IHMISKÄSITYS, ARVOT JA KASVATUS FRANKLIN JA BÖSCHEMEYERIN LOGOTERAPIOISSA

Kasvatustieteen väitöskirja, joka tarkastettiin Oulun yliopiston Kajaanin opettajankoulutusyksikössä 18.6.2004. Tutkimus on saatavissa tekijältä osoitteesta lauri.pykalainen@pp.inet.fi .

VÄITÖSTILAISUUDEN ALOITUSLUENTO

Wieniläinen psykiatri Viktor E. Frankl, juutalainen, joka syntyi 1905 ja kuoli 1997, ehti kokea lähes koko viime vuosisadan yhteiskunnalliset, henkiset ja aineelliset mullistukset. Hän myös näki, että vaikka aineellinen hyvinvointi on viime vuosikymmeninä yleensä parantunut, on ihmisten henkinen huonovointisuus lisääntynyt voimakkaasti. Yksinäisyydestä on tullut entistä suurempi ongelma, ihmisten suhteet toisiin ihmisiin vähenevät, ihmiset tuntevat itsensä tarpeettomiksi ja turhautuneiksi, ihmiset pitkästyvät, elämästä tuntuu puuttuvan tarkoitus. Frankl puhuu tällöin eksistentiaalisesta tyhjiöstä (olemassaoloa koskevasta tyhjiöstä) tai eksistentiaalisesta turhaumasta. Eksistentiaalisen tyhjiön tunnusmerkeiksi hän nimeää voimakkaan väliaikaisuuden tunnun, alistumisen kohtalon kuljetettavaksi, kollektiivisen ajattelun ja fanatismin. Nämä piirteet näkyvät erittäin hyvin myös nykyaikana. Yhtenä tärkeänä syynä tämän turhauman syntymiseen Frankl pitää nykyaikaisia ja tieteissä yleisiä ihmiskäsityksiä, joiden mukaan ihminen ei ole muuta kuin esim. tietokone, satunnainen ainekasauma, yhteiskunnallisten olosuhteiden tuote jne., joissa ihmisen henkisyydellä ja hengellä ei ole mitään sijaa. Yhtenä esimerkkinä voidaan mainita Francis Crickin, Nobel-palkinnon saaneen tiedemiehen käsitys siitä, mitä ihmisinä olemme: "Sinä, sinun ilosi ja surusi, sinun muistosi ja saavutuksesi, tunteesi persoonallisesta identiteetistä ja vapaasta tahdosta eivät ole tosiasiassa mitään muuta kuin laaja kimppu hermosolujen käyttäytymistä ja yhdistyneitä molekyylejä. - - Jokainen meistä on vain suuri neuronien käyttäytymisen kimppu."

Tällaisia reduktionistisia ihmiskäsityksiä vastaan Frankl taisteli. Hän korostaa ihmisen henkistä ulottuvuutta fyysisen ja psyykkisen ulottuvuuden lisäksi. Hän havainnollistaa asiaa vertauksella: Lentokone voi liikkua lentokentän pinnalla ja kuljettaa ihmisiä kuten auto, siirtyä paikasta toiseen, mutta lentokone siitä tulee vasta sitten, kun se kohoaa ilmaan, sen varsinaiseen ulottuvuuteen. Samoin ihminen voi elää psykofyysisellä tasolla, mutta ihminen hänestä tulee vasta sitten, kun hän nousee henkiseen ulottuvuuteensa. Ihminen elää kolmessa ulottuvuudessa: psyykkisessä, fyysisessä ja henkisessä. Sitä voidaan havainnollistaa kolmiulotteisen koordinaatiston avulla. Siinä fyysisyys ja psyykkisyys muodostavat vaakasuoran tason. Henkisyys muodostaa pystysuoran ulottuvuuden. Vasta kun ihminen nousee tasolta korkeuteen, hän toteuttaa varsinaista ihmisyyttään. Frankl puhuu logoterapiasta korkeuspsykologiana. Perinteinen psykoanalyysihan on tunnetusti syvyyspsykologiaa. Toisena eksistentiaalisen turhauman syynä Frankl pitää traditioiden häviämistä. Kumpikin syy tarjoaa kasvatukselle haasteen.

Turhautumista ja ihmiskäsityksen vääristymistä vastaan hän kehitti psykoterapia- ja ajattelusuunnan, logoterapian. Kreikankielinen sana ’logos’ merkitsee ’tarkoitusta’, ’mieltä’, ’järkeä’, ’oppia’ ja ’sanaa’. Logoterapiaa ei pidä sekoittaa logopediaan, joka on puhehäiriöiden korjaamiseen tarkoitettu tieteenala. Franklin työskentelyn lähtökohtana on kysymys, miten ihmistä voidaan auttaa tarkoituksen löytämisessä pakottamatta häntä hyväksymään terapeutin maailmankatsomukselliset ajatukset. Jo 1930-luvulla ja osin 20-luvullakin hän kiteytti keskeiset ajatuksensa kirjalliseen muotoon. Varsinainen kiirastuli ja testi tuli hänelle kuitenkin toisessa maailmansodassa, jossa hän joutui olemaan kolme vuotta (vuosina 1942–45) natsien keskitysleirissä. Hän itse selviytyi hengissä näistä leireistä, mutta hänen äitinsä, isänsä, vaimonsa ja veljensä kuolivat niissä. Vankeutensa aikana hän joutui jatkuvasti pohtimaan kysymystä, mikä sai ihmiset pysymään hengissä järjenvaloaan menettämättä keskitysleirinkin olosuhteissa ja miksi toiset vangeista selviytyivät paremmin kuin toiset. Kokemustensa perusteella hän ymmärsi, että ihminen voi löytää elämänsä tarkoituksen vaikeissakin olosuhteissa. Hän itse löysi kärsimyksilleen tarkoituksen ennen kaikkea ajattelemalla vaimoaan ja keskustelemalla mielessään tämän kanssa, kirjoittamalla öisin uudelleen vartijan aikaisemmin tuhoamaa käsikirjoitusta Olemisen tarkoitus-teokseensa sekä auttaessaan muita vankeja säilyttämään elämänhalunsa. Hän huomasi, että vangilla, jolla oli tehtävä eli "todellista toimintaa", selvisi vankeudesta paremmin kuin toverinsa. Hän myös huomasi, että ne vangit, jotka odottivat kovasti jotakin vankeuden jälkeistä tapahtumaa, esimerkiksi rakkaittensa kohtaamista, selvisivät paremmin kuin sellaiset vangit, joilla ei omasta mielestään ollut mitään mitä odottaa. Keskitysleirillä Franklille vahvistuivat hänen logoterapiansa keskeiset korostukset eli elämän tarkoituksen löytämisen tärkeys ja ihmisen luovuttamaton, perimmäinen valinnanvapaus kaikissa olosuhteissa: vapaus valita omat reaktionsa, oma suhtautumisensa olosuhteisiin. Tämä ihmisen vapaus valita oma suhtautumisensa olosuhteisiin on yksi logoterapian oleellinen korostus. Toinen korostus on se, että vastoinkäymiset ja vaikeudet ovat elämän meille asettamia tehtäviä. Elämä asettaa meille siis tehtäviä ja kysymyksiä, joihin meidän pitää vastata toimimalla. Tämä on vastoin sitä, mitä me usein ajattelemme: minun on saatava sitä tai tätä, minulla on oikeus siihen ja tähän, mitä tällä saa. Logoterapian mukaan asia on nähtävä toisin päin.

Franklin mukaan ihminen nimenomaan löytää tarkoituksen, ei tee eikä luo itselleen sitä. Jokainen voi myös löytää tarkoituksen. Tarkoitus löytyy useimmiten arjen pienistä päätöksistä, eli niistä valinnoista, joita teemme joka hetki. Tarkoitus löytyy toisaalta kääntämällä huomio pois omasta itsestä ja suuntautumalla ulospäin toisiin ihmisiin. Frankl puhuu tällöin itsen transsendenssista. Toisaalta tarkoitus löytyy toteuttamalla arvoja, jotka Frankl jakaa luoviin arvoihin, elämysarvoihin ja asennearvoihin. Arvokasvatus (Frankl ei itse käytä tätä termiä) tarkoittaa sitä, että opetetaan kasvatettavaa ja opetellaan myös itse havaitsemaan ja toteuttamaan eri arvomahdollisuuksia. Luovien arvojen toteuttamisessa on kyse tekemisestä eli siitä, mitä ihminen antaa maailmalle. Se voi olla esimerkiksi työntekoa, osallistumista järjestötoimintaan tai seurakunnalliseen toimintaan, toisten auttamista tai vaikka laulamista, kirjoittamista tai maalaamista. Elämysarvojen kokeminen tarkoittaa puolestaan sitä, mitä ihminen saa maailmasta ja toisilta ihmisiltä. Kun hän siis esimerkiksi nauttii taiteesta, ihailee kaunista luontoa tai tuntee olevansa rakastettu, kokee hän elämysarvoja. Asennearvot ovat korkeimpia arvoja: niiden toteuttamisessa on kyse siitä, miten ihminen suhtautuu kohtaloniskuun tai kärsimykseen, jota ei voi poistaa. Tällainen kärsimys on esimerkiksi lähiomaisen kuolema, parantumaton sairaus, sokeutuminen tai vaikkapa jalan menettäminen. Kun ihminen joutuu tilanteeseen, jota hän ei voi paeta, välttää eikä muuttaa, hänet haastetaan muuttamaan itseään ja asennoitumistaan. Frankl kirjoittaa:

Ihmisen on hyvin vaikea tai jopa mahdotonta ymmärtää kärsimisensä tarkoitusta. Kärsimyksen keskellä ihmisen ei pidäkään kysyä miksi minulle tapahtui näin, vaan mitä varten, mitä tarkoitusta varten näin on. Frankl siteeraa usein Nietzscheä: Se, jonka elämässä on "miksi", kestää kaiken "miten".

Frankl ei itse juurikaan sovella oppiaan konkreettisesti kasvatukseen. Hän toteaa esimerkiksi vain yleisesti, että kasvatus on tiedon välittämisen ohella ennen kaikkea omantunnon äänen hiomista. Tai että kasvatuksen pitää nykyisessä virikkeiden ja vaikutteiden ylitarjonnassa opettaa kasvatettavia tekemään tarkoituksellisia valintoja. Tai että kasvatus ja opetus eivät saa lisätä kasvatettavan kyynisyyttä elämää kohtaan. Tutkimuksessa esiteltävät logoterapian sovelluksen käytännön kasvatustoimintaan ovat siksi yleensä muiden logoterapeuttien kuin Franklin itsensä esittämiä. Kun tässä tutkimuksessa puhun kasvatuksesta, tarkoitan sillä sekä kasvatusta että opetusta.

Uwe Böschemeyer, nyt 65-vuotias Hampurissa toimiva psykoterapeutti ja teologian tohtori, on kehittänyt logoterapiaansa Franklin oppien pohjalta. Logoterapiakoulutuksensa hän hankki 1970-luvulla Franklin oppilaana. Böschemeyerin logoterapeuttisen työskentelyn tarkoituksena on ihmisen persoonallisuuden edelleen kehittäminen sekä fyysisten ja psyykkisten häiriöiden ehkäisy. Sen pääasiallinen kohderyhmä ovat "terveet" ihmiset. Böschemeyer on kehittänyt työtapojaan erityisesti aikuiskasvatuksen menetelmiksi. Hänen tärkein työskentelymenetelmänsä on "arvosuuntautunut mielikuvatyöskentely", jossa henkilö pääsee kohtaamaan omassa tiedostamattomassa olevia sisäisiä kuvia, tunnevoimia, henkisiä mahdollisuuksia, tarpeita ja vanhoja kokemuksia. Böschemeyer korostaa, että ihmisen on ensin tutkittava omaa itseään, omaa sisintään ja tiedostamatontaan, josta löytyvät kivut ja muut tarkoituksen löytämistä haittaavat esteet on kohdattava ja työstettävä, jotta ihminen sen jälkeen voi suuntautua toisiin ihmisiin. Hänen mukaansa ihmisen on toisaalta käytettävä arvomahdollisuutensa ja toisaalta ihmisen on kohdattava ja käsiteltävä sisäiset esteet.

Tässä tutkimuksessa käsittelen siis logoterapian ihmiskäsitystä ja arvoja sekä sitä, mitä niistä seuraa kasvatukselle. Peruskysymyksiä ovat: Mikä ihminen logoterapian mukaan on? Mitkä ovat logoterapian arvot? Mitä niistä seuraa kasvatukselle?

Tärkeä osa tutkimusraporttia on - ensinnäkin - sen analysointi, mitkä ovat logoterapian keskeiset käsitteet ja mitä ne pitävät sisällään, sekä mistä lähteistä, aatteista ja eri henkilöiden ajattelusta Frankl ja Böschemeyer ovat saaneet virikkeitä teorioilleen. Toiseksi olen laatinut periaatteita, millaista logoterapeuttinen tai yleisemmin tarkoitusorientoitunut kasvatus on tai millaista sen pitäisi olla. Analyysin mukaan logoterapeuttinen kasvatus rakentuu kuudelle tekijälle, jotka ovat arvojen puoleensavetävyys, kasvatettavan ainutlaatuisuus, "ihminen on salaisuus", elämän polariteetti, eksistentiaalinen "tulevaisesti oleminen" ja se, mitä kasvu on. Logoterapeuttisen kasvatuksen sisältöä kuvaan puolestaan seuraavasti: vastuuseen kasvatus, omantunnon hiominen, tarkoituksen löytäminen, itsen transsendenssi, rakkaus, kohtaaminen, sydämensivistys, kärsimyksen mukanaolo, toivon periaate, tekojen tärkeys ja esikuvan merkitys.

Kolmanneksi olen johtanut logoterapian ihmiskäsityksistä ja arvoista seuraavat 11 kasvatuksen normia.

1. Kasvatuksessa on otettava huomioon inhimillinen suuntautuminen tarkoitukseen ja arvoihin. Se on ihmisyyteen kuuluva perustekijä.
2. Arvotajun käyttäminen ja kehittäminen on yksi tärkeimmistä kasvatuksessa huomioonotettavista asioista. Kasvatuksessa on tarpeen lisätä luovien arvojen, elämysarvojen ja asennearvojen kokemistapoja ja -mahdollisuuksia.
3. Kasvatuksen yksi keskeisistä tavoitteista on kasvatettavan positiivisen minäkäsityksen ja terveen itsearvostuksen muodostuminen.
4. Kasvatuksessa on korostettava itsen transsendenssin tärkeyttä ja käyttöä.
5. Vastuuseen kasvattaminen on merkittävä osa kasvatusta. Yksi kasvatuksen perustehtävistä on saada ihminen tunnistamaan ja kokemaan oma vastuullisuutensa sekä saada hänet kehittämään sitä.
6. Kasvatuksen tehtäväksi pitää asettaa tiedon välittämisen ohella omantunnon jalostaminen. Siinä uskonnollisten, eettisten ja elämänkatsomuksellisten kysymysten pohdinta ja käsittely ovat keskeisiä.
7. Ihminen voi vaikuttaa siihen, miten hän suhtautuu itseensä, toisiin ihmisiin, asioihin yleensä tai olosuhteisiin. Ihminen voi tietyssä määrin valita ja tarvittaessa vaihtaa suhtautumistaan näihin asioihin. Yksi kasvatuksen tärkeimmistä tehtävistä on opettaa lapsi tai nuori näkemään tällaisia vaihtoehtoisia suhtautumistapoja ja kasvattaa häntä tekemään autenttisia ja myönteisiä ratkaisuja.
8. Huumoria on kasvatuksessa syytä käyttää nykyistä enemmän.
9. Kasvatus hyveisiin pitää nostaa uudelleen yhdeksi kasvatuksen perustehtäväksi. Tärkeitä hyveitä ovat esimerkiksi rakkaus, toisten huomioonottaminen, lempeys, rehellisyys, oikeudenmukaisuus, kohtuullisuus ja kohteliaisuus.
10. Sekä lapset, nuoret että aikuiset tarvitsevat jatkuvasti luonteen kasvatusta ja jalostamista. Franklin mukaan persoona voi muokata luonnetta.
11. Kasvattajassa olevaa hiljaista, kokemuksen kautta kertynyttä käytännön viisautta on syytä käyttää ja arvostaa nykyistä enemmän. Sitä "terve maalaisjärki" usein osaltaan on.

Neljänneksi olen analysoinut 17 eroa, jotka olen löytänyt Franklin ja Böschemeyerin ihmis- ja arvokäsityksistä. Tällainen ero on esim. seuraava: Frankl jättää uskon Jumalaan ihmisen yksityisasiaksi, Böschemeyer suuntautuu työskentelyssään tietoisesti uskonnolliselle alueelle.

Viidenneksi esittelen esimerkkien avulla työtapoja, joita logoterapeuttisesti orientoituneessa kasvatuksessa ja opetuksessa voidaan käyttää hyväksi. Lopuksi olen vielä koonnut logoterapian filosofian ongelmakohtia, joiden voimassaolo ja oikeellisuus voidaan asettaa myös kyseenalaiseksi .

Tärkeää on huomata, että Frankl ja Böschemeyer eivät pidä logoterapiaa ainoana oikeana ja ainoana tarpeellisena psykoterapiamuotona. Tämä sama pätee myös logoterapiaan ja kasvatukseen: vaikka logoterapia tarjoa välineitä monien ajankohtaisten kasvatusongelmien ratkaisemiseen, se on kasvatukseen sovellettuna teoriana yksi monista: kasvattaminen ja kasvatus tarvitsevat logoterapeuttisen suuntautumisen lisäksi muidenkin kasvatusteorioiden tukea.

Logoterapian voima on siinä, että se on elämänmyönteinen maailmankatsomus. Nykyisessä nihilistisessä ja kyynisessä maailmassa se on jo arvo sinänsä. Elisabeth Lukas, myös Franklin oppilas, kuvaa logoterapian merkitystä lämpimästi:

Kyllä, se [logoterapia] jopa voi vähän lohduttaa ja suoristaa kärsimyksen ja surun painamia ihmisiä. Se yrittää ohjata maailmankatsomuksellisesti kodittomiksi tulleita takaisin heidän aatteellisille juurilleen. Jos on tarpeellista, se voi nousta kokonaisen aikakauden ajanhenkeä vastaan ja kohottaa vastalauseen ihmisyyden väheksymiselle ja tuhoamiselle.