KEVÄTTÄ KOHTI

Kärhöt ruukkuihin                                                                    2009-03-25

 

Hyvä kärhökerholainen, hyvä lukija!

 

Talvi alkaa olla takana ja aurinko lämmittää jo mukavasti. Tästä talvesta tuli sitten edellisen vastakohta, eli pakkasta, pysyvä lumipeite ja maa roudassa ihan etelässäkin. Näyttää siltä, että kevät tulee normaalin aikaan. Tässä vaiheessa odotamme kevättä, kesää ja kukkia. Yleensä kevät lähtee liikkeelle kylvöksillä ja istuttamalla muutamia ruukkuja. Kärhöjen ystävä voi mainiosti tehdä samoin ja kasvattaa kevään ensimmäiset kärhökukat sisätiloissa, lasikuistilla taikka lasitetulla parvekkeella. Sopiva kärhö on esim. jokin patens-ryhmän lajike, joka kukkii aikaisin. Näitä sanotaan nykyään loistokärhöiksi.

Tällainen kasvi on kiva seurattava, sillä se kehittyy nopeasti lepotilasta vihreäksi ja lopulta kukkivaksi. Näin saamme helposti komeita ja isoja kärhökukkia jo toukokuussa.

Istutusastiaksi kannattaa ottaa riittävän iso astia jotta vesitasapainon ylläpitäminen on helppoa. Kärhöt kasvattavat myös nopeasti juuristoa ja sitä varten on hyvä olla iso ruukku. Yleensä suosittelen vähintään 15 litraa yhtä tainta kohti.

 

Patens-ryhmän kärhöt ’Silver Moon’ (ylinnä)

 ja ’Frau Mikiko’

 

Muistan hyvin kun ensimmäisellä kerralla kokeilin ruukussa kasvattamista ja totesin, että kukat olivat juuri niin isoja kuin kirjoissa sanottiin niiden olevan: 15 – 16 cm halkaisijaltaan. Nykyään olen nähnyt ja saanut jopa 22 – 23 cm halkaisijaltaan olevia kukkia. Kukkien koko on lajikeominaisuus. Yleensä taimien ensimmäiset kukat ovat ne suurimmat. Mitä enemmän kukkia, sitä pienempiä ne yleensä ovat.

Mielenkiintoisia patens-lajikkeita ruukkukasvatukseen ovat esimerkiksi ´Asao´, omenakukkamainen iso, ´Dawn´ , todellinen aamunkoitto, ´Frau Mikiko´, sininen Lady Japanista, ´Fujimusume´, sinisateen vastine, ´Huldine´, puhtaanvalkoinen, ´Ivan Olsson´, sinivalkoinen ruotsalainen, ´Kacper´, mahtavan iso luumunsinipunainen, ´Kiri te Kanawa´, kerrottukukkainen sininen, Kumpulan Kaunotar (’Etoile de Malicorne’), raidallinen kaunotar, ´Luther Burbank´, iso sininen, ´Matka Ursula Ledochowska´, valkokukkainen äiti, ´Miss

 

Bateman´, runsas valkoinen, ´Mrs Cholmondeley´, sinisen hetken vaaleansininen, ´Multi  Blue´, sininen, ´Omoshiro´, hempeä japanilainen, ´Parasol´, kevään iloa, ´Proteus´, kerrottu keväällä, ´Rüütel´, Viron punainen, ´Silver Moon´, hopeinen kuutamo, ´Snow Queen´, valkoinen kuningatar, ´The Bride´, valkoinen morsian, ´The President´, sininen klassikko, ´Toki´, valkoinen Japanista, ´Valge Daam´, iso vaalea, ´Vyvyan Pennell´, iso kerrottu sinipurppura, ´Yvette Houry´, omanlaisensa vaaleanlila. 

Tämän vuoden kärhöluetteloni käsittää 232 lajia ja lajiketta. Siitä löytyy monta oikein sopivaa lajiketta ruukkuviljelyynkin. Kokeile kesän pidentämistä ruukkukärhöillä!

Ruukussa kasvattaminen tarjoaa kärhöntaimille tasaiset ja hallitut olosuhteet. Veden, lämpötilan ja lannoituksen pystymme järjestämään parhain päin. Hyvissä olosuhteissa taimet kehittyvät nopeasti ja hyvin.

Teksti ja kuvat: Börje Fri

 

Clematis ’The First Lady’, Patens-ryhmä

 

 

Takaisin sivulle Kärhökerho