Tällä sivulla tarina toisesta suorittamastani Iron
Butt-ajosta.
Klikkaa kuvia...
Nopearytminen Satula Särky… SS1000
9.5. - 10.5. 2003
|
|
| Vuoden 2002 keväällä ajoin ensimmäisen Iron Butt-ajoni. Tekemäni ajoretki oli mielestäni onnistunut ja kaikin puolin nautinnollista matkapyöräilyä - tietysti myös omien rajojen testaamista. Hyvin sujunut retki jätti kipinän pitkien matkojen ajamiseen. Vuoden 2002 kesällä ja syksyllä teinkin "epävirallisia", useamman tuhannen kilometrin matkoja kaksikin. Kaikki kokemani vahvisti käsitystäni siitä, että moottoripyörät ovat mielestäni tehty nimenomaan ajamista varten... |
 Pyörän pakkaus... |
Talven 2003 pitkittyessä ja viileiden kevätkelien jatkuessa mielestäni liiankin pitkään päätin lähteä talvilomallani ajelemaan hieman etelämmäksi, lämpimään. Koska siirtymätaival oli joka tapauksessa pitkähkö päätin kokeilla toisen kerran SS1000:n ajamista, tällä kertaa hieman nopearytmisemmässä liikenteessä Keski-Euroopan moottoriteillä. Siispä pakkasin pyöräni ja ja suuntasin torstai iltana keulan kohti Turun lauttasatamaa. |
Aamu aurinkoisessa TukholmassaViking Linen Amorella saapui Tukholman satamaan aikataulun mukaan 6.30 paikallista aikaa. Aamu oli aurinkoinen, kirkas ja kuulas. Lämpötila oli aikaisesta ajankohdasta johtuen viileähkö, + 7 astetta. Laivasta päästyäni ja varusteet tarkistettuani, suunnistin kaupungin läpi kohti E4:ää. Liikenne oli tietysti varsin vilkasta, oltiinhan heräävässä suurkaupungissa. Onnistuin kuitenkin pääsemään mukavasti kaupungin läpi ja E4:n alussa Kungens Kurva:ssa olevalla Statoililla tankattuani aseman henkilökunnasta Reneé Bomander todisti ystävällisesti lähtöni ja matkamittarin lukeman. Kello 7.11 oli virallinen lähtöaikani ensimmäisen tankkauskuitin mukaan. Siis ei muuta kuin pyörän selkään ja eteenpäin... |
 Amorellan matkassa... |
Ruotsin läpiKutakuinkin välittömästi tankkauspaikan jälkeen Tukholman esikaupunkialue loppui ja vapaa tie alkoi... Jes! Antaa mennä...! Aurinkoinen moottoritie edessä. Keväinen kaunis päivä. Suorituskykyinen pyörä alla. Voi veljet! Pitkän talven jälkeen ensimmäinen kunnon retki edessä. Tunne oli MAHTAVA - kuin varsa kevätlaitumella. Päästelin menemään oikein sydämeni kyllyydestä. Liikenne oli rauhallista ja ajo sujui rivakasti koko liikennevirran liikkuessa 120 - 130 kilometrin tuntivauhtia... |
|
 Brahehusin asemalla... |
Reilun kahden tunnin nautinnollisen ja ilakoivan ajon jälkeen oli aika tankata ja Grännassa poikkesinkin tutulle Brahehusin asemalle. Reipas ajo moottoritiellä kulutti polttoainetta huomattavasti normaalia enemmän ja vaikka takana oli vasta 270 kilometriä, tankki veti 23,5 litraa eli kulutus lähenteli 9 litraa... |
| Ensimmäiset höyryt päästeltyäni vauhti asettui hieman ja oli aikaa myös katsella hieman ympärilleen. Etelään päin edetessäni myös luonnon vihreys lisääntyi koko ajan. Seuraavat pari tuntia sujuivat mukavasti muun liikenteen rytmissä ajellen ja ruotsalaismaisemia ihaillen. Hieman kello 11 jälkeen kurvasin Ljungbyssä lounastauolle - tietysti McDonald´siin. | |
| Kevyen lounaan jälkeen - kanaa ja vettä - matka jatkui E 4:ää eteenpäin kohti Helsingborgia. Tie muuttui Ljungbyn jälkeen moottoritiestä normaaliksi valtatieksi. Tämä tieosuus sisälsi myös paljon puhuttuja vaijerikaiteita, joilla kolmikaistainen tie oli jaettu keskeltä. Päivä oli jo mukavasti lämmennyt ja ajellessani E6:sta ja Malmön lähestyessä myös kesäinen vihreys sai luonnossa vallan ja ilma tuoksui vastaleikatulta ruoholta - mmm - upeaa! Puoli kahden aikaan kurvasin Öresundin Shellin pihaan tankille. Tällä kertaa tankkiin lirui 22,5 litraa ja matkaa edellisestä tankkauksesta oli 344 km, joten kulutus oli taas "normaali" 6,5 litraa. |  Öresundin Shellillä... |
Tanskansalmen sillatPian asemalta lähdettyäni - noin 20 minuutin päästä - saavuin Öresundbron tullimaksupaikalle. Siltamaksu köyhdytti kukkaroa 125 DKK:n verran, eli annoin 20 euron setelin ja sain muutamia paikallisia hiluja takaisin, lähinnä matkamuistoksi. Maksuporttien takana oli jonkun verran myös muita motoristeja suuntanaan tanskanmaa... |
 Tullimaksupaikalla... |
|
Iso silta häämötti horisontissa startattuani pyörän ja siirtyessäni leveälle väylälle. Koko siltakompleksi on varsin pitkä - lähes 17 kilometriä. Alkupää oli pengerrystä lähellä merenpintaa, mutta muutaman kilometrin päästä itse silta kasvoi kasvamistaan ja lopulta olin valtavien betonipilareiden välissä korkealla merenpinnan yläpuolella. Onneksi ei tuullut voimakkaasti. Ajaessani mietiskelin asiaa kun olin kuullut jostakin, että silta voi olla jopa suljettu kovalla tuulella... No, enpä itse joutunut moista kokemaan, vaan sain rauhassa päästellä eteenpäin. Valtavan sillan jälkeen tie laskeutui taas penkereelle. Pienen matkan päästä alkoi siltakompleksin viimeinen vaihe - yli 4 kilometriä pitkä tunneli. Olipahan kokemus. Aivan viivasuora tunneli ja silti päätä ei näy, vain vilistäviä valoja, huh... Ikuisuudelta tuntuvan ajan kuluttua tie viimein putkahti meren alta ilmoille ja olin Kööpenhaminassa. Kätevä ja nopea reitti. Hinta on halvempi kuin lautoilla ja odotusaika jää pois. |
Tanskan pääkaupungista otin suunnan E20:tä kohti Odensea ja toista suurta siltaa eli Storebeltiä. Ajo halki vehreiden maisemien vilkkaan muttei ruuhkaisen liikenteen seassa sujui joutuisasti ja hieman ennen kolmea saavuin toiselle kuuluisalle sillalle - siltamaksu oli sama 125 DKK - ja totesin, että jos oli edellinen ollut suuri, niin tämäpä vasta jotakin - korkeimmalla kohdalla 60 metrin korkeudessa merenpinnasta, horisontissa pelkkää vettä ja nyt muuten tuuli... Vaikka tie oli suoraa oli vastaohjauksella käyttöä. Hikihän siinä tuli. Ilmeisesti ei kuitenkaan oltu lähelläkään sillan sulkemista - mikä sitten lienee raja? Kokemus tämäkin. Sillalta tie laskeutui taas penkereelle ja ylitti sitten pienen viehättävän majakkasaaren. Tämän jälkeen matka eteni joutuisasti Odensen ohi kohti Koldingia ja pian suuntasin keulan kohti etelää E45:sta pitkin. |
Saksan moottoriteilläLähestyessäni Saksan rajaa laskeskelin, että viime tankkauksen jälkeen olin ajellut kohta jo 350 kilometriä ja koko ajan moottoritiellä. Tanskalaiset kun ovat päättäneet käyttää omaa valuuttaansa kätevämmän euron sijasta, ajattelin mukavuussyistä tankata vasta Saksan puolella. Hieman ennen rajaa olikin viimeinen asema Tanskan puolella, mutta päästelin siis tästä tyylikkäästi ohi. Edessä oli siis vapaan nopeuden tie A7 ja heti nostinkin vauhdin reippaaksi kun kerran lupa oli. Mukava olikin kokeilla pyörän vauhtivaroja ja polttaa viimeisetkin karstat putkista pois - kunnes... pätkii... pätkii... Voi, hemmetti! ...Varatankille... No niin. Tietysti sitä polttoainettakin paloi reippaassa vauhdissa. Onneksi varatankilla voi ajella vielä noin 80 kilometriä... Siis normaalia matka vauhtia. Ajatus iski päähäni ja laskinkin nopeuden 100 kilometriin tunnissa välittömästi ja rupesin odottamaan seuraavaa bensa-aseman kylttiä. No, nythän ei oltukaan pohjolassa, vaan asemat olivatkin hieman harvemmassa. Kolmisenkymmentä kilometriä ajettuani näin vihdoin opasteen häämöttävän edessä. Huokaus! Helpotti. Mutta mitä ihmettä? Lisäkilpi kertoi, että seuraava asema on tulossa - 50 kilometrin päästä! Erilaisten naamanliikkeiden jälkeen ajatus laukkasi. Ei kai vaan. Bensa loppuu keskelle autobahnia... #¤%*<#£*... Näine ajatuksineni ajelin vielä parisenkymmentä kilometriä kunnes hermo ei enää pitänyt vaan käänsin moottoritieltä pois pienen liittymän tullessa vastaan. Onni olikin matkassa ja rampin yläpäässä oli saksalaiseen tapaan pieni sininen kyltti jossa oli bensamittarin kuva ja nuoli oikealle. Siis sinne. Olin todellisessa maalaismaisemassa keskellä peltoa. Tie mutkitteli kilometrin toisensa jälkeen kunnes viimein tuli kyltti; Owschlag ja olin pienessä paikallisessa kylässä. Pienen etsiskelyn jälkeen, puoli kuuden aikaan, löysin tankkauspaikan ja täytin tankin - 24.5 litraa. Turhaa olin hermoillut - vielä oli 3,5 litraa jäljellä...;-)) |
Yösuunnistusta Euroopan sydämessäTankkauksen jälkeen palasin takaisin A7:lle ja matka jatkui. Nyt kun tankki oli täynnä ja hieman kompuroitu aikataulun kanssa, annoin GTR:n laukata sydämensä kyllyydestä. Liikenne oli rauhallista ja kilometri toisensa jälkeen jäi taakse. Nyt matka todella joutui. Hampuri jäi taakse ja uusi suunta oli kohti Bremeniä A1:stä pitkin. Reippaasti ajaessani ja autoja ohitellessani yhtäkkiä oli oikealla kaistalla virkavallan valko-vihreä auto, joka körötteli jonossa muiden joukossa. Vaistomainen reaktio, ennen kuin ehdin edes ajatella, oli hellittää kaasusta. Sitten, kaksi sekuntia myöhemmin, totesin; Hei, nythän ollaan vapaan nopeuden tiellä... Täytyy tunnustaa, että jotenkin se vaan tuntui mukavalta päästellä poliisiauton ohi 180 kilometriä tunnissa ja hymyillä leveästi :-)) Hieman ennen kahdeksaa pysähdyin iltapalalle Sottrumissa Bremenin liepeillä. Kevyen juustopatongin nauttimisen jälkeen oli mukava palata taas tielle ja edetä mahdollisimman rivakasti niin kauan kuin olisi valoisaa aikaa. |
 Sottrumissa tauolla... |
 Rasthoff Dammer Berge... |
Noin tunnin ajettuani alkoi hämärtää ja edellisestä tankkauksesta oli jo yli 300 kilometriä. Vahingosta viisastuneena kurvasin ensimmäisen Rasthoffin - joka muuten kuin sattuman oikusta oli nimeltään Dammer Berge - pihaan ja täytin ajoissa tankin. Samalla ostin myös tuoreet paristot taskulamppuuni kartanlukua varten. Olin siis valmistautunut yösuunnistukseen... |
Matka jatkui A1:stä pitkin aina Munsteriin asti, jonka kohdalta käännyin länteen A43:lle. Edessä olisi yksi Euroopan tiheimmistä liikennesumpuista ja pimeys sen kuin tiheni. Mielenkiintoista. Suunnistus meni täysin Michelinin ajo-ohjeen tulkkaamiseksi. Käänny tästä, suunta tämä ja näin ja näin monta kilometriä. Homma sujui loistavasti - aluksi. Ohitettavien risteyksien määrän kasvaessa ja yön hetkien edetessä olin lopulta tilanteessa, että en tiennyt missä lopulta olin. Euroopan sydämessä tietysti ja vieläpä Saksassa, mutta... Mihin tästä? Edessä oli neljän tien (moottoritien) risteys ja yksikään kylteistä ei osoittanut tavoittelemaani paikkakuntaa vaan aivan jotakin muuta. Yritin myös löytää kyseiset paikkakunnat kartaltani. Ei onnistunut. Voi itku... Hetken istuskeltuani ja mietittyäni välähti. Kompassi! Juuri tällaista tilannetta vartenhan olin asentanut talvella kompassin pyörääni. Siis. Tavoitteeni Brysselin liepeillä oli kutakuinkin suoraan länteen päin tästä liikennesumpusta. Siis sinne päin... Ajettuani viitisen kilometriä länteen vievää tietä se oli siinä. Odotettu Maastrichtin kyltti ja kas, olin taas kartalla. Hyvä Mika... |
Perillä Brysselin liepeilläBelgian puolelle päästyäni olo oli helpottunut. Yöllinen suunnistus oli koetellut voimia ja ajelin rauhallisesti eteenpäin A2:sta kohti Brysseliä. Eipä aikaakaan kun lopullisen määränpään kyltti oli tien vieressä ja kilometrit perille tiedossa. No niin. Onnistuihan se. Loppumatkan viimeiset kymmenet kilometrit sujuivatkin leppoisasti suhteellisen lämpimässä belgialaisessa kevätyössä. Yhden jälkeen yöllä, noin 35 kilometriä ennen Brysseliä, kurvasin moottoritieltä pois Aarschotin liittymästä ja ryhdyin etsimään tankkauspaikka. Pienen etsiskelyn jälkeen kylän keskustasta löytyikin tankkausautomaatti ja kello 01:36 oli virallinen lopetusaikani. Kilometrejä pyörän mittariin oli kertynyt 1687 km. Aikaa oli kulunut 18 tuntia ja 25 minuuttia. Keskinopeudeksi tulee siis hieman yli 90 kilometriä tunnissa. Majapaikkani isäntä Berten oli ovella vastaanottamassa ja todistamassa onnellisen perille tuloni. Siis pyörä parkkiin ja majoittumaan! Onnistuneen suorituksen päätteeksi olikin sitten mukava palkita itsensä yhdellä huurteisella belgialaisella juomalla ennen nukkumaan menoa. |
|
Hieno päivä. Hieno retki. SE ON SIINÄ… Mika Pitkänen |
AJOREITTI
