Nautinnollinen Satula Särky… SS1000
Napapiirille 31.5. - 1.6. 2002

Kevään työkiireiden viimeinkin hellittäessä, halusin vihdoinkin viettää aikaa itseni, ajatusteni ja pyöräni kanssa. Jo viimeiset pari viikkoa olin seuraillut säätiedotuksia ja kun kelit näyttivät todella lupaavilta, päätin vihdoin ottaa ja lähteä matkaan. Otin siis vapaapäivän töistä, vaimosta, lapsista, koirasta… Edessä olisi nautinnollinen vuorokausi vain itselle. Olin jostakin saanut päähäni, että käynti napapiirillä olisi se mitä haluan omin päin pyörän kanssa tehdä.

Siis tuumasta toimeen ja reitin suunnitteluun. Torstai-iltana laskeskelin reittivaihtoehtoja ja huomasin, että kilometrejähän syntyisi lähelle paljon puhutun 1000:n mailin "rautaperä-ajon verran. Pienellä reitin hionnalla sainkin laskeskeltua noin 1630 kilometrin mukavan ajolenkin. Jotkut tutut kaverit olivat jo suorittaneet tämän em. ajon ja ajattelin, että voisin minäkin kokeilla.

Aamuinen lähdön hetki

Vihdoin perjantai aamuna kello 05:00 pääsin starttaaman matkaan. Ensimmäiseksi suunnistin Tampereella Kalevan Essolle tankkaamaan. Esson mukavasta henkilökunnasta Antti Kinnunen lupautui todistamaan lähtöni ja pyöräni matkamittarin lukeman. Antin hyvänmatkan toivotuksin ajopäiväni alkoi virallisen tositteen mukaan kello 05:15.

Tampereelta suunnistin ensimmäiseksi länteen päin, kohti Poria. Aamu oli todella upea. Viimeisen kevät aamun lämpötila oli kuitenkin yllättävän kirpakka, visiiri tuppasi huurtumaan väkisin. Porintie, eli valtatie 11, oli tähän aikaan arkiaamusta varsin tyhjä ja matkakin joutui mukavasti aamun tuoksuista nauttien. Olin lähteissä pukenut päälleni lämpökerraston ja se ei todellakaan ollut liikaa. Kuten sanottu keväisen hallayön jäljiltä ilma oli varsin raikas.

Poriin päästyäni kello lähenteli puolta seitsemää ja tankkasin ensimmäisen kerran vain saadakseni tositteen käynnistäni. Mieleeni muistui, että joku oli puhunut reitin "kulmapisteistä", jotka pitäisi pystyä todentamaan. Siis pikainen käynti automaatilla ja se puoli asiasta oli kunnossa. Porista käänsin keulan kohti pohjoista, valtatie 8:aa. Tämä reittivaihtoehto oli myös siitä mukava, että aurinko jäi mukavasti takaviistoon oikealle ajon edetessä. Liikenne oli hieman vilkkaampaa aamun edetessä ja ihmisten lähtiessä liikkeelle, mutta edelleen sain ajella joutuisasti ja nautiskella matkan etenemisestä.

Olin niin keskittynyt tähän nautiskeluun, että aivan kuin yhtäkkiä huomasin kellon olevan puoli yhdeksän ja olevani Vaasassa. Takana oli 318 kilometriä ja ajattelin, että ehkä pieni tauko ja jaloittelu on paikallaan, vaikka varsinaista tarvetta siihen ei tuntunut olevankaan. Edessä olisi kuitenkin vielä paljon kilometrejä ja ajon ja taukojen rytmi olisi hyvä pitää heti alusta lähtien sopivana.

Vaasasta matka jatkui edelleen valtatie 8:aa ylöspäin kohti Kokkolaa. Maisema ja tie olivat avaraa ja ajo maistui. Välillä totesin, että vauhti nousi vähän liikaakin pitkillä suorilla. Täytyi oikein tietoisesti hillitä ja tarkkailla nopeusmittaria. Hyvä olikin, sillä vähän päästä koin yllätyksen kun hirvi loikkasi tielle keskellä peltoaukeaa. Välimatkaa oli toki vielä, mutta hämmästyin todella. Iso aukea paikka, keskellä päivää ja hirvi! Mielessäni ajattelin, että motoristin on syytä olla tarkkana muutenkin kuin vain hämärän aikaan. Meno rauhoittui hetkeksi mietiskellessäni tätä. Pian kuitenkin saavuin Kokkolaan ja oli pienen kahvitauon paikka. Kilometrejä oli nyt takana 438 km.

Kokkolasta suuntasin kohti Oulua. Edelleen valtatie 8:aa pitkin. Ilma rupesi pikkuhiljaa lämpenemään päivän edetessä, oli jo niin lämmin - suorastaan helle, että oli pakko hetimiten pysähtyä ja antaa kerrastolle kyytiä ja vaihtaa kevyemmät varusteet päälle. Tämän jälkeen olikin todella mukavaa nauttia rannikkoa pitkin ajamisesta. Auringon lämmöstä, meren tuoksusta ja vauhdin hurmasta...

Oulua lähestyessäni kello näytti reilusti yli puolta päivää ja matkaa oli taittunut jo 629 kilometriä ja oli ruokatauon paikka. Kevyt lounas tuli nautittua, ehkä vähän kavereiden ohjeidenkin vastaisesti, paikallisessa McDonald´sissa. Siis kanaa ja kokista…

Tankattuani itseni sekä pyörän, olin taas täynnä energiaa ja ajohaluja. Tuntui siltä, että elämä on ihanaa ja moottoripyöräily on vielä ihanampaa… eli päivä itselle hipoi lähes täydellisyyttä. Kemiin saavuin puoli kolmen aikaan iltapäivällä ja totesin, että kupponen kahvia maistuisi taas, joten pysähdyin nauttimaan Neste Lapintuulen terassista ja sen antimista hetkeksi. Asemalla kohtasin myös pikaisesti kolme muuta motoristia pyörät lastattuna melkoisilla pakaaseilla. Olivat pojat menossa pohjoiseen päin…

Napapiirillä...

Hyppäsin taas pyörän päälle ja matka jatkui Rovaniemeä kohti. Rovaniemen keskustasta suuntasin vielä ylöspäin jonkin matkaa kantatie 79:ää aina napapiirille asti. Melko tarkkaan kello 16:00 saavuin napapiirille takana 749 km aamusta. Olin päässyt päämäärääni. Tunne oli mahtava ja palkitseva.

Turistit eivät vielä olleet liikkeellä, vaan sain vallata koko parkkipaikan lähes yksin itselleni. Parkkeerasin pyöräni napapiirin kyltin viereen ja ajattelin ottaa asetelmasta kuvan. En löytänyt sopivaa tukea kameran alustaksi, jotta olisin voinut kuvata itselaukaisijalla ja päästä mukaan kuvaan. Paikalle sattui onneksi kuitenkin se ainoa turisti, jolle hihkaisin kysymyksen; "Voisitteko  ystävällisesti ottaa minusta pyöräni kanssa kuvan?" "Yes of course" - sanoi tämä ystävällinen vierasmaalainen herrasmies. Kuvan otettuaan hän kyseli minulta; "Mistäs päin mies on, etelästä vai?" "Yes" -sanoin minä. Aamulla lähdin Tampereelta katsomaan napapiiriä - veistelin minä ja arvelin hänen normaaliin tapaan hämmästelevän ja kauhistelevan hullua motoristia. "Really, that´s nice" - totesi hän ja sanoi kadehtivansa minua. Hän itse oli vaimonsa kanssa autolla kiertämässä Suomea ja kotona tallissa odotteli kuulemma Honda Pan European… Maailma on pieni.

Napapiirin Shellillä tankattuani kello 16:35, otin suunnan kaakkoon, Ranuan, Pudasjärven ja Puolangan kautta kohti Kajaania. Edessä olisi reitin pisin etappi, lähes 350 kilometriä. Eikä mitään valtatietä vaan kantatietä - mutkaistakin. Tällä taipaleella oli myös ensimmäisen kerran poroja ajotiellä - neljässäkin eri kohtaa. Mielestäni hirveen verrattuna poro on motoristin kannalta "parempi" sen vuoksi, että se ei säntäile pitkin vaan tallustelee rauhallisesti tiellä ja on siten helpompi ehtiä havaita ja väistää. Porojen näkeminen kuitenkin taas rauhoitti menoa paljon kun silmät pälyilivät ajaessa pientareita koko ajan.

Koska huoltamoita ei tällä välillä ollut, pysähdyin pariinkin kertaan luonnon helmaan jaloittelemaan ja juomaan retkipullostani nestettä. Iltapäivä oli käynyt kuumaksi ja ajopuku hiosti aika lailla. Halusin varmistaa, ettei nestevajaus aiheuta turhaa väsymystä ja tarkkaavaisuuden herpaantumista. Tämä oli myös tärkeää ajonautinnon säilymisen kannalta.

Kajaanissa poikkesin taas tankilla - nyt oli todella tarvettakin, sillä takana oli nyt 1224 kilometriä. Kajaanin Neste Koskiportti-asemalla tunsin myös tarvetta itseni tankkaukseen. Tällä kertaa pieni pizza-slice oli paikallaan. Tämän jälkeen matka jatkui etelään valtatie 5:sta kohti Iisalmea. Kello lähenteli ilta yhdeksää.

Nyt ajotie oli taas parempi ja nopeampikin kuin edellisen etapin metsätaipaleet. Päivän ja matkan rasitukset alkoivat tässä vaiheessa tuntumaan puutumisena käsissä ja jaloissa. Olisiko sittenkin nestevajaus päässyt yllättämään varsin lämpimänä päivänä? Iisalmessa olikin sitten syytä pitää juomatauko ja varmistaa nestetasapaino loppumatkaa varten joten poikkesin suosiolla tauolle ABC Marjahakaan vaikka edellisestä pysähdyksestä ei ollut kulunut kauan.

Pienikin juomatauko virkisti ja matka maistui taas. Suunta edelleen etelään kohti Kuopiota. Liikenne oli varsin rauhallista ja nautiskelin pikkuhiljaa hiipuvasta päivästä. Kuopioon poikkesin taas tankille saadakseni tositteen. Kello oli jo puoli yksitoista ja halusin myös hieman jaloitella pysyäkseni vetreänä. Asemalla törmäsin myös pariin motoristi kollegaan sinisessä haalarissa valkoisella pyörällä. Huolehtivat Savon "piäkaupungin" liikenteestä… Kilometrejä nyt 1392 km.

Matka jatkuessa valtatie 9:ää ja illan hämärtyessä myös lämpötila laski varsin nopeasti. Enää ei hellevarustus tuntunutkaan sopivalta. Matin ja Liisan asemalla olikin sitten sopiva paikka lisätä paitaa ajotakin alle. Vielä ei kuitenkaan tuntunut siltä, että lämpökerrastoa olisi tarvinnut ruveta sivulaukusta kaivelemaan.

Yöajon tunnelmissa

Etelään, kohti Jyväskylää, ajellessa ilta vaihtui pikkuhiljaa yöksi. Päivemmällä näkemäni eläimet pistivät automaattisesti vääntämään kaasukahvaa pari pykälää kevyemmälle. Vaikka ei varsinaisesti ollut pimeää oli sen verran hämärää, että yksityiskohtien erottaminen tienpenkoista oli vaikeaa ellei mahdotonta. Toisaalta mitään kiirettähän ei ollut, vaan aikaa hyväksyttyyn ajosuoritukseen oli yllin kyllin. Siispä oli myös aikaa ikuistaa keskiyön hetki… Ensimmäisen kesäyön alku oli varsin näyttävää katsottavaa tien kulkiessa ylhäällä kallion päällä. Myös yön hiljaisuus oli käsin kosketeltavaa…

Yöllä ajaessa keskinopeus putosi selvästi. Kuten todettua, hämärässä oli syytä olla tarkkana ja pitää nopeus kohtuullisena jotta jäisi aikaa reagoida tarvittaessa. Tämä tarkkaavaisuus ei mennyt lopulta hukkaan, sillä hieman ennen Jyväskylää ajaessani kapeampaa tien kohtaa, jossa pensaikot ulottuivat varsi lähelle tietä, näin mustan varjon ryntäävän tien yli. Matkaa oli sen verran, että varjon osuessa valokeilaan, ehdin hyvin jarruttamaan tehokkaasti. Avainasemassa oli kuitenkin kohtuullinen, n. 80 km:n nopeus. Kerhon koulutuspäiviltä muistelin sitä, mikä olisi ollut jarrutusmatka esimerkiksi 120 km: vauhdista. Huh…

Jatkuva tarkkana olo ja siristely hämärään väsytti sen verran, että Jyväskylässä oli pakko poiketa yökahville virkistäytymään. Myös aikataulu antoi reilusti myöten pitää kunnon tauko ennen viimeistä etappia kohti Tamperetta. Halusin tavallaan myös rauhassa koota ajatuksia kuluneesta päivästä ja ajosta. Samalla jouduin toteamaan - ehkä yllättävästikin - tämä loppuu kohta. Takana oli huikea päivä hienoine ajokokemuksineen. Tavallaan toivoin, että voisi jatkaa, jatkaa, jatkaa… Takana oli nyt 1556 kilometriä.

No, kaikki päättyy aikanaan. Näin on joku viisas joskus todennut. Ehkä se on niin, että harvoin nautittavat herkut ovatkin juuri niitä parhaita herkkuja...

Näine ajatuksineni lähdin ajelemaan kohti Tamperetta. Edelleen matkavauhti pysyi kohtuullisena, mutta matka joutui silti koko ajan. Orivedelle tullessani yö oli edennyt sen verran pitkälle, että lämpötila laski varsin alas. Olisiko taas hallayö tulossa? Oli pakko pysähtyä vielä ja laittaa ajotakkiin toppavuori, jotta ei olisi aivan loppusuoralla kangistunut.

Viimein kotikaupunki häämötti ja ajolenkkini oli loppumassa. Kello 02:58 kurvasin samaiselle Kalevan Essolle jolta olin aamulla lähtenyt. Pakollinen tankkaus tositteen saamiseksi ja vielä todistajan hankinta niin homma oli selvä. Aamuisesta pyörän matkamittariin oli kertynyt 1699 kilometriä ja kuskin päähän lukemattomia, ikimuistettavia nautintoja.

Hieno päivä. Hieno retki. SE ON SIINÄ…

Mika Pitkänen
Kawasaki GTR 1000