Suomessa on viimeisten vuosikymmenien aikana vähitellen saatu suunnittelu- ja rakennus-käytäntöä muutetuksi siten, että yhä useampien ihmisryhmien tarpeet tulevat entistä paremmin huomioonotetuiksi. Kun 1960-luvun alkupuolella kaavoituksen tärkeänä lähtökohtana olivat henkilöautot, vuosikymmenen lopulla alettiin puhua pehmeistä arvoista, lasten oikeuksista ja kevyen liikenteen kuten jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden tarpeista. Rakennussuunnittelun lähtökohtana oli 1970-luvulle asti aikuisen miehen mitat ja toimintakyky. Tällöin keskustelun aiheeksi tulivat ensimmäistä kertaa myös vammaisten ihmisten tarpeet samoin kuin nais-näkökulma ja ekologiset kysymykset.

Vuonna 1973 Suomen rakennuslainsäädäntöön tuli ensimmäistä kertaa pykälä, joka edellytti yleisön käyttöön tarkoitettuja tiloja rakennettaessa riittävän huomion kiinnittämistä myös niiden henkilöiden tarpeisiin, joiden liikunta- tai suunnistautumiskyky on heikentynyt. (RakA 85 a §).

Kun vihdoin vuonna 1978 oli vammaisyhdistysten oikeuskanslerille Kauniaisten kaupungintalon hissittömyyden johdosta tekemän kantelun tuloksena saatu selvyys hissin tarpeellisuudesta myös kaksikerroksisissa julkisissa rakennuksissa, julkaistiin Suomen rakentamismääräyskoko-elmassa määräykset ja ohjeet em. pykälän noudattamiseksi (F1 voimaan 31.12.1979).

Vähitellen alkoi rakennusasetuksen vaikutus näkyä uudisrakentamisessa. Vielä joutuivat vammaiset monta kertaa reagoimaan kanteluilla niissä tapauksissa, joissa pyrittiin erityisesti hissivaatimuksesta tinkimään esimerkiksi suunnittelemalla rakennus rinteeseen siten, että molempiin kerroksiin pääsi maan tasossa ja jättämällä hissi pois.

Suuri yleisö alkoi yhä paremmin ymmärtää liikkumisesteettömän ympäristön arvon kaikkien käyttäjien kannalta ja vuonna 1985 ympäristöministeriö, joka oli saanut vastuulleen rakenta-misasiat, antoi uudet tiukemmat määräykset ja ohjeet (F1 voimaan 1.7.1985) vaikka itse rakennusasetus säilyi vielä ennallaan.

Vuoden 1988 alusta tuli voimaan vammaispalvelulaki (Laki vammaisuuden perusteella järjestet-tävistä palveluista ja tukitoimista), jonka 7 § kuuluu seuraavasti: "Kunnan on huolehdittava siitä, että kunnan yleiset palvelut soveltuvat myös vammaiselle henkilölle."

Vammaisjärjestöt olivat 1970- luvun lopulla ryhtyneet julkaisemaan eri vammaisryhmien tarpeita käsitteleviä suunnitteluohjekirjoja ja tekivät 1976–1977 kartoituksen ulkoympäristön liikkumis-esteistä ja niiden poistamisesta. Tämän asumisympäristötutkimuksen nimellä kutsutun selvitys-työn jatkoksi perustivat Suomen CP-liitto, Invalidiliitto ja Näkövammaisten keskusliitto "Vammais-ten yhdyskuntasuunnittelupalvelun" (VYP), jonka työ edelleen jatkuu.

1970-luvun lopusta 1980-luvun alkuun huippuna YK:n kansainvälinen vammaisten vuosi 1981 liikkumisesteiden kartoituksia tehtiin VYP:n tukemana yli sadassa Suomen kunnassa, tiedotus-välineet olivat aktiivisesti mukana ja paikkakunnilla eri vammaisryhmien yhteistyö ja aktiivisuus voimistui. Vammaisten aktivoituminen johti monen kohdalla kunnallis- ja jopa valtakunnan-politiikkaan osallistumiseen.

Asenteet muuttuivat yhteiskunnassa kun vammaisia ihmisiä tuli yhä näkyvämmin mukaan ennen vain vammattomille rajoittuneisiin toimintoihin. Vuonna 1990 aika oli vihdoin kypsä rakennusasetuksen uudistamiseen siten, että sen sanamuoto riittävän huomion sijasta puhuikin nyt tiloista, jonne kaikilla tasa-arvon näkökulmasta tuli olla mahdollisuus päästä (RakA 85 a §).

Samoin asetukseen tuli uusi pykälä jonka mukaan kaikkien rakennusten, siis myös asuin-rakennusten tulee soveltua myös lapsille, vanhuksille ja vammaisille sen mukaan kuin raken-nuksen käyttö edellyttää (RakA 77 §). Tämä pykälä on tulkittu siten, että vasta nelikerroksisiin ja sitä korkeampiin kerrostaloihin tarvitaan hissi. Toisaalta hissillisissä taloissa tulee esimerkiksi kylpyhuoneiden ja wc-tilojen olla riittävän suuret myös pyörätuolin käyttäjälle (G1 voimaan 1.3.1994). Tätä tulkintaa vastustivat ennen asian lopullista päättämistä asuntoministerille jätetys-sä kirjelmässä Suomen kuntaliitto, vanhus-, lapsi- ja useat vammaisjärjestöt, tosin tuloksetta. Järjestöt esittivät yksimielisesti selkeää täydellisen liikkumisesteettömyyden vaatimusta.

1990-luvun alkupuolen taloudellisen ylikuumenemisen aikana rakennettiin paljon, laman tultua rakentaminen hiipui eikä siis uusi asetus vielä ole parantanut juuri lainkaan ongelmaa, jonka muodostaa olemassaoleva rakennuskanta. Niin vanhoissa julkisissa kuin asuinrakennuksis-sakin ongelmana ovat portaat sisäänkäynnissä, portaat hissille mentäessä, hissin pienuus tai puuttuminen kokonaan, hygieniatilojen ahtaus, korkeat kynnykset ja kapeat ovet joista ei mahdu pyörätuolilla. Jonkin verran on vanhoja erityisesti julkisia rakennuksia peruskorjauksen yhtey-dessä saatu hissejä, luiskia ja hygieniatiloja rakentamalla toimiviksi kaikkien käyttäjien kannalta. Näistä ratkaisuista ovat hyötyneet kaikki käyttäjät mutta erityisesti vammaiset, lapsiperheet ja vanhukset.

Toisaalta on ilolla todettava, että niissä kunnissa, missä vammaiset ovat aktiivisesti toimineet ja ihmisten asenteet muuttuneet ymmärtäväisemmiksi on tehty kaikkien kansalaisryhmien kannalta viisaita ja kauaskantoisia päätöksiä. Helsingissä on päätetty kunnan toimesta rakentaa tule-vaisuudessa hissillisiä kerrostaloja ja luopua kolmikerroksisten hissittömien talojen rakentami-sesta. Tämä päätös oli kaupunginhallituksessa yksimielinen. Samoin on Helsingin kaupungin-valtuusto tosin äänestyksen jälkeen päättänyt, että julkisesta liikenteestä tulee kaikilta osin liikkumisesteetön. Niin bussit kuin raitiovaunutkin tulevat tulevaisuudessa olemaan vähitellen kaikki matalalattiamallia, jolloin niihin pääsee vaivattomasti niin pyörätuolilla kuin lasten-vaunuillakin.

Kun nyt ajattelee näiden kuluneiden vuosikymmenien aikana tapahtunutta muutosta, voi huomata, että on kuljettu kohti tasa-arvoa ja täyttä osallistumista yhteiskunnallisen osallistu-misen kautta käytännön vaikeuksista huolimatta. Toisaalta vammaiset ovat paremmin alkaneet toimia yhteiskuntaan päin voimansa yhdistäen. Edellämainitusta suuressa määrin johtuen yleiset asenteet ja arvostukset ovat vähitellen muuttuneet pehmeämmiksi ja suvaitsevaisem-miksi. Tästä taas on seurannut poliittinen tahto lainsäädännön muuttamiseksi.

Kuitenkin yhteiskunnallisen kriisin, joukkotyöttömyyden ja talousvaikeuksien aikana on aina pelättävissä taantuminen myös yhteiskunnallisessa kehityksessä ja kovien arvojen nousu. Siksi kaikkien vammaisten tulisikin voimiensa mukaan olla aktiivisia ja yhteistyöhaluisia niin muiden vammaisten kuin yhteiskunnan suunnittelijoiden ja päättäjienkin kanssa.

Vuoden 1995 elokuun alusta tuli voimaan perustuslain muutos, joka kieltää syrjinnän vammaisuuden tai sairauden perusteella. Perusoikeuksia koskevan II luvun 5 § kuuluu seuraavasti: "Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä. Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perus-tetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipi-teen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella." Syrjintä-pykälän rikkomisesta voidaan tuomita sakkoihin tai enintään kuudeksi kuukaudeksi vankilaan.

Täysi osallistuminen ja tasa-arvo eivät saa jäädä vain vammaisten vuoden iskulauseeksi, niiden saavuttamiseksi on edelleen kaikkien yhdessä toimittava.

2. Ympäristön turvallisuus

3. Asunnot

4. Ihmisoikeudet

5. Eurooppaan esteettömyys direktiivi

Alku    Miksi   Satuja   CV     Palaute    Linkkejä

Työpaikka:

Invalidiliitto ry/VYP (Vammaisten yhdyskuntasuunnittelupalvelu)

Osoite: Kumpulantie 1 A, 00520 Helsinki

Puh: 09 – 6131 9291

Fax: 09 – 877 1272