Kennelini historiaa - History

 

Home

Litters

My dogs

Showresults

Puppies

News

 

Kuvassa Rebecca (keskellä) 10-vuotissynttäreillään poikiensa Chevin ja Capun kanssa kotikalliolla 16.5.1995

 
Olen Marja Ehrnrooth ja asun Saimaan syleilemässä Ristiinassa 15 km Mikkelistä Lappeenranta - Kouvola suuntaan. Perheeseeni kuuluu nykyisin vain koirat, joiden ehdoilla elän, asun ja ajattelen. Kennelini on nk. kotikennel, jossa lemmikkini asustavat perheen täysivaltaisina jäseninä.
 

 

 

 
   

Koirat ovat aina kuuluneet elämääni hevosten ohella. Pikkutyttönä meillä oli pystykorvia ja mielestäni ensimmäisen "oikean" koiran sain päästessäni oppikouluun. Hän oli Rona, musta spanieli. Sitten seurasi dalmatialainen, samojedi ja mm. rottweiler.
Suunnittelin 80-luvun alkupuolella uuden koiran hankintaa - tyttärelleni rippilahjaksi. Hovawartko? Satuin kuitenkin käymään Tukholmassa ja siellä tanssahteli vastaan musta, upea, elegantti koira ja siltä seisomalta oli selvää, että groenendael tulisi olemaan minun koirani ja muunnokseni. Pitkän etsiskelyn jälkeen kotimme valloitti heinäkuussa 1985 ihana, pörröinen ja musta Marmara Rebecca.
Kasvattaja minusta tuli varkain. Ostin Retskin tyttärelleni harrastuskoiraksi ja itselleni "kotikoiraksi" mutta kuinkas kävikään. Neljä vuotta elämää tuon sydäntenvaltaajan kanssa ja halusin mukamas suoda hänelle äitiyden onnen. Tosiasiassa halusin itselleni toisen Rebeccan kaltaisen ihanuuden eli minulle kävi kuten monelle muulle - kun ottaa yhden, niin kohta niitä on ... ?