Kärhökerho – Klematisklubben 1/2007 (13.2.2007), s. 14:
Vesa Koivu:
|
Kovin monille kiinnostaville kärhöille luvataan menestystä I- II-vyöhykkeellä. Silti niitä tekee mieli kokeilla, vaikka asummekin täällä Kuhmoisissa, III-vyöhykkeellä. Kun olen istuttanut kärhöjä, olen istuttanut ne syvään ja toivonut, että ne sillä tavalla paremmin talvehtisivat. No, talvehtimisen suhteen en ole huomannut mitään vaikeuksia, mutta ”kesihtiminen” on ollut vähän sitä sun tätä. Yritykset kastella kärhöjä ovat olleet yhtä epäonnistumisten sarjaa. Sinne syvälle en ole saanut vettä millään ilveellä. Sitten tuli vielä ajatus istuttaa kärhöjä talon eteläseinustalle, mikä on paahteinen ja kuiva paikka. Päätin asentaa altakastelujärjestelmän Eteläseinustalla kasvaa muutamaa sorttia ruusuja ('Minette', 'Praire Dawn', 'May Queen') ja niiden alla maanpeitekasveja. Poistin perennat, trimmasin ruusujen juurakkoja ja kaivoin ruusujen edustalle 30-40 cm syvän ojan. Kallistin ojan pohjan lievästi viettäväksi, että vesi virtaisi siinä kyllä, mutta hitaasti. Tarkistin asian laskemaalla ojaan vettä puutarhaletkulla. Kun olin tyytyväinen, lapi-
|
oin ojan pohjalle ehkä 5 cm kerroksen hiekkaa. Sen päälle asensin sitten juurimatolla vuoratun salaojaputken. Sellaista saa ostaa kaupasta valmiina. Salaojaputken alapään taitoin tiukasti kaksinkerroin ja sidoin, että se ei pääse aukenemaan. Yläpään nostin ojan pohjalta maan pinnalle ja laiton sen päähän seulaverkosta ritilän, että karikkeet tai mitkään pienet eläimet eivät pääsisi putkeen. Tuollaisen muovisen salaojaputken hautaaminen maahan on vähän hankalaa. Joka kerta kun putken päälle heittää lapiollisen hiekkaa, putki ponnahtaa ylös. Lukitsin putken tilapäisesti paikoilleen tiiliskivien avulla ja pyysin, että puoliso auttaisi painamalla putkea haravalla ne kriittiset hetket. Peitin putken jotakuinkin 5 cm hiekkakerroksella ja sen jälkeen lapioin mullat takaisin paikoilleen. Tiiliskivet poimin talteen, ennen kuin ne hautautuivat kokonaan. Tiivistin mullan paikoilleen, istutin uudet kärhöt ('Albina Plena', 'Valge Daam', 'Little Nell', 'Jaqueline de Pree' ym.) ruusujen lomaan ja panin maanpeitekasvit takaisin paikoilleen. Kasteluputken pään peitin vielä ylösalaisin käännetyn ruukun alle. Ja systeemi oli valmis. Nyt pääsen kastelemaan niin |
C. ’Albina Plena’
ruusut kuin kärhötkin alta päin. Putki on pituudeltaan noin seitsemän metriä ja halkaisijaltaan 6 cm. Lasken vettä noin sormen paksuisesta puutarhaletkusta pari tuntia, ja vesivarasto ei koskaan tulvi. Sitä mukaa kuin lasken letkusta vettä, se imeytyy salaojaputkesta ympäröivään hiekkaan ja sieltä multaan. Kasteluväli on ollut noin neljä viikkoa. Hyvin näyttää toimivan, ja ennen kaikkea: vesi ja aika eivät mene hukkaan. Voihan olla, että vedenkulutus vielä kasvaa, kun kärhöt kasvavat täyteen mittaansa. Kuvat kirjoittajan. |
|
Juurimatolla päällystettyä salaojaputkea saa valmiina kaupasta.
Kasteluputken ojaa vaaitetaan → |
|
|