|
Yhteystiedot

Miia Tanttu ja
Pekka Uusitalo
Keiteleentie 2022
86980 VÄLIAHO
puh. 041-500 4454 Miia / 050-4688 063 Pekka
pekka-miia(a)pp.inet.fi
*****
Kasvatus
Tarkoituksenamme
on kasvattaa pienimuotoisesti terveitä, hyväluonteisia ja
riistaviettisiä metsästys / harrastuskoiria, jotka olisivat
mahdollisimman
paljon rotumääritelmän mukaisia niin käyttöominaisuuksiltaan
kuin
ulkomuodoltaan. Kaikki
koiramme ovat myös seurakoiria ja
perheen lemmikkejä, vaikka ovatkin metsästyskoiria.
Pennut
kasvavat kotioloissa ja tottuvat normaaliin
perhe-elämään. Tolleripennut tottuvat riistanhajuun jo
pentulaatikossa. Lisäksi opetamme luoksetuloa ehdollistamalla eli joka
kerta kun pennut saavat ruoan, vihellämme pilliin. Luovutusiässä pennut
siis jo osaavat tänne -käskyn.
Pennut
luovutetaan vain aktiivisiin ja harrastaviin koteihin. Tolleri
on
metsästyskoira, mutta metsästyskausi on varsin lyhyt, joten mielestämme
tolleri tarvitsee myös muuta aktiviteettia esim. tokoa, mejä,
noutoharjoittelua. Toiveena olisi, että pentuja käytettäisiin
rodunomaisissa kokeissa ja muutaman kerran näyttelyssä, jotta
tietäisimme onko kasvatustyömme onnistunut.
|
Taustaa

Eläinrakkaita
jo pienenä...
|
Unelmieni
täyttymys oli kun sain teinityttönä oman
koiran. Koira oli
shetlanninlammaskoira Titta. Titta oli todella rakas minulle,
se
kulki
mukanani lähes joka paikassa. Titta oli uskollinen ja
luotettava
ystävä, jonka kanssa koin niin ilot kuin surut. Sheltti oli siihen
aikaan juuri sopiva rotu minulle.
Maalle
muutto toi meille metsästysharrastuksen.
Muutettuamme kotitalooni jäi isäni ajokoira
Piia meidän koiraksi.
Hirvenmetsästys taasen sai aikaan kipinän hankkia
oman hirvikoiran. Siihen aikaan olin vielä sitä mieltä, että
meille ei tule
sellaista räksyttävää, tavallista harmaata hirvikoiraa, joten meille
tuli
itäsiperianlaika Shakki.
Titta
oli jo sen verran iäkäs, että aloin miettiä uuden
harrastuskoiran hankintaa. Uutta
koiraa/rotua miettiessäni vaihtoehtoina
olivat sheltin lisäksi mm. novascotiannoutaja, bordercollie ja
kooikerhondje. Mies sanoi ehdot tällä kertaa, että meille ei oteta
pelkästään seurakoiraa. Noutaja rotuna tuntui sopivalta meidän
perheeseen. Sitten alkoi sopivan pennun etsintä. Pitkän etsimisen
jälkeen odotuksemme
palkittiin ja saimme todella lahjakkaan ja monipuolisen
harrastuskaverin Mandin Tollerbay -kennelistä. Tolleri on
ollut
juuri sopiva rotu meidän perheelle.
Shakki
ei oikein innostunut hirvestä vaan on enemmän pienriistakoira, joten
päätimme hankkia "varmemman"
hirvikoiran ja päädyimme jämtlanninpystykorvaan Ronjaan.
Pennunhakureissulta lähti yllättäen mukaan myös harmaa hirvikoiranpentu
Viivi. Viivi osoitti lahjakkuutensa hirvenhaukkuun jo pienenä pentuna.
Suoritin kasvattajakurssin
elokuussa 2007. Novamian -kennelnimi myönnettiin lokakuussa
2008. Novamian -kennel kasvattaa riistaviettisiä harmaa
norjanhirvikoiria ja novascotiannoutajia.
Koirista on
tullut meille elämäntapa ja perheen yhteinen harrastus. |
|