Eripainos: Kärhökerho – Klematisklubben 1 / 2003, ss. 6-8.
Pistiäisen
munia alppikärhön versolla.
Kärhöjen lehtiä popsivat
pistiäiset jo Suomessa
Teksti: Timo Löfgren, kuvat
Esa Kalska [1] ja Eva Sandstedt [2]
Ruotsin puutarhaharrastajien kiusana
on ollut jo lähes parinkymmenen vuoden ajan sahapistiäinen, jonka toukat syövät
kärhöjen lehtiä. Laji on nimeltään Eurhadinoceraea ventralis
(Rhadinoceraea v.). Niitä esiintyy usein niin sankoin joukoin, että kärhöt saattavat
lyhyessä ajassa menettää kaikki lehtensä. Nyt on ensimmäiset havainnot
raportoitu jo Suomestakin. Laji tulee täälläkin todennäköisesti nopeasti
yleistymään. Pienikukkaisia kärhöjä kasvattavan on lähivuosina syytä olla
valppaana, jottei tämän tuhohyönteisen esiinmarssi pääsisi muodostumaan liian
rajuksi.
Uusi
laji Suomessa
Hyönteisasiantuntijoiden mukaan
lajia ei ole maassamme tavattu aikaisemmin. Sen vuoksi se on vielä ilman
suomalaista nimeäkin. Kärhönlehtisahapistiäinen, kärhönlehtipistiäinen,
kärhölehtiäinen, kärhösahiainen, tai ehkä jotain muuta? Lähiaikoina
selvinnee, minkä nimen laji saa. Veli Vikberg[3]
on tarkistanut mitä hyönteiskäsikirjat tietävät pistiäisestä: "Eurhadinoceraea-suvun selitti E. Enslin vuonna 1920. Sitä ennen laji
kulki Rhadinoceraea suvussa. Eurhadinoceraea ventralis (Panzer,
1799) syö Clematis rectan ja C. vitalban lehtiä. Luontainen levinneisyys
on melko eteläinen: Itävalta, Italia, Unkari, Portugal, Ranska, Romania,
Venäjä (euroopanpuoleinen osa, Siperia), Keski-Aasia ja Saksa (Brandenburg –
Berlin ja Baijeri). Saksassa se on luokiteltu: "vom Aussterben
bedroht". Tämä levinneisyys mainitaan kolmessa käsikirjaksi
luokiteltavassa teoksessa, joista tuoreimmat ovat |
vuosilta 1998 ja 1999." Sukupuuttoon kuolemisen uhka lienee
Saksastakin jo väistynyt, koska pistiäinen on ehtinyt tihutöihin myös
sikäläisissä puutarhoissa. Kaunis
hyönteinen, ahne toukka
Aikuinen pistiäinen on
väriltään oranssinkeltaista takaruumista lu- |
kuunottamatta kokonaan musta
(ks. kuva kansilehdellä). Mittaa sillä on n. 7-8 mm, siivet ja tuntosarvet mukaanluettuna
n. 13 mm. Naaras hakeutuu kärhölle
yleensä touko-kesäkuussa ja laskee munansa vuosikasvainten varsiin ja lehtiruoteihin.
Kuoriuduttuaan toukat aloittavat syömisen munintapaikois- |
|
Aikuinen pistiäinen
on siivet mukaanlukien n. 1 cm:n mittainen. Toukat ruokailevat
ensin lehtien alapinnoilla, jolloin niitä tuskin muusta havaitsee kuin
lehtiin ilmestyvistä rei'istä. Kuvat: © 2002 Esa Kalska |
||
|
sa, joihin muodostuu selvästi
näkyviä nystyröitä. Sieltä vaaleanvihreät toukat jatkavat syömistä ensin lehtien
alapinnoilla tekemällä niihin pieniä reikiä. Pian ne siirtyvät lehtien ulkoreunoille
ja ahmivat lehdet lopulta niin, että vain ruodit ja karkeimmat lehtisuonet
jäävät jäljelle. Myös kukat kelpaavat niille. Saavutettuaan täyden mitan, n.
2 cm, toukat hakeutuvat maahan koteloitumaan. Kotelot talvehtivat. Vuodessa kehittyy tavallisesti
yksi sukupolvi, joskus harvemmin osalla populaatiota myös toinen sukupolvi.
Hyönteisten lentoaika on ruotsalaisten tietojen mukaan tavallisesti touko-kesäkuu.
H.-J.Severin seurasi hyönteistä
puutarhassaan Saksassa v. 1996, ja totesi aikuisia pistiäisiä tuona kylmänä
kesänä esiintyneen yhtäjaksoisesti toukokuun puolivälistä heinäkuun
puoliväliin, ja viimeisiä toukkia löytyi vielä koko elokuun ajan. Pienikukkaiset
kärhöt maistuvimpia Erityisesti hyönteinen pitää
pienikukkaisista kärhöistä. Hyönteiskirjallisuus mainitsee pensaskärhön ja
saksankärhön olevan pistiäisten luontaista ruokaa. Puutarhoissa niille ovat
edellisten ohella erityisesti maistuneet kiinankärhön ja alppikärhön sekä
niiden lähisukuisten lajien ja puutarhalajikkeiden lehdet. Isokukkaiset
kärhöt ovat joitain poikkeuksia lukuun ottamatta selvinneet vähin vaurioin. Vaikkeivät toukat vanhempia kasveja
tapakaan, niin runsaimmin munia sisältäneet kasvin osat saattavat kuivettua
tai ainakin jäädä kituliaiksi, ja luonnollisesti myös lehtien menettäminen
haittaa kasvua. Kaikkein suurimmat vahingot syntyvät, jos toukat pääsevät
kylvölavoihin nuorten taimien kimppuun. Silloin tuho voi olla parissa
kolmessa päivässä täydellinen. |
Tältä näytti Esa Kalskan kiinankärhön varsi alkukesällä 2002. |
Suomalaisia
havaintoja
Ensimmäinen kirjallinen tieto pistiäisten
saapumisesta maahamme lienee ollut lyhyt maininta eräässä viime kesän Puutarha
ja Kauppa-lehden numerossa. Sen mukaan pistiäiset olivat syöneet lehdet
kärhöstä Tampereella. Kyseinen kärhö kasvoi Esa Kalskan pihalla. Uutisen julkaisemisen jälkeen toukkia
esiintyi useissa muissakin kärhöissä. Saimme Esalta lähempiä tietoja: "Otusta tapasimme jo edellisenä kesänä, siis
v. 2001, Ylöjärvellä Tampereen kupeessa kärhökasvustoissa toukkina, joita
nypimme pois, kun havaitsimme niiden syövän kasvit lehdettömiksi. Tosin emme
silloin vielä tienneet minkä toukista oli kysymys. Asia kuitenkin selvisi
tänä keväänä, kun löysin versoista kyhmyjä, jotka aiheuttivat ainakin kiinankärhön
(C. tangutica) versojen täydellisen
kippuroitumisen. Leikkasin kasvuston aikaisin keväällä muusta syystä maata
myöten ja totesin uusien tuoreiden versojen kasvavan kuhmuraisina ja
mutkitellen luonnottomasti. Havaitsin noita keltakirjavia pistiäisiä
lentelemässä kasvustojen lähellä. Hälytyskellot alkoivat soida päässäni. Otin
yhteyttä Irmeli Markkulaan, joka
pyysi näytettä. Lähetin hänelle lisäksi otuksen kuvia. Siitä sitten alkoi
tuholainen selvitä. Löysin myöhemmin kesällä myös Tampereen puolelta kasvustoja
puutarhoista, joissa kyseinen otus oli syönyt versot lehdettömiksi. Pistiäisiä esiintyi erityisesti C. tanguticassa, C alpinassa ja C. sibiricassa.
Niitä löytyi jonkin verran myöskin 'Princess Diana'-kärhöstä, jonka mukana
oletan sen meille tulleen, sillä se esiintyi juuri tässä kasvissa kesällä
2001." Pistiäisiä havaittiin myös Pietarsaaressa Mika Kytölän kärhöissä.
Etelä-Pohjanmaalla on luultavasti samoja pistiäistoukkia tavattu kesällä
2001. Yhdessä tapauksessa kyseessä oli vanha siperiankärhö, josta toukat saatiin
häädetyksi Malasinilla. Muualtakin eteläisestä Suomesta on raportoitu pari
havaintoa. – P.S.: Anna Wahlbergilta 3.2.-03 saapuneen viestin mukaan näitä
toukkia on tavattu Ilmajoella jo 5 vuoden ajan. |
Torjuntakeinoja
Hyvä ennalta ehkäisevä torjuntakeino on suosia
pikkulintuja pihallaan. Severin havaitsi tiaisten, punarintojen ja kerttujen
poimivan suuret määrät toukkia jälkikasvunsa ruoaksi. Ruotsalaisten tietojen
mukaan sinitiainen on tässä suhteessa tehokkain. Aamuisin tai iltaisin hyönteinen voi olla niin
hidasliikkeinen, että niitä on mahdollista poimia pois käsin. Alkukesällä on syytä tarkkailla pienikukkaisia
kärhöjään tavallista huolellisemmin. Nystyräiset, munia sisältävät versot on
syytä leikata heti pois ja hävittää polttamalla. Pahoin saastuneen kärhön voi
joutua leikkaamaan jokseenkin alas asti. Jo kuoriutumaan ehtineet toukat voi poimia käsin.
Jos niitä on paljon, ne voi karistella alas esimerkiksi kuitukankaalle
toistuvasti pariinkin kertaan päivässä. Tappaminen tapahtuu siististi esimerkiksi
tiputtamalla ne vesiämpäriin, johon on pantu muutama pisara astianpesuainetta.
Niin kauan kun toukat ovat pieniä tai rajoitetulla
alueella, hävittämisessä saattaa joku pyretriinipitoinen hyönteissumute olla
|
tehokas. Sitä ei kuitenkaan suositella
käytettäväksi kukkien auettua, koska se vaikuttaa myös pölyttäjähyönteisiin. Ruotsin puutarha-aiheisilla keskustelupalstoilla
eräs keskustelijoista kertoo, että hänen pihallaan ei pistiäisiä esiinny
niillä alppikärhöillä, jotka kiipeilevät männyillä, mutta muut kalutaan paljaiksi.
Voisikohan kekomuurahaisilla olla osuutta tähän asiaan? Eräs toinen
keskustelija on löytänyt omalta kärhöltään joitain pieniä mustia petoluteita,
jotka ovat käyneet toukkien kimppuun ja imeneet niiden nesteitä. Luonnolla on
siis omat torjuntakeinonsa. Ennenkuin tulokashyönteiselle kehittyy puutarhassa
riittävä kanta luonnollisia vihollisia, niitä voi koettaa järjestää
keinotekoisesti. Vieraillessani Ruotsin kärhöseuran SClS:n kokouksessa marraskuussa
2002 Sixten Widbergin kertoi kokeilleensa
pistiäistä vastaan sukkulamatoja, nematodeja, ilmeisen hyvällä menestyksellä.
Weibulls-firma[4]
markkinoi siellä näitä luonnossakin tavattavia Steinernema carpocapsae-lajin eliöitä mm. nurmikon ja
rhododendronin juuria kalvavien toukkien torjumiseksi. Keväällä maan
lämmettyä tuotetta levitetään kannulla kosteaan maahan kasteluveteen sekoitettuna.
Sukkulamadot hakeutuvat hyönteistoukkiin, jotka kuolevat muutamassa päivässä.
Noin kymmenen päivän kuluttua on seuraava sukkulamatosukupolvi valmiina etsimään
uusia uhreja. Irmeli
Markkula
MTT:stä vahvistaa, että Steinernema
carpocapsae-nematodia on myös meillä myynnissä. Kokeilunhaluisille kerrottakoon,
että myynnissä on lisäksi Heterorhabditis-nimistä
sukkulamatoa. |
Jos epäilee pistiäisiä todennäköisesti jo olevan
koteloituneena maassa, voi tälle paikalle levittää harson tai muovikalvon
kuoriutuvien hyönteisten estämiseksi ja mahdollisesti kiinni saamiseksi. Pistiäisten invaasiota odoteltaessa on syytä pitää
huolta sinitiaisista tarjoamalla niille syötävää. Uudet pesäpöntötkin on hyvä
ripustaa nyt ennen kevätkiireiden alkamista. Kirjallisuutta
1.
Petterson, Maj-Lis (SLU Info/Växter, Ulltuna):
Den glupska klematisbladstekeln. Clematis V (1993):1, 6-7 2.
Lindmark, Jan: Ohyra på klematis.
Trädgårdsamatören 1995:1, ss. 30, 35. Julkaistu myös lehdessä Clematis VIII
(1996):1, 6-7. 3.
Severin, Hans-Joachim: Kahlfrab an Clematis durch Blattwespen. Deutsche Baumschule (1997):2,
256-257. 4.
Puutarha-aiheiset Internet-keskustelupalstat Suomessa ja Ruotsissa.
Täysikasvuinen toukka. |
|
Kun
nyt osaamme näitä pistiäisiä etsiä, niitä varmasti rupeaa löytymään entistä
enemmän. Toivon raportteja esiintymispaikoista ja -ajoista sekä
isäntäkasveista! |
