|
Renkaat | Sähköt | Korit | Auton säätö | Muuta | Sanasto | Linkit | ||
|
Akut
Akut ovat nykyään erittäin suuri investointi, joten niiden käyttöön ja ylläpitoon kannatta panostaa runsaasti. Oikeaoppisella käytöllä ja ylläpidolla akkujen ikää pystytään pidentämää erittäinkin merkittävästi. Akun saa täysin pilalle jopa yhdellä virheellisellä latauksella, joten mistään paasaamisesta ei voida puhua. Lisäksi jokaisella akkutyypillä (NiCd ja NiMh) ja merkillä on omat erityispiirteensä, joten ne kannattaa opiskella huolella, jos akuista haluaa esim. kisatilanteessa saada kaiken mahdollisen potentiaalin käytettyä. Tässä ei kuitenkaan paneuduta juurikaan näihin viimeisten pisaroiden puristamisiin, vaan keskitytään yleisohjeisiin ja eri tyyppien käsittelyyn. Tulevaisuuden akkutyypit (esim. Lion ja LiPo) jätetään ainakin vielä käsittelemättä, koska näitä ei ole vielä juurikaan autokäytössä. Molemmilla kennotyypeillä NiMh ja NiCd on omat hyvät ja huonot puolensa. NiMh-kennoissa tehotiheys on teoriassa kaksinkertainen NiCd-kennoihin nähden, mutta käytännössä liikutaan noin 1,5 kertaisessa kapasiteetissa. NiMh-kennot ovat yleistyneet myös sen takia, että niissä ei esiinny NiCd-kennoille tyypillistä muisti-ilmiötä. NiMh-kennot menettävät kuitenkin kapasiteettia ajan myötä, mutta tämä ei tapahdu läheskään yhtä nopeasti kuin NiCd-kennoilla. Ladatessa NiCd-kennoa, kennon täyttyminen havaitaan helposti esim. nopeasta jopa 0,2 V jännitteen putoamisesta, joten latauslaitteen suunnittelu on melkoisen helppoa. NiMh-kennoilla tämä jännitepudotus on huomattavasti maltillisempaa ja hitaampaa, joten latauslaitteiden rakentaminen ei olekaan enää niin helppoa. Molemmat kennotyypit alkavat kuitenkin selvästi lämpenemään kennon täytyttyä, joten molemmille kennotyypeille voidaan tehdä helposti lämpökatkaisuun perustuvia latauslaitteita. Lämpötilamittauksessa on kuitenkin paljon häiriötekijöitä, joka heikentää kyseisen menetelmän luotettavuutta. NiCd-kennon elinikä liikkuu 600 ja 900 latauksen välillä kun taas NiMh-kennolla se on 300 ja 400 latauksen välillä. Tästä huolimatta NiMh-kennot maksavat yleisesti huomattavasti NiCd akkuja enemmän. Lisäksi talviautoilijoille merkittävä ero on se, että NiCd-kenno on huomattavasti kestävämpi pakkaselle kuin NiMh-kenno.
NiMh-akun katkaisujännite oli siis huomattavasti pienempi kuin NiCd-akulla. Tämän takia NiMh-akkua ei koskaan saa ladata laturilla tai latausohjelmalla, joka on tarkoitettu NiCd-akuille. NiCd-akun katkaisujännite voi olla NiMh-akulle kohtalokkaan suuri. Ainakin se vahingoittaa NiMh-akkua pysyvästi. NiCd-akkuja voi puolestaan ladata huoletta NiMh-akuille tarkoitetulla laturilla tai latausohjelmalla. NiCd-akut eivät vahingoitu tästä, mutta kaikkea akun kapasiteettia ei kuitenkaan tällä tavalla saada käyttöön. Eli järkevintä olisi käyttää oikeata laturia tai latausohjelmaa. Jos lataturissa on säädettävä katkaisujännite, niin sopiva ja turvallinen arvo NiCd-akuille on 10 mV kennoa kohti (60 mV kuuden kennon akulla) ja NiMh-akuille 4mV kennoa kohti (24 mv kuuden kennon akulla). Joillakin kennoilla voidaan käyttää suurempiakin arvoja, mutta tämä on selvitettävä kennokohtaisesti. Joissakin NiCd-akuille tarkoitetuissa latureissa on pulssi- yms. latausmoodeja. Nämä voivat olla ihan hyviä NiCd-akuille, mutta NiMh-akkujen tapauksessa niitä ei saa käyttää. NiMh-akut tykkäävät vain lineaarisesta latauksesta. Molemmat akkutyypit alkavat lämmetä hyvin nopeasti täytyttyään, joten molemmille akkutyypeille voi käyttää samaa lämpökatkaisulla varustettua laturia. Akku on täynnä, kun sen lämpötila ylittää 42 astetta. Akkuja ladatessa kannattaa vielä huomioida latausvirta. Liian suuri virta vain käristää akkua sen latautumatta nopeammin. Eli akku ottaa vastaan vain tietyn määrän virtaa ja loppu käytetään akun lämmittämiseen. Turvallinen latausvirta nykyisille autokäyttöön tarkoitetuille kennoille on maksimissaan 4,0 A. NiCd-kennot kestävät tyypillisesti hieman suurempia virtoja kuin NiMh-kennot. Akun päästäminen liian kuumaksi on akulle erittäin haitallista. Akku voi ylikuumeta mm. tinatessa akkua kasaan, väärillä välityksillä autossa ja väärin lataamalla. Lataaminen käsiteltiinkin jo edelle, eli ei saa ladata liian pitkään tai liian suurella virralla. Jos ajoajat ovat lyhyitä, auto kiihtyy hitaasti ja moottori ei koskaan saavuta maksimikierroksia, niin auto on melkoisen varmasti välitetty väärin. Tällöin myöskin akku on "käristymässä". Vaihtamalla pinioni selvästi pienempään tai isoratas selvästi suurempaan, auto alkaa kulkemaan paremmin ja akkukin säästyy. Myöskin juotettaessa kennoja voidaan niihin aiheuttaa pysyviä vaurioita. Eli kennoja juotettaessa kolvi ei saa olla akun navassa kiinni muutamia sekunteja pitempään. Tämä on aivan riittävä aika jos välineet ovat kunnossa. Varsinkin NiCd-akut on purettava käytön jälkeen huolellisesti muisti-ilmiön takia. Eli jos NiCd-akku ladataan toistuvasti purkamatta sitä kunnolla, se menettää huomattavan osan kapasiteetistaan hyvinkin nopeasti. Eli NiCd-akku on käytännössä purettava jokaisen käyttökerran jälkeen huolellisesti tyhjäksi. Akku on tyhjä, kun jokaisen kennon jännite on alle 0,9 V (5,4 V kuuden kennon akulla). NiMh-akut eivät ole läheskään niin kriittisiä purkamisen suhteen kuin NiCd-akut. Niissä ei ole siis sitä muisti-ilmiötä. Akkupakettien eri kennot pyrkivät kuitenkin menemään ajanmittaan eri synkroonin. Eli yhdessä kennossa voi varaustaso olla aivan toinen kuin jossain muussa kennossa. Tämä tarkoittaa ladatessa sitä, että yksi kenno voi olla latautunut huomattavasti aikaisemmin kuin muut kennot. Kun latauksen keskeyttäminen tapahtuu koko akun mukaan, niin tämä yksi kenno voi olla jo reilusti ylilatautunut (tuhoaa kennoa). Purettaessa NiMh-akkua voi käydä päinvastoin, eli yksi kenno voi olla purkautunut huomattavasti muita kennoja aikaisemmin. Eli purettaessa akkua ja tarkkailtaessa koko akun varaustilaa, tämä yksi kenno voi jo olla purkautunut alle 0 V (napaisuus on vaihtunut). NiMh-kenno voi tuhoutua jo yhdestäkin tällaisesta 0 V alituksesta. NiCd-kenno ei ota tällaisesta syväpurusta samalla tavalla nokkiinsa kuin NiMh-kenno. NiCd-akun syväpurku on kuitenkin mielellään suoritettava melko hitaasti. Eli akun huolellinen purkaminen suoritetaan seuraavan ohjaan mukaisesti. Jos laturissa on purkuominaisuus, niin sitä kannattaa käyttää, koska laturi tarkkailee yleensä akun jännitettä ja katkaisee latauksen ajoissa. Jos tällaisessa laturissa on säädettävä purkuvirta, niin arvoksi kannattaa laittaa sellainen, millä akku purettaisiin normaalissa käytössäänkin. Purkamiseen voidaan käyttää myös 12 V hehkulamppua tai useampia lamppuja rinnan kytkettyinä. Mitä enemmän lamppuja on rinnan, sitä suurempi on myöskin purkuvirta. Tässä purussa täytyy kuitenkin olla tarkkana, koska hehkulamput imevät akuista vaikka viimeisetkin mehut pois. Eli purku on katkaistava manuaalisesti kun lamput alkavat selvästi himmentyä tai yleismittarilla mitattaessa katkaisujännite tulee vastaan. Jos käytössä ei ole edes lamppua, niin purun voi suorittaa myös autolla, jolla ajetaan kunnes vauhti alkaa selvästi hiipumaan. Ajoa ei kuitenkaan saa jatkaa niin kauan, että auto ei enää kulje ollenkaan. Tämän akkupaketin purun jälkeen akku pitäisi siis vielä laittaa erillispurkulaitteeseen, jotta eri kennojen jännitteet saadaan tasattua. Erillispurkulaite purkaa jokaista kennoa täysin itsenäisesti ja katkaisee kennon purun, kun sen jännite alittaa katkaisujännitteen (esim. 0,7 V). NiCd-akun voi myös syväpurkaa esim. 47 Ohm 9 W vastuksella niin tyhjäksi kuin se vain menee, jolloin kennojen jännite-erotkin tasaantuu. NiMh- ja NiCd-akut purkautuvat pitkän säilytyksen aikana merkittävästikin, joten ennen tällaista säilytystä on hyvä suorittaa muutamia toimanpiteitä vaikka tämä ei olekaan kummallekaan akkutyypille haitallista. NiCd-akut kannattaa syväpurkaa esim. 47 Ohm 9 W vastuksella tai sen voi jättää akkuun kiinni. NiMh-akkuun puolestaan kannattaa ladata 20-30% kapasiteetistaan viikon parin säilytyksen varalle ja täyteen pidempiä säilytyksiä varten. Varsinkin NiMh-akku kärsii säilytyksen jälkeisestä syväpurkautumisestaan selvänä latteutena muutamien lataus-purku.kierrosten ajan. Säiltyksen jälkeen NiMh-akut puretaan ja ladataan käyttöä varten. Akun on kuitenkin jäähdyttävä kunnolla ennen latausta. NiCd-akut voi vain ladata täyteen. NiCd- ja NiMh-akuissa on vielä yksi ero. NiCd-akku ei tykkää siitä, että sitä ladataan usesita kertoja päivässä, vaikka se olisikin jäähtynyt kokonaan. Eli NiCd-akkuja kannattaa ladata vain kerran päivässä. NiMh-akut puolestaa tykkäävät siitä, että niitä käytetään jopa useita kertoja päivässä. Eli NiMh-akku on vetreämpi, jos sitä käytetään useasti päivässä. Akun on kuitenkin jäähdyttävä kunnolla käyttökertojen välillä. Ennen akkupaketin kokoamista kannattaa varmistaa, että käytettävissä on tarvittavat välineet. Itse akkukennojen lisäksi tarvitaan tehokas vähintään 50 W kolvi isolla litteällä kärjellä, hyvälaatuista tinaa, juoksutetta, liittimet, juotossillat. Lisäksi hyvä olisi olla akkujen kasausteline, joista mielestäni ehdoton huippu on Deans:in valmistama. Aluksi kannattaa puhdistaa ja jopa karhentaa kennojen navat hienolla hiekka paperilla parhaan mahdollisen tarttuvuuden takaamiseksi. Tarttuvuutta parannetaan vielä laittamalla juoksutetta kennon napaan. Tämän jälkeen kennot laitetaan rinnakkain esim. kasausteliineeseen (olen joskus käyttänyt ihan teippiäkin) siten, että vierekkäin on aina kennojen vastakkaiset navat. Eli ensinmäisen kennon miinusnavan vieressä on seuraavan kennon plusnapa jne. Nyt otetaan esiin täysin lämmennyt kolvi ja sulatetaan jonkun verran tinaa jokaiseen napaan. Kolvi ei saisi olla navassa kuin korkeintaan muutman sekunnin muuten kenno voi vioittua. Tämä on kuitenkin ihan riittävä aika jos kolvi on kunnollinen. Myös juotossiltojen molemmat kosketuspinnat tinataan valmiiksi. Ensinmäiseksi ensinmäisen kennon miinusnapa ja toisen kennon plusnapa yhditetään juotossillalla. Eli juotossilta laitetaan näiden napojen väliin ja painetaan juotossilta napaan kiinni kolvilla. Tinaa ei enää tässä vaiheessa tarvitse käyttää, koska navassa ja juotossillassahan on jo valmiiksi tinaa. Vastaavasti yhdistetään kennot viisi ja kuusi sekä kennot kolme ja neljä, jos ei olla kokoamassa satula akkua. Tällöin kennot kolme ja neljä yhditetään juotossillan asemasta sopivan pituisella johdolla, jonka päät on myöskin esitinattu. Nyt on aika kääntää akun kasausteline tai kennot siinä kasaustelineessä ympäri ja jatkaa toiselta puolelta. Tuttuun tapaan yhdistetään kennojen kaksi ja kolme sekä kennojen neljä ja viisi navat niillä juotossilloilla. Nyt on jäljellä enää itse liittimien juottaminen vapaisiin kennojen napoihin. Itse juottaminen suoritetaan aivan samalla tavalla kuin juotosillat.
Erillispurkulaitteen rakentaminen Tarvitset
purkulaitteeseen ainakin seuraavaa: Oikeastaan koko laitteen idea on se, että diodi ja vastus laitetaan sarjaan jokaisen yksittäisen kennon yli. Diodin tehtävä kytkennässä on keskeyttää purku, kun sen kynnysjännite tulee vastaan. Eli jokainen kenno purkautuu oleellisesti samaan jännitteeseen, koska jokainen diodi päästää oman kennonsa purkautumaan juuri tuohon kynnysjännitteeseen asti. Aluksi purkulaite purkaa jokaista kennoa noin 1,5 A virralla, joka luonnollisestikin putoaa lähestyttäessä kynnysjännitettä. Asiallisesti melkein tyhjäksi purettu akku tasauspurkautuu tällä laitteella muutamia tunteja. Purku on päättynyt kun esim. yleismittarilla mittaamalla jokaisen kennon jännite on hyvin lähellä toisiaan. Ainoa merkittävä asia kytkennässä on se, että diodi tulee laitettua kytkentään oikein päin. Oheisissa kuvissa on kytkentä esitetty kaaviokuvana ja "luonnollisen" näköisenä. Itse kytkentä on siis hyvin yksinkertainen, mutta hieman tekemistä on sen sijaan itse kehikossa. Kehikon runkona kannattaa käyttää esim. jäykkää reiitettyä piirilevyä, johon komponenetit on helppo juottaa kiinni. Sitten pitäisi vielä keksiä akkukontaktit. Niiden tulisi olla säädettäviä tai joustavia. Itse olen rakentanut kontaktit yhden ison patterikotelon jousista, jotka on juotettu kiinni piirilevyyn pystyyn pultattuihin pultteihin (kuvassa). Toisessa tekeleessä juotin pystyyn pultattujen pulttien päähän mutterit, joihin laitoin toiset pultit. Molemmat on osoittautuneet hyviksi ratkaisuiksi. Kehikon alle kannattaa myöskin asentaa tarpeeksi korkeat kumitassot, jotta komponentit eivät makaa pöydällä. Nyt luonnollisestikin tulee mieleen, että eikö sitä ole helpompiakin tapoja tietää kennojen olevan purkautuneita. Vastaus on luonnollisestikin myönteinen. Jokaiselle kennolle oman LED:in lisääminen on melkoisen monimutkaista, mutta viidelläkin pärjätään. Tällä ei päästä luonnollisestikaan aivan täydelliseen lopputulokseen, mutta on siitä apua. Punaisen LED:in kynnysjännite on 1,6 V ja yhden kennon jännite on purkautuneena noin 0,8 V. Jopa sattui sopivasti - kytkemällä LED (tietenkin oikeinpäin) aina kahden kennon yli, päästään kynnysjännitteeseen. Näin LED ilmaisee, onko kahden kennon yli suurempi jännite kuin 1,6 V. Toinen kennoista voi siis edelleenkin olla purkautuvassa tilassa. Lisäksi LED:it kertoo purun alussa, onko kaikki kennot kytketty oikein. Eli jos joku LED ei pala, niin toinen sen viereisistä kennoista ei ole kunnolla kiinni purkulaitteessa. Luonnollisestikin LED:in eteen pitäisi lisätä tässäkin kytkennässä etuvastus (noin 39 Ohm), koska kahden kennon jännite hiemankaan ladattuna on 2,4 V. Toisaalta etuvastus himmentää LED:iä, joten sen informaatioarvo lähellä katkaisu jännitettä hämärtyy. Itsellä ei ole ollut etuvastuksia ja LED:it on pelannut ihan hyvin. LED:it kannattaa kuitenkin valita niin, että ne kestävät hieman suurempia jännitteitä ja virtoja. Alla on vielä havainnollinen kuva LED:ien kytkennästä.
Automaattikatkaisulla varustetun purkulaitteen rakentaminen Tämän purkulaitteen rakentaminen on melkoisen yksinkertaista. Koko purkulaite perustuu yhteen tavalliseen 30 A ja 12 V releeseen, jota löytää käytännössä jokaisesta autotarvikeliikkeestä. Lisäksi tarvitaan sähköjohtoa, yksi painokytkin, tavallinen vastus ja kuormaksi esim. tavallinen auton H4 polttimo. Myös muita lamppuja tai tehovastuksia voidaan käyttää. Lisäksi hyvä on olla olemassa kotelo purkulaitteelle ja liittimet purettavaa akkua varten. Työ aloitetaan juottamalla releen 30-jalasta johto kuorman plus-napaan. Jalkojen numerot ovat standardisoitu ja löytyy merkittynä jokaisesta releestä. Jos kuormana on lamppu tai vastus navalla ei ole merkitystä. Releen 86-jalka yhdistetään vastaavasti kuorman miinus-napaan. Samasta 86-jalasta juotetaan toinen johto akun miinus-navan liittimelle. Akun plus-navan liittimelle menevä johto juotetaan puolestaan kiinni 87-jalkaan. Jalkojen 87 ja 85 välille juotetaan painokytkin. Kytkin on sellainen, että se ei jää päälle, koska muuten koko laitteen idea ei toimi. Eli kytkimellä annetaan releelle vain alkusysäys, joka imee releen kiinni. Rele on kiinni niin kauan kunnes akun varaus laskee niin alas, ettei releen kelan vetovoima riitä enää pitämään relettä kiinni. Viimeiseksi releen jalat 30 ja 85 yhdistetään hyppylangalla.
Seuraava tehtävä on releen avaaminen. 12 V releet eivät suostu sulkeutumaan vielä tavallisen kuusikennoisen RC-akun jännitteellä. Releen sisältä etsitään jousi. Tämä jousi voi olla varsinainen kierrejousi tai metalliliuska. Jos jousi on kierrejousi, niin sitä venytetään hyvin varovasti, jotta rele ottaisi kiinni jo pienemmillä jännitteellä ja jousi ei olisi kuitenkaan liian löysä. Seuraavaksi kokeillaan. Otetaan esim. puolitäysi akku ja kytketään se kiinni. Nappia painetaan, ja toivotaan että rele ottaisi kiinni ja jäisi päälle. Jos näin ei ole, niin jousta on venytettävä lisää ja kokeilu uusittava. Jos releen sisältä löytyy tälläinen liuskamallinen jousi, niin kannattaa olla iloinen. Tällaisen virittäminen on hieman helpompi tehtävä. Liuskan niskaa ohennetaan Dremelillä. Vähän väliä kokeillaan, jääkö rele kiinni napin painamisen jälkeen ja onko katkaisujännite hyvä. Vähän kerrallaan jousen niskaa ohentamalla päästään sopivaan katkaisujännitteeseen tai sen alle. Jos sopiva katkaisujännite osuu aivan kohdalle, niin seuraavan kohdan vastusta ei edes tarvitse käyttää. Jousen niskaa joudutaan ohentaan joskus jopa vain noin 2 mm levyiseksi ennen, kuin sopiva katkaisujännite alkaa löytymään. Luonnollisesti on muistettava, että jännitemittaukset tehdään purun aikana akun ollessa kuormitettu. Kuormittamattoman akun jännitteellä ei käytännössä tehdä mitään. Eli jännitemittari kannattaa kytkeä akun napoihin purun ajaksi, jolloin mittaria tarkasti seuraamalla saadaan katkaisujännite selville. Katkaisujännite on siis purun katkaisua edeltävä jännitelukema.
Kun rele on saatu ottamaan kiinni ja ollaan päästy katkaisujännitteeseen tai sen alle, niin aloitetaan katkaisujännitteen metsästäminen jalkojen 30 ja 85 väliin kytkettävällä vastuksella, joka tulee hyppylangan tilalle. Kyseisellä vastuksella pystytään kasvattamaan katkaisujännitteen arvoa. Mitä pienempi kyseinen vastus on, sitä pienemmällä jännitteellä akun purkaminen loppuu. Tämän vastuksen laskemiseen on olemassa tietenkin oikein kaavakin, mutta melkeinpä helpommalla pääsee ihan kokeilemalla. Helpointa on tietenkin, jos vastuksena käytetään säätövastusta, jolloin tätä säätämällä katkaisujännite saadaan sopivaksi. Tätä voi käyttää myös myöhemminkin katkaisujännitteen valitsemisessa. Kaava on kuitenkin alla, jos joku haluaa laskea sen mukaan sopivaa vastusta: R=Rk(Vk/Vi)-Rk R = Vastuksen arvo
Kaavasta voidaan huomata, että Vi on oltava pienempi kuin Vk. Tämä toteutuu käytännössä aina, mutta jos näin ei ole, niin edellä mainittua releen jousta on venytettävä tai kavennettava vielä vähän. Lisäksi kaavasta voi päätellä sen, että laitetta on kokeiltava ennen vastuksen laskemista, jotta saadaan selville Vi. Lisäksi on mitattava releen kelan vastus. Sopiva vastuksen arvo on kuitenkin yleensä joitain kymmeniä ohmeja, mutta se selviää joko laskemalla tai kokeilemalla. Säätövastus on siitä kiva, että sillä voidaan aluksi laittaa reilu vastuksen arvo, jota pienennetään kunnes sopiva arvo löytyy. Säätövastuksen sijaan voi käyttää myös useampiasentoista valintakytkintä, jolloin jokaisen kytkimen asennon kohdalla on eriarvoinen vastus. Kun vastuksen arvokin ollaan saatu selvitettyä, ja se on juotettu paikoilleen, niin laite kannattaa koteloida. Alla olevassa kuvassa on oma versioni laitteesta. Kyseisessä purkulaitteessa kuormana on käytetty tavallista H4-polttimoa, josta sekä lähivalo- että kaukovalopiiri on käytössä. Tällöin purkuvirta on mielestäni ihan riittävä. Akun jäänyt lataus purkautuu muutamassa minuutissa. Jos tämä ei ole mielestäsi riittävä, niin lamppuja voi juottaa rinnan useampiakin. Kannattaa kuitenkin sen verran laskea, ettei releen virrankesto ylity. Purkulaitteessa on myös säätövastus, jolla voidaan säätää haluttu katkaisujännite. Olen merkinnyt koteloon säätövastuksen asennot useille eri katkaisujännitteille. Kyseinen säätövastus ja merkinnät eivät valitettavasti näy kuvassa.
Hankkiessasi uutta laturia, on huomioon otettavia tekijöitä melko runsaasti. Aluksi latauslaitteet voidaan jakaa kolmeen pääryhmään. Näistä yksinkertaisin ja jo käytännössä väistynyttä tekniikkaa edustaa kellolaturit. Näissä akkuun syötetään valittua tai ennalta asetettua virtaa ja jännitettä kunnes munakellon tapainen kello katkaisee latauksen. Tässä tapauksessa on melkoisesti riskitekijöitä akun ylilatautumiselle, joten tämä tyyppi ei ole mitenkään suositeltava. Toinen jo osittain tekniikkana väistynyt laturityyppi on lämpökatkaisuun ja kapasiteettiin perustuvat latauslaitteet. Tämä on vain osittain väistyvää tekniikkaa, koska paremman luokan latureissa on tämäkin ominaisuus katkaisuvaihtoehtona, mutta pelkästään tähän perustuvia latureita ei taida olla enää markkinoilla. Tässä tyypissä akun lataamisen katkaiseminen suoritetaan tietyn lämpötilan tai kapasiteetin ylittyessä. Kolmas ja yleisesti nykyään käytössä oleva laturityyppi on Delta Peak -laturit. Tässä laturityypissä latauksen katkaisu hoidetaan seuraamalla akun jännitettä latauksen aikana. NiCd- ja NiMh-akuilla akun tullessa täyteen akun jännite alkaa laskemaan. NiCd-akuilla tämä tapahtuu melkoisen nopeasti ja NiMh-akuilla hieman rauhallisemmin. Kun jännite on laskenut ennalta säädetyn arvon verran huippuarvostaan akku on täyteen ladattu. Nykyään latureiden hinnat lähtevät liikkeelle muutamista kymmenistä euroista ja päätyvät useisiin satoihin euroihin. Tämän takia on hyvä perehtyä hieman tarkemmin latureiden ominaisuuksiin ennen hankintaa. Kellolatureiden ja Delta Peak -latureiden hinnat lähtevät samoista luvuista, joten ehdottomasti valinta kannattaa kuitenkin kohdistaa Delta Peak -laturiin. Tämän takia seuraavassa perehdytään vain näihin Delta Peak -laturehin. Jännitelähde Latureita on oikeastaan kahta eri tyyppiä. Toinen käyttää jännitelähteenä 12 V virtalähdettä ja toinen tavallista verkkovirtaa. Lisäksi jotkut laturit kykenevät käyttämään molempia virtalähteitä. Tämä on monellekin tärkeä valintakriteeri. Jos autolla ajetaan yleisesti esim. parkkipaikoilla, hiekkamontuilla ja muualla verkkovirran ulottumattomissa, tällainen 12 V laturi on aivan ehdoton valinta, koska jännitelähteenä voidaan käyttää täyskokoisen auton akkua tai mukana raahattavaa muuta 12 V akkua. Toisaalta tällaistakin laturia voidaan käyttää verkkovirralla, kunhan hommataan riittävän tehokas muuntaja laturin lisäksi. Muuntajan tulee pystyä syöttämään jatkuvasti useiden ampeerien virtaa, joten hankinta ei välttämättä ole aivan halpa. Toisena vaihtoehtona oli verkkovirralla toimivat laturit. Nämä ovat tietenkin parhaimmillaan silloin kun verkkovirtaa on yleisesti saatavilla paikoissa, joissa käydään ajamassa. Lisäksi laturin lisäksi ei tarvitse tällöin hankkia mitään erillistä muuntajaa. Haittapuolena tällaisessa laturissa on kuitenkin se, että eri maissa on käytössä erilaisia jännitteitä ja seinäpistokkeita, jolloin ulkomaille lähdettäessä joudutaan hankkimaan adaptereita muuntajia jne. Akun kennojen määrä Laturit ovat suunniteltu lataamaan vain akkuja, joissa on tietty määrä kennoja. Jos tällaisella laturilla yritetään ladata akkua, jossa on enemmän tai vähemmän kennoja kuin laturi kykenee hallitsemaan, lataus ei onnistu kunnolla tai ollenkaan. Eli laturia valittaessa on kiinnitettävä huomiota, millaisille akuille laturia ollaan ostamassa. Latausvirta Halvemmissa latureissa latausvirta on asetettu johonkin tiettyyn arvoon. Hieman kalliimmissa latureissa latausvirran määrää voidaan säätää. Varsinkin RC-autojen ajoakkuja varteen hankittavissa latureissa latausvirran tulee olla säädettävissä useisiin ampereeihin asti (esim. 4-5 A). Alle 3 A latausvirtaan ei kannata tyytyä ajoakkujen tapauksessa. Jos taas laturia halutaan käyttää esim. vastaanotin- tai lähetin akkujenlataamiseen latausvirta tulee olla säädettävissä pienempiinkin arvoihin (esim. 0,5-1 A). Delta Peak -jännite Tulikin jo mainittua, että NiCd- ja NiMh-akut käyttäytyvät hieman eritavalla täytyttyään. NiMh-akun katkaisujännite on huomattavasti pienempi kuin NiCd-akuilla. Tämän takia laturin tulisi olla käytettävälle akkutyypille yhteensopiva. Yleensä latureissa on ennakolta asetetut arvot NiCd- ja NiMh-akuille tai arvo on muuten säädettävissä. Lisäksi kennotyypeilläkin on eroa, joten vapaasti säädettävästä katkaisujännitteestä on hyötyä haluttaessa ottaa akuista kaikki potentiaali irti. Akun kapasiteetti Tällä tarkoitetaan maksimia MAh-määrää, jonka laturi pystyy ongelmitta akkuun lataamaan. Delta Peak:in kohdalla tällä ei ole juurikaan merkitystä. Tämä raja voi tulla oikeastaan vastaan vain käytettäessä kapasiteettikatkaisua paremmissa latureissa, joidenka säätövara loppuu juuri tähän rajaan. Ajastin Tämä ominaisuus mahdollistaa akun lataamisen aloittamisen myöhemmin tietyn ajan kuluttua tai tiettyyn kellonaikaan. Tätä ei kannata kuitenkaan mitenkään sekoittaa kellolaturin tyyppiseen aikakatkaisuun. Tämän ominaisuuden avulla akut saadaan esim. valmistumaan latauksesta sopivasti juuri ennen kilpailun seuraavaa erää, vaikka itse ei ole pystynytkään olemaan paikalla akun latauksen aloitushetkellä. Eri lataustavat Laturista voi myös löytyä useampaa eri lataustapaa, jotka sopivat eriakkutyypeille ja eri tarkoituksiin. Näistä yleisin on lineaarinen lataus, jossa akkuun ladataan tasaisesti valittua latausvirtaa, kunnes lataus katkaistaan jännitteen aloitettua putoamisen. Tämä lataustapa sopii sekä NiCd-akuille että NiMh-akuille. Flex- latauksessa latausvirtaa pidetään myöskin vakiona, mutta aina tietyin välein lataus keskeytetään ja akkua puretaan hieman. Tätä lataustapaa käytetään yleisesti NiCd-akuille, mutta NiMh-akut eivät tykkää tästä tavasta. Erityisesti tämä lataustapa on hyvä silloin, kun halutaan elvyttää vanhoja NiCd-akkuja. Ylläpitolataus, eli Trickle -lataus lataa akkua hyvin pienellä latausvirralla ja mitään katkaisutapaa ei ole käytössä. Tämä latausvirta on yleensä joitakin kymmeniä milliampeereita. Jotkut laturit siirtyvät tähän tapaan varsinaisen latauksen päätyttyä. Jälleen tätä tapaa ei kannata käyttää NiMh-akkujen tapauksessa, mutta NiCd-akut tykkäävät tästä. Osittaislatauksessa akkua ladataan nimensä mukaisesti vai osittain. Tarkoituksena ei siis ole ladata akkua täyteen, vaan akkua ladataan vain jonkun aikaa. Tällä pystytään välttämään esim. akun pitkäaikaisen varastoimisen käyttämättömänä aiheuttama akun tyhjeneminen. Lisäksi olemassa on lukematon määrä muita lataustapoja. Purkuvirta Jotkut laturit pystyvät lataamisen lisäksi myös purkamaan akkua. Huippuluokan latureissa purkuvirta voi olla jopa 20-40 ampeeria, jolloin purkaminen on hyvinkin tehokasta ja vastaa jo akun purkamista ajamalla. Jos erillisiä purkulaitteita ei ole käytössä, niin pienistäkin purkuvirroista on hyötyä, koska niitä voidaan käyttää purettaessa akuista loppuja virtoja ennen latausta. Akkujen syklaus Monissa purkamiseen kykenevissä paremman luokan latureissa on syklausmahdollisuus. Tässä tavassa akkuja puretaan ja ladataan ennalta asetettujen arvojen puitteissa. Tällä pyritään herättämään akut esim. pitkän varastoinnin jälkeen tai selvittämään akun kuntoa purettaessa ja ladattaessa saatavien arvojen perusteella. Säädettäviä arvoja on mm. syklauskertojen määrä, latauksen katkaisujännite, purun katkaisujännite ja odotusajat purun ja latauksen välissä. Virhetilanteista toipuminen On melkoisen hyödyllistä, jos laturilla on kyky toipua virhetilanteista. Esim. laturissa voi olla suojat johtojen väärin kytkemisen varalta, jolloin akku tai laturi ei vahingoitu tällaisessa tilanteessa. Hyödyllinen on myöskin ominaisuus, että laturi pystyy jatkamaan automaattisesti latausta automaattisesti jonkun asteisen sähkökatkoksen tai jännitteen putoamisen jälkeen. Laturissa voi olla myös varoitukset tilanteelle, jossa akun jännite nousee liian suureksi, jännitelähteen jännite laskee liian pieneksi, laturin lämpötilan nousee liian suureksi. Yleensä näissä tilanteissa lataus keskeytetään. Muut ominaisuudet Monestikaan valintakriteereissä etupäässä ei ole laturin fyysiset ominaisuudet. Lisäksi latureiden painossa, koossa, äänessä jne. ei ole edes merkittävää eroa. Käyttöliittymällä on kuitenkin suurempi merkitys. Halvemman luokan latureissa kaikki säädöt suoritetaan paria valitsinta tai nappia käyttämällä. Paremmissa latureissa tämä ei kuitenkaan riitä, vaan latureissa on LCD-näytöt, valikot ja painikkeet. Tällaisessa tapauksessa alkaakin jo arvostamaan hyvää ja loogista käyttöliittymää ja helposti luettavaa taustavalaistua näyttöä. Lisäksi jotkut arvostavat sitä, että laturissa on muistit useammalle eri profiilille, jolloin akun vaihtuessa tarvitsee useamman arvon säätämisen sijaan vaihtaa vain muistista toinen profiili esiin.
|
||
| Copyright © Ari-Pekka Liljeroos | ||
