|
Veneskosken kesäteatterissa esitetään
27.6.-11.7.2008
Maiju Lassilan näytelmä
Mimmi Paavaliina
Maiju Lassila - kirjallisuuden historiamme
salaperäinen nero
Mm. Maiju Lassila, Irmari Rantamala, Antin Liisa olivat Algot Untolan alun
perin Algoth Tietäväisen salanimiä. Hän oli ehkä maamme salaperäisin
kirjailija, jonka omakin elämänhistoria on vailla vertaa. Hän jäi
12-vuotiaana isättömäksi, joutui 15- vuotiaana rengiksi, opiskeli
itsekseen, karkasi 18-vuotiaana ja valmistui Sortavalan
opettajaseminaarista. Parin opettajavuoden jälkeen hän muutti Pietariin,
jossa vietti todellista seikkailijanelämää. Hän oli menossa vihille
venäläisen kreivittären kanssa, mutta karkasi omista häistään takaisin
Suomeen. Suomessa hän toimi lehtimiehenä mm. Porissa ja v 1918
kansalaissodan myrskyissä hänet tuomittiin kuolemaan.
Maiju Lassila oli kiitelty kansan kuvaaja, jonka tunnetuin teos lienee
Tulitikkuja lainaamassa (1910).
Mimmi Paavaliina – yksinhuoltajan komedia
Mimmi Paavaliina on Maiju Lassilan tuotannon helmi, jota on esitetty
kuitenkin harvoin kesäteatterissa. Mimmi Paavaliinan teema on samanlainen
kuin Kiven Nummisuutareissa: testamentti. Kapineen talossa on
aikamiespoika Nysse ja hänellä rippikouluikäinen serkkutyttö Nellu.
Täti-vainaja on kirjoittanut testamentin siten, että kumpi serkuksista
ensimmäisenä menee naimisiin saa perinnön. Kyläläiset alkavat naittaa
aikamiespoika Nysseä Mimmi Paavaliinalle, naimattomalle yksinhuoltajalle,
joka ei kuitenkaan ole käynyt rippikoulua. Tästä asetelmasta kehittyy
komedia, jonka loppu on joko onnellinen tai onneton, riippuu miltä
suunnalta asiaa katsotaan. Mikään ei kuitenkaan mene niin kuin on
suunniteltu.
Mimmi Paavaliina on loistava komedia siitä, millä keinoin yksinhuoltajan
oli mahdollista selvitä 1900-luvun alun yhteiskunnassa. Mimmi Paavaliina
luotsaa perheensä tarvittaessa vaikka läpi harmaan kiven, kekseliäästi ja
valittamatta.
Näytelmän ohjaa vahva teatterin ammattilainen Jorma Markkula
Tampereelta, joka tunnetaan monista TV- ja elokuvarooleistaan.
Esityspaikkana luonnonkaunis Veneskosken
kesäteatteri
Veneskosken kesäteatteri tarjoaa upeat puitteet
näytelmälle, sijaitseehan teatteri rauhallisessa maalaismaisemassa
mahtavan kosken partaalla Karvianjoen rannalla.
Veneskosken kesäteatteriin on helppo tulla. Se on valtatie 23:n
välittömässä läheisyydessä noin 10 km Kankaanpäästä Porin suuntaan.
Tunnelmallisessa
teatterissa on tilaa 800 katsojalle, hyvä äänentoisto ja hyvät palvelut.

Ohjaus: Jorma Markkula
Tuotanto: Veneskosken kyläyhdistys ry
Esitysajat:
pe 27.6. klo 19 ensi-ilta
su 29.6. klo 15
ti 1.7. klo 19
ke 2.7. klo 19
to 3.7. klo 19
pe 4.7. klo 22 yönäytös
su 6.7. klo 15 ja 19
ti 8.7. klo 19
ke 9.7. klo 19
to 10.7. klo 19
pe
11.7. klo 19 huom. viimeinen esitys
Takaisin Jorma
Markkula-sivulle
|