Jänkhä -02
Kesä 2000 ] Kesä 2001 ] Kesä 2002 ] Kesä 2003 ] Kesä 2004 ] Kesä 2006 ] Riika -01 ] Pärnu -02 ] Alpit -02 ] [ Jänkhä -02 ] Ardennit -03 ] Eurooppa -03 ] Ardennit -04 ] EU Viro -04 ] Palanga -06 ] Tatra -07 ] Saksa -07 ] Slovenia -08 ] Sveitsi -08 ] Tsekki -09 ] SS1000 ] SS1000 Nro 2 ]


Tällä sivulla tarina matkastani Saariselälle.


Motoristi Jänkhällä
22.-25.8.2002

Perjantaina 23.8.2002 klo 14.00

Joukko motoristeja teki mukavan retken Jänkhällä Jytisee tapahtumaan aurinkoisena elokuun viikonloppuna. Allekirjoittanut osallistui tietysti retkeen mukaan. Tässä tarinassa on kuvattu muutamia kokemuksiamme mukavan matkan varrelta...


Matkalla pohjoiseen

Torstai aamuna kello 9.00 kokoontui joukko innokkaita matkaan lähtijöitä Ylöjärven Shellille. Aamu oli aurinkoinen ja päivästä oli tulossa lämmin. Edessä oli reipas ajomatka ja mielet olivat intoa täynnä. Nyt päästäisiin todella ahnehtimaan kilometrejä ja nauttimaan myös kauniista maisemista matkan varrella. Reitti oli suunniteltu niin, että suurin osa matkasta ajettiin seutu- ja kantateillä. Ainoastaan pohjoisessa jouduttaisiin ajamaan valtateitä pitkin.

Matkaan lähdettiin Kurun ja Virtain kautta suuntana Alavus. Joukko asettui paikoilleen muistaen hienosti Ellivuoressa kerratut ryhmäajon säännöt; limittäin ja takana olevaa kaveria ei unohdeta. Ajo eteni nautiskellen kauniista säästä ja Kurun jälkeen myös mukavista teistä. Alavudella pysähdyttiin lyhyesti bussipysäkin levennykselle ja todettiin, että isompaan taukoon ei ollut kellään tarvetta, joten matka jatkui saman tien Lappajärven kautta Evijärvelle, missä joukkoomme liittyi myös pohjanmaalta tulleita Executoreita.

(Pika) Ruokatauko...
Ruokatauko Ylivieskassa...

Yhdessä jatkoimme kohti Kaustista missä tien poskessa sattui sopivasti olemaan pieni valtion omistama kauppa iltaeväiden hankintaan. Matkamiesten hoidettua nopeasti eväsasiat kuntoon, matkamme jatkui Sievin kautta Ylivieskaan, missä pidettiin kello 13.00 ensimmäinen pidempi tauko. Tauolla tankattiin ensin kuskit ravitsevalla pika-aterialla ja sitten myös ajopelit.

Iltapäivän lämmön yhä noustessa hyppäsimme pyörien selkään ja matka jatkui Oulaisten ja Limingan kautta kohti Oulua. Mutkateiden osuus jäi siis taaksemme ja siirryimme valtateille. Oulun ohitus sujuikin tietöistä huolimatta rivakasti moottoriliikennetietä pitkin. Noin 15.30 saavuimme Iihin, jossa olikin taas tankkauksen paikka. Taas eteenpäin. Ensin kohti Kemiä ja sieltä suunta Rovaniemelle. Ennen Rovaniemeä oli taas tarve (customeilla!) tankata, joten hieman ennen kello 18.00 pysähdyimme Jaatilassa tankille.

Kahvitauko Iin Shellillä...
Kahvipaussi Iissä...
Jaatilassa...
Tankkaus Jaatilassa...

Elokuinen iltapäivä oli muuttunut varsin hikiseksi, ja suuntasimmekin rivakkaa vauhtia Kemijärven kautta kohti Pyhätunturia, jossa meitä odotti mukava majapaikka, vilvoittava juoma ja sauna. Loppumatka sujuikin mukavasti mutkateistä ja  vaaramaisemista nautiskellen, ja saavuimme perille noin kello 20.00. Kilometrejä tälle ensimmäiselle ajopäivälle kertyi 820 km.

Perillä Pyhätunturilla pitkän ajopäivän jälkeen...
Perillä Pyhätunturilla... Hienoa olla täällä... Juomat maistuivat... Ja saunakin maittoi...


Saariselän kokoontuminen

Perjantai aamu oli lämmin ja aurinkoinen. Heräilimme rauhassa hyvin nukutun yön jälkeen. Aamusaunan jälkeisen aamiaisen nautimme kello 9.00 ulkoilmaterassilla tunturin yläravintolassa. Maittavan aterian jälkeen teimme virkeinä pienen aamukävelyn Pyhätunturin yhtä laskettelurinnettä alas ja ihailimme mahtavia näkymiä.

Pyörien pakkaamisen jälkeen suunnistimme kylän kaupalle tankkaamaan pyörät. Tankkauspaikalla totesimme taas kerran, miten tärkeää on aina varmistaa pyörän sivutuen pitävyys - yksi pyörä kellahti nurin, koska jalka ei ollut paikallaan. Voi itku... No. Elämä opettaa, sanotaan. Onneksi isompaa vahinkoa ei sattunut, vaan tällä kertaa selvittiin parilla naarmulla.

Tankkkaus Pyhällä...
Pyhätunturin aamu...
Luostolla...
Päivänpaistetta Luostolla...

Tankkauksen jälkeen matkamme jatkui upeassa säässä rauhallisesti ajellen kohti Luostoa, missä pysähdyimme katsomaan maailman suurinta kelorakennusta, kuten meille esiteltiin. Paikka oli muuten sama, jossa lapinmiehet ovat siinä kuuluisassa "...lusthin pidossa..." Me olimme kuitenkin tositoimissa pyörillä, joten hauskanpito täällä sai jäädä toiseen kertaan. Siis eteenpäin!

Luoston jälkeen ajaessamme kohti Sodankylää, yhytimme lisää Executoreita Turun seudulta, joten ryhmämme vahvistui edelleen. Kello 12.00 saavuimme Sodankylään ja totesimme, että iltajuhlaa varten on jälleen syytä poiketa kaupassa ja varmistaa matkaeväiden riittävyys. Jos vaikka joutuisimme edustamaan! Myös pyörien tankit pantiin samalla täyteen, viimeisen kerran ennen määränpäätä.

"Tankkaus" Sodankylässä...
Sodankylän keskustassa...
Tankavaaran taukokahvit...
Tankavaaran kultakylässä...

Ajelimme porukalla rauhallisesti loppumatkan nautiskellen kauniista päivästä ja hyvästä tiestä. Poikkesimme kuitenkin vielä iltapäiväkahville Tankavaaran kultakylään ja noin kello 15.00 saavuimme perille Saariselälle. Leppoisia ajokilometrejä tälle päivälle kertyi vain 210 km. Ei muuta kuin ilmoittautumaan, majoittumaan ja syömään jotakin ennen varsinaisen tapahtuman alkamista.

Hienot kelit ja varmasti myös aiemmat hyvin onnistuneet tapahtumat olivat houkutelleet paikalle 450 motoristia. Totta, aika joukko! Tämän ympäri Suomea, ja osa jopa ulkomailta, tulleen mukavan motoristijoukon kanssa mekin paneuduimme seurustelemaan virallisen tulojuhlan alkaessa kello 18.00. 

Saariselkä - perillä...
Perillä Saariselällä...

Jytinät alkamassa ja tunnelma kohoamassa...
Jukan kanssa pitkällä... Koko porukka pitkällä... Uusia kavereita... Tervetuloa...

Pian tulojuhlan alkamisen jälkeen, tuuli kääntyi pohjoiseen. Lapissahan tämä tarkoittaa kylmän rintaman tuloa päälle hetkessä. Muutaman sadepisaran jälkeen ilmoitettiinkin, että juhlat jatkuvat sisätiloissa noin kello 20.00. Siis pieni tauko tiedossa.
Päätimme hyödyntää tämän parin tunnin mittaisen odotusajan ruumiilliseen rentoutumiseen eli lähdimme porukalla eräälle mökille saunomaan. Pehmittäisimme kaikki pitkän ajon kovettamat lihakset ennen kuin varsinaiset riennot sisätiloissa alkaisivat. Näin voisimme viettää loppuillan todella rennosti... Saariselällä saunomassa...
Rentouttavaa...
Saunan jälkeen virkistyneinä suunnistimme takaisin Tunturihotelliin päin valmiina koitokseen. Illan aikana Osmos Cosmos soittelikin legendaarisia biisejä ja sai meidät kaikki jammailemaan tosissaan. Hieno ilta.


Suunta kohti etelää

Aamutoimet...
Aamutoimet...

Lauantai aamu koitti taas aurinkoisena, mutta ei niin lämpimänä kuin edelliset päivät. Lämpötila oli noin 17 astetta. Ravitsevan ja riittoisan aamiaisen nautimme Tunturihotellissa. Kello 11.00 starttasi iso paraatiajo kohti Inaria ja osa Executoreista osallistui tähän tapahtumaan. Tamperelaiset Executorit kuitenkin suunnistivat etelään päin. Olimme päättäneet puolittaa tuhannen kilometrin paluumatkan ja ajella rauhassa kauniissa säässä Oulun kautta kotia kohti.

Hieman ennen puoltapäivää starttasimme taas pyörämme. Matkasimme valtateitä pitkin Sodankylän kautta suoraan  Rovaniemelle, missä pysähdyimme kello 15.00 napapiirille Joulupukin pajakylään kahvittelemaan. Saattoipa joku matkalainen suunnitella jo lahjojen ostoa, mene ja tiedä. Joka tapauksessa olimme päättäneet ikuistaa napapiirin valloituksemme ja parkkeerasimme itsemme kyltin alle.

Väkevät matkamiehet napapiirillä...
Matkamiehet Napapiirillä

Virkistävän tauon jälkeen nousimme taas pyörien selkään. Iltapäivän tunnit olivat taas selvästi lämpimämpiä kuin aamulla, ja nautiskelimme  rauhallisesta matkanteosta. Ajelimme Kemin kautta Oulun suuntaan ja Teuvon opastuksella pääsimme perille noin kello 18.00. Edessä oli lämmin sauna, hyvää ruokaa ja mukavaa iltaseurustelua. Päivän ajokilometrit olivat 490 km.


Taas kotiin päin

Sunnuntai aamu aukeni harmaana, tuhruisena ja viileänä. Takanamme oli kolme hienoa ajopäivää ja mukavia yhdessä olon hetkiä. Oli taas aika aloittaa matka kotiin. Cumuluksen hyvän aamiaisen jälkeen tankkasimme pyörät kello 10.30 ja suuntasimme keulat kotiin päin. Sade alkoi heti kun tulimme kaupungin rajalle. Vesikeli jatkui koleana aina ensimmäiset 50 kilometriä, mutta sitten taas kirkastui. Oulaisissa meitä tervehti jo kirkas ja täysin pilvetön taivas. Olimme päättäneet ajaa samaa mutkatietä kuin tullessa ja tässä kelissä se olisi taas pelkkää nautintoa.

Tankkaustauko...
Tankkaus tienpäällä...

Matkamme eteni tällä kertaa rivakasti ilman suurempia taukoja ja keskityimme täysin nautiskelemaan ajamisesta, hyvästä tiestä ja mukavista maisemista. Pari kertaa pysähdyimme oikomaan jalkojamme tien viereen samalla kun customeita (taas) tankkailtiin varakannusta. Pienet tankit pojilla, hmmm...

No, matka jatkui taas eteenpäin ja Alavudella pysähdyimme kello 14.30 tankille ja kahville. Samalla myös vaihdoimme ajatuksia retkestämme ja kokemuksistamme. Yhdestä suusta totesimme, että tosi hieno homma. Yksi kesän parhaista retkistä! Tämä tehdään varmasti uudestaan...

Kotimatkalla...
Pysähdys paluumatkalla...

Vielä pieni ajorypistys helteiseksi muodostuneessa iltapäivässä ja olimme takaisin Tampereella. Viimeisen ajopäivän kilometrit olivat 510 km.

Koko retkemme reippaat ajokilometrit olivat 2030 km.

Kuvasi ja muistiin merkitsi,
Mika Pitkänen

Lisää kuvia(1) retkeltämme

AJOREITTI