Kultainennoutaja uros

Juno-Juhekin Alex

lonkat B/B
kyynärät 0/0
silmät terveet (tutkittu 21.10.2006)
Syntynyt 9.4.2005
Emä Nightdream Madam Medusa
Isä Hiekkakankaan Go-Go Gabriel
Väri Kulta
Kasvattaja Nummiola Jussi, Haukipudas (www)
Omistaja Lehtosalo Sirkku, Rovaniemi

Lenni oli monen vuoden haave, kultaisestanoutajasta kun puhutaan. Haave kuitenkin toteutui vuonna 2005. Äitini kanssa yhdessä katseltiin pentueita, ja oikein mukava yhdistelmä löytyi. Kasvattaja Jussilla oli sillä hetkellä kaksi pentuetta, josta sitten valitsimme mieluisimman, juuri tämän kyseisen yhdistelmän.

Äitini Sirkku ja kasvattaja olivat olleet tiiviisti yhteydessä ennen pentujen syntymää. Niin koitti 9. päivä huhtikuuta, jolloin kauan odottamamme pienet prinsessat ja prinssi syntyi, aivan, Lenni siis ainoana uroksena pentueessaan. Juuri tähän yhdistelmään oli paljon uros varauksia, enemmän kuin mitä oli annettavana, tietenkin. Juteltuamme kasvattajan kanssa, hän vihdoin lupasi tämän pienen ja söpön kultsu-uroksen äidilleni. Voi sitä riemua!

Sitten alkoi tuskainen 7 viikon odotus. Nimiä mietittiin, ja nimi päätettiinkin jo, "Leevi" siitä tulisi ehdottomasti! Monet kuvat Lennistä sisaruksineen saatiin sähköpostiin ja niitä ihastellessa odotimme milloin pääsisimme pentusia katsomaan. Äitini Sirkku ja hänen avopuolisonsa Esa lähtivät katsomaan pentuja, niiden ollessa 4 viikon ikäisiä. Lennin emä oli ollut ihan innoissaan kun joku oli tullut sitä ja sen hienoa katrasta katsomaan! Sitten täytyi vielä palata Rovaniemelle ilman pentua ja odotella toiset kolme viikkoa.


Kesä 2009 Lenni (4 vuotta) & vesinoutotreenit

Vihdoin se 7 viikkoa oli täynnä!! Äitini Sirkku ja avopuolisonsa Esa lähtivät hakemaan "Leeviä", mutta kuinkas kävikään... Kasvattajan luona täyteltiin sopimukset ja juteltiin, kunnes oli aika lähteä pentu kainalossa kotia kohti. Ennen kuin auton nokka kääntyi kohti Rovaniemeä, äitini kasvattajan kanssa katseli pentua ja tuumasi että "ei tämä pentu kyllä näytä Leeviltä ollenkaan", niinpä sitten mietittiin hetki, kunnes tuli enemmän kuin loistava ehdotus "Lenni!", niinpä siis Lennistä tuli Lenni, vai pitäisikö sanoa että Leevistä tuli Lenni.

Lenni sopeutui todella hyvin uuteen kotiinsa, ja rakasti jo pienestä pitäen omaa sänkyään (koiran peti) kovasti, mikä sillä vieläkin on, mutta vähän isompana versiona. Äitini Sirkku tuumasi Lennin asetuttua taloon, että Lennistä tulee kotikoira, jonka kanssa lenkkeillään ja leikitään paljon. Ja ennen kaikkea onhan se mukava kaveri ja perheenjäsen, mutta.. kuinka tälle meidän "kotikoiralle" kävikään. Äitini kävi tutustumassa muutamiin koiranäyttelyihin, ja Lennihän oli jo ensimmäisissä mukana tutustumassa
alle 7kk:n ikäisenä ja vielä nuorempana kävi myös parit match showt, eihän siihen enempää tarvittu kun siitä se innostus sitten lähti. Ensimmäinen näyttely olikin jo pentuluokassa Kajaanin suuressa kansainvälisessä koiranäyttelyssä hieman alle 9kk:n ikäisenä. Arkitottelevaisuudessa ollaan käyty jo nuoresta asti ja tuohon käyttöpuoleenkin ollaan tutustuttu, ja sitä jatkamme vastaisuudessakin.

Lenni on luonteeltaan erittäin ystävällinen, avoin, iloinen ja lempeä hännänheiluttaja, josta toisaalta löytyy myös paljon virtaa. Tulee toimeen kaikkien koirien sekä ihmisten kanssa. Rakastaa olla huomion keskipisteenä ja on kaikin puolin aivan uskomattoman ihana luonteinen koira!

- Riikka -

 

Lenni 7 viikkoisena

 

Lenni 15 kuukauden iässä

Tuloksia

Rovaniemi kv 20.6.2010 AVO ERI3 Mjaerum Eivind, Norja

Tornio KV 9.8.2008
AVO EH2 Lehkonen Harri, Suomi

Rovaniemi KV 21.6.2008
AVO ERI2 Ligita Zake, Latvia

Kemi 8.6.3008
AVO EH3 Markku Santamäki

Pello 22.7.2007
AVO H Kurt Nilsson, Ruotsi

Ii 26.5.2007 AVO H Raija Tammelin, Suomi

Kemi 25.11.2006 NUO EH3 Santämäki Markku, Suomi

Keminmaa 22.7.2006 JUN ERI4 Göran Bodegård, Ruotsi

Rovaniemi 24.6.2006 JUN H Annukka Paloheimo, Suomi

Virpiniemi GR:n erikoisnäyttely 3.6.2006 JUN H Marianne Holm-Hansen, Tanska

Rovaniemi 27.5.2006 JUN ERI3 Santamäki Markku, Suomi

Oulu 14.5.2006 JUN H Ritva Raita, Suomi

Kajaani kv 7.1.2006 PEN ei sijoitusta Tino Pehar, Kroatia

 

Lennin sukutaulu
 

isä
Hiekkakankaan Go-Go Gabriel
Int, Fin Ch, V-00
Dream Max Drop Zone
Chribas Cannoball Caddy
Sandusky Kiss And Tell
V-98
Waterloo's Waltzing Matilda
Waterloo's Birkliano
Waterloo's Tennessee Waltz
emä
Nightdream Madam Medusa

(jalostustietojärjestelmässä)
Juno-Juhekin Morrison Fin Ch
Dream Max New Kid In Town
Juno-Juhekin West Wind
Nightdream Cat Balloo POL&SOPOTSG-93
Shanlimore Fabian
Waterloo's Chrystal At Nightdream