MARA SALMINEN BIO

päivitetty 22.10.2016

ALKU

Synnyin 1964 Jyväskylässä, perheeni ollessa kesälomamatkalla. Virallinen syntymäpaikkani on Imatra. Sinne perheeni oli muuttanut Hämeestä isäni työn perässä.

Imatralla asuin vuoteen 1985 asti. Kävin siellä peruskoulun ja lukion. Musiikkiopistossa opiskelin pianonsoittoa. Noin 12-vuotiaana alkoivat ensimmäiset bändiviritykset. Nykyään monet perustavat bändejä vieläkin nuorempana mutta siihen aikaan se ei ollut kovin yleistä. Aloitin myös tutustumisen jazzmusiikin soittoon Imatra Big Bandin nuorisokokoonpanossa. Jazzmuusikkoa minusta ei tullut, vaikka pääsin myöhemmin soittamaan siinä aikuistenkin Big Bandissa.

Klassisen musiikin ja jazzin opiskelusta on ollut todella paljon hyötyä. 70 -luvulla oli kuitenkin kaikkein kiinnostavinta saada kasaan rokkibändi, joka soittaisi edes joskus jossain. Sähkökitara oli vetoavampi soitin kuin piano. Levytyksistä en osannut edes uneksia. Kotona kuulin paljon musiikkia, koska perheessämme kaikki äitiäni lukuunottamatta soittivat. Olin perheemme nuorin lapsi ja ikäeroa muihin oli useita vuosia. Halusin tietenkin matkia sisarusteni soitto- ja musiikinkuunteluharrastuksia. Jo alle kymmenen vuoden iässä mielenkiintoni riistivät CCR, Wigwam, Beatles, Deep Purple, Hurriganes, Pink Floyd ja monet muut.

PUM

1975-77 ajoin perheeni hermoromahduksen partaalle kuuntelemalla ahkerasti yhtyettä nimeltä Dr Feelgood. Olin lukenut tästä bändistä pari juttua Soundi -lehdessä ja kiinnostunut välittömästi. Sitten television "Iltatähti" -ohjelmassa näytettiin kaksi biisiä, jotka oli kuvattu muistaakseni Oulun Kuusrockin keikalta. Järki lähti! Halusin välittömästi oppia soittamaan sähkökitaraa samalla tavalla kuin Wilko Johnson. Täysin samalla tavalla en tietenkään oppinut, mutta vaikutteet ovat kyllä kuultavissa. Kun Wilko jätti bändin, mielenkiintoni Feelgoodia kohtaan hiipui vähitellen.

Toinen pään räjäyttäjä oli funkyhtye The Meters. Nykyään bändi tunnetaan Suomessakin melko hyvin. Jostain syystä yleinen kiinnostus painottuu pääasiassa 60 -luvulla levytettyihin instrumentaaleihin. Minun mielestäni "Rejuvenation" vuodelta 1974 on maailman paras funklevy.

Vuonna 1978 tutustuin Kari "Gabi" Hakaseen. Minua pyydettiin kitaristi-kosketinsoittajaksi bändiin, jossa hän soitti rumpuja. Bändi hajosi pian, mutta meistä oli jo ehtinyt tulla hyvät ystävät. Kasasimme uuden kokoonpanon joka sai nimekseen
Stressi. Koitimme aluksi soittaa progressiivista rockmusiikkia samaan tyylin kuin esim. Manfred Mann's Earth Band ja Camel. Siihen eivät rahkeemme riittäneet. Oli kuitenkin mahtavaa tehdä "omia" progeteoksia, vaikka seitsemänkymmentäluvun lopulla musiikkiimme ei ollut kovin muodikasta. Koti- ja ulkomaisia punkbändejä syntyi jatkuvasti ja jotenkin tuntui, että ne kaikki pääsivät tekemään levyn. Olin vähän katkera, punk kolahti kunnolla vasta kun kuulin Dead Kennedysiä.

LEVYLLE

Bändin tyyliä piti muuttaa. 80 -luvun alkaessa Stressi ei ollut enää progebändi. Olimme jo jonkin aikaa kuunneelleet Gabin kanssa paitsi Kraftwerkia ja Devoa, myös uusia brittitaiteilijoita kuten Human League ja Gary Numan. David Bowie oli ollut kova sana jo vuosien ajan, mutta nyt sen kaikki levyt piti haalia omaan kokoelmaan.

Musiikkia sovitettiin "modernimmaksi". Stressi alkoi treenata niin paljon kuin vain koulunkäynniltä jäi aikaa. Tarkoituksena oli saada julkisuutta rockin SM -kilpailujen kautta. Se onnistuikin, sillä sijoituimme keskityylin (!) jaetulle kakkossijalle. Käytimme esiintyessä mustia haalareita (Devolla oli keltaiset) ja kasvot olivat vahvasti meikatut. Meillä oli jopa oma valokalusto ja -henkilökunta mukana. Stressi pääsi tekemään singlen Finnlevyn Kräk -levymerkille. Se tuntui täysin epätodelliselta, mahdottomasta olikin tullut mahdollista.

Stressi teki sitten kokonaisen albuminkin ja vielä pari singleä. Kokoonpanot vaihtuivat. Keikkoja oli vähän. Hyvän startin jälkeen homma alkoi kuivua kasaan yllättävän pian, sillä Imatralta käsin oli todella vaikeaa hoitaa keikkailuun ja levyttämiseen liittyviä asioita. 1983 Gabi sai lopulta tarpeekseen ja muutti Helsinkiin. Minulla oli lukio kesken, armeijaan menokin kummitteli taustalla. Onneksi olin saanut luoduksi kontakteja Imatran Kaupunginteatteriin ja pääsin jollain lailla jatkamaan musiikin parissa. Teatteritöiden ansiosta saatoin pitää kesällä lomaa.

POIS KOTIKAUPUNGISTA

Syksyllä 1985 muutin Helsinkiin. Se oli uskomattoman hienoa. Kaikkea oli niin paljon, paitsi että rahaa käytettäväksi oli todella vähän. Tein osapäiväisesti siivoustöitä, jotta vapaa-aikaa jäisi mahdollisimman paljon. Yritin käydä jatkuvasti klubeilla, yöbileissä ja elokuvissa. Piireihin piti päästä. Se ei oikein onnistunut, sillä olin epävarma ja ujo. Muutaman vuoden sekoilun jälkeen huomasin olevani kokopäiväisesti töissä Levypisteen varastomiehenä kehä kolmosen tuntumassa.

Pääsin kuitenkin osallistumaan muutaman levyn tekoprosessiin, vaikka musiikki ei aina ollutkaan sitä mitä olisin mieluiten soittanut. Bändejä perustettiin ahkerasti mutta ne eivät pysyneet kasassa. Lopulta saimme Hakasen kanssa pitkän puurtamisen jälkeen aikaiseksi albumin Gabi & Mara: Puolenvuoden savuke, jonka Euros suostui julkaisemaan. Kontakti Eurokseen oli syntynyt, koska Gabi äänitti heille
Kauko Röyhkän levyä "Kaksi koiraa", jolle minäkin olin soittanut yhteen biisiin vetopasuunaa! Levymme biisit oli tehty alun perin bändikokoonpanoa varten, mutta toteutimme ne studiossa kahdestaan muutaman vierailevan muusikon avustuksella. Ilmestymisvuosi oli 1989. Samana vuonna ostin ensimmäisen laserlevy- eli cd-soittimeni, pitihän omaa levyä voida kuunnella myös "laaserina".

PUMPUM

Tutustuttuamme Kaukoon paremmin pääsimme soittamaan hänen bändiinsä syksyllä 1990. Olin digannut Kaukoa oikeastaan ihan koko uran alusta asti. Ajatus esiintymisestä hänen kanssaan Narttu-yhtyeen hajottua sekä pelotti että kiehtoi. Aluksi kuulostimme yleisön mielestä joko liian vähän tai liian paljon Nartulta, mutta emme välittäneet siitä ja bändi alkoi toimia hyvin.

Teimme levyn nimeltä "Tyttöjen ystävä", sen sinkkubiisi "Kevät" soi paljon radiossa. Timo Vikkulalta opin kitaristina paljon uusia asioita. Asiat loksahtivat täysin kohdalleen kun Ari Vaahtera (1953-2003) tuli basistiksi. Siihen mennessä basistina toiminut Pekka Gröhn on tietenkin loistava muusikko myös, mutta hän päätti keskittyä J. Karjalaisen bändiin. Nyt elettiin rokkiunelmaa: keikkoja, levytystä, suosiotakin, koko elämä pyöri bändin ehdoilla. Tätähän varten näitä hommia oli tehty vuodesta toiseen ja välillä päätä seinäänkin lyöden.

OPISKELUA

Illuusio särkyi yllättäen jo syksyllä 1991. Niin käy usein, kun saavuttaa jotain mistä on vuosia unelmoinut. Ei ollut mahdollista elää sataprosenttisesti bändin ehdoilla. Raha ei riittänyt kunnolla edes välttämättömiin menoihin ja bändin ulkopuoliset ihmissuhteet kärsivät. Pelkkä rokkaaminen ei toiminutkaan. Sen myöntäminen itselleni oli hyvin vaikeaa.

Pyrin opiskelemaan kaikkiaan neljä kertaa Sibelius-Akatemian musiikkikasvatuksen osastolle ja tulin lopulta valituksi. Kahdeksan vuoden tauon jälkeen koulunkäynti olikin kiehtovaa. Alussa minulla oli hirveä vauhti päällä, sitten motivaatio vähän hyytyi. Hurjan loppurutistuksen jälkeen joulukuussa -98 sain kuitenkin maisterin paperit. Siinä ohessa 1993-94 kävin SibA:n koulutuskeskuksen järjestämän äänityskurssin, lopputyöni oli
Keystone Copsien levy "Trip In Emotion".

KIIRE

Opinnot kestivät noinkin kauan siksi, että tein töitä melkein koko ajan. Hoidin osastomme studiota ja opetin studiotyöskentelyä. Sibiksen ulkopuolellakin oli paljon touhuttavaa. Soitin ensin rumpuja E.Sarmon bändissä, sitten bassoa Wilma-yhtyeessä ja lopulta kosketinsoittimia CMX-yhtyeessä. Bändihommat olivat ihan ok kun niitä teki periodeittain ja yhteistyö etenkin CMX:n kanssa oli parhaimmillaan aivan mahtavaa.

Jatkuva työnteko osaltaan vaikutti myös siihen, että 1991 alkanut avioliittoni päättyi kestettyään kolme vuotta. Tony Levin, yksi maailman parhaista basisteista, on kiteyttänyt osuvasti musiikin ammattilaisten parisuhteista: "Like most musicians, I have been married more than once". Uskon ottaneeni opikseni, ainakin nykyinen liittoni on kestänyt jo useita vuosia.

Suorittamani äänityskurssin ansiosta saatoin äänittää Sibiksellä demonauhoja bändeille ja biisintekijöille. Heti kurssin jälkeen niitä tuli tehdyksi todella paljon. Yhteisen tuttavan kautta tutustuin Samuli Putroon vuonna 1995, pian äänitin myös hänen Zen Cafe -yhtyeelleen demon. Sillä ei vielä levydiiliä tippunut, mutta yhteistyö studiossa sujui mainiosti. Kun levyttämisen aika tuli, pyysivät he minua tuottajaksi. Vanha tuttavani Ilkka Herkman toimi äänittäjänä.

Siitä lähtien olimme Ilun kanssa takapiruina kaikilla Zen Cafen levytyksillä. Lisäksi olin useana kesänä bändin keikoilla kakkoskitaristina.

NYKYINEN TILANNE

Keväästä 2001 lähtien olen opettanut musiikkiteknologian opiskelijoita Koulutuskeskus Salpauksessa Orimattilassa. Tuntuu mielekkäältä tehdä työtä, johon on kouluttautunut. Koko koulutusohjelma tosin alkoi täysin nollasta ja teetti varsinkin parin ensimmäisen vuoden aikana vähän liiankin paljon töitä. Ennen kuin aloitin ko. työn, muutin asumaan itäiselle Uudellemaalle, lähemmäksi työpaikkaa. Vuonna 2016 sekä työ että koti siirtyivät Lahteen.

Opetustyöni lisäksi olen tehnyt tuottajan, säveltäjän, muusikon ja sovittajan töitä sen mukaan kun aikaa ja kiinnostusta on riittänyt. Syksyllä 2007 palasin monen vuoden jälkeen kosketinsoittajaksi CMX:n kiertueelle, joka painottui Talvikuningas-albumin materiaaliin. 2009-2011 keskityin pääsääntöisesti lasteni hoitamiseen. Vuodesta 2012 etenpäin olen tehnyt sekä opetus- että tuotantotöitä.

palaa ylös

palaa aloitussivulle