Antonio Gramscin ajatuksista

KOMINTERNIN perusteesit (A.G. 24.5.1919 L'Ordine Nuovo)

1. Nykyinen aikakautemme on kapitalistisen maailmanjärjestelmän hajoamisen ja kukistumisen aikaa.
2. Tällä hetkellä proletariaatin on otettava haltuunsa valtiovalta, mikä merkitsee porvarillisen valtiokoneiston murskaamista ja proletaarisen pystyttämistä.
3. Uusi proletaarinen valta on teollisuusproletariaatin ja köyhien talonpoikien diktatuuria.
4. Proletariaatin diktatuurin avulla pakkoluovutetaan viivyttelemättä pääoma ja lakkautetaan tuotantovälineiden yksityisomistuksen oikeus, tuotantovälineet muutetaan koko kansakunnan omistukseen.
5. On varmistettava sosialistisen vallankumouksen puolustus sen sisäisiä ja ulkoisia vihollisia vastaan.
6. Nykyhetken kansainvälisessä tilanteessa tulee proletariaatin eri osastojen välisen yhteyden olla mahdollisimman luja, näin myös kaikissa niissä maissa, joissa sosialistinen vallankumous on jo voittanut.
7. Pääasiallinen taistelumuoto on proletariaatin joukkotoiminta, joka saattaa kehkeytyä työväenluokan ja kapitalistisen valtion vallanpitäjien väliseen avoimeen yhteenottoon.

1) "Nykyinen aikakautemme on kapitalistisen maailmanjärjestelmän hajoamisen ja kukistumisen aikaa. Ellei kapitalismia kaikkine sovittamattomine ristiriitoineen tuhota, se saattaa vararikkoon koko eurooppalaisen sivilisaation".

VALTIO

Tärkeimpänä syynä Gramscin mielestä, jonka vuoksi työväenluokan oli pyrittävä valtiovaltaan, oli "estää sivistyneen maailman hajoaminen, luoda perusta uudelle järjestykselle, jossa tuotannon uudistaminen, ja voimakas, nopea laadullinen harppaus tuotannon ja yhteiselämän korkeampiin muotoihin on mahdollista." "Historiassa pääosaa on esittänyt aina valtio, koska sen elimiin keskittyy omistavan luokan valta." (s.54).

Gramscin arvio - ellei kapitalismia tuhota, se saattaa Euroopan vararikkoon - pitää minun mielestäni hyvin kutinsa. II maailmansodan tuloksena maailmasta kehkeytyi kaksinapainen, jonka mukaisesti se jakautui NL:n ja USA:n johdolla sosialismiin ja kapitalismiin suuntautuviin leireihin. Tämän seurauksena tapahtui siirtomaavallan murtuminen useassa Aasian ja Afrikan maassa. Neuvostoliiton tuhoutuminen valtiona v. 1991 johti työväenluokan asemaan kurjistumiseen koko maailmanmitassa, taloudelliseen vararikkoon Venäjällä sekä NL:n entisissä liittolaisvaltioissa. Lisäksi tämän globaalin yhteiskunnallisen murroksen pahimpana tuloksina olivat USA:n hallitsema yksiulotteinen imperialismi sekä eurooppalaisen supervaltion - EU:n - syntyminen. USA:n ulkopolitiikan keskeisenä vaikuttajana toimii tällä hetkellä uuskonservatiivinen ryhmä nimeltä "Project for the New American Century (PNAC)". Ryhmään kuuluvat mm. USA:n nykyinen varapresidentti Dick Cheney, Olin instituutin johtaja Stephen Peter Rose, senaattori Jeb Bush, puolustusministeri Donald Rumsfeld ja apulaisulkoministeri Paul Wolfowitz. Vaikutusvaltaisen ryhmän tavoitteena on varmistaa, että USA säilyttää tulevaisuudessakin taloudessa ja aseistuksessa globaalin johtajuutensa. "Meidän on hyväksyttävä vastuu Amerikan yksipuolisesta roolista säilytettäessä ja laajennettaessa kansainvälistä järjestystä meidän turvallisuutemme, hyvinvointimme ja periaatteittemme vuoksi."

2) "Tällä hetkellä proletariaatin on otettava haltuunsa valtiovalta, mikä merkitsee porvarillisen valtiokoneiston murskaamista ja proletaarisen pystyttämistä."

Suomen nykyinen yhteiskunnallinen tilanne ei mahdollista valtiovallan valtaamista. Miksi juuri kuitenkin olisi käytävä valtion kimppuun? Gramscin mukaan "Yhteiskunta voi olla olemassa ainoastaan valtiona, joka on kaikkien oikeuksien ja velvollisuuksien lähde ja niiden kohde, kaiken yhteiskunnallisen toiminnan samansuuntaisuuden ja onnistumisen tae. Vallankumous on proletaarinen ainoastaan silloin, kun se synnyttää uudentyyppisen valtion - proletaarisen valtion - ja olennoituu siinä; se on proletaarisen oikeuden vartija." (s. 36).

Gramsci varoittaa, että "proletaarisen vallankumouksen todellista kehitysprosessia ei pidä samaistaa sopimuksenvaraisten ja vapaaehtoisten vallankumouksellisten järjestöjen, kuten poliittisen puolueen ja ammattiyhdistysten kehitykseen ja toimintaan. Nuo järjestöt ovat syntyneet porvarillisen demokratian maaperällä, poliittisen vapauden oloissa ja ne ovat sekä poliittisen vapauden kehityksen tulosta että osoitusta siitä. Mikäli nämä järjestöt toteuttavat oppia, joka tulkitsee vallankumousprosessia ja ennakoi sen kehitystä, mikäli laajat joukot tunnustavat sen heijastavan niiden pyrkimyksiä ja olevan niiden valtakoneiston alkio, nämä järjestöt todella ovat ja tulevat vallankumousprosessin aikana yhä selvemmin olemaan vapautukseen pyrkivän työtätekevän luokan vastuunalaisia ja välittömiä asiamiehiä. Nämä järjestöt (puolue ja ay-liike) eivät kuitenkaan edusta tuota prosessia, ne eivät irtaannu porvarillisesta valtiosta, eivät ulota vaikutustaan eivätkä voikaan ulottaa sitä lukemattomiin vallankumouksellisiin voimiin, jotka kapitalismin riisto- ja sortokoneisto saa väistämättä liikkeelle." (s. 202)

VALLANKUMOUKSEN PÄÄVOIMA

Vallankumousta ei suorita kommunistinen puolue tai ay-liike vaan työväenluokka ja sen liittolaiset. Kommunistinen puolue sinällään ei voi olla yksinään mikään vallankumousrintama. Mikään puolue ei voi myöskään nimittää itseään omatoimisesti vallankumouksen johtajaksi, sillä johtoasema on aina ansaittava. Oikeassa oleminen ei johda vielä minnekään, jos puuttuu laaja joukkojen kannatus. Gramscin mukaan työväenluokan hegemonian (johtavan aseman) pystyttäminen yhteiskunnassa vaatii työväenluokalta kykyjä ja taitoja johtaa, organisoida ja liittää yhteen kansanjoukkoja. Henkisellä ja moraalisella vaikutuksella on valtava osuus hegemonian saavuttamisessa. Sosialistinen järjestelmän ylläpitämisessä ja kehittämisessä työväenluokan hegemonialla on keskeinen osa. Olisi syytä pohtia, mikä oli huonon johtamistaidon osuus sosialististen maiden romahtamisessa Puolassa, Romaniassa, Albaniassa ja Neuvostoliitossa. Vallankumouksen eri voimien aatteellinen perusta ja intressit voivat olla hyvinkin erilaisia. Esimerkiksi Latinalaisessa Amerikassa vallankumouksellinen liikehdintä voi lähteä liikkeelle alkuperäiskansojen etujen ajamisesta ja puolustamisesta, johon liittyy ay-liike ja opiskelijat (Ecuador ja Bolivia), maan enemmistönä olevien köyhien, osan vasemmistoa ja armeijan liittyessä yhteen (Venezuela) tai kun sissiliike nauttii kansantukea aloittaa aseellisen taistelun (Kuuba ja Kolumbia). Argentiina ja Brasilia ovat myös omat tapauksensa, jossa yhteiskunnat joutuivat kriisiin noudattaessaan Maailmanpankin ja Kansainvälisen valuuttarahaston sanelemaa uusliberalistista talouspolitiikkaa. Missään esitetyssä tapauksessa ei ole ollut kuitenkaan johtavassa osassa kansallinen kommunistinen puolue. Näille kaikille yhteiskunnallisille liikehdinnöille on ollut ominaista laajapohjainen kansanjoukkojen kannatus.

AY-LIIKE

Osa työväenliikkeestä määrittelee ay-liikkeen vallankumouksellisimmaksi tekijäksi. Gramscin mukaan ammattiyhdistykset ja -liitot "edustavat proletaarisen järjestäytymisen muotoja, jotka ovat ominaisia pääoman hallitsemalle historialliselle kaudelle... Ne ovat erottamaton osa kapitalistista yhteiskuntaa ja että niiden toiminta on välittömästi yhteydessä yksityisomistukseen perustuvaan järjestelmään." (s. 90) Työläisen ainoa todellinen rooli kapitalismissa on myydä työvoimaansa ja ammattitaitoaan. Ammattiyhdistykset kilpailevat keskenään siitä, kenen jäsenistön työvoimatavarasta maksetaan paras markkinahinta. Gramscin analyysin mukaan ammattiyhdistystä luonnehtii kilpailuhenki, eikä sen olemus ole kommunistinen. Ay-toiminnalla ei voida uudistaa yhteiskuntaa perusteellisesti: se voi tarjota työväenluokalle ammattitaitoisia toimitsijoita, ekonomisteja ja tutkijoita, jotka pätevät yleisluontoisissa teollisissa kysymyksissä, mutta ay-liike ei voi olla proletaarisen vallan perusta. (s. 91)."Proletariaatin diktatuuri voi toteutua vain sellaisena järjestönä, joka pohjaa itse tuottajien aktiviteettiin eikä palkkalaisten, pääoman orjien, toimintaan." (s. 91).

Kansainvälisen kommunistisen liikkeen "kultakaudella" 1970-luvulla Vadim Zagladin johdolla meille opetettiin, että (Maailman kommunistinen liike, s. 210-211, edistys 1973)

1) kommunistit kunnioittavat ammattiliittojen itsenäisyyttä, mutta pyrkivät samalla solmimaan entistä läheisempiä yhteyksiä puolueen ja ammattiliittojen välille.

2) Yksinkertaistettu, dogmaattinen käsitys puolueen johto-osuudesta ammattiliitoissa saattaa aiheuttaa hyvin suurta vahinkoa.

3) Ammattiliittojen on oltava itsenäisiä ja riippumattomia. Kommunistit ymmärtävät tämän ammattiliittojen riippumattomuudeksi hallituksesta ja työantajista.

4) Kommunistit pitävät ammattiliittoja myös poliittisten puolueiden suhteen itsenäisinä järjestöinä.

Kommunistien vaikutus ay-liikkeessä on heikentynyt merkittävästi 20 vuodessa. Tämä ilmenee selkeästi ammattiliittojen sisäisistä voimasuhteista. Ay-liike on mukautunut Suomessa markkinakapitalismin todellisuuteen kritiikittömästi. Useimmissa Euroopan maissa ay-liikkeen järjestäytymisaste on heikko. Ay-johto ajattelee esim. Suomessa ja Venäjällä, että jos kapitalistilla menee hyvin, silloin työläisilläkin menee hyvin. Se ymmärtää kapitalistien vaikeuksia ja heittäytyy jopa heille solidaariseksi 0-linjaisten keskitettyjen palkkaratkaisujen ja muiden työläisten etuja heikentävien ratkaisujen myötä. Ammattiliittojen tultua yhä enemmän taloudellisesti itsenäisiksi, niiden toimitsijat ovat vieraantuneet yhä enemmän itse edustamiensa työläisten intresseistä ja tavoitteista. He hallitsevat ja ohjaavat saamiensa ohjeiden mukaisesti tätä laajaa yhteiskunnallista liikettä. Tosi-asiallisesti ay-liike edustaakin nykyään vain erilaisia porvarillisia ja valevasemmistolaisia puolueita, jotka eivät kunnioita ay-liikkeen itsenäisyyttä. Tämä ilmenee Suomessa hyvin korporatiivisena kolmikantajärjestelmänä, jossa maan työvoima- ja sosiaalipoliittisista ratkaisuista sopivat yhdessä ay-liikkeen johto, työantajien edusmiehet ja istuva hallitus. Asettaako yksikään suomalainen ammattiliitto kapitalismia kyseenalaiseksi? Suomalainen ay-liike ei ole mikään vallankumouksellisuuden perikuva!

TEHDASNEUVOSTOT

Gramsci näkeekin ay-toiminnan sijasta proletaarisen valtion perikuvaksi tehdasneuvoston. Ammattiyhdistys pohjautuu hänen mukaansa erilliseen ammattialaan, kun sitä vastoin tehdasneuvosto perustuu eri ammattien elimelliseen ja konkreettiseen yhteyteen, joka muodostuu kurinalaisuuteen totuttavassa tuotantoprosessissa (s. 93).

"Tehdasneuvosto on teollisuudessa vallitsevan laillisuuden kieltämistä. Se pyrkii joka hetki mitätöimään laillisuuden. Se kannustaa työväkeä ottamaan vallan teollisuudessa, tekemään työväenluokasta teollisuusvallan perustan. Ammattiyhdistys on eräs laillisuuden muoto, ja sen on myös vaadittava jäseniltään laillisuudessa pitäytymistä... Ammattiyhdistys pyrkii byrokraattisen rakenteensa mukaisesti kaikissa oloissa estämään luokkasodan syttymisen." (s. 218)

Vallankumouksellinen työläiskollektiivi syntyy siis tuloksekkaammin, kun kaikki sen jäsenet osallistuvat samaan työprosessiin. Tämä mahdollistaa myös tasa-arvoisemman vastuun ja vallan jakamisen tuotantoprosessissa sekä aktiivisen vuorovaikutuksen tehdasneuvoston jäsenten keskuudessa. Italiassa olikin tuohon joitain tehdasneuvostoja. Nykyisen tilanteen vallitessa ainakaan Suomessa tehdasneuvostojen perustaminen ei onnistu.

3) "Uusi proletaarinen valta on teollisuusproletariaatin ja köyhien talonpoikien diktatuuria. Sen tulee lannistaa johdonmukaisesti riistäjäluokkia ja pakkoluovuttaa niiden omaisuutta. Proletaarinen valtiotyyppi ei ole valheellinen porvarillinen demokratia, finanssioligarkian tekopyhä muoto. Se on proletaarinen demokratia, joka vapauttaa työtätekevät joukot; se ei ole parlamentarismia, vaan joukkojen oikeutta määrätä itsestään omien, omasta keskuudesta valitsemiensa elimien avulla. Sitä valtaa ei omaa kiipijöiden byrokratia, vaan joukkojen itsensä luomat hallintoelimet, joissa ne todella osallistuvat maan hallintoon ja sosialistiseen rakennustyöhön. Proletaarisen valtion konkreettinen muoto on neuvostojen tai niitä vastaavien järjestöjen valta."

TALONPOJAT

Euroopan maissa köyhien talonpoikien merkitys on hyvin pieni, koska pienviljelijät on hävitetty yhteiskuntien rakennemuutosten - keskittyneen tehomaataloustuotannon - myötä lähes jokaisesta maasta. Peltokoko on kasvanut ja maatilatalous on koneellistunut huomattavassa määrin. Maanviljelijäväestön osuus on enää muutaman % luokkaa. Puola on jonkin aikaa tässä suhteessa vielä poikkeus. Mikään ei tietenkään estä maataloustyöläisten määrän kasvattamista sosialistisessa valtiossa, koska ravinto-omavaraisuus on yksi parhaimmista takeista valtion itsenäiselle kehitykselle. Luomutuotantoon suuntatuville perheviljelyksille ja maatalousosuuskunnille uskoisin olevan kysyntää tulevaisuudessakin. Aasiassa, Etelä-Amerikassa ja Afrikassa tilanne on ihan toisenlainen. Talonpojat muodostavat edelleen suurimman yhteiskuntaluokan monissa maissa.

PARLAMENTAARINEN DEMOKRATIA

Meidän aikakaudellemme on luonteenomaista parlamentaarisen eli porvarillisen demokratian ylikorostuminen poliittisessa työssä ja sen ylikorostaminen yhteiskuntarauhan säilyttämisen nimissä. Kansainvälisessä mitassa tämän voi havaita mm. siitä, miten USA ja sen liittolaiset luokittelevat muita valtioita ystävikseen tai vihollisikseen pitäen perusteluinaan "vapaita vaaleja" ja parlamentaarisia hallintoelimiä demokratian toteutumisen tärkeimpinä ilmentyminä. "Meidän on voimistettava siteitämme demokraattisiin liittolaisiimme ja on haastettava hallitukset, jotka ovat vihamielisiä meidän arvoillemme ja intresseillemme." (PNAC). Nykyisin karhunosa suomalaistenkin kommunistien yhteiskunnallisesta taistelusta ja siihen käytetystä ajasta on kohdistunut jo vuosikausia paikan hakuun parlamentarismin auringossa. Nykyajan maailma on yhtä globaalia vaalisirkusta ja poliittista viihdeteollisuutta. Kommunistit eivät tunnetusti tavoittele joukkojen kannatusta minkäänlaisten itsekkäiden etujen puolesta. Mikä on oikea tasapaino kommunistien parlamentaarisen ja muun toiminnan välillä?

Parlamentaarisen toiminnan ylikorostaminen voi johtaa Marxin, Engelsin ja Leninin arvion mukaan "parlamentaarisen kretinismiin", jolla tarkoitettiin opportunisteja, joiden mielestä parlamentaarinen järjestelmä oli kaikkivoipa ja parlamentaarinen toiminta ainoa ja pääasiallinen poliittisen taistelun muoto kaikissa oloissa.

Kommunistit ry:n ohjelmaluonnoksessa todetaan: "Todellinen yhteiskunnallinen muutos ei voi perustua parlamenttien toimintaan. Se perustuu yhteiskunnallisen tilanteen kypsymiseen, jossa suuret ihmisjoukot kävelevät itse valitsemiensa parlamenttien ylitse."

DEMOKRAATTISET PUOLUEET

Gramsci arvioi kirjoituksessaan "Kommunistinen puolue" poliittisia puolueita ja poliitikkojen tarkoitusperiä varsin osuvasti ja tuoreesti. Hänen mukaansa "ainoakaan aiempi vallankumous ei ole tuntenut puolueita. Ne ovat syntyneet porvarillisen vallankumouksen jälkeen ja rappioituneet parlamentaarisen demokratian vallitessa. Marxilainen näkemys, jonka mukaan kapitalismi luo voimia, joita se ei kykene hallitsemaan, on jälleen kerran osoittautunut oikeaksi. Demokraattisia puolueita tarvittiin nostamaan esiin eteviä poliitikkoja ja viemään heidät voittoon poliittisessa kilpailussa. Tänään hallitsijat asetetaan virkaan pankkien, suurten lehtien ja teollisuusyhtymien toimesta. Puolueet ovat hajonneet epälukuisiksi yksittäisten henkilöiden johtamiksi kuppikunniksi. ... Poliittiset puolueet ovat kunkin maan yhteiskuntaluokkien heijastumia. Puolueet syntyvät, kehittyvät, rappeutuvat ja uudistuvat sitä mukaa kuin keskenään taistelevien yhteiskuntaluokkien eri kerrostumat ottavat todella historiallisia edistysaskelia, sitä mukaa kuin niiden olemassaolon ja kehityksen ehdot muuttuvat perusteellisesti ja ne tulevat laajemmin ja entistä selkeämmin itsestään ja elineduistaan."

Tämän päivän Suomessa ja Italiassa poliitikot pääsevät valtaan ja hallitsemaan hyvin samalla tavoin kuin 1920-luvun Italiassakin. Samanlaiset median, teollisuuden ja pankkipiirien kannattamat lipposet, ahtisaaret, zyskowichit, soinivaarat, vanhaset ja tonyhalmeet täyttävät Euroopan parlamenttisalit. Vaihtoehtoisista Vihreistä on kehittynyt 20 vuodessa valtionhoitajapuolue, jonka olemassaolon ehdoiksi ovat asettuneet mm. myönteisyys EU-jäsenyydelle, sosiaalipolitiikan heikentämiselle, suuryhtiöiden tukemiselle ja joustavalle kapitalismin yleiselle hyväksynnälle.

4) "Proletariaatin diktatuurin avulla pakkoluovutetaan viivyttelemättä pääoma ja lakkautetaan tuotantovälineiden yksityisomistuksen oikeus, tuotantovälineet muutetaan koko kansakunnan omistukseen. Proletaarisen vallan tehtävänä on yhteiskunnallistaa suurteollisuus ja sen organisatoriset keskukset, pankit; takavarikoida suurtilallisten maa ja yhteiskunnallistaa kapitalistinen maataloustuotanto...Diktatuurin avulla on saatava haltuun suurten kauppatoimien monopoli, yhteiskunnallistettava suuret rakennukset kaupungeissa ja tilanomistajien kartanot maalla, perustettava ja keskitettävä taloudelliset toiminnot proletaarisen diktatuurin luoville elimille."

Kuuba tahtoo kulkea ja kehittyä valtiona omaa kansallista, sosialistista tietään. Se haluaa säilyttää oman kansallisen itsenäisyytensä ja itsemääräämisoikeutensa. Kuuba edustaa valtiona yhtä proletaarisen diktatuurin kansallista sovellusta. Maan perustuslakiin on kirjattu: "Kuuba on riippumaton ja itsenäinen sosialistinen työläisten valtio, joka on organisoitu sen kaikkien kansalaisten hyvinvoinnin turvaamiseksi demokraattiseksi ja keskusjohtoiseksi tasavallaksi, jossa kansalaiset nauttivat poliittisesta vapaudesta, yhteiskunnallisesta oikeudenmukaisuudesta, yksilöllisestä ja kollektiivisesta hyvinvoinnista sekä inhimillisestä solidaarisuudesta."

5) "On varmistettava sosialistisen vallankumouksen puolustus sen sisäisiä ja ulkoisia vihollisia vastaan ja taattava avunanto muille taistelevan proletariaatin kansallisille osastoille. Sitä varten pitää ehdottomasti riisua porvaristo ja aseistaa poikkeuksetta kaikki työläiset."

"Meidän on kasvatettava puolustusmenoja merkittävästi, mikäli aiomme kantaa globaalin vastuumme tänään ja modernisoitava sotavoimiamme tulevaisuutta varten." (PNAC)

Kuubalainen sosialismi ovat sisäistänyt hyvin tämän ongelman. Kuuban vallankumous on joutunut kohtaamaan USA:n sortotoimien laajan kirjon koko olemassaolonsa ajan (raakaa kauppasaartoa, taloudellista sotaa, lukemattomia sabotaasi- ja terrori-iskuja sekä salamurhahankkeita). Toteuttaakseen paikan päällä kumouksellisia suunnitelmiaan USA palkkaa agentteja, organisoi ja rahoittaa ryhmiä sekä tukee johtajia, jotka ovat tunnettuja vain ulkomailla ja täysin tuntemattomia Kuubassa. Sikojenlahden päivistä lähtien USA on tukenut yli 300:a organisaatiota asettamaan pommeja, suorittamaan sabotaasitekoja ja organisoimaan saarella aseistettuja roistoja. Vuosien 1990-2001 aikana Kuuban kansaan, sen johtajiin ja talouselämään kohdistettiin Kuuban hallituksen tietolähteiden mukaan yhteensä yli 160 terroriiskua. Kuuban tiedustelu- ja turvallisuuspalvelu on valppaudellaan kuitenkin onnistunut ehkäisemään valtaosan aiotuista tuhoteoista. DDR:n tiedustelupalvelu vastasi aikoinaan kuubalaisten tiedusteluelimien koulutuksesta. Kuuban vastaisen terroritoiminnan rahoituksesta on vastannut CIA, CANF ja Bacardí.

Kuuban kriisi on USA:n aiheuttama. Se johtuu jenkkien imperialistisista intresseistä Kuubaa kohtaan, joita ovat:
· Taloudelliset syyt (markkinat, luonnonvarat ja halpa hyvin koulutettu työvoima, FTAA)
· Poliittiset syyt (sosialistinen vaihtoehto, jolla on kantavuutta Latinalaisessa Amerikassa, Miamin mafian merkittävä poliittinen vaikutus USA:ssa)
· Ideologiset syyt (kuubalaisen yhteiskunnan perusarvot ovat humaanisuudessa, solidaarisuudessa ja marxismissa)
· Sotilaalliset syyt (strateginen asema, sodat pitävät asekauppaa elossa)

6) "Nykyhetken kansainvälisessä tilanteessa tulee proletariaatin eri osastojen välisen yhteyden olla mahdollisimman luja, näin myös kaikissa niissä maissa, joissa sosialistinen vallankumous on jo voittanut."

Tämä teesi on tullut yhä ajankohtaisemmaksi EU:n yhä syvenevän integraation sekä USA:n maailmanherruussuunnitelmien ja militarismin vuoksi. USA tahtoo maapallosta sellaisen markkinavoimien temmellyskentän, jossa sen suuryhtiöt voivat toimia täysin omien etujensa ja tahtonsa mukaisesti. Toteuttaakseen haaveensa läntisellä pallonpuoliskolla USA:n instrumentteina ovat Plan Colombia ja FTAA. Plan Colombian (Kolumbia-suunnitelma) tavoitteena on toteuttaa USA:n yksilöityjä poliittisia ja sotilaallisia päämääriä Latinalaisessa Amerikassa. USA:n suorat sijoitukset Latinalaiseen Amerikkaan ovat 223 miljardin dollarin suuruiset. Plan Colombian lopullisena päämääränä on lihallistaa FTAA eli Amerikoiden vapaakauppa-alue. Plan Colombian toimenkuvana on kiihdyttää markkinoiden avautumista sotilaallisin keinoin koko Amerikan alueella. Pääoman globalisoituminen ja ylikansallisten monopolien luoma uhka työväenluokalle edellyttää vastapainokseen maailmanlaajuista ay-liikkeen yhteistyötä ja vasemmistolaisen ja kommunistisen työväenliikkeen aktiivista keskinäistä vuorovaikutusta.

7) "Pääasiallinen taistelumuoto on proletariaatin joukkotoiminta, joka saattaa kehkeytyä työväenluokan ja kapitalistisen valtion vallanpitäjien väliseen avoimeen yhteenottoon

OWK totesi Kominternissä maaliskuussa 1926, että kommunistien tehtävänä kapitalistisissa maissa on voittoisan vallankumouksen järjestäminen. Sitä varten on toisaalta luotava johtava vallankumouksellinen, tarkoitusperänsä tunteva puolue ja järjestettävä vallankumouksellinen liike puolueemme ulkopuolella. "Ratkaisuaan odottavana tehtävänämme on ennen kaikkea paitsi kommunististen järjestöjen, myös muiden järjestöjen - meille myötätuntoisten, erikoistarkoituksiin soveltuvien joukkojärjestöjen rakentaminen... Edelleen meidän on järjestettävä puolueemme jäsenistö jatkuvaan vallankumoukselliseen toimintaan laajojen joukkojen keskuudessa." Kolmantena yksipuolisuutena Kuusinen mainitsee sen, että jokapäiväistä toimintaa ei käsitetä jokaisen yksityisen puolueen jäsenen velvollisuudeksi. (O.W. Kuusisen Valitut teokset s. 96-97).

Gramscin aikoihin verrattuna uusina yhteiskunnallisina joukkoliikkeinä ovat astuneet esiin viime vuosikymmeninä erilaiset kansalaisjärjestöihin perustuvat yleismaailmalliset liikkeet, joiden toiminta kohdistuu ympäristön ja alkuperäiskansojen suojeluun, Kehyyn, sotien vastustamiseen, ystävyysseuratoimintaan, asukastoimintaan, maailmanrauhaan, ihmisoikeuksiin, globalisaation leviämisen vastustamiseen, FTAA:n laajaan vastustamiseen Latinalaisessa Amerikassa, naisten aseman kohentamiseen kehitysmaissa jne. Liikkeiden ympärille on syntynyt erilaisia toimintaryhmiä, sateenkaarijärjestöjä ja keskustelufoorumeita.

Samassa kirjoituksessaan "Kommunistien toiminta joukkojen keskuudessa" Kuusinen opastaa meitä vielä kertomalla, että "ei ole ainoastaan pantava toimeen satunnaisia joukkokokouksia ja -esiintymisiä, vaan on järjestettävä niitä suunnitelmallisesti, eikä vain järjestettävä, vaan myös osattava käyttää niitä organisatorisesti hyväksi nostamalla joukoista aktiivisimmat ainekset vakituiseen toimintaan kommunistisen puolueen johdolla." (s. 103)

Joukkotyön ongelmista

"Maailman kommunistisen liikkeen" v. 1985 painoksessa kartoitetaan kommunistien kohtaamia joukkotyön ongelmia seuraavasti: "Yhteiskunnan erilaiset luokat, kerrokset ja ryhmät eroavat toisistaan asemaltaan, vaatimuksiltaan, mentaliteetiltaan, tietoisuutensa tasolta sekä suhtautumiseltaan mm. kaikille yhteisiinkin ongelmiin. Samojen kerrosten käsitykset ovat erilaisia taloudelliselta ja kulttuuriselta kehitystasoltaan erilaisissa maissa. Näin ollen kenttätyössä ei voida noudattaa mitään suhtautumistapojen kaavoja" (s. 207).

Kommunistinen liike Suomessa on muuttunut NL:n hajoamisen jälkeen työväenluokan hyväksyntää hakevaksi etujoukoksi, jolla ei ole tällä hetkellä yhteiskunnallista aloitetta käsissään. Kommunistit lisäävät ja syventävät lehtiensä ja katutyönsä kautta ihmisten tietoisuutta todellisuudesta, mutta se ei näy merkittävästi poliittisessa kannatuksessa. Työväenluokka ei koe tällä hetkellä sosialismia vakavasti otettavaksi vaihtoehdoksi kapitalismille. Taistelun silmässä on sosiaalisemman kapitalismin eli "hyvinvointivaltion" palauttaminen ja porvarillisen demokratian puolustaminen. NL:n tuhoutumisen jälkeen Euroopassa on helpompi liittoutua voittajan puolelle. Latinalaisessa Amerikassa tilanne on aivan toinen. Vallankumousten painopiste onkin siirtynyt tällä haavaa sinne.

"Suomessa kommunistit osallistuvat kaikilla tasoilla yhteiskunnalliseen toimintaan työväenliikkeessä, kansanliikkeissä, kunnallispolitiikassa ja valtakunnanpolitiikassa. Tällä tavoin luodaan perusta sille, että nouseva yhteiskunnallinen aktiivisuus ohjautuu kaikissa tilanteissa monopolien valtaa vastaan". (KL:n ohjelmaluonnos)