Keskiviikkona 19.6. tapasimme Turun satamassa kello 20.00. Tunnelmat olivat tietysti korkealla, olihan seikkailu vasta edessäpäin. Meidän lisäksemme oli laivalla maailmalle lähdössä vain yksi motoristipariskunta, joten tilaa löytyi pyörien parkkeeraamisen laivan sokkeloissa. Silja Line ei muuten tarjonnut mitään kiinnitysmahdollisuuksia pyörälle, vaan pyörät lykättiin vain autojen väliin. Varsin outoa toimintaa.

Ruotsin ja Tanskan läpi

Torstai aamu koitti Tukholmassa kauniina ja aurinkoisena. Kello 8.00 suuntasimme keulat kohti E4 ja etelää. Ajo sujui reippaasti halki Ruotsin vehmaiden maisemien. Grännassa pysähdyimme hetkeksi tankille, jonka jälkeen matka jatkui taas joutuisasti. Päästelimme iloisesti aurinkoisessa säässä eteenpäin hyvää moottoritietä, kunnes Ljunbyssa tuli aika tankata myös miehet.

Loppumatka Helsingborgiin sujuikin mukavasti ja siirryimme saman tien satamaan odottamaan lauttaa Tanskan puolelle. Odotellessamme ensimmäiset sadekuurot yllättivät ja märkää ramppia ja kantta pitkin lauttaan ajo olikin tarkkaa puuhaa. Iloinen yllätys odotti kuitenkin lautassa...

Tanskan lautoilla moottoripyöräilijä luokitellaankin maksavaksi matkustajaksi ja serviisi onkin sen mukainen. Pyörille on oma kuljetuspaikka lautan seinustalla. Paikan kohdalla on hihna valmiina. Toinen pää kiinni lattiassa, toinen seinässä. Lenkki irti seinästä, satulan yli ja kiinni lattiaan. Siinä pysyy. Ja satulan kohdalla on hihnassa vielä säämiskäpehmike! Tästä kannattaisi muidenkin laivayhtiöiden ottaa opiksi. Erinomaista!

Tanskassa, Helsingörissä, kello 15.00 alkoikin sitten jatkuva sade. Nyt olikin syytä laittaa ajotakin alle pitkähihaista puseroa, jotta ei vilustuminen yllätä heti retken  alkuvaiheessa. Kööpenhaminan kohdalla olikin sitten moottoritiestä huolimatta jatkuvaa ruuhkaa ja matka eteni varsin verkkaisesti. Harmaa sadepäivä teki matkanteosta vielä hitaampaa. Edettyämme lopulta Tanskan pääkaupungin ohi, matka jatkui taas normaaliin tahtiin. Noin kello 18.00 aikoihin pidimme ainoan taukomme tanskanmaalla ja tavoitteeseemme, sateiseen Rodbyhyn saavuimme kello 20.00. Lautalla koimme taas saman mukavuuden pyörien kiinnityksen suhteen ja matka jatkui tukevasti kohti Saksaa.

Saksassa...

Saksaan, Puttgardeniin, saavuttuamme taivas oli edelleen harmaa, mutta jatkuva sade hellitti hieman ja välillä oli märkää mutta sateetonta. Olimme päättäneet ajaa ensimmäisenä päivänä mahdollisimman etelään, jotta määränpää olisi lähempänä heti toisena päivänä. Saksan A7 moottoritiellä matka joutuikin mukavasti ja ohitimme pian Hampurin.

Lähestyessämme Hannoveria oli jo pimeää ja jatkuvat tietyömaat haittasivat ajamista kun ajokaistat kapenivat ja puikkelehtivat välillä toisellekin ajoradalle. Kun tähän yhtälöön lisää vielä todella kovaa ohitse ajavat autot, olimme jo Hannoverin jälkeen kypsiä etsimään yösijaa. Noin kello 01.30 majoituimmekin retkemme ensimmäiseen majataloon, Athéneen. Kahden kreikkalaisen pitämään hyvin vaatimattomaan luomukseen. Vastaavan tyyppisissä paikoissa sitten yövyimmekin useamminkin jatkossa. Näitä majoituspaikkoja löytyy mukavasti poikkeamalla pääteiltä sivuun pikku kylistä, hintakaan ei päätä huimaa. Ajokilometrejä kertyi ensimmäiselle päivälle 1126 km.

Perjantai aamuna ei ollut tietoakaan edellisen päivän sateista. Reippaan aamupalan jälkeen majapaikan viereisessä kahvilassa, suuntasimme virkein mielin taas A7 moottoritietä etelään päin.

Matka joutui reipasta vauhtia ja pian ohitimme Gottingenin ja saavuimme kohta Kasseliin, missä pidimme pienen tankkaustauon sekä pyörille, että miehille. Tankkauspaikalla kohtasimme myös Sveitsiläisen motoristin, joka oli palaamassa Norjasta. Pohjola kiinnostaa siis etelän miehiä. Kaveri antoi myös muutamia mielenkiintoisia vinkkejä, missä päin Sveitsissä kannattaisi ajella. Kasselissa teimme myös päätöksen miten päin ajatuksissamme olleen reitin kiertäisimme. Pitkällisten pohdintojen jälkeen ratkaisimme suunnan tieteellisesti lanttia heittämällä.

Tauon jälkeen matkamme jatkui A7 eteenpäin. Ohitimme Fuldan ja saavuimme pian Würzburgiin, missä suuntasimmekin moottoritieltä pois kaupungin keskustaan päin. Tavoitteenamme oli löytää pienempi merkitty reitti, joka veisi meidät päämääräämme lähes Itävallan rajalle saakka Füsseniin.

Reitti tunnetaan nimellä Romantic Road. Würzburgin keskustan infopisteestä meille selvisikin reitin alkupiste, mutta emme onnistuneet sitä hyvistä yrityksistä huolimatta löytämään. Lopulta annoimmekin periksi ja siirryimme vähän matkaa A7 eteenpäin aina Rothenburgiin asti, jossa kello 15.00 onnistuimmekin pääsemään halutulle reitille. Tästä eteenpäin reitti olikin hyvin merkitty.

Romantic Road vei meitä mukavasti sivuun valtateiltä ja saimme nauttia ensimmäisen kerran saksalaisesta maalaismaisemasta ja mutkaisista maaseututeistä. Reitti kulkee alkuun B25 tietä Rothenburgista Dinkelsbühliin ja Nördlingenin ja Donauwörthin kautta Augsburgiin. Matkalle jäi todella paljon nähtävää ja koettavaa; paljon maalaiskyliä, nähtävyyksiä, kahviloita ja ravintoloita. Tällä reitillä saisi helposti kulumaan useammankin päivän. Tällä kertaa tarkoituksena oli kuitenkin edetä rivakasti eteenpäin ja matka jatkuikin Augsburgista tietä B17 etelään päin.

Pian ohitimmekin Landsburgin ja Shongaun. Lähestyessämme Füsseniä, horisonttiin ilmestyivät ensimmäiset vuoret. Majesteettisina ne piirtyivät taivasta vasten ja antoivat meille esimakua tulevista päivistä. Noin kello 21.00 saavuimme perille Füsseniin ja majoituimme todella mukavaan, vanhemman pariskunnan ylläpitämään B&B majapaikkaan. Tämän erilaisen juhannusaaton vietimme huoneemme parvekkeella istuskellen, olutta maistellen ja ihaillen mahtavia vuoria ja iltavalaistuja linnoja. Kilometrejä toiselle ajopäivälle kertyi 717 km.

Lauantai aamu alkoi todella hyvällä ja maistuvalla aamiaisella, jonka nautimme talon emännän tarjoilemana kaikessa rauhassa. Ilma oli aurinkoinen ja lämmin, mutta varsin kostea, kuin kasvihuoneessa konsanaan. Ajopuvussa tarkenisi.

Ohjelmassamme oli retkemme ainoa ns. "nähtävyyskäynti" kuuluisassa Neuschwansteinin linnassa. Linna on "Hullun Ludvigin" rakentama ja ollut esikuvana Disney Worldiin rakennetuille mukaelmille ja saimmekin todeta, että kyseessä olikin todellinen satulinna. Kerrassaan näkemisen ja kokemisen arvoinen paikka. Ylös linnaan menimme hevosten vetämillä rattailla, kävelläkin olisi tuon viisi kilometriä voinut, mutta ajovarusteissa tuli riittävän lämmin jo pakollisten kävelyjenkin aikana. Olimme varanneet koko aamupäivän tähän retkeen ja aikaa kuluikin yli puolen päivän ennekuin lähtisimme pyörien päälle jälleen jatkamaan matkaa. Kohti Alppien rinteitä...

Suunta Alpeille

Kello 12.30 otimme suunnan kohti Itävaltaa ja Reuttea. Aurinko helotti pilvettömältä taivaalta ja nautimme ensimmäisistä alppiteistä päästyämme Itävallan puolelle. Jonkun matkaa ajettuamme mukavaa mutkaista tietä laakson pohjalla, tuli Elmenissä eteen risteys, joka veisi meidät solatietä ylös Hahntennjochin huipulle ja Imstiin.

Imstissä pidimme pienen kahvitauon, jonka jälkeen matka jatkui tietä 171 kohti Landeckia. Täällä siirryimme tielle 315, joka veisi meidät Sveitsin puollelle Pfundsin ja Spuolin kautta kohti Davosia. Sveitsin rajalla ei ollut mitään varsinaisia tullimuodollisuuksia, ainoastaan tökerö tullimies, joka totesi kysymykseemme "Puhutteko englantia?", "Me olemme Sveitsissä, ja puhumme saksaa!!!". Olipas mukava lähtökohta keskustelulle. Kuuma, helteinen päivä ehkä harmitti. Tai sitten aamulla ei oltu saa… No, asiat selvisivät ja ostimme samalla moottoritietarrat pyörien tuulilasiin. Varmuuden vuoksi.

Sveitsin puolella maisema muuttuikin kokolailla erilaiseksi. Oli selvästi vähemmän kyliä ja alppilaidunten määrä lisääntyi vastaavasti. Myös tie oli selvästi "loivempaa" kuin Itävallan puolella. Ajelimme ja nautimme. Maisemat olivat todella upeat. Välillä oli pysähdyttävä vesitauolle, koska päivä oli todella kuuma (+35). Pyörän perässä olikin 1,5 litran vesipullo tosi tarpeeseen.

Matkamme jatkui tietä 28 Fluelapassin kautta kohti Davosia. Nousimme taas ylöspäin vuoristoon. Tällä kertaa selkeästi ylemmäs kuin Itävallassa, peräti 2383 metriin, lähelle lumirajaa.

Tie ylös oli nautinnollisen mutkainen, hyväpintainen ja tarpeeksi leveä. Ajoimme nautiskellen moottoripyöräilyn parhaista puolista. Motoristeja oli osunut tällekin osuudelle todella kiitettävä määrä. Ylhäällä huipulla olimmekin jo lähellä lumirajaa ja ilman lämpötila oli paljon siedettävämpi kuin alhaalla laaksossa. Myös kirkas soliseva vuoripuro toi mukavasti kaivattua vilvoitusta.

Fluelapassista laskeuduimme alas kohti laaksoa ja saimme taas nauttia hyvän tien ominaisuuksista ja samalla myös ihailla allemme levittäytyvää maisemaa. Kuuma ajopäivä vaativissa olosuhteissa oli vaatinut veronsa ja pian Davosin jälkeen aloimme etsiskelemään sopivaa majapaikkaa. Koska päivän näkymät olivat olleet niin hurjat ja näyttävät, halusimme jos mahdollista, majapaikan jossa olisi myös hienot näköalat. Noin kello 19.00 majoituimmekin vuoren rinteessä olevaan komeaan Hotelli Bellevuehen. Päivän ajokilometrit olivat 220 km - ja pelkkää nautintoa... Nautintoa oli myös terassiravintolan aito Sveitsin leike, herkullinen ja riittävän kokoinen.

Sunnuntain aamiaisen saimme nauttia taas hienossa ja lämpimässä säässä ja eritoten upeissa maisemissa. Terassiravintola Hotelli Bellevuessa tarjosi paitsi hyvän aamiaisen, myös silmänruokaa niin, ettei tahtonut malttaa keskittyä kahviinsa. Kello 8.00 pakkasimme kuitenkin taas varusteet pyöriin ja suuntasimme mutkaista tietä kohti Thusista ja Bohaduzia ja kohti uusia seikkailuja.

Bohaduzin jälkeen suuntasimme tielle numero 19, joka vei meitä lounaaseen päin. Koska päivästä oli taas tulossa hellepäivä, pysähdyimme Flimsissä tankkaamaan pyörät ja täydentämään vesivarastojamme.

Matka jatkui jokea seuraten Trunin, Musterin ja Oberalppassin kautta kohti Andermattia. Tie oli taas upea ajettava ja nautiskelimmekin mutkasta toisensa jälkeen. Myös nähtävää riitti tien vierillä runsaasti ja erityisesti mutkitteleva joki, jota tie seurasi, toi mukavan piristyksen ajoon. Oberalppass oli sola jonka kautta tie vei meidät taas ylös vuorille. Maisemat olivat taas todella näkemisen arvoiset hulppeitten alppilaaksojen avautuessa allamme.

Andermatt olikin varsin idyllinen pieni kaupunki, jonka keskustan kautta ajoimme eteenpäin kohti retkemme yhtä mielenkiintoisimmista paikoista. Andermattista lähtee kohti Airoloa vanha museoitu alppitie. Yhtenä ohjelmanumerona turisteille tarjottiin hevoskyytiä vanhaa mutkaista tietä pitkin St.Gottardon huipulle. Myös me valitsimme tämän vanhan tien uuden ja suoremman asfalttitien sijasta.

Tie oli, jos mahdollista, vieläkin mutkikkaampi kuin mikään aiemmin ajamamme tie. Se oli myös päällystetty vanhoilla nupukivillä. Ei sileillä ja liukkailla kivillä, vaan rosopintaisilla, hyvin pitävillä. Neulansilmä toisensa jälkeen tarjosi mainion ajonautinnon rauhallisesti ajettuna. Rauhallisuus oli paikallaan senkin takia, että kaiteita ei ollut ja pudotukset olivat hulppeita. Kerrassaan suositeltava kokemus.

Ylhäällä St.Gottardon huipulla olikin sitten parikin ravintolaa, kahvila ja matkamuistomyymälä. Paikka oli ilmeisen suosittu, sillä sunnuntai-iltapäivällä väkeä oli todella paljon. Sekä moottoripyöräilijöitä, että autoilijoita perheineen.

Laskeuduimme rauhassa samaista museotietä St.Gottardolta alas, tietysti toiselta puolelta kohti Airoloa. Lasku oli uskomattoman pitkä ja yhden rinteen alas päästyämme oli edessä aina vaan pidempi ja mutkaisempi tie näkyvissä. Käännyimme ennen kaupunkia uudelle solatielle, joka veisi meidät toistaiseksi korkeimmalle kohdalle retkellämme. Nufenenpass (Sveitsin korkein solatie) sijaitsee 2478 m korkeudessa ja sinne jätimme taas käyntikorttimme eli kerhon tarran muistoksi. Alas laskeutuessamme saimme taas nauttia hienosta alppitiestä ja kurveista.

Nufenenpassin jälkeen suuntasimme alas laaksoon tietä 19. Ajoimme Brigsin kautta Sierreen, jossa pidimme helletauon. Päivä oli vielä kuumempi kuin edellinen ja matkalla alas olimme kokeneet aivan uuden ja oudon ilmiön; Visiiriä ei voinut pitää kovempaa ajaessa auki, koska naama paloi!!! Ristimme tämän "kiertoilmauuni-ilmiöksi". Tuli sitten sekin koettua! Huh hellettä…

Sierrestä etenimmekin verkkaisesti helteessä Sionin kautta Martignyyn, jossa aloimme katsella majapaikkaa päivän päätteeksi. Koska kaupungista ei vapaata tilaa heti löytynyt, jatkoimme matkaa etelään aina Liddesiin asti. Noin kello 19.00 aikaan majoituimmekin Hotel du St.Bernardiin. Kuuman ja hikisen päivän ajokilometrit olivat 370 km.

Maanantai aamu Liddesissä oli harmaa ja sateinen. Pyöriä pakatessamme vettä satoi pikkuhiljaa ja arvelimme sateen loppuvan kun pääsemme vuoren yli Italian puolelle. Matkaan lähtiessämme kohti St.Bernardin 2473 metrin korkeudella olevaa solatietä, sade kuitenkin yltyi kunnon ryöpyksi. Jonkun matkaa noustuamme ylöspäin, sateen ja ajoviiman vaikutus oli sen verran pureva, että oli pakko lisätä pitkähihaista ajotakin alle. Tämä tuntui taas erilaiselta hellepäivien jälkeen. Eipä tarvinnut hikoilla. Heh…

St.Bernardin huipulle vievä tie oli taas erittäin mielenkiintoinen ja mukava ajettava. Mutkia riitti ja tien kuntokin oli erinomainen. Vaikka keli oli erilainen kuin aiempina päivinä, ajonautinto oli aivan yhtä suuri. Ajelimme rauhassa mutkan toisensa jälkeen. Ylös päästyämme ihailimme taas hetken maisemia ja toteutimme jo rutiiniksi muodostuneen "käyntikortin liimauksen". Näin oli taas yksi huippu meidän.

Italian kautta Ranskaan

Huipulta aloitimme laskeutumisen Italian puolelle kohti Aostaa. Pian huomasimme, että arviomme säätilan kehityksestä osui aivan nappiin. Kuin taikaiskusta sade loppui, aurinko paistoi ja kesäpäivä oli parhaimmillaan.

Olimme todella yllättyneitä italialaista teistä. Tie oli mutkainen ja mukava kuten aiemmatkin, mutta pinnoitus oli sileä kuin pöytä, ajoradat leveitä ja suojakaiteet joka paikassa. Myös varoitusmerkkejä oli jokaisessa kurvissa, pahimmissa vilkkuvalojen kera. Ajaminen oli tehty todella helpoksi ja mahdollisimman turvalliseksi. Kaiken lisäksi maisemat olivat aivan henkeä salpaavan kauniita.

Aostasta matkamme jatkui Courmayerin ja Petit St.Bernardin kautta kohti Ranskaa, Seezin kylään asti. Tästä otimme suunnan kohti Val d´Isereä tietä numero D902 pitkin. Eli saavuimme Suurelle Alppitielle (Route des Grandes Alpes). Taas oli allamme aivan loistava alppitie. Todella mielenkiintoinen, kapea ja haastava.

Ajoimme Val d´Iseren läpi ja lähdimme nousemaan kohti Col de I´seranin huippua. Solatie kulkee Parc National de la Vanoisen läpi ja maisemat ovat todella hienot. Huipulle päästyämme törmäsimme lichtenstainilaiseen motoristiin (hän otti kuvan), joka oli ottanut tehtäväkseen kiertää kesässä 36 vuorta Euroopassa. Meiltä hän tiedusteli; "Montako huippua on pojilla mielessä?" Vastasimme; "No, kunhan tässä ajellaan…"

Laskeuduimme 2770 metrin korkeudesta alas nauttien maisemista ja mukavan aurinkoisesta kelistä, joka ei ollut niin kuuma kuin aiempina päivinä. Korkeuseroa alas laaksoon oli lähes 2000 metriä joten nautiskeltavaa riitti. Tosin tiet Ranskan puolella eivät olleet lähestulkoonkaan yhtä hyviä kuin saimme kokea Italiassa. Myös suojakaiteet ranskalaiset katsoivat tarpeettomiksi.

Ajoimme Modanen ja St-Michel-de-Mauriennen kautta edelleen tietä D902 kohti seuraavaa solatietä, Col du Calibieriä 2556 metrin korkeudessa. Tämä solatie taas sivuaa toista kaunista kansallispuistoa, Parc National des Ecrinsiä, joten vehmasta ja mahtavaa maisemaa riitti taas yllin kyllin nautittavaksi. Lisäksi tie oli leppoisan mukava loivine rinteineen ja rauhallisine kurveineen. Myös liikenne täällä oli todella vähäistä.

lltapäivä oli jo edennyt pitkälle kun kurvailimme hetken matkaa alaspäin tietä N91 kohti Col du Lautaretiä joka seurasi pian vuorten välissä edellistä solaa. Täältä tie laskeutuikin varsin suoraan ja nopeasti alas vehreään laaksoon.

Ajoimme laakson pohjalla muutaman kymmenen kilometrin päässä sijaitsevaan Brianconin vanhaan linnoituskaupunkiin, tarkoituksena yöpyä siellä. Kaupunkiin saavuttuamme, pienen etsiskelyn jälkeen, löysimmekin hyvin eksoottisen ja miellyttävän majapaikan, muurien ja vallihaudan ympäröimästä vanhasta kaupungista, johon majoituimme noin kello 19.00. Kauniin ja mieleenpainuvan ajopäivän kilometrejä syntyi 364 km.

Euroopan huipulla

Tiistai aamuna lähdimme liikkeelle varhain. Jo kello 7.00 otimme suunnan retkemme varmasti mielenkiintoisimmista teistä, edelleen tietä D902. Edessä olisi kolme mielenkiintoista solatietä ja yksi niistä Euroopan korkein; retkemme yksi päätavoite.

Ilma oli aurinkoinen, kuulas ja kirkas. Lähdimme nousemaan vuoristoon ja nautimme taas mutkasta toisensa perään huimaavan kauniissa maisemissa. Ensimmäinen kohteemme oli Col d´Izoard 2361 metrin korkeudessa. Pienen pysähdyksen jälkeen jatkoimme matkaa muutaman kymmenen kilometrin päässä olevaan Col d´Varsiin 2111 metrin korkeudessa. Tie mutkitteli todella mukavasti vuoriston halki ja tarjosi meille elämyksiä ja nautintoja roppakaupalla. Välillä oli pakko pysähtyä ihailemaan henkeä salpaavia näkyjä…

Hieman malttamattomina jatkoimme matkaa kohti retkemme huipennusta, Euroopan huipulle. Mukaan olimme varanneet picnic eväät, patonkia, ranskalaisia juustoja, kinkkua ja juotavaa. Tarkoituksenamme oli nauttia "korkean paikan picnic" perille saavuttuamme.

Vuorten välistä, Jausiersista tie lähtee nopeasti nousemaan kohti Col d´Bonnetin huippua, 2860 metrin korkeuteen. Paikka paikoin aivan loistavassa kunnossa oleva tie oli nautinto ajaa. Tie kuulu osana Tour de Francea, joten tämä selittänee hyvän kunnon. Huipulle päästyämme suoritimme taas tärkeän rutiinimme, käyntikortin liimauksen. Näin voimme todeta, että MC Executors Finland kuuluu yhtenä harvoista huippuluokan moottoripyöräkerhoihin (kts. kuvaa, vain muutama tarra).

Col d´Bonnetin huipulla on mahdollisuus tehdä ns. turistikierros aivan ylös asti. Tämä 1500 metriä pitkä reitti ei ole varsinainen ajotie, vaan kapea ajoränni ylös huipulle ja tietysti ilman kaiteita. Totta kai me suuntasimme sinne, olihan tavoitteenamme juuri huipulle pääsy. Ylhäällä oleva kivipaasi kertoi, että nyt ollaan korkealla ja merkittävällä paikalla.

Kivipaaden juurella olikin sitten meidän hyvä istahtaa ja nauttia ansaittu picnic. Kyllä muuten maistuikin. Maailma avautui jalkojemme juuressa maistellessamme ranskalaista juustoa ja muita herkkuja. Olo oli mahtava. Tunsimme saavuttaneemme jotakin. Tämä tunne ja tilanne oli varmasti yksi mieleenpainuvimmista hetkistä moottoripyöräharrastuksemme parissa. Hetki vierähti lähes tunniksi ihmetellessämme maailmaa…

Iltapäivä oli jo pitkällä kun lähdimme laskeutumaan vuoristosta alas kohti Nizzaa pitkin Tineen laaksoa. Noin kaksikymmentä kilometriä ennen Nizzaa otimme suunnan länteen tietä N202 Dignen kautta Châteu Arnoux St-Aubaniin. Täältä siirryimme pohjoiseen vievälle moottoritielle A51 suuntana Grenoble. Tavoitteenamme oli ajaa päivän aikana Annecyyn asti, jossa yöpyisimme.

Valitsimme kuitenkin, onneksi, väärän Grenobleen vievän tien, vaihtoehtoja kun oli kaksi. Tämä tie vei meidät sivuun suunnitellulta reitiltämme ja tulimme kauniiseen ranskalaiseen jokilaaksoon, joka oli täynnä viiniviljelmiä. Laakso oli todella upea. Tie mutkitteli rauhallisesti mahtavien vuorten välissä tarjoten hienon ajonautinnon. Eksyminen reitiltämme ei todellakaan harmittanut meitä yhtään, sillä olimmehan osuneet Rue du Napoleon reitille.

Ajoimme myös läpi hienon Gapin kaupungin. Totesimme, että ko. paikka oli meille tuiki tuntematon tuttavuus Ranskassa. Siisti isohko kaupunki, Tampereen kokoluokkaa. Taas tuli lisää yleissivistystä…

Aikataulumme meni siltä osin uusiksi, että päätimme yöpyä laaksossa ja nauttia sen kauneudesta. Päädyimme pieneen järven rannalla olevaan Corpsin kylään, josta löysimme kello 19.45 majapaikan Hotelli Napoleonista. Illallisen nautimmekin, tietämättämme, Michelin oppaan suosittelemassa ravintolassa, Hotelli Postissa. Upea, nautittava elämys sekin. Unohtumattoman päivän ajokilometrejä kertyi 452 km.

Takaisin kotiin päin...

Aurinkoisena keskiviikko aamuna aloitimme paluumatkan kotia kohti. Takanamme oli monta päivää mahtavia ajokokemuksia mutkaisilta alppiteiltä ja oli aika suunnistaa taas pohjoiseen päin. Kello 8.45 starttasimme tietä N85 kohti Grenoblea missä siirryimme moottoritielle A41 kohti Albertvilleä. Kahdeksan kilometriä Albertvillen jälkeen käännyimme tielle 508 kohti Annecyä. Tie kulki kuuluisan Annecy-järven viertä yli parinkymmenen kilometrin matkan ja tarjosi mainiot maisemat nautittavaksi. Tällä tiellä kohtasimme taas motoristiryhmiä.

Tie oli hyvä ja nautinnollinen ajettava, joten varmasti se oli myös paikallisten motoristien suosiossa. Annecyn jälkeen jatkoimme matkaa kohti Geneveä. Tämä olisi viimeinen pieni tie ennen paluumatkamme moottoritieosuuksia. Pysähdyimmekin nautiskelemaan aamupäiväkahvit ennen vauhdikkaampaa ajo-osuuttamme. Vaihdoimme myös ajatuksia retkemme vaiheilta ja kertasimme kaikkea kokemaamme.

Geneveen viimein päästyämme siirryimme käyttämään Sveitsin hyviä moottoriteitä. Olimmehan ensikerran rajan ylittäessämme hankkineet vaadittavat verotarrat. Tämän jälkeen matka joutui nopeasti. Ensin A1 tietä Lausannen kautta Yverdoniin ja sitten A5 tietä Neuchatellin ja Bielin kautta Baseliin.

Myöhään iltapäivällä saavuimme Saksan rajalle ja törmäsimme valtavaan rekka-armeijaan. Päivä oli taas muuttunut helteiseksi ja jatkuvat staut moottoritiellä eivät olleet mitään herkkua. Yritimme välillä pujotella autojen välistä, jotta matka joutuisi. Urakka oli sen verran hikinen, että Freiburgin jälkeen poistuimme moottoritieltä sivutielle ja aloimme yöpaikan etsimisen taas kerran. Noin viidentoista kilometrin jälkeen tulimme Emmendingen kaupunkiin, josta pienen etsiskelyn ja hyvien ohjeiden jälkeen löysimme kaupungin ainoan hotellin.

Ensimmäisen kerran koko matkan aikana meille tarjottiin mielestämme todella hyvä, suojaisa  ja turvallinen pyörien säilytystila, parkkihallin autohissi. Hissi oli epäkunnossa, se ei kulkenut ja ovet jäivät auki, mutta saimme pyörät pois kadulta ja ne olisivat valaistussa tilassa suojassa autoilta ja ohikulkijoilta. Hienoa! Näine ajatuksinemme majoituimme päivän 635 kilometrin ajorupeaman jälkeen.

Harmeja ja ruuhkia Saksassa

Torstai aamu. 7.30 aamupala ja tarkoituksena pyörien pakkaamisen jälkeen jatkaa rivakasti ajomatkaamme eteenpäin. Ikävä yllätys odotti meitä kuitenkin pihalla. Juhan pyörä oli kaadettu autohississä! H-vetti! Ensi järkytyksen jälkeen nostimme kiroillen pyörän pystyyn. Kuka hemmetti voisi tehdä tällaista? Alustana oli vakaa, karhennettu teräslattia, ja vielä tosi tasainen. Pyörä ei kaatuisi itsestään tällaisessa paikassa. Sivutuki sojotti edelleen pystyssä, joten pyörä oli todella kaadettu. Ilkivaltaa!!!

Selvää on, että matka-aikataulumme muuttui radikaalisti tämän johdosta. Pyörä piti saada ajokuntoon ja se tarkoitti BMW-huollon etsimistä jostakin. Juhan pyörän huoltokirja kertoi, että ko. huolto löytyisi juuri Emmendingestä. Kuinkas sattuikaan. Soitto numeroon ja kuulimme viestin; "Liikkeemme on muuttanut pois paikkakunnalta. Uusi sijainti Ettenheim." Voi itku. Onneksi etäisyyttä ei ollut kuin vajaa viisikymmentä kilometriä ja voisimme ajaa pikkuteitä. Nilkutimme huoltoon pikkuhiljaa ja olimme paikalla parahiksi kello 9.00 liikkeen avautuessa. Pienen selvittelyn jälkeen asiat alkoivatkin sujua ja huoltomies kävi pyörän kimppuun.

Pääsimme jatkamaan matkaa hieman kello 10 jälkeen. Jatkoimme Offenburgin kautta A5 tietä pohjoiseen kohti Heidelbergiä. Edellisenä päivänä havaitsemamme rekkaruuhkat vain jatkuivat. Kymmeniä kilometrejä pitkät jonot isoja autoja, tukkien moottoritien oikeapuoleisen kaistan kokonaan. Jatkuvat staut kiusasivat taas ja viivästyttivät matkantekoa. Välillä oli pakko vetäytyä paikalliseen Rasthoffiin tauolle.

Frankfurtin paikkeilla tilanne oli pahimmillaan. Puhutaan Saksan moottoriteiden vapaista nopeuksista ja että matka joutuu. Ei vaan tuntunut olevan enää vapaita teitä. Keskinopeus oli noin 60 kilometriä tunnissa. Hannoveria lähestyessämme teimme ratkaisun. Siirryimme pois pääväylältä A2 tietä kohti Braunschweigia. Sieltä lähti upea, yli sata kilometriä pitkä paikallistie B4/B191 kohti Lünebergiä.

Valittu reitti oli upein suora tie mitä olemme pyörällä ajaneet. Aivan. Suora tie! Koko matkan hyvää, tasaista asfalttitietä reunustivat lehmukset. Välillä harvakseltaan, jolloin aurinko paistoi upeasti puiden välistä ja vehmaat peltomaisemat olivat näkyvillä. Välillä taas puut olivat tiheämmässä ja latvustot kasvaneet kiinni toisiinsa. Tunne oli kuin olisi ajanut vehreässä tunnelissa. Todella hieno kokemus. Ja mikä tärkeintä, ruuhkaa ei ollut ja keskinopeus nousi selvästi korkeammaksi kuin moottoritiellä!

Lünebergistä reitti jatkui B207 tietä kohti Lübeckiä. Illalla oli alkanut sataa hieman ja lämpötila laski selvästi pohjoisemmaksi tultaessa. Lähestyessämme yöllä Heiligenhafenia, joka oli yöpymispaikkamme, alkoi jo kylmä hiipiä puseroon. Kello 24.00 majoituimme Moin Moin majataloon ja pääsimme lopulta lämpimään petiin raskaan ajopäivän jälkeen. Ajokilometrejä kertyi 875 km.

Jönköpingin jälkeen helpotti hieman, sillä sade muuttui jaksottaiseksi. Välillä tie ehti jopa kuivua paikka paikoin. Norrköpingin jälkeen sää selkeni selvästi ja loppumatka Tukholmaan sujuikin jo mukavasti. Lauttarantaan saavuimme tuntia ennen laivamme lähtöä kello 19.30, joten aikataulumme piti hyvin. Sateisen ja surkean ajopäivän kilometrejä kertyi 823 km.

Lauantai aamu Turussa oli aurinkoinen. Pyöriä lastatessamme totesimme haikeana, että se on siinä. Reissu loppui! Ajokilometrejä kertyi yhteensä 5582 km. Olipahan mahtava kokemus. Tästä riittäisi muisteltavaa pitkäksi aikaa. Olimme nähneet ja kokeneet paljon. Kymmenen päivän aikana olimme saaneet nauttia moottoripyöräilystä ja vapaudesta täysin rinnoin. Nyt se oli ohi. Arki koittaisi. No, tulisi varmasti uusi kerta…

Juha Tallinen / BMW R 1100 RT
Mika Pitkänen / Kawasaki GTR 1000

Lisää kuvia(1) matkaltamme