Uutena liittolaisena saattaa olla jo lähitulevaisuudessa Uruguay, jossa 31.10.2004 pidetyt presidentinvaalit voitti vasemmistokoalition yhteinen ehdokas syöpälääkäri Tabaré Vázquez (50,7 %), joka astuu virkaansa 1.3.2005. Vázquezin rintama sai enemmistön myös kongressin molempiin kamareihin. Rintamaan kuuluvat sosialistit, kommunistit, sosiaalidemokraatit ja legendaarisen Tupamaros-sissiliikkeen perillisjärjestö. Vuosien 1999-2003 talouslama repi rikki Uruguayn sosiaaliturvaverkon, jota muut Latinalaisen Amerikan maat aiemmin kyttäsivät kadehtien.

Lisäksi Kuuballa ja Venezuelalla on hyvät suhteet Kolumbian ja koko mantereen vaikutusvaltaisimpaan sissiliikkeeseen FARC:iin, joka taistelee uuden Kolumbian puolesta päämääränään on sosialistinen yhteiskunta. Kuuba on ilmoittanut vastustavansa voimakkaasti ulkopuolisten sekaantumista Kolumbian asioihin. USA:lla on käynnissä Kolumbian varalle oma yksilöity "Plan Colombia" -suunnitelmansa. Sen tavoitteena on huumeiden vastaisen sodan nimissä tuhota sissiliikkeet (FARC ja ELN) ja hyökätä aseellisin keinoin kansalaisyhteiskuntaa vastaan. USA:n tukenut Kolumbian kansallista turvallisuusstrategiaa, jonka ytimenä on kuoleman vaarallisen yhdistelmän - huumeiden ja terrorismin - hävittäminen maasta. USA on rahoittanut "Plan Colombian" toteuttamista jo v. 2000 lähtien yli kahden miljardin dollarin avustuksella.

Venezuelan viranomaiset pidättivät 10.5.2004 80 kolumbialaista oikeistolaista palkkasotilasta, joiden tarkoituksena oli syöstä vallasta Venezuelan laillisesti valittu presidentti Hugo Chávez. Heistä 56 vangittiin maatilalta Caracasin ulkopuolella ja myöhemmin vielä 30 sotilasta, jotka olivat paenneet pääkaupungin eteläpuolella sijaitsevalle vuoristoalueelle. Miguel Rodríguez Torres, Venezuelan poliisin tiedustelupäällikkö, kertoi lehdistölle 130-miehisen ryhmän harjoitelleen maatilalla noin kuukauden ajan. Hän sanoi sotilaiden suunnitelleen hyökkäyksiä useita sotilaskohteita vastaan Caracasissa ja yhdistymistä sen jälkeen vallankaappausjohtajien kanssa saadakseen aikaan kansanliikkeen maan laillisen hallituksen kaatamiseksi. Torresin mukaan suunnitelmiin olisi sisältynyt myös presidentti Hugo Chavezin murhaaminen. Näin toteutettiin käytännössä Plan Colombiaa.

Poliittisen ilmapiirin yksi parhaimmista mittareista Latinalaisessa Amerikassa kuten myös muuallakin maailmassa on valtioiden suhtautuminen sosialistista Kuubaa kohtaan. Brasilian Porto Alegressa helmikuussa 2002 kokoontunut Maailman sosiaalifoorumi antoi täyden tukensa Kuuban itsemääräämisoikeudelle solidaarisuuden osoituksena 40 kestänyttä USA:n yksipuolista kauppasaartoa vastaan. Kuuban vallankumous on joutunut kohtaamaan USA:n sortotoimien laajan kirjon koko olemassaolonsa ajan. Vallankumouksen pääasialliset saavutukset - sosiaalinen perusturva, ilmainen koulutus ja terveydenhuolto - kyettiin säilyttämään 1990-luvun talousromahduksesta huolimatta.

Kuuban kriisi on USA:n aiheuttama. Se johtuu jenkkien imperialistisista intresseistä Kuubaa kohtaan, joita ovat:

• Taloudelliset syyt (markkinat, luonnonvarat ja halpa hyvin koulutettu työvoima, FTAA)


• Poliittiset syyt (sosialistinen vaihtoehto, jolla on kantavuutta Latinalaisessa Amerikassa, Miamin mafian merkittävä poliittinen vaikutus USA:ssa ja Latinalaisessa Amerikassa)


• Ideologiset syyt (kuubalaisen yhteiskunnan perusarvot ovat humaanisuudessa, solidaarisuudessa ja marxismissa)


• Sotilaalliset syyt (strateginen asema, sodat pitävät asekauppaa elossa)

Katso taulukkoa äänestyksistä


KAUPPASAARRON VAIKUTUKSISTA

Kuubalainen lääketiede ja farmasia ovat korkealla tasolla, mutta on joitakin lääkkeitä, joiden komponentteja on vain USA:lla. Nyt kauppasaarron takia tilanteesta ei kärsi pelkästään Kuuba vaan myös monet muut Latinalaisen Amerikan ja Afrikan maat, joita Kuuba on jatkuvasti auttanut terveydenhoidon alalla. Kuuballa on terveydenhuollon ohjelma käynnissä 22 maassa: 7 Latinalaisen Amerikan ja Karibian maassa, 14 Afrikan maassa sekä lisäksi Kamputseassa. Tässä ohjelmassa toimii yhteensä yli 3 100 työntekijää, joista n. 2 500 on lääkäriä. He toimivat näissä maissa yleensä maaseudulla ja julkisen terveydenhoidon piirissä, jotta vältetään epäsuotava kilpailutilanne maan omien lääkäreiden kanssa. Kuuba myös kouluttaa muista maista tulevia opiskelijoita erityisesti Santiago de Cubassa. Lääketieteen lisäksi Kuuba auttaa muita maita esim. teknologian ja urheiluvalmennuksen aloilla. Kuuban taloudellisen tutkimuslaitoksen mukaan kauppasaarron taloudelliset vahingot nousevat yhteensä 79,3 miljardiin dollariin.

VALLANKUMOUKSEN SAAVUTUKSIA

Kuuba on kyennyt tekemään tunnetuksi vallankumouksensa saavutuksia Latinalaisessa Amerikassa vuosikymmenten aikana maksutta kouluttamiensa kymmenien tuhansien latino-opiskelijoiden välityksellä. UNESCO:n 10.11.2004 julkaiseman raportin mukaan Kuuba kuuluu niihin valtioihin, jotka ovat lähimpänä YK:n asettamia koulutustavoitteita. YK:n ruoka- ja maatalousjärjestö (FAO) huomioi 14.10.2004 Kuuban työn köyhyyden torjumiseksi. FAO:n Havannan toimiston johtaja Franciso Roberto Arias sanoi arvostavansa suuresti Kuuban hallituksen strategiaa sen asettaessa ensi sijalle taistelun nälkää ja köyhyyttä vastaan, ei ainoastaan Kuubassa vaan myös muissa maissa Aasiassa, Afrikassa ja Latinalaisessa Amerikassa.

Jos Kuubalaista yhteiskuntaa verrataan tarkastelun alla oleviin eteläamerikkalaisiin valtioihin Argentiinaan, Brasiliaan, Boliviaan, Ecuadoriin, Uruguayhin ja Venezuelaan, voidaan todeta, että Kuubassa on näistä maista pienin imettäväiskuolleisuus ja työttömyysaste sekä pisin eliniänodote, vaikka maan bruttokansantuote onkin joukon toiseksi vähäisin. Tietotekniikan opetus on ulotettu maankattavasti peruskoulutukseen.

DOLLARISAATIO

Kuuban hallitus käynnisti v. 2000 dollarisaation ja turismin haittavaikutuksien kitkemiseksi "Aatteiden taistelu"-projektin elvyttääkseen vallankumoushenkeä saarella ja puuttuakseen laajeneviin sosiaalisiin ongelmiin. 90-luvulla tehdyt taloudelliset uudistukset olivat johtaneet tuloerojen kasvuun sekä vieraantumiseen politiikasta ja yhteiskunnan eettisistä arvoista (dollarin vapautus, turismiteollisuus, prostituutio, yksityisyritykset ja erityistalousvyöhykkeet). Toukokuussa 2004 Bushin hallitus ilmoitti kiristävänsä kauppasaartoa entisestään rajoittamalla oleellisesti ulkokuubalaisten sukulaisilleen Kuubaan lähettämää raha-apua. Samoin kiristettiin siirtolaisten matkustusoikeutta entiseen kotimaahansa. Kuubaa estettiin tallentamasta dollareitaan ulkomaisille pankkitileille. Maata syytettiin lisäksi rahanpesusta. Näiden temppujen tarkoituksena oli eristää Kuuba taloudellisesti ja tuhota sen matkailuelinkeino. Fidelin vastaveto oli seuraavanlainen: "Miamin mafian likaisen kampanjan, rahanpesusyytteen ja USA:n uuden rikollisen valuuttapolitiikan vuoksi me otimme käyttöömme viivyttelemättä toimet maamme suojelemiseksi. Minä pyysin Kuuban keskuspankkia välittömästi valmistelemaan aikataulun dollarin korvaamiseksi vaihdettavalla pesolla niin nopeasti kuin mahdollista. Vaihdettava peso korvaa dollarin Kuuban kansallisella maaperällä 8.11.2004 alkaen. Ensinnäkin me teemme selväksi sen, että tämä ei merkitse sitä, että dollarin tai jonkin muun vaihdettavan valuutan hallussapidosta rangaistaisiin. Väestö voi pitää dollarinsa, jos niin haluaa. Se ei ole lain rikkomista. Marraskuun alusta lähtien dollaria ei enää hyväksytä meidän kovan valuutan kaupassamme. Siinä noteerataan vain vaihdettava peso."

Viidelle eturintaman valtiolle - Argentiinalle, Brasilialle, Bolivialle, Ecuadorille ja Venezuelalle - on ominaista iso köyhyysongelma, jättiläismäinen ulkomaanvelka, alkuperäiskansojen heikko asema, mittavat luonnonvarat ja poliittisen eliitin korruptoituneisuus sekä taloudellisen vallan keskittyminen pienelle eurooppalaisperäiselle etniselle eliitille. Näistä maista vain Argentiinassa ja Brasiliassa ovat väestön enemmistönä eurooppalaisten jälkeläiset. YK:n asettama köyhyysraja on 365 U$/280 euroa vuodessa. Toista kehityksen aspektia kuvaa hyvin se, että Internetin käyttöaste vaihteli v. 2002 noissa maissa 2,5-11,7 % väestöstä. Suomessa viikoittaisia Internetin käyttäjiä oli v. 2002 2,1milj. (40,4 %). YK:n inhimillisen kehityksen indeksillä (HDI) mitattuna maiden sijoitus maailmantilastossa oli v. 2003 seuraava: Argentiina 34, Venezuela 68, Brasilia 72, Ecuador 100 ja Bolivia 114 (Kuuba 52 ja Suomi 13). Lisäksi osa näiden valtioiden armeijoiden ja kirkon johdosta tukee tällaista epäoikeudenmukaista todellisuutta. Maiden luonnonvaroista saatavat tulot kuluvat valtiollisten velkojen maksuun ja osa niistä kulkeutuu lahjuksia ottavien poliitikkojen taskuun. USA:n kannalta Ecuador ja Venezuela ovat sille tärkeitä halvan raakaöljyn tuottajia. Brasilia muodostaa 184 miljoonan väestöllään merkittävät kulutusmarkkinat. Lisäksi sen maa-alueella sijaitsee valtaosa Amazonian sademetsävyöhykkeestä (kasvisto ja makean veden varasto). Valuuttakeinottelukriisi iski ensin Brasiliaan v. 1999 ja Argentiina koki saman v. 2001. Maa oli ennen luhistumistaan hyvinvointivaltio, jossa tulotaso oli korkeampi kuin Suomessa. Bolivialla on suuret öljy-, maakaasu- ja malmivarat. Maassa on vahva intiaanien oppositioliike, jolla on merkittävästi poliittista valtaa. Maan seuraava presidentti on todennäköisesti sosialistista MAS-puoluetta edustava Evo Morales. Latinalaisessa Amerikassa presidenteille on keskittynyt paljon yhteiskunnallista valtaa.
Kaikki mainittujen maiden kansat ovat lisäksi uusliberalistisen sosiaali- ja talouspolitiikan uhreja. Viime vuosina suurin osa näiden maiden valtiopäämiehistä on osoittanut selvää taloudellista ja poliittista yhteistyöhalukkuutta Kuuban kanssa. Bolivian ja Ecuadorin intiaaniliikkeiden johtajat nauttivat myös kuubalaisten luottamuksesta ja tuesta.

Katso taulukkoa Amerikan imeväiskuolleisuudesta

Argentiinan väestöstä on 85 % eurooppalaista alkuperää loput ovat mestitsejä ja intiaaneja. Neljä maailmalla tunnettua argentiinalaista miestä ovat: Che Guevara, Juan Perón, Astor Piazzolla ja Diego Maradona. Pääosan 1900-lukua Argentiinaa hallitsivat sotilashallitukset. Tunnetuin vaaleilla valittu presidentti Juan Domingo Perón rakensi maahan populistisen liittouman, johon kuuluivat työläiset, työnantajat ja armeija. Peronistinen ideologia "justicialismo" on filosofinen elämänkoulu, joka on yksinkertainen, käytännöllinen ja kansanomainen. Se perustuu syvästi kristillisiin ja humanitaarisiin asenteisiin. Se pyrkii kansalliseen yhtenäisyyteen, sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen ja hyvinvointiin. Sen arvomaailman keskiössä on ensin isänmaa ja sen jälkeen kansalaiset itsessään. Peronisteille on olemassa vain yksi ihmisluokka: työläiset. Peronistit ovat edelleen vallassa Argentiinassa. Heillä on 129 edustajaa 256-paikkaisessa parlamentissa. Istuva presidentti Nestor Kirchner edustaa myös heitä (Partido Justicialista). Maan sekavaa tilaa kuvaa hyvin se, että maassa toimii yli 20 demareista vasemmalla olevaa poliittista puoluetta.

Keväällä 1982 puhkesi Malvinas -saarten selkkaus Englannin ja Argentiinan välillä. Englanti tuomitsi suurvaltana Argentiinan uskaltautumisesta hyökätä suurvallan kimppuun. Tämä oli vastoin suurvaltojen etuja. Tuosta hetkestä lähtien oli selvää, että Pohjoisen edut olivat paljon USA:lle arvokkaammat kuin kenen tahansa liittolaisen ja että nuo edut voisivat olla myös vastoin Latinalaisen Amerikan kanssa solmittuja sopimuksia. Syyskuussa 1982 sattui vielä toinenkin tärkeä poliittinen tapahtuma, kun Meksikon presidentti José López Portillo ilmoitti yksipuolisesti lykkäävänsä maansa ulkomaan velan maksua. Nämä kaksi tapahtumaa yhdessä saattoivat suurvaltojen taloudellisen ja rahoituksellisen valvonnan sekä sotilaallisen ja poliittisen ylivallan kyseenalaiseksi Latinalaisessa Amerikassa.

1980-luvulla argentiinalaisista kuului lähes puolet keskiluokkaan. Heistä suurin osa työskenteli julkisella sektorilla. He ansaitsivat hyvin ja heille kuului luontaisetuna kattava terveyshuolto. Lapset saivat ilmaisen opetuksen.

Vuonna 1991 Argentiinan johtoon valittiin peronisti Carlos Menem, joka harjoitti ankaraa IMF:n sanelemaa talouspolitiikkaa lieventämällä valtion valvontaa yritystoiminnassa ja yksityistämällä valtion omistamaa teollisuutta (markkinatalousperonismia). Tämä aiheutti laajaa työttömyyttä ja harmaan talouden syntymistä. Vuonna 1998 Menemin toisella kaudella Argentiina ajautui vuosikymmeniin pahimpaan taloustaantumaan. Presidentin talouspolitiikka, korruption sietäminen, sotilasjuntan rikosten (v. 1976-82 2 300 ihmistä murhattiin ja 20 000 katosi) armahtaminen söivät hänen kansansuosionsa. Presidentti vaihtui v. 1999. Tämä yritti uutta tiukkaa talouden kiristysohjelmaa, mutta lama vain jatkui. IMF myönsi maalle tammikuussa 2001 13,7 miljardia dollaria hätäapua ja elokuussa vielä 8 miljardia. Tämäkään ei riittänyt, vaan Argentiinan talous romahti vuoden lopulla. Argentiina laiminlöi 155 miljardin dollarin ulkomaan velkansa. 13.12.2001 maahan julistettiin yleislakko, joka johti ruokakauppojen tyhjentämisiin ja avoimeen poliittiseen taisteluun presidentin erottamiseksi. Keskusta-vasemmiston presidentti Fernando de la Rua joutui eroamaan virastaan.

21.12.2001 lukuisat pienet vallankumoukselliset puolueet julkaisivat yhteisen julkilausuman, jossa ne toivat julki kantansa: mm. kansan ja työläisten yhteisen hallituksen perustaminen, pankkien kansallistaminen, kansallinen edistyksellinen taisteluohjelma järjestelmän kumoamiseksi, ei IMF jne... Kansannousun seurauksena maassa syntyi kaksoisvallan elimiä kuten kansankokoukset ja liikkeitä, jotka panivat toimeen päätöksiä kuten piqueteros-liike ja työläisten itsehallintoa tuotantolaitoksissa. ABC:n toimittaja arvioi piqueteroseja olevan yli 200 tuhatta - pääasiallisesti naisia - ja luku tekee siitä työttömien liikkeen historian merkittävimmän järjestön.

23.12. uudeksi presidentiksi valittiin peronisti Adolfo Rodriques Sáa. Hän ehti olla vallassa vain kahdeksan päivää. Kongressi nimitti uudeksi presidentiksi Eduardo Duhalden 1.1.2002. Argentiinan peso, joka oli sidottu dollariin, devalvoitiin 30 %. Tämä johti pankkitilien nostorajoituksiin, jonka seurauksena oli keskiluokan pankkisäästöjen häviäminen. Tämä aiheutti miljoonien ihmisten köyhyyden. Vuonna 2003 väestöstä 51,7 % ansaitsi alle köyhyysrajan.

Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) johtaja Rodrigo Rato sai nihkeän vastaanoton 31.8.2004 Argentiinassa hänen saavuttuaan vierailulle Etelä-Amerikkaan. Kaksi pommia räjäytettiin ennen hänen saapumistaan. Lisäksi mielenosoittajat valtasivat IMF-johtajann hotellin aulan. Mielenosoittajat vaativat Argentiinaa lopettamaan ulkomaanlainan maksamisen. Martin Fierron -ryhmän mielenosoittajat kertoivat, etteivät he halua IMF:n tulevan maahan kertomaan miten heidän tulisi hallita talouttaan. Mielenosoittajat kertoivat myös IMF:n ajavan "ulkomaiden etuja". Argentiinan kriisi ei ole ohitse!

Brasilian 184-miljoonaisesta väestöstä kärsii nälästä päivittäin 50 miljoonaa. Maan talous on maailman 8. suurin. Vuonna 1998 maan väestöstä 22 % tulotaso oli alle köyhyysrajan. Vuonna 2003 maan ulkomaanvelka oli 215 miljardia dollaria. HDI-indeksillä mitattuna brasilialaisilla on kolmanneksi kurjimmat olot suhteessa muihin käytettyihin vertailumaihin (72). Lapsikuolleisuus on korkea (30,7/1000) ja työttömyysaste suuri 12,2 %. Ihmisistä lukutaitoisia on 80 %. Inflaatioaste oli v. 2003 9,3 %. Keskipalkka maassa on 286 U$/kk. Väestöltä puuttuu tietotekninen koulutus. Työpaikkoja ja elinkeinoja on luotava hurjasti lisää. Pakonomaisella teollisuuden yksityistämisellä ja markkinoiden globalisoinnilla ylikansallisten yhtiöiden toiveiden mukaan on aiheutettu valtavasti vahinkoa yhteiskunnalle ja luonnonvaroille. Brasilian presidentti Luiz Lula da Silva julisti virkaanastumispuheessaan tammikuussa 2003 sodan köyhyyttä ja nälkää vastaan. Hän on maan 1. työväenluokkainen valtiojohtaja. Hän on myös maan ainoan sosialistisen puolueen johtaja (Työläisten puolue). Kiireisimpiä uudistuksia on maareformi, jonka valmisteluun osallistuu Brasilian maattomien maatyöläisten liikkeen edustajia. Muut uudistukset kohdistuvat koulutukseen, terveydenhoitoon, korruption kitkemiseen ja työllisyyden hoitoon. Varoja uudistuksiin hankitaan luopumalla aseostoista ja moottoritiehankkeista.

Brasilia on muodostumassa yhdeksi tärkeimmistä Kuuban eteläamerikkalaisista kauppakumppaneista. Maiden väliset suhteet ovat erinomaiset. Fidel Castro osallistui presidentti Luis Inacio da Silvan virkaanastujaisjuhlallisuuksiin Brasiliassa tammikuussa 2003. Lula vieraili Havannassa viime syyskuussa. Brasilian kommunistien puolue PCdoB on Lulan hallituskoalition jäsen. Se on säilyttänyt ohjelmassaan sosialistisen päämäärän ja sillä on 7 paikkaa parlamentissa.

FTAA JA BRASILIA

Suurin osa presidentti Lulan hallituksen ministereistä on vasemmistolaisen Työläisten Puolueen (PT) jäseniä. PT suhtautuu skeptisesti FTAA:han, jota se ei pidä minään vapaakauppasopimuksena vaan USA:n taloudellisena aluevaltauksena Latinalaisessa Amerikassa. Brasilian varaulkoministeri Samuel Pinheiro Guimaraes on vannoutunut FTAA:n vastustaja. Maan ulkoministeri Celso Amorim edustaa diplomaattipiirejä. Olles-saan maansa edustaja WTO:ssa Genovassa hän puolusti tiukasti maansa kansallisia etuja. Lula ja Amorim ovat linjaamassa maansa ulkopolitiikkaa ja taloussuhteita ensisijaisesti MERCOSUR:in (Argentiina, Brasilia, Paraguay ja Uruguay) ja ALADI:n (Argentiina, Bolivia, Brasilia, Chile, Ecuador, Kolumbia, Kuuba, Meksiko, Paraguay, Peru, Uruguay ja Venezuela) suuntaan. Rio de Janeiron yliopiston tutkija ja opettaja Reinaldo Gonçalves arvioi FTAA:n hyödyttävän Brasiliassa vientikapitalisteja ja liikemiehiä, jotka haluavat suojella investointejaan sekä kaupata tekstiilituotteita ja terästä USA:an. Suurmaanomistajat voivat myydä maansa ylikansallisille maatalousyrityksille. Brasiliassa järjestettiin v. 2002 Brasiliassa järjestettiin v. 2002 epävirallinen kansanäänestys FTAA:sta. Kymmenestä miljoonasta äänestäjästä yli 9 980 000 äänesti Amerikan vapaakauppa-aluetta

Suomen ulkoministeriön v. 2004 kauppapoliittisen raportin mukaan: "Presidentti Lula osoitti 1. hallitusvuotenaan olevansa tehtävänsä tasalla. Hän yllätti monet vakautta ja jatkuvuutta korostavalla talous- ja rahapolitiikallaan. Vaikka kasvu jäikin 0,3 %, kauppataseen ylijäämä nousi ennätyslukemiin, inflaatio pidettiin kurissa ja kansainvälinen luottamus Brasiliaan palautui (linja pysyi maltillisena, ML). Laajentamalla hallituksen kannatuspohjaa opposition suuntaan kongressissa saatiin läpi tärkeät sosiaaliturva- ja verouudistukset. Nälän vastainen ohjelma "Fome Zero" saatiin alkuvaikeuksien jälkeen käyntiin. Ulkopolitiikassa Lula nosti Brasilian profiilia radikaalilla politiikallaan mm. WTO:ssa ja FTAA-neuvotteluissa. Brasilia pyrkii kehittyvien maiden johtajaksi rakentamalla niiden kesken etelä-etelä -rintamaa suurten kauppamahtien USA:n ja EU:n vastapainoksi. Brasilia on vetänyt Yhdysvaltoihin nähden kansallisia intressejään korostavaa tiukkaa linjaa. Brasilian suuriin sosiaalisiin haasteisiin vastaaminen edellyttää ainakin 4 % talouskasvua. Näkymät alkavalle vuodelle ovat hyvät."

ENEMMISTÖ OIKEUDELLISENA VÄHEMMISTÖNÄ

Helluntaiseurakunnan lähettinä Boliviassa työskentelevä Juhani Huotari kirjoitti 9.12.2003 maan tilanteesta seuraavaa: "Bolivia on voimakkaasti kahtiajakautunut maa. Hallitseva yläluokka elää kaupungeissa rikkaan ihmisen elämää. Heistä monet ovat eurooppalaisten jälkeläisiä, suurimmaksi osaksi espanjalaisten valloittajien alkuperää. Kuitenkin suurin osa kansasta elää köyhästi kamppaillen jokapäiväisestä leivästä. Maan 8,3 miljoonaisesta väestöstä suurin osa (n. 65 %) on puhdasverisiä intiaaneja. Vain harvat heistä ovat päässeet maan johtopaikoille ja siksi he kokevat olevansa alistettuja ja halveksittuja." Väestöstä 60 % elää suoranaisessa kurjuudessa. Kookapensaan viljely on edelleen merkittävä tulonlähde varattomille intiaanitalonpojille. He eivät hyväksy kookasatojen tuhoamista. He haluavat kaupallistaa ja teollistaa kookalehden ja viedä sitä ulkomaille. Heidän mukaansa se on kookalehden rakentavaa käyttöä, ei huumeiden kuljettamista, koska huumeet eivät ole heitä varten ja niillä ei ole mitään tekemistä intiaanien kulttuurin kanssa.

Bolivian väestöstä vain 15 % eurooppalaisten perillisiä. Maa on Etelä-Amerikan köyhin valtio. Se sijoittuu HDI-indeksillä punnittuna 114 sijalle maailmassa. Lapsikuolleisuus on huomattavan korkea verrattuna muihin 54,6. Maata on paljon sekä väestöä ja varallisuutta suhteellisen vähän. Ulkomaan velkaa on kertynyt 5,3 miljardia dollaria. Maassa on tapahtunut itsenäistymisen jälkeen v. 1825 lähtien yhteensä 190 vallankumousta ja -kaappausta. Che Guevara koetaan Latinalaisen Amerikan Punainen Vapahtajaksi, joka lunasti pyhimyksen arvonsa sekä katolisten että marxilaisten silmissä kokiessaan marttyyrikuoleman vihollisen luodeista 9.10.1967 pienessä La Higueran kaupungissa Boliviassa.

INTIAANIEN KANSANNOUSU (Bolivianazos)

Intiaanijohtaja ja kongressiedustaja Evo Morales esitti keskeistä roolia presidentti Lozadan syrjäyttämiseen johtaneessa kansannousussa lokakuussa 2003 Boliviassa. Presidentti Sánchez de Lozada joutui eromaan virastaan 18.10. ja luikkimaan USA:aan. Kansanrintama koostui ay-liikkeestä, opiskelijoista ja intiaaneista. Kongressi nimitti uudeksi presidentiksi varapresidentti Carlos Mesan. Tämä entinen toimittaja ja Bolivian historia-akatemian jäsen toimii edelleen maan presidenttinä. Hän on onnistunut tähän mennessä ainakin hidastamaan maan luonnonvarojen yksityistämistä. Bolivia aikoi toimittaa syksyllä 2003 maakaasuaan putkitse Chilen satamien kautta USA:an ja Meksikoon. Maan hallituksen tavoitteena oli myös jatkaa valtion teollisuuden yksityistämistä. Sen harjoittama vapaita markkinoita suosiva uusliberalistinen talouspolitiikka, kansainvälisen valuuttarahaston vyönkiristysohjelma ja USA:n imperialistinen huumesota ei miellyttänyt maan valtaenemmistönä olevia intiaaneja. Vuoden 2004 alussa Bolivian ja Chilen välit kiristyivät, kun maa oli vaatinut Chileä palauttamaan Bolivialle ennen kuuluneen meriyhteyden.

JÄLKIPYYKKI EDELLEEN PESEMÄTTÄ

Ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watchin mukaan näissä Bolivian levottomuuksissa sai surmansa lähes 60 ihmistä. Astuessaan virkaansa presidentti Carlos Mesa lupasi suorittaa puolueettoman ja tasapuolisen tutkimuksen näistä kuolemantapauksista. HRW:n näkemyksen mukaan Bolivian siviilioikeuden pitäisi tutkia ja ulottaa syytetoimensa niihin armeijan jäseniin, joiden epäillään sekaantuneen siviilien ampumisiin mielen-osoitusten aikana. Tähän mennessä ketään ei ole vieläkään asetettu vastuuseen tapahtuneesta.

EVO MORALES

Evo Morales on 44-vuotias aymara-intiaani. Hän on syntyisin köyhästä talonpoikaisperheestä. Hän on Chaparen provinssin kookaviljelijöiden liiton puheenjohtaja, josta on kehkeytynyt Boliviassa uusliberalismin vastaisen taistelun symboli. Bolivialaiset ovat tukeneet Moralesin v. 1995 johtamaa vasemmistolaista MAS-puoluetta (Kohti sosialismia -liike), joka on luonteeltaan uusliberalismin vastainen. MAS toimii yhteistyössä CPB:n ja neljän muun tiukan linjan vasemmistopuolueen kanssa. Yhteistyö solmittiin v. 1990 Sao Paulon foorumissa, joka kokoontui Castron aloitteesta. Bolivian kommunistisen puolueen pääsihteeri Marcos Domich on sanonut: "Mutta taistelu ei päättynyt 17.10.2003 ja suurin opetus, jonka saimme kansalta, oli se, että uusliberalismi voidaan kukistaa. Se oli kenraaliharjoitus".

Evo Moralesin mukaan: "Yli 500 sadan vuoden jälkeen aymara- ja ketsua -intiaanit ovat yhä tämän maan oikeutettuja omistajia. Me intiaanikansat olemme - yli 500 vuoden kestoisen vastarinnan jälkeen - astumassa valtaan. Valtaannousumme suuntautuu meille kuuluvien luonnonvarojen haltuunottoon. Tämä iskee suoraan ylikansallisten yhtiöiden ja uusliberalismin intresseihin. Kaikesta huolimatta, olen vakuuttunut, että kansan valta on kasvussa ja vahvistumassa. Tämä voima vaihtaa presidenttejä, talousmalleja ja -talouspolitiikkaa. Me olemme vakuuttuneita, että kapitalismi on maapallon, ihmisyyden ja kulttuurin vihollinen. USA:n hallitus ei ymmärrä meidän elämäntapaamme ja filosofiaamme. Mutta me puolustamme esityksiämme, elämäntapaamme ja vaatimuksia Bolivian kansan osallistumisoikeudesta."

Ibero-Amerikan kokouksessa 11/ 2003 Boliviassa Morales tapasi presidentti Lulan "Meidän keskustelujemme pääaiheena oli, kuinka voitaisiin rakentaa poliittinen työkalu Latinalaisen Amerikan vapauttamiseksi ja yhdistämiseksi koskien etenkin alueen öljyn, maakaasun ja muiden luonnonvarojen käyttöä. Valtioiden pitäisi voida veloittaa hiilivetyjen hyödyntämisestä, teollistamisesta ja kauppaamisesta. Tämä voisi olla kelvollinen taloudellinen ratkaisu meidän maillemme, kun nyt sen sijaan ylikansalliset yhtiöt varastavat meidän öljy- ja kaasutuotteemme. Boliviassa olemme vakuuttuneita siitä, että maakaasu on meidän omaisuuttamme ja me myös puolustamme sitä."

Moralesin mielestä presidentti Mesa on vain osa uusliberalistista järjestelmää. USA ei ole muuttanut asennettaan kookaviljelyn lopettamiseksi tyystin. USA on lisännyt painostustaan Bolivian hallitusta kohtaan kooka-asiassa. Se on USA:n hallituksen pysyvä aggressio yhäkin. Minä en ole varma, jos tähän pyritään päättämällä Mesan presidenttikausi tai luomalla yhteiskunnallisia mullistuksia maassa. Hän tarvitsee aikaa ja me suomme sitä hänelle. Riippuu paljon siitä, antaako Mesa selviä merkkejä siitä, että hän yrittää vaihtaa talousmallia ja poliittista järjestelmää."

Kookaviljelylle talonpoikien tulonlähteenä ei ole tarjottu vaihtoehtoja

"Meille ei ole koskaan tarjottu mitään vaihtoehtoa kookan kasvattamisen sijaan. Huumekuljetuksien vastainen taistelu on noidan kehä. Yksi USA:n virasto sanoo, että viljelyn lopettaminen on ollut menestyksellistä tänä vuonna. Toinen taas väittää päinvastaista. Tällä tavoin ne molemmat oikeuttavat työnsä ja säilyttävät työpaikkansa. Ei ole olemassakaan huumekuljetusten vastaista taistelua. Se on vain veruke. USA:n hallitukselle "huumeiden vastainen sota" on vain tekosyy kasvattaa sen omaa valtaa ja kontrollia muiden maiden suhteen."

Evo MORALES FTAA:sta

"Mistä konfliktit Latinalaisessa Amerikassa johtuvat? Uusliberalistisesta talouspolitiikasta ja vapaiden markkinoiden politiikasta. FTAA on radikalisoitu sovellus uusliberalismista. Uusliberalismi on Latinalaisen Amerikan ristiriitojen perussyy. Maiden keskiset kaupalliset sopimukset voidaan hyväksyä, mutta vain ja ainoastaan, jos ne perustuvat rehelliseen liiketoimintaan. FTAA on lakiviidakko, jossa ainoastaan vahvin jää henkiin. Kuinka me voisimme hyväksyä tällaista sopimusta? Meidän - intiaanikansojen - kannalta FTAA on sopimus, joka laillistaa Amerikan kolonialisoimisen."

Evo Morales lukeutuu Castron ja Chávezin kannattajiin. Lisäksi hänellä on hyvät suhteet Perun, Kolumbian ja Ecuadorin kookan viljelijöihin eli paikallisiin intiaanitalonpoikiin. Bolivian mallille löytyy kannatusta naapurimaista.

Espanjalaisten valloittajien perilliset ovat pitäneet hallussaan valtaa Etelä-Amerikassa sijaitsevassa Ecuadorin valtiossa viimeiset 500 vuotta. Maa julistautui itsenäiseksi Espanjan siirtomaavallasta v. 1809. Se liittyi v. 1819 Simon Bolivarin perustamaan Suur-Kolumbiaan. Ecuador erosi valtioliitosta Bolivarin kuoltua ja julistautui itsenäiseksi tasavallaksi v. 1830. Tämän jälkeen maan hallitus on vaihtunut vallankaappausten myötä yli 50 kertaa. Sotilaat ovat näytelleet aina merkittävää osaa maan historiassa. Valtionyritysten johtopaikoilla on nykyisinkin 120 sotilasjohtajaa, jotka ovat valmistuneet omasta yliopistostaan. Presidenttivaltaisessa tasavallassa päämies on ollut tapana valita vaaleilla vasta 1979 lähtien. USA on ollut aina kiinnostunut Ecuadorista. Yhdysvallat onkin maan tärkein kauppakumppani. Jenkkien tärkeimmät intressit ovat maan sotilasstrateginen sijainti ja luonnonvarat. Ecuadorin suurimmat ongelmat ovat: köyhyys, raskas ulkomaanvelka, alkuperäiskansojen sorrettu asema ja korruptoitunut harvainvalta.

Ecuador sijoittui v. 2003 HDI-tilastossa sijalle 100. Tuolloin 65 % ecuadorilaisista eli köyhyysrajan alapuolella. Maan lapsikuolleisuus oli 24,5/1000 lasta ja työttömyysaste 9,8 %. Maan ulkomaanvelka oli 15,7 miljardia dollaria. Väestöstä vain 7 % oli eurooppalaisten jälkeläisiä. Kansasta 65 % on mestitsejä ja loput ovat alkuperäisväestöä ja afroamerikkalaisia. Sadat tuhannet ecuadorilaiset ovat siirtymään elintasopakolaisina ympäri Amerikkaa ja Eurooppaa. He muodostavatkin tärkeän tulolähteen omaisilleen. Maan tärkeimmät vientituotteet ovat banaanit, katkaravut ja öljy. Työvoimasta työskentelee edelleen 30 % maataloustuotannon parissa.

Kansa ja armeijan sisäinen oppositio yhtyivät

Vuonna 1999 inflaatio laukkasi Ecuadorissa 60 % vuosivauhtia. Maan tuotantoelämä supistui kolmanneksella. Työttömyys kohosi 17 prosenttiin. Kansalaisten ostovoima romahti rajusti ja hallitus jäädytti pankkitilit pelastaakseen yksityiset pankit. Tilanne johti yhteiskunnalliseen konfliktiin ja kansa lähti luokkataistelun tielle. Tammikuussa 2001 Ecuadorin armeijan sisäinen oppositio, alkuperäiskansoja edustavat järjestöt ja kansa liittyivät spontaanisti yhteen kaataakseen presidentti Jamil Mahuad Wittin hallituksen. Tapahtui jotain sellaista, mitä oli ennakoitu jo jenkkien IAD-raportissa v. 1988. Raportissa vahvistettiin, että Latinalaista Amerikkaa kohtaavista uhkista suurin oli se, jos kansa ja armeija yhdistyvät jossain mantereen maassa puolustamaan omia kansallisia etujaan. Ecuadorissa vannoi presidentin virkavalansa v. 2002 alussa köyhän kansan tukea nauttiva eversti Lucio Gutierrez. Hän oli johtamassa Mahuadin hallituksen kaatamista ja on lu-vannut taistella korruptoitunutta harvainvaltaa vastaan. Presidentin lupaukset ovat jääneet toistaiseksi lunastamatta.

Ecuadorissa intiaanikansat, talonpojat, ay-liike, opiskelijat ja ympäristöaktivistit ovat protestoineet Quitossa järjestetyissä mielenosoituksissa terhakkaasti FTAA:ta vastaan. Quitossa lokakuun lopulla 2002 FTAA:n vastaiseen kongressiin osallistui 30 kansanedustajaa, jotka edustivat Meksikoa, Uruguayta, Costa Ricaa, Boliviaa, Nicaraguaa, Ecuadoria, San Salvadoria, Venezuelaa, Kolumbiaa ja Perua. Ecuadorin intiaanikansojen liiton (CONAIE) poliittisen neuvoston jäsen Blanca Chancoso kertoi Havannassa v. 2002 antamassaan haastattelussa mm., että USA haluaisi Ecuadorin tukevan Plan Colombiaa, antavan Mantan laivastotukikohdan sen käyttöön, koska sen kautta voi kontrolloida koko Andien aluetta.

RAKOILUA KANSANRINTAMASSA

Gutiérrezin politiikka vaikuttaa hyvistä lupauksista huolimatta tuuliviirimäiseltä. Hänen johtamansa ecuadorilainen delegaatio vieraili helmikuussa 2003 IMF:ssa. Tuolloin kurjistamissäätiön johtaja Horst Köhler myönsi Ecuadorille 200 miljoonaa dollaria lainaa maan talouden vakauttamiseen. IPS raportoi 21.2.2003 julkaisemassaan artikkelissa, että alkuperäiskansojen liike CONAIE oli ottamassa hajurakoa Gutiérrezin suhteen syyttäen häntä vaalilupausten pettämisestä ja uusliberalistisen talouspolitiikan harjoittamisesta. Jos hallituksen linja ei muutu, intiaanijärjestö uhkaa vetäytyä pois hallituksesta. Gutierrézin valtaan nostaneet liittolaiset - talonpojat, ay-liike, opiskelijat ja intiaanijärjestöt - ovat järjestäneet jo useita hallituksen vastaisia mielenosoituksia.

"Kirkko, asevoimien johto, lähes kaikki tiedotusvälineet ja rikkaiden yrittäjien edustajat olivat oletetusti demokraattisen järjestyksen puolella eli alkuperäiskansojen liikettä vastaan. Yrittäjien edustajat kannattivat avoimesti kansannousun tukahduttamista. Lisäksi kirkko toi julkisuuteen paperin, jossa järjestyksen rikkojille kerrottiin, että heidän täytyy olla valmiita kantamaan toimintansa seuraukset." (Kumppani 3/2004, Janne Immonen).

Alkuperäiskansojen liike CONAIE:lla ja sen poliittisella siivellä Pachakutik - Nuevo pais'lla on 17 parlamentaarikkoa sekä maolaisen Kansandemokratia -liikkeellä (MPD) on kolme edustajaa 123-paikkaisessa eduskunnassa. CONAIE on tällä hetkellä ainoa poliittinen voima, joka kykenee haastamaan maan hallituksen. Intiaanikansojen suurimman kattojärjestön CONAIE:n puheenjohtaja Leonidas Iza totesi vaalivoiton jälkeen, että mikäli Lucio lipeää vaaliohjelmassa sovitulta linjalta, hänellä on edessään sama kohtalo kuin muilla Ecuadorin viime vuosien presidenteillä. Intiaaniliike on osoittanut, että se saattaa kyetä kampeamaan presidentin linnasta kadulle hyvinkin nopeasti. Leonidas Iza yritettiin salamurhata helmikuussa 2004. Intiaanijärjestö vastustaa FTAA:ta ja vaatii intiaanikansoille alueellista itsehallintoa sekä kulttuurillista, poliittista ja hallinnollista itsemääräämisoikeutta.

Ecuadorin M-L kommunistinen puolue ja sen johtama kansanrintama MPD ei tukenut Gutierrezia henkilönä vaan projektina nimeltä Uusi Ecuador, joka oli demokraattinen liike. Hän oli ensimmäinen kansan keskuudesta vaaleilla valittu presidentti. MPD:llä oli ympäristöministerin paikka hallituksessa. Se työskenteli sekä hallituksessa että sen ulkopuolella mobilisoimassa kansaa. Kuuden kk:n jälkeen MDP asettui oppositioon, koska presidentti kääntyi uusliberalismin kannattajaksi ja aloitti neuvottelut IMF:n kanssa. Puolue pyrkii luomaan olosuhteita aseelliselle taistelulle. Päämääränä ei ole kuitenkaan aluksi sosialistinen vallankumous vaan demokraattinen ja anti-imperialistinen vallankumous.

ÖLJYN KIROISTA

Jenkkiläiset öljyfirmat ovat poranneet Ecuadorin sademetsistä öljyä 70-luvun alusta lähtien. Ne ovat aiheuttaneet toimillaan maaperän ja vesistöjen saastumista ja jouduttaneet sen seurauksena alueella elävien alkuperäiskansojen tuhoutumista. Ecuadorin viidakkokansat ovat haastaneet esim. Chevron Texacon ja Texaco Gulfin edesvastuuseen aiheuttamistaan laajoista ympäristötuhoista ja terveyshaitoista.

USA:n kannalta Ecuadorin geopoliittinen sijainti on erinomainen. Ecuadorin rannikolla sijaitseva Mantan sotilastukikohta suo optimaaliset olosuhteet "Plan Colombian" toteuttamiselle. Mantassa on hyvä sotasatama ja sotilaslentokenttä sekä moderni infrastruktuuri. Tukikohdan elektronisen tiedustelun kehittämiseen investoitiin v. 1999 88 miljoonaa dollaria.

Venezuelan valtataistelussa on havaittavissa selkeä etnis-yhteiskunnallinen eturistiriita. Kuten 80 % Venezuelan kansasta myös presidentti Chávez - Barinasin intiaanina - lukeutuu "pardoihin". Termi on sidoksissa sekä yhteiskuntaluokkaan että etniseen taustaan. Pardot koostuvat mestitseistä, intiaaneista ja afrikkalaisesta väestöstä. He elävät maassa sorrettuina ja köyhyydessä (alle köyhyysrajan 80 % väestöstä). HDI-indeksillä mitattuna Venezuelassa sijoittui v. 2003 maailmantilastossa 68. Maan ulkomaanvelka oli samana vuonna 20,7 miljardia dollaria.

Valkoisten eurooppalaisten perillisten etninen vähemmistö eli "mantuanot" piti ennen Chávezia hallussaan taloudellista ja poliittista valtaa Venezuelassa. He olivat hyvin koulutettuja ja englannin kielen taitoisia. Ulkomaiset investoijat neuvottelivat heidän kanssaan. Heidän hallussaan olivat perinteisesti kaupankäynti, öljyteollisuus, parlamentti, tiedotusvälineet, maan armeija ja hallinto. Venezuela on jenkeille kolmanneksi tärkein öljyntoimittajamaa. Se kenen hallinnassa on öljyteollisuus, sille kuuluu myös valta maassa. Eliitin osuus väestöstä on n. 20 %. Viime vuosina yhteiskunnallinen tilanne on muuttunut olennaisesti. Chávezin kaudella heidän itseoikeutettu asemansa on kyseenalaistettu täysin.

BOLIVAARINEN VALLANKUMOUS

Vallankumouksen alkuperä juontaa v. 1989, jolloin Venezuelan kansa nousi kapinaan peruselintarvikkeiden ja -palveluiden hinnankorotuksia vastaan. Kapina johti satojen ihmisten kuolemaan poliisin ja armeijan käsissä sekä sotatilan julistamiseen. Laskuvarjojoukkojen everstiluutnantti Hugo Chávez perusti tuolloin bolivaarisen vallankumousliikkeen (BRM) armeijan upseerien keskuuteen. Nämä upseerit eivät hyväksyneet armeijan käyttämistä kansaa vastaan eivätkä maan huippupoliitikkojen ja sotilaiden korruptoituneisuutta. Vuonna 1992 Chávez epäonnistui vallankaappauksessa ja joutui vankilaan. Hänet valittiin v. 1998 maansa presidentiksi. Hän lupasi maalle uuden perustuslain ja harjoittaa politiikkaa, joka auttaisi köyhien elämää. Presidentti hajotti kongressin ja korkeimman oikeuden sekä teki lukuisia muutoksia maan perustuslakiin. Jopa valtion virallinen nimi muuttui Venezuelan bolivaariseksi tasavallaksi.

Venezuelan oikeisto yritti keväällä 2002 USA:n tukemana vallankaappausta. Yritys epäonnistui, kun kansa ja armeija nostivat uudelleen valtaan maan syrjäytetyn presidentin. He yrittivät uudelleen joulukuussa 2002 masinoimalla presidentti Hugo Chávezin syrjäyttämiseen tähtäävän yleislakon Lakko sulki yrityksiä ja kauppoja sekä lamaannutti maan öljyteollisuuden. Lakon tavoitteena oli ensin neuvoa-antavan presidentin asemaa koskevan kansanäänestyksen pitäminen ja sen jälkeen presidentin suistaminen vallasta. Päämäärän saavuttamiseksi maa pyrittiin ajamaan poliittiseen ja taloudelliseen sekasortoon hyödyntäen kaikkia latinalaisessa Amerikassa toteutettuja keinoja. Venezuelan kahdeksan viikkoa kestänyt yleislakko päättyi 4.2.2003. Presidentti Chávez voitti taistelun vallasta, koska maan armeija ja kansan enemmistö pysyi hänen tukenaan koko poliittisluontoisen yleislakon ajan. Maan armeija ja kansa yhdistyivät jälleen kerran puolustamaan maansa kansallisia etuja. Öljyteollisuus oli tämän jälkeen Chávezin hallituksen käsissä. Hän erotti öljyteollisuuden palveluksesta 20 000 lakossa mukana ollutta työntekijää ja korvasi heidät omilla luotetuillaan. Maaliskuun alussa 2003 presidentti Chávez esitti uusia linjauksiaan maan talouspolitiikkaan: "On tullut aika muuttaa talousmallia, meidän on luovuttava 20-vuosisadan talousmallista - mallista joka on luotu vähemmistön vaurautta ja enemmistön köyhyyttä varten. Malli perustuu epätasa-arvoon, joka on luonut työttömyyttä ja kurjuutta. Se oli poissulkemisen malli."

CHÁVEZ PORTO ALEGREN SOSIAALIFOORUMISSA 23.1.2003

"Minulla on ollut vaikeuksia saada Latinalaisen Amerikan vasemmisto ymmärtämään itseäni. He ovat kuvanneet minua villi-ihmiseksi. Ainoastaan Fidel Castro on kyennyt ymmärtämään, mikä Hugo Chávez on miehiään. Latinalaisen Amerikan vasemmisto katsoo minua epäillen. Kerran ollessani Sao Paolon foorumissa kuubalaisten nimissä he eivät tahtoneet sallia minun puhuvan. Historialliset poliittiset puolueet mantereellamme Brasilian PT ja Meksikon PRD kokivat minussa vallankaappausjohtajan. He olivat valheen uhreja. Vasta Huhtikuun 11. päivän vallankaappauksen jälkeen globalisaation vastainen liike alkoi nähdä minun hallitukseni vaihtoehtona imperialistiselle vallalle.

Kuuban presidentti Fidel Castro sanoi 14.4.2004 Havannassa pitämässään puheessa, että kukaan tai mikään ei voi pysäyttää Venezuelassa meneillään olevia muutosprosesseja tai pysäyttää bolivaarista vallankumousta. Kuuba ratifioi tukensa Chávezin bolivaariselle vallankumoukselle. (Prensa Latina/ML)

CHÁVEZIN HALLITUS

Vuonna 2000 muodostettuun Chávezin hallitukseen kuuluivat seuraavat puolueet parlamenttipaikkoineen: MVR (Viidennen tasavallan liike, 76), MAS (kommunistisesta puolueesta Prahan kevään jälkeen eronnut joukko, 21), PPT (Isänmaa kaikille, 1), SI, Independentes por la Comunidad Nacional (0), Genie Ermergente (0), Acción Agropecuaria (0), Movimiento Electoral del Pueblo-Partido Socialista de Venezuela (0) ja Venezuelan kommunistinen puolue. VKP:lla on myös olennainen rooli bolivaaristen piirien ylimmässä johdossa.

KANSANÄÄNESTYS

Euroopan ja Latinalaisen Amerikan maat onnittelivat 17.8. Venezuelan presidentti Hugo Chávezia vaalivoitosta 15.8.2004 järjestetyssä kansanäänestyksessä. Chávez sai 58,25 % annetuista äänistä. Kansainväliset vaalitarkkailijat - joukossaan mm. OAS:n pääsihteeri Cesar Gaviria ja ex-presidentti Jimmy Carter - hyväksyivät mukisematta äänestystuloksen. Ainoastaan USA:n nykyjohto oli tyytymätön äänestyksen lopputulokseen, koska se on tehnyt kaikkensa Chávezin syrjäyttämiseksi. Tähän mennessä USA on kokeillut jo vallankaappausta, kansallista lakkoa, talouden sabotointia, kolumbialaisia puolisotilaallisia joukkoja ja kansanäänestykseen tarvittavan nimienkeruun rahoittamista. Köyhien presidentti Chávez ja hänen hallituksensa jatkavat edelleen Venezuelan yhteiskunnallista uudistamista, koska heillä on kansansa enemmistön tuki takanaan. Yhteistyö Kuuban kanssa on johtanut hyviin tuloksiin. Washington ei tunnetusti suvaitse sellaista kansallismielistä politiikkaa, jonka mukaan Venezuelalla on oikeus määrätä omasta öljy-tuotannostaan ja sen hinnoista. Chávez ja Castro vetävät yhdessä tiukinta anti-imperialista politiikkaa Etelä-Amerikassa.

VENEZUELA OTTAA ETÄISYYTTÄ KAPITALISMIIN

Chavez ilmoitti televisiopuheessaan Caracasissa kansanäänestyksen jälkeen, että "kapitalistisen mallin tulee muuttua sosiaaliseksi, inhimilliseksi ja tasa-arvoiseksi taloudeksi". "Aika tämä kehityksen kiihdyttämiselle on tullut. Vallankumous on juuri alkanut." Tähän saakka suhteellisen itsenäisen pankkijärjestelmän saattaminen maan keskuspankin entistä tiukempaan valvontaan on aloitettu tehostamalla keskuspankin toimintoja. Maan liikemiesten tulisi auttaa hallitusta suuntaaman maailman viidenneksi suurimpien öljyvarantojen hyödyntäminen "humanistiseen talouteen" ja pois "uusliberalistisesta taloudesta". Kuubalais-venezuelalainen yhteiskomissio aloitti 22.9. nelipäiväisen työskentelynsä Havannassa maiden välisen ystävyyden ja yhteistyön edelleen vahvistamiseksi. Yhteiskomissio oli koolla Caracasin ja Havannan välillä neljä vuotta sitten solmitun kattavan yhteistyösopimuksen perustalta. Chávez kohensi entisestään asemiaan maan paikallisvaaleissa marraskuussa. Hänen johtamansa 5. tasavallan puolue sai 20/22 jaossa olleista kuvernöörien paikoista.

MITÄ CHÁVEZIN HALLINTO ONSAANUT AIKAAN VENEZUELASSA?

Hänen kuubalaisten avustamana suoritettavaan kulttuurivallankumoukseensa ovat kuuluneet korttelikomiteat, bolivaariset piirit ympäri maata, köyhien kansalaisten koulutus- ja lukutaitokampanjat. Mission Robinsonin myötä vuodessa yli miljoona ihmistä tuli lukutaitoisiksi. Mission Ribas on suonut opintojen turvaamiseksi apurahan yli 500 000 korkeakouluopiskelijalle. Mission Sucre on lisännyt yliopistojen opiskelupaikkoja. Hallitus on perustanut bolivaarisen yliopiston, jossa opiskelee yhteensä 15 000 nuorta. Sillä on viisi toimintayksikköä eri puolilla maata. Maahan perustettu kansalaisia varten maksuttomia Internet-keskuksia. Yhteistyössä Kuuban kanssa on luotu maanlaajuinen Mission Barrio Adentro. Se tarjoaa lääkäripalveluita ja hammashoitoa niille, joilla ei ole varaa maksaa kalliita yksityisiä terveyspalveluita. Maassa on toteutettu massiivinen rokotuskampanja ehkäisemään sairauksia ja kulkutauteja. Kuuban järjestämän terveydenhuollon piirissä on 10 miljoonaa ihmistä Venezuelan 23-miljoonaisesta kansasta. Miljoonat ihmiset ovat muuttanet slummeista kelvollisiin asuntoihin (Mission Barrio Adentro ja Bolivar Plan 2000). Vuosien 1999-2002 aikana on rakennettu yli 900 000 asuntoa. Sosiaaliturvan yksityistäminen kumotaan. Eniten tarvitsevat saavat ilmaisen sairaanhoidon ja laadukkaat terveyspalvelut. Venezuelaan on perustettu valtion omistama kauppaketju MERCAL takaamaan perusravinnon kohtuuhintaan kaikille. Hallitus on perustanut pankkeja ja rahoituslaitoksia kuten Kansan pankki ja Naisten pankki, jotta kansalaiset voivat saada lainoja hankkeisiinsa. Kansalaisia on rohkaistu perustamaan tuotanto- ja palveluosuuskuntia työpaikkojen luomiseksi ja elämän laadun parantamiseksi. Tällä hetkellä maassa toimii jo 12 000 osuuskuntaa. Kansallista teollisuustuotantoa tuetaan kehottamalla ihmisiä ostamaan kotimaisia tuotteita. Maareformin myötä talonpojat ja maatalousosuuskunnat ovat saaneet maata, lainoja ja teknistä apua. Maan öljyteollisuutta ei ole yksityistetty. Vuonna 1998 Venezuelan vuotuinen inflaatio 50 % tasolla. Vuonna 2002 se oli pudonnut 23 %. Vuonna 1999 vähimmäispalkka oli 75 000 bolivaria. Kolme vuotta myöhemmin se oli kohonnut n. 190 000 bolivariin.

BOLIVAARINEN VALLANKUMOUS JATKUU!

Chávezin hallintokautena kansan asema on kohonnut. Suuret köyhien ihmisten kansanjoukot ovat ensimmäistä kertaa tietoisia oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan. He ovat osallistuneet sydämellä ja sielulla maansa rakentamiseen. He muodostavat bolivaarisen kansanrintaman, jonka käsissä on maan tulevaisuus. Venezuela on loistava esimerkki maailmalle siitä, kuinka yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta ja demokratiaa voidaan harjoittaa kansan enemmistön hyödyksi USA:n imperialismin aggressiivisesta painostuksesta huoli-matta. Chávez on noudattanut lisäksi johdonmukaisesti FTAA-sopimuksen vastaista politiikkaa.

BOLIVAARINEN VAIHTOEHTO AMERIKOILLE

Kuuban ja Venezuelan presidentit allekirjoittivat historiallisen Amerikoiden vapaakauppa-alueen (FTAA) vastaisen asiakirjan Havannassa 14.12.2004. Kuuban presidentti Fidel Castro toivotti Venezuelan presidentti Hugo Chávezin tervetulleeksi Kuuban Jose Martin kansainvälisellä lentoasemalla. Venezuelalaisjohtaja suurine valtuuskuntineen otettiin vastaan Vallankumouspalatsissa Havannassa. Päivän kestäneiden keskusteluiden jälkeen presidentit ilmoittivat, että he haastavat Yhdysvaltain tyrkyttämän ja vuoden 2005 lopussa voimaanastuvaksi suunnitellun FTAA (Free Trade Area of the Americas) -suunnitelman allekirjoittamalla sopimuksen nimeltä "Bolivaarinen vaihtoehto Amerikoille" (ALBA), jossa kutsutaan muita Latinalaisen Amerikan ja Karibian alueen valtioita keskinäiseen integraatioon ja luomaan todellinen ja elinvoimainen vaihtoehto Etelä- ja Keski-Amerikan kansoihin ja luonnonvaroihin kohdistuvalle saaliinhimoiselle FTAA-suunnitelmalle. Sopimuksella eliminoitaisiin kaupankäynnin ja verotuksen esteitä, kannustettaisiin keskinäisiin investointeihin sekä lisättäisiin pankkisuhteita ja yhteistyötä matkailualalla.

ALBA on sosiaalisesti suuntautunut sopimus, joka ei perustu kuten FTAA voiton maksimointiin. Sen kantavina periaatteina ovat tasavertaisuuteen perustuva oikeudenmukaisuus ja sopimuskumppanien tasa-arvoisuus, jotka ovat myötäsyntyisiä ihmisolennoille. Toiminnan keskiössä ovat yhteiskunnan kurjimmassa asemassa olevien hyvinvointi ja läntisen pallonpuoliskon kehittymättömiin maihin kohdistuvan solidaarisuuden vahvistaminen, jotta nämä voivat neuvotella kaupan käynnin ehdoista paremmista asemista kuin kehittyneiden maiden alaisuudessa.

Sopimuksen pitkäntähtäimen päämääränä olisi luoda 15 vuodessa Etelä-Amerikan kansojen yhteisö, jolla olisi yhteinen valuutta ja parlamentti sekä yhteiset kaupan, politiikan ja talouden instituutiot.

Matti Laitinen