|
Lion Blend Collies
|
|
LION BLEND:
|
PaimennusPaimentaminen on collien perinteistä työtä, johon rotua on vuosisatojen saatossa kehitetty. Sittemmin collien merkitys paimenkoirana on vähentynyt, jopa lopahtanut muiden rotujen hoidellessa paremmin paimenen hommia. Collieiden kanssa harrastetaan toki paljon muuta, kuten pk-lajeja, tokoa ja agilitya, vaikka pääosa hoitaakin lähinnä seurakoiran virkaa. Haluaisin kuitenkin nähdä collien pystyvän paimentamiseen edelleen. Vaikka lajin täysipainoiseen harrastamiseen ei ole mahdollisuutta, toivoin kasvateistani löytyvän paimennusvaistoa ja -halua. Sen vuoksi lähdettiin porukalla tarkistamaan asiaa Piikkiöläisen lammastilan pelloille syyskuussa 2007. Mukana oli Aida -äiti lapsineen (L. B. Crab Apple, Double Scotch (Viski), Double Ace (Roope) ja Double Apple (Sissi)). Lisäksi paikalla oli joukko muita collieita, joista suurin osa osoitti hyviä taipumuksia paimennukseen. Äiti näytti mallia. Aida lähti reippaasti lauman perään, ja kuljetti sitä hyvin haluttuun suuntaan. Hetkeksi meinasi usko loppua, sekä Aidalta että lampailta mutta pienen neuvottelun jälkeen homma jatkui taas vauhdikkaasti.
Seuraavaksi kehiin astuivat pojat: Roope seurasi äitinsä tassunjälkiä osoittaen ilmiömäistä paimennuskykyä. Harjoittelemalla Roopesta voisi tulla oiva paimenkoira.
Viski-veli oli melkein yhtä hyvin juonessa mukana, tosin lampaiden jätösten haistelu ja maistelu meinasi välillä viedä voiton itse päätehtävästä. Vauhtia kuitenkin riitti toisinaan liikaakin Viskin päästessä itsenäisesti hommiin.
Hännänhuippuna laitumelle pääsi Sissi-sisko Se ihmetteli lampaita ja lampaat ihmettelivät sitä, välillä aivan silmästä silmään. Liikkeelle Sissi ei laumaa sillä kertaa saanut.
|
|
|
Nukarin Lomamökit & Lion Blend Colliet © 2006 |