opposition valtapuolueet  (COPEI ja AD) sekä vanhoilliset suurtilalliset ovat tapelleet valtion maalahjoitusten laillisuudesta eri oikeusasteissa. Opposition vaikutus maan oikeusjärjestelmässä on edelleen suuri. Tämä on omalta osaltaan hidastanut maanjakoa ja estänyt maareformin säännösten voimaantuloa.

Venezuelan maaseudulla vallitsee turvaton ja kaoottinen tilanne. Maatalouskapitalistit ovat panneet uudistukselle hanttiin myös mobilisoimalla maaseudun väestöä vastustamaan maareformia, koska he kokevat uudistuksen uhaksi asemalleen ja omaisuudelleen. Vuosien 2001-05 aikana tapahtuneissa yhteenotoissa yhteensä 130 maaseutujohtajaa ja –aktivistia on jo tapettu maaparonien puolisotilaallisten joukkojen toimesta. Vain osa pahantekijöistä on joutunut oikeuden eteen. Presidentti Chávez ehdotti elokuussa 2006 siviilien ja sotilaiden muodostamien paikallisten turvayksikköjen perustamista oikeiston puolisotilaallisten joukkojen harjoittamaa terroria vastaan.

Venezuelan talonpoikaisjärjestöt ovat melko voimattomia  heikon järjestäytymisasteensa vuoksi. 70-luvun öljyhurma tuhosi käytännössä pienet ja keskisuuret maatilat sekä pakotti väestön urbanisoitumaan. Campesinojen etuja ajava Ezequil Zamoran kansallinen talonpoikaisrintama järjesti ensimmäisen kongressinsa vasta syksyllä 2005. Maataloustuotteiden matalat markkinahinnat ja vaikeudet osuustoimintatilojen perustamisessa ovat lisäksi turhauttaneet talonpoikia

Valtiolliset instanssit INDER ja CVA eivät ole kyenneet tukemaan riittävän aktiivisesti maareformia. Teknistä apua ja lainoja ei liikene riittävästi sekä uustilallisten ja osuuskuntien maataloustuotteita ei kyetä ostamaan ja myymään vielä riittävästi.

Öljyteollisuus on edelleen Venezuelan hallitseva tuotantoala. Siitä kertyy maalle muhkeasti vientituloja, joilla hankitaan huokeita tuontitavaroita. Kansallisesti tuotetut elintarvikkeet eivät ole toistaiseksi hinnaltaan kilpailukykyisiä ulkomaisten tuotteiden kanssa, vaikka valtio tukeekin maataloutta.

Venezuelan maareformissa ilmenneet ongelmat saattavat johtaa maareformin radikalisoitumiseen. Tällainen ei olisi kuitenkaan mitenkään uutta maan päällä.

Lähteet: Venezuela information office (www.veninfo.org), Seth R. DeLong, The Center of Hemispheric Affairs 2/2005, “Land for people not for Profit in Venezuela, 8/2005 www.venezuelanalysis.com, GLW ja Venezuelan perustuslaki v. 1999.