Tiias Hokey-Pokey
"Otto"
 

Oton tulo meille oli kyllä hyvin "ei normaalia". Oton piti alun alkaen muuttaa veljelleni, mutta siellä tuli ongelmia talon vanhemman cockeri muori-Millan kanssa, niinpä se Otto sitten tuli meille. Ei kylläkään jäädäkseen, mutta hyvinpä se Otto edelleen täällä koirajengissä asustelee=)

Otto on jo pentulaatikko ajasta saakka ollut minun suosikkini Oton pentueessa. Kävin ahkerasti pentuja katsomassa, kun ne olivat pieniä. Toki Tiinalla tulin useamman kerran sanoneeksi, että on helppo käydä katsomassa pikkuisia, kun ei todellakaan ollut mikään cockerin hankinta mielessä. Olihan meillä itsellä kotona Jaden miltei saman ikäiset pennut, joista oli yksi tytöistä jäämässä kotiin..

Jaden tyttönen Hertta onkin ehdottomasti Oton paras kaveri! Nämä kaksi ovat yhdessä varsin vikkelä ja terrierimäinen parivaljakko. Yhdessä Otto ja Hertta jaksaisivat riehua vaikka koko päivän putkeen. Ja molemmat nauttii suunnattomasti toistensa läsnäolosta:) Ehkä se juuri on tuo saman ikäisyys, 3viikon ikäero taitaa vain nuorukaisilla olla:)

Otto on alusta saakka ollut aivan erilainen luonteeltaan, kuin velipoikansa Onni. Otto on hyvin vallaton ja vauhdikas touhupoju, mutta samalla myös rauhallinen. Otto miettii aina ensin, ennenkuin tekee. Toisin kuin veljensä, Onni ryysää aina tehden ja hyvä jos se koskaa ehtii sekuntia pitempään miettimään mitä touhuilee:) Jos Otto olisi ihminen, se olisi joku filosofi jonka pitää miettiä AINA todella tarkkaan kaiken toiminnan hyödyt ja haitat ja vaihtoehdot toimimiseen joka tilanteessa.

Otto on luonteeltaan  melko pehmeä ja maailman kiltein koira (jos ei ota mukaan Oton himoa syödä seiniä ja jalkalistoja). Todellinen sylikoira myös. Otto olisi aina tulossa syliin ja mielellään se aina olisi vielä kaiken lisäksi selällään.. Kaatumataudiksi joskus sen selällään oloa sanottiin, kun Otto on aina selällään oleilemassa. Myös trimmatessa ja todellakaan ei ole helppoa trimmata cockeria joka väkisinkin selällään makoilee;)
Otto on hyvin leimautunut omaan laumaansa, ja nauttii olla ihmisten kanssa tekemisisä. Toisista koirista Otto ei oikein välitä (siis ei todellakaan ole edes kiinnostunut ja jos joku muu kiinnostuu Otosta, otto lähtee pois paikalta), onhan sillä Hertta sitä varten jos haluaa riehua:))) Ja Sumo ja Onni hoitaa hyvin iso-veljen roolia, joten mitäs sen pikkusen tarvitsisi enää tämän lisäksi tehdäkään.  Epävarmuus tulee Otosta esille, kun ilman isoveikkaa joutuu liikenteeseen. Silloin pitää kovin haukkua kaikki lähelle tulevat vieraat koirat ja mieluiten vielä sen hihnan jatkeen selän takaa haukkua, sieltä se on turvallisinta...

Oton kanssa ei olla oikeastaan mitään sen kummemmin treenattu. Koti tokoilua lähinnä. Otto inhoaa näyttelyjuttuja totaalisesti. Näyttely koulutuksessa kävin pari kuukautta Oton kanssa, jotta olisin saanut sen innostumaan asiasta, mutta ei. Otto ei vaan ole mikään näyttelystara. Se ei siitä hommasta oikein tykkää, mutta aika ajoin me kyllä näyttelyissä käydään. Otto on toki vain kerran vasta käynyt näytelmässä, mutta varmasti tulee muutamia käyntejä lisää iän myötä.

Otto käväsi vihdoin ja viimein kesällä 2008 taipumuskokeissakin ollen silloin 3-v. Ottohan on omannut hyvät taipumukset jo aiemminkin ja kokeisiin meno jäi vain sen takia, ettei Otto uskaltautunut kunnolla aiemmin uimaan. Vasta syksyn 2007 lopuilla tuo koira alkoi hoksaamaan uimisen taidon ja kesällä 2008 tuosta pojasta kuoriutui varsin hyvä uimari =) Ja sitten vain suunnattiin taippareihin ja kertaheitolla kera loisto arvostelun taipparit läpäistiin! Otto suorastaan juoksi taipparit läpi. Hieno suoritus, etenkin jäljestys tuntui olevan Oton mieleen. Liekö sitä harrastusta vielä jatkaisimme...